NVIDIAn tuleva GeForce RTX 3060 Ti lukuisissa eri vuodoissa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIA valmistelee parhaillaan julkaistavaksi uutta GeForce RTX 3060 Ti -näytönohjainta. Ampere-arkkitehtuuriin perustuva näytönohjain perustuu saatavilla olevien tietojen mukaan samaan GA104-grafiikkapiiriin, kuin RTX 3070.

GeForce RTX 3060 Ti oli huhujen mukaan tarkoitus julkaista jo 17. marraskuuta, mutta lopulliseksi julkaisupäiväksi vaikuttaisi osuvan 2. joulukuuta. Nyt nettiin on vuotanut paitsi useiden valmistajien custom-malleja tulevista näytönohjaimista, myös ensimmäiset hinnat ja suorituskykytiedot NVIDIAn diojen ulkopuolelta. Näytönohjainten ensimmäiset listatut hinnat Euroopassa ovat tarkasta mallista riippuen noin 485 – 595 euroa. On kuitenkin syytä muistaa, että ennen julkaisua listatut hinnat eivät välttämättä pidä paikkaansa.

VideoCardzin haltuunsa saamien kuvien mukaan RTX 3060 Ti tulisi saamaan tarkemmin määrittelemättömällä kokoonpanolla 3DMark Fire Strikestä 30 706 ja Time Spystä 12 175 pistetä. Sivuston taulukkojen mukaan tulokset olisivat viitisen prosenttia parempia, kuin RTX 2080 Superilla. RTX 3070 on samoissa taulukoissa 11-13 % nopeampi kuin RTX 3060 Ti.

Ashes of the Singularity -pelin testeissä näytönohjain saa puolestaan Core i7-8700K -prosessorin kera Crazy 1080p -asetuksilla tuloksekseen 7900 pistettä ja 84,2 FPS, kun RTX 3070:n lukemat ovat 9000 pistettä ja 93 FPS.

Tum Apisakin esiin kaivamat Geekbench-tulokset puolestaan varmistavat, että näytönohjaimessa on 38 SM-yksikköä eli 4864 CUDA-ydintä ja 8 gigatavua 14 Gbps:n GDDR6-muistia. Grafiikkapiirin maksimikellotaajuudeksi Geekbench kertoo 1,67 GHz. RTX 3060 Ti sai Geekbenchin OpenCL-testeistä 123 279 pistettä, CUDA-testeistä 133 974 pistettä ja Vulkan-testeissä 107 979 pistettä.

Lähteet: Tum Apisak @ Twitter, VideoCardz (1), (2), (3), (4)

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
207
"RTX 3070 Super on samoissa taulukoissa 11-13 % nopeampi kuin RTX 3060 Ti."
Onko tuollainenkin tulossa vai onko vain kirjoitusvirhe?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
4 359
Onpa kyllä melkoista kun -60 sarjan näyttiksistäkin pyydetään yli 500 euroa... Mitähän ne sitten lopulta tuonne 200 euron hintapisteeseen laittaa? 3020?
No sinnehän voi heittää mitä sattuu numerosarjoja, vaikka 2220, 2260, 2660, sit joku super/hyper, TI, LE/SE, MX400, loppuliite. Mielikuvamarkkinointia parhaimmillaan.
GTX 2020 Pandemic edition
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
71
Tässä alkaa tulla ähky kaikista julkaisuista ja tänään viimeksi kun Jimms:in sivuilla kävin tilannetta vilkuilemassa niin sivutolkulla oli eri valmistajien 3000-sarjan variantteja listattuna, mutta saatavuutta ei millään. Olisi mukavaa kun jossain vaiheessa saisi taas kävellä kauppaan ja hakea haluamansa näytönohjaimen mukaan listahintaan. Saas nähdä minä vuonna..

Tämä vaikuttaa suorituskyvyltään itselle sopivalta kun haussa 1440p-kortti RTX 2060 tilalle. Mutta jos hinta on liian lähellä 3070 kun molempia alkaa saamaan niin vaaka saattaa kallistua siihen. Tai sitten AMD vastineeseen, mutta niistäkään ei uskalla arvailla saatavuutta.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
783
Joo, synkeää on hintakehitys sitten kuitenkin vaikka parempi suorituskyky suhteessa halpenikin. Absoluuttinen hinta on vaan karannut laukalle. Nähtäväksi jää miten väliaikaista tämä nyt sitten on.

Aavistuksenomainen toivo olisi jos NVIDIA toisi GTX-variantit Amperesta niin silloin voitaisiin oikeasti mennä johonkin sinne <300€ luokkaan, jotenkin tuntuu että vaikka kuinka leikkaisi Navi 21:tä niin hinta ei niin alas mene eli pitäisi olla erikseen uusi pienempi Navi. Onkohan tälläisestä edes huhuiltu, kaikki kohkaus on tainnut olla big navista?

En tosin näkisi ihmeellisenä vaikka AMD jättäisikin <500€ hintaluokan edellisen sarjan harteille, niitähän ei kai ole vielä otettu pois tuotannosta toisin kuin Turing?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
469
$50 halvempi pitäisi olla kuin RTX 3070. 479 eurolla varmaan ihan hyvä kortti.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 533
Huom.
"ensimmäiset listatut hinnat"

Onko porukalle uusi juttu että kyseiset hinnat ennen julkaisua on hatusta vedettyjä ja yleensä selvästi oikeita korkeampia.
Aikaisemmissaki julkaisuissa on ollut näin, mutta aina silti tulee sama poru ihan kuin kyseessä olisi joku ihan uusi juttu ja faktat oikeista hinnoista.

E.Uutinen on kyllä omiaan luomaan vääriä luuloja hinnoista, varsinkin kun ei kaikki välttämättä tiedä että nyt listatut hinnat ovat ns.placeholder hintoja eikä todellakaan oikeita.

Joo, synkeää on hintakehitys sitten kuitenkin vaikka parempi suorituskyky suhteessa halpenikin. Absoluuttinen hinta on vaan karannut laukalle. Nähtäväksi jää miten väliaikaista tämä nyt sitten on.
Normaalia hinnoittelua näin placeholderina eikä pidä ottaa niitä faktoina, olisi uutisessa voinut vähän avata tietysti tätä niin porukka tietäis mistä nyt on kyse.
Moni tuntuu ottavan nämä hinnat todellisina ja saattaa muuttaa omia suunnitelmia tai lähtee makseleen siittä"kaverin" 2000 sarjalaisesta kovaa pyyntiä tms. koska 3060Ti niin kallis.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 231
Eli odotettavissa GTX 2660, 2660 Super, 2660 Ti, RTX 3060, 3060 Super ja 3060 Ti. :geek: Niitä virallisia testituloksia kun joskus näkisi eli niitä odotellessa.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 533
Eli odotettavissa GTX 2660, 2660 Super, 2660 Ti, RTX 3060, 3060 Super ja 3060 Ti. :geek: Niitä virallisia testituloksia kun joskus näkisi eli niitä odotellessa.
Rtx3050,Rtx3050Ti
Saas nähdä miten nimetään GTX
Ehkä parempi olisi vain nimetä ne GTX 3050, GTX3050Ti jne. mutta Nvidialla varmaan joku ovelampi suunnitelma
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
783
E.Uutinen on kyllä omiaan luomaan vääriä luuloja hinnoista, varsinkin kun ei kaikki välttämättä tiedä että nyt listatut hinnat ovat ns.placeholder hintoja eikä todellakaan oikeita.
Ai? Hirveän hyvin istuu ennakkotietoihin vaan tämä hintaluokka. Mielenkiinnosta, mitä ne hinnat sitten tulee olemaan jos ei tätä?

Sen verran uutista tietysti voisi tarkentaa että on tuolla 480€ mallikin joukossa (Gigabyten Eagle), eli pohjahinnat varmaan on niiltä nurkilta ylöspäin (pl. tietysti FE malli jos sellaista tulee) eikä yli viidensadan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502
Huom.
"ensimmäiset listatut hinnat"

Onko porukalle uusi juttu että kyseiset hinnat ennen julkaisua on hatusta vedettyjä ja yleensä selvästi oikeita korkeampia.
Aikaisemmissaki julkaisuissa on ollut näin, mutta aina silti tulee sama poru ihan kuin kyseessä olisi joku ihan uusi juttu ja faktat oikeista hinnoista.

E.Uutinen on kyllä omiaan luomaan vääriä luuloja hinnoista, varsinkin kun ei kaikki välttämättä tiedä että nyt listatut hinnat ovat ns.placeholder hintoja eikä todellakaan oikeita.

Normaalia hinnoittelua näin placeholderina eikä pidä ottaa niitä faktoina, olisi uutisessa voinut vähän avata tietysti tätä niin porukka tietäis mistä nyt on kyse.
Moni tuntuu ottavan nämä hinnat todellisina ja saattaa muuttaa omia suunnitelmia tai lähtee makseleen siittä"kaverin" 2000 sarjalaisesta kovaa pyyntiä tms. koska 3060Ti niin kallis.
Lisätty uutiseen huomio ennakkohinnoista.
Tosin ottaen huomioon mitä AIB:t juoruilee ja 3070 AIB-korttien hinnat, niin tuskin nuo hirvittävän kaukana totuudesta ovat.
Sen verran uutista tietysti voisi tarkentaa että on tuolla 480€ mallikin joukossa (Gigabyten Eagle), eli pohjahinnat varmaan on niiltä nurkilta ylöspäin (pl. tietysti FE malli jos sellaista tulee) eikä yli viidensadan.
Juu säädetty 500 > 485, katsoin ensin että se oli veroton mutta P.V.P. taitaa olla portugalissa myyntihinta veroineen.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 533
Ai? Hirveän hyvin istuu ennakkotietoihin vaan tämä hintaluokka. Mielenkiinnosta, mitä ne hinnat sitten tulee olemaan jos ei tätä?

Sen verran uutista tietysti voisi tarkentaa että on tuolla 480€ mallikin joukossa (Gigabyten Eagle), eli pohjahinnat varmaan on niiltä nurkilta ylöspäin (pl. tietysti FE malli jos sellaista tulee) eikä yli viidensadan.
Ennakko hintoja, ne voi olla suuntaan jos toiseen ja näyttää aidoilta tai aivan päättömiltä.
Oikeat hinnat ilmestyvät kyllä kun julkaisukin ensin tapahtuu.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 737
Jos nyt veikkaisi että markalla saa markan tavaraa, niin 3070 maksaisi 12 % enemmän kuin 3060 ti.
Valitettavasti ei pidä paikkaansa. Jos katsoo miten paljoa eroa on esim. 3080 ja 3090 välillä niin....
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502
Valitettavasti ei pidä paikkaansa. Jos katsoo miten paljoa eroa on esim. 3080 ja 3090 välillä niin....
Ei se paikkaansa sinänsä välttämättä pidäkään, mutta vertailusi on huono koska halo-mallit (ts 3090) on aina hinnoiteltu korkeammalle kuin muut suhteessa suorituskykyyn
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
553
Nauran partaani kun näen super oc twin turbo 3060ti:n "vaivaisen" 600 euron hintaan nyky hintakehityksellä. Pitää olla kyllä vähintään ydinsota vuoden vaihteessa luvassa, ennen kuin pulitan nykyisen kaltaisia vedätyshintoja yhdestäkään näytönohjaimesta.
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
437
Maksaa saman verran kuin maksoin nykyisestä msi gamingx GTX 1080 uutena reilu 4v sitten
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 686
Kait firmojen pitää pitää jonkinmoista linjaa yllä näissäö vuodoissa ja julkaisuissa, mutta, jos edellisetkin laput on myynnissä eioo-statuksella, niin tuskin tämä liiemmin muuttaa tilannetta.

Toki nämä on epäonnistuneita 3070-kiviä, joten markkinoille tulevien lappujen määrä kasvanee, ainakin vähäsen...
 
Liittynyt
23.05.2017
Viestejä
461
Jep. Teho maksaa suunnilleen sen mitä ennenkin. Eipä onneksi hoppu ole, vanha vega jaksaa ihan tarpeeksi.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
12
"Mutku mantle" tuli ekana mieleen mallina... Jokuhan sitä hoki täällä horkassa muutama vuosi sitten kuinka se tulee mullistamaan kaiken ;)

No sinnehän voi heittää mitä sattuu numerosarjoja, vaikka 2220, 2260, 2660, sit joku super/hyper, TI, LE/SE, MX400, loppuliite. Mielikuvamarkkinointia parhaimmillaan.
GTX 2020 Pandemic edition
 
Liittynyt
10.11.2017
Viestejä
31
Aavistuksenomainen toivo olisi jos NVIDIA toisi GTX-variantit Amperesta niin silloin voitaisiin oikeasti mennä johonkin sinne <300€ luokkaan, jotenkin tuntuu että vaikka kuinka leikkaisi Navi 21:tä niin hinta ei niin alas mene eli pitäisi olla erikseen uusi pienempi Navi. Onkohan tälläisestä edes huhuiltu, kaikki kohkaus on tainnut olla big navista?

En tosin näkisi ihmeellisenä vaikka AMD jättäisikin <500€ hintaluokan edellisen sarjan harteille, niitähän ei kai ole vielä otettu pois tuotannosta toisin kuin Turing?
Eikös 40 CU:n navi 22 ole pyörinyt joissain huhuissa pitkin syksyä? Alkuvuodesta ehkä tulossa 5700:n seuraajaksi ja 3060:n kilpakumppaniksi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 173
Eiköhän 3070 hinnat nouse riittävästi 3060ti yläpuolelle... eli nousevia hintoja ensi keväälle on enemmän luvassa kuin laskevia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
727
Paperijulkistushan tästäkin on tulossa, lisäksi listahinnatkin jo valmiiksi poskettomat ja kortteja saanee kaupastakin 3-4kk kuluttua jos oikein hyvä tuuri käy.
Sitä jotenkin toivoisi jotta sivustot eivät kylmästi suostuisi enää vertaamaan uusien "julkistusten" suorituskykyä toisiin "samantasoisiin" valmistajan ilmoittamin hinnoin. Koskei kukaan koskaan saa niitä kortteja siihen hintaan, vai onkohan valmistajilla oma "tehtaanmyymälä" josta saa värivikaisia kortteja ihan MSRP-hinnoin :rofl:
Koska jos valmistaja valehtelee hinnoittelusta jo kättelyssä, niin miksi ihmeessä arvostelu-sivustot jatkavat tätä *askanjauhantaa ja jakavat samaa valhetta myös lukijoilleen? Onko ilmiselvän valheen jakaminen eteenpäin jonkinlainen journalistinen velvollisuus, vai eikö sitä lainaamaansa valmistajan tuotejulkistus/markkinointi-tekstiä saa käsitellä kriittisesti? Ei voi ymmärtää.
:sangry:
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
783
Eikös 40 CU:n navi 22 ole pyörinyt joissain huhuissa pitkin syksyä? Alkuvuodesta ehkä tulossa 5700:n seuraajaksi ja 3060:n kilpakumppaniksi.
Juu varmaan sellanen voi hyvinkin tulla, mutta jos 60 CU:n kortin hupitsoukki-MSRP on 580$ niin ei se millään voi alle 400 maksaa. Edes AMD:n ilmoittamana. Eli jotain muuta pitäisi sinne 300 euron luokkaan saada, ihan kuin NVIDIAllakin näyttäsi käyvän.

Jos nämä 3060Ti hinnat pitää kutinsa niin edes vielä tuhnumpi 3050 ei mielestäni painuisi niin alas, eikä kyllä enää minun mielestä olisi muutenkaan järkevä RTX-mallina kun sitten valuu RT-suorituskyky jo aikalailla hiekkaan jos RT-yksikköjä on enää kourallinen. Mielummin näkisin siinä kohtaa jo suoraan mallin missä niitä rehdisti ei ole (käytössä) ja hinta sen mukaan että ko. ominaisuus puuttuu.

Mutta eipä tietysti ennenkään mallistossa mitään järkeä ole ollut niin miksi alottaisivat nytkään :beye:
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
553
"Mutku mantle" tuli ekana mieleen mallina... Jokuhan sitä hoki täällä horkassa muutama vuosi sitten kuinka se tulee mullistamaan kaiken ;)
Mantle aka. Vulkan on niitä ainuita rajapintoja joilla voi rullata 2160p pelejä high fps rangell ultralla.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502
Juu varmaan sellanen voi hyvinkin tulla, mutta jos 60 CU:n kortin hupitsoukki-MSRP on 580$ niin ei se millään voi alle 400 maksaa. Edes AMD:n ilmoittamana. Eli jotain muuta pitäisi sinne 300 euron luokkaan saada, ihan kuin NVIDIAllakin näyttäsi käyvän.
AMD:lta on tulossa 40 CU:n Navi22 ja 32 CU:n Navi23. 40 CU:n mallista tulee luonnollisesti vähintään se kaksi mallia, toinen leikattuna tavalla tai toisella. Navi23:sta on huhuja että olisi vain läppäreille tarkoitettu mutta jää nähtäväksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
979
Ryöstöhinnoittelu jatkuu niin kauan kuin kuluttajat jatkavat tämän pelin pelaamista. Ostohousut vaan kaappiin ja kirja käteen. Luovutin F5 rämpyttämisen 6800XT customeiden tultua myyntiin....

Toistaiseksi kova ulina mutta kättä laitetaan lopuksi taskuun (tai klarnalle).
 
Liittynyt
29.01.2019
Viestejä
14
Onpa kyllä melkoista kun -60 sarjan näyttiksistäkin pyydetään yli 500 euroa... Mitähän ne sitten lopulta tuonne 200 euron hintapisteeseen laittaa? 3020?
Mistä lähtien hintoja on alettu vertaamaan johonkin keksittyyn Nvidian nimiyksikköön/euro performance/euro sijaan?

GTX 1070 oli vähän parempi kuin GTX 980 ti (n. 800€ Suomessa) 300€ halvemmalla.
RTX 3060 ti on näiden mukaan vähän parempi kuin RTX 2080 Super (n. 800€ Suomessa) 300€ halvemmalla

Hinta olisi vissiin ok jos kortin uudeksi nimeksi annettaisiinkin RTX 3070 ja nykyinen RTX 3070 muutettaisiin RTX 3070 ti:ksi :hmm:
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
99
Mistä noi hinnat on revitty ? Joo ei tarvi muuta kuin haaveilla ISOSTA tilistä, eikä sekään auta kun ei ole saatavuutta ? 660 GTX saa jauhaa vielä niin kauan et tulee 10 vuotis synttärit täyteen
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
163
RTX 2080 Superin tasoinen Ampere-kortti mutta paremmalla säteenseurannalla olisi kyllä ihan bueno. Mutta suolaset on kyllä ennakkohinnat. Ennusteen perusteella tuossa voi olla liian pieni hintaero halvimpaan RTX 3070:een. Jossain 400-450€ haitarissa 3060 Ti voisi ehkä kiinnostaakin, nyt ostaisin mieluummin sen 600€ 3070:n.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 240
Ei voi käsittää tuota hinnoittelua.
Ei se ole tyhjä joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Lähinnä tästä näkee, että joko
1) ihmisillä on nykyään liikaa rahaa tai
2) se ylimääräinen raha mikä monilla ennen meni muskeliveneisiin tai moottoripyöriin, menee nykyään enemmän ATKhon.

Paperijulkistushan tästäkin on tulossa, lisäksi listahinnatkin jo valmiiksi poskettomat ja kortteja saanee kaupastakin 3-4kk kuluttua jos oikein hyvä tuuri käy.
Tässä on kyse aivan samasta piiristä kuin 3070nä, mutta leikattuna ja/tai matalamman kellon versioina, joten näitä piirejä on valmistettu jo jonkin aikaa, ja varastot notkuu huonolaatuisia piirejä, jotka ei kelpaa 3070ksi mutta monet niistä voi näiksi kelvata.

Muistikin on normaalia gddr6sta niin senkään saatavuus ei haittaa tätä käyttävien korttien valmistusta.

Eli siis, mitkään teknisiset faktat ei tue oletusta että näiden saatavuus tulisi olemaan yhtä huono kuin aiempien 3000-sarjalaisten saatavuus on ollut.

Markkinanäkökulmasta taas, nVidian kannatti nimenomaan julkistaa kalliimmat kortit ensin jotta voi niillä kuoria kermat päältä paremmin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
991
Ensimmäisessä kasaamassani koneessa oli gtx 560, niin kyllä se 60 sarjalainen on sieltä asti ainakin muistaakseni ollu se massojen kortti hinnaltaan, isoilla pojilla sitte oli ne 80 sarjalaiset, tähän päivään asti. niin onko se nyt ihme et poru nousee kun siitä koko kansan kortista saakin maksaa vuonna 2020 5-600€ :dead:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 585
Ei se ole tyhjä joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Lähinnä tästä näkee, että joko
1) ihmisillä on nykyään liikaa rahaa tai
2) se ylimääräinen raha mikä monilla ennen meni muskeliveneisiin tai moottoripyöriin, menee nykyään enemmän ATKhon.

Tässä on kyse aivan samasta piiristä kuin 3070nä, mutta leikattuna ja/tai matalamman kellon versioina, joten näitä piirejä on valmistettu jo jonkin aikaa, ja varastot notkuu huonolaatuisia piirejä, jotka ei kelpaa 3070ksi mutta monet niistä voi näiksi kelvata.

Muistikin on normaalia gddr6sta niin senkään saatavuus ei haittaa tätä käyttävien korttien valmistusta.

Eli siis, mitkään teknisiset faktat ei tue oletusta että näiden saatavuus tulisi olemaan yhtä huono kuin aiempien 3000-sarjalaisten saatavuus on ollut.

Markkinanäkökulmasta taas, nVidian kannatti nimenomaan julkistaa kalliimmat kortit ensin jotta voi niillä kuoria kermat päältä paremmin.
Eipä se 3070:nkään ole täys piiri ja samoja gddr6:sia kuin tässä. Eli tokkopa on sen parempi saatavuus kuin silläkään.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502
Eipä se 3070:nkään ole täys piiri ja samoja gddr6:sia kuin tässä. Eli tokkopa on sen parempi saatavuus kuin silläkään.
Mitä enemmän saa olla rikki / kellottua matalammalle sitä paremmat saannot.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 007
Ensimmäisessä kasaamassani koneessa oli gtx 560, niin kyllä se 60 sarjalainen on sieltä asti ainakin muistaakseni ollu se massojen kortti hinnaltaan, isoilla pojilla sitte oli ne 80 sarjalaiset, tähän päivään asti. niin onko se nyt ihme et poru nousee kun siitä koko kansan kortista saakin maksaa vuonna 2020 5-600€ :dead:
No tämähän se nVidian tavoite tietysti on, että tuotetta ei osteta suorituskyvyn, vaan nimen mukaan. "Mulla on aina ollut 60-sarjan kortti" ukot nyt sitten vissii mukisematta (tai mukisten, sama luku sinne viivan alle tulee joka tapauksessa) maksavat sen 500€ kortista, kun se on saman niminen mikä aina on ollut käytössä :D
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
2 639
Ihan sama maksaako 100€ kun niitä ei kuitenkaan pysty ostamaan.Kannattaa harkita käytetyn ostamisen jos tarve saada tuorempi ohjain ja sitten katsoa ensi vuonna uudestaan.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 533
Muistakaa nyt että näissä on moninkin paikoin vielä placeholder hinnoilla jotka tulee muuttumaan joko lähempänä julkaisua/julkaisussa.

Gigabyte RTX 3060 Ti Eagle

Rtx3070 placeholder hinnat oli tälläisiä.

Ihan sama maksaako 100€ kun niitä ei kuitenkaan pysty ostamaan.Kannattaa harkita käytetyn ostamisen jos tarve saada tuorempi ohjain ja sitten katsoa ensi vuonna uudestaan.
Todenköisesti näitä on enemmän tarjolla julkaisussa kuin 3070, ihan hyvät saumat saada ohjain jos ostaa sen ensimmäisen 10min aikana.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502
Muistakaa nyt että näissä on moninkin paikoin vielä placeholder hinnoilla jotka tulee muuttumaan joko lähempänä julkaisua/julkaisussa.
Sanopa nyt ihan rehellisesti että millaisia hintoja itse odotat noille? Siis oikeita myyntihintoja, ei mitään huuhaa-MSRP:tä kuten vaikka 3070 ja 3080.
RTX 3070 on sen 10-15% nopeampi ja maksaa halvimmillaan ~600€ (yhdestä kortista on joku cruzbrokerin 575 höpöhinta tammikuussa ehkä toimitettavalle kortille, mutta noin muuten mennään siinä ~600€ paikkeilla)
 
Ilmeisesti osa luulee että hinta tulee olemaan 5-6 sataa.
Suosittelenkin hetken odottamaan ennenkuin heittävät kirveen kaivoon tai hanskat tiskiin sillä näitä tulee saamaan 4xx alkuisellakin hinnalla.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
297
Ilmeisesti osa luulee että hinta tulee olemaan 5-6 sataa.
Suosittelenkin hetken odottamaan ennenkuin heittävät kirveen kaivoon tai hanskat tiskiin sillä näitä tulee saamaan 4xx alkuisellakin hinnalla.
499€ on mun kirjoissa 500€ vaikka millä laseilla tuijottaa. vaikea uskoa että päästään hirveän lähelle 400 kun kaikki käy kaupaksi muutenkin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
15 502
Ilmeisesti osa luulee että hinta tulee olemaan 5-6 sataa.
Suosittelenkin hetken odottamaan ennenkuin heittävät kirveen kaivoon tai hanskat tiskiin sillä näitä tulee saamaan 4xx alkuisellakin hinnalla.
Henk.koht. en pidä 4:llä alkavaa hintaa mahdottomana, mutta hirvittävän korkeita kertoimia ei tarvittaisi että väittäisin niiden olevan lähempänä 500€ kuin 400€
 
hik

Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
1 047
2) se ylimääräinen raha mikä monilla ennen meni muskeliveneisiin tai moottoripyöriin, menee nykyään enemmän ATKhon.
Pelkästään prätkän vuotuisella vakuutusmaksulla voi kait ostaa uuden 3070...3090 joka vuosi jos on kasko.

Jos ostaa prätkän mutta ei koskaan aja sillä ajaa sillä vain kahtena vuotena kolmesta niin voi omistaa molemmat.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
114 288
Viestejä
2 278 324
Jäsenet
46 283
Uusin jäsen
pegi69

Hinta.fi

Ylös Bottom