Näkökulma: Paimelan autoparoni – Näin katsojia vedätetään
21.6.2017 100A 43292 Views
6 Comments
MTV:n tiistai-iltoihin on kesän ohjelmistoon saatu uusi sarja, Paimelan autoparoni. Ohjelma on sopivan harmitonta ja leppoisaa kesäviihdettä, mutta teennäisyys paistaa läpi pahasti.
Ohjelman konsepti muistuttaa paljon kilpailevan kanavan suosittua Huutokauppakeisari-ohjelmaa, joka puolestaan on kopio vastaavista ulkomaalaisista sarjoista. Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki käy ostamassa ihmisiltä sekalaista, usein hieman vanhempaa tavaraa, jota apurinsa Markku sitten tarvittaessa fiksaa myyntikuntoon. Lopussa tavara myydään huutokaupalla ja lasketaan saatu voitto.
Autoparoni käy ostelemassa enemmän tai vähemmän erikoisia autoja, jotka kunnostetaan kolmen asentajan toimesta, myydään eteenpäin ja lopuksi ynnätään saatu voitto. Hyvin tuttu kuvio.
Erojakin tosin löytyy. Molempien ohjelmien tapahtumat ovat hyvin pitkälti etukäteen mietittyjä ja käsikirjoitettuja. Mutta siinä missä Huutokauppakeisarin tapahtumat onnistuvat antamaan katsojalle spontaanin vaikutelman, Paimelan Autoparonista lavastuksen maku suorastaan paistaa läpi.
Ostettavat autot löytyvät aina epäilyttävän sopivasti, ja vielä epäilyttävämmän sopivasti niihin aina löytyvät tarvittavat osat halvalla. Ja kaikkein sopivimmin joka koslalle löytyy aina pikavauhtia ostaja.
Kaikki paronin ranchilla tapahtuvat kommellukset vaikuttavat lavastetuilta, vaikka sarjan aikuiset päähenkilöt suhteellisen luontevia ovatkin. Sen sijaan näsäviisaan ja kaikkitietävän naskalin roolin saanut paronin poika laukoo kommenttinsa kuin paperista lukien. Ei kuulosta vakuuttavalta, kun sanat on laitettu suuhun jonkun toisen toimesta.
Huutokauppakeisarin tapaan myös Paimelan autoparoniin on onnistuttu jokaiseen jaksoon ymppäämään joku julkkis. Ihan sattumaltako melkein joka päivä tulee joku näyttelijä, laulaja, urheilija tai kansanedustaja joko ostamaan, myymään tai korjauttamaan autoa? Ei varmasti.
Ei ole myöskään kovin uskottavaa, että paroni lähtee kahdestaan alaikäisen poikansa kanssa ostamaan autoa satojen kilometrien päästä, tekee kaupat ja lähtee takaisin kotiin samalla autolla millä tulikin, poika kyydillään. Ja sitten ostettu auto onkin salaperäisesti ilmaantunut paronin laanille kuin taikaiskusta hänen palatessaan kotiinsa.
Viime viikon jaksossa ohjelmassa kunnostettiin VW Beetleä. Eräällä internetin keskustelupalstalla oli juttua, että auton edellinen omistaja oli myynyt auton paronille nahkapenkeillä, erikoisvanteilla ja ehjällä sivulasilla. Ohjelmassa sama auto kuitenkin kaivettiin esiin pihan perältä peltivanteilla, jätesäkillä peitetyllä muka rikkinäisellä sivuikkunalla sekä rumilla ja likaisilla tarvikepenkinpäällisillä varustettuna.
Ohjelmassa käytiin sitten ostamassa autopurkamolta ehjä sivuikkuna, ja ikään kuin sattumalta purkamon pihasta löytyi pressun alta autoon priimat nahkapenkit. Vanhat tutut erikoisvanteetkin ilmestyivät autoon kuin tyhjästä, niiden hankinnasta tai alkuperästä ei ohjelmassa mainittu mitään.
Yllä olevassa kuvassa todisteeksi sama auto ennen paronille myyntiä. Todellisuus on siis jotain ihan muuta kuin ohjelmassa annetaan ymmärtää. Peitetään penkit päällisillä, että päästään moittimaan huonokuntoista sisustaa, muurataan sivulasi umpeen jätesäkillä, että päästään mainostamaan kaverin purkamoa, ja jemmataan auton mukana tulleet vanteet piiloon, jotta päästään ihailemaan hienoa tuunaustyötä. Todellisuudessa autoon ei tehty tai ostettu muuta kuin teippaus, kaikki muu oli lavastettua.
Kuten sanottua, ihan viihdyttävä sarja, jota autoharrastajana tulen seuraamaan jatkossakin. Mutta tässä ohjelmassa käsikirjoitetut ja lavastetut tapahtumat ja repliikit tulevat harvinaisen selvästi esiin.
Miksi käsikirjoitettua ja näyteltyä ohjelmaa ylipäätään markkinoidaan realitynä? Siinäpä kysymys.