OLED-TV

Liittynyt
02.10.2018
Viestejä
506
Tilasin muistaakseni viime viikon torstaina, eli viikon siinä kesti kokonaisuudessaan. Toimitusta toki lupailtiin ensin tiistaille, sitten keskiviikolle ja lopuksi tälle päivälle. Kokonaisuutena keissi meni siis aikamoisen reisille. Nyt kokeilen ilmeisesti elämää ilman telkkaria vähän aikaa, vanha lähti toissapäivänä uuteen kotiin.

Edit, nyt tuli kuljetusliikkeen vastaus bumerangiini:

"Lähetys on saapunut meille *********** rungossa vaakatasossa. Lisäksi lähetyksessä ei ole mitään merkkejä, että sitä saisi ainoastaan kuljettaa pystyssä.
Jos lähetys on ainoastaan kuljetettava pystyssä, on siinä oltava pakkaus mikä pitää sen pystyssä koko ajan. Eli lähetyksessä on puutteellinen pakkaus.

Näihin seikkoihin vedoten emme tule hyväksymään mitään korvausvaadetta tästä lähetyksestä."

Onneksi tämä on kyseisen kuljetusyrityksen ja Bigboxin välinen asia. Kivasti yrittävät kyllä nuljutella itsensä vastuusta ulos, kun telkkarin laatikossa on aikamoisen selkeät merkit oikeasta kuljetusasennosta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Minä olen tullut siihen tulokseen, että Posti on kykenemätön nykypäivänä kuljettamaan telkkareita asianmukaisesti. Vähälle aikaa on kokemusta kahdesta OLED:ista, joita Posti on onnistunut omalla toiminallaan kaltoin kohtelemaan. Lisäksi ostin myös vanhemmille halvan LED-töllön, mikä sekin tuli perille paketti osittain revenneenä. Sen kuitenkin otin vastaan, kun kyseessä kuitenkin OLEDin sijaan halpistöllö ja vanhemmat ei näistä niin tarkkoja ole. Mutta jos on kyse kalliimmista laitteista, niin en ota lähetystä vastaan, jos siitä on jo matkalla paneelin kohdalta paukuteltu jollain trukilla paketti paskaksi tai se keikkuu Postin pakun kyydissä vaakatasossa jonkun romupinon alla. Toisalta ymmärtäähän sen. Postillakin varmaan ihan liikaa hommaa tekijöiden määrään nähden, ja jampat on vain töissä siellä. Tuskin niitä kiinnostaa, missä kunnossa ne paketit perille löytää ja niitä sitten viskotaan sen mukaisesti.

Helkutti, kun firmat alkaisi tarjota vaikka kalliimpana vaihtoehtona jotain järkevää kuriirifirmaa. Sellaisiakin nimittäin on olemassa. Osa pystyy jopa kuljettamaan paketin vaikka Amerikasta tänne härmään alle viikossa ja siten, että se on priimakunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.10.2018
Viestejä
506
Kyllä tämä on melkoista sontaa. Edellinen telkkari tuli kuljetusauton seinään pystyasentoon sidottuna, eli juuri kuin pitäisikin. On siis naurettavaa hommaa todeta, että ei ole meidän vastuullamme, jos paketissa ei ole kuljetusmerkintöjä.
Tässäpä vielä kuva, jossa näkynee myös kuljetusmerkinnät:
Töllö.jpg
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 795
Tilasin itsekin aurinkoisesta sijoituspaikasta huolimatta 77" Samsung s90c:n Bigboxilta, kun kohtuuhintaan sen sieltä sai. Kuriiriliike toi paketin tänään ja pistin sen heti takaisin. Syynä se, että paketti makasi auton takaboksissa vaakatasossa (oliko kaatunut, sitä en osaa sanoa) ja jamppa oli juuri nostamassa sitä pystyyn paketin yläkulmasta, kun pääsin asunnosta ulos vastaanottamaan kuskia. Paketin nurkka vääntyi kymmenisen senttiä ylös ennen muun paketin nousua, joten voi olla paneeli melkoisen kiero.
Ottaen huomioon miten hyvin telkkarit lepää tiukasti laatikoissaan, eipä se paneeli siitä taivu mihinkään. Eri asia jos kuljetuslaatikko on täysin paskana. Ei niitä matkalla vastaanottajalle pystyssä kuljeteta eikä pidäkään ja varmaan niitä kaatuilee ja lentelee tosi usein muutenkin.

Nuo merkityt kuljetussuunnatkin ovat ihan yksi ja hailee, jos lähettäjä ei niistä erikseen maksa, eipä ne yhtäkään logistiikkafirmaa kiinnosta.
 
Siellä paketissahan se paneeli nimenomaan tiukasti lepäilee. Jos paketti taipui nurkasta kymmenen senttiä ylöspäin nostovaiheessa, niin saman kymmenen senttiä taipui myös paneeli. Nyt ei yhtään enää ihmetytä, miksi samsungin vääntyneistä paneeleista valitetaan foorumeilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Kyllähän ne televisiot pitäisi pystyasennossa kuljettaa. Ei se tietenkään rikki mene lyhyestä siirtymästä vaakatasossa olettaen, että ei tosiaan väännellä tai tule kovia tällejä. Tehtailtahan ne lähtee kuitenkin matkaan lavoilla isoina nippuina siten, että ne ovat pystyasennossa. En muista nähneeni television laatikkoa, missä ei olisi nuolia, mitkä kertovat kuljetusasennon ja kumpi puoli on front jne.
 
Nimenomaan näin. Kyllä ne kuljetusliikkeet muitakin tavaroita osaavat kuljettaa oikeassa asennossa, esim. kylmälaitteita. Tässä minun tapauksessani juuri se paketin nostaminen ja vääntäminen kulmasta katkaisi "kamelin" selän, kun ruudun metalliframe voi tosiaan vääntyä pysyvästi. Voisi myös kuvitella, että pienet routakuopat täräyttävät paneelia kivasti väärässä asennossa kuljetettaessa, pakkausmateriaalit kun ovat paketin laidoilla.
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 128
Ottaen huomioon miten hyvin telkkarit lepää tiukasti laatikoissaan, eipä se paneeli siitä taivu mihinkään. Eri asia jos kuljetuslaatikko on täysin paskana. Ei niitä matkalla vastaanottajalle pystyssä kuljeteta eikä pidäkään ja varmaan niitä kaatuilee ja lentelee tosi usein muutenkin.

Nuo merkityt kuljetussuunnatkin ovat ihan yksi ja hailee, jos lähettäjä ei niistä erikseen maksa, eipä ne yhtäkään logistiikkafirmaa kiinnosta.
Ainakin DHL:llä kun itse olin hommissa, niin oli todella tarkkaa, että telkkarit, kylmälaitteet, ym. oli koko ketjun läpi oikeassa asennossa ja sidottuna kaapin seinään. Nykymenosta tosin en tiedä sielläkään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Onhan tuo kaikkien kannalta typerää meininkiä. Kuljetellaan tavaraa pitkin maata ihan vaan siksi, että sen saa sitten viedä takaisin lähettäjälle, mille sillekin tulee tappiota, kun noita kovia kokeneita kamoja saa sitten myydä pois outletista olemattomalla katteella tai pahimmassa tapauksessa ei ole edes enää myyntikunnossa. Kuluttaja sitten saa juosta kesken työpäivän ottamaan vastaan tavaraa vaan todetakseen, että perseelleen meni. Sitten saa soitella aspaan tai roikkua chatissa selvittelemässä ja odotella rahojen palautumista ym. turhaa säätöä. Jos tuon rahdin hoitaisi alusta loppuun oikein, niin kaikki voittaisi.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 795
Ei noita ole plasmojen jälkeen kuljetettu yhtä orjallisesti pystyssä. Semmoinen täysi lavallinen käy järkeen kuljettaa kaikkien osalta pystyssä, mutta jokainen voi miettiä kunnes yksi lavallinen töllöjä puretaan eri kohteisiin, jokainen sidottaisiin yksikseen euro tai fin-lavalle? Eli siellä olisi viemässä lattiatilaa kuormasta yhden lavan sijasta useampia. Muistaakseni Postilla kuljetussuunta huomioidaan jos niissä on maksettuna särkyvä -lisäpalvelu.

Jos tuon rahdin hoitaisi alusta loppuun oikein, niin kaikki voittaisi.
Harva firma osaa pakata ja haluaa toisaalta maksaa mitään logistiikasta. Jokaisella logistiikkayrityksellä on kuljetusehdot.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Ei noita ole plasmojen jälkeen kuljetettu yhtä orjallisesti pystyssä. Semmoinen täysi lavallinen käy järkeen kuljettaa kaikkien osalta pystyssä, mutta jokainen voi miettiä kunnes yksi lavallinen töllöjä puretaan eri kohteisiin, jokainen sidottaisiin yksikseen euro tai fin-lavalle? Eli siellä olisi viemässä lattiatilaa kuormasta yhden lavan sijasta useampia. Muistaakseni Postilla kuljetussuunta huomioidaan jos niissä on maksettuna särkyvä -lisäpalvelu.
Ei kai niitä välttämättä mihinkään lavaan tarvitsisi sitoa. Itse olen ainakin ollut näkevinäni, että pakujen seinissä on sidontalenkkejä, mihin voi vetää vaikka liinalla kiinni. Ja onhan se järjenvastaista, jos tavaraa kuljetetaan tietoisesti väärin, jos ei ole erikseen ostettu lisäpalvelua.

Tai olisi sitten edes kuluttajalla tilausta tehdessään mahdollista ostaa se "oikeinkuljetuspalvelu".

Toimitustavat:
- Kotiinkuljetus fifty-sixty onnistumistodennäköisyydellä.
- Kotiinkuljetus ehjänä perille + 5 euroa.
 
Viimeksi muokattu:

Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 128
Ei kai niitä välttämättä mihinkään lavaan tarvitsisi sitoa. Itse olen ainakin ollut näkevinäni, että pakujen seinissä on sidontalenkkejä, mihin voi vetää vaikka liinalla kiinni. Ja onhan se järjenvastaista, jos tavaraa kuljetetaan tietoisesti väärin, jos ei ole erikseen ostettu lisäpalvelua.
Onhan niitä yleensä pakuissa, pullakaapeissa, kuin täysikokoisissakin kuorma-autoissa, mutta jos ei työnantajaa kiinnosta kouluttaa/ohjeistaa kuskejaan, niin ei kai niistä apua ole.. :rolleyes:
Itselle Posti on nykyään vihoviimeinen valinta, kun siellä tosiaan ei tunnu johtoa kiinnostavan mikään muu kuin omat bonukset ja golf tasoitukset.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 795
Ei kai niitä välttämättä mihinkään lavaan tarvitsisi sitoa. Itse olen ainakin ollut näkevinäni, että pakujen seinissä on sidontalenkkejä, mihin voi vetää vaikka liinalla kiinni. Ja onhan se järjenvastaista, jos tavaraa kuljetetaan tietoisesti väärin, jos ei ole erikseen ostettu lisäpalvelua.
Meinaatko, että noita pakuilla vetävät esim Vantaalta maakuntiin? Eli totta helvetissä niitä sidotaan lavoihin pystyyn.

Jos sitä lisäpalvelut ei ole, ei sitä lähetystä kuljeteta väärin vaan se kulkee miten parhaiten vaan mahtuu kyytiin. Tuskin noita kukaan kerkiää paijailla ja halailla matkan aikana.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Meinaatko, että noita pakuilla vetävät esim Vantaalta maakuntiin? Eli totta helvetissä niitä sidotaan lavoihin pystyyn.
En meinaa, mutta ainakin omassani, kuten myös nähtävästi tuossa @TommyKoo tapauksessa, tyrittiin juurikin siinä viimeisessä vaiheessa. Siis silloin kun sitä tuodaan sillä pakuluokan vehkeellä siihen kotiovelle. Kun tuollaisella kotiinkuljetuskierrokselle lähdetään, niin siellä kyydissä voi olla se telkkari ja pari muuta hassua pakettia tai varmasti joskus ihan vain se yksi ainoa tavara.

Kyllä nämä asiat varmasti jotenkin olisi järjestettävissä niin, että näitä kuljetusvaurioita ei ainakaan ihan nykyisessä laajuudessa tapahtuisi. Ei tietenkään koskaan päästä täydellisyyteen, mutta jotain tehdään väärin, jos voi käydä niin, että samallekin kuluttajalle sattuu näitä toistuvasti kohdalle.
 
Liittynyt
02.10.2018
Viestejä
506
Ei kai niitä välttämättä mihinkään lavaan tarvitsisi sitoa. Itse olen ainakin ollut näkevinäni, että pakujen seinissä on sidontalenkkejä, mihin voi vetää vaikka liinalla kiinni. Ja onhan se järjenvastaista, jos tavaraa kuljetetaan tietoisesti väärin, jos ei ole erikseen ostettu lisäpalvelua.

Tai olisi sitten edes kuluttajalla tilausta tehdessään mahdollista ostaa se "oikeinkuljetuspalvelu".

Toimitustavat:
- Kotiinkuljetus fifty-sixty onnistumistodennäköisyydellä.
- Kotiinkuljetus ehjänä perille + 5 euroa.
Kuten aiemmin mainitsinkin, edellinen telkkari oli sidottu kuljetustilan seinään kiinni kuormaliinalla, eli siinä tapauksessa homma meni juuri oikein. Nytkin paketti olisi ollut mahdollista sitoa pikkupakun seinään kiinni, mutta jostain kummallisesta syystä niin ei toimittu, vaan töllö oli joko lojunut muiden pakettien alla koko päivän tai kaatunut jossain vaiheessa lattialle kumoon. Tai voihan olla niinkin, että kyseisessä kuormassa oli pelkästään minulle tuotava telkkari, jota kyllä epäilen. Minunkin tapauksessani töllö on voinut säilyä ehjänä amatöörimäisestä kuljetuksesta huolimatta, mutta en viitsinyt silti ottaa mahdollisesti rikkoutunutta hemmetin isoa telkkaria omalle kontolleni. Milläs sen todistat, ettet itse rikkonut paneelia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
142
Minkälainen miinus tuo Dolby Visionin puute on Samsung S90C televisiossa käytännössä? Miettiny kyseistä mallia mutta mietityttää että jääkö kovasti jostain paitsi jos menettää Dolby Vision materiaalin. Näkyykö tuo oikeasti jossain käytössä?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 035
Et jää mistään ihmeellisestä paitsi. Pitää olla hyvin harjaantunut silmä ,että eroja voi havaita. Tai side by side vertailu, jota kenelläkään ei ole.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 903
Minkälainen miinus tuo Dolby Visionin puute on Samsung S90C televisiossa käytännössä? Miettiny kyseistä mallia mutta mietityttää että jääkö kovasti jostain paitsi jos menettää Dolby Vision materiaalin. Näkyykö tuo oikeasti jossain käytössä?
Dolby Visionin selvin hyöty tulee silloin, jos TV ei pysty näyttämään vaadittuja HDR kirkkauksia ja kohtauksia täytyy sen takia tonemapata. Koska S90C näyttää 1000 nit asti ja juuri missään HDR sarjassa tai elokuvassa ei käytetä yli tuon meneviä kirkkauksia, hyöty on aika marginaalinen. Dolby Visionissa voi olla vähän erilainen tai parempi masterointi välillä, mutta sitä eroa on vaikea nähdä ilman että pääsee vierekkäin vertaamaan. Olisi se Dolby Vision ihan kiva lisä ja quality of life juttu, mutta ei sillä isoa vaikutusta ole. Lähinnä tuossa S90C joutuu viettämään tavallista enemmän aikaa kuva-asetuksia hinkkaamassa, jotta kuvan saisi mieleisekseen, mutta se ei nyt välttämättä ole DV puuttumisen syytä.
 
Liittynyt
01.03.2018
Viestejä
35
Powerissa -20% alennus kantiksille loppuviikon ja päädyin sitten LG C3 malliin 83" koossa. Samsungin rajasi lopulta pois Tizen, kaukosäädin sekä pienet koot, eli käytännössä makuasioita. G3:ssa ei hinta- ja speksiero lopulta puoltanut hintaerotusta. Katsotaan missä kunnossa toimitetaan tontille asti viitaten aiempiin kauhukertomuksiin toimituksista.
 
Onnea yritykselle. Itselläni "kalliilla" ostettu C3 65 tuuman koossa jumissa Vantaalla ja edellisestä palautetusta niin ikään rahat jumissa. Jossain vaiheessa ensi viikkoa näkee, että miten taas kävi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
142
Kai tuolla Powerissa on mahdollisuus valita päivä ja aikaikkunakin koska kuljettavat perille? Maksaa toki sen 50-60e mutta kuitenkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Kai tuolla Powerissa on mahdollisuus valita päivä ja aikaikkunakin koska kuljettavat perille? Maksaa toki sen 50-60e mutta kuitenkin.
Jos mulle vastasit, niin mulla ei siis ole Powerista tulossa, vaan Verkkokauppa.comista. Joka tapauksessa molemmat käyttää Postia, niin luotettavuus ja pakettien kohtelu lienee kuitenkin ihan sama. Toimitusajan kyllä voi valita Postin sovelluksesta ihan sillä halvimmallakin vaihtoehdolla.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 253
Powerissa -20% alennus kantiksille loppuviikon ja päädyin sitten LG C3 malliin 83" koossa. Samsungin rajasi lopulta pois Tizen, kaukosäädin sekä pienet koot, eli käytännössä makuasioita. G3:ssa ei hinta- ja speksiero lopulta puoltanut hintaerotusta. Katsotaan missä kunnossa toimitetaan tontille asti viitaten aiempiin kauhukertomuksiin toimituksista.
Muistakaa että alennus peilautuu myös Giganttiin koska hintatakuu, jos haluaa esim. korottoman osamaksun.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 253
Paitsi nihkeällä myyjällä koska Power tarjous "kantiksille" rajattu, eli ei kaikille avoin hinta erään Gigantin myyjän mukaan... :whistling:
Gigantti vetoaa usein että tuotekoodin pitää tästämätä, esim. Powerissa S94C ja Gigantissa S90C niin hintatakuu ei päde. Kannattaa muutenkin kysyä livemyyjältä, siltä sai viimeksi ongelmitta -20% alen Gigantistakin vaikka kampis oli Powerissa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 965
Pitää kai se lähteä hakemaan rahaa takaisin Gigantista, ei taitane onnistua chatin kautta erotuksen veloitus kun on ostettu myymälästä. Saa ainakin sen 100€, kun hinta tippunut ja jos sen 20% vielä saisi päälle. Sattui tuuri paneelilotossa, niin ei viitsisi lähteä oikeasti 65" C3:sta ottamaan seinältä pois.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 965
Power poistanut ainakin osasta tarjoushintaisia televisioita tuon -20% lätkän, mikähän tilanne nyt tuon kanssa, kun lupaus oli myös tarjoushinnoista.
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
Power poistanut ainakin osasta tarjoushintaisia televisioita tuon -20% lätkän, mikähän tilanne nyt tuon kanssa, kun lupaus oli myös tarjoushinnoista.
Tarjousehdot oli koko ajan varastotuotteet myymälässä tai netissä. "Ennakkotilaukset" jotka tulee varastoon joskus oli ulkopuolella.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
131
Eilen illalla pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla ajamaan sisään tätä S90C:tä, eli katsoin pimeässä Shogunia 4K:na ja HDR:n kera.

Kirkkaat kohdat oli välillä niin kirkkaita että piti ummistaa silmiä. Punaiset, siniset ja vihreät värit on ehkä punaisimpia, sinisempiä ja vihreimpiä kuin missään muussa aiemmassa paneelissa jota olen katsonut.

Toki lähtökohdat oli muutenkin aika alkeelliset, kun aiempi tv oli VA-paneelinen edge-LED Samsung 48-tuumaisena, jossa ei ole tietoakaan värien tarkkuudesta, kontrastista tai mustan tasosta, tai yhtään mistään.

Mutta muutenkin, tuskin mikään LCD-paneeli pääsee tälle tasolle. Shogunissa varsinkin näkee esimerkiksi pistemäiset heijastukset näyttelijöiden silmistä. Tuo vaatinee ainakin sen 4K:n, HDR:n ja lisäksi itsevalaisevat pikselit. Jos silmän kohdalla olisi jokin tuuman kokoinen ledin taustavalaisema alue, niin ei varmaan ihan samaa kokemusta antaisi. :D

Mutta tyytyväinen olen kyllä ainakin kuvanlaatuun. Samsungin kaukosäädin on tosin perseestä ja aivan onneton, mutta onneksi vanhan tv:n kapula käy suoraan tähän uuteenkin. Muutenkin Samsungin käyttöliittymä ja nopeus on välillä vähän mitä on. Jos samaan hintaan olisi saanut LG:n G3:n, niin olisin varmaan jo UX:n ja kaukosäätimen perusteella ottanut LG:n. Mutta hintaeroa on yli 500 näiden välillä. Kuvanlaatu lienee molemmilla kuitenkin vähintäänkin kiitettävä, vaikka paneeliteknologia on aika erilainen.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 965
Tarjousehdot oli koko ajan varastotuotteet myymälässä tai netissä. "Ennakkotilaukset" jotka tulee varastoon joskus oli ulkopuolella.
Esim LG 65" C3:lla tuota ei näy, vaikka on varastossa, ja Samsunging OLED:lla tuo palkki näkyy, mutta hinta ei päivity ostoskorissa. Jotain häikkää tuolla nyt on systeemeissä, en ole mitään ennakkotilaus tuotteita katsonut.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
Tuollahan on nettisivuilla monesta telkkarista hävinnyt tuo -20% maininta. Epäilen edelleen, että noilla hinnoilla tulisi vain liian kovasti takkiin, kun noilla tietyillä malleilla on aika kova kysyntä.

1711103432791.png
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 783
Olen tässä Aspergeroinut tämän S90C (S95C modilla) kuva-asetuksia oikein huolella, kun haluan yhden one-size-fits-all kuva-asetuksen, joka toimii kaikella HDR sisällöllä ja on riittävän kirkas. Active tonemapping ei käy, koska on liian kirkas ja ei toimi HDR10+ sisällöllä. Contrast Enhancer oli käytössä, mutta ärsyttävästi ylikirkastaa valkoisia/highlightejä hieman liikaa osalla sisällöstä, murskaa mustan sävyjä ja isompana puutteena haalistaa himmeimmät ja kirkkaimmat värit ja ylisaturoi keskitaajuudelta, minne mm. ihonsävyt osuvat. En ymmärrä, miksi ihmeessä se on laitettu tekemään noin, ja etenkin tuo highlightien haalistaminen syö pahasti QD-OLEDin keskeistä vahvuutta.

Lopputulos mihin päädyin oli se, että white balancen 2-point settingseistä nostaa tasaisesti kaikkea 10-15 pykälää, joka tarjoaa melko tasaisen kirkkauden noston värejä vääristämättä koko kirkkausalueelle. Myöskin mustan taso pysyy oikeassa kohdassa. Sitten gammaa +2 tai +3. Lopputuloksena kuva on lähes yhtä kirkas kuin contrast enhancerilla, mutta värit näkyvät oikein, highlightit ja near black detail paremmat ja kuva on luonnollisemman näköinen. Ihmettelen, ettei tuota contrast enhanceria ole alunperin toteutettu toimimaan näin, vaan on menty lisäämään tuollainen outo värivääristymä ihan turhaan sinne mukaan.

No, nyt näyttää kaikki sisältö hyvältä ja HDR impact on reipas, mutta ei silmiä polttava. Eikä tarvitse enää kuunnella niitä "Ai taasko sä oikeesti säädät sitä kuvaa? Anna sen jo olla!"-huudahduksia keittiön puolelta.
Onko mahdollista, että laitat sun omat säädöt mitkä olet hinkannut ja miellyttää omaa silmääsi tänne palstalle. Varmasti moni saisi jeesiä omiin säätöihinsä/osviittaa säätöjen vaikutuksista yms.
 
Liittynyt
02.10.2018
Viestejä
506
Hommat hoidettu kuntoon bigboxin kanssa ja Powerista aamulla tilattu s94C valmiina noutoon. Ehkäpä tästä vielä saadaan kunnollinen viikonloppu rakennettua. Edellisestä vahingosta viisastuneena käyn hakemassa telkkarin itse pakulla Powerista!
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
Tuollahan on nettisivuilla monesta telkkarista hävinnyt tuo -20% maininta. Epäilen edelleen, että noilla hinnoilla tulisi vain liian kovasti takkiin, kun noilla tietyillä malleilla on aika kova kysyntä.

No sitähän (tappiota) ei voi käyttä perusteena samalla kun vieressä lukee: " Koskee vain varastolta ja myymälöistä löytyviä tuotteita. Tarjous ei koske Dyson- ja Apple-tuotemerkin tuotteita, pelikonsoleita, lahjakortteja, vakuutuksia eikä kuljetus- ja asennuspalveluita. Ei voi yhdistää aiempiin tarjouksiin. Ei koske messukauppoja. "
Ehdot ei rajaa tappiota ulos tästä mitenkään.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 783
Hommat hoidettu kuntoon bigboxin kanssa ja Powerista aamulla tilattu s94C valmiina noutoon. Ehkäpä tästä vielä saadaan kunnollinen viikonloppu rakennettua. Edellisestä vahingosta viisastuneena käyn hakemassa telkkarin itse pakulla Powerista!
Paku lahoo matkalla :lol: Jätä 1%:n pelivara, että reisille menee. Ei vaan, onnee matkaan ja eiköhän nyt lopulta onnaa ja telsu kotiin, sekä kovaa ajoa telsulle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 440
No sitähän (tappiota) ei voi käyttä perusteena samalla kun vieressä lukee: " Koskee vain varastolta ja myymälöistä löytyviä tuotteita. Tarjous ei koske Dyson- ja Apple-tuotemerkin tuotteita, pelikonsoleita, lahjakortteja, vakuutuksia eikä kuljetus- ja asennuspalveluita. Ei voi yhdistää aiempiin tarjouksiin. Ei koske messukauppoja. "
Ehdot ei rajaa tappiota ulos tästä mitenkään.
Ei rajaakkaan, mutta niin sieltä vaan näkyy tarjousmahdollisuus juurikin noilta tämän hetken suosituimmilta jo valmiiksi ihan ok tarjouksessa olleilta OLEDeilta poistuneen. Enpä keksi mitään muuta syytä.
 
Liittynyt
02.10.2018
Viestejä
506
Paku lahoo matkalla :lol: Jätä 1%:n pelivara, että reisille menee. Ei vaan, onnee matkaan ja eiköhän nyt lopulta onnaa ja telsu kotiin, sekä kovaa ajoa telsulle.
Tällä kertaa taisi kaikki mennä putkeen. Harmi vain, että vasta illalla pääsee unboxaamaan. onnistun varmasti kaatamaan telkkarin siinä kohtaa. :lol:
 
Liittynyt
27.10.2021
Viestejä
147
Mikä kuvatila käytössä? Jos joku vivid hdr tila käytössä niin vaihda HDR Cinema. Tarkista onko Auto Dynamic Contrast or Dynamic Tone Mapping päällä ja ota pois päältä jos on. Sit on muistaakseni Peak Brightness jota varmaan tiputtaa alemmas. Alla mitä reseterassa suositellaan.

Näitähän ei sitten kannata kyllä käyttää, tai toki jos tykkää niin mikä ettei. Tässä oli jo aikaisemmin Reseterasta juttua mutta jää aika kauas hyvästä kuvasta. Menee tämä Paolo 1337eillä kategoriaan että puhutaan paljon ja vakuuttavasti mutta mitään järkevää ei kuitenkaan sanota.

Joko RTINGs lähtökohtana, tai tästä kattavasti saa erittäin hyvän aloituspisteen, tai mikäli kuva näyttää hyvältä omaan makuun niin miksei suoraan käyttöönkin.

Liittynyt
24.07.2019
Viestejä
21
Olisko kenelläkään suositella hyvää seinäkiinnikettä Samsung 77" S90C:lle?
Tällä oon omani seinään laittanut. Tarvitsee kuitenkin pidemmät pultit, kuin mitä telineen paketissa tulee mukana.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
142
Tällä oon omani seinään laittanut. Tarvitsee kuitenkin pidemmät pultit, kuin mitä telineen paketissa tulee mukana.

Alright. Tuleeko tuolla nätisti seinään? Meinaan että rako seinän ja töllön välissä olis kohtuu pieni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 616
Tällä oon omani seinään laittanut. Tarvitsee kuitenkin pidemmät pultit, kuin mitä telineen paketissa tulee mukana.

Laitoin kanssa 85" TCL:n tuollaisella kiinnikkeellä kiinni. Paksuus 18mm eli ei mikään hirmu paksu onneksi ole.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 604
Viestejä
4 220 438
Jäsenet
71 071
Uusin jäsen
spo2

Hinta.fi

Ylös Bottom