NVIDIA ostaa piirijätti Arm Holdingsin 40 miljardin dollarin hintaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 391

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Armin omistavan SoftBankin on tiedetty jo jonkin aikaa etsivän uutta omistajaa yhtiölle. NVIDIAn on jo pidempään huhuttu olevan kärkiehdokas ostajaksi ja nyt huhut ovat osoittautuneet oikeiksi.

NVIDIA ja SoftBank ovat ilmoittaneet päässeensä sopuun Armin kauppahinnasta ja -ehdoista. NVIDIA tulee ostamaan yhtiön yhteensä 40 miljardin dollarin hintaan ja summa maksetaan osittain käteisenä ja osittain NVIDIAn osakkeina. Osakemaksujen myötä SoftBank tulee saamaan alle 10 %:n osuuden NVIDIAn osakekannasta. Armin IoT Services Group ei kuulu mukaan kauppoihin. Kauppojen toteutumisen odotetaan kestävän noin 18 kuukautta ja sen toteutuminen on riippuvainen muun muassa Iso-Britannian, Euroopan Unionin, Kiinan ja Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisten hyväksynnästä.

Tiedotteen mukaan NVIDIA sitoutuu Armin nykyiseen avoimeen lisensointimalliin ja asiakkaiden tasapuoliseen kohteluun sekä itse Arm-brändin pitämiseen käytössä. Lisäksi yhtiö aikoo tuoda joitain omia teknologioitaan Armin IP-lisensoinnin piiriin. NVIDIA tulee lisäksi laajentamaan Armin Cambridgessa sijaitsevaa kehitysosastoa rakennuttamalla sinne uuden tekoäly- ja opetuskeskuksen sekä rakentamalla yhtiön käyttöön Armin ja NVIDIAn teknologioihin perustuvan tekoälylaskentaan erikoistuneen supertietokoneen.

Ennen kauppojen virallistamista muun muassa Armin perustajiin lukeutuvat Hermann Hauser ja Tudor Brown olivat kommentoineet NVIDIAn olevan sopimaton Armin omistajaksi. Hauserin ja Brownin mukaan Armin kaltaisen yrityksen pitäisi pysyä neutraalin omistajan käsissä ja prosessoreita itsekin valmistavan omistajan, kuten NVIDIAn, riskeeraavan koko alustan tulevaisuuden sen asiakkaiden näkökulmasta. Lisäksi he ilmaisivat huolensa NVIDIAn amerikkalaisuudesta, mikä voisi johtaa Armin liittämiseen osaksi Yhdysvaltojen arsenaalia kauppasodassa Kiinaa vastaa.

Lähde: NVIDIA

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
275
Melkoinen uutispaukku heti maanantai-aamuun.

ARM on arkkitehtuureineen sen verran keskeinen palikka koko teknologia-alan kenttää, varsinkin mobiilipuolella, että sen siirtyminen yksittäisen piirivalmistajan ja vieläpä Nvidian haltuun tulee epäilemättä ravistelemaan status quoa merkittävällä tavalla. Toki ainakin lehdistötiedotteessa lupaillaan lisensointimallin säilyvän, mutta on selvää että ainakin Nvidian kilpailuasetelmat Intelin ja AMD:n suuntaan paranivat juuri huomattavasti.

Myös Nvidian ja Applen historiallisesti monimutkainen suhde tulee epäilemättä saamaan täysin uusia tasoja, joskin pitäisin todennäköisenä että Apple on jo aiemmin järjestellyt ARM-lisenssinsä siihen malliin että Nvidian kaappaus tuskin pystyy Applen prosessorisuunnitelmia sotkemaan.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
985
Tämä on kyllä monelta osin hankala tapaus. Paras tilanne vakauden osalta olisi ollut useamman valtion/yrityksen yhteisomistus. IMHO myynti SoftBankille oli jo ongelmallinen, mutta aika vähän on nyt ollut muutenkin sellaisia tahoja, joilla on rahaa tuon kaupan läpivientiin ja samalla osaamista johtaa yritystä eteenpäin sekä välttää suurimmat eturistiriidat.
 
TunTuri

oh4etc
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 003
Vaikka onkin sivuseikka, niin itekkin pohdiskelin että onkohan applella porukkaa kuin naama vakavana...
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
303
Nvidia monopoliasemassa = RIP halvat puhelimet ja tabletit. Miten tämä on edes laillista? Monopolilakeja tulisi uudistaa rankalla kädellä länsimaissa.
Mikä monopoliasema? Ennen valmistajat, kuten Qualcomm ostivat ARM-lisenssin suoraan ARM:ltä, jatkossa Nvidialta. Toki emme tiedä miten tilanne elää vuosien mittaa.

Euroopan kannalta on todella sääli, että kaikki teknologiaponnistukset valuvat joko Kiinaan tai Jenkkeihin.
 
TunTuri

oh4etc
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 003
Uskoisin kiinalaisten Android-valmistajien olevan paljon huolestuneempia tällä hetkellä.
No ei niinkään siitä että saako tehdä jatkossa vaan siitä kun niin pahasti meni sukset ristiin sillo aikoinaan nvidialla ja applella, näinköhän siitä tullut katkeruus on haudattu..
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
639
Taitaa olla Trump kaiken takana. Kuten idässä putin. Voi herranen aika sentäs. Puhelinten ja tablettien hinta tuplaantuu. Kiinasta ei saa enää mitään halpaa. Trump sulkee kiinan kaupparajat. Maailmanloppu!
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
293
Jaa-a, vai että pitivät huhut paikkansa. Itse vaan pahaa pelkään, että nvidia ei kyllä tule ARMn osalta pysymään neutraalina osapuolena, vaan parin-muutaman vuoden päästä käyttämään markkina-asemaansa väärin tälläkin saraa kuin Intel konsanaan. Toivottavasti kauppaviranomaiset torppaavat tämän kaupan, vaikka vahvasti kyllä epäilen että tapahtuisi...
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
198
Taitaa olla Trump kaiken takana. Kuten idässä putin. Voi herranen aika sentäs. Puhelinten ja tablettien hinta tuplaantuu. Kiinasta ei saa enää mitään halpaa. Trump sulkee kiinan kaupparajat. Maailmanloppu!
Kyllä se siinä vaiheessa alkaa närästää kun huomaat että et kuulukaan enää hyvinvoivaan "keskiluokkaan" ja uus laite olis kiva hankkia vanhan rikkoutuneen tilalle.

Alkuperäisestä artikkelista lainaten:

"Softbank made commitments to secure jobs and keep ARM's headquarters in the UK until September next year."

"But with the expiry about to happen and obviously the Brexit negotiations under way it will be very interesting to see how this develops in the future."

Eli kun britit ajautumassa brexitiin tämä ARM "päämajan" ja työpaikkojen pysyminen brittein saarilla ei lainkaan taattua. Sinällään harmi. Jotenkin näkis että EU toimis ainoana ns "neutraalina alueena" hallinnoida ARM kehitystä kilpailun tasapuolisuuden kannalta, mutta ei.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
141
Euroopan kannalta on todella sääli, että kaikki teknologiaponnistukset valuvat joko Kiinaan tai Jenkkeihin.
Kiva kuulua luuserijengiin. No ehkä EUsta kohta sanotaan että aiomme tehdä oman prosessorin samoin mitä aiemmin sanottiin käyttiksestä ja nettiselaimesta. Sitten täällä Suomessa vielä politikot toistaa noita ilosanomia :D
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 391
Kiva kuulua luuserijengiin. No ehkä EUsta kohta sanotaan että aiomme tehdä oman prosessorin samoin mitä aiemmin sanottiin käyttiksestä ja nettiselaimesta. Sitten täällä Suomessa vielä politikot toistaa noita ilosanomia :D
Ei kohta vaan on sanottu jo. Ainut vika että se projekti perustuu nimenomaan Armiin :beye:
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
6 539
Kiva kuulua luuserijengiin. No ehkä EUsta kohta sanotaan että aiomme tehdä oman prosessorin samoin mitä aiemmin sanottiin käyttiksestä ja nettiselaimesta. Sitten täällä Suomessa vielä politikot toistaa noita ilosanomia :D
ESA:lla olis jo valmiit ytimet, ei tarvi tyhjältä pöydältä aloittaa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 732
Miten tämä vaikuttaa appleen? Eikös apple ole siirtymässä arm pohjasiin prosessoreihin. Nyttenhän jos nvidia ostaa tämän, miten apple siihen suhtautuu, eikös nvidialla ja applella ole joku ylitse pääsemätön riita?
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
814

Miljardeja sinne tänne niin riidat unohtuu eikä tarvi välittää kuluista pitkällä aikavälillä, koska kuluttaja maksaa viulut. Lisäksi toki kummallakin on pohjakassaa millä pelata. :)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
842
On kyllä aika munattomat ehdot jos hurja 1v odotus ennen kuin nvidia voi siirtää päämajan ja tehdä miten lystää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
979
Miksi piti myydä hyvä bisnes pois? Rahoitusta olisi varmasti satanut joka tuutista jos siitä on kiinni.
Ahneus vei ilmeisesti voiton. Kaikki teknologia myydään jenkeille vaikka kovasti Eurooppaan haluttiin omaa tietotaitoa, ettei käy niinkuin Kiinan ja USA:n välillä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 701
Miten tämä vaikuttaa appleen? Eikös apple ole siirtymässä arm pohjasiin prosessoreihin. Nyttenhän jos nvidia ostaa tämän, miten apple siihen suhtautuu, eikös nvidialla ja applella ole joku ylitse pääsemätön riita?
Applella on jo pysyvä sopimus ARM:in ISA:sta eli käskykannasta, ja Apple ei käytä ARM:in suunnittelemia piirejä, vaan suunnittelee kaikki piirinsä itse.

Eli ei mitenkään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 701
Miksi piti myydä hyvä bisnes pois? Rahoitusta olisi varmasti satanut joka tuutista jos siitä on kiinni.
Ahneus vei ilmeisesti voiton. Kaikki teknologia myydään jenkeille vaikka kovasti Eurooppaan haluttiin omaa tietotaitoa, ettei käy niinkuin Kiinan ja USA:n välillä.
Koska muut Softbankin businekset ovat menneet perseelleen, tarvisivat rahaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 701
Jos tämä on juuri se lisäpotku, jonka RISC-V tarvitsee läpimurtoon?
Eiköhän ainakin kiinalaiset investoi Risc-V- kehitykseen miljardeja. Luultavasti myös Qualcomm, ettei jää Nvidian hinnankorotusten armoille. Voihan olla, että Nvidia alkaa myös valmistaa uudestaan kännykkäpiirejä eli ryhtyä kilpailijaksi Qualcommille.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
9 802
Kunnes senkin ostaa joku törkypuulaaki häiritsemästä, parhaillaan taustavaikuttajana joku tiedustelupalvelu. :D
Ei RISC-V:tä voi ostaa pois kun se ei ole firma vaan ziljoonan jäsenen yhteinen organisaatio. Ja huomattava osa näistä organisaatiosta on jotain yliopistoja yms.

Ja käytännössä RISC-V yhdistää huonot puolet useasta eri huonosta tavasta speksasta asioita: Alkuperäiset kehittäjät ovat RISC-jääriä jotka eivät voi myöntää että RISC ei olekaan niin loistava idea kuin miksi sitä 1980-luvulla väitettiin, ignoraavat kaiken modernin käskykantakehityksen ja korjasivat vain 1980-luvun RISCien pahimmat ongelmat.

Ja nyt sitä jatkokehittää komitea jossa kaikki pitää sitten tehdä sellaisina kompromisseina jotka kelpaa komiteassa kaikille, ilman mitään modernia visiota (ainoa visio on se RISC-jäärien 1980-luvun visio).

Ja ziljoona firmaa on mukana koska hype, ja ajatus siitä, että "nyt saadaan ilmaiseksi prossudesign".
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
308
Jotenkin tuntuu, ettei kauppa mene läpi. Joko Kiina tai EU estää kaupan syntymisen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 457
Nvidia monopoliasemassa = RIP halvat puhelimet ja tabletit. Miten tämä on edes laillista? Monopolilakeja tulisi uudistaa rankalla kädellä länsimaissa.
Miten nvidian monopoliasema eroaa softbankin monopoliasemasta?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 391
Miten nvidian monopoliasema eroaa softbankin monopoliasemasta?
NVIDIA käyttää itsekin ARM-arkkitehtuuria omiin tuotteisiinsa, SoftBank ei. Se oli ARMin kahden perustajajäsenen kritiikin suurin pointti nimenomaan että omistaja, joka kilpailee samoilla markkinoilla kuin muut arkkitehtuuria käyttävät, on ongelma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 457
Applella on jo pysyvä sopimus ARM:in ISA:sta eli käskykannasta, ja Apple ei käytä ARM:in suunnittelemia piirejä, vaan suunnittelee kaikki piirinsä itse.

Eli ei mitenkään.
Applella on tosiaan käsittääkseni ikuinen lisenssi ARM ISA:sta. Se on ainakin minulle epäselvää, että kattaako lisenssi vain nykyiset, vai myös tulevat käskykantalaajennokset.

Armv9 on juuri tulossa ulos. Todennäköisesti Applella on oikeis käyttää sitä, mutta entäpä tulevat Nvidian alla kehitettävät laajennokset / uudet versiot?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 391
Olettaen että kaupat toteutuvat eikä kilpailuviranomaiset asiaan puutu, tulee jännää nähdä mitä Mali-grafiikkaohjaimille käy, vaihtuvatko vain GeForce-pohjaisiin vai mitäköhän NVIDIA meinaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 668
Noniin kohta saa Raspberry Piitä Nvidian näytönohjaimella. :D Aika jännä että Nvidialle myytiin tämä, olisi se useamman kumppanin omistus ollut parempi.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
198
Noniin kohta saa Raspberry Piitä Nvidian näytönohjaimella. :D Aika jännä että Nvidialle myytiin tämä, olisi se useamman kumppanin omistus ollut parempi.
Valitettavasti nykyisetki näytönohjainpiiritkin (Mali) vaatii proprietary ajureita toimiakseen android/linux raudalla. (Microsoftista tuskin kannattaa embedded raudan kanssa edes puhua.) Toki PanFrost ottanut loistavaa edistysaskelta toimivien opensource ajureiden osalta.

Mikäli MaliGPU-kehitys ajetaan NVIDIA:n toimesta alas tilanne tulee todennäköisesti huonontumaan. Sillä NVIDIA:n historia ei ole välttämättä ollut mikään mairitteleva viime vuosikymmeninä FOSS suhteen.

Ts tiukoilla proprietary ratkaisuilla ei laitteiden/raudan elinkaarta/käyttötarkoitusta ei ole mahdollista laajentaa niin tehokkaasti kuin nykytilanteessa. Mahdollisesta hintojennoususta puhumattakaan.

Toki ei tarkoita etteikö vaihtoehtoisia ratkaisuja olisi mahdollista saada kilpailijoilta edelleen. Mutta edellinen mahdollisessa "worst case scenariossa".

Toki tuo raspberry pi käyttää broadcomin videocore designia jonka tuesta taitaa olla enemmän broadcom vastuussa. Mutta yleisesti ottaen Mali:n variantit taitaa olla niitä yleisempiä soccien GPU-rautana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
579
Olettaen että kaupat toteutuvat eikä kilpailuviranomaiset asiaan puutu, tulee jännää nähdä mitä Mali-grafiikkaohjaimille käy, vaihtuvatko vain GeForce-pohjaisiin vai mitäköhän NVIDIA meinaa.
Nuo Malit ovat olleet melkosia tuhnuja Qualcommin saati Applen grafiikkapiirehin verrattuna, ainakin Samsungin Exynos SoCeissa.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 446
Miksi piti myydä hyvä bisnes pois? Rahoitusta olisi varmasti satanut joka tuutista jos siitä on kiinni.
Ahneus vei ilmeisesti voiton. Kaikki teknologia myydään jenkeille vaikka kovasti Eurooppaan haluttiin omaa tietotaitoa, ettei käy niinkuin Kiinan ja USA:n välillä.
Tuskin SoftBank japanilaisena firmana on ollut kovin sitoutunut eurooppalaisiin tavoitteisiin noin muutenkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 221
Vaatii Kiinan hyväksynnän; veikkaan että ei tule tapahtumaan.

Otsikonkin voisi muuttaa vaikka:"Nvidia haluaa ostaa..."
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
1 422
Voisi Intel ja AMD hiljalleen yrittää päästä takaisin mobiilipuolelle.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 694
Mielenkiintoista nähdä miten tämä lopulta pyörähtää. Nyt NVIDIAlla on se CPU jota Intel ei suostunut lisensoimaan. Voi olla että pienet piiriversiot häviävät markkinoilta kun sulautetut ohjaimet eivät ole olleet missään vaiheessa NVIDIAn ydinliiketoimintaa. M ja R sarjan kohtalo on varmaan jäädä historiaan samoin kuin pienemmän pään A sarjalaiset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 917
nVidia olisi voinut vain lisensoida ARMin, tässä on jotain paljon suurempaa kuviota heillä mietinnässä takana.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
529
Harmi sinänsä. Kilpailun kannalta olisi ollut parasta, että ARM:stä olisi muodostettu täysi oma ja itsenäinen yritys, joka olisi rekisteröity Eurooppalaiseen pörssiin, mutta NVIDIA maksaa hyvä hinnan, ja loppupeleissä vain raha ratkaisee. Maailman isoimpien ja vaikutusvaltaisimpien ICT-alan jättiläisten joukossa ei ole juurikaan Eurooppalaisia yrityksiä, mikä erittäin harmillista sekä kilpailun, että myöskin tietosuojan ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Applella on tosiaan käsittääkseni ikuinen lisenssi ARM ISA:sta. Se on ainakin minulle epäselvää, että kattaako lisenssi vain nykyiset, vai myös tulevat käskykantalaajennokset.

Armv9 on juuri tulossa ulos. Todennäköisesti Applella on oikeis käyttää sitä, mutta entäpä tulevat Nvidian alla kehitettävät laajennokset / uudet versiot?
Apple on tosiaan yksi kolmesta ARM:n alkuperäisestä perustajasta, joten luulisi että Apple on sopinut ikuisista lisenssioikeuksista samalla kun on myynyt ARM:n osuutensa pois.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 391
nVidia olisi voinut vain lisensoida ARMin, tässä on jotain paljon suurempaa kuviota heillä mietinnässä takana.
"Olisi voinut"? NVIDIAhan on koko ajan ollut Armin asiakas ja käyttää sekä itse suunnittelemiaan että Armin suunnittelemia ytimiä Tegroissa
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 887
Vaatii Kiinan hyväksynnän; veikkaan että ei tule tapahtumaan.

Otsikonkin voisi muuttaa vaikka:"Nvidia haluaa ostaa..."
Melko varmasti löytyy pykälä kiinan valtion etuostooikeuteen jota käytetään siihen asti kun tieto talosta on saatu siirrettyä.
Vaikka taitaa jos olla tietotaito kiinassa jotain voi olla käytetty tuossakin. (eri asia mutta kuitenki)
RISC-V processor designed by five Chinese university students successfully fabricated - cnTechPost

nVidia olisi voinut vain lisensoida ARMin, tässä on jotain paljon suurempaa kuviota heillä mietinnässä takana.
Palvelin markkinoille haluaa tyyliin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 917
....

Palvelin markkinoille haluaa tyyliin.
Ei siihen tarvitse omistaa ARMia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 457
Harmi sinänsä. Kilpailun kannalta olisi ollut parasta, että ARM:stä olisi muodostettu täysi oma ja itsenäinen yritys, joka olisi rekisteröity Eurooppalaiseen pörssiin, mutta NVIDIA maksaa hyvä hinnan, ja loppupeleissä vain raha ratkaisee. Maailman isoimpien ja vaikutusvaltaisimpien ICT-alan jättiläisten joukossa ei ole juurikaan Eurooppalaisia yrityksiä, mikä erittäin harmillista sekä kilpailun, että myöskin tietosuojan ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.
ARM oli brittipörssissä, mutta omistajat halusivat siitä eroon ja myivät softbankille, koska ARM ei ole koskaan tuottanut paljon rahaa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
275
Melko varmasti löytyy pykälä kiinan valtion etuostooikeuteen jota käytetään siihen asti kun tieto talosta on saatu siirrettyä.
Siis japanilainen monikansallinen konglomeraatti on myymässä yhdysvaltalaiselle monikansalliselle teknologiayhtiölle omistusosuuttaan alkujaan brittiläisessä firmassa.

Mistä tässä kuviossa syntyy Kiinan valtiolle etuosto-oikeus? Minen jummarra.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 391
Siis japanilainen monikansallinen konglomeraatti on myymässä yhdysvaltalaiselle monikansalliselle teknologiayhtiölle omistusosuuttaan alkujaan brittiläisessä firmassa.

Mistä tässä kuviossa syntyy Kiinan valtiolle etuosto-oikeus? Minen jummarra.
Ei koko Armiin taatusti, mutta Arm Chinaa koskee Kiinan lainsäädännöt kaikkineen käsittääkseni ja siihen ehkä paikallisella hallituksella olisikin jotain sanottavaa. Ja tosiaan Kiinankin kilpailuviranomaisten pitää hyväksyä kauppa että se voi toteututa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
186 996
Viestejä
3 399 977
Jäsenet
60 912
Uusin jäsen
JP92

Hinta.fi

Ylös Bottom