PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Joo, en kyllä ollut ennustamassa että näin tulisi käymään vaan kysyin että jos kävisi näin niin miten tilanne hoituisi. Et kysymykseen vastannut. Taisi olla liian vaikea kysymys kenties?
Kysymys, jonka tiedän että reaalimaailmassa ei tule tapahtumaan. Mutta kun nyt jostain syystä tuollaiseen täytyy vastaus saada, niin suurella todennäköisyydellä mitään muutoksia ei yhden henkilön takia tehtäisi. Kuin myös aikaisempaan liittyen ei vastaavasti muutkaan tekisi jos alkaisin discordia ehdottelemaan voice chatiksi Sonyn oman tilalle.

En kyllä näe mitään järkeä miettiä tällaisia skenaarioita.
 
Eihän siinä mitään vaikeaa olekaan. Sillä ihmettelenkin, miten jankutat jatkuvasti tuota samaa.
Koska subjektiivisissa mieltymyksissä ei ole mitään väiteltävää. En minä voi kiistää että tykkäätkö mariopeleistä. Etkä sinä voi kiistää etteikö pc olisi (ainakin minun mielestäni) paras alusta.
 
Tuntuuhan näissä olevan paljonkin. Juuri noin asiaa katsoessa ei voikaan kiistää. Ongelmia tulee, jos koitan väittää, että mario on olevinaan jotenkin yleispätevästi paras pelisarja tai jos sinä esität, että pc on paras pelialusta. Kumpikaan yleistys ei toimi.
 
Mutta kun nyt jostain syystä tuollaiseen täytyy vastaus saada, niin suurella todennäköisyydellä mitään muutoksia ei yhden henkilön takia tehtäisi. Kuin myös aikaisempaan liittyen ei vastaavasti muutkaan tekisi jos alkaisin discordia ehdottelemaan voice chatiksi Sonyn oman tilalle.
Eli tässä tapauksessa jätettäisiin se teoreettinen boksin/PC:n kokeilija oman onnensa nojaan. Asia vilpitön
 
Onko siis kyseessä tilanne jossa pelikokemuksen ”paremmuus” muodostuu siitä että kaverisi pelaavat pleikalla? Jos kaverisi pelaisivat xboxilla niin olisiko pelikokemus xboxilla parempi kuin pleikalla?

Voiko tästä rakentaa jonkun objektiivisen mittarin? Mielestäni ei.

Sitäpaitsi sen pleikkakommunikaattorin saa halutessaan pc:lle, partychatit ja kaikki.
Sehän nyt on monet kerrat todettu, että tuo pelikokemus ei vaan ole mitattavissa millään objektiivisella mittarilla. Itse sinä sen termin olet vahvasti keskusteluun tuonut joten mitä sillä haet? Se että muut pelaisivat Xboxilla tai vaikkapa PC:llä ja itse samalle alustalle siirtyisin, Tottakai siinä tilanteessa parempi. Itselleni sosiaalisuus pelaamisessa on iso asia, ja yksi asia joka vahvasti vaikuttaa. Ja nykymaailmasta ei millään voi ennustaa, mikä on alusta millä 10 vuoden päästä pelataan. Voi hyvinkin olla että konsolipuolen isot nimet ovat heittäneet hanskat tiskiin ja homma jatkuu vain PC:llä. Sillä mennään ja elämä jatkuu.
 
Miksi siis kannattaa kokeilla? Se olennainen vielä puuttuu eli syy. Jos käyttäjällä on jo täysin toimiva, suoraan käyttöjärjestelmään sisään rakennettu, toimivuus mitä kaveritkin käyttävät niin miksi ladata erillinen sovellus? Kokeilemisen ilosta? Kuitenkin nyt puhutaan suhteellisen yksinkertaisesta tarpeesta eli kavereille puhumisesta niin tuskin tuossa mullistavia eroja on, jos nykyisellä ääni kuuluu ja toimii muutenkin ongelmitta.

Vai suosittelisitko jostain syystä kokeilemaan myös toiseen suuntaan? Kannattaisiko Discord käyttäjien kokeilla myös Sonyn/PlayStationin toteutusta?
No vaikka siksi, että jos olis kavereita, joka tykkää PC:llä.pelailla... Vuosi yhdessä kommunikoida vaikka crossplayllä mennään. Ei tarvisi kenenkään ainakaan tuon takia luopua PC:llä pelaamista.

Mut ei kai kannata sitte käyttää, jos ei ole ketään PC-pelaajia porukassa.

Saako Sonyn toteutusta PC:lle. Jos saa, niin toki voisi koittaa myös niin päin.
 
Ongelmia tulee, jos koitan väittää, että mario on olevinaan jotenkin yleispätevästi paras pelisarja tai jos sinä esität, että pc on paras pelialusta. Kumpikaan yleistys ei toimi.
Kuitenkin voidaan todeta että vaikka call of duty on myydyin pelisarja, tai että pc:llä on paras pelikokemus.

Sehän nyt on monet kerrat todettu, että tuo pelikokemus ei vaan ole mitattavissa millään objektiivisella mittarilla.
Millaisilla subjektiivisilla mittareilla sitä arvioisit? Millaisia testiasetteluita voisi rakentaa asian ympärille?

Ja tosiaan sen pleikkarin tsätin saa halutessaan pc:lle. Se ei siis ole mikään syy valita alustaa (paitsi toki raakkaa xboxin ulos).
Saako Sonyn toteutusta PC:lle. Jos saa, niin toki voisi koittaa myös niin päin.
Saa. Saa myös puhelimeen, ipadiin tai jopa mac tietokoneeseen sen.
 
Eli Discordi näyttääkin olevan jo tuttu käsite vaikka vähän kierrellen ja kaarrellen siitä vältetään keskustelemista. :thumbsup:
Pelaavat boksilla pelejä, joita ei pleikalta löydy. Ei näitä multiplayereitä mistä on puhuttu kokoajan. Joten mitä kiertelin ja kaartelin? Ei liity Discordiin mitenkään ja kukaan ei sitä edelleenkään käytä.
 
Aivan joo. Ja oliko niin että olet tiedon antanut eteenpäin että kavereiden pelikokeilut muilla alustoilla on sitten täysin teoreettisia? Ettei pääse tulemaan tilannetta että yksi tippuu joukosta pois sen vuoksi koska kenenkään suhteen ei tehdä poikkeusta mitä kautta kommunikaatio kulkee. Se on pleikalla tai ei missään.
 
Millaisilla subjektiivisilla mittareilla sitä arvioisit? Millaisia testiasetteluita voisi rakentaa asian ympärille?

Ja tosiaan sen pleikkarin tsätin saa halutessaan pc:lle. Se ei siis ole mikään syy valita alustaa (paitsi toki raakkaa xboxin ulos).

Saa. Saa myös puhelimeen, ipadiin tai jopa mac tietokoneeseen sen.
Pelikokemus kokonaisuutena. Eikö se ole hyvä subjektiivinen mittari? Testiasetteluista en valitettavasti osaa sanoa mitään.

Eikös joku juuri sanonut, että tuo Sonyn voice chatin käyttö PC:llä ei ole ihan sieltä suoraviivaisimmasta päästä? Ei ole kahden napin painalluksen takana niin kuin Sonyn omassa käyttiksessä.

Aivan joo. Ja oliko niin että olet tiedon antanut eteenpäin että kavereiden pelikokeilut muilla alustoilla on sitten täysin teoreettisia? Ettei pääse tulemaan tilannetta että yksi tippuu joukosta pois sen vuoksi koska kenenkään suhteen ei tehdä poikkeusta mitä kautta kommunikaatio kulkee. Se on pleikalla tai ei missään.
Minkä tiedon? Mitkä ihme kokeilut? Kaikki pelaavat pelinsä millä pelaavat, mutta jokainen on 100% tyytyväinen siihen, että nämä moninpelit, joita on useita, pelaillaan Sonyn laatikolla kun se kaikilta löytyy. Kukaan ei kaipaa siihen mitään muutosta. Kukaan ei valita että olisin halunnut boksilla pelata peliä. En tiedä mistä langasta tämä täytyisi sinulle vääntää, kun ns rautalanka ei ainakaan näytä toimivan.
 
Eikös joku juuri sanonut, että tuo Sonyn voice chatin käyttö PC:llä ei ole ihan sieltä suoraviivaisimmasta päästä? Ei ole kahden napin painalluksen takana niin kuin Sonyn omassa käyttiksessä.
No pitää tosiaan valita party chat mihin liittyä, kun on valittu ensin chat välilehti. Sit yläkulmasta vielä pitää laittaa audiochat päälle. Kolme hiirenklikkausta kokonaisuudessaan. ”Ylitsepääsemättömän vaikeaa” varmaankin? Discord on kans tyypillisesti kolme klikkausta (”servu”/kanava/voice)

Kukaan ei ole kieltänyt että pc:llä olisi keskimäärin enemmän säätöä. En pidä säätämistä osana pelikokemusta. Pidätkö sinä?
Pelikokemus kokonaisuutena. Eikö se ole hyvä subjektiivinen mittari? Testiasetteluista en valitettavasti osaa sanoa mitään.
Selvä. Miten arvioisit pelikokemuksen pc:llä. Noin subjektiivisesti. Entä pleikalla?

Millaisista osakokonaisuuksista se kokemus koostuu?
 
Viimeksi muokattu:
No pitää tosiaan valita party chat mihin liittyä, kun on valittu ensin chat välilehti. Sit yläkulmasta vielä pitää laittaa audiochat päälle. Kolme hiirenklikkausta kokonaisuudessaan. ”Ylitsepääsemättömän vaikeaa” varmaankin? Discord on kans tyypillisesti kolme klikkausta (”servu”/kanava/voice)

Kukaan ei ole kieltänyt että pc:llä olisi keskimäärin enemmän säätöä. En pidä säätämistä osana pelikokemusta. Pidätkö sinä?

Selvä. Miten arvioisit pelikokemuksen pc:llä. Noin subjektiivisesti. Entä pleikalla?
Tuosta Sonyn toteutuksesta ei PC puolella ole omakohtaista kokemusta. Mutta hyvä jos on sekin helpoksi tehty. Tietenkään en pidä säätämistä osana kokemusta. Ei se tässä edes kynnyskysymyksenä ole ollut.

Yksinpelikokemus PC:llä paras, koska graafisesti näyttävintä. Moninpelikokemus konsolilla paras, koska sosiaalinen puoli ohittaa graafisen puolen. Kaikki tämä subjektiivisesti.
 
Kuitenkin voidaan todeta että vaikka call of duty on myydyin pelisarja, tai että pc:llä on paras pelikokemus

Codin osalta kyllä. Muilta osin höpö höpö. Et voi asiaa itsesi ulkopuolelle yleistää, vaikka toistaisit tuota samaa mantraa hamaan loppuun saakka. Toki, jos tuosta jotain kiksejä saat, niin anna mennä vaan.
 
Moninpelikokemus konsolilla paras, koska sosiaalinen puoli ohittaa graafisen puolen. Kaikki tämä subjektiivisesti.
Millä tavalla se sosiaalinen puoli poikkeaa konsolilla? UI käyttiksessä on tosiaan erilainen, mutta en muuta oikein keksi että miten nuo eroaa, paitsi tietenkin että pc:llä on mahdollista saavuttaa parempi äänen/kuvanlaatu sosiaalisiin kanssakäymisiin.
Tuosta Sonyn toteutuksesta ei PC puolella ole omakohtaista kokemusta. Mutta hyvä jos on sekin helpoksi tehty.
Alkuun säätämistä on toki enemmän, kun sony ei jostain syystä tykkää ajatuksesta. Bluestacksin avulla siis ajetaan mobiiliappia, elleivät lopulta ole windows storen psplus appiin tuota ymmärtäneet lisätä.
Et voi asiaa itsesi ulkopuolelle yleistää, vaikka toistaisit tuota samaa mantraa hamaan loppuun saakka. Toki, jos tuosta jotain kiksejä saat, niin anna mennä vaan.
Totta kai sen tai minkä tahansa muun subjektiivisenkin asian voi lähtökohtaisesti yleistää. Miksei voisi? Se ei tarkoita edelleenkään että sinun täytyisi olla samaa mieltä. Menetelmiä on monia ja tiedät ihan hyvin itsekkin että tuo on mahdollista. Vaikkapa erilaisia markkinatutkimuksia tuotteiden välillä tehdään maailmassa päivittäin.

Joka vuosi me saadaan vaikkapa tietää ’vuoden paras olut’. Tai aiheeseen paremmin liittyen ”game of the year”. Ei nekään tarkoita että tykkäisit niistä, tai että sinulta oltaisiin edes kysytty.
 
Niin niin, eli kun sinä esität subjektiivisen väitteen, niin se on ilman muuta yleistettävissä, mutta kun joku toinen, kuten minä, sen esittää, niin ei ehkä olekkaan, vaan saattaa vaikka olla ”subjektiivista paskaa”. Taidan olla sitä mieltä, että paras pelikokemus on Atari Jaguarilla. Kyllä se siis näin on, vaikka sinä ei olisikaan samaa mieltä.
 
Illalla änäri matsi kesken, töitten jälkeen jatkan siitä mihin jäin. Muutamalla napin painalluksella👌onko hyvä pelikokemus? Aivan mahtava, eikä onnistu tietokoneella.
Mun quick resume PC:llä on se, että sammutan näytön ja jätän PC:n työpöytätilaan eli peli taustalle, Noctuan laatutuulettimilla kasattu PC on idlessä käytännössä äänetön ja vie sähköä noin parin hehkulampun verran. Siitä takaisin koneelle, näyttö päälle ja yhdellä painalluksella takaisin peliin :) Nopeampaa kuin omalla ps5:lläni käynnistyminen lepotilasta.

Mikä miinus tuossa on konsolien quick resumeen nähden? Sähkösopimukseni on niin halpa, että en laske idle-sähkönkulutusta miinukseksi, ja voin säästää sähköä halutessani muilla tavoin :)
 
Viimeksi muokattu:
No vaikka siksi, että jos olis kavereita, joka tykkää PC:llä.pelailla... Vuosi yhdessä kommunikoida vaikka crossplayllä mennään. Ei tarvisi kenenkään ainakaan tuon takia luopua PC:llä pelaamista.

Mut ei kai kannata sitte käyttää, jos ei ole ketään PC-pelaajia porukassa.

Saako Sonyn toteutusta PC:lle. Jos saa, niin toki voisi koittaa myös niin päin.
Meille oli annettu jo taustatieto, että tässä tapauksessa ne kaverit pelaa pleikalla. Tiedetään, että ne mainitut kaverit ei pelaa PC:llä. Miksi me silti spekuloidaan sillä, että jos nyt kuitenkin joku pelaisi PC:llä? Luetaanko ja sisäistetäänkö tässä yhtään toisten viestejä?

Ennen kuin kukaan taas ristiinnaulitsee niin käytän kyllä itsekin Discordia. En käytä Sonyn omaa chat-/puhepalvelua. En silti kyllä alkaisi tuputtamaan Discordia toiselle vain kokeilun ja vaihtamisen ilon vuoksi, jos se vaihtoehtoinen ratkaisu toimii hänen tilanteeseensa moitteetta. Meininki on vähän kuin jossain teleoperaattorin standillä, jossa myydään väkisin mummon Doroon rajaton 5G 1000M liittymä. ”No mutta jos joskus tulisi tarve netille niin on valmiina ja kyllähän kaikilla pitää netti olla.” (Ja ennen kuin joku ottaa liian kirjaimellisesti niin joo, Discordin valmistelusta omalle laitteelle ei tule euromääräisiä kuluja. Ei sille tule tosin käyttöäkään, jos kaikki kaverit on pleikkarilla ja käyttää iloisesti sitä Sonyn vastaavaa palvelua. Joten kuluja tulee hukkaan heitetyn ajan muodossa, jos laskee omalle ajalleen jonkunlaisen arvon.)

Vähän vaikuttaa ainakin ulkopuolisen silmään siltä että tuo boksi/PC testailija ei ole todellinen kaveri vaan joku muukalainen jonka vuoksi ei viitsi kyllä siirtyä käyttämään discordia. Täten kaveripiiri pieneni ja taas ollaan tilanteessa jossa kaikki kaverit pelaa vain pleikalla.
Hieman huvittava heitto huomioiden, että PC leiristä tuli se suora kehoitus vaihtaa kaverit parempiin jos eivät suostu siirtymään konsoleilta PC:lle.
 
Viimeksi muokattu:
Millä tavalla se sosiaalinen puoli poikkeaa konsolilla? UI käyttiksessä on tosiaan erilainen, mutta en muuta oikein keksi että miten nuo eroaa, paitsi tietenkin että pc:llä on mahdollista saavuttaa parempi äänen/kuvanlaatu sosiaalisiin kanssakäymisiin.
Nyt sitten oikeasti. Kuinka monta kertaa minun täytyy toistaa tämä sama asia. Millä tavalla sosiaalinen puoli poikkeaa kysyt. Se poikkeaa minun kohdallani siten, että jos PC puolella puhun Discordissa, puhun yksin. Edelleen se ei ole yhdelläkään tutullani käytössä. Konsolipuolella sitten taas puhun monen monen ystävän kanssa. Aika iso plussa kokemukseen sanoisin? Ei tässä mistään Voice chatin UI:sta ole kyse.

Ja edelleen, subjektiivista.
 
Mun quick resume PC:llä on se, että sammutan näytön ja jätän PC:n työpöytätilaan eli peli taustalle, Noctuan laatutuulettimilla kasattu PC on idlessä käytännössä äänetön ja vie sähköä noin parin hehkulampun verran. Siitä takaisin koneelle, näyttö päälle ja yhdellä painalluksella takaisin peliin :) Nopeampaa kuin omalla ps5:lläni käynnistyminen lepotilasta.

Mikä miinus tuossa on konsolien quick resumeen nähden? Sähkösopimukseni on niin halpa, että en laske idle-sähkönkulutusta miinukseksi, ja voin säästää sähköä halutessani muilla tavoin :)
Pystyt pelaamaan välillä toista peliä ja sit palaamaan takaisin Änärin pariin?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 590
Viestejä
4 921 414
Jäsenet
79 219
Uusin jäsen
hugok

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom