Omat 4G- ja wifi-modaukset, antennit ja asennukset

Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Tällainen aihepiiri kiinnostaa kovasti. Olisi mielenkiintoista nähdä luovia ja omintakeisia ratkaisuja. Ei aivan kaupan paketista kaivettuja, vaan omatekoisia antenneja, yms.

Viestiketjun alkajaisiksi esimerkkinä oma 4G-lautasantenni ja modattu reititin asennuksineen.

Tarina lähti liikkeelle kun oman mobiililaajakaistan tahmeus alkoi ottaa todella raskaasti pattiin. Parhaimmillaan kaistaa saattoi olla jotain 8 megan paikkeilla, mutta kun iltaisin nopeus alkoi kyykätä johonkin parin megan pintaan, niin päätin, että tämä alkaa piisata.

Ostin hyvässä maineessa olevan Zyxel LTE7460-M608 -ulkoreitittimen. Nostin sen ullakon ikkunalle ja suuntasin tarkasti kohti tukiasemaa. Ei apua.

Ongelma oli se, että parin kilometrin päässä olevaa DNA:n 800 MHz tukiasemaa tuntuivat käyttävän kaikki. Kaista on enemmän kuin tarkkaan käytetty.

Naapurikylällä oli yksi 1800 MHz Elisan masto 8,5 km päässä. Päätin, että nyt rakentelen mahdollisimman tehokkaat antennit, koska matkaa on noinkin paljon. Kohta kuitenkin toinenkin, 5,5 km päässä oleva Elisan tukiasema päivitettiin 1800 MHz:lle. Aina parempi, mutta antennien pitää olla top huippua.

Erinäisten päätelmien kautta tulin siihen tulokseen, että 80 cm satelliittipeili ja siihen mikropään tilalle sopiva antenni olisi kokeilemisen arvoinen projekti. Tilasin antennin nimeltä KROKS KIP9-1700/2700 DP. Se tuli Voronezhista, muutaman sata kilometriä Moskovasta etelään päin. Myyjä löytyi Ebaysta.

kroks.jpg

Satelliittilautasen tilasin Suomesta. Ensimmäinen asennuspaikka oli tiilikaton alla ullakolla. Reitittimenä oli pupunkorva-Huawei, jonka majoitin vanhaan styroxiseen kylmälaukkuun. Antennikaapeleiksi hommasin mahdollisimman lyhyet natsat.

peili2.jpg

Vieressä näkyy vielä sitä tukkoista DNA:n mastoa kohti osoittava Zyxel.

Lautanen ja Huawei tarjosivat ihan mukavan nopeuden, luokkaa 70/30 Mb/s. Zyxel alkoi vaikuttaa hutiostokselta, koska sen sisäisillä antenneilla ei oikein ollut mitään jakoa tässä pelissä.

Seuraavana kehkeytyikin sitten ajatus modata Zyxeliin ulkoiset antenniliitännät. Rakentelin Zyxelin uusiin kuoriin ja kylkeen tuli topakat N-liittimet.

N-liittimet.jpg

Vaihdoin Zyxelin Huawein tilalle. Viime talvena satoi aika roimasti lunta ja ällistys olikin melkoinen kun horisontin suuntaan antennin linjalla oli puolitoista metriä lunta ja betonitiilikatto, eikä se vaikuttanut yhteysnopeuteen käytännössä mitään. :vihellys: Kaikesta katolla seisovasta vedestä huolimatta nopeus oli luokkaa 95/40 megaa, vaikka matkaa tukiasemaan on 5,5 km, tiilikaton läpi. :joy:

Tänä syksynä tiilikatto tuli käyttöikänsä päähän ja piti vaihtaa peltiseen. Siitä seurasi tarve nostaa reititin ja peili katolle. Piti rakennella matala masto ja tehdä Xyxelin lodjuun kiinnitys mastoon. Tilasin Saksasta Wimolta puolitoista metriä pitkät antennipiuhat. Kaapelihäviöitä vihaan kuin ruttoa, joten kunnon letkua tilaukseen.

wimoa.jpg

Tällainen lopullisesta asennuksesta sitten tuli. Hyvin pelaa edelleen näin katon päälläkin. Huomaa sääsuojana muovipullo. Reitittimen kotelon päälle tuli vielä 10 litran kantikas harmaa keittiöroskis sadesuojaksi.

katolla.jpg

Jos projekti kiinnostaa tarkemmin, niin lisääkin juttua löytyy mm:

Antenniprojektin vaiheista
Zyxelin modauksesta
Asennuksesta katolle
 
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Niin joo, se wifiasennus. Se on aika rento. Ubiquiti UniFi AP AC LR roikkuu ullakolla kattotuolista muovikassissa ja luo wifiään koko taloon. Varma koje. Oheisessa kuvassa kylläkin aiempi talvipakkasilla tehty "lämpöeristetty" asennus.

ap lr.jpg
 

Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779
Itselläni Zyxel LTE7460-M608 modeemi ollut räystään alla lähellä harjaa, mutta viime viikolla päätin nostella sitä hieman ylemmäksi.



Jotain tukivaijeriviritystä pitäisi vielä harkita maston yläosaan kun heiluu aika kivasti tuulessa. Myös 38mm alumiinimastoa voisi harkita vaihtavansa 45-50mm paksuiseen.

Itsekkin olen kovasti harkinnut Zyxelin modaamista ulkoisille antenniliittimille ja lautasta antenniksi, mutta menkööt toistaiseksi näin.

Omaan sijaintiini tulee heijastuksia aivan tajuttomasti joten jotakin metallihäkkyrää voisi myös harkita keräämään signaaleja.

nimetön.png


Nykyisellään modeemi osoittaa keltaisen viivan suuntaan josta saan parhaan signaalin tukiasemaan joka on punaisen viivan suunnassa noin 3-4km päässä linnuntietä ja reilusti alempana omaa sijaintiani. Sijaintiini kantaa kaikki taajuudet: B1, B3, B7 & B20 joista jokaisella:
RSRP -96...-102 dBm
RSSI -67...-72 dBm
RSRQ -6...-10 dB
SRN 20-28 dB

Lukittuna pidän nyt B1 & B3 eli 2100MHz & 1800MHz joilla down on käytännössä aina liittymäni maksimit 50Mbps, mutta up kärsii ja vaihtelee kovasti 3-10Mbps välillä.

Mustan nuolen suunnassa olisi alle 1,5km päässä yläpuolellani tukiasema josta myös löytyy B1, B3, B7 & B20, mutta kyseinen tukiasema on todella tukossa aina.

Yhteyden arvot ovat varsin hyvät joka taajuudella (SRN vaihtelua lukuunottamatta):
RSRP -70...-80 dBm
RSSI -50...-55 dBm
RSRQ -6...-15 dB (vaihtelee myös paljon)
SRN 3-25 dB

Lisäksi alueellani on jokin outo ongelma. Jokainen testaamani modeemi (Zyxel LTE7460, ZTE MF286 & Huawei B525) haluvat aina ottaa yhteyden tuonne paljon kauempana olevaan ja arvoiltaan huonompaan tukiasemaan, modeemien sijainnista huolimatta. Yhteys lähempään tukiasemaan pysyy boottauksen jälkeen hetken aikaa kunnes se vaihtuu kauempana olevaan, ainaostaan B20 pysyy lukittuna lähempään asemaan. Operaattorin mukaan solujen keila osuu suoraan sijaintiini ja he ovat vielä (omien sanojen mukaansa) suunanneet B3 solua osoittamaan täsmälleen sijaintiini, mutta tästä ei ole ollut mitään apua.

Siksi mastoon laittaessani päätinkin suoraan saada yhteyden kauempana olevaan, koska siellä riittää kapasiteettia ja pystyn elämään hitaan ja vaihtelevan uploadin kanssa. En vain ymmärrä miten ihmeessä paras asento on juurikin tuo keltaisen viivan suunta vaikka tukiasema on käytännössä täysin eri suunnassa (punainen viiva).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
Ennen kuin päädyin tuohon lautasantennin käyttöön 4G-yhteydessä, olin viittä vaille rakentamassa 3D-kulmaheijastinantennit. Monikossa, koska mimo. Sellainen on mielenkiintoisen erilainen tavanomaiseen Yagi-Udaan verrattuna. Kuitenkin vahvistus ja suuntakuvio ovat hyvät. Balkanin puolessa näyttävät rakennelleen noita paljon pitkän kantaman wifi-käyttöön.

Mastoon asentamiseen 3D-kulmaheijastin on huono, koska tuulipintaa on melkoisesti. Ullakko olisi niille otollinen paikka.

Antennin rakenteesta ja suorituskyvystä löytyy hyvä selvitys Dragoslav Dobričić:n nettisivuilta. https://www.qsl.net/y/yu1aw//ANT_VHF/shorten3dcra.pdf

Tarvitaan käytännössä vain peltiä, antenniliitin ja pari langanpätkää. Vahvistusta antennilla on jopa 18 dB. 4G-käyttöön tarvitaan 2 lodjua, 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Kaikkia mittoja pitää skaalata käytetylle taajuudelle sopiviksi.

kulmaheijastinantenni.jpg
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 629
Viestejä
4 186 668
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom