- Liittynyt
- 18.08.2021
- Viestejä
- 3 389
Tiesittekö muuten, että Suomessa vakavasti sairastumisen (syövät, stroket) yhteydessä Kela korvaa työantajalle työntekijän palkan 35 päivän ajalta ja sen jälkeen korvaus pienenee kolmasosalla. Virkasuhteissa palkkakorvausta maksetaan 60 päivää jonka jälkeen korvaus pienenee. Kokonaisaika korvauksille on 300 päivää ja sen jälkeen, jos ei voi palata töihin, niin putoaa perustoimeentulolle koska palkkaa ei enää tarvitse maksaa. Työnantaja voi myös irtisanoa, jos katsoo että ei tosta enää kalua tule. Toimeentulotukea saadakseen pitää sitten myydä kaikkea ja käyttää säästöjä ennen kuin tukea myönnetään. Viimeistään tässä vaiheessa moni kova kundi saattaa ajatella eri tavalla "sossupummeista" kuin aikaisemmin.
Niinno, elämässä sattuu kaikenlaista ja tällaiset skenaariot on vähän niin kuin yksi niistä isoista syistä, miksi ylipäätään säästetään. Tai hankitaan vakuutuksia tai yleisesti mietitään asioita elämässä vähän ensi viikkoa pidemmällekin ja varaudutaan mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi pienten lapsien vanhempien pitäisi ihan oikeasti vaikkapa asuntoa ostaessaan miettiä, että onko meillä oikeasti varaa tähän asuntoon myös erilaisissa tulevaisuudenskenaarioissa, kuten esim. jos vaikka toinen vanhemmista jää työttömäksi, sairastuu vakavasti tai pahimmillaan kuolee, sen sijaan että vetää maksimilainat ja YOLO. Ei toki koske pelkästään vanhempia tai lapsiperheitä, saati pelkkiä asuntoja, vaan ihan yleisesti kaikkia elämän hankintoja ja muita kulutusvalintoja. Menot pitää sovittaa tuloihin ja vielä jättää puskuriakin, niin epikseltä kuin se saattakin tuntua varsinkin silloin jos ne tulot on pienet.
Lisäksi skenaariosi on vähintäänkin kaukaa haettu, sillä käytännössä juuri kukaan ei päädy sairauspäivärahalta suoraan perustoimeentulotuelle. Vaikka saisikin töistä pitkäaikaissairastumisen takia kenkää, niin jos on vielä työkykyinen (edes paperilla), päätyy ensin ansiosidonnaiselle (koska kuka olisi niin vitun tyhmä, että ei kuulu työttömyyskassaan?) tai jos taas ei kertakaikkiaan enää ole työkykyinen, niin työkyvyttömyyseläkkeelle. Lisäksi on erilaisia muita harkinnanvaraisia tukia, kuten vammais- ja/tai kuntoutustuki ym.
Lisäksi vielä tämä kohta, jonka tunnut nostavan esille jonkinlaisena Suurena Vääryytenä:
Toimeentulotukea saadakseen pitää sitten myydä kaikkea ja käyttää säästöjä ennen kuin tukea myönnetään.
Niin totta vitussa toimeentulotuella eläviltä edellytetään sitä, että realisoidaan muuta omaisuutta ensin. Ihan samaa edellytetään kaikilta muiltakin, tai ainakin pitäisi edellyttää. Jos on rahat loppu, eikä välttämättömyyksiin ole enää rahaa, niin sitten yksi tavoista selviytyä tilanteesta on realisoida ei-välttämättömyyksiä tai käyttää säästöjä.
Viimeksi muokattu:

