Omakotitalossa asuminen (yleistä höpinää elämisestä ja kustannuksista)

Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
631
Mulla on käytössä sellainen todennäköisesti halvin mahdollinen sähkökäyttöinen klapikone, mutta halkaisen sillä vain isoimmat pöllit koska kunnon pitkävartisen halkaisukirveen kanssa keskikokoiset ja pienet halkeavat kuin itsestään ja sen kanssa on kiva heilua :)
Lienee jokseenkin samanlainen kuin itsellänikin?

IMG_20240516_143248.jpg

Aika riski kone kuitenkin vaikka maksoi vain 79e. halkaisee jopa 40cm pölkyn. Kun tilaa rankoja, niin mahdollisimman paksuja. Tulee enemmän kuutioita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 163
Lienee jokseenkin samanlainen kuin itsellänikin?

Aika riski kone kuitenkin vaikka maksoi vain 79e. halkaisee jopa 40cm pölkyn. Kun tilaa rankoja, niin mahdollisimman paksuja. Tulee enemmän kuutioita.
Juuri vastaava. Tuohon halkaisuterän päälle on myös sellainen "risti" jonka tarkoitus on halkaista kerralla useampaan osaan mutta siihen jumittuu joka toinen pölli niin tiukasti että olen jättänyt käyttämättä ja halkaissut kahteen osaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
995
Ihan näin mielenkiinnosta että jos laskee että itse tehtynä kaikki on kalliimpaa niin mitä syitä on muuttaa omakotitaloon jos mitään ei halua/jaksa/kannata tehdä itse?
Siinä vaiheessa kun alkaa laskea hintaa asioille minkä tekemisestä tykkää, niin kannattaa alkaa hieman löysätä kravattia ja avata kauluspaidan ylin nappi.
Kaipa sitä oman viestini voi näinkin väärin ymmärtää. Itse tykkään puuhailla kaikenlaista omin käsin ja välillä tulee laskettua tuntipalkkaa ajatuksella, että "perhana, tämä oli mukavaa puuhaa ja lisäksi säästin tonnin (tai vaikka 100 euroa työtunnilta) verrattuna siihen, että olisin teettänyt tämän jollain toisella". Jos tehtävä homma ei ole mukavaa, tai siitä kertyvä säästö on suhteellisen pieni, niin tällöin tulee siirryttyä ostopalveluiden puolelle helpommin. Aika harvassa hommassa tilanne kuitenkaan näin on, ellei homma edellytä suuria kertainvestointeja tai suurta määrää opettelua ennen kuin voi edes ryhtyä varsinaisen työn kimppuun.
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
235
Ihan näin mielenkiinnosta että jos laskee että itse tehtynä kaikki on kalliimpaa niin mitä syitä on muuttaa omakotitaloon jos mitään ei halua/jaksa/kannata tehdä itse?
Tässä nyt ei ollut että kaikki teettäisi jollain muulla. Ja mitä väliä vaikka teettäisikin ihan kaikki työt jollain muulla? Siivouksesta nurmikonleikkuuseen, polttopuista pieniinkin remontteihin, sillä olisi vain ja ainuastaa hyvä vaikutus talouteen ja työllisyyteen. Itse näe mitään väärää siinä, jokainen asuu ja elää miten haluaa, ei ole oikeaa tai väärää tapaa elää, edes okt:ssa. Ja jos haluaa omaa rauhaa ja vapautta, niin okt on melkein ainut vaihtoehto. Vaikkei tykkäisi itse puuhailla.
 
Liittynyt
12.07.2023
Viestejä
456
Onko mitään kikkoja miten vähentää trendikkäistä isoista ikkunoista tulevaa kylmää virtausta? Sisällä 25C ja ulkona 15-20C, mutta ei pysty työhuoneessa ilman villasukkia ja kolmea kerrosta housuja olemaan mukavasti.

Pakkasella ei mitään vetoa kun lattialämmitys toimi lämpöverhona, tai jos tulee sopiva sateinen sää/vetää verhot eteen.
 
Viimeksi muokattu:

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 723
Tässä nyt ei ollut että kaikki teettäisi jollain muulla. Ja mitä väliä vaikka teettäisikin ihan kaikki työt jollain muulla? Siivouksesta nurmikonleikkuuseen, polttopuista pieniinkin remontteihin, sillä olisi vain ja ainuastaa hyvä vaikutus talouteen ja työllisyyteen.
Tänä päivänä vain kaikenlaiset palvelut ovat niin tuhottoman kalliita. Töissä saa painaa vähintään viikon, että joku tulee tekemään päivän homman.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 268
Kaipa sitä oman viestini voi näinkin väärin ymmärtää. Itse tykkään puuhailla kaikenlaista omin käsin ja välillä tulee laskettua tuntipalkkaa ajatuksella, että "perhana, tämä oli mukavaa puuhaa ja lisäksi säästin tonnin (tai vaikka 100 euroa työtunnilta) verrattuna siihen, että olisin teettänyt tämän jollain toisella". Jos tehtävä homma ei ole mukavaa, tai siitä kertyvä säästö on suhteellisen pieni, niin tällöin tulee siirryttyä ostopalveluiden puolelle helpommin. Aika harvassa hommassa tilanne kuitenkaan näin on, ellei homma edellytä suuria kertainvestointeja tai suurta määrää opettelua ennen kuin voi edes ryhtyä varsinaisen työn kimppuun.
Ei ollut sinänsä ihan suoraan vastaus sun heittoon. Mutta hyvä että avasit tarkemmin.

Olen myös sitä mieltä, että täkäläisillä on lompakon nyörit ihan perkeleen tiukassa palvelujen ostamisen suhteen. Mikä on toki ymmärrettävää, koska hintataso on aika monesti järkyttävä. Mutta sitten on myös sitä jääräpäisyyttä ja ihan suoranaista järjettömyyttäkin.

Ihan omasta lähipiiristäkin löytyy keskiluokkaista ja varakkaampaakin porukkaa, joka hammasta purren rikkinäisellä selällä ja 75 vuotta mittarissa itse jynssää esim. tiilikattoa puhtaaksi paskoilla välineillä ja henkeään uhmaten, kun joku Vesivek tekisi homman jollain parilla tonnilla. On yksi tuttu tullut katolta alaskin ja vaikka selvisi, niin pysyviä haittoja jäi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
995
Olen myös sitä mieltä, että täkäläisillä on lompakon nyörit ihan perkeleen tiukassa palvelujen ostamisen suhteen. Mikä on toki ymmärrettävää, koska hintataso on aika monesti järkyttävä. Mutta sitten on myös sitä jääräpäisyyttä ja ihan suoranaista järjettömyyttäkin.
Esimerkki tähän omasta elämästä. IV-koneen laakerit piti ääntä. Lähin huolto ehdotti moottorin vaihtoa hintaan 720 euroa. Purin moottorin ja vaihdoin laakerit uusiin. Osat 10 €, lukkorengaspihdit 20 €, homman selvittelyyn ja shoppailuun varmaan yhteensä 2-3 tuntia aikaa. Piti selvitellä mikä moottori tuolla on ja mitkä laakerit sinne sopivat. Lopulta selvisi, että vaihtoehtoja on useita, joten moottori piti käyttää auki ennen kuin pystyin tilaamaan laakerit. Varmistui samalla, että homma on niin helppo kuin osasin arvella. Jos lähin huolto olisi ehdottanut laakerien vaihtoa vaikka 200 eurolla ("tiedetään mitkä siellä on ja osataan hoitaa homma nopeasti kuntoon"), niin olisin ottanut tarjouksen välittömästi vastaan.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 744
Onko mitään kikkoja miten vähentää trendikkäistä isoista ikkunoista tulevaa kylmää virtausta? Sisällä 25C ja ulkona 15-20C, mutta ei pysty työhuoneessa ilman villasukkia ja kolmea kerrosta housuja olemaan mukavasti.

Pakkasella ei mitään vetoa kun lattialämmitys toimi lämpöverhona, tai jos tulee sopiva sateinen sää/vetää verhot eteen.
En ihan ymmärrä ongelmaa. Noilla lähtötiedoilla kolmikerroksisen ikkunan sisäpinnan pitäisi olla yli 20 astetta lämmin, joten ei siitä voi mitään vetoa tulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Sid
Liittynyt
06.02.2024
Viestejä
39
Ampiaisvaahtoa kulkuaukkoon tai jos pesä näkyy niin sinne sisälle kunnon töräys. Puoliso on allerginen ja olen pitänyt nollatoleranssia, eli heti kun näkyy ampiainen seuraan mihin se menee ja haen vaahdon. Alkukesästä yleensä joutuu pari kertaa tekemään ja viime kesänä keskikesällä kerran.

Anpiaisvaahto olikin itselle ihan uusi asia! Pitääpä hakea, jotenkin tosi monta niitä tossa hyörii ja ettii kolosia mihin mennä. Saa nähä riittääkö yks purkki vaahtoa tietenkin itse pesän tekevät tonne lautojen väliin ettei pysty itse pesään pääsemän käsiksi ellei pura jotain lautoja.
 
Liittynyt
12.07.2023
Viestejä
456
En ihan ymmärrä ongelmaa. Noilla lähtötiedoilla kolmikerroksisen ikkunan sisäpinnan pitäisi olla yli 20 astetta lämmin, joten ei siitä voi mitään vetoa tulla.
Illaksi/yöksi kyllä painui 10C mutta nyt aamupäivästä lähtien ollut yli 15C. Pohjoispuolen ikkunat joten aurinko ei lämmitä. Viime kesänä oli ok, mutta kun vuorokauden lämpötilat alkoi dippaamaan 15C alle niin silloin alkoi huomaamaan saman.

Jos laittaa verhoja niin että jättää puolen metrin raon niin huomaa kun veto tuntuukin vain toisessa jalassa.

E: nyt iltaa kohden helpottaa kun ulkomittari näyttää 19C eli selvästikin jossain tässä mennään rajamailla tämän ilmiön kanssa. Heivasin myös pitkät kalsarit pois mitkä tuntui logiikan vastaisesti vähän antavan viileän tuntua.
 
Viimeksi muokattu:

a-p

Make ATK Great Again
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
723
Oheisissa kuvissa on vuonna 1997 rakennetun omakotitalon kattoa ja seinää. Tuossa höyrynsulkumuovissa ei ole käytetty mitään teippejä ja muovi on kiinnitetty niiteillä paikalleen.

Onko tuon teipin käyttö ollut aikanaan vähän sattumanvaraista näiden Tee-Se-Itse miesten takia vai onko se ollut vapaaehtoista?

Katon puolella eristevillaa on noin 100-110mm.
Olisiko millaisia vinkkejä tähän? Huonekorkeus on korkeimmalla kohdalla 2000mm ja matalimmillaan se korko on 800mm.

Huoneen mitat ovat noin 3500x 5500mm. Katon viisteen mitta on noin 1700mm.

Olisiko eristämisen kannalta fiksuinta vaihtaa vanhat villat Kingspan/Finnfoamin levyihin, jolloin se eristevahvuus ei kasvaisi ja se kattokorkeus ei muuttuisi radikaalisti?

Screenshot_2024-05-16-16-08-12-56_92460851df6f172a4592fca41cc2d2e6.jpgScreenshot_2024-05-16-16-06-50-73_92460851df6f172a4592fca41cc2d2e6.jpg

Screenshot_2024-05-16-16-03-38-75_92460851df6f172a4592fca41cc2d2e6.jpg

Screenshot_2024-05-16-16-03-29-73_92460851df6f172a4592fca41cc2d2e6.jpg
 
Liittynyt
06.02.2024
Viestejä
39
Onko kukaan puhdistuttanut viemäreitä? Keittiön lavuaari vetää toisinaan huonosti ja olen sitä rassaillut niin semmosta rasvatöhnää sinne on kertynyt. Tänään kävi sattumalta, joku Akvatekin ukko ilmaista viemäreiden kuvausta tyrkyttämässä ovella niin pääsin kysymään, että paljoko heillä maksaa se putsaus niin parin tonnin luokkaa kuulemma. Kuulostaa äkkiseltään ihan saatanan kalliilta vai viikonko ne meinaa niitä harjailla?

Meillä vanhassa kämpässä, joka oli kuuden asunnon rivari ja olin isännöitsijä ja tilasin viemäreiden kuvauksen ja huuhtelun (ei harjattu tms.) koko rivarille ja se maksoi 500 euroa. Eli kannattaa kysellä eri rööriroopeilta hintoja, en mitenkään jakda uskoa että 2000e maksais omakotitalon viemäreiden kuvaus ja puhdistus.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 163
Tuo Akvatek kuuluu ketjuihin joissa on eräs uskonlahko taustalla ja jotka kyllä hoitavat homman hyvin mutta ottavat siitä aivan törkeän kalliin hinnan. Kannattaa etsiä joku pienempi paikallinen toimija.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 250
Oheisissa kuvissa on vuonna 1997 rakennetun omakotitalon kattoa ja seinää. Tuossa höyrynsulkumuovissa ei ole käytetty mitään teippejä ja muovi on kiinnitetty niiteillä paikalleen.

Onko tuon teipin käyttö ollut aikanaan vähän sattumanvaraista näiden Tee-Se-Itse miesten takia vai onko se ollut vapaaehtoista?

Katon puolella eristevillaa on noin 100-110mm.
Olisiko millaisia vinkkejä tähän? Huonekorkeus on korkeimmalla kohdalla 2000mm ja matalimmillaan se korko on 800mm.

Huoneen mitat ovat noin 3500x 5500mm. Katon viisteen mitta on noin 1700mm.

Olisiko eristämisen kannalta fiksuinta vaihtaa vanhat villat Kingspan/Finnfoamin levyihin, jolloin se eristevahvuus ei kasvaisi ja se kattokorkeus ei muuttuisi radikaalisti?

Muistaakseni toi, ettei saumoja teipattu oli, vielä tuolloinkin yleinen tapa. Riittävällä limityksellä ihan toimiva tapa, kuten kuvistasikin näkee. Poikkeuksena tuo avattu kohta, jossa eristäminen on tehty luokattoman huonosti. Käyttäisin tota tapaa limittää edelleenkin ja jatkot mielellään koolingin molemmin puolin. Tämä vaikka ne vielä teippaisikin, liekkö joku jo saanut lopattua ton teippaamisen pakolliseksi? Kukaan ei tiedä kauanko ne teipin liimaukset kestää, joten siksi toi em.limitys.

Noita eristetään usein uretaanilevyllä, jos korkeus halutaan sisällä pitää ennallaan. Muuten, jos eristämää alkaa niin laittaisin sitä eristettä lisää (varsinkin kattoon), jotta energian kulutusvähenisi. Koska se kaikki muu homma maksaa ja kynnys lisäeristää myöhemmin nousee.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 864
Parin metrin huonekorkeudella ei kyllä enää kannata paljoa eristettä laittaa extraa. Levyillä saa kuitenkin villaan nähden hyvän parannuksen vaikka eristepaksuus pysyisi samana.
 
Toi riippuu myös asukkaiden pituudesta. Saunakin on ihan luvan kanssa tehty 1400 korkeaan tilaan. Tosin rakennuslautakunta vähän nikotteli, mutta kun esittelijä kertoi
luvan hakijan olevan kääpiö, niin lupa myönnettiin, maalaisjärki tossa pelasi :)

Lämpö nousee kattoon, joten sen eristäminen seiniä paremmin on perusteltua.
 
Kukin toki tyylillään, mutta kyllä alle 2 metrin meneminen korkeimmassa kohdassa alkaa olla ihan puhtaasti hullun touhua, asui siellä sitten manlet tai muu kääpiö. Joku 5 cm lisää ei sitä eritystä siinä määrin paranna, että kannattaisi kusta omiin muroihin.
 
Toi riippuu siitä kenelle se tila tehdään. Lapsiperhe voi hyvinkin tilaa käyttää. Sekä muistelen miesten keskipituudeksi 1975cm, naiset km. lyhyempiä.
En usko, että energian hinta enää palaa 2021-tasolle, joten lisäeristys maksanee itsensä takaisin.
Edit: muistelin siis tossa pituutta 175cm, lienee totta vuonna 1975? :)
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 856
Toi riippuu siitä kenelle se tila tehdään. Lapsiperhe voi hyvinkin tilaa käyttää. Sekä muistelen miesten keskipituudeksi 1975cm, naiset km. lyhyempiä.
Öh, mitä?
1975cm miesten keskipituus ja naiset kilometrin lyhyempiä...

Ettei tästä tulisi ihan nollapostausta niin tässä hieman faktaakin asiaan liittyen:
"
1900-luvun alussa yli 18-vuotiaiden suomalaismiesten pituus oli keskimäärin 167,74 senttiä. Nyt miesten keskipituus on 179,59 senttiä. Samana aikana suomalaiset naiset ovat venyneet pituutta keskimäärin 11,95 senttiä: keskimäärin 153,93 sentistä 165,9 senttiin. Maailman pisimmät miehet ovat Alankomaissa.(25.1.2023)
"
 
Liittynyt
01.06.2023
Viestejä
97
Tein lopputalvesta 14 pino-m3 polttopuita ja laskin että säästin suoraan 1500€. Puut omalta tontilta ja kustannus moottorisahan bensa ja teräketjuöljy sekä hydraulihalkojan käyttämä sähkö. Aikaa meni kymmeniä tunteja, mutta homma on mielekästä eikä tunnu tervanjuonnilta. Ja jos traktorin kärry olisi kipannut pihalle kasan klapeja niin aikaa olisi mennyt siinäkin kärrätessä niitä liiteriin.

Sitten taas osa kaadettujen puiden kannoista pitää saada pois. Otan mieluusti ukon tekemään kantojyrsinnän ja maksan siitä 400€, koska ei itsellä ei ole kalustoa eikä kiinnostusta asiaan,
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 864
Toi riippuu siitä kenelle se tila tehdään. Lapsiperhe voi hyvinkin tilaa käyttää. Sekä muistelen miesten keskipituudeksi 1975cm, naiset km. lyhyempiä.
En usko, että energian hinta enää palaa 2021-tasolle, joten lisäeristys maksanee itsensä takaisin.
Matala tila tuntuu ahtaalta, tunkkaiselta ja pimeältä. Takaisinmaksuaika tolkuton ja kymppitonnien vahinko myydessä kaupan päälle. Toki 2 metriäkään ei ole juhlan aihe myyntipuheessa, mutta sitä suuremmalla syyllä sitä korkeutta ei parane yhtään enempää laskea kuin on pakko. Sulla taitaa olla vähän virheellinen käsitys siitä miten merkittäväksi se katon osuus muodostuu sen jälkeen, kun ne villat on jo vaihdettu samaan määrään levyä. Heittää säästyneet rahat vaikka Mikkosin aina huutelemiin älypattereihin, niin varmasti syntyy enemmän säästöä.

Mutta kuten sanoin, kukin tyylillään. Ja rajansa siinä miten pitkälle energiansäästövimmassa menee. AP:n kuvat kyllä näyttävät, että jotain ilmavuotoa varmaan on ollut ja remontti sinällään ihan paikallaan. Jo pelkkä vuotojen poistuminen tekee hyvää.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 490
Esimerkki tähän omasta elämästä. IV-koneen laakerit piti ääntä. Lähin huolto ehdotti moottorin vaihtoa hintaan 720 euroa. Purin moottorin ja vaihdoin laakerit uusiin. Osat 10 €, lukkorengaspihdit 20 €, homman selvittelyyn ja shoppailuun varmaan yhteensä 2-3 tuntia aikaa. Piti selvitellä mikä moottori tuolla on ja mitkä laakerit sinne sopivat. Lopulta selvisi, että vaihtoehtoja on useita, joten moottori piti käyttää auki ennen kuin pystyin tilaamaan laakerit. Varmistui samalla, että homma on niin helppo kuin osasin arvella. Jos lähin huolto olisi ehdottanut laakerien vaihtoa vaikka 200 eurolla ("tiedetään mitkä siellä on ja osataan hoitaa homma nopeasti kuntoon"), niin olisin ottanut tarjouksen välittömästi vastaan.
Vähän tuskailin saman asian kanssa ja viivyttelin laakereiden vaihtoa kun eivät valmistajalta osannut sanoa suoraan kun on "niin paljon muuttujia". Lähin laakerikauppa osasi kuitenkin ekalla arvauksella antaa sopivat. Oisko tuo tunnin homma ollut roplata.
 
a-p

Make ATK Great Again
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
723
Matala tila tuntuu ahtaalta, tunkkaiselta ja pimeältä. Takaisinmaksuaika tolkuton ja kymppitonnien vahinko myydessä kaupan päälle. Toki 2 metriäkään ei ole juhlan aihe myyntipuheessa, mutta sitä suuremmalla syyllä sitä korkeutta ei parane yhtään enempää laskea kuin on pakko. Sulla taitaa olla vähän virheellinen käsitys siitä miten merkittäväksi se katon osuus muodostuu sen jälkeen, kun ne villat on jo vaihdettu samaan määrään levyä. Heittää säästyneet rahat vaikka Mikkosin aina huutelemiin älypattereihin, niin varmasti syntyy enemmän säästöä.

Mutta kuten sanoin, kukin tyylillään. Ja rajansa siinä miten pitkälle energiansäästövimmassa menee. AP:n kuvat kyllä näyttävät, että jotain ilmavuotoa varmaan on ollut ja remontti sinällään ihan paikallaan. Jo pelkkä vuotojen poistuminen tekee hyvää.
Markalla saa markan torpan. Tuo matala kattokorkeus rajoittaa melkoisesti sen tilan käyttöä. Kaapistojen ja kalusteiden asentelu on hieman nahkea tuonne, kun ei niitä ihan oikeilla mitoilla löydä hyllystä.

Oma mitta on se 175cm ja sillä mitalla pärjää keskikohdilla liikkuessa ja sivuun mennessä joutuu varomaan päätään.

Mikäli tuota kattoa alkaisi korottamaan, niin siihen vasta sitä rahaa saisi palamaan ja hyötyä siitä ei saisi pahemmin. Enemmän hyötyä saa, kun rakentaa pihalle erillisen rakennuksen, jossa olisi erilliset nukkumatilat/varastotilat tai vastaavat.

Tontilla on sitä rakennusoikeutta se 150m².
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 864
Joissain rintamamiestaloissa ovat ratkaisseet matalan tilan siten, että viistoa on jatkettu kattoristikoiden puolelle. Visuaalisesti kevyemmän näköinen, mutta katon tuuletuksen kanssa saa olla tarkkana.

Tähän tyyliin siis (sivukommenttina hölmön touhua puhaltaa tuota moskaa tonne ja samanaikaisesti murehtia katon korkeudesta):
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 723
Tuo Akvatek kuuluu ketjuihin joissa on eräs uskonlahko taustalla ja jotka kyllä hoitavat homman hyvin mutta ottavat siitä aivan törkeän kalliin hinnan. Kannattaa etsiä joku pienempi paikallinen toimija.
Meillä tuo Akvatek tarjoutui kuvaamaan viemäreitä. Googlettelin ja noita pohjanmaan lahkojahan siellä takana oli. Oikein mukava kaveri, kuvasi vähän ja sanoi, että ihan kunnossa on.

Odotin että alkaa tehdä tarjouksia ym, mutta eipä mitään. Ihan hyvä kuva jäi. Näiden kiertävien kaupustelijoiden hintataso on jossakin järkyttävän ja järjettömän tienoilla. Nykyaikana monella ihmisellä ei ole mitään käsitystä minkään hinnasta ja onko tonni iso vai pieni raha muutaman tunnin työstä.

Tuttu kysyi parin pihapuun kaatoa. Ammattifirma sanoi eka puu tonni ja toinen vähän alle. Toki olisivat oksat vieneet pois. Tuntipalkkana siinä 500€ suuruusluokassa.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 250
Matala tila tuntuu ahtaalta, tunkkaiselta ja pimeältä. Takaisinmaksuaika tolkuton ja kymppitonnien vahinko myydessä kaupan päälle. Toki 2 metriäkään ei ole juhlan aihe myyntipuheessa, mutta sitä suuremmalla syyllä sitä korkeutta ei parane yhtään enempää laskea kuin on pakko. Sulla taitaa olla vähän virheellinen käsitys siitä miten merkittäväksi se katon osuus muodostuu sen jälkeen, kun ne villat on jo vaihdettu samaan määrään levyä. Heittää säästyneet rahat vaikka Mikkosin aina huutelemiin älypattereihin, niin varmasti syntyy enemmän säästöä.

Mutta kuten sanoin, kukin tyylillään. Ja rajansa siinä miten pitkälle energiansäästövimmassa menee. AP:n kuvat kyllä näyttävät, että jotain ilmavuotoa varmaan on ollut ja remontti sinällään ihan paikallaan. Jo pelkkä vuotojen poistuminen tekee hyvää.
Mataluus on suhteellinen käsite, jos korkeutta on sen verran, että pää ei osu kattooon. Asioihin tottuu yllättävän nopeasti ja eurot ratkaisevat monella mitä kannattaa tehdä.

Noita U-arvoja on kyllä tullut joskus laskettua ja vuosikymmenten aikana, toi eristäminen vaan tuntuu lisääntyvän määräystenkin tasolla. Energian hinta on viimeaikoina nousut ripeästi, joten takaisinmaksu aikaa tulevaisuuteen ei kukaan tiedä.
Min. villan Lamda muistaakseni jotain (0,033-) 0,037 ja uretaani 0.023. Kysyjällä taisi olla100-110mm lasivillaa, kun nykyään laitetaan jotain 400mm.

Uretaani ollee n.2,5kertaa villaa kalliinpaa? Ja n. 1,6 kertaa parempi eristämään. Luulen kyllä, että sitä mahdollista ostajaa kiinnostaa myös tuo eristämisen taso.
Jonkun tason kompromissin tossa näyttäs joutuvan tekemään jos myyntiä miettii. Laittaa myynti-ilmoitukseen "ettei yli 2m pitkille" meitä "pätkiä" kyllä riittää, kunhan talo
muuten kunnossa ja/tai hyvällä paikalla. :)

Noita kattotuolien esiinjättämisiä vanhoissa taloissa näkee. Musta ihan toimiva vaihtoehto, jos korkeus tekee tiukkaa ja huolehtii tuuletuksesta kuten sanoit.
Jos tossa katossa on vain 100mm lasivillaa, itse ainakin parantaisin eristystä, koska katto on jo auki.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 377
Jatkan tätä naiivia uuden omakotitaloasujan fiilistelyäni. Nyt tulee pian pari kuukautta täyteen ja ne pienetkin asiat tuo kovasti iloa. Voi pitää takapihan ovea auki ilman että naapurin tupakanhajut tulee sisälle. Joka suunnasta on naapurit käyneet moikkaamassa ja ovat rentoa porukkaa, mutta hiljaista. Viikonloputkin menee siten, että kovin ääni on valtatien hiljainen suhina muutaman sadan metrin päästä. Nytkin mustarastas laulaa ja kyttää vaimon pihalle kaivamia istutuskuoppia matojen toivossa. Pihan kulmiin on jo istuteltu kaikenlaisia puskia ja perennoja ja hauska niitä on iltaisin kastella, kun kasteluvesi tulee omasta kaivosta.

Jossain vaiheessa ne vastoinkäymisetkin tulee, eittämättä kerralla ja rykelmässä, mutta yhä tässä vaan hymyilyttää. Mukavaa viikonlopun odottelua kaikille.
 
Nyt olen asustellut kolmisen vuotta tässä asunnossa. Se yläkerta on ollut makkarina ja tietokoneluolana. Alakerran ja keittiön remontoinnin takia olen siirtänyt "väliaikaisesti" tavarat yläkertaan ja kylmälle parvekkeelle.

Tuo kylmäparveke on kooltaan noin 5300mm x 2500mm. Katossa/seinissä ei ole mitään eristeitä. Ainoastaan ikkunakolossa on paikallaan ohut pleksilevy, joka ei pahemmin eristä.

Suunitelmissa olisi joskus jaksamisen,ajan, rahan salliessa päivittää tuota parvetta hieman fiksummaksi, jotta sinne saisi edes valot ja pistorasiat.

Asunto on suhteellisen hyvällä paikalla. Ainakin näin olettaisin. Kauppaan kävelee alle kymmenessä minuutissa, tontti on oma ja noin 30minuutin ajomatkan päässä on kolme isompaa kaupunkia ja muutama hieman pienempi kaupunki. Töiden puolesta tuolta samaiselta alueelta löytyy kymmenkunta eri teollisuuden alan isoa/isohkoa yritystä, sekä suuremmisss kaupungeissa on työpaikkoja terveydenhuollon, varhaiskasvauksen, sekä koulupuolen hommissa.

Tässä taajamassa on lähinnä koulutuslaitoksen, päiväkoti, raksapuolen yrityksiä. Naapureita on lähellä joskin niitä ei näe tai kuule oikein ikinä. Törmäsin muutama viikko sitten erääseen naapuriin, joskin välimatkaa jäi se lähemmäs 50m, emmekä sanoneey mitään vaan nyökkäsimme.

Tuon kohteen sain aikanaan omasta mielestä ihan passeliin alle 80k€:n hintaan ja en alkanut tinkaamaan, kun siellä ekassa näytössä oli kymmenkunta muutakin ihmettelijää.

Tontti oli noin tuhat neliötä ja sen ympärillä on pensaat suojana.

Suurin "häiriö" on ollut, kun fasaanit rääkyvät joskus pihalla tai naapurin ukko käy yksimässä röökiyskää pihalla savuttelunsa lomassa.

Lämmitysmuotona on ILP ja takka. Talvisin tuo heikko eristemäärä karkottaa lämmöt torpasta aika nopsaan. Ikkunoiden ja ovien uusinta olisi myös suunitelmissa.

Liitteenä on tuon asunnon nykyinen ulko-ovi. U-Arvo on muikea 2.8. Tämän kesän aikana tuo ovi olisi menossa vaihtoon, jotta energiatehokkuus edes hieman paranisi, eikä olisi tarve ihastella päivää ikkunasta, joka on puolet ovesta.

IMG_20240516_223606.jpg

Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
482

Nami nami! Puskia ja perennoja. Peurat, jänöjussit, rotat, myyrät, etanat ja kaikenmaailman muut mönkijäiset odottelevat jossain lymyillen omaa vuoroaan ;).
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 352
Kokemuksia n. 150 m2 suorasähkölämmitteisen kaksikerroksisen omakotitalon sähkön vuosikulutuksesta? Talossa varaava takka. Onko mahdollista edes päästä 15k kWh lukemiin? Asukkaita olis vain 2.

Kiitos, varsinkin 80-90-luvun talojen lukemat kiinnostaa ja sijaintina Etelä-Suomi.
Kevytbetonitalo 190 m2, vm 1991, neljä kerrosta / kaksi kerrosta kahdessa tasossa. Varaava takka, jota ei ole pahemmin tullut poltettua. Edellisen omistajan aikana sähkönkulutukset luokkaa 30 MWh / v, me muutettiin sisään pari vuotta sitten ja ekana asennutettiin kaksi hyvän lämmitystehon ILPiä ja meillä vuosikulutus on nyt ollut luokkaa 16.5 MWh, josta lämmityksen osuus on reilusti alle puolet. Hupisähköä menee varmasti vähintään tuplat edelliseen omistajaan verrattuna.

Sanoisin, että ilman ILPiä voi olla aika tekemätön paikka päästä vuodessa edes alle 20 MWh ellei polta takkaa ihan tosissaan, mutta toisaalta ILPin tai parin jälkeen ei pitäisi olla isompaa ongelmaa päästä ihan helposti alle 15 MWh/v, olettaen että kyseessä ei ole ihan täysi harakanpesä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 220
Mun mielestä omakotitalossa ILP on ihan selkeä must, jos ei lämmityksen niin viilennyksen takia. Mulla ei olisi koskaan käyny mielessäkään muuttaa omakotitaloon ilman ILPiä.
 
Liittynyt
01.05.2019
Viestejä
473
Kiitos vastauksista. Tuossa talossa ilppejä ei ole mitä katseltiin, tosi monessa on kyllä nykyään jo valmiiksi, jos on sähkölämmitys. Myös monessa öljylämmitteisessä on ILP ollut, varmaan juuri viilennyksen takia, varalla tai sitten pörssisähkön halpojen tuntien kanssa pelaamisen takia.

Ei kai tuo 150m2 kokoluokkakaan lämmintä asuintilaa liene mikään mahdottomuus sähkökulujen puolesta.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 537

Jos lämmitys on jollain tavalla vesikiertoinen (patterit, lattialämmitys), siihen saa suhteellisen helposti yhdistettyä VILPin tai MLPn.

Onko näissä katsomissanne tapauksissa ollut vain sähkövastukset lattiassa tai sähköpatterit seinillä?
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 404
Mun mielestä omakotitalossa ILP on ihan selkeä must, jos ei lämmityksen niin viilennyksen takia. Mulla ei olisi koskaan käyny mielessäkään muuttaa omakotitaloon ilman ILPiä.
Porukat eivät suostuneet kymmeneen vuoteen ostamaan ILP:tä, sillä ei ollut hyötyä lämmityskäytössä (MLP). Jaksoivat kuitenkin valittaa kuumasta. Jotenkin nurinkurista, että vanhoissa taloissa nautitaan ilmastoinnista, mutta uusissa ja kalliissa taloissa tuota 1500 € hankintaa ei suostuta tekemään.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 723
Porukat eivät suostuneet kymmeneen vuoteen ostamaan ILP:tä, sillä ei ollut hyötyä lämmityskäytössä (MLP). Jaksoivat kuitenkin valittaa kuumasta. Jotenkin nurinkurista, että vanhoissa taloissa nautitaan ilmastoinnista, mutta uusissa ja kalliissa taloissa tuota 1500 € hankintaa ei suostuta tekemään.
Muutettiin 2011 taloon ja alussa ei ilppiä ollut. Talo ei kuumene mitenkään paljoa kesällä ja sähkön hinta oli ok. Sen ajan ilpit hyytyivät -10 paikkeilla ja tutuilla hajosivat muutaman vuoden iässä, laakereita meni ja oli jäätymisongelmia. 2018 sitten hommasin kaksi ilppiä. R32 kylmäaineella alkoi tulla uusia malleja ja niille luvattiin lämmitystehoja -30 asti. Ihan hyvä ratkaisu ollut etenkin kun sähkön hinta keulinut viime vuosina.

Ajat muuttuvat ja tänä päivänä en ilman olisi.
 
Liittynyt
16.12.2018
Viestejä
148

Îhan pakko kommentoida "sen ajan ilppeihin" Mielestäni hyvin virheellinen yleistys. Itsellä 2007 rakennettu talo, ostettiin siihen 2009 "sen ajan ilppi" Mitsubishi FD25 joka oli parhaimmillaan pikku pakkasilla ja koleilla nollakeleillä ja vielä -25c pakkasilla puhalsi mukavan lämmintä. Ei puhettakaan, että hyytyy -10c pakkasilla. Sama kone hyrrää tiettävästi edelleen (muutettiin pois 2018) ja sinä aikana siihen ei tehty mitään muuta kuin suodattimien imurointia 2-3x vuodessa.

Kesämökille asennettiin samainen Mitsu muutama vuosi myöhemmin, sama homma, ei mitään vikaa koskaan, toimii ja lämmittää todella tehokkaasti. Toisella mökillä 2014 asennetty Panasonicin "halpis" ilppi, ei mitään vikaa koskaan ja hyvin lämmittää kovillakin pakkasilla.
 
Joo sama täällä kun laitettiin joku Toshiba Daiseikai joskus 2012 paikkeilla 80 neliön 70-luvun rivariin niin se lämmitti yksinään sen kämpän -15 asteeseen asti. Ihan hyvin ne on toimineet jo pitkän aikaa. Nykyiset toki vielä paremmin.

Tuolloinkin ainoa asia joka harmitti oli, että ehti 5 vuotta asua kämpässä ilman sitä ILPpiä.

Nykyisessä OKT:ssä on MLP ja maaviileä eikä siinä meinaa riittää helteillä potku. Kahden vaiheilla viitsiikö parin viikon takia hankkia ILPpiä seinälle kun ei sitä muuten kuitenkaan tulisi käytettyä.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 723
Kaverilla on kodinkonehuolto(+kylmälaite) ja toinen on sähkömies. He sitten sen ajan v200X parhaan tietonsa perusteella hommasivat ja asentelivat muistaakseni Sanyon ilpit. Ongelmia oli omiksi tarpeiksi. Meidän talossa oli ollut Mitsubishi Heavyn ilppi, joka hajosi heti 2v takuun jälkeen ja kukaan ei osannut korjata. Kysyin paikalliselta ja sanoi, että hän ei edes koske sen merkkisiin, kun ovat niin huonoja. Minulla ei siis ollut mistään ilpistä siihen aikaan hyviä kokemuksia tai edes kuulopuheita. On niitä toimiviakin varmasti ollut ja tuo Mitsun FD lienee sellainen kestävä perusmurikka.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 537
Kaverilla on kodinkonehuolto(+kylmälaite) ja toinen on sähkömies. He sitten sen ajan v200X parhaan tietonsa perusteella hommasivat ja asentelivat muistaakseni Sanyon ilpit. Ongelmia oli omiksi tarpeiksi. Meidän talossa oli ollut Mitsubishi Heavyn ilppi, joka hajosi heti 2v takuun jälkeen ja kukaan ei osannut korjata. Kysyin paikalliselta ja sanoi, että ei edes koske sen merkkisiin, kun ovat niin huonoja. Minulla ei siis ollut mistään ilpistä siihen aikaan hyviä kokemuksia tai edes kuulopuheita. On niitä toimiviakin varmasti ollut ja tuo Mitsun FD lienee sellainen kestävä perusmurikka.
Tuo FD taitaa olla Mitsubishi Electricin valmistama ja nuo Mitsubishi Heavy Industriesin ILPit ei ilmeisesti koskaan ole olleet kovin kummoisia.

Viilennyskäyttöön voisin ottaa melkein minkä tahansa halppispumpunkin mutta lämmityskäyttöön tekisin valinnan kyllä aika tarkalla kammalla.
 
  • Tykkää
Reactions: B12

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 723
Joo Mitsu Electric ja Heavy Industries ovat kaksi kokonaan eri firmaa, joilla ei ole mitään yhteistä keskenään. Karkeasti yleistäen Electric ilppi oli paras ja Heavy maailman huonoin.

Asukkaat olivat ostaneet heavyn, koska se oli voittanut jonkun testin ominaisuuksillaan. Paikallinen asentaja sanoi, että kaikki hajosivat 2v iässä.
 
Liittynyt
16.12.2018
Viestejä
148
Nykyisessä OKT:ssä on MLP ja maaviileä eikä siinä meinaa riittää helteillä potku. Kahden vaiheilla viitsiikö parin viikon takia hankkia ILPpiä seinälle kun ei sitä muuten kuitenkaan tulisi käytettyä.
Onko minkälainen ratkaisu maaviileässä? Mulla kans MPL ja makuuhuoneissa hotellimallin puhallinkonvektorit jotka pitää vaivatta 12-18m2 makkarit aivan helposti viileänä vaikka olis mikä kupolikäristys menossa. Sit olohuone+rt+kt osastolla jossa on 60m2 ja paljon todella isoja ikkunoita niin on yksi kattokonvektori. Se jaksaa ihan ok mut kyllä sit kun on tosi lämmintä ulkona niin alkaa siinäkin hönkä loppua ja sisällä on helposti +24c lämmintä vaikka pyynti olis +21. LAskennallisesti tuohon olisikin pitänyt laittaa tuplakattokonvektori, mutta siinä kohtaa meni itselläkin hellasärö niin kovaksi, että tietoisesti tyydyin vähempään ja otin vaan yhden kasetin kattoon.

Olen ollut todella todella tyytyväinen noihin kyllä. Ei tule itsellä nukkumisesta yhtään mitään jos makkarissa alkaa olla +25c niin nyt siellä on aina se +20c :)
 
Yläkerrassa Chillerin seinäkonvektori. Se ei oikein jaksa levittää alakertaan viileää vaikka on suht avoin tila. Kaivokin on aika matala (130m) niin siellä alkaa olla loppukesästä 9 asteista nestettä kierrossa.

Jos olisin rakentaessa tiennyt kuinka tehoton maaviileä oikeasti on, olisin laittanut toisen vielä alakertaan. Nyt jälkikäteen putkien vetäminen on mahdotonta ilman isompia paikkojen rikkomisia. Tulisi huomattavasti halvemmaksi asennuttaa alakertaan ILPpi mutta kuten sanottu, ongelma on lähinnä ne päivät, kun on lähemmäs 30 astetta lämmintä.
 
Itsellä kanssa kaikki laitteet on Chillerit mut kaivo on 280m joten nesteet ei siellä niin äkkiä lämpene. Itse muistan ajatelleeni edellisessä useampikerroksisessa talossa, että kyllähän se ilpin lämmin ilma avoimessa tilassa nousee sinne ylös mut ei siinä kyllä ihan niin tapahtunut. Eikö sulla kukaan laskenut minkälaiset pömpelit ja miten monta pitää olla että riittää?
 
Laski mutta ilmeisesti noi isot ikkunat lämmittää kesällä sen verran paljon että ei sitten ihan laskelmat toimineet.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 436
Muutettiin 2011 taloon ja alussa ei ilppiä ollut. Talo ei kuumene mitenkään paljoa kesällä ja sähkön hinta oli ok. Sen ajan ilpit hyytyivät -10 paikkeilla ja tutuilla hajosivat muutaman vuoden iässä, laakereita meni ja oli jäätymisongelmia. 2018 sitten hommasin kaksi ilppiä. R32 kylmäaineella alkoi tulla uusia malleja ja niille luvattiin lämmitystehoja -30 asti. Ihan hyvä ratkaisu ollut etenkin kun sähkön hinta keulinut viime vuosina.

Ajat muuttuvat ja tänä päivänä en ilman olisi.
Harvoissa uusissa kerros- tai rivitaloyhtiöissä on viilentävä ilmanvaihto vakiona. Tätä olen ihmetellyt, mutta toisaalta niinhän se menee, että jos johonkin ei ole tottunut, niin ilman sitä pärjää. Itsekin ajelin aikoinaan ihan tyytyväisenä vuosikausia ilmastoimattomalla autolla eikä se juuri haitannut elämänmenoa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 509
Jäähdytys nostaa huomattavasti elämänlaatua kun ei tarvitse kesällä tuskailla nukkumisen kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 220
Jäähdytys nostaa huomattavasti elämänlaatua kun ei tarvitse kesällä tuskailla nukkumisen kanssa.
Toiset vaan ei ole niin lämpöherkkiä kuin toiset. Meilläkin töissä muutama jotka vois asua vaikka saunassa eikä niitä häirihe lämpö pätkääkään. Yksilöitähän me kaikki.
Mutta siinä vaiheessa kun tommosia yksilöitä ilmestyy työpaikalle tai kerrostalossa naapuriin ja keskutellaan viilentävien ilmalämpöpumppujen asennuksesta niin voi pojat että alkaa vituttaa että kun yhdellä ei ole kuuma niin ei ole silloin muillakaan, turhia laitteita jotka pitää meteliä ja pilaa rakenteet ja muut synttärisetit. Siinä sitä sitten ollaan.

Eläköön omakotitalo.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 250

Nyt olen asustellut kolmisen vuotta tässä asunnossa. Se yläkerta on ollut makkarina ja tietokoneluolana. Alakerran ja keittiön remontoinnin takia olen siirtänyt "väliaikaisesti" tavarat yläkertaan ja kylmälle parvekkeelle.

Tuo kylmäparveke on kooltaan noin 5300mm x 2500mm. Katossa/seinissä ei ole mitään eristeitä. Ainoastaan ikkunakolossa on paikallaan ohut pleksilevy, joka ei pahemmin eristä.

Suunitelmissa olisi joskus jaksamisen,ajan, rahan salliessa päivittää tuota parvetta hieman fiksummaksi, jotta sinne saisi edes valot ja pistorasiat.

Asunto on suhteellisen hyvällä paikalla. Ainakin näin olettaisin. Kauppaan kävelee alle kymmenessä minuutissa, tontti on oma ja noin 30minuutin ajomatkan päässä on kolme isompaa kaupunkia ja muutama hieman pienempi kaupunki. Töiden puolesta tuolta samaiselta alueelta löytyy kymmenkunta eri teollisuuden alan isoa/isohkoa yritystä, sekä suuremmisss kaupungeissa on työpaikkoja terveydenhuollon, varhaiskasvauksen, sekä koulupuolen hommissa.

Tässä taajamassa on lähinnä koulutuslaitoksen, päiväkoti, raksapuolen yrityksiä. Naapureita on lähellä joskin niitä ei näe tai kuule oikein ikinä. Törmäsin muutama viikko sitten erääseen naapuriin, joskin välimatkaa jäi se lähemmäs 50m, emmekä sanoneey mitään vaan nyökkäsimme.

Tuon kohteen sain aikanaan omasta mielestä ihan passeliin alle 80k€:n hintaan ja en alkanut tinkaamaan, kun siellä ekassa näytössä oli kymmenkunta muutakin ihmettelijää.

Tontti oli noin tuhat neliötä ja sen ympärillä on pensaat suojana.

Suurin "häiriö" on ollut, kun fasaanit rääkyvät joskus pihalla tai naapurin ukko käy yksimässä röökiyskää pihalla savuttelunsa lomassa.

Lämmitysmuotona on ILP ja takka. Talvisin tuo heikko eristemäärä karkottaa lämmöt torpasta aika nopsaan. Ikkunoiden ja ovien uusinta olisi myös suunitelmissa.

Liitteenä on tuon asunnon nykyinen ulko-ovi. U-Arvo on muikea 2.8. Tämän kesän aikana tuo ovi olisi menossa vaihtoon, jotta energiatehokkuus edes hieman paranisi, eikä olisi tarve ihastella päivää ikkunasta, joka on puolet ovesta.

Joo ostaa pitää heti, jos kohtuuhintainen löytyy hyvältä paikalta, ne ovat harvoin pitempään myynnissä. Hulppea arvo tossa ovessasi nykyään myydään alle 1U-arvolla.
Sen uusiminen voi olla jo perusteltua. Tosin ainahan voi korjatakin, jos taitoa/ välineitä löytyy.

Tossa alla hyvin karkea laskelmani (noi lämpöastevuorokaudet vedin ns. hatusta vaihtelee paljon asuinpaikan mukaan), mistä voinee suuntaa antavasti päätellä energian kulutuksen vähenemisen vaikutuksia. Taloudelliseen hyötyyn vaikuttaa myös millä tavalla lämmittää

Ovi kuluttaa karkeasti (ilmavuodot vaikuttavat myös ja mahdollisen lasin kautta tuleva lämpö
Karkeasti jos vaikka lämmitystarve 7kk/vuosi ja vaikka lämmitystarve 26 astetta keskimäärin
=> 7kk*31pv*24h*26 astetta=135400 (liekkö toi 26 astetta lämmitystarvetta riittävästi, jossain ollee saatavissa tilastoa aiemmista lämpöastevuorokausista alueittain)
=> jos eristystä parannetaan 1W/m2 => Vuositasolla säästö 135kWh/m2 => jos ovi 2.0m2=> Säästö 135* 17snt/kW (sis. Siirto+vero) x 2m2= 46€/vuosi U-arvon parannuksella 2:sta 1-yhteen.
=> jos lämpö tehdään maalämmöllä energian hinnaksi voisi käyttää jotain 5snt/kWh, jolloin säästö enää 13,5€/vuosi/ovi jos paranee vain 1 w/m2K

Edit: toi 5snt/kWh voi olla turhan alhainen, koska siirto + vero ei vähene COP:n kasvaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 046
Tuo ylläoleva ovihan on puolilämpimän tilan ovi ja siksi lämpöarvo on noin kehno. Ja eikä ovi tosiaankaan ole kunnossa jos siitä päivä paistaa läpi eli nykyisellä kunnolla tuo lämpöarvo on vielä kehnompi.

Edit: Luin tarkemmin, päivä paistaa läpi (oven) ikkunasta :D Onko tuossa puolilämpimässä ovessa edes lämpölasia?

Yksittäisen oven asennuskustannukset lienevät 600-800€ jos oven ostaa ns asennettuna eli tuplaa oven hinnan, joka myös sellaista palvelua tarvitsevan pitää ottaa huomioon arvioidessaan lämpötaloudellista kokonaishyötyä eli melkoisen kauan menee aikaa ennenkuin säästöä alkaa tulemaan. Toimivaa ja kunnossa olevaa ovea todella harvoin siis on taloudellisessa mielessä järkeä vaihtaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 554
Viestejä
4 250 627
Jäsenet
71 344
Uusin jäsen
IsoPomo

Hinta.fi

Ylös Bottom