NVIDIA kommentoi GeForce RTX 3080:n julkaisun saatavuusongelmia

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIAn GeForce RTX 30 -sarjan ensimmäisen mallin RTX 3080:n julkaisu ei sujunut niin kuin Strömsössä. Suuri osa kortin ostamista harkkineista jäi nuolemaan näppejään, sillä ne varastot mitä kaupoissa oli, katosivat silmänräpäyksessä.

NVIDIA on nyt julkaissut artikkelin, jossa se kertoo mitä julkaisussa oikein tapahtui. Yhtiön mukaan RTX 30 -julkaisu oli sekä yhtiön onnistunein julkaisu ikinä että turhauttavin julkaisu ikinä. NVIDIAn mukaan esimerkiksi sen verkkosivuilla vierailtiin neljä kertaa normaalia julkaisua useammin. Artikkelin mukaan yhtiö tai sen kumppanit eivät olleet varautuneet näin suureen kysyntään, mikä johti varastojen tyhjenemiseen silmänräpäyksessä.

Esimerkiksi Redditiin on postattu video, jossa NVIDIAn verkkokaupan sivuilla RTX 3080:n saatavuus muuttui ”Notify Me”:stä suoraan ”Out of stock” tilaan. Yhtiö kommentoikin heti tuoreeltaan, että botit ja niitä hyödyntävät kymmenittäin näytönohjaimia ostavat käyttäjät aiheuttivat isoja ongelmia sen omassa verkkokaupassa ja lupasi, että tilaukset käydään yksitellen läpi karsiakseen bottiostokset aitojen joukosta. Yhtiö tulee myös lisäämään uusia bottien vastaisia teknologioita verkkokauppaansa vastaisen varalle.

NVIDIAn mukaan se oli aloittanut grafiikkapiirien toimitukset näytönohjainvalmistajille elokuussa ja yhtiön oman verkkokaupan lisäksi näytönohjaimia oli myynnissä 50 suurella jälleenmyyjällä ympäri maailman. Suurta kysyntää selittää paitsi itse uuden arkkitehtuurin julkaisu kahden vuoden jälkeen, myös markkinoiden yleistilanne. Näytönohjainten myynti on pandemiatilanteen vuoksi selvästi koholla ja esimerkiksi tyypillisesti hiljaisella toisella vuosineljänneksellä kerrotaan myytäneen yhtä paljon näytönohjaimia, kuin yleensä vilkkaina viimeisinä vuosineljänneksinä.

Mutta millaista todellinen saatavuus sitten oli? GamersNexuksen AIB-valmistajilta saamien kommenttien mukaan näytönohjaimia olisi ollut julkaisussa valmiina suurin piirtein saman verran, kuin RTX 20 -julkaisussakin. Nimettömänä pysyvä pelitietokoneita valmistava yritys kertoi sivustolle saaneensa yhteensä 900 näytönohjainta julkaisua varten. VideoCardzin mukaan Zotac puolestaan on twiitannut, että se on vastaanottanut lähes 20 000 ennakkotilausta ja ettei yhtiö pysty täyttämään niitä niin nopeassa aikataulussa, kuin se toivoisi. Itse twiitti on jo poistettu. io-techin arvion mukaan Suomessa Jimm's PC-Storessa oli noin 50 näytönohjainta varastossa ja muilla kaupoilla ei olisi ilmeisesti ollut näytönohjaimia saatavilla lainkaan. TechBBS-käyttäjistä kolmen tiedetään saaneen tilattua GeForce RTX 3080 Founders Editionin suoraan NVIDIAn verkkokaupasta.

Julkaisu on kiinnostanut käyttäjiä myös Suomessa. io-techin TechBBS-keskustelufoorumilla keskustelu käy vilkkaana paitsi itse arkkitehtuurin ja tuotteiden ketjuissa, myös GeForce RTX 3080 -tilausseurantaketjussa. Kerro kommenteissa, millainen maku sinulle jäi NVIDIAn julkaisusta.

Lähde: NVIDIA, GamersNexus, VideoCardz

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Voisiko sanoa että julkaisivat liian hyvän tuotteen liian halvalla, siitähän tuo käsiin räjähtänyt menekki kertoo.
 
Topsu7

Bwoah
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
207
Halusin kortin, petyin julkaisuun, haluan kortin edelleen. Eipä siinä itku auta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Voisiko sanoa että julkaisivat liian hyvän tuotteen liian halvalla, siitähän tuo käsiin räjähtänyt menekki kertoo.
Eikös ihan samalla tavalla huudeltu eioota RTX 20 -julkaisussa, missä oli AIB-valmistajien mukaan ~saman verran kortteja? Itse kysynytä on toki jonkin verran koholla ihan pandemian vuoksi tällä hetkellä, kun Q2 myydään Q4 verran tavaraa.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Eikös ihan samalla tavalla huudeltu eioota RTX 20 -julkaisussa, missä oli AIB-valmistajien mukaan ~saman verran kortteja? Itse kysynytä on toki jonkin verran koholla ihan pandemian vuoksi tällä hetkellä, kun Q2 myydään Q4 verran tavaraa.
4x enemmän kiinnostanut tämä kortti kuten uutinen kertoo, onhan siinä iso ero. Tais aika nopeasti ehtiä hyllysaldoille 2080 Ti, tämän kohdalla mahtaa vierähtää tovi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
4x enemmän kiinnostanut tämä kortti kuten uutinen kertoo, onhan siinä iso ero. Tais aika nopeasti ehtiä hyllysaldoille 2080 Ti, tämän kohdalla mahtaa vierähtää tovi.
Meinasin lähinnä sitä ettei ole poikkeuksellista että myydään eioota julkaisussa, kun viimeksi myytiin myös (vaikka vielä monien mielestä heikommalla vastineella rahalle)
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Meinasin lähinnä sitä ettei ole poikkeuksellista että myydään eioota julkaisussa, kun viimeksi myytiin myös (vaikka vielä monien mielestä heikommalla vastineella rahalle)
Myytiin kai silloinkin eka erä nopeasti loppuun ja muutama päivä(?) meni eioota, mutta parissa viikossa oli jo Jimmsilläkin hyllyssä (ostin omani 3.10.2018 hyllytavarana), nyt myytiin 10-100 kertainen määrä mitä tavaraa oli julkaisussa tarjolla jonka takia saatavuus pysyy nollassa todennäköisesti viikkoja ellei kuukausia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Voisiko tätä nyt luonnehtia "paperijulkaisuksi" ?
Kyllä, mikäli kortteja joutuu jonottamaan yli viikon.
--------------------------------------
Noille boteille voisi noita sivuja editoida myyntiintulohetkellä s.e. kuvien avulla kertrottaisiin ihmisille, missä oikeat kortit ovat. Boteille taas voisi myydä esim 850 euron Nvidia gtx3080 Paperipainoja..
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
297
Minkä takia kaikki kaupat ei voi ilmottaa suoraan että varastossa on vaikka, 72 kpl kortteja, siittä kaikki tietäs ainaki tarkan tilanteen, nyt huudellaan että ollaan tyyliin 300 jonossa eikä tietookaan koska kortin saa, tarkoilla saldoilla, vois vähä tilannetta rauhottaa.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Kyllä, mikäli kortteja joutuu jonottamaan yli viikon.
--------------------------------------
Noille boteille voisi noita sivuja editoida myyntiintulohetkellä s.e. kuvien avulla kertrottaisiin ihmisille, missä oikeat kortit ovat. Boteille taas voisi myydä esim 850 euron Nvidia gtx3080 Paperipainoja..
No ei hätää kohta tulee 3090 rtx... No nekin varmaan revitään käsistä alle minuutissa. :rolleyes:
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Tässä on varmaan useampi tekijä aiheuttamassa ongelmaa.

Nvidian ja verkkokauppojen oma kädetys, (Nyt on 2020, miten vitussa merkittävät ecom toimijat tai teknologia yhtiöt ei ole varautuneet botteihin?) pandemia ja toisaalta taas 3000 sarja tekee 4K pelaamisesta ja RTX oikeasti mahdollista eikä pelkästään teoriassa.

Joka tapauksessa kukaan ei jaksa kuunnella selityksiä tai turhia lätinöitä. Nyt tarvitaan tietoa ratkaisuista ja toimista sen suhteen että näitä kortteja alkaa tulla saataville.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162
Ihan mielenkiintoinen julkaisu, mutta ei mitään kiirettä ole ostaa. Katsellaan ensin Big Navi ja hommataan sellainen, jos se on hyvä. Vähän kiukaalta tuo RTX vaikuttaa, turhan suuret jäähdyttimet, eikä ilmeisesti teho kuitenkaan ihan vastaa väitettyä 100% lisää, kun uudet CUDA coret on vajaat. 3080 on noin tuplat nopeudeltaan versus RX 5700 XT (10 Tflops), mikä lupaa hyvää Big Navin kannalta. Luultavasti tasoissa 3080 kanssa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Olihan tuossa jo kuukauden alkupuolella kovasti sen suuntaista signaalia ilmassa että korttien saatavuus julkaisuun tulee luultavasti olemaan erittäin huono ja että tämä ei suinkaan ole vahinko, vaan osa Nvidian strategiaa maksimoida voittomarginaalit.

Toisin sanoen, skenaarion mukaan varsinkin FE-kortteja valmistettiin julkaisuun tarkoituksella vain juuri sen verran että arvostelijoille ja Youtuben influenssereille saatiin jaettua testikappaleet, joilla kerätään täydet pisteet ja näin luodaan näennäinen ensivaikutelma kovasta julkaisusta houkuttelevaan hintaan. Sitten annetaan keinotekoisen saatavuusongelman nostaa katuhintaa ja kun lokakuussa aletaan painaa tavaraa myyntikanavaan, siihen mennessä ihmiset onkin jo valmiita maksamaan vähän suositushintaa enemmän.

Jos tämä oikeasti on nahkatakin pelisuunnitelma niin toistaiseksi on mennyt käsikirjoituksen mukaan.
 
Kimi625

Vähintäänkin eeppinen näpertelijä.
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
616
Miksi Nvidia haluaisi että jälleenmyyjät nostaisi hintoja? Jokaisesta satasesta Nvidia voi ehkä kympin saada, tuskin sitäkään.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
295
Oli sairaan surkea ja heikko esitys tämä myynti julkaisu Nvidialta, Ei toi Nvidia ainakaan luottoa kerää tuohon tyyliin, ihmetyttää tämmöinen vedätys kaikilta firmoilta jotka myy aib kortteja, ei kerrota asiakkaalle että mitä myydään ja milloin ja kauan saa odottaa, pistää tietyllä tavalla vituttaa kun salataan pieniäkin asioita jo heti julkaisussa, esim myynti erien määrä, mikä salaisuus se on?. . Amd tais ehkä saada yhden asiakkaan lisää. Vois myös tsekkaa Mitä Amdllä on tarjota.
 
Viimeksi muokattu:

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 982
Nvidia kertoi kaikenlaista, mutta ei esim tärkeintä oman kauppansa osala. Milloin tavaraa tulee ja minkälaisella systeemillä. Pitääkö siellä itse pollata joka päivä vai mitä...
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Olihan tuossa jo kuukauden alkupuolella kovasti sen suuntaista signaalia ilmassa että korttien saatavuus julkaisuun tulee luultavasti olemaan erittäin huono ja että tämä ei suinkaan ole vahinko, vaan osa Nvidian strategiaa maksimoida voittomarginaalit.
-naps-
Hyvin todennäköisesti totta. Näitä FanBoy-editioneja kun voitaisiin hyvin hinnoitella vaikka +200 euroa hinnoilla, niin että ne saataisiin riittämään. Vaan ei näillä ole edes tarkoitus tehdä rahaa, vaan rahat on tarkoitus tehdä partnereiden korteilla ja niiden selkänahasta, kuten aina ennenkin. Sinänsä ei kyllä yllätä ketään, joka on seurannut nVidian toimintaa...
 
Liittynyt
28.09.2018
Viestejä
18
Olihan tuo NVIDIAn julkaisu jytky, mutta pakko niiden oli hinnat laskea.
Uudet konsolit saapuvat.
Onneton tuo saatavuus.
RTX 2080 TI:llä pelailee pitkään 2K resolla.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Sitten annetaan keinotekoisen saatavuusongelman nostaa katuhintaa ja kun lokakuussa aletaan painaa tavaraa myyntikanavaan, siihen mennessä ihmiset onkin jo valmiita maksamaan vähän suositushintaa enemmän.

Jos tämä oikeasti on nahkatakin pelisuunnitelma niin toistaiseksi on mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Mikä intressi Nvidialla on saada rahaa ohjattua boteilla kortit varastaville trokareille sun muille parasiiteille?
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Olihan tuossa jo kuukauden alkupuolella kovasti sen suuntaista signaalia ilmassa että korttien saatavuus julkaisuun tulee luultavasti olemaan erittäin huono ja että tämä ei suinkaan ole vahinko, vaan osa Nvidian strategiaa maksimoida voittomarginaalit.

Toisin sanoen, skenaarion mukaan varsinkin FE-kortteja valmistettiin julkaisuun tarkoituksella vain juuri sen verran että arvostelijoille ja Youtuben influenssereille saatiin jaettua testikappaleet, joilla kerätään täydet pisteet ja näin luodaan näennäinen ensivaikutelma kovasta julkaisusta houkuttelevaan hintaan. Sitten annetaan keinotekoisen saatavuusongelman nostaa katuhintaa ja kun lokakuussa aletaan painaa tavaraa myyntikanavaan, siihen mennessä ihmiset onkin jo valmiita maksamaan vähän suositushintaa enemmän.

Jos tämä oikeasti on nahkatakin pelisuunnitelma niin toistaiseksi on mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Toinen spekulaatio on tuon piirin vaatima jäähdytys. Eli iso 8nm piiri korkeilla kelloilla tuottaa nyt aivan liikaa lämpöä (nostettu TDP:tä reilusti). Tätä jäähdyttämään on pitänyt kehittää tuhottoman kallis jäähdytin, jotta se olisi riittävän hiljainen arvostelijoille. Historiassa AMD on saanut arvostelijoilta todella paljon haukkuja monen kortin kohdalla vain siksi että vakiojäähy on liian äänekäs. Nvidia ei halua samaa mainetta.

Nyt siis FE jäähy on tehty kalliilla, liian kalliilla. Sen valmistus syö suoraan nvidian katetta. Nvidia voi kuitenkin kiertää ongelman sillä ettei FE:tä myydäkkään paljoa, vaan piirit toimitetaan AIB:lle normaaliin hintaan. Nvidia saa täydet katteet piireistä ja korttien jäähdytys jääkin AIB valmistajien ongelmaksi. Mahdolliset "liian kuuma ja kovaääninen" jääkin nyt AIB syyksi, kun onhan se FE jäähy jolla kortti jäähtyi hienosti.

Adored arvioi että nvidia valitsi samsungin 8nm prosessin säästääkseen noin $30 per piiri, mutta ongelmaksi tulikin piirin lämmöntuotto ja se että FE jäähyn hinta olisi toista sataa. Paras tuotto siis saadaan olemalla myymättä FE:tä ja toimittamalla vain piirejä eteenpäin. Tuotto on se mitä nvidia noista haluaa.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Mikä intressi Nvidialla on saada rahaa ohjattua boteilla kortit varastaville trokareille sun muille parasiiteille?
Totesin jo tuossa yllä, mutta ei näillä Foundersseilla ole edes tarkoitus tehdä mitään suurta voittoa. Oikea bisnes tehdään partnereiden korteilla ja niiden selkänahasta. Jos tilanne olisi toinen, niin nVidia voisi vain nostaa näiden hintoja parilla sataa, kassa kasvaisi ja kysyntä hiipuisi.

Trokarit ja parasiitit ovat asia erikseen, ne haittaavat paitsi imagoa, niin myös stategiaa ja FE kortien päätymistä kuningasnörttien runkoihin ja näyttämään esimerkkiä. Näin ollen on ihan luonnollista, että nVidia yrittää estää kyseistä.
 
Lähinnä viittasin lainaamassani viestissä tuohon: "siihen mennessä ihmiset onkin jo valmiita maksamaan vähän suositushintaa enemmän."

Trokarit voivat nostella hintoja, mutta Nvidia ei voi koskea MSRP sentilläkään ilman että paskamyrsky alkaisi. Koko 3000-sarjan vetävä tekijä on tuo kustannutehokkuus.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Olihan tuossa jo kuukauden alkupuolella kovasti sen suuntaista signaalia ilmassa että korttien saatavuus julkaisuun tulee luultavasti olemaan erittäin huono ja että tämä ei suinkaan ole vahinko, vaan osa Nvidian strategiaa maksimoida voittomarginaalit.

Toisin sanoen, skenaarion mukaan varsinkin FE-kortteja valmistettiin julkaisuun tarkoituksella vain juuri sen verran että arvostelijoille ja Youtuben influenssereille saatiin jaettua testikappaleet, joilla kerätään täydet pisteet ja näin luodaan näennäinen ensivaikutelma kovasta julkaisusta houkuttelevaan hintaan. Sitten annetaan keinotekoisen saatavuusongelman nostaa katuhintaa ja kun lokakuussa aletaan painaa tavaraa myyntikanavaan, siihen mennessä ihmiset onkin jo valmiita maksamaan vähän suositushintaa enemmän.

Jos tämä oikeasti on nahkatakin pelisuunnitelma niin toistaiseksi on mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Jos NVIDIA olisi halunnut maksimoida voitot, niin 3080:n hinta olisi pitänyt olla esim 200e-400e korkeampi näin alussa. Ei oon myyminen ei maksimoi Nvidian voittoja mitenkään.
 
Viimeksi muokattu:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Jos NVIDIA olisi halunnut maksimoida voitot, niin 3080:n hintqa olisi pitänyt olla esim 200e-400e korkeampi näin alussa. Ei oon myyyminen ei maksimoi Nvidian voittoja mitenkään.
Maksimoi, kun piirit toimitetaan aib kautta. FE myynti ei kannata.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Hauska tämä sama toistuva kuvio joka kerta kun jotain hypetettyä julkaistaan. Itku potku raivareitahan tässä oli odotettavissa mutta silti se aina yllättää positiivisesti:) Viisas odottaa sen puoli-vuoden ja ostaa sitten kun näkee että onko mitään järkeä. Mutta toki jokainen tekee miten tykkää mutta ei kannata pettyä kun superit tulee kohta sitten myyntiin ja sama itku heti taas..."mulle myytiin paskaa itku" sen jälkeen kun piti tuo 3080:nen saada heti:)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
239
Olihan tuossa jo kuukauden alkupuolella kovasti sen suuntaista signaalia ilmassa että korttien saatavuus julkaisuun tulee luultavasti olemaan erittäin huono ja että tämä ei suinkaan ole vahinko, vaan osa Nvidian strategiaa maksimoida voittomarginaalit.

Toisin sanoen, skenaarion mukaan varsinkin FE-kortteja valmistettiin julkaisuun tarkoituksella vain juuri sen verran että arvostelijoille ja Youtuben influenssereille saatiin jaettua testikappaleet, joilla kerätään täydet pisteet ja näin luodaan näennäinen ensivaikutelma kovasta julkaisusta houkuttelevaan hintaan. Sitten annetaan keinotekoisen saatavuusongelman nostaa katuhintaa ja kun lokakuussa aletaan painaa tavaraa myyntikanavaan, siihen mennessä ihmiset onkin jo valmiita maksamaan vähän suositushintaa enemmän.

Jos tämä oikeasti on nahkatakin pelisuunnitelma niin toistaiseksi on mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Saako Nvidia enemmän rahaa siitä että Asus TUF myy 800 eurolla vs. että sama kortti myy 740 eurolla?
 
ambba

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.04.2018
Viestejä
891
Aina odotan puoli vuotta uuden tuotteen julkaisusta ennen kuin ostan. Harvoin on helppooa heti alussa, joko ajureista tai saattavuudesta johtuen, tai jopa ihan rakenteellisia mokia sattunut. On kivaa seurata sivusta. Materialismia hohhoijaa mikä maailma ja kiire saada uusinta uutta
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
139
Tämä koko FE kuvio on kyllä huonosti ajateltu. Fiksumpaa olisi ollut laittaa ensiksi myyntiin joku limited edition sarja joita valmistetaan vaikka 3080 kappaletta ja jokainen kappale numeroitu.
Hinta sitten tyyliin +50% siitä mikä tulee olemaan se lopullinen normaalin FE:n hinta.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Saako Nvidia enemmän rahaa siitä että Asus TUF myy 800 eurolla vs. että sama kortti myy 740 eurolla?
Suoraan tuosta linkitetystä videosta, saako nVidia enemmän rahaa siitä, että hinnat, mielikuvat, arvostelut ja hype vedetään ensin kaakkoon, kun myydään tyyliin 600€ hyvin koottua FE:tä 700€ hintaan, jossa tietääkseni heti nVidian omilla puheilla, sitä ilmaa hinnassa jo itsessään. Sitten Asus myy sitä tyyliin 550€ rakennettua Tuffia (mallisarja joka saa ainakin omat niskakarvat pystyyn) 740€ ja isolla volyymillä, kun se on muka niin hyvä vastine rahalle, vaikka siinä on ilmaa vain enemmän.

Mutta tämä ilmiselvä skämmi jää näkemättä, pointtina siis se että kumma kun eivät kuseta sitäkin enemmän. Niin siis jos jo itse artikkelista ei keksi, mitä tuo malli teki 2000-sarjan kysynnälle.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Ei kyllä riitä meikäläisen foliorullassa metrit tähän ketjuun kyllä, sen verran korkealentosta on :rofl:

Jos haluaa vähän maanläheisemmän selityksen niin tuli ehkä julkaisupäivä vähän äkkiä vastaan koska covid, oli halu ehtiä ennen AMD:tä, kysyntä on huikea tuotteen hyvyyden / hinnan / onnistuneen markkinoinnin myötä, kysyntää lisää siitäkin erikoinen vuosi ja Cyberpunk 2077 säteenseurannan kanssa jne.

Ja voisihan NVIDIA tietysti istua varaston päällä kunnes on miljoona korttia myytäväksi, mutta se sitten hymyilyttää Jenseniä aika vähän jos julkaisuun mennessä kaikki tiedot on vuotanut (eli hype numeroista laantunut), AMD myynyt omia uusia korttejaan puoli vuotta ja loppujen lopuksi puolet korteista jää siinne varastoon hapantumaan kun ei niitä sitten kukaan halunnutkaan ensivillityksen jälkeen.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
454
Mun mielestä yrityksen näkökulmasta launchi onnistui loistavasti. Nykyiset kortit menee kaikki ja nyt kaikki valmistajat omaavat käsityksen paljonko niitä pitää nyt tehdä että kysyntä/tarjonta on edes sinnepäin. Näin ei jää minnekkään tolkutonta varastoa ser jätettä kuten esim 2080ti kohdalla on.
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
17
Nvidia teki tämän tahallaan jotta hinnat nousee, ja nvidia voi pestä omat kädet ja sysää vastuun muille valmistajille
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Nvidia teki tämän tahallaan jotta hinnat nousee, ja nvidia voi pestä omat kädet ja sysää vastuun muille valmistajille
Mutta mitä se hintojen nousu nVidiaa hyödyttää, jos myyvät piirit AIB valmistajille etukäteen fiksattuun hintaan?
Sitten eri tarina jos eivät myy vaan AIB:t käyvät piireistä huutokauppaa myyjänä nVidia.
AMD ei per piiri hyötynyt siitä mitään kun 400-sarjan polarikset ja ekat Vegat vietiin käsistä mining buumin aikana ja niiden hinnat nousivat jopa 100%, AIB:t ja/tai myyjät ne voitot käärivät.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
No paska makuhan siitä jäi. Hypetys oli suuri paljon ennen jukaisua, mutta eivät pystyneet siihen vastaamaan. Varmasti osana ollut koronasta johtuvia ongelmia. Eri hilujen saanti valmistajilta. Mutta silti olsi pitänyt varautua paremmin. Tai julkaista myöhemmin kun varastossa olisi ollut enempi tavaraa. Toinen mikä kiinnostaisi niin miten jatkossa? Tuleeko niitä vai ei ja koska?
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
Hauska tämä sama toistuva kuvio joka kerta kun jotain hypetettyä julkaistaan. Itku potku raivareitahan tässä oli odotettavissa mutta silti se aina yllättää positiivisesti:) Viisas odottaa sen puoli-vuoden ja ostaa sitten kun näkee että onko mitään järkeä. Mutta toki jokainen tekee miten tykkää mutta ei kannata pettyä kun superit tulee kohta sitten myyntiin ja sama itku heti taas..."mulle myytiin paskaa itku" sen jälkeen kun piti tuo 3080:nen saada heti:)
Aina tulee uutta rautaa ja vauhti vaan kiihtyy. Turha sitä jäädä itkemään. Kehitys kehittyy ;) (2070S omistaja alkuvuodesta)
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Sitten Asus myy sitä tyyliin 550€ rakennettua Tuffia (mallisarja joka saa ainakin omat niskakarvat pystyyn) 740€ ja isolla volyymillä, kun se on muka niin hyvä vastine rahalle, vaikka siinä on ilmaa vain enemmän.
Mitäs vikaa TUF 3080:ssa on? Näyttäisi olevan toistaiseksi paras 3xxx sarjan näyttis.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Mun mielestä yrityksen näkökulmasta launchi onnistui loistavasti. Nykyiset kortit menee kaikki ja nyt kaikki valmistajat omaavat käsityksen paljonko niitä pitää nyt tehdä että kysyntä/tarjonta on edes sinnepäin. Näin ei jää minnekkään tolkutonta varastoa ser jätettä kuten esim 2080ti kohdalla on.
Tämä ajattelu johti osakeomistajien joukkokanteeseen ensimmäisen sukupolven RTX korttien kanssa NVIDIA Slapped With Class Action Lawsuit Tied To Cryptocurrency Implosion
Riippumatta syystä, vauhtisokeuteen ei kannata sortua.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
454
Niin siis kaikessa yritystoiminnassa on kyse käyttökatteesta. Sama vähän kuin grillin pitäjä ennakoi valomerkin jälkeistä nakin myyntiä. Nakit lämpenee hitaasti haluttuun lämpötilaan jolloin asiakkaat nielee niitä kernaasti. Liika vähän lämmität niitä niin myyt parhaan ajan eioota. Liian paljon niin joudut seuraavana iltana yrittämään myydä vanhoja nakkeja...rtx 2080ti (vanha nakki).
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Muuten hyvä, mutta aivan täysin eri asiasta kyse.
Oletettiin hirveä menekki hetkellisen boomin takia ja kun se kuoli pois niin kortteja jäi myymättä, tulosohjeistuksesta jäätiin mistä seurasi sanomista. Et näe mitään samankaltaisuutta?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Oletettiin hirveä menekki hetkellisen boomin takia ja kun se kuoli pois niin kortteja jäi myymättä, tulosohjeistuksesta jäätiin mistä seurasi sanomista. Et näe mitään samankaltaisuutta?
Ei, vaan oikeusjutussa nimenomaan syytetään firman valehdelleen osavuosikatsauksessa, ettei mahdollinen buumin puhkeaminen tulevaisuudessa vaikuttaisi myyntinäkymiin mitenkään, koska ohjaimet menisivät kaupaksi ihan samalla tavalla pelaajille.

Valehtelu oli se syy haastamiselle, ei se, että oltiin arvattu menekki väärin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Maksimoi, kun piirit toimitetaan aib kautta. FE myynti ei kannata.
Eipä se nvidia hyödy siitä menipä piiri FE:ssä tai jonkun muun kortissa.
Nvidian moka oli yksikertaisesti se, että näin ensi alkuun 3080:n hinta olisi kannattanut olla selkeästi korkeampi. Silti olisi menneet kaikki, mitä on kyetty tekemään.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Eipä se nvidia hyödy siitä menipä piiri FE:ssä tai jonkun muun kortissa.
FE korttien katetta syö toista sataa maksava jäähy. Se on pois katteesta.

Nvidian moka oli yksikertaisesti se, että näin ensi alkuun 3080:n hinta olisi kannattanut olla selkeästi korkeampi. Silti olisi menneet kaikki, mitä on kyetty tekemään.
Joku syy siellä varmasti on tälle hinnalle. Onko sitten se että kaksi uutta tehokasta konsolia maksaa niin vähän suhteessa tehoihin, vai jokin muu. Ei hintaa ihan sattumalta laskettu noin alas.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
FE korttien katetta syö toista sataa maksava jäähy. Se on pois katteesta.

Joku syy siellä varmasti on tälle hinnalle. Onko sitten se että kaksi uutta tehokasta konsolia maksaa niin vähän suhteessa tehoihin, vai jokin muu. Ei hintaa ihan sattumalta laskettu noin alas.
Syyllä ei ole merkitystä, sillä on, että nyt myytiin massiivisesti "ei oota".

Jos kortteja olis ollut myytäväksi s.e. kaikki olisivat saaneet, niin olisi voinut ajatella, että silloin olisi saatu kilpailijalta asiakkaita. Nyt kortteja ei jokatapauksessa ollut, joten ei saavutettu mitään.
Ja kyllä noiden valmistajilla on selkeä käsitys siitä, paljonko niitä oli saatavissa myyntiin, noin aluksi.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Nvidian moka oli yksikertaisesti se, että näin ensi alkuun 3080:n hinta olisi kannattanut olla selkeästi korkeampi. Silti olisi menneet kaikki, mitä on kyetty tekemään.
Ei

1) nVidia rakentaa premium brändiä. Premium brändit eivät laske tuotteiden hintoja, varsinkaan tuotteiden elinkaaren alussa. nVidia ennakoi kilpailua ja pyrkii hinnoittelemaan niin, että hintoja (ainakaan MSRP:tä) ei tarvitse laskea heti 1-2kk julkaisusta.
2) nVidia tykkää markkinaosuudesta, myyminen, vaikka kyseessä olisi jonosija 15354., on myymistä.
3) nVidia on ainakin TSMC:n kanssa tehnyt joskus sopimuksia, joissa piirien kappalehinta laskee mitä enemmän piirejä valmistetaan. Näin ollen nVidia saattaa saada paremman katteen halvemmasta tuotteesta kokonaisuudessa. Tonnin näyttikset eivät lennä (läheskään) samaa tahtia hyllystä kuin 700€ näyttikset.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 417
Viestejä
4 160 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom