PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
No sitähän tälläkin on tehty että suututetaan toinen että se sanoo jotain vähän kiellettyä ja saavat sitten bannit sen perustella tai varoitus
No, sitten ei ehkä kannata osallistua väittelykeskusteluun, jos on pinna niin herkällä että pienestä provosta menee henkilökohtaisuuksiin tms. Merkittävämpiin sääntörikkeisiin ylläpito toki puuttuu.

Mutta tämä on väärä ketju moderoinnista tai itse keskustelusta sen enempää keskustelemiseen.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Nämä maalitolpan siirtämiset olisivat tosiaan tulleet esille jo lainatuissa viesteissä.
Siis et *vieläkään* kerro missä maalitolpat siirtyvät, nuo kaksi lausetta eivät mitenkään "siirrä tolppia", siinä sanotaan käytännössä sama asia eri tavoilla.

Valmiin tai lähes valmiin pelin osa, joko sisällön tai peliajan osalta rajoitettuna.

Mikä tässä nyt on niin vaikeata?

Laitahan näistä suora quote sanojen suuhun laittamisen sijasta?
1. Minä sanoin että aika/sisältörajoitetun demon/trialin tekeminen on suhteellisen helppoa
2. Sinä aloit vänkäämään että ei ole, vie liikaa aikaa devitiimiltä
3. Minä kerroin sinulle että puhuin valmiin/lähes valmiin pelin rajoittamisesta demoversiossa, en kehitysvaiheessa olevan pelin demo-version rakentamisesta.
4. Sinä alat syyttämään maalitolppien siirtelystä ilman mitään perusteluita.

Nyt kerro minulle yo. tavalla kronologisessa järjestyksessä missä minä siirtelin maalitolppia.

En tajua miksi vänkäät asiasta, jokainen täällä lienee samaa mieltä että tuollainen ajallinen/sisällöllinen rajoittaminen on varsin helppoa eikä syö devitiimin resursseja juuri yhtään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Siis et *vieläkään* kerro missä maalitolpat siirtyvät, nuo kaksi lausetta eivät mitenkään "siirrä tolppia", siinä sanotaan käytännössä sama asia eri tavoilla.

Valmiin tai lähes valmiin pelin osa, joko sisällön tai peliajan osalta rajoitettuna.

Mikä tässä nyt on niin vaikeata?
Haluat siis vieläkin jatkaa tätä vänkäämistäsi, vaikka jo moderointikin puuttui tähän? Sinä siirsit maalitolppia siirtyessäsi puhumasta pelistä lähes valmiiseen/valmiiseen peliin, johon väittämäsi mukaan ei ole vaikeaa tehdä content- ja/tai aika rajausta. Tämä esitettiin lainauksissa, kuten voit käydä aivan itse toteamassa. Mitään kättä pidempää et asiaan tarjonnut kuin puhdasta mutua. Mietihän nyt ihan ajatuksen kanssa tätä, jos tämä ongelma olisi todellakin niin yksinkertainen kuin väität, niin miksi demot katosivat lähes kokonaan yhdessä vaiheessa?

Suosittelen samalla quoten käyttöä, niin ei pääse tapahtumaan sanojen suuhun syöttöä, josta sinua on käsittääkseni aiemmin huomautettukin ihan jo ylläpidon toimesta. Pyysin sinulta suoraa quotea missä olen siirtänyt maalitolppaa, sen sijaan tarjoat minulle referaattia. Ei näin.

En tajua miksi vänkäät asiasta, jokainen täällä lienee samaa mieltä että tuollainen ajallinen/sisällöllinen rajoittaminen on varsin helppoa eikä syö devitiimin resursseja juuri yhtään.
Jep jep, vedetään vaan laumamentaliteetilla laput silmillä ja unohdetaan kokonaan että niitä pelejä on muitakin kuin moninpelejä kuten toin jo esille aiemmin. Mm. Techradar kirjoittaa demoista seuraavasti:

"Demos were a core part of the gaming scene in the ‘90s and early ‘00s, letting you play the first stages of upcoming games and whet your appetite for their full release later in the year. The problem was they were costly to make and diverted the developers’ attention from finishing the game. In the past 15 years, demos largely dropped off the scene, with alpha and beta tests for multiplayer games taking their place, and single-player game developers opting for trailers and a big marketing push to build hype for launch day."

Ihan turha tästä on väitellä kanssasi enempää, kun jostain kumman syystä pitää ihan periaatteesta vängätä vastaan vaikka evidenssi osoittaisi toisin. Tuo nyt keskusteluun jotain muuta kuin mutua, muussa tapauksessa keskustelussa ei ole päätä eikä häntää osaltasi.
 
Viimeksi muokattu:

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Jep jep, vedetään vaan laumamentaliteetilla laput silmillä ja unohdetaan kokonaan että niitä pelejä on muitakin kuin moninpelejä kuten toin jo esille aiemmin. Mm. Techradar kirjoittaa demoista seuraavasti:

"Demos were a core part of the gaming scene in the ‘90s and early ‘00s, letting you play the first stages of upcoming games and whet your appetite for their full release later in the year. The problem was they were costly to make and diverted the developers’ attention from finishing the game. In the past 15 years, demos largely dropped off the scene, with alpha and beta tests for multiplayer games taking their place, and single-player game developers opting for trailers and a big marketing push to build hype for launch day."

Niin Juu. Semmonen ihan pikkuriikkinen seikka vaan, että noihin aikoihin ei ollutkaan tämmöisiä pelialustoja olemassa, jotka olisi mahdollistaneet helposti toteutettavia aikarajoituksia peleihin.

Syyt siihen, että aikarajoitettuja trialeita ei tehdä enempää, on muualla kun siinä, että se olisi jotenkin vaivalloista, kallista tai aikaa vievää.
 
15 vuotta sitten Xbox Livessä elettiin kulta-aikaa Halo 3:sta ja CoD MW4:a pelatessa. Muistanpa ostaneeni kolmospleikkarille Super Stardust HD:n digitaalisena kopiona, joten on hieman erikoinen väite että digitaalisten lisenssien ajallinen hallinta ei olisi ollut mahdollista tällöin.

Miksi rajaat keskustelun koskemaan ainoastaan timed trialien tekemistä kun alun perinkin oli puhe demoista ylipäätään? Keskinäistä ymmärrystä edesauttaisi kummasti se että keskusteltaisiin edes samasta asiasta. :) Tätä ei tietenkään auta erään tahon toistuva maalitolppien siirto omaa argumentointia tukemaan (nyt kun epäsuora kirjoittajiin viittaaminen on näemmä sallittu ketjussa). Muistin virkistämiseksi mistä tämä paskamyrsky lähti liikkeelle:

Oliko tästä Mikkiksen demokuviosta nyt jotain tarkempaa tietoa jossain?

Lähtökohtaisesti demot aina ilmaisia ilman mitään erillistä maksavaa palvelua, kaikki muu on vittuilua.

Toisaalta pitää myös eritellä demo (esim. 1 leveli tms) ja trial (rajattu aika tms), näen niiden välillä pienen mutta selvän eron.
Vittuilua? Se demo-build kun ei vaan synny maagisesti sormia napsauttamalla, jos yhtään peliohjelmoinnista on perillä. Pelien monimutkaistuessa ei ole yhtään ihme että demot ovat olleet katoavaa kansanperinnettä, kun tämä vaatii oman erillisen panostuksensa devitiimiltä. Jos kustantaja ei maksa tätä, niin kulu vieritetään suoraan kuluttajille. Jos maksajaa ei löydy, niin demoakaan on turha odotella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.04.2017
Viestejä
230
Eikös tämä demokeskustelu lähteny siitä, kun microsoft tuo trialit peleihin kk maksua vastaan? Keskustelu aiheesta hämärtyy, kun jotkut pitää tuota sit demopalveluna, vaikka demo ja trial ovat eri asioita.
Eli periaatteessa puhuttiiin koko ajan trialeista, ei demoista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 085

Mielestäni aika hiusten halkomista loppukäyttäjän kannalta että onko se demo rajattu niin että kakkostason launchikoodi muutetaan DemoEndGreetingDialog.show() kutsuksi kuin että se peliaika rajattaisiin certillä kahteen tuntiin joka laukaisee saman DemoEndGreetingDialog.show() kutsun.

Kummassakin lähestymistavassa on oma työnsä ja hallinnoinninsa mutta lopputulos sama eli pelaat vähäsen.

Devi tiimissä sitten saavat puhua trialeista tai demoista tai kokeiluista... minulle se on "pelaan vähäsen ja kokeilen" versio.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
15 vuotta sitten Xbox Livessä elettiin kulta-aikaa Halo 3:sta ja CoD MW4:a pelatessa. Muistanpa ostaneeni kolmospleikkarille Super Stardust HD:n digitaalisena kopiona, joten on hieman erikoinen väite että digitaalisten lisenssien ajallinen hallinta ei olisi ollut mahdollista tällöin.

Miksi rajaat keskustelun koskemaan ainoastaan timed trialien tekemistä kun alun perinkin oli puhe demoista ylipäätään? Keskinäistä ymmärrystä edesauttaisi kummasti se että keskusteltaisiin edes samasta asiasta. :) Tätä ei tietenkään auta erään tahon toistuva maalitolppien siirto omaa argumentointia tukemaan (nyt kun epäsuora kirjoittajiin viittaaminen on näemmä sallittu ketjussa). Muistin virkistämiseksi mistä tämä paskamyrsky lähti liikkeelle:
Niin. Linkittämässäsi artikkelissa puhutaan 90 luvusta ja 2000 luvun alusta. Eli yli 20v sitten. Ei ollut silloin vielä. Live perustettiin 2002 ja tuskin on silloin ollut mitään pelikauppa siellä, vaan ihan puhtaasti verkkopelaamista tukeva palvelu.

Siksi keskittyi tuohon, kun on selvää, että teknisestä näkökulmasta trialieille/demoille ei ole estettä, vaikka sinun mukaasi demon tarjoaminen on kallista/työlästä.
 
Luehan nyt artikkeli uudestaan, taisi jäädä jotain hyvin olennaista lukematta. Lainasin siitä olennaisimman pätkän omassa aiemmassa viestissäni.

Niin keskittyi tuohon kun huomasi puhuvansa läpiä päähänsä ja maalitolppa vaihtui lennosta lähes valmiiseen/valmiiseen peliin, jossa trial toteutetaan ajallisella tai contenttia rajaamalla. Missä välissä minä väitin että tuossa tapauksessa trialin tekeminen olisi työlästä, kun näin en ole tehnyt?

Kyllä, olen edelleen sillä kannalla että etenkin singleplayer-pelien osalta demon tekeminen ei ole niin yksinkertainen juttu kuin ketjussa on annettu ymmärtää. En tiedä sinusta, mutta omassa vaakakupissa ehdan devin mielipide asiasta painaa enemmän kuin foorumin nojatuolipelinkehittäjien näkemys.

Myös Techradarin artikkeli tukee näkemystäni:

" Predicting that developers may not be able to invest the time and money on making a demo alongside the actual game, Microsoft says it will be compensating the game makers. It hopes this will encourage developers to participate in the scheme, especially as, on top of the money they could earn, developers will have access to data on how their games perform. "

Mutta mitäpä minä tästä tietäisin, ilmeisesti MS on heittämässä tässäkin rahaa kankkulan kaivoon kun kerran tämä on teknisesti niin yksinkertaista?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.01.2021
Viestejä
62
Uskoo ken tahtoo. Demoja ja trialeita on edelleen tänä päivänä ja ne ketä niitä ulos puskee selvästi luottaa oman tuotteeseen. Kuten @Sadness sanoi niin riski ampua omille jaloille on suuri kun nykyään suolletaan keskeneräistä roskaa pihalle.
Joo, en ole pelidevaaja, mutta vilkaisin:

Eipä aikarajatun trialin ulos puskeminen rakettitieteeltä vaikuta, ja työmääräkustannukset taitavat olla kohinaa markkinointibudjetissa.

Configuring a usage-limited trial in Partner Center
alert
NOTE: You can access this feature only if you have the proper permissions and if your game uses restrictive licensing. For details, contact your Microsoft account manager.

You can configure usage-limited free trials in Partner Center without altering the game's code. However, you have to add code in the following scenarios:

  • You want to restrict access to users who acquired the trial
  • You want to save the game state between play sessions; the save carries over if the game is purchased with the same Microsoft account as the one that was used to acquire the trial
  1. From the Submission overview page, go to the Pricing and availability page.
  2. Under Free trial, open the drop-down menu, and then select Usage-limited.
  3. In the second drop-down menu that appears, select the maximum time that users can use your app.
  4. Select Save.
After you publish your game to Microsoft Store, you'll see the trial information on the game's product page.
Suurempana syynä trialeiden olemassaolon vähyyteen pidän heikkoa luottoa omaan paskeeseen.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Sinä siirsit maalitolppia siirtyessäsi puhumasta pelistä lähes valmiiseen/valmiiseen peliin, johon väittämäsi mukaan ei ole vaikeaa tehdä content- ja/tai aika rajausta
Katsos, näin helppoa se on kun vähän yrittää, olisit saanut tämän saman asian tuotua esiin jo ensimmäisessä viestissäsi sen sijaan että viestitolkulla vänkäät ja selität epämääräisyyksiä, lainaat pitkiä kappaleita ilman että saat olennaista tuotua esiin.

Minulle oli alusta lähtien täysin selvää että puhun nimenomaan valmiiden/lähes valmiiden pelien demot ja oletin että täällä kaikki tai ainakin suurin osa muistakin puhui juuri samasta asiasta.

Sinun linkittämässä artikkelissa puhuttiin tosiaan aivan muusta ja en edes muista milloin olisi tullut joku early demo jota varten devitiimin on oikeasti pitänyt pistää paukkuja, jos sinulla on esimerkkejä näistä niin pistä tänne.

Ja katso mistä keskustelu lähti, sinä väitit itse ilman mitään disclaimereita tai tarkennuksia että demot vaativat devitiimiltä paljon resursseja - tämä väitehän ei pidä kategorisesti paikkaansa vaan ainoastaan niissä tapauksissa joissa pelin kehitys on vielä suhteellisen alkuvaiheessa ja tällaisia demoja ei tosiaan ole tullutkaan pitkiin aikoihin, ainakaan montaa.

Tämä keskustelu oli täysin turha ja lähti liikkeelle siitä kun yritit päteä, jos pystyisit myöntämään itse että olit väärässä/epätarkka niin tältäkin turhuudelta olisi säästytty.

Minä taas voin myöntää että olisi ehkä pitänyt tarkentaa mitä demoa tarkennan mutta kuten yllä totesin niin en voinut kuvitella että joku puhuu jostain muusta kuin valmiiden/lähes valmiiden pelien demoista koska kuten todettua, muita demoja ei juuri olekkaan nykypäivänä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Katsos, näin helppoa se on kun vähän yrittää, olisit saanut tämän saman asian tuotua esiin jo ensimmäisessä viestissäsi sen sijaan että viestitolkulla vänkäät ja selität epämääräisyyksiä, lainaat pitkiä kappaleita ilman että saat olennaista tuotua esiin.
Tämä sama asia olisi käynyt jo esille, kun olisit vaivautunut ymmärtämään lukemaasi. Ei ole minun ongelmani että et edes ymmärrä itse mitä olet itse kirjoittanut, vaikka nämä eritellään ja lihavoidaan sinulle suorilla lainauksilla.

Minulle oli alusta lähtien täysin selvää että puhun nimenomaan valmiiden/lähes valmiiden pelien demot ja oletin että täällä kaikki tai ainakin suurin osa muistakin puhui juuri samasta asiasta.
Viestinnässä on sellainen jännä juttu, että kukaan ei ole tietääkseni ajatustenlukija, jolloin turvaudutaan siihen mitä kyseinen henkilö saa tuotettua kommunikointikyvyllään. Sinä et alunperin puhunut lähes valmiista/valmiista tuotteesta, piste. Tästä faktasta et pääse kiemurtelemaan sitten millään.

Ja katso mistä keskustelu lähti, sinä väitit itse ilman mitään disclaimereita tai tarkennuksia että demot vaativat devitiimiltä paljon resursseja - tämä väitehän ei pidä kategorisesti paikkaansa vaan ainoastaan niissä tapauksissa joissa pelin kehitys on vielä suhteellisen alkuvaiheessa ja tällaisia demoja ei tosiaan ole tullutkaan pitkiin aikoihin, ainakaan montaa.
Keskustelu lähti siitä liikkeelle, kun esitit naurettavan väitteesi demojen puutteen olevan vittuilua.

En nyt tiedä minkälaisen disclaimerin olisit halunnut väitteelle, kun tiedossa on että perinteisten demojen määrä ollut jyrkässä laskussa jos pelialaa yhtään seuraa. Syyt tähän ovat moninaiset, yksi näistä on kehityksen ongelmallisuus, kuten tuotiin esille.

Joo, en ole pelidevaaja, mutta vilkaisin:

Eipä aikarajatun trialin ulos puskeminen rakettitieteeltä vaikuta, ja työmääräkustannukset taitavat olla kohinaa markkinointibudjetissa.

Suurempana syynä trialeiden olemassaolon vähyyteen pidän heikkoa luottoa omaan paskeeseen.
Äkkiseltään homma vaikuttaa olevan MS:n omassa Storessa yksinkertainen. Sitten kun mukaan otetaan se seikka, että tämä trial pitää testata niin johan alkaa mennä monimutkaisemmaksi:

Testing trials in development
In order to test your game with a trial license, the game must first be configured with a trial license in Partner Center. Then, as covered in the article Enabling XStore development and testing, your development build must be configured properly to make it licensable.

  • Article
  • 03/11/2022
  • 6 minutes to read
  • 3 contributors

This article describes how to configure your development builds to be able to test XStore API. Unlike with other game areas that are dependent on online services, particular configuration is needed to make a test build licensable. A licensed context is required proper XStore functionality.

Games will use the XStore APIs to perform operations on the licenses and entitlements that are associated with your game and its related products (e.g. add-ons). Many of the XStore operations manipulate information about your game that's managed by Microsoft Store services.

Note
When testing commerce in development sandboxes, make sure that all purchases on a single test account are done in the same sandbox. Switching a test account to another sandbox and purchasing additional items will result in unexpected query results for the account in both sandboxes. This is due to the fact that the licenses and information of a purchase are tied to the first sandbox the item was purchased in for a single account.
Note
When testing commerce in development sandboxes on PC, make sure that the account signed into the Microsoft Store App and the Xbox app are the same. When in sandboxes, the credentials used for items in the Microsoft Store are tied to the Xbox account specifically. This is critical to know if you were planning to check the scenarios in your sandbox. See Handling mismatched store account scenarios on PC for more info.
Before you can test the XStore APIs, you must do the following:

One time:

  1. Configure and publish your game on Partner Center
  2. Retrieve the game's IDs from Partner Center
  3. Apply the game IDs to the appropriate locations depending on development scenario
For each account:

The most important workflow is debugging in Visual Studio (F5) and this requires all of the above steps to enable. Locally packaged builds are also important and are enabled in a different way.

Retrieve the game's IDs from Partner Center
Three IDs are used to identify a build properly so that it can be licensed to execute Store operations:

  • App Identity - Package family name tying the app to your publisher and Partner Center configuration
  • StoreID - Unique identity for your game within the Microsoft Store
  • ContentID - Unique identity for your each of your game packages. This is assigned by Partner Center on first upload.
App Identity
This is in Partner Center under Game setup > Identity details.

On PC: This is strictly required to match what is assigned to your game in Partner Center.

While it is not required for console, in practice it should be as it will be checked when a package is created for submission to Partner Center.

Game setup > Identity details with Package/Identity/Name and Publisher circled

Name in the Identity node needs to match Package/Identity/Name; Publisher in the Identity node needs to match Package/Identity/Publisher.

XMLCopy

<Identity Name="41336MicrosoftATG.InGameStoreXS"
Version="2021.8.11.0"
Publisher="CN=A4954634-DF4B-47C7-AB70-D3215D246AF1"/>
StoreID
This also can be found in Game setup > Identity details (and also in the URL for most pages):

Game setup > Identity details with StoreId circled in URL and on page

The full protocol link used to directly bring up the Store page for a product is also conveniently located below the Store ID in Identity details.

ContentID
Console:

This can be found in the Packages page, after Showing details:

Packages page on Partner Center

This can also be found for a package installed from the Store running xbapp list /d in the Gaming Command Prompt.

cmdCopy

Registered Applications by Package Full Name:

41336MicrosoftATG.InGameStoreXS_2020.7.27.0_neutral__dspnxghe87tn0
Install
Drive: Development
Size: 0.28 GB.
ContentId: {2797FA46-A93B-494C-AD80-B67C9FCA939F}
ProductId: {4C544E39-5130-3044-C057-5A3446536A00}
EKBID: {37E80840-6BE0-46F8-8EDB-92F877056087}
DisplayName: ATG In-Game Store Sample
41336MicrosoftATG.InGameStoreXS_dspnxghe87tn0!Game
PC:
This is found in a registry location once the package is installed from the Xbox App or Microsoft Store: Computer\HKEY_CURRENT_USER\SOFTWARE\Microsoft\Windows\CurrentVersion\Store\ContentId

Note
The Content ID between sandbox and retail can be different, be aware if a retail version of the game has been installed and you wish to work in sandbox.
Apply the Game ID values to the appropriate locations depending on development scenario
What IDs need to be applied and how to apply them will depend on the target platform as well as the type of build.

Below is a table that summarizes what is required for each scenario. More details are articulated in subpages listed after the table. Fields that are annotated by "Must match/be" will require attention to configure appropriately. Fields that are marked as "Will match/be" will automatically be assigned the correct values that enable Store scenarios.

App identityStore IDContent IDEKBIDTest account
Console Visual Studio (F5)Can be anythingPresentMust be specified using ContentIdOverride in microsoftgame.configMust be specified using EKBIDOverride in microsoftgame.configMust be entitled
Console local package (XVC)Can be anything, but must match assigned value when submitting to Partner CenterPresentContent ID must be specified using makepkgMust be set using xbapp setekbidMust be entitled
Console store packageWill match value assigned in Partner CenterPresentWill be the proper content IDWill be the proper EKBID which depends on license typeMust be entitled
PC Visual Studio (F5)Must match value assigned in Partner CenterNot requiredNot required, but overriding value may be present in registryNot requiredMust be entitled
PC local package (MSIXVC)Must match value assigned in Partner CenterNot requiredContent ID must be specified using makepkgNot requiredMust be entitled
PC store packageWill match value assigned in Partner CenterNot requiredWill be the proper content IDNot visibleMust be entitled
Testing XStore with loose builds (e.g. Visual Studio F5)

Testing XStore with packaged builds (e.g. makepkg)

Ensure test account is entitled to game in the sandbox
The easiest way to do this is to go to the game's Store page directly through protocol activation. The development console or PC must be set to the sandbox where the game is publish. See here and here for details on how to switch sandboxes properly. Then sign in with an account that is provisioned for the sandbox. Once signed in, use the store protocol link to reach the Store page:

On console: use Gaming Command prompt:

xbapp launch ms-windows-store://pdp/?productid=<storeID>

On PC: in Run box (⊞Win +R) or in a web browser

msxbox://game/?productId=<storeID> (to show game in Xbox App)

or

ms-windows-store://pdp/?productid=<storeID> (to show game in Microsoft Store)

See the previous section for where to find the Store ID.

Once on the Store page, select Buy or Get to acquire a license for the game for your test account. This should start the package download and installation, but if you are simply interested in iterating with local builds, you can cancel. If you cannot acquire because the product is set with a price, check that you switched to the correct sandbox and that you have published with a Free price set in Pricing and availability.

caution
IMPORTANT: This must be done for each and every account that runs the build and expects in-game commerce features to work.
Summary
With this topic you should now understand how to set up your build to successfully call XStore API.

If you encounter errors, please check that you have set up things correctly and then refer to the Commerce Troubleshooting page.

Tähän vielä kirsikkana kakun päälle se fakta, että suurin osa isommista peleistä on multiplattareita, jolloin nämä temput pitää toistaa muille alustoille näiden omilla työkaluilla. Ei siis ihan naps ja kops -homma, kuten ketjussa on väitetty.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.02.2022
Viestejä
671

Sony pumpannut hintojaan reippaalla kädellä! Eipä tunnu 80€ enää pahalta Sonyn peleistä. :geek:

Kyseessähän on vain bugi. Tällainen "välikevennys" tähän keskusteluun.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Luehan nyt artikkeli uudestaan, taisi jäädä jotain hyvin olennaista lukematta. Lainasin siitä olennaisimman pätkän omassa aiemmassa viestissäni.

Niin keskittyi tuohon kun huomasi puhuvansa läpiä päähänsä ja maalitolppa vaihtui lennosta lähes valmiiseen/valmiiseen peliin, jossa trial toteutetaan ajallisella tai contenttia rajaamalla. Missä välissä minä väitin että tuossa tapauksessa trialin tekeminen olisi työlästä, kun näin en ole tehnyt?

Kyllä, olen edelleen sillä kannalla että etenkin singleplayer-pelien osalta demon tekeminen ei ole niin yksinkertainen juttu kuin ketjussa on annettu ymmärtää. En tiedä sinusta, mutta omassa vaakakupissa ehdan devin mielipide asiasta painaa enemmän kuin foorumin nojatuolipelinkehittäjien näkemys.

Myös Techradarin artikkeli tukee näkemystäni:

" Predicting that developers may not be able to invest the time and money on making a demo alongside the actual game, Microsoft says it will be compensating the game makers. It hopes this will encourage developers to participate in the scheme, especially as, on top of the money they could earn, developers will have access to data on how their games perform. "

Mutta mitäpä minä tästä tietäisin, ilmeisesti MS on heittämässä tässäkin rahaa kankkulan kaivoon kun kerran tämä on teknisesti niin yksinkertaista?
Jaa sinä olet höpöttänyt koko ajan jostain erikseen pelin kehityksen aikana rakennettavat demosta... No eipä semmosia kukaan enää tee, eikö semmosten tekemisessä olekaan mitään järkeä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Jaa sinä olet höpöttänyt koko ajan jostain erikseen pelin kehityksen aikana rakennettavat demosta... No eipä semmosia kukaan enää tee, eikö semmosten tekemisessä olekaan mitään järkeä.
Ihan huvikseenko tuon kokoinen firma maksaa kompensaatiota kehittäjille jotka näin tekevät, kun tässä ei mielestäsi ole mitään järkeä? :think:

Syitä tähän onkin mielenkiintoista spekuloida. Eikö Game Passin tarjoamat korvausmallit ole riittäviä 3rd party julkaisijoille, kun nyt halutaan tuoda palveluun kokonaisten pelien lisäksi demoja MS:n kannustamana? Eikös GP:n idea ollut alunperin että saat kuukausimaksulla pelattavaksesi läjän kokonaisia pelejä, jotka saat omaksesi alehinnalla pelin poistuessa palvelusta?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Trialin tekeminen tuskin vaatii lisä punnisteluita kun se tehdään onlinessa, sinulla katkee vain pelin käyttöoikeus kun poistut onlinesta tai että pelillä tulee tarpeeksi tunteja täyteen.

Ja jos olet tyytyväinen peliin niin voit jatkaa pelaamista siitä mihin jäit kun laitat koneeseen levyn tai ostat pelin online palvelusta, demoissa yleensä oli niin että se oli oma erillilinen pelinsä ettei onnistunut jatkaa peliä tallenuksesta enään jos sitä edes oli saatavilla.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Ei ole minun ongelmani että et edes ymmärrä itse mitä olet itse kirjoittanut, vaikka nämä eritellään ja lihavoidaan sinulle suorilla lainauksilla.
Se että lainaat useita viestejä etkä *pyynnöistä huolimatta* suostu tarkentamaan mitä tarkoitat kertoo minusta varsin epäkypsästä keskustelukulttuurista. Toisten aivoituksia on välillä vaikea arvata joten jos pyydetään tarkennusta niin se on kohteliasta antaa.

Ehkä jatkossa sitten kypsemmällä pohjalla vai mitä.

Keskustelu lähti siitä liikkeelle, kun esitit naurettavan väitteesi demojen puutteen olevan vittuilua.
On todella hämmentävää miten joko todella törkeästi vääristelet toisten sanomisia tai sitten et yksinkertaisesti ymmärrä lukemaasi.

Minä sanoin näin:

Lähtökohtaisesti demot aina ilmaisia ilman mitään erillistä maksavaa palvelua, kaikki muu on vittuilua.

Minä en siis millään tavalla ole sanonut demojen puutteen olevan vittuilua, on täysin käsittämätöntä miten vääristelet noin törkeästi toisten sanomisia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Se että lainaat useita viestejä etkä *pyynnöistä huolimatta* suostu tarkentamaan mitä tarkoitat kertoo minusta varsin epäkypsästä keskustelukulttuurista. Toisten aivoituksia on välillä vaikea arvata joten jos pyydetään tarkennusta niin se on kohteliasta antaa.

Ehkä jatkossa sitten kypsemmällä pohjalla vai mitä.
Epäkypsää keskustelukulttuuria on nillittää toistuvasti mitä epäolennaisimmista asioista, jotka eivät vie keskustelua eteenpäin. Nyt kun maalitolppien siirtelysi kävi kiistattomasti ilmi, niin valitetaan siitä kuinka asia ilmaistiin sinulle. Pahoittelen, että pidin sinua sen verran fiksuna että olisit ymmärtänyt itse kahden kirjoittamasi lauseen väliset erot, etenkin kun vielä boldasin sulle olennaisimmat kohdat. Näin kun ei pääse käymään sitä vahinkoa, että tulisi syötettyä sanoja suuhun, josta sinua on jouduttu aiemminkin huomauttamaan.

On todella hämmentävää miten joko todella törkeästi vääristelet toisten sanomisia tai sitten et yksinkertaisesti ymmärrä lukemaasi.

Minä sanoin näin:

Lähtökohtaisesti demot aina ilmaisia ilman mitään erillistä maksavaa palvelua, kaikki muu on vittuilua.

Minä en siis millään tavalla ole sanonut demojen puutteen olevan vittuilua, on täysin käsittämätöntä miten vääristelet noin törkeästi toisten sanomisia.
Kerrotkos sitten vielä kuinka tämä muuttaa keskustelun sisällön? Aivan, ei millään tapaa mutta tästäkin pitää jostain kumman syystä valittaa dramaattisen liioittelun säestämänä. Sulta ei edelleenkään saatu todisteita väittämällesi maalitolppien siirrolleni, sen sijaan keskityt jälleen keskustelun sivuraiteille viemiseen. Nyt onkin oiva hetki päättää tämä surkuhupaisuudeltaan vertaansa vailla oleva väittely, kun asiasisältö on loppunut jo aika päivää sitten.

Trialin tekeminen tuskin vaatii lisä punnisteluita kun se tehdään onlinessa, sinulla katkee vain pelin käyttöoikeus kun poistut onlinesta tai että pelillä tulee tarpeeksi tunteja täyteen.

Ja jos olet tyytyväinen peliin niin voit jatkaa pelaamista siitä mihin jäit kun laitat koneeseen levyn tai ostat pelin online palvelusta, demoissa yleensä oli niin että se oli oma erillilinen pelinsä ettei onnistunut jatkaa peliä tallenuksesta enään jos sitä edes oli saatavilla.
Tuossahan siitä oli faktaa kuin se käy MS Storessa, itse toimenpide on varsin yksinkertainen, sen sijaan testaaminen vaatii jo aimo annoksen lisätoimenpiteitä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Tuossahan siitä oli faktaa kuin se käy MS Storessa, itse toimenpide on varsin yksinkertainen, sen sijaan testaaminen vaatii jo aimo annoksen lisätoimenpiteitä.
Aimo annoksen? :D Linkkaamasi ohjeessa ei ole mitää erikoista, perus conffailua, joka tällaisen "ei-peliohjelmoijankin" rutiiniin kuuluu. Ei toi mitää extratyötä ole eikä pelkästään, jotta saa trialin julkaistua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Aimo annoksen? :D Linkkaamasi ohjeessa ei ole mitää erikoista, perus conffailua, joka tällaisen "ei-peliohjelmoijankin" rutiiniin kuuluu. Ei toi mitää extratyötä ole eikä pelkästään, jotta saa trialin julkaistua.
Ja sun pätevyytesi tämän arvioimiseen olikaan mikä? Jotenkin tuntuu siltä että nyt pidetään kynsin hampain siitä että trialien tekeminen on ihan naps-kops homma, vaikka toisin on tuotu esille ja MS ihan on erikseen tuomassa kompensaatiota kehittäjille jotka demojen/trialien tekoon ryhtyvät. Unohdit myös että tuossa on kyseessä ainoastaan miten homma hoituu MS Storessa, joka on on YKSI kauppaikka, jossa peli on saatavilla. Hoituuko tämä samalla väitetyllä yksinkertaisuudella esim. PSN:ssä, Steamissa, Originissa ja Epic Game Storessa?
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Asiaton käytös - keskustelun toistuva sotkeminen metakeskustelulla ja vänkäämisellä
Kerrotkos sitten vielä kuinka tämä muuttaa keskustelun sisällön?
Se oli loistava esimerkki sinun tahallisesta vääristelystä mitä olet harrastanut jatkuvasti tässä ketjussa, kaikki on tämän huomannut jo pidemmän aikaa. Haet tahallaan vänkäämistä tällä tavalla, rakennat olkiukkoja vääristelemällä tahallaan muiden sanomisia.

Varsin surullista lukea noin epäkypsää keskustelua.

Mutta siinä olet oikeassa että tämä oli tässä, kuten sanoin toivon sinulta jatkossa kypsempää otetta keskusteluun.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Ihan huvikseenko tuon kokoinen firma maksaa kompensaatiota kehittäjille jotka näin tekevät, kun tässä ei mielestäsi ole mitään järkeä? :think:

Syitä tähän onkin mielenkiintoista spekuloida. Eikö Game Passin tarjoamat korvausmallit ole riittäviä 3rd party julkaisijoille, kun nyt halutaan tuoda palveluun kokonaisten pelien lisäksi demoja MS:n kannustamana? Eikös GP:n idea ollut alunperin että saat kuukausimaksulla pelattavaksesi läjän kokonaisia pelejä, jotka saat omaksesi alehinnalla pelin poistuessa palvelusta?
En tiedä mitään kompensaatiosta, mutta ei mitään early demoja nykyään juuri tehdä, koska se syö juuri kehitystiimin aikaa ja resursseja.

Ennen ne ennen itse peliä julkaistut demot toimi pelin markkinointina ja se olikin niiden päätarkoitus. Nykyään kun pelejä ei enää markkinoida demoilla, niin tuommoisella erillisellä aikaisella demoilla ei ole oikein mitään virkaa. Ja jos demo julkaistaan samaan aikaan itse pelin kanssa, niin silloin ei mitään erillistä demobuildiä tarvita.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 498
Ja sit se, että liian monet pelit julkaistaan keskeneräisinä nykyään (tai ainakin loppuviimeistely on tekemättä). Kuka olisi ostanut esim. Cyberpunkin lauchista jos olisi ollut demo käytettävissä? Grafiikkaongelmia varisinkin on uusissa peleissä heti alussa. Voisi jäädä ostamatta täyteen hintaan jos olisi nähnyt sen jo demossa. Se on huono pelijulkaisijoille jos kaikki vaan odottaa että peli on alennuslaarisa ja ehkä siinä vaiheessa jo patchatty kuntoon. Demo saattaisi kannustaa siihen.
 
Liian kompleksisia simulaatioita pelit nykyään. Toki syy on myös pelaajissa jotka vaativat koko ajan parempaa ja mikään ei riitä. Jos pelissä ei voi vapaasti tehdä mitä haluaa niin se on metacritic 0 arvostelu ja somessa huudot päälle että säikäytetään muut. Demo voikin olla suuri riski tuotannolle, varsinkin kun deadline painaa päälle ja pelissä on räikeitä bugeja mutta rahaa pitäisi saada jo.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Asiaton käytös - keskustelun toistuva sotkeminen metakeskustelulla ja vänkäämisellä
Se oli loistava esimerkki sinun tahallisesta vääristelystä mitä olet harrastanut jatkuvasti tässä ketjussa, kaikki on tämän huomannut jo pidemmän aikaa. Haet tahallaan vänkäämistä tällä tavalla, rakennat olkiukkoja vääristelemällä tahallaan muiden sanomisia.

Varsin surullista lukea noin epäkypsää keskustelua.
Eli keskustelu degeneroitui osaltasi enää siihen, että heitetään ilmoille kasa perusteettomia syytöksiä ja keskityt enää kirjoittajan arvosteluun, vahvasti menee. Et pystynyt edes useista pyynnöistä huolimatta toimittamaan todisteita väitteillesi maalitolppien siirrosta vaan yrität viimeisenä oljenkortena ohjata keskustelun sivuraiteille. :facepalm: Ja kehtaatkin luennoida muille epäkypsästä keskustelusta, jo on kaverilla otsaa!

En tiedä mitään kompensaatiosta, mutta ei mitään early demoja nykyään juuri tehdä, koska se syö juuri kehitystiimin aikaa ja resursseja.

Ennen ne ennen itse peliä julkaistut demot toimi pelin markkinointina ja se olikin niiden päätarkoitus. Nykyään kun pelejä ei enää markkinoida demoilla, niin tuommoisella erillisellä aikaisella demoilla ei ole oikein mitään virkaa. Ja jos demo julkaistaan samaan aikaan itse pelin kanssa, niin silloin ei mitään erillistä demobuildiä tarvita.
Et ilmeisesti lukenut linkittämääni Techradarin artikkelia, siinähän asiasta oli maininta.

Liian kompleksisia simulaatioita pelit nykyään. Toki syy on myös pelaajissa jotka vaativat koko ajan parempaa ja mikään ei riitä. Jos pelissä ei voi vapaasti tehdä mitä haluaa niin se on metacritic 0 arvostelu ja somessa huudot päälle että säikäytetään muut. Demo voikin olla suuri riski tuotannolle, varsinkin kun deadline painaa päälle ja pelissä on räikeitä bugeja mutta rahaa pitäisi saada jo.
Onhan se aivan eri juttu tiiivistää demoon se olennaisin osa pelistä isossa avoimen maailman pelissä vrt. tiukasti putkessa tapahtuva räime. Vaikea nähdä että tämä muuttuisi merkittävästi jatkossakaan.
 
Viimeksi muokattu:

PhatGaming

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.01.2022
Viestejä
269
Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikö tosiaan Sony Studioiden peleistä löydy yhtäkään peliä 'Top 100 most played video games 2022'?

Dodi, saatiin devejen käsiin nyt sitten uusia leluja Xboxin puolella. :tup:
 
Viimeksi muokattu:

PhatGaming

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.01.2022
Viestejä
269
No miksi sitten postaa tuollaista listaa joka on täynnä noita?
Siksi postaa lista kun pohdin aikaisemmin miksi siellä ei yhtään Sonyn pelejä löydy. Moni voi saada väärän kuvan suosiosta mutta numerot ei valehtele.

Tälläkin esim huikeat 700 katsojaa niin ei nuo oikeasti kovin montaa kiinnosta, hyllyltä löytyy mutta moni lopettaa pelaamisen ekan käynnistyksen jälkeen. Nehän tämän parhaiten tietää ketkä pelaa sitä kun achievementteihin pamahtaa: "you talked to first person in the game", 20% of players have achieved this".

Viimeksi muokattu:

Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Siksi postaa lista kun pohdin aikaisemmin miksi siellä ei yhtään Sonyn pelejä löydy. Moni voi saada väärän kuvan suosiosta mutta numerot ei valehtele.
Ehkä sun pitäis enemmän pohtia miksi postaa tollasta clickbait sontaa tänne.

USA:n myydyimmät pelit tähän asti
1656346648985.png

PhatGaming

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.01.2022
Viestejä
269
Ehkä sun pitäis enemmän pohtia miksi postaa tollasta clickbait sontaa tänne.

USA:n myydyimmät pelit tähän asti

Ethän sä edes lukenut mun postausta kunnolla.

Most Played Video Games (2022)

This list is according to the player count or the number of registered accounts in a game. This list also takes into account the most number of peak players logging in a single day since the release of the game. So the total count of most played here may not reflect the current number of players, considering all these factors. So with that said, here are the most played video games in the world:

Ei tuolla sinun listalla ole tekemistä minun viittaamaani listaan.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 498
Se ei paljoa hyödytä jos peli löytyy pelaajien hyllyltä mutta kukaan ei pelaa sitä :hmm:
No numeroiden perusteella 36% Horizon Zero Dawnin Pleikkarilleen asentaneista on pelannut sen läpi. Luvussa pitää huomioida että peli jaettiin ilmaiseksi kaikille, ei tarvinnut edes PS+ jsenyyttä, eli peli löytyy todella monelta. GoW taas 47% on läpäissyt pelin, ja tämänkin on jaettu sekä PS-collectionissa kaikille PS5 omistajille sekä nyt PS+ pelinä. Eli noiden prosenttien takana on isot numerot.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Se ei paljoa hyödytä jos peli löytyy pelaajien hyllyltä mutta kukaan ei pelaa sitä :hmm:
Kukaan ei pelaa Dotaa? Dota 2 on Steamin toiseksi pelatuin peli tällä hetkellä. Häviää vain CS:GO:lle.

Tolla sun postaamalla listalla PUBG on ykkösenä ja sillä n. 100-kertainen pelaajamäärä Dotaan verrattuna. Steamin tilastoissa Dotalla on reippaasti enemmän pelaajia kuin PUBG:llä... :hmm:

Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
944
Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikö tosiaan Sony Studioiden peleistä löydy yhtäkään peliä 'Top 100 most played video games 2022'?

En hirveän tarkasti listaa syynännyt läpi, mutta sijalla 85. oli The Last of Us Remastered.
Nyt kun tuon Last of Us Remasteredin pelaajalukuja katsoin, niin vaikuttaa olevan melko SUS koko lista. Vuonna 2014 PS4:lle julkaistulla yksinpelillä olisi vuonna 2022 15.9M pelaajaa? Onko tuo peli edes myynyt noin paljoa PS4:llä?
 
PhatGaming

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.01.2022
Viestejä
269
Kukaan ei pelaa Dotaa? Dota 2 on Steamin toiseksi pelatuin peli tällä hetkellä. Häviää vain CS:GO:lle.

Tolla sun postaamalla listalla PUBG on ykkösenä ja sillä n. 100-kertainen pelaajamäärä Dotaan verrattuna. Steamin tilastoissa Dotalla on reippaasti enemmän pelaajia kuin PUBG:llä... :hmm:

En minä Dotasta puhunutkaan, sitä tuskin kenenkään hyllyltä edes löytyy?
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 809
Nyt kun tuon Last of Us Remasteredin pelaajalukuja katsoin, niin vaikuttaa olevan melko SUS koko lista. Vuonna 2014 PS4:lle julkaistulla yksinpelillä olisi vuonna 2022 15.9M pelaajaa? Onko tuo peli edes myynyt noin paljoa PS4:llä?
Näemmä myynyt 17 miljoonaa 2018 huhtikuuhun mennessä. Mitä lie myynyt ton jälkeen + lasketaanko myyntiin mukaan remasteri + psn+/ps5 paketin ilmaiskopioit? En tajua miten yksinpelin pelaajamääriä oikein voisi edes tietää, kun eihän sony juurikaan kerro montako aktiivista pelaajaa milläkin pelillä on? Steamspy kertoo jotain pc-peleistä, mutta ei sekään oikein playstation peleihin auta.
The Last of Us became one of the best-selling video games, selling over 1.3 million units in its first week and 17 million by April 2018
.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 232
Kukaan ei pelaa Dotaa? Dota 2 on Steamin toiseksi pelatuin peli tällä hetkellä. Häviää vain CS:GO:lle.

Tolla sun postaamalla listalla PUBG on ykkösenä ja sillä n. 100-kertainen pelaajamäärä Dotaan verrattuna. Steamin tilastoissa Dotalla on reippaasti enemmän pelaajia kuin PUBG:llä... :hmm:

Taidetaan laskea myös kaikki jotka on joskus edes kerran kokeillut peliä

This list is according to the player count or the number of registered accounts in a game.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Taidetaan laskea kaikki jotka on joskus edes kerran kokeillut peliä
Noin väittävät, mutta listan 13M pelaajaa on kyllä täysin väärä lukema.

En tiedä kuinka vahvaa dataa toi Redditin juttu on, mutta ihan jo toi Steamin 600k peak pelaajamäärä tekee selväksi, että tuohon 9v vanhaan ilmaiseen peliin on varmasti rekattu enemmän kuin n. 22-kertainen määrä accounteja kuin mitä viimeisen vuorokauden aikana on ollut maksimi pelaajamäärä. :)
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Ai täällä ollaan taas oltu huolissaan Sonysta? Laitetaan pientä fact checkiä sitten taas. Tuli törmättyä tälläiseen artikkeliin peleistä joita konsolivalmistajat ovat saaneet ulos sitten next gen-laitteiden julkaisun.

PlayStation
Xbox
Tuota eroa peleissä kun katselee niin ei ole vaikea nähdä miksi pleikkarin pelien valmistusta arvostetaan niin paljon korkeammalle kuin Xboxin. Aika kaukana on Xbox pleikkarista kaikista poltetuista miljardista huolimatta. Itse olisin ainakin Xboxin omistajana aika pettynyt yhtiön saamattomuuteen pelirintamalla omien studioiden peliensä kanssa.

Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 436
Viestejä
4 161 739
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom