Offtopic-keskustelu koronaviruksesta

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Sillävälin Valko-Venäjällä:

Valkovenäläinen näyttelijä kuoli koronaan – Lukashenko myönsi viruskuoleman: ”Poloinen ei kestänyt”

– Rukoilen jo jumalaa, että pääsiäiseen mennessä tämä olisi ohi, hän sanoi.

LUKAHSENKON mukaan koronavirus on saanut kaikkineen liikaa huomiota maailmalla.

– Meillä on satoja kertoja enemmän kuolemia muiden sairauksien vuoksi. Me olemme nyt vain keskittäneet huomion tähän. Meillä on syöpäsairauksia, sydän- ja verisuonitauteja, astmaa, ja tavallista keuhkokuumetta. Niissä on satoja kertoja enemmän kuolemia kuin tässä koronaviruksessa.

Ja Venäjällä Putin on kadonnut kuvasta viime päivinä:

Kirjeenvaihtajan analyysi: Venäjällä koronan vastainen sota kaipaa yhtä miestä

Vladimir Putin on loistanut poissaolollaan viimeisten päivien ajan. Samalla vahvistettujen tartuntojen määrä on alkanut kasvaa roimasti myös Venäjällä.

Venäjän järjestelmässä kaikki valta on keskitetty Vladimir Putinille. Presidentti on tavallisesti päivittäin läsnä kansalaisten arjessa, kun hänen toimiaan näytetään jatkuvasti maan mediassa.

Nyt jokainen hetki ilman Putinia näyttäytyy yhä erikoisemmalta.
Ehkä Putin sairastui koronaan tai sitten toipuu taas jostain kauneusleikkauksesta...

Lukasenkon asenteella mies tulee aika varmasti saamaan koronan jossain vaiheessa, kuten suuri osa muistakin kansalaisista.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Ja en mäkään pelkää että tästä päädytään heti Putin-diktatuuriin. Se mikä huolestuttaa on se että ihmisten luonteeseen kuuluu se että ennakkotapaukset alentavat kynnystä. Eli tulevaisuudessa kynnys tulee olemaan matalammalla niille toimille mitä nyt otetaan käyttöön. Eli jos esimerkiksi otetaan käyttöön nyt joku järjestelmä ihmisten seuraamiseen joukkoliikenteessä tämän koronanepidemian ajaksi niin mitä sitten kun vaikka kolmen vuoden kuluttua on vähän ärhäkkäämpi influenssa liikkeellä. Ei mikään koronan tasoinen mutta kuitenkin tavallista voimakkaampi. Mitä sitten kun jotku alkaa vaatimaan että tuota influenssaa vastaan pitää ottaa samat keinot käyttöön koska turvallisuus? Nuo oikeudet eivät yleensä katoa kerralla yhdessä humauksessa vaan ne rapautuvat hiljalleen. Tällaiset tilanteet nopeuttavat tuota rapautumista, etenkin jos ei olla varovaisia.
Kynnyksen on syytäkin madaltua toimeenpanon osalta kuten ollaan huomattu tunaroinnista. Valmiustilalakikin on osoittautunut heti kättelyssä puuttelliseksi ja hankalaksi.

Kyllä poikkeustilaan siirtymisessä on ihan riittävästi kynnystä siinä, että se tulee suorittaa perustuslain säätämisjärjestyksessä ja vaatii käytännössä siten tuen koko oppositiolta. Oppositio ei ole jatkossakaan tukemassa mitään perustuslainrajoituksia minkään normaalin kausiflunssan takia. Jo ihan poliittisista syistä. Silloin kun poikkeustilaan väliaikaisesti siirrytään ja käytännössä koko eduskunta on toimenpiteiden takana, silloin pitää ensisijaisesti keskittyä siihen, että päätöksiä saadaan aikaan.

Kun keinot ovat selvästi vain poikkeustilassa käytössä, silloin ne eivät ui sinne normaaleihin lakeihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221

Mihin pohjautuu tuo että sen pitää mennä perustuslain säätämisjärjestyksessä?
Lisäksi valmiuslakikaan ei ole mikään kaikki tai ei mitään vaan se erittäin yksiselitteisesti sanoo että sitä saa käyttää vain silloin kun muut toimet eivät ole riittäviä. Eli valmiuslaki itsessään sisältää sen periaatteen mitä tässä yritän painottaa, eli toimien pitää olla vain ja ainoastaan niin suuret kuin on välttämätöntä.
 
Ainakin minun ymmärrykseni on, että perusoikeuksien rajoittaminen pitäisi mennä tämän pykälän mukaan:

En toki nyt varma, ole kun sitä ei ole missään kunnolla sanottu.

Jokatapauksessa, on tietenkin paljon suurempi ongelma, jos poikkeuslakeja voi julistaa miten tykkää kuin se, että ne poikkeuslait antavat tarpeelliset työkalut toimia nopeasti. Eikä ensimmäistä ongelmaa korjata tekemällä jälkimmäisestäkin ongelma.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Onko täällä kemistejä tjsp paikalla?
Alla olevan uutisen mukaan Tukes löysentää etanolin käytön sääntöjä.
Onko olemassa helppoa konstia jolla voi todeta yksinkertaisesti että esim jonkun käsidesifirman ostama etanoli ulkomailta on juuri kyseistä ainetta?

Edit: Vai olisiko nimenomaan kotimaisen etanolin valmistajien vuoksi sääntö löysennetty?

Käsidesin valmistus helpottuu – Tukes hölläsi etanolin käytön sääntöjä
Muistaakseni etanolia tuotetaan ihan teollisuuden sivutuotteena. Paperiteollisuudessa, kai? Etanolin tuottaminen lienee halpaa ja helppoa tuohon tarkoitukseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Tässä kuvaa tänään iltapäivällä Tukholmasta. Hyvin on ruotsalaiset ottaneet "tiukennetut" suositukset vastaan.

1b1c25476794a83bc069f1f154195aa3e3c5ad81de0c8d135e854fb5984f10aa.jpg

kuva:Iltalehti
 
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
115

No niin, ei ole sitten pelkästään talous uhattuna rajoitusten takia. Kiva piikki tulossa varmasti myös alkoon liittyen, kun kaikki töitten takia raittiina pysyneet voivat tissutella etä"töissä" kaiket päivät. Tai varmaanhan se jo tuossa turvakotiasiassa näkyy.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Fitness 24/7 meinaa ettei jäsenyyttä voi irtisanoa korona epidemian takia koska heillä on salit auki.
Vetosin Force Majeure kohtaan että olosuhteet on poikkeukselliset, ehkä olen sen ymmärtänyt väärin.
Ajattelin ettei tarvitsisi maksaa kahden kuukauden irtisanomisaikaa.

No, elämä opettaa.
Taitaa tuollaiset koskea vain heitä, jos heistä siltä tuntuu..
Tämä oli kyllä hyvä. Luulin että kaikki salit kiinni mutta ei onneksi ole näköjään. Pääsee tuonne jumppaa jalat ja rinnallevedot kunnes oma sali aukeaa :giggle: Huomenna kyselemään että paljon maksaa.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Laowhy on aika hyvin selvitellyt, että taudin alkuperä on lähes varmasti sieltä kiinan viruslabrasta.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Fitness 24/7 meinaa ettei jäsenyyttä voi irtisanoa korona epidemian takia koska heillä on salit auki.
Vetosin Force Majeure kohtaan että olosuhteet on poikkeukselliset, ehkä olen sen ymmärtänyt väärin.
Ajattelin ettei tarvitsisi maksaa kahden kuukauden irtisanomisaikaa.

No, elämä opettaa.
Taitaa tuollaiset koskea vain heitä, jos heistä siltä tuntuu..
Force Majeurehan toimii toiseen suuntaan: heidän ei tarvitse korvata sinulle, koska mahdollinen sulkeminen johtuu heistä riippumattomista syistä.

Sinulla ei varmasti ollut mitään force majeure pykäliä asiakassopimuksessa kun allekirjoitit sen.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Muistaakseni etanolia tuotetaan ihan teollisuuden sivutuotteena. Paperiteollisuudessa, kai? Etanolin tuottaminen lienee halpaa ja helppoa tuohon tarkoitukseen.
Teollisuuden sivuvirroista tuotettu etanoli menee pääosin polttoainekäyttöön (ns. sekoitevelvoitteen ohjaamana), samoin kuin jätteistäkin tehtävä. Näiden sisällössä on riski epäpuhtauksiin, volyymit on valtavia ja prosessit pitkälle automatisoituja.

Sen sijaan Altian ja esim. Kyrön lisäksi monia muitakin alkoholijuomavalmistajia ja pienpanimoita, jopa eräs suksivoidevalmistaja on siirtänyt tuotannon etanolipohjaisen käsihuuhteen valmistukseen.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Sen sijaan Altian ja esim. Kyrön lisäksi monia muitakin alkoholijuomavalmistajia ja pienpanimoita, jopa eräs suksivoidevalmistaja on siirtänyt tuotannon etanolipohjaisen käsihuuhteen valmistukseen.
Tässä on tavallaan historiansiipien havinaa, sillä edellisen kansallisen hätätilan eli sodan aikaan Alko valmisti polttopulloja puolustusvoimain tarpeisiin... ;)

Sotaahan tämäkin tavallaan on. Ja osittain samoilla aseilla siis taistellaan tätäkin vihollista vastaan.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Ei heillä voi olla ja minulla ei, meillä on sama sopimus ja samat ehdot koskee molempia.
Voi olla ja yleensä on. Pitää tarkista sieltä sopimusehdoista, sinne ne on krjoitettu.
Usein asiakassopimuksen ehdot ovat epäsymmetriset. Usein palveluntarjoajalla on tyyliin ”XXX kuntosalilla on oikeus keskeyttää palvelujen tarjoaminen siitä riippumattoman esteen seurauksena, minkä vuoksi palveluja ei voida tarjota.”, mutta asiakkaalle tällaista sopimusehtoa ei ole kirjattu.

Se, jos sali on normaalisti auki, mutta asiakas ei halua siellä käydä, ei itsessään ole syy sopimuksen purkamiseen. Valitettavasti.

Kannattaa kuitenkin lukea huolella ne sopimusehdot läpi. Voihan sieltä löytyä joku muu keino päästä irti sopimuksesta.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Kuinkakohan monta kertaa tämä on jo ammuttu alas?
Onko se ammuttu alas? (toki on sanottava, että en katsonut juuri tätä videota, mutta vastaavia teorioita on esitetty)

Tarinahan on, että Kiina tutki tätä virusta ja se pääsi karkuun tutkimuslaitoksesta. Ei sitä voi oikein millään "ampua alas", niin kuin sitä on varsin mahdotonta todistaakaan.
 
Aiemmin kyseessä oli enemmänkin huhupuhe ja spekulointi, mutta nyt siis on jo vähän kaivettu jotain todisteitakin hypoteesin tueksi. Lopullinen totuus saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi, mutta kun nyt kerran tutkimuslaitoksessa on lepakoiden kanssa pelleilty ja tutkijoita on mystisesti kadonnut jäljettömiin, ja kaiken kukkuraksi joulukuun rekry-ilmoituksessa on suoraan sanottu että ollaan kusessa, niin pikkaisen alkaa kyllä vaakakuppi kääntymään sieltä vesitorilta muutaman korttelin päähän...

Onko tällä mitään käytännön merkitystä? Eipä juuri, Kiinan hallinnon tunaroinnista kysymys on joka tapauksessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Minäkin sain ruotsiksi ja vaimo sai englanniksi. Ja ihan suomenkielisiä ollaan molemmat.
Liekö kyseessä jonkinlainen pakkoruotsittaminen tai mamuviestinnän normalisointi kaikille oikeille suomalaisille. Suomi tulee vasta sitten erikoisuutena jos on erityistä syytä epäillä pottunokaksi. Näillä keinoin sitten normaalia ymmärrettävän kielistä kriisiviestintää tuottamaan. Mielellään myös viestit viikkoa tai kahta myöhässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
467
Teollisuuden sivuvirroista tuotettu etanoli menee pääosin polttoainekäyttöön (ns. sekoitevelvoitteen ohjaamana), samoin kuin jätteistäkin tehtävä. Näiden sisällössä on riski epäpuhtauksiin, volyymit on valtavia ja prosessit pitkälle automatisoituja.

Sen sijaan Altian ja esim. Kyrön lisäksi monia muitakin alkoholijuomavalmistajia ja pienpanimoita, jopa eräs suksivoidevalmistaja on siirtänyt tuotannon etanolipohjaisen käsihuuhteen valmistukseen.
Tossa tuli reilu viikko sitten sotelta ohjeistusta, että tyhjät pesuaine ja käsidesi dispensot ja pullot pitää kerätä talteen, koska alkavat itse tehdä käsidesiä. En tiedä sitten mistä etanolin hommaavat, tuskin itse pystyvät valmistamaan tarvittavia määriä.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Kuinkakohan monta kertaa tämä on jo ammuttu alas?

Mikä tuossa muka pielessä oli? Tuskin tuo mitään todisteita on lähtenyt väärentämään. Vaikuttaa todella selvältä tapaukselta, että kiinan viruslabra on täysin vastuussa tuosta viruksesta.
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
647
Maatalousala kertoo että kausityöntekijöistä saattaa tulla pula keväällä ja kesällä. Asia on vakava, vaikuttaahan sato Suomen huoltovarmuuteen ja elintarvikevarastoihin.
Mitä luulette, lähteekö Suomen lomautetut pelloille töihin? Työtä olisi siis about 15000 hlölle.
Jos palkat nostetaan inhimilliselle tasolle, niin eiköhän sinne työntekijöitä löydy.
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
448
Voisit tosiaan suoltaa juttusi offtopic-ketjuun, tai mieluummin lopettaa kokonaan tuon tahallisen trollauksen/riidankylvämisen. Tarkoituksesi oli kuitenkin selvästi mollata koko foorumia keskustelujoineen sillä verukkeella, että yhden kirjoittajan oma tilastokäyriin perustuva arvio kehityksestä ei osunut mielestäsi riittävällä tasolla kohdalleen. Se on totta, että aihe on polttava ja että tänne tulee täällä on paljon kaikenlaista epämääräistä tuubaa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täällä olisi verrattain paljon myös asiallista ja analyyttistä keskustelua lähteineen.
Hyvin myös itse irroitit yhden kommentin kokonaisuudesta (sen missä ääripään esimerkki), tämäkö ei ole mielestäsi trollaamista/riidankylvemistä?
Ei tarkoitus missään vaiheessa ollut mollata koko yli 300 sivun keskustelua. Vaan todeta että täällä tosiaan on kaikennäköista kirjoitusta, ja joku filtteri pitäisi kuitenkin olla. Jos jotain esittää tietona/faktana, olisi hyvä jos olisi luotettavia lähteitä eikä omaa mielipidettä. Keskustelu asioiden ympärillä toki omalla mielipiteellä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Lässynlässyn, ei se ollut mistään asiayhteydestä irrotettu kommentti. Sinun kommenttisi kuului kirjaimellisesti ja kokonaisuudessaan näin:
Tältä asiantuntijafoorumiltako luin että tiistaina aivan viimeistään keskiviikkona 1M tartuntaa tulee täyteen? Tämä koska näin nopeassa ajassa ei voi saada tartunnat laskuun. Aika kauas sekin varma tieto jäi todellisuudesta.
"Tältä asiantuntijafoorumiltako..." Voi perse taas mikä asenne. Etsi mieleisesti foorumi ja mene sinne pönöttämään nenä pystyssä, jos ei kerran kelpaa. Täällä on keskustelua ja keskustelijoita laidasta laitaan ja moderaattorit tekevät kanssakeskustelijoiden kanssa parhaansa pitääkseen apinalauman aisoissa. Tämä offtopic-ketju on koronan ympärillä siinä mielessä tarpeen, että noita "korona on selvästi sotateollisuuden tuote" -todisteluita voi postailla huru-ukkojen toimesta edes jonnekin, mutta välistä sitä eksyy myös tuonne pääketjuun. Se sinun linkittämäsi postaus ei kuitenkaan ollut sitä tasoa, vaan tilastokäyrän perusteella tehtu valistunut arvaus tulevaisuuden tilanteesta ja kun se heitti mielestäsi liikaa, niin koit aiheelliseksi mollata koko foorumia.

Ja jos tarkoitat jotain muuta kuin mitä sanot, niin yritä jatkossa tehdä niin jo heti alkajaisiksi, niin ei tarvitse jälkikäteen tulla ulisemaan kuinka aiemmin tarkoittamasi peruna onkin oikeasti omena jne.
 
rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Hyvin myös itse irroitit yhden kommentin kokonaisuudesta (sen missä ääripään esimerkki), tämäkö ei ole mielestäsi trollaamista/riidankylvemistä?
Ei tarkoitus missään vaiheessa ollut mollata koko yli 300 sivun keskustelua. Vaan todeta että täällä tosiaan on kaikennäköista kirjoitusta, ja joku filtteri pitäisi kuitenkin olla. Jos jotain esittää tietona/faktana, olisi hyvä jos olisi luotettavia lähteitä eikä omaa mielipidettä. Keskustelu asioiden ympärillä toki omalla mielipiteellä.
En ollut osallisena tähän keskusteluun, mutta onhan toi sun vänkääminen ihan uskomatonta.

Juttuhan lähti siitä, että kysyttiin "Jokohan ensiviikolla menee miljoona rikki?", johon vastattiin "Tilastokäyrien mukaan miljoona menee rikki keskiviikkona. Tai mahdollisesti tiistaina." Nyt torstaina ollaan lukemissa 940k+. Mielestäni (ja monen muunkin mielestä) ei tuosta tilastokäyriin perustuvasta arviosta jääty kauas.

Ihan saatanan typerää ja turhaa provoilua.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Paavo kirjoittaa, miksi ruotsi ei kieltoja jakele. Pitää varmasti hyvin pitkälle paikkaansa.

Ruotsi on yhteiskuntana tosiasiassa hyvin erilainen kuin Suomi. Suomalainen on tottunut kieltoihin ja käskyihin. Suomalainen ottaa lakin nöyrästi käteensä ja tottelee. Se mitä ylhäältä tulee, se on laki. Kun taas Ruotsissa ei toimita näin. Tällaiselle ei ole minkäänlaisia perinteitä ja Ruotsissa toimitaan kehotuksien kautta vetoamalla ihmisten järkeen. Konkreettinen esimerkki on vaikkapa se, että Suomessa voi ihan hyvin laittaa kyltin ”Tupakointi kielletty!” kun taas ruotsalainen ei kirjoittaisi niin. Ruotsalainen virittelee jonkinlaisen omaantuntoon vetoavan pyynnön ”Me emme tupakoi täällä.”

Joidenkin mielestä Ruotsin tapa toimia on järjetöntä, hullua. Miksi ei voida koronaepidemian takia vain määrätä tiettyjä kieltoja voimaan. Niitä ei määrätä siksi, että sellainen ei kuulu kulttuuriin. Ruotsin esivalta on kyllä KEHOTTANUT VAKAVASTI pysymään kotona ja välttämää isompia kokouksia, mutta mitään sellaista määräystä ei ikinä saada aikaan kuin vaikkapa Tukholman läänin sulkeminen kuten Uusimaa suljettiin.
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
448
En ollut osallisena tähän keskusteluun, mutta onhan toi sun vänkääminen ihan uskomatonta.

Juttuhan lähti siitä, että kysyttiin "Jokohan ensiviikolla menee miljoona rikki?", johon vastattiin "Tilastokäyrien mukaan miljoona menee rikki keskiviikkona. Tai mahdollisesti tiistaina." Nyt torstaina ollaan lukemissa 940k+. Mielestäni (ja monen muunkin mielestä) ei tuosta tilastokäyriin perustuvasta arviosta jääty kauas, ja kun siitä sinulle huomautettiin, niin aloitkin vertaamaan sunnuntain lukuja, jotta sait siirrettyä maalitolppaa mieleiseksesi.

Ihan saatanan typerää ja turhaa provoilua.
Millä tavalla minä siirsin yhtään mitään? Sunnuntaina tämä analyysi oli kirjoitettu ja esillä.
Ei siitä jääty paljoa, mutta yli 20%. En ole muuta väittänytkään.

Aikamoinen myrsky siitäkin että jotain osoitetaan vääräksi täällä. Mutta tietyt kirjoittajat kyllä kirjoittavat "tietoa" johon joutuu itse hakemaan lähteitä. Huomaa millaisessa kuplassa täälläkin porukka on.
 
rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Millä tavalla minä siirsin yhtään mitään? Sunnuntaina tämä analyysi oli kirjoitettu ja esillä.
Ei siitä jääty paljoa, mutta yli 20%. En ole muuta väittänytkään.

Aikamoinen myrsky siitäkin että jotain osoitetaan vääräksi täällä. Mutta tietyt kirjoittajat kyllä kirjoittavat "tietoa" johon joutuu itse hakemaan lähteitä. Huomaa millaisessa kuplassa täälläkin porukka on.
Kyseessä ei ollut varma tieto, vaan käppyröiden perusteella tehty veikkaus. Kyllähän tuon nyt näki lapsikin, mutta jos haluat väkisin olla oikeasssa, niin sovitaan että ko. viesti oli täyttä harhaanjohtamista ja valehtelua.
 
  • Tykkää
Reactions: mti

namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
448
"Tältä asiantuntijafoorumiltako..."
Tähän toki olisi voinut sanavalintaa miettiä, pahoittelut siitä niille jotka kokivat tämän hyökkäykseksi itseään tai foorumia kohtaan.
Tuon tarkoitus oli keventää tunnelmaa, eikä loukata ketään.
 
Liittynyt
17.08.2018
Viestejä
355
Juttuhan lähti siitä, että kysyttiin "Jokohan ensiviikolla menee miljoona rikki?", johon vastattiin "Tilastokäyrien mukaan miljoona menee rikki keskiviikkona. Tai mahdollisesti tiistaina." Nyt torstaina ollaan lukemissa 940k+. Mielestäni (ja monen muunkin mielestä) ei tuosta tilastokäyriin perustuvasta arviosta jääty kauas.

Ihan vaan sivusta huutelen eli tuon kuuluisan keskiviikon luvut 935197 (worldometersin mukaan). Eipä tännekään näytä aivan katastrofaaliselta erolta ja näinköhän tänään menee se miltsi rikki. Eli päivän myöhässä.
 
rewind

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
915
Ihan vaan sivusta huutelen eli tuon kuuluisan keskiviikon luvut 935197 (worldometersin mukaan). Eipä tännekään näytä aivan katastrofaaliselta erolta ja näinköhän tänään menee se miltsi rikki. Eli päivän myöhässä.
Taitaa olla jo 947854 :smoke:

Ei ehkä ihan miltsiä tänään, mut tällä viikolla menee varmasti.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tähän toki olisi voinut sanavalintaa miettiä, pahoittelut siitä niille jotka kokivat tämän hyökkäykseksi itseään tai foorumia kohtaan.
Tuon tarkoitus oli keventää tunnelmaa, eikä loukata ketään.
OK, kiva tietää.

Mitäs olet sitten mieltä tästä postauksestasi :
Tässäkään ei varmaan haluttu loukata ketään, vaan "kevennettiin tunnelmaa"? Sulla on kyllä jännä käsitys siitä miten tunnelma kevenee.
 
namke

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2017
Viestejä
448
Mitäs olet sitten mieltä tästä postauksestasi :

Tässäkään ei varmaan haluttu loukata ketään, vaan "kevennettiin tunnelmaa"? Sulla on kyllä jännä käsitys siitä miten tunnelma kevenee.
Se oli suunnattu täysin sinulle, ja aivan asiasta.
Jatkossa jos on jotain henkilökohtaista asiaa liittyen minuun tai sinuun, niin voit ohjata suorana viestinä.

Ihme kitinä myös jos pahoittelee reilusti omia lausuntoja tai virheitä. Varmasti sinunkin vajaasta 8000 viestistä löytyy ties mitä paskaa mistä joku voi mielensä pahoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Se oli suunnattu täysin sinulle, ja aivan asiasta.
Jatkossa jos on jotain henkilökohtaista asiaa liittyen minuun tai sinuun, niin voit ohjata suorana viestinä.

Ihme kitinä myös jos pahoittelee reilusti omia lausuntoja tai virheitä. Varmasti sinunkin vajaasta 8000 viestistä löytyy ties mitä paskaa mistä joku voi mielensä pahoittaa.
Hienosti poimit minut "wannabemodeksi", vaikka samasta asiasta huomautti sinulle jo aiemmin useampikin (ennen kuin kyselet lähteitä, niin tässä yksi). Asennevamma tuntuu olevan vahva, vilkaise peiliin. Nyt saa tämä jankkaus kuitenkin päättyä minun osaltani. Kiitos panoksestasi.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Eiköhän se vänkäys ja piikittely jo riitä puolin ja toisin, jatkakaa vaikka yksityisviestein. ;)

Katsoin telkusta jonkun koronavirus-dokumentin, jossa oli kuvattu Kiinassa Wuhanissa. Sen nimi muistaakseni oli "Koronaviruksen jäljillä". Siinä viranomaiset raahasivat ihmisiä väkisin, sairaalan lattioilla ja kaduilla makasi ruumiita ja jopa hitsasivat kiinni jonkun ulko-oven, että varmasti pysyy karanteenissa.
Mitäs jos vaikka riisinkeitin syttyyy tuleen ja ulko-ovi on hitsattu kiinni ulkopuolelta? :hmm:
 
Sitten väki vähenee, mutta vain vähän. Ilmeisesti väestön karsiminen on alunperin ollut koko kampanjan tarkoitus(enkä nyt tarkoita mitään folioteoriaa vaan ihan sitä tunnettua faktaa, että alkuvaiheessa odotettiin ainakin 3 viikkoa tekemättä mitään). Rajoitustoimiin ryhdyttiin, kun homma oli karannut tumpusta.

Siispä ei ole Kiinassa ainakaan puolueelle mikään ongelma, jos duunarialueen asunto, pari asuntoa tai porraskäytävällinen ihmisiä kärähtää. Kyllä niitä siellä riittää.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Siispä ei ole Kiinassa ainakaan puolueelle mikään ongelma, jos duunarialueen asunto, pari asuntoa tai porraskäytävällinen ihmisiä kärähtää. Kyllä niitä siellä riittää.
Ei taida tosiaan keskimääräisellä yksittäisellä ihmisellä siellä olla paljoa arvoa tai oikeuksia, kun jokaista yksilöä kohti on n. 1,4 miljardia muuta kiinalaista.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Eduskunnassa on nyt kyselytunti, koronan takia sali on lähes tyhjä, jotta kansanedustajat eivät sairastuisi.

Mutta viisi hallituksen leidiä istuu vastaamassa vierekkäin, vaikka kansalaisia kehoitetaan pitäämään "turvaväliä".
Pääministreri on sentään yhden tyhjän penkin "jättänyt" väliin.
Ilmeisesti luotetaan, että "hätätilanteessa" voidaan kotoa käsin sairaanakin hoita valtion asiat kuntoon.

Esimerkkinä ei ehkä aivan parhaasta päästä. Varsinkin kun keskustellaan koronasta
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Mielestäni on järkevää, että edes jotkin hallituksen avain henkilöt osoittavat selkärankaa olla paikalla.

Joku tossa laittoikin viestiä vuoden alusta. Helmikuussa olin itsekin reilun viikon kipeenä. Tämä on sinällä itsellä outoa, olla sairaana. Varsinkaan kuumeessa. Työni puolesta saa melkoisen altistuksen niin koronaan kuin muihinkin patogeeneihin. Alko lauantaina tulla sellainen tunne, että kipeeksi tässä tulee. Alku viikon oli sellanen tuntemus ettei ihan kunnossa ole, ei kuumetta joten töissä tuli oltua. Torstai nousi vihdoin kuume 38, joten poissa töistä ja perjantai sama noin 38 lämpöä. Lauantaina oli taas normaali olo, hiukka väsytti enemmän kuin normaalista. Sunnuntai olo normaali.
Olen siis töissä sairaalassa ja keikkaa pukkaa välillä sinne pahimpaan pyykin sekaan.

Jotenkin on sellanen tunne, että tämä korona on levinnyt suurempaan osaan ihmisistä täällä Suomessakin ja testejä rajoitetaan sen takia ettei haluta paljastaa todellista tilannetta.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Mielestäni on järkevää, että edes jotkin hallituksen avain henkilöt osoittavat selkärankaa olla paikalla.
Samaa mieltä paikalla olosta, mutta kansalaisilta vaaditaan turvavälejä eikä itse haluta? omia hyviä ohjeita noudattaa.
Puhumattakaan siitä, että puolet hallituksesta sairastuisi. Hyvään johtamiseen kuuluu myös hyvän esimerkin anto.

Salihan oli lähes tyhjä, joka pöydässä on mikit. Talo täynnä henkilökuntaa, jotka voisivat mahdollisesti tarvittavat muutokset tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 543
Ei ne nyt ihan iholla ollut, väliin mahtuisi yksi istuja, puolet olivat takarivissä, kaikilla naamat saliin päin, joten ei tuossa nyt mitään ongelmaa ole, ellei sitä hakemalla hae.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Taitaa Ranskassakin olla aika paha pula varusteista vai miksi ahtaassa junassa työskennellään tuollaiset onnettomat paperiläpyskät naamalla? Ja kunnon pleksimaskitkin loistaa poissaolollaan, pelkät nenälle valuvat lasit käytössä. :tdown:

Kuvan lähde: Koronavirus | Ranska siirtää potilaita pois epidemia-alueilta suurnopeusjunilla ja helikoptereilla, osa viety Saksaan
Mitäköhän tommonen päivittäinen paineilmalaitteiden käyttö tulisi maksamaan? Pitääkö happi tilata AGA:lta? Puvuthan ei tartte kun vähän UV:ta ja desinfiointiainetta pintaan ja kovaa ajoa seuraavalle

Kuvassa DuPont Tychem 10000. Firman Tyvec "paperi"haalareita oon naamiaisissakin käyttänyt.

TK612T_LY_01_NEW.jpg
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Ei ne nyt ihan iholla ollut, väliin mahtuisi yksi istuja, puolet olivat takarivissä, kaikilla naamat saliin päin, joten ei tuossa nyt mitään ongelmaa ole, ellei sitä hakemalla hae.
Jos väliin istui niin oli kyllä lähes kyljessä kiinni siinä keskellä. Pointti tuossa on, ettei viruksen leviämistäpaa (lue tartuntamatkaa) vielä täysin tunneta ja tiedetään jo että ns. terveetkin henkilöt levittävät virusta muutamia päiviä ennenkuin tulevat sairaiksi. Lisäksi ainakin osa ministereistä seisoessaan kyllä kääntyivät puhuessa ainakin puheenjohtajaan päin, eli siis myös hallituksen muihin ministereihin.

Ongelman todennäköisyys lienee pieni, mutta eihän hallitus (ainakaan toimenpiteitä jälkikäteen tarkateltaessa) uskonut viruksen leviämiseen vielä helmikuun alussa.
Eihän kaikki edes pitä tätä koronaa ongelmana, joten kaikki on suhteellista.
Minusta vaan esimerkiä pitäisi näyttää, jos muilta sitä vaatii.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Luultavammin olen väärässä, mutta onko mahdollista, että virus aiheuttaa kuolemaan johtavan keuhkokuumeen ihmisille, jotka ovat tehneet ympäristöstä liian steriilin käytäen ennen tartuntaa kemikaaleja.
Siis tarkoitan tuota liian innokasta puhdistusta kodin pinnoille. Tuosta on jo vuosia kirjoiteltu alan julkaisusta. Puunataan jokainen pinta puhdistusaineilla, niin ihmisen luontainen vastustuskyky tippuu koska niitä mahdollisia taudinaiheuttajia ei ole. Tavallaan passivoidaan oma immuunijärjästelmä vaille työtä.
Nyt sitte kun tulee uusi hyökkäys niin kehon oma puolustus ei ehdi reokoida siihen.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Jotenkin on sellanen tunne, että tämä korona on levinnyt suurempaan osaan ihmisistä täällä Suomessakin ja testejä rajoitetaan sen takia ettei haluta paljastaa todellista tilannetta.
Toisessa ketjussa pohdittiin eilen illalla, että Suomessa olisi tartunnan saanut ehkä 50.000+ henkeä.

Dr. Campbell jutteli tänään videossa, että uuden tutkimuksen mukaan (joka koskettaa Itävaltaa, Belgiaa, Tanskaa, Ranskaa, Saksaa, Italiaa, Norjaa, Espanjaa, Ruotsia, Sveitsiä ja Iso-Britanniaa), olisi tosiasiallisia tartunnan saaneita ollut 30. maaliskuuta mennessä 7-43 miljoonaa henkeä eli 1,88%-11,43% väestöstä. Haarukka on hirveän suuri, mutta pääpointti tuossa onkin se, että virus on jo levinnyt aika laajalle. Ja että aika monella sairaus on lievä.

Arvatenkin Suomessa se ei ole levinnyt vielä niin laajalle kuin noissa em. maissa. Mutta hyvinkin voidaan olla jo lähellä tuota alapään lukemaa 1,88%.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 304
Luultavammin olen väärässä, mutta onko mahdollista, että virus aiheuttaa kuolemaan johtavan keuhkokuumeen ihmisille, jotka ovat tehneet ympäristöstä liian steriilin käytäen ennen tartuntaa kemikaaleja.
Siis tarkoitan tuota liian innokasta puhdistusta kodin pinnoille. Tuosta on jo vuosia kirjoiteltu alan julkaisusta. Puunataan jokainen pinta puhdistusaineilla, niin ihmisen luontainen vastustuskyky tippuu koska niitä mahdollisia taudinaiheuttajia ei ole. Tavallaan passivoidaan oma immuunijärjästelmä vaille työtä.
Nyt sitte kun tulee uusi hyökkäys niin kehon oma puolustus ei ehdi reokoida siihen.
Ei hävetä tunnustaa että olen tästä asiasta aivan pihalla. Mitä vastustuskyky oikein tarkoittaa? Tarkoittaako se, että virusta pääsee elimistöön, mutta vastustuskyvyn ansiosta virukset kuolevat ennen kuin ehtivät juurikaan lisääntyä? Entä ne joille ei tule infektiosta mitään oireita, onko silloin vahva vai heikko immuunipuolustus?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
En tunne tuota Dr. Campbelliä, mutta tuskin on liion väärässä. Miljoonissa on tartunnat ympäri tellusta. Olen alkanut pikku hiljaa itse siirtymään tuohon kannattajaryhmään, jossa annetaan tämän viruksen riehua aikansa, mutta tehdään parhaamme pahimpien sairastuneiden hyväksi.
Hävitettyä sitä ei saada, mutta rajoitettua toki. Vuoden päästä kuihtuu pois ja jää vain paikalliseksi harmiksi.

Mitä vastustuskyky oikein tarkoittaa? Tarkoittaako se, että virusta pääsee elimistöön, mutta vastustuskyvyn ansiosta virukset kuolevat ennen kuin ehtivät juurikaan lisääntyä?
Elimistön vastustuskykyhän tuon ratkaisee, miten se mahdollinen virus pystyy monistautumaan ja tartuttamaan muitakin soluja monistuakseen. Tiettävästi jossakin tapauksessa on käytetty noita HI-virus lääkkeitä estääkseen monistusta. Teoriassa jos pystytään saamaan riittävä määrä soluja täyteen tämän viruksen mahdollisia kiinnityspaikkoja jollain toisella proteiinillä niin auttaa se ainakin asiaa. Tuotahan juuri nyt lasketaan kotikoneilla.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 336
Viestejä
4 157 587
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom