- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 145
Hugo Bossin Energise on ollut vuosikaudet luottotuoksuna. Kaapista löytyy myös joku Ferrarin Black ja Giorgio Armanin Acqua di Gio.
Et tule pettymään Pure Havanaan.
Pure Malt on myös hyvä, mutta ei pärjää Pure Havanalle.
Herran jestas minkä tuoksuisia noi on^^Alkuperäinen a-men on mun nenään superpasseli ja ollut jo 15v? Ostin ailoinaan sellaisen metalli puööon johon sai täytettä. Ei tosin saa enää.
Tuosta on muuten hupaisia arvosteluja netissä, suosittelen etsimään googlella. Toiset vihaa ja toiset tykkää.
En tunne tuota toista tuoksua (tai en muista, ei vissiin jäänyt mieleen). A-men iski kyllä kerralla kun kävin sämpläämässä ysärin lopussa tai aivan 2000 luvun alussa laivan hajusteita. Oli tapana aina parasta löytynyttä tuoksua valinnan jälkeen ranteeseen kokeeksi ja tuo tuoksui niin hyvältä vielä seuraavana aamuna että kävin ostamassa pullon. Tuosta jää sellainen mukavan suklainen ja omaan sieraimeeni selittämättömän houkutteleva tuoksu, ehkä tosiaan vähän suitsukkeinenkin. En ole ihan varma toimiiko tämä enää minuun niin hyvin tai resepti on muuttunut.Herran jestas minkä tuoksuisia noi on^^
Todella erilaisia kuin mitä tähän mennessä on vastaan tullut. Tuo A-men tuoksuu suitsukkeelta jota olen polttanut. Ja noi kaksi muuta, on vaikea oikein sanoa miltä ne tuoksuvat.
En yhtään ihmetele, että osa tykkää ja toiset vihaa, koska en itsekään osaa päättää omaa suhdettani noihin näin ekalta istumalta. Pitää odottaa syksyyn ja talveen, että tulee otollinen aika noiden käyttöön.
Mukava, että Azzarro vielä jaksaa, olen käyttänyt satunnaisen epäsäännöllisesti heidän Chromea jostain vuodesta 1998. Saatavuus Suomessa meni surkeaksi joskus 10v sitten tms onneksi netistä löytyy välillä oikein edukkaasti jopa. Boozt, Notino, hajuvesi.fi jne ovat yleensä Stockan ja Sokos Emotionin ohella ostopaikkoja, äärimmäisen harvoin normaalihinnalla koska aina jossain on joku ale. Notinosta viimeisin hanke oli 200ml Boss Botled Tonic EdT 50e, samalla kertaa muijalle Burberry London for Women 100ml EdP 30e.Seuraava hankinta tulee olemaan Ginger lover jahka saapuu eurooppaan

Minuun teki vaikutuksen se At the Barberssin raikkaus ja oikeanlainen tuoksu joka toi mieleen juurikin vähän vanhankaltaisen parturin jossa ei ammattitaidottomat teinitytöt leikkaa hiuksia vaan vanhemmat ammattilaiset. Itselle siitä tulee assosiaatio ainakin vanhemman ajan ajovaahdosta ja aftersheiveistä jne. Tuoksu hieman elää myös iholla eri tavalla, siitä ropisee vähän sitä raikkautta pois tunnin parin sisällä ja sen jälkeen se on ainoastaan miehekäs, ehkä vähän syksyinen tuoksu omalla makumittarilla, olen järjestään ns. sinisten tuoksujen käyttäjä, eli raikkaiden ja sitrusmaisten. Joten en tiedä miten nuotioversio sopii omaan nenään, se Sailing Day Margielalta oli aika mukava ainakin paperille ruiskutettuna alussa, mutta muuttui erikoisemmaksi vähän myöhemmin.Kokeilin paperille At The Barbers Sokoksella, eikä oikein iskenyt mutta mulla on pari siitä sarjasta joita voi suositella. At The Fireplace on se mistä varsinkin tubettajat puhuu mutta käy kokeileen Jazzclub - siinä on hyvä tuoksu. Nimittäin ihan randomit ihmiset (no kahdesti) ovat tulleet kysymään mikä se on? Pure Malt tulee raskaaseen rotaatioon, kunhan vähän kylmenee ja mukana on myös L'occitanen Eav Des Bavx jota voisi kuvailla vähän Tom Fordin Tobacco Vanillen pikkuveljeksi.
Oletteko kokeilleet The Creedin Aventusta, itse en ymmärrä mikä siinä viehättää niin paljon?
Kolinasta eli Kölnin vedestä kun puhutaan niin nousee kaksi nimeä yli muiden, Farina ja 4711.Kolinalla mennään.
listafriikki.com
John Varvatosin Artisan Pure EDT on varmaan oma kaikkien aikojen suosikkituoksuni ja mahtava kesätuoksu. Kestokin yllättävän hyvä JV:n tuoksuksi ja vieläpä tuollaiseksi sitrustuoksuksi. Pitää varmasti ostaa toinen pullo varastoon, jos kerta ovat poistumassa markkinoilta.Nostetaas pitkästä aikaa.
Käydessäni paikallisessa kauppahelvetissä poikkesin Kicksiin. Siellä löytyi poistopöydältä kaksi itseäni kiinnostavaa eli John Varvatosin Dark Rebel ja Escentric Molecules 01, reilu pari kymppiä kappale.
![]()
Dark Rebel John Varvatos cologne - a fragrance for men 2015
Designer John Varvatos presents his new fragrance Dark Rebel in September 2015. The fragrance is inspired by the designer's return to Detroit, intended for rebellious men who think outside the convent...www.fragrantica.com
![]()
Escentric 01 Escentric Molecules perfume - a fragrance for women and men 2006
Escentric 01 by Escentric Molecules is a Woody Floral Musk fragrance for women and men. Escentric 01 was launched in 2006. The nose behind this fragrance is Geza Schoen. ...www.fragrantica.com
Ensimmäinen poistuu myynnistä, kun koko John Varvatos ketju on ilmeisesti mennyt konkurssiin ja jälkimmäistä ei netistäkään todennäköisesti saa halvemmalla.