Paranoid Android julkaisi Android 10 -pohjaisen Quartz -päivityksen

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071


Viime aikoina hiljaiseloa viettänyt Paranoid Android custom ROM on saanut Quartz nimeä kantavan Android 10 -päivityksen. Kyseessä on Paranoid Androidin ensimmäinen virallinen julkaisu sitten Android Nougat version. Hiljaiselon syynä ovat olleet muutokset custom ROMin parissa toimivan tiimin sisällä, sillä muun muassa OnePlus ja Razer ovat haalineet Paranoid Androidin kehittäjiä palkkalistoilleen viime vuosina. Viime syksynä aloitettu yhteistyö CypherOSin kanssa on kuitenkin saanut pyörät taas pyörimään.

Nyt valmistuneessa ensimmäisessä aallossa tuettuna on yhteensä 11 laitetta muutamalta eri valmistajalta mutta lähiviikkoina valmistuvan toisen aallon myötä tuettujen laitteiden määrä kasvaa yli 20 kappaleeseen. Jatkossa Paranoid Androidin päivitykset nimetään eri kivilajien mukaan ja ensimmäisenä vuoron sai siis Quartz (suom. kvartsi). Aiemmista julkaisuista poiketen Quartz pitää sisällään Googlen sovellukset valmiina, jolloin käyttäjän ei tarvitse erikseen asentaa GAPPS-pakettia puhelimeen. Alla on listattuna nyt nimetyt Quartz -päivityksen saavat mallit.

Ensimmäinen aalto:
  • Asus Zenfone Pro Max M2
  • Asus Zenfone Pro Max M1
  • Essential Phone
  • OnePlus 7 Pro
  • OnePlus 6 ja 6T
  • OnePlus 3 ja 3T
  • Redmi 5
  • Xiaomi Mi 9
  • Xiaomi Mi 6
Toinen aalto:
  • OnePlus 5 ja 5T
  • OnePlus 7, 7T ja 7T Pro
  • Pocophone F1
  • Sony Xperia XZ2 ja XZ2 Dual
  • Sony Xperia XZ2 Compact ja XZ2 Compact Dual
  • Sony Xperia XZ3 ja XZ3 Dual
  • Xiaomi Mi 9T ja Redmi K20
  • Xiaomi Mi 9T Pro ja Redmi K20 Pro
Lähteet:
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Testailin pari vuotta sitten tuota edellisen tulemisen Nougat -pohjaista Paranoid Android versiota.
Paranoid Android on tunnettu innovatiivisuudestaan ja varmaan osittain tämän vuoksi kehittäjiä on palkattu älypuhelinvalmistajille hommiin. Juuri kun Paranoid Android oli päässyt OnePlussan tyhjennyksen jäljiltä jaloilleen, niin Razer tuli apajille. Tämän vuoksi Oreo ja Pie buildit jäivät beta asteelle.

Mitä katselin Quartzin ominaisuuslistausta, niin mielenkiintoisia juttuja on taas mukana. Pisti silmään, että laitteiden pitäisi myös läpäistä SafetyNet-tarkistus asennuksen jälkeen eli käyttäjän ei tarvitse erikseen kikkailla Magiskin kanssa.
  • Included GAPPS inside the zips.
  • April 2020 Security Patch Level.
  • OTA support (with deltas).
  • Adaptive Playback.
  • Screen stabilization (Gimbal mode).
  • SafetyNet (most devices).
  • Built-in screen recorder.
  • FOD support (Fingerprint On Display).
  • Pulse notifications.
  • ParanoidDoze: extended AOD support
  • Off-screen gestures.
  • Gestures support.
  • Vibration adapted UI.
  • Extended vibration system (OnePlus devices).
  • Alert Slider UI (OnePlus devices).
  • OTS: On The Spot, introduce user hint prompt system, uses a snackbar design to prompt the user for changes.
  • Pocket Mode, introduces a mode that will detect whenever your device is on the pocket and prevent it from waking.
  • Fast Charging indicator (includes OnePlus devices).
  • Quick Settings Pull Down with one finger.
  • Extended Restart.
  • Introduced Settings reset for PA features under Settings → System → Reset Options.
  • Double tap to sleep on keyguard (lockscreen) and launcher.
  • Volume Long Press to Skip Tracks.
  • Volume panel on left for devices with left volume buttons.
  • Adjusted statusbar notifications per device.
  • Navigation bar customization.
  • Improved lockscreen security
  • Caffeine tile (thanks LineageOS).
  • Extended screenshot support (thanks Pixel Experience).
  • Per-app cellular data, vpn and wifi restrictions.
  • Three finger swipe down for screenshots.
  • Pop-Up camera support.
  • Based off CAF LA.UM.8.2.r1-04200-sdm660.0 tag.
 
Liittynyt
06.08.2017
Viestejä
398
Minulla 6T jota käytän myös työpuhelimena. Töissä käytössä mikkisoftan softat.

Eli pitäisi toimia kaikki niinkuin vakio käyttikselläkin?

Vähän sormet syyhyisi asennella. Kaikki rommit tuli aikanaan asenneltua puhelimiin. Nykyään ei kauheasti ole tarvetta/viitsimystä enää pelata käyttisten kanssa. Varsinkin se kun osa appeista ei suostunut toimimaan customien kanssa.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Minulla 6T jota käytän myös työpuhelimena. Töissä käytössä mikkisoftan softat.

Eli pitäisi toimia kaikki niinkuin vakio käyttikselläkin?

Vähän sormet syyhyisi asennella. Kaikki rommit tuli aikanaan asenneltua puhelimiin. Nykyään ei kauheasti ole tarvetta/viitsimystä enää pelata käyttisten kanssa. Varsinkin se kun osa appeista ei suostunut toimimaan customien kanssa.
OnePlussalla bootloaderin avaaminen pudottaa Widevine-tason L1:stä L3:ksi (saa takaisin lukitsemalla bootloaderin ja flashaamalla stock firmwaren) mutta muuten laitteen pitäisi toimia aikalailla samalla tavalla kuin vakiona. En tosin tiedä, miten SafeNet-tarkistus on Paranoid Androidissa toteutettu versus Magian kikkailu ja onko Googlen hiljattain tekemillä muutoksilla vaikutusta asiaan tulevaisuudessa.
Ainakin Magiskin avulla kikkailtu SafetyNet fix toimii vielä Sony Xperia XZ1 Compactissa Lineage OS:lla, vaikka huhtikuun tietoturvapäivitys sisässä.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Ainakin John on saanut jo Android R:n korkattua ja Magiskin toimimaan ja läpäisemään vielä SafetyNetin myös

Ongelma ei ole siinä, etteikö laitetta saataisi rootattua. John Wu sanoi aiemmin, että Magisk Hidellä ei saisi jatkossa huijattua bootloaderin avausta, jolloin SafetyNet ei menisi läpi. Magisk Hide on/oli todella tehokas "system wide" työkalu kaikkiin laitteisiin. Jos olen ymmärtänyt Johnin kertomaa oikein, niin jatkossa joka laitteelle pitäisi tehdä laitekohtainen kikkailu.




Edit: Mutta en tosiaan tiedä, miten Paranoid Androidissa SafetyNet on hoidettu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Täytynee laittaa testiin kun julkaistaan OP 5T:lle. Muutaman viime viikon aikana on tullut kikkailtua luurin kanssa. Testasin jotain epävirallista Android 10 ROMia mutta siitä ei ollut päivittäiseen käyttöön. Tällä hetkellä mennään OxygenOS:lla, avatulla bootloaderilla ja Magiskilla. Kaikki sovellukset, mukaan lukien Google Pay, pelittää.

OxygenOS:ssa viimeisin tai sitä edeltävä päivitys teki jotain puhelimen akunkestolle. Vakioasetuksilla puhelin saattaa imaista 20-30% akkua 7h unien aikana, eikä akun statseista näy mikä sovellus söisi akkua noin paljon, joka viittaa siihen että jokin järjestelmäprosessi syö akkua. Kaverilla sama puhelin ja sama ongelma. Roottaamalla Magiskilla ja käyttämällä Greenifyta olen saanut hillittyä tuota akun käyttöä erittäin hyvälle tasolle. Olen pakottanut Greenifysta tarpeettomasti taustalla pyörivien sovellusten lisäksi pari OnePlussan järjestelmäsovellusta "lepotilaan". On tullut mieleen, että liekö OnePlus on tahallaan päivityksessä pistänyt virtabugin mukaan johonkin järjestelmäsovellukseensa saadakseen porukan uusimaan puhelimensa "huonon akun" takia.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Täytynee laittaa testiin kun julkaistaan OP 5T:lle. Muutaman viime viikon aikana on tullut kikkailtua luurin kanssa. Testasin jotain epävirallista Android 10 ROMia mutta siitä ei ollut päivittäiseen käyttöön. Tällä hetkellä mennään OxygenOS:lla, avatulla bootloaderilla ja Magiskilla. Kaikki sovellukset, mukaan lukien Google Pay, pelittää.
Nyt on julkaistu Paranoid Android OnePlus 5/5T:lle. Samalla lisäsivät muutamia uusia ominaisuuksia ROMiin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 503
Viestejä
4 164 452
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom