Pathfinder: Kingmaker

Onkos täällä muita kellä peli ei lähde käyntiin? Lauantaina tuli ostettua ja 4 tuntia tyytyväisesti sain pelattua. Sunnuntaina ei enää käynnistynyt. Latasin pelin uudestaan, run as admin ja compability modet on koitettu mutta no dice. Peli jää limboon taustalle.

Oli kyllä hyvä peli muuten. Challenging tasosta alotin mutta piti vaihtaa normalille stag lordin hyypiöiden torjuntaa varten. Oudosti nuo vaikeustasot on tehty kun challenginillä koitin ~10 kertaa eikä edes lähellä ollut, mutta normalilla meni ekalla. Ihan kuin uupuisi siitä välistä taso.
 
Täälläkin maistuu. Kohta 50 tuntia kellossa ja ehkä on käynyt hieman tuuri sillä bugeista ei ole ollut juuri ollenkaan haittaa.

Challenging -vaikeustasolla mennään ja monet taistelut ovat olleet ihan siinä hilkulla. Yksi crit tai buffi (esim. haste/slow) voi kääntää taistelun. Tosin jotkut vihut täytyy jättää suosiolla myöhemmäksi.. kuten Greater Enraged Owlbear x3 :D.
 
Onkos täällä muita kellä peli ei lähde käyntiin? Lauantaina tuli ostettua ja 4 tuntia tyytyväisesti sain pelattua. Sunnuntaina ei enää käynnistynyt. Latasin pelin uudestaan, run as admin ja compability modet on koitettu mutta no dice. Peli jää limboon taustalle.

Eilen illasta tuli ainakin päivitystä mistä todetaan seuraavaa:
"
Dear Pathfinders, the update that fixes save files corrupted by 1.0.6. will go live in about an hour. Please keep in mind that the first loading of your save file could take time (from 3 to 7 minutes, as our tests show), as the game will convert it to fix the stacked bonuses problem.
"

Eli se ns. ensimmäinen käynnistys ja lataus tuon 1.0.6 version jälkeen voi hetken kestää.
Nyt näyttää olevan versio 1.0.6++ käytössä...
 
Eipä se tänäänkään toiminut. Annoin puolisen tuntia käynnistellä, harvemmin osuu omalle kohdalle tällaset bugit. Noh huomenna uutta koitosta.
 
Käsitykseni mukaan peli on teknisen viilaamisen tarpeessa vielä, joten kannattaa vissiin odotella vielä kuukausi tai pari, jos ryhmäropeista tykkää.

Haluaako kukaan kertoa, että paljonko tämä muistuttaa Divinity: Original Sin pelejä ja kuinka paljon Ultimaa, esimerkiksi seitsemättä osaa. Tykkään paljon Ultimoista, mutten tykkää taas Divinityistä, koska niissä on liikaa tekstiä ja lätinää. Ultimassakin on myös jonkin verran tekstiä, mutta minulle sopivasti ja sen tyyli on siisti sekä huumori on hauskaa, kun taas Divinityissä kaikki on jotenkin mautonta eikä alkuunkaan huvita.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä tästä Ultima on noin viimeinen verrokki, mikä mieleen tulee. Molemmissa laitetaan peistä maksaan mutta about siihen yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Kingmakerissa on puhetta ja tekstiä paljon.
 
Eniten tämä varmaan muistuttaa Baldur's Gate sarjaa. Divinity Orginal Sin on enempi huumoria sisältävä peli.

Pathfinder Kingmaker sisältää joissain kohtaa myös huumoria mutta kyllä tässä on aika paljon ehkä jopa nuorta shokeeraavaa tapahtumaa ja päätöksistä tulee useasti seuraamuksia.

Pelissä on paljon luettavaa ja se myös kannattaa lukea. Peli kannustaa kokeilemaan erilaisia tapoja (vaikka toki yleensä on mahdollista myös mennä "tapa kaikki mikä liikkuu" periaatteella, se on yleensä myös se kaikkein vaativin ja raskain tapa).

Valitettavasti mitä pidemmälle pelissä pääsee sen enemmän tuntuu (ainakin harvinaisemmilla alustoilla, kuten mac) pelaajille tulevan bugeja. Mutta yllättävän hyvin ja nopeasti Owlcatin tyypit tuntuvat noita murskaavan ja tulossa on ilmeisesti myös useille konsoleille portattua versiota sekä DLC:itä joten tuki ihan heti tuskin loppuu.

Ei nyt todellakaan voida puhua samanlaisesta katastrofista kuin esim. Skyrim tai Total War: Rome II olivat ilmestyessään mutta bugeja kuitenkin löytyy sekä korjattavaa.
 
Pidin Baldur's Gateista ja pelasin niistä enchanced editionitkin läpi muutama vuosi sitten. Hyvin oli varsinkin kakkonen(ja lisäri) kestänyt aikaa. Pillars of Eternity taas oli mielestäni melko huono/mitäänsanomaton. En päässyt sinuiksi pelimekaniikan kanssa vaikka sen läpi pelasinkin.

Pathfinderia voisi kokeilla muutaman kuukauden päästä, kunhan suurimmat bugit on liiskattu. Olen aika skeptinen siitä, että Baldur's Gateille löytyisi arvoisensa seuraaja, mutta se selviää vaan kokeilemalla.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän tyylisiin roolipeleihin olisi kyllä hinku päästä kiinni, kun taas innostunut pönöttämään koneella eikä pleikan ääressä. Olisiko Pathfinder hyvä peli aloittaa vai vetää esim. toi Baldur's Gate ensin? Lukeminen sujuu ja kiinnostaa enkä yleensä ole ainakaan porukan tyhmin, joten kai noita oppisi oikeasti pelaamaan.

Pillarsia pelasin joskus puoleen väliin, mutta muut kiireet veivät sitten pelin unohduksiin.
 
Pathfinderissa on paljon luettavaa, mutta se huomattavasti laadukkaampaa kuin muissa viimeaikaisissa peleissä (Tides of Numenera, PoE, PoE2). Jostain syystä kehittäjät usein kuvittelevat että RPG:ssä tekstin laadun voi korvata määrällä, jolloin lopputulos kasa lukukelvotonta roskaa. Sen sijaan Pathfinder on miellyttävä poikkeus joka on mielestäni selkeästi parampi kuin esimerkiksi PoE2. Pelimekaniikassa olisi tietysti parannettavaa, lataustauot ovat käsittämättömiä ja bugeja on paljon, mutta todella vaikuttava suoritus tuntemattomalta pelistudiolta.
 
Kiitoksia vastauksista! Ostin ensimmäisen Baldur's Gaten ja pelailen sen tuossa. Antaa Pathfinderin vielä muhia hetken. :)
 
Kiitoksia vastauksista! Ostin ensimmäisen Baldur's Gaten ja pelailen sen tuossa. Antaa Pathfinderin vielä muhia hetken. :)

Isosti OT: Ykköstä pelatessa kannattaa varautua laittamaan ysärilasit päähän. Sen UI ei skaalaudu nykypäivään oikein millään. Kakkonen toimii tässä paljon paremmin. Jos skippaat ykkösen, niin lue jostain mitä siinä tapahtui. Kakkonen jatkaa suoraan ykkösen tarinaa.

Pathfinderista: Tähän lienee rinnalle maailmaan sijoittuvaa fantasiakirjallisuutta? Onko kukaan lukenut ja ovatko mistään kotoisin? Ainakin omaa Baldur's Gate kokemusta paransi lukemani Forgotten Realms kirjat.
 
Muistaakseni Baldur's Gatessa sai hahmon siirtää kuitenkin kakkososaan? Pieni porkkana siis pelata ykkönenkin youtuben sijasta...Hyviä pelejä oli kyllä noi, heti Ultima VII jälkeen parhaita.

Kai tätäkin vois jossain kohti testata. Jostain syystä PoE jäi 30-40h kohdalla kesken ja saa nähdä jaksaako enää jatkaa sitä. Divinity Original Sin taas tuntuu jotenkin kököltä.
 
1.1 version open beta auki nyt Steamissa: Open Beta for Version 1.1 - Draft Patch Notes :: Pathfinder: Kingmaker General Discussions

"
Dear Pathfinders,

due to popular demand, we're releasing the draft version of the patch notes for patch 1.1! Please note they haven't been proofread, and more stuff will be added to it later.
Have fun, and beware the spoilers in the Quest, Areas and Kingdom sections!

"

3 erillistä postausta pelkkiä uudistuksia / fixejä. Eli toivottavasti tämän jälkeen suurin osa (ainakin kriittisistä) bugeista on saatu tapettua.
 
Pathfinderista: Tähän lienee rinnalle maailmaan sijoittuvaa fantasiakirjallisuutta? Onko kukaan lukenut ja ovatko mistään kotoisin? Ainakin omaa Baldur's Gate kokemusta paransi lukemani Forgotten Realms kirjat.
Joitakin on tullut luettua Kindle:llä ja ihan sellaista perus meininkiä kuten vaikka noissa Forgotten Realms -kirjoissa. Pahtfinder sarjakuvaan kannattaa myös tutustua.
 
Eli toivottavasti tämän jälkeen suurin osa (ainakin kriittisistä) bugeista on saatu tapettua.
En mene siitä todellakaan takuuseen että asia olisi niin. Ainakin vielä julkaisevat nimellä "HOT FIX" joka minusta kuulostaa kriittiseltä bugien korjauksia.

Luulisi kuitenkin että peli on nyt paremassa kunnossa kuin julkaisuhetkellä se oli bugien suhteen.

Käsitykseni mukaan peli on teknisen viilaamisen tarpeessa vielä, joten kannattaa vissiin odotella vielä kuukausi tai pari, jos ryhmäropeista tykkää.
Laitoin tänään pelin tilaukseen. Uusin patch taitaa olla Hotfix 1.1.2 – November 29th, 2018.
 
Viimeksi muokattu:
Hiljalleen pelaillut julkasusta lähtien koko ajan, en vielä kertaakaan ole törmännyt mihinkään peliä rikkovaan bugiin. Tosin loppupuolella niitä taisi aiemmin ainakin vasta ilmaantua enemmän.
 
Odotin kunnes oli pätsätty varmasti toimivalle tasolle & uusi kone oli kasattu.

Ihan OK, mutta mutta: Itselle joku Tyranny toimi just siksi, että tarina & itse peli oli lyhempi & ytimekäs. Plus koska suurin osa turhasta perus "something something random whatever - who even really cares?" täytteestä oli leikattu pois.

Henk.koht. alkoi hahmojen laahustaminen, ärsyttämään aika äkkiä. Joten tuplasin hidastelun heti, nyt juokseminen näyttää juoksemiselta, eikä enää eläkeläisten päiväkävelyltä. Ja sen helvetin valtakunnan hallintasysteemi. Arrggghhh... ...ei kiitos. Onneksi siihen sai sentään sen "Auto = [X]".

Ei nyt sentään onneksi olla samalla "tasolla" kuin Torment: Tides of Numenera, mutta jotenkin vaan intoa peliä kohtaan hiipuu, päivä päivältä. Onneksi on myös Sniper Elite 4, kun alkaa tökkimään liikaa. Nyt jos täytyis valita, valitsisin sen. Tai siis, valitsen sen, mihis mää jäinkään...
 
Noh olen nyt aloittanut…. ja mitä mietteitä? Challenging vaikeustaso on se mikä eniten vastaa oikeita sääntöjä siis viholliset antaa 100% damagea kuten oikea Pathfinder Pen and Paper peli. Normal on joku nössö vaikeustaso en halua sitä. Hard kuulostaa taas keinotekoisen vaikealta.

Minun kokemukseni tähän mennessä?
Loin tällaisen päähahmon HUOM ei voi laskea attributia alle 7 niin enempää ei voi powergamata että esim INT olisi joku 5.
Päähahmo:
Nikademus Inquisitor, Human, Male, Neutral (siis Neutral Neutral).
STR: 18
DEX: 13
CON: 13
INT: 7
WIS: 16(18)
CHA: 7
Feats: Dodge ja Powerattack.

Missä ihmeessä on se ingame PET? En ymmärrä ostin sellaisen version pelistä että sellainen pitäisi olla olemassa.

Pelasin että pääsin juuri sen "pelätyn" Wolf encounterin läpi (se joka tulee siis sen eka intro alueen jälkeen) ja ainakin tällä pathcilla 1.2 se oli naurettavan helppo taistelu Challenging. Minulla on mukana 3 muuta hahmoa… otin ne hyvät siis ei Evil ryhmä… mutta suhteellisen neutraalisti pelasin minusta ehkä hieman enemmän Good pelastin joitakin jne.

HUOM löysin ratkaisun mistä saa INGAME PET jos on ostanut sellaisen version pelistä ja se on tämän spoilerin sisällä:
Complete the entry missions (attack on the property, travel on the main map, and attack Oleg's trading posts). Then settle for a break at Oleg's trading posts.
In your accommodation you will discover a big chest on the left part of the picture. This contains all three pre-order extras.
Huom jos on ostanut myös sellaisen version että on se SEASON PASS niin sitä ei ole vielä julkaistu ja ei voi saada SEASON PASS 3 downloadable content.

Minun palaute tästä vaikeustasosta Challenging? Tähän menessä naurettavan helppoa varsinkin minun päähahmolle. Minun päähahmon komentti tästä?
"I fear Nothing, for I am Fear Itself!"
 
Viimeksi muokattu:
Nyt olen saanut ratkaisun Pathfinder Kingmaker peliin. Se ei ollenkaan kaatuile minulle jos minulla on Cooler Boost Enabled MSI kannettavassa pelitietokoneessa jossa on CPU: Intel I5-8300H 4 cores 8 thread 4Ghz Turbo modessa korkeintaan, Nvidia 1060 6 GB DDR5, 8 GB DDR4, 256 GB SSD, 1 TERA HDD. Cooler boost ei ole lian äänekäs kun pelaan. Jos taas katson esim. Vampire Diaries ulkoisen DVD aseman kautta niin en kytke Cooler boostia päälle.
 
Täytyy sanoa että ensimmäinen innostus alkaa loppua. Sandbox mainen peli vaikka aina
sillin tällöin saa vinkin minne mennä.
On ollut muita asioita ja nyt aion taas katsoa The Vampire Diaries TV sarjaa mutta
toivoton hidas level up olen level 2 vieläkin.
 
The Wildcards lisäosa julkaistu, myös Season Pass nyt myynnissä (millä saa 3 ensimmäistä DLC:tä).
Myös isompi päivitys (1.1.3m) julkaistiin:

Dear pathfinders,

Even while delivering our first major DLC, the Wildcards, we never stopped working with your feedback and suggestions. Here is the next batch of fixes and improvements we've made after your comments. Of course, we shall carry on with this work even after the DLC is out. The next big step for us will be Patch 1.2, which should become available in the middle of the January. In the meantime, we will keep reading your bug reports and monitoring your posts in order to resolve the most pressing issues in Hotfixes.

Please, pay attention that the size of this update is quite big because it includes the content of the DLC. Sorry for the inconvenience!

Please, be aware of the plot spoilers in the description below (in the Quest, Areas and Kingdom sections)!

New feature
  • The party can teleport between settlements if they have a special building - the Teleportation Circle.

Quests
  • Players could re-start the first test from "The Secrets of Suramgamin" quest after its successful completion, which blocked further quest progression. Resolution: fixed.
  • The dryad didn't spawn during the "Affairs of the Heart" quest in some cases. Resolution: fixed.
  • In rare cases, the "Judgment of the Gods" quest could get stuck at "Withstand the divine trial" stage. Resolution: fixed.
  • Some players could not progress in the "Deal with the Devil" quest after completing the "Defeat the hellknights" stage. Resolution: fixed.
  • The party could get stuck at the "Oleg's Trading Post" area if the "Trouble with Goblins" quest was failed. Resolution: fixed.

Areas
  • Killing Nilak fails the "Reforged Blade" quest from now on. We hope this will make Amiri's "Test of Loyalty" result more clear for the players who have experienced this quest resolution.
  • The different ways in which Tristian's "Saving Grace" quest could get resolved don't influence the result of the "Test of Loyalty" event any more (the status of the quest still matters, however). We hope this will make the conditions of Jaethal's and Tristian's survival more clear for the players.
  • From now on, if during Jubilost's "Door to Nowhere" quest the player chooses to grant immortality to a random gnome (Nyrd), she will appear in Irovetti's Palace regardless of whether the player killed her before or not. This will allow Jubilost to survive his trial in the "House at the Edge of Time" after being saved by Nyrd.
  • From now on, Harrim survives the "Test of Loyalty" event with any successful completion of the "The Unmaking" quest now. We hope this will make Harrim's "Test of Loyalty" result more clear for players.
  • Linzi's death could cause an unexpected "game over" in rare cases at the "House At The Edge Of Time" area. Resolution: fixed.
  • In some cases, players could meet two copies of Bartholomew at the "Wizard's Laboratory" area. Resolution: fixed.
  • An incorrect list of destination options for the portal at the "Camp at the Capital Gates" area could be displayed in some cases. Resolution: fixed.
  • Epilogues could work incorrectly if players experienced an issue with the "Problem with Taxes" kingdom event. Resolution: fixed.
  • First Mate Wellar didn't leave with the rest of the crew in some cases. Resolution: fixed.
  • In rare cases, a dialogue could not be started after defeating Nyrissa at the "House at the Edge of Time". Resolution: fixed.
  • The passage to Lantern King remained closed at the "Ravaged Capital — Castle Threshold" sub-area if the last splinter was delivered while talking to the storyteller at the "Ruined Warehouse" location. Resolution: fixed.
  • The Curse could still force all enemies to attack the party when entering the area during the last chapter. Resolution: another fix was implemented.
  • Players couldn't find the Briar at the "House at the Edge of Time" area. Resolution: fixed.
  • The Jabberwock battle scene could be triggered multiple times at the "Other World" area. Resolution: fixed.
  • Song Bird could be killed using area effect spells at the "Other World" area, which blocked further progression. Resolution: fixed. For affected save files: Song Bird will re-appear after rest using the the Old Gnome's campfire.
  • The Old Gnome dialogue about the party splitting after filling Everblooming Flower with poison blocked further progression. Resolution: fixed.
  • A dialogue with Nok-Nok finished incorrectly in some cases if players chose "I'd like to know more about you" option. Resolution: fixed.
  • Completing the "King's Return" quest didn't finish Nok-Nok's companion story correctly in some cases. Resolution: fixed.
  • Some story events didn't start correctly at the "House at the Edge of Time" area in rare cases. Resolution: fixed.
  • The cut-scene of quarrel between Octavia and Regongar didn't happen at the tavern in some cases, which blocked further progression of Regongar's romance. Resolution: fixed.
  • Each character in the party started a dialogue with barbarians moving besides them at the "Overgrown Cavern" area. Resolution: fixed.
  • Souleater didn't name Valerie correctly at the "Vordakai's Tomb" area. Resolution: fixed.

Kingdom
  • Inventory and Journal can be opened in kingdom management from now on.
  • Camera could focus on a black screen when flipping through the events description. Resolution: fixed.
  • Loading the game while in kingdom management interface could break kingdom management in rare cases. Resolution: fixed.
  • The kingdom event when Edrist Hanvaki left the Capital failing "The Lost Brother" quest wouldn't trigger if the Capital had been improved to City by that time. Resolution: fixed.
  • Sometimes kingdom events and projects could be shown as ignored even when players did not ignore them. Resolution: fixed, old "ignored" events should become active again.
  • Players couldn't skip time on the war table at the "Throne Room" with Auto Kingdom enabled in some cases. Resolution: fixed.
  • Special buffs to help with the development of secondary kingdom stats were added.
  • Players can cancel unfinished events and projects now. In this case the events are considered failed. As for the projects, they lose all progress and players get back 90% of the project's cost.

User Interfaces
  • Tooltip of the skill-check option in an illustrated event ("Book event") represents the companion with the highest corresponding skill now.
  • The Action Bar could temporarily disappear when on Pause in some cases. Resolution: fixed.
  • Camera scroll could break in rare cases. Resolution: fixed.
  • Tooltips are added for the transition points for the "House at the Edge of Time" area map.
  • Camp: Skip time didn't work correctly while resting at dungeons.Resolution: fixed.
  • A notification was added for cases when traveling the world map is prohibited due to a single companion carrying too much weight.
  • Arsinoe and Hyland are marked as important NPCs on the Capital Square map now.

Classes & Mechanics
  • The Crusader didn't get a slot for domain spells if there were no non-domain spell slots while levelling up. Resolution: fixed. A domain slot will now appear after resting.
  • Vilderavn bleed debuff could get stuck on a character in some cases. Resolution: fixed.
  • Premade Build didn't distribute skill points correctly for some classes if the Aasimar race was chosen. Resolution: fixed.
  • The Ranged Legerdemain ability was fixed.

Miscellaneous
  • Too many active torches could overload the CPU audio thread. Resolution: fixed.
  • No special visual effect would be displayed if enemies were killed with a critical hit. Resolution: fixed.
  • FR, DE, ZH issues for the Inspect dialogue were fixed.
  • Improved inventory character doll appearance.
  • The First Crown had no visual model. Resolution: fixed.
  • New idle animations were added for some classes.

System
  • The Anti-aliasing graphic option didn't work. Resolution: fixed.
  • Bloom or Depth of Field graphic options couldn't be turned on within one game session if theywere switched off. Resolution: fixed.
  • Game crashes while using 4k resolution. Some video memory optimization was implemented.
  • Several improvements were implemented for crashes on startup.
 
Tämä on mielestäni tunnelmaltaan lähempänä BG2:sta kuin mikään muu (ei Black Isle) peli tähän mennessä. Järkyttävän buginen kyllä, vaikkakin ilmeisesti alkaa pikku hiljaa olla pelattavassa kunnossa. Taistelu ei jaksanut innostaa, ja muutaman kerran tuli väännettyä haavoittumattomuus päälle kun alkoi ärsyttämään.
Lisäosien aiheet on valittu oudosti; ymmärtääkseni molemmat DLC:t vaativat käytännössä pelin pelaamista uudelleen läpi. Järkevämpää olisi ollut sijoittaa lisäosan tapahtumat pelin loppuun.
 
Tämä on mielestäni tunnelmaltaan lähempänä BG2:sta kuin mikään muu (ei Black Isle) peli tähän mennessä. Järkyttävän buginen kyllä, vaikkakin ilmeisesti alkaa pikku hiljaa olla pelattavassa kunnossa. Taistelu ei jaksanut innostaa, ja muutaman kerran tuli väännettyä haavoittumattomuus päälle kun alkoi ärsyttämään.

Erinomainen peli ja tunnelma on monessa kohtaa katossa. Ja on hyvinkin pelattavassa kunnossa. Itse väänsin läpi muutama viikko sitten.

Voisi tuota taas joskus kokeilla - kun löytyy modi jolla saa ajan pysäytettyä. En pidä kiireestä. Olo on kuin kalifornian metsäpalojen sammuttajalla joka ryntäilee palopesäkkeeltä toiselle. Oli peli muutenkin vähän turhan taisteluorientoitunut. RPG nimellistä ja hack&slash maksimissa. Ja vielä rakennettu niin että jos haluaa pärjätä niin pitää hahmot minmaxata ja optimoida taisteluun joka tasonnousulla.

Pelasin pelin läpi "Challenging" -vaikeustasolla sen kummemmin minmaxailematta, lukuunottamatta ihan loppua (eli wild hunt ryhmiä) missä vihujen kestävyyttä oli pakko laskea alemmas kun joka taistelu alkoi vaatia yli 10 yritystä.. Isompaa kiirettäkään ei minusta ollut, vai viittaatko sillä kingdomin tiettyihin ajastettuihin juttuihin? Minusta ne olivat vain plussaa ja toivat peliin sopivasti haastetta.
 
The Wildcards lisäosa julkaistu, myös Season Pass nyt myynnissä (millä saa 3 ensimmäistä DLC:tä).
Myös isompi päivitys (1.1.3m) julkaistiin:

Dear pathfinders,

Even while delivering our first major DLC, the Wildcards, we never stopped working with your feedback and suggestions. Here is the next batch of fixes and improvements we've made after your comments. Of course, we shall carry on with this work even after the DLC is out. The next big step for us will be Patch 1.2, which should become available in the middle of the January. In the meantime, we will keep reading your bug reports and monitoring your posts in order to resolve the most pressing issues in Hotfixes.

Please, pay attention that the size of this update is quite big because it includes the content of the DLC. Sorry for the inconvenience!

Please, be aware of the plot spoilers in the description below (in the Quest, Areas and Kingdom sections)!

New feature
  • The party can teleport between settlements if they have a special building - the Teleportation Circle.

Quests
  • Players could re-start the first test from "The Secrets of Suramgamin" quest after its successful completion, which blocked further quest progression. Resolution: fixed.
  • The dryad didn't spawn during the "Affairs of the Heart" quest in some cases. Resolution: fixed.
  • In rare cases, the "Judgment of the Gods" quest could get stuck at "Withstand the divine trial" stage. Resolution: fixed.
  • Some players could not progress in the "Deal with the Devil" quest after completing the "Defeat the hellknights" stage. Resolution: fixed.
  • The party could get stuck at the "Oleg's Trading Post" area if the "Trouble with Goblins" quest was failed. Resolution: fixed.

Areas
  • Killing Nilak fails the "Reforged Blade" quest from now on. We hope this will make Amiri's "Test of Loyalty" result more clear for the players who have experienced this quest resolution.
  • The different ways in which Tristian's "Saving Grace" quest could get resolved don't influence the result of the "Test of Loyalty" event any more (the status of the quest still matters, however). We hope this will make the conditions of Jaethal's and Tristian's survival more clear for the players.
  • From now on, if during Jubilost's "Door to Nowhere" quest the player chooses to grant immortality to a random gnome (Nyrd), she will appear in Irovetti's Palace regardless of whether the player killed her before or not. This will allow Jubilost to survive his trial in the "House at the Edge of Time" after being saved by Nyrd.
  • From now on, Harrim survives the "Test of Loyalty" event with any successful completion of the "The Unmaking" quest now. We hope this will make Harrim's "Test of Loyalty" result more clear for players.
  • Linzi's death could cause an unexpected "game over" in rare cases at the "House At The Edge Of Time" area. Resolution: fixed.
  • In some cases, players could meet two copies of Bartholomew at the "Wizard's Laboratory" area. Resolution: fixed.
  • An incorrect list of destination options for the portal at the "Camp at the Capital Gates" area could be displayed in some cases. Resolution: fixed.
  • Epilogues could work incorrectly if players experienced an issue with the "Problem with Taxes" kingdom event. Resolution: fixed.
  • First Mate Wellar didn't leave with the rest of the crew in some cases. Resolution: fixed.
  • In rare cases, a dialogue could not be started after defeating Nyrissa at the "House at the Edge of Time". Resolution: fixed.
  • The passage to Lantern King remained closed at the "Ravaged Capital — Castle Threshold" sub-area if the last splinter was delivered while talking to the storyteller at the "Ruined Warehouse" location. Resolution: fixed.
  • The Curse could still force all enemies to attack the party when entering the area during the last chapter. Resolution: another fix was implemented.
  • Players couldn't find the Briar at the "House at the Edge of Time" area. Resolution: fixed.
  • The Jabberwock battle scene could be triggered multiple times at the "Other World" area. Resolution: fixed.
  • Song Bird could be killed using area effect spells at the "Other World" area, which blocked further progression. Resolution: fixed. For affected save files: Song Bird will re-appear after rest using the the Old Gnome's campfire.
  • The Old Gnome dialogue about the party splitting after filling Everblooming Flower with poison blocked further progression. Resolution: fixed.
  • A dialogue with Nok-Nok finished incorrectly in some cases if players chose "I'd like to know more about you" option. Resolution: fixed.
  • Completing the "King's Return" quest didn't finish Nok-Nok's companion story correctly in some cases. Resolution: fixed.
  • Some story events didn't start correctly at the "House at the Edge of Time" area in rare cases. Resolution: fixed.
  • The cut-scene of quarrel between Octavia and Regongar didn't happen at the tavern in some cases, which blocked further progression of Regongar's romance. Resolution: fixed.
  • Each character in the party started a dialogue with barbarians moving besides them at the "Overgrown Cavern" area. Resolution: fixed.
  • Souleater didn't name Valerie correctly at the "Vordakai's Tomb" area. Resolution: fixed.

Kingdom
  • Inventory and Journal can be opened in kingdom management from now on.
  • Camera could focus on a black screen when flipping through the events description. Resolution: fixed.
  • Loading the game while in kingdom management interface could break kingdom management in rare cases. Resolution: fixed.
  • The kingdom event when Edrist Hanvaki left the Capital failing "The Lost Brother" quest wouldn't trigger if the Capital had been improved to City by that time. Resolution: fixed.
  • Sometimes kingdom events and projects could be shown as ignored even when players did not ignore them. Resolution: fixed, old "ignored" events should become active again.
  • Players couldn't skip time on the war table at the "Throne Room" with Auto Kingdom enabled in some cases. Resolution: fixed.
  • Special buffs to help with the development of secondary kingdom stats were added.
  • Players can cancel unfinished events and projects now. In this case the events are considered failed. As for the projects, they lose all progress and players get back 90% of the project's cost.

User Interfaces
  • Tooltip of the skill-check option in an illustrated event ("Book event") represents the companion with the highest corresponding skill now.
  • The Action Bar could temporarily disappear when on Pause in some cases. Resolution: fixed.
  • Camera scroll could break in rare cases. Resolution: fixed.
  • Tooltips are added for the transition points for the "House at the Edge of Time" area map.
  • Camp: Skip time didn't work correctly while resting at dungeons.Resolution: fixed.
  • A notification was added for cases when traveling the world map is prohibited due to a single companion carrying too much weight.
  • Arsinoe and Hyland are marked as important NPCs on the Capital Square map now.

Classes & Mechanics
  • The Crusader didn't get a slot for domain spells if there were no non-domain spell slots while levelling up. Resolution: fixed. A domain slot will now appear after resting.
  • Vilderavn bleed debuff could get stuck on a character in some cases. Resolution: fixed.
  • Premade Build didn't distribute skill points correctly for some classes if the Aasimar race was chosen. Resolution: fixed.
  • The Ranged Legerdemain ability was fixed.

Miscellaneous
  • Too many active torches could overload the CPU audio thread. Resolution: fixed.
  • No special visual effect would be displayed if enemies were killed with a critical hit. Resolution: fixed.
  • FR, DE, ZH issues for the Inspect dialogue were fixed.
  • Improved inventory character doll appearance.
  • The First Crown had no visual model. Resolution: fixed.
  • New idle animations were added for some classes.

System
  • The Anti-aliasing graphic option didn't work. Resolution: fixed.
  • Bloom or Depth of Field graphic options couldn't be turned on within one game session if theywere switched off. Resolution: fixed.
  • Game crashes while using 4k resolution. Some video memory optimization was implemented.
  • Several improvements were implemented for crashes on startup.
Pelissä taitaa olla autoupdate koska jostain kumman syystä huomasin että on päivittänyt sen itsestään.

Pathfinderistä kyllä voi aloittaa. Pitää vain varautua että hahmon tekemiseen ja kehittämiseen pitää lukea netistä vähän opastusta että ei mene täysin metsään. Kädestä ei pidetä, joten päätehtävänkin quest-itemit pystyy myymään ja hävittämään. Vaikeustasoa kannattaa tiputtaa suosiolla jos joutuu usein latailemaan taisteluja uusiksi. 'Normaali' vaikeustaso oli aika brutaali alussa. Tosin taisivat sitä jo muuttaa jossain patchissa.

Koukuttavin peli pitkään aikaan ja pelattavaa riittää.
Päähahmo:
Nikademus Inquisitor, Human, Male, Neutral (siis Neutral Neutral).
STR: 18
DEX: 13
CON: 13
INT: 7
WIS: 16(18)
CHA: 7
Feats: Dodge ja Powerattack.

Huomasin ettö jos ostaa Mercenaryn saa luoda hahmon maksoin 2000 ja level 2 Cleric kun pelin Cleric alignment ei oikein sovi minun kanssa.

Vain 20 piste saa mercenarille Cleric Eilonwy BattleHammer Woman, Dwarf, Lawful Neutral.

STR: 14
DEX: 14
CON: 14
INT: 7
WIS: 17
CHA: 12

Enpä ole päässyt pitkälle otin tavallaan uudestaan kun päätin että ostan 2000 heti tuon mercaryn kun aloitan.

Minulla on tosin yksi Evil hahmo jengissä koetan pitää hänet mukana Jaethal NPC... se Undead Elf Evil... huomasin että se Elf on julmetun hyvä skills... pystyy myös disarm traps.

Challenging on sopiva ensimmäinen kova taistelu jos ei ole joku random encounter niin on Stag Lordin bandit camp siellä saa vähän ohjata.

Challenging pelasin ei sitä ole pakko tiputtaa Normalin ja tämä sen lisäksi että ärsyttävästi minun Barbarian Strength on 14 tilapäisesti Spider myrkystä kun normaali strength on 16. Vie aika paljon sen tehoa pois kun on valtava 2-handed weapon.

Olen juuri selvittänyt sen bandit camp taistelun hahmot tietysti vain level 2 kun tavallaan aloitin melkein uudestaan alusta. Päivitys on mennyt läpi koska se oikea versio numero näkyy ja voin luoda Thiefling hahmon jos nyt haluaisin.

Jos jossain vaiheessa dumppaan pois jonkun hahmon niin Lindsey pois. Barbarian Amiri NPC taas on kiinnostava tehokas tappaja mutta usein myös itsemurha hullu.
 
Viimeksi muokattu:
Päivitys dumppasin sen Mercenary Clericin… Vedin taas alusta. Valerie sai FULL PLATE armorin ja ostin itselleni sen Heavy Shield +1.

Kyllä tuossa pelissä on eteniminen kuin etana olen juuri tullut level 3 tasolle ja päässyt Old Sycamoor alueelle Act 1 siis aloittanut sen alueen.

Valeriene muuten multiclassasin Rogues level 3 kun sen kehitys on niin julmetun surkea noilla attribuuteilla.

Tietona muuten täytyy myöntää että kun eka kerran koetin Challenging vaikeustasolla Technic League Ambush encounterin niin tuli party wipe 2 levelin ryhmällä.

Toisena kerralla Challenging tasolla kun mietin taktiikat niin ei ollut edes kovin vaikea taistelu se Technic League Ambush.

Bear-Like Treant oli haastava encounter Challenging vaikeustaso, mutta en spoilaa missä se tulee vastaan mutta kun tapoin sen niin minun 2 level hahmot nousi 3 levelliin.

Sidequestit kuten Fangberry Cave ja Tuskgutter on ollut todella hellpoja haha luulin että se Tuskgutter olisi ollut haastava mutta ei todellakaan ole Challenging tasolla haastava. Old Sycamoore olen siinä siis ihan alussa ja ei ole niin paljon aikaa jo viikkonloppuna tulee vieraita ja on vieraita jouluna.
 
Viimeksi muokattu:
Olen vielä hieman siinä hilkulla ostamisen suhteen, ehkä 1.2 päivityksen jälkeen voisi olla sopiva aika. Mutta siltikin, tämä jakaa mielipiteitä ihan genren ystävien välillä niin vaikea sanoa kumpaan ryhmään kuuluisi. Peliä on sanottu esim. BG2:n "oikeaksi" manttelinperijäksi mutta mutta...siis kun tästä katsoo screenshotteja tai let's playtä niin tuntuu olevan taistelua toisensa perään mestoissa jotka näyttää BG1:n random encountereilta. Ja kingdom management- osuus joka on ilmeisesti joko paska tai "ihan jees" riippuen keneltä kysyy.

Laadukasta tekstiä ilmeisesti riittää luettavaksi...mutta siis, onko tässä jotain sellaisia mestoja jotka synnyttää immersiota, herättää tutkimisen riemua, "mitä jännää tuon nurkan takaa löytyy"... kyliä, kaupunkeja, mystisiä paikkoja, luonnonrikkauksia? Kyllähän mä jaksan veivata niitä taisteluita ja min-maxata tyyppejä mutta se vaatii jonkun kontekstin ja motivaation.
 
Tähän pystyy vastaamaan vain joku joka on pelannut enemmän kuin minä. On ollut muita asioita elämässä (real life) tehdä ryhmäni on level 3 ja olen Act 1 ja acteja on ainakin 5 ja en ole pääsyt mihinkään kingdom management osioon. Kingdom Management niin siinä on ymmärtääkseni olemassa automanagement vaihtoehto jos ei siitä pidä. Minulla on aikomus jatkaa tätä peliä kyllä ja pelata se läpi vuoden 2019 aikana. Tuossa on time limit 3 kuukautta peliajassa siis niin ei ole oikein tunnetta että on paljon aikaa tutkia mailmaa sitä sen sijaan menee sinne tänne suorittamaan tehtäviä.
 
Laadukasta tekstiä ilmeisesti riittää luettavaksi...mutta siis, onko tässä jotain sellaisia mestoja jotka synnyttää immersiota, herättää tutkimisen riemua, "mitä jännää tuon nurkan takaa löytyy"... kyliä, kaupunkeja, mystisiä paikkoja, luonnonrikkauksia? Kyllähän mä jaksan veivata niitä taisteluita ja min-maxata tyyppejä mutta se vaatii jonkun kontekstin ja motivaation.

Sanotaan näin että:
Niin tässä pelissä kuin Baldur's Gate pelissä aikoinaan itselleni syvyyttä ja pelin "hyvyyttä" lisää ehdottomasti se että pelimaailma (Forgotten Realms / Golarion) sekä säännöt (AD&D 2:nd edition / Pathfinder) ovat tuttuja.

Samaten liikaa ei "paapota" tai pidetä kädestä kiinni, molemmissa peleissä on täysin mahdollista tehdä hahmo millä kuolet huonolla onnella ensimmäiseen kohtaukseen (minimi määrä osumapisteitä, ei pahemmin suojaa ja mokaat loitsuvalinnat / et onnistu heittämään niitä kun vihollinen on iholla kiinni).

Tavalliselle "random pelaajalle" ensimmäiseksi (tietokone)roolipeliksi sanoisin että pelin vaikeusaste on molemmissa aivan liikaa, samaten maailman "syvyys" ja opeteltava informaatio on yltäkylläisen paljon (Forgotten Realms ja Golarion tarjoavat satoja lähdeteoksia jumalista, uskonnosta, maailmasta, olennoista, tarinoita, kertomuksia jne jne).

Toki voi pelata "aivot narikkaan, max voima,rakenne +haarniska" taistelijaa jonka äly sekä viisaus mahdollisimman alas jolloin ei tarvitse lukea mitään ja voi valita aina "tapa kaikki mikä liikkuu" vaihtoehdon. Älä myöskään ota mukaan NPC hahmoja vaan luo omat hahmosi jolloin he eivät edes vahingossa kommunikoi kanssasi ja jos he kuolevat voit luoda aina uusia ilman suurempaa sitoumusta. Tällöin (minusta) peli on tylsä, kummasta tahansa pelistä puhummekin.

Tarina on todella hyvä ja nyt kun suurin osa bugeista (ainakin niistä pelin kaatavista) on tapettu kyseessä on ehdottomasti henkilölle joka pitää perinteisistä BG:n tapaisista "high fantasy" roolipeleistä jotain tutustumisen arvoista.

Aikanaan kun P&P versio ilmestyi se tuli kuutena massiivisena (noin 100 sivua per kirja) opuksena. Adventure Path (nuo 6 opusta + karttoja ja hieman syventävää tietoa kyseisestä maailmankolkasta) on tarkoitettu yhdeksi pitkäksi valmisseikkailuksi mihin tehdään täysin uudet hahmot ja perinteisesti ne (elleivät kuole) pääsevät lopulta tasolle ~14-17 minkä jälkeen (yleensä tuo kestää helposti noin vuoden+, riippuen miten useasti pelaajat kokoontuvat + miten pelinjohtaja jaksaa tehdä omia seikkailuita useiden opuksissa mukana tulleiden vihjeiden perusteella tai ihan omasta päästään) hahmot pääsevät eläkkeelle ja valitaan uusi Adventure Path tai yksittäinen pelimoduli (noin 30 sivuinen teos, kannet mukaanlukien) mihin luodaan täysin uudet hahmot.

Toki syvyyttä, tapahtumia jne jne. voisi aina toivoa lisää mutta kyseessä on kuitenkin tietokone roolipeli joten valinnan vapaus on aina vähäisempi kuin perinteisessä P&P pelissä/kampanjassa.

Monille syy arvostella peliä löytyy omista ennakkoasenteista. Esim. vaikka itse olisi kuinka tottunut pelaamaan "kaikkia roolipelejä" (yleensä Tyranny, Pillars of Eternity ja ehkä joku kolmaskin "äskettäin" julkaistu) vaikeusaste tapissa se ei onnistu tässä pelissä. Se ei tee pelistä "paskaa".

Mikäli on tottunut muissa peleissä pelaamaan ilman pelin pysäyttämistä ja luottamaan "automaattiseen taisteluun" välistä muistaen klikata jotain, totta.. ..peli on todella haastava etkä luultavasti pysty pelaamaan sitä lävitse. Jälleen vika on sinussa, hyvin suuri osa erilaisista kohtaamisista alkaa jo sillä että tiedustelet maastoa, käytät sopivia loitsuja, sijoitat itsesi ja kumppanisi oikeisiin kohtiin ja lähetät heidät taisteluun oikealla hetkellä. Muuten esim. se eniten (alussa) vahinkoa tekevä barbaarisi vain rynnistää nopeana hahmona keskelle vihollisjoukkoa ja kuolee vihollisten ympäröimänä samalla kun muut hahmosi ihmettelevät että jokos se taistelu alkoi ja valmistelevat loitsuja / lataavat jousta jne.

Samaten moni unohtaa ajatella omilla aivoillaan, esim. jos sinut lähetetään luolaan missä erikseen mainitaan että siellä voi olla satoja/tuhansia (swarm) hämähäkkejä ja niitä vastaan esim. alkemistin keitokset / soihtu auttaa voi vain katsoa peiliin jos et varaa yhtään alueille tuhoa tekeviä loitsuja ja ihmettelet kun et saa raskaalla sotanuijalla tai varsijousella edes osuttua tuohon laumaan, saati tuhottua sitä ennenkuin se hitaasti mutta varmasti tuhoaa ryhmäsi.

Yksi tärkeistä asioista omaksua ja muistaa on myös se että vaikka kohtaat eri alueilla erilaisia olentoja läheskään aina ET OLE valmis siihen kohtaamiseen. Tasolla 2 neljän hengen ryhmäsi törmää esim. alueeseen missä näet ruumiita ja peikon (troll). Järkevintä on laittaa paikka muistiin, lähteä pois ja palata takaisin lähempänä tasoa 5 kun sinulla on 6 henkilöä mukanasi eikä yrittää taistelua monia kertoja ja mennä foorumeille valittamaan miten "peli on paska, tahdot rahat takaisin, venäläiset eivät osaa koodata".
 
@Taneli-
Joo ihan kokeilemisen arvoiselta vaikuttaa vaikka etukäteen ei varmuudella voi tietää miten uppoaa. Olen näitä pelannut 90-luvulta lähtien, mutta parhaan vaikutuksen on tehnyt tarina/pelimaailma edellä menevät pelit kuten PS:T/BG2/Arcanum. Toki jotenkin ne taistelutkin tuli aina runnottua läpi vaikka väkisin, mutta tykkään kyllä kehittää hahmoja kunhan pääsee alkua pitemmälle. P&P- peleistä ei kokemusta.

Mutta onko tässä sopivassa suhteessa myös jotain kyliä tai kaupunkimaisemaa missä vähän nuolla haavoja ja nostaa tuoppia?
 
Viimeksi muokattu:
Mutta onko tässä sopivassa suhteessa myös jotain kyliä tai kaupunkimaisemaa missä vähän nuolla haavoja ja nostaa tuoppia?

Niitäkin löytyy ja koska kyseessä on "kingmaker" voit (ja tulet) luoda omia kyliä minne voi rakentaa esim. tavernoita (ja missä voi yöpyä ns. turvassa ilman vihamielisiä kohtaamisia). Ne tietysti löytyvät ihan pelikartalta ja voit tutkia niitä, kävellä niissä jne. Sekä tietysti päättää useammasta eri paikasta mihin ne perustat.

Myös muutamia hieman isompia kaupunkeja löytyy (sekä tietysti luot/suurennat kaupunkeja).

Myös valmiita erilaisia paikkoja löytyy (sekä ns. random encounter karttoja) mutta valmiista paikoista löytyy kyliä, kaupunkeja, suurkaupunkeja missä erinäisiä paikkoja (tavernaa, linnaa ja muuta).

Peli on yllättävän laaja ja esim. itselläni "hitaalla kaavalla" (luen kaikki mitä kerrotaan ja katson myös tummemmalla olevat infotekstit [tulee lisää tietoa kun vie hiiren päälle] sekä luen kaikki kääröt ja kirjat mitä löydän) pelaten prelugissa ja ensimmäisessä kappaleessa peliä (aika ennenkuin perustat kuningaskuntaa) saa helposti kulumaan päälle 50 tuntia (eikä aikaa "pelissä" kulu sitä 3kk, ellei nyt lähde ihan jokaista tikaria ja nahkaista haarniskaa raahaamaan kauppaan saadakseen muutaman kultapalan lisää varastoon)

Joten epäilen että tuo arvio "40-80 tuntia" läpipeluuseen on mietitty siten että kaikki välivideot hypitään ja eteenpäin juostaan tehden vain päätehtävä unohtaen tutkia paikkoja saati lukea yhtään mitään.

Edit: myös löytyy vanhoja raunioita missä uusia asukkaita. Sekä vanhoja laajoja alueita missä vanhoja asukkaita. Kun tutkit esim. kääpiöiden asuttamia seutuja jos mukana on kääpiö hän voi auttaa (ja ihmetellä miten muut rodut ovat niin tyhmiä että eivät ymmärrä yksinkertaisia kääpiöiden mekaniikkoja) jne. Eli erilaisella ryhmällä ja hahmoilla pelikerroista tulee erilaisia. Samaten voit tehdä erilaisia mielenkiintoisia liittoja (vaikka peikkojen tai peikkolaisten kanssa [troll / goblin]) tai valita suoraan sen perinteisen "tapa kaikki mikä liikkuu" vaihtoehdon.

Monesti eri vaihtoehtojen seuraukset näet vasta hyvin paljon myöhemmin. Esim. seurustelusuhde tai mukana olevan kumppanin tehtävän tekemättä jättäminen koska "sinulla on kiireellisempää tekemistä" näkyy sitten pelin edetessä ja viimeistään lähestyessään loppua.

Myös erilaiset kyvyt ovat tärkeitä, esim. korkealla havaitsemiskyvyllä (kannattaa olla useammallakin ryhmän jäsenellä) saat huomattavasti enempi paitsi tavaraa myös uusia alueita mitä tutkia kartalle, uusia huoneita/alueita tutkittavissa alueissa, ansoja sekä piilotettuja esineitä jne. Lähes kaikki kyvyt ovat hyödyllisiä toisin kuin monissa tietokone roolipeleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki läpipelanneiden kommentit on ollut 100+ tunnin tuolla puolen. Tämä näyttää 140h mutta perustuu vain kahteen tyyppiin :D Huvittavaa sinänsä, yleensä tuolla on dataa peleille paljon enemmän.
How long is Pathfinder: Kingmaker?

Itseni tunnen sen verran hyvin että yleensä voin ottaa tuon linkin sivuston ja lisätä siihen "main + extras" mediaaniin 10-20%.
 
Valitettavasti ainakin puolet peliajasta menee latausruutujen tuijotteluun. Koneessa ssd ja 64GB muistia ja silti kaikki aluesiirtymät kestävät ikuisuuden. En tiedä onko viimeisimmät paikkaukset parantaneet tuota, mutta olen ymmärtänyt että ainakin osittain johtuu pelimoottorista.

Joka tapauksessa peli on pelaamisen arvoinen, mielestäni tarina ja kerronta ovat lähempänä BG2/NWN2 MoB/PS:T akselia kuin mikään muu peli tähän mennessä.
 
Näköjään peli voittanut useamman GOTY palkinnon:

"
PF:KM Wins GOTY Awards from RPG Codex and RPGWatch!

Great news, everyone!

Pathfinder: Kingmaker has been chosen as RPG of the year by two of the most influential gaming communities on the Web (that many of you are already members of, so why am I even introducing them, anyway?).

A while back, there was a GOTY survey on RPG Codex, and PF:KM won as both the most popular and the best-reviewed game of the year!
RPG Codex GOTY 2018: Results & Cool Graphs :: rpg codex > doesn't scale to your level

And today, RPGWatch announced PF:KM as both Editor's choice and Gamer's choice for the RPG of the year!
https://www.rpgwatch.com/articles/ga...t-rpg-470.html

We at the studio are incredibly humbled by this. We gave this game everything we had, and we hope that it shows. Our heartfelt gratitude goes to all of our players! Ever since we announced PF:KM, you have been nothing but amazing to us. Thank all of you for your unwavering support - we'll do our very best to remain worthy of it!

"
 
Olen tätä nyt veivannut 40+ tuntia ja kokonaisfiilikset on erittäin hyvät, ehdotonta suositusta tälle jos vaan on aiempaa kokemusta näistä isometrisistä RPGstä. Vaikka toki olenkin vasta kakkos-chapterin loppupuolella (?) menossa, niin vaikea tässä on nähdä mitään erityistä tasonlaskua koska pelin hyvät puolet korostuu isoista juonikuvioista riippumatta. Tärkeimpänä se, että immersio ja sellainen yleinen tunnelma ja jännitys on saavutettu juuri oikeanlaiseen balanssiin. Ei niitä itse välttämättä edes osaa arvioida että mitä on tehty oikein, mutta pelinkehityksessä on selkeästi huippuporukkaa ollut tekemässä. Kontrastina vaikkapa Pillars of Eternity 1 ja 2 jotka tavallaan vain ”rullaavat eteenpäin” ja kakkososassa sinänsä kaikki on hienomman ja eeppisemmän näköistä kuin mitä Pathfinderissa, mutta jotenkin ne tuntuu feikimmältä kun tähän vertaa… tavallaan vain lapioidaan kaikkea ns. kivaa pelaajan päälle, mutta se immersio on monisäikeisempi asia. En ole koskaan pelannut mitään P&P juttuja, mutta tulee vähän sellainen tunne että tämä tavoittaa sitä varmaan aika hyvin…nimenomaan se, että menee johonkin uudelle ruudulle ja siellä on joku pieni mutta sievä pikku seikkailu joita on hyvä makustella pienissä paloissa sen sijaan että vain heitetään pelaajan päälle lore-dumppeja ja trash mobeja ja yhdentekevää loottia jota ei käytä koskaan. Toisaalta tässä pelaajan pitää myös osata asennoitua siihen että kaikki ei mene täydellisen optimoidusti, vaan välillä pitää sopeutua johonkin ja löytää luovia ratkaisuja. Kerrankin se lootti näyttää tulevan tarpeeseen eikä vain kerää pölyä inventoryssa.

Aloitin pelaamaan 1.2-versiosta joka varmaan oli hyvä ajoitus…bugeja tuntuu edelleen olevan jonkun verran ja välillä jää epäselväksi että menikö jotain pieneen omasta syystä vai pelin hiomattomuuden takia. Googlea on melkein pakko hyödyntää välillä jos meinaa joskus päästä tässä loppuun asti järjissään, erityisesti kun tässä on lukenut kaikenlaisia tarinoita miten tyypit ovat palanneet johonkin vanhaan tallennukseen kun on homma lähtenyt menemään liian pieleen. Joten koitan saada kingdom managementin ja hahmokehityksen menemään edes jotenkin fiksusti. Oma party on oma melee druidi + Valerie + Amiri + kineticist muijat + Linzi + Tristan. Maagi puuttuu nyt kokonaan mutta en ole siitä vancian spell systeemistä koskaan tykännyt, niin toivottavasti tällä selviää… en kyllä tiedä ketä tästä enää voisin (tai haluaisin) tiputtaa, joten mun lizard nyt sitten taitaa hoitaa roguen roolin.

Erikoisuutena mainittakoon vammaisin bugi mitä tullut vastaan pitkään aikaan: ekan ja toisen chapterin vaihtumiskohdassa peli ekalla kerralla kaatui. No ei siinä mitään, välillä pelit kaatuu… mutta tämä vei grafiikkakortin ajurit (Nvidia GTX) mukanaan. Ihmettelin että mikä helvetti on kun on pelikelvoton 1 FPS eikä auta koneen uudelleenstarttaukset kunnes windowsissa tajusin että eihän täällä enää ole kuin korruptoituneet ajurit jäljellä. No tämä onneksi ratkesi ajurien poistolla ja uudelleenasennuksella, mutta öööh…ei huvittaisi toista kertaa nähdä tätä :D

Normal- vaikeustasolla mennään ja eilen oli kyllä niiin rajoilla että meinasi luovuttaa Hargulkan kanssa…
Vedin jotain tyyliin 40 turhaa yritystä kunnes googletuksen pohjilta päädyin yrittämään Hideous laughter- scrollia niin kauan kunnes röllin save feilaa…joka sitten yhtäkkiä muuttikin ”mahdottoman” taistelun melkein helpoksi. Ja tämä kaikki siitä kiinni että inventorysta sattui löytymään 1 kpl sopivia scrolleja, pitää näköjään pistää niitä magic device pointseja lisää mun takalinjoihin.
Tämä nyt on ehkä se kriittisin asia tämän pelifiiliksen kannalta että en kyllä ole koskaan tiputtanut vaikeustasoa kesken pelin edes väliaikaisesti ja tämä ~150 tunnin peli voi sitä jossain kohtaa hitusen haastaa, erityisesti kun mun party ei ole mikään optimoiduin mahdollinen.

Valitettavasti ainakin puolet peliajasta menee latausruutujen tuijotteluun. Koneessa ssd ja 64GB muistia ja silti kaikki aluesiirtymät kestävät ikuisuuden. En tiedä onko viimeisimmät paikkaukset parantaneet tuota, mutta olen ymmärtänyt että ainakin osittain johtuu pelimoottorista.

Joka tapauksessa peli on pelaamisen arvoinen, mielestäni tarina ja kerronta ovat lähempänä BG2/NWN2 MoB/PS:T akselia kuin mikään muu peli tähän mennessä.

Patchit on mennyt ilmeisen putkeen koska latausajat ovat mielestäni nyt oikein hyvät, tai ainakaan ei pistä mitenkään silmään (ihan perusjees peliläppäri + SSD). Kingdom management- ruudulle pari sekuntia ja muualle muutama sekunti (ehkä max 10 sek)

Ja vertaukset vanhoihin klassikoihin toimii, se on enimmäkseen oikean fiiliksen tavoittamisesta ja laadukkaista käsikirjoittajista kiinni. Ja että kaikki tuntuu merkitykselliseltä ja pienetkin asiat (kuten lootti) tuntuu tärkeiltä.
 
Viimeksi muokattu:
Joo ei noi latausajat kyllä itseä häiritse. Peli sijaistaa 2x 512GB SSD Raidilla. Kyllä ne latausruudut aina sekunneissa laskettuna häviää.

Kingdomin hallinta kyllä alkaa maistumana pidemmän päälle todella puulta. Ekat pari chapteria se oli ihan hauskaa näpertelyä, mutta toistaa pitemmän päälle ihan liikaa itseään.
 
Kannattaa laittaa automaatille se kingdomin hallinta.
 
Mites tässä nyt on fiksuinta menetellä level uppien suhteen niillä tyypeillä (companion) joita ei odota enää kauheasti pelaavansa? Eilen meni pari tuntia kun tein "varmuuden vuoksi" level 7:t tyyliin 12 jantterille ja siinä kyllä jo hajoaa jossain kohtaa pää. Kun sinänsähän minun käsittääkseni kannattaa ainakin jotenkin juosten kusten tehdä level upit niille jotka ovat minulla jossain advisor asemassa koska tietyt statsit vaikuttaa siihen touhuun. Niin nyt esim. Regongarille laitoin vielä ylimääräisen +2 strength beltin kun hoitelee generalin hommia, vaikka ei ole minulla koskaan partyssa mukana. Mutta en nyt ole ihan varma että voinko loppupelin jättää level upit tekemättä sellaisille joita en käytä mihinkään...
 
Fiksuinta olisi tietysti itse manuaalisesti tehdä ne tason nousut kaikille. Mutta jos syystä X ei halua pelata joillakin hahmoilla voi käyttää sitten automaattista tason nostoa jos siltä tuntuu tai laittaa pelkkiä suosituksia. Kannattaa kuitenkin muistaa että hahmoille on paitsi ne asemat myös henkilökohtaisia tehtäviä missä osassa on esim. henkilökohtaisia taisteluita joita sanotaan nyt vaikka tason 1-3 Amiri tai Valerie tuskin pystyy suorittamaan kunnialla lävitse.

Regillä esim. kannattaa jos helpolla ajattelee päästä jatkaa samaa hahmoluokkaa ja katsoa joko hyvin skaalaavia loitsuja joita voi kosketuksella heittää (esimerkkinä se yleisin spammi loitsu eli Shocking Grasp) tai pitkään kestäviä / hyviä buffeja itselle / muihin kuten Enlarge Person [parempi etäisyys hyökkäyksiin => jätä hänet muiden lähitaistelijoiden taakse tekemään hyökkäyksensä, eli sama taktiikka kuin Amirilla], Mirror Image / Blur / Shield).

Korkealla (tai no, esim. taso 12) tasolla cantripeista varmaankin Touch of Fatigue on paras ihan "yleisenä hyökkäyksenä".

Jos miettii hänen feattejaan niin nopeasti sanoisin esim: precise strike tasolla 3, weapon focus scimitar + dazzling display tasolla 5, outflank tasolla 7, power attack taso 9, intimidating presence + cornugon smash tasolla 11
 
Tämä nyt on ehkä se kriittisin asia tämän pelifiiliksen kannalta että en kyllä ole koskaan tiputtanut vaikeustasoa kesken pelin edes väliaikaisesti ja tämä ~150 tunnin peli voi sitä jossain kohtaa hitusen haastaa, erityisesti kun mun party ei ole mikään optimoiduin mahdollinen.

Haastaa aivan varmasti viimeisessä kappaleessa, ellei sen vaikeustasoa ole muutettu uusimmissa päivityksissä. Itselläni koko peli meni suht. kivuttomasti Challenging -tasolla mutta lopussa oli vaan aivan pakko tiputtaa vaikka omasta mielestäni kaikki mahdolliset taktiikat tuli kokeiltua. Ihan joka taistelua ei pää kestänyt yrittää 30+ kertaa..
 
Joo no, mulla on muutenkin tapana käyttää keskimääräistä enemmän pelitunteja niin joku viimeinen chapter kuulostaa joltain "palataan asiaan toukokuussa" tyylin hommalta :D Siihen mennessä balanssi on varmasti ainakin sellainen mitä pelintekijät haluaa, mikä se sitten onkaan...

Mietityttää että onko sieltä nyt sitä toista DLC:tä tulossa kohta, "helmikuu" on alkuperäinen aikataulu...kun ei ole mitään käsitystä onko se pultattu johonkin tiettyyn kohtaan peliä esim. vihujen levelin suhteen. Ja minulla ei ole tapana pelata tällaisia enää toista kertaa kun hyviä RPG:tä ilmestyy yleensä riittävän usein.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni se 2 DLC on ihan oma erillinen pelinsä mikä on suunnilleen yhtä pitkä kuin yksi kappale (chapter) pelissä. Siinä pelataan hahmoja mihin myöhemmin törmätään pelissä ja otaksun että (tämä siis 100% omaa mutua) siinä tehdyt päätökset vaikuttavat jonkun verran myös pääpeliin ja mahdollisesti esineitä tms. voi myös saada sen mukaisesti miten tuon DLC:n on pelannut kun myöhemmin näihin hahmoihin törmää pääpelissä.

Nyt muuten jos Pathfinder ei ole tuttu olisi kohtuullisen isoa pakettia tarjolla PDF muodossa peruspeliä (sekä Starfinderin core setti), lisäosia ja yksi Adventure Path (eli 6kpl noin 100 sivuisia kirjoja millä pelataan tasolta 1 noin tasolle 16 ja adventure path vastaa Kingmakeria, mikä alunperin oli vastaava erittäin suosittu adventure path) Humble Bundlessa:
Humble RPG Book Bundle: Pathfinder 10th Anniversary by Paizo (pay what you want and help charity)

Hinta luokkaa 2 normaalihintaista PDF sääntökirjaa (eli suhteellisen halpa).
 
Onkos tässä jo kaikki game breaking -bugit korjailtu? Uskaltaisko tätä jo harkita? Pillars of Eternity 2 olis vähän kesken vielä ja seuraajaa jo kovasti etsitään.
 
Onkos tässä jo kaikki game breaking -bugit korjailtu? Uskaltaisko tätä jo harkita? Pillars of Eternity 2 olis vähän kesken vielä ja seuraajaa jo kovasti etsitään.

Lienen hiukan yli puolenvälin edennyt pelissä ja ei yhtäkään game breaking bugia ole tullut vastaan. Tuohonkin on uponnut jo useampi kymmenen tuntia.
 
Peli alkaa olla lisäosineen paketissa:
"
We are done writing for Varnhold, it's on the stage of voice acting recording
And we are digging Beneath the Stolen Lands
"
+ Eilen:
"
Phew, about to officially close my officially final task on DLC3 (and, thus, Kingmaker).
PF2 ahoy!

"
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 844
Viestejä
4 548 959
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom