NVIDIA käynnisti 21 päivän #UltimateCountdown-laskurin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
14 217

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIAn esitteli Ampere-arkkitehtuurin aiemmin tänä vuonna, mutta vain A100-laskentapiirin muodossa. Pelipuolen uusia näytönohjaimia on odotettu julkaistavaksi alkavan syksyn aikana, mutta yksimielisyyttä julkaisupäivästä ei ole vielä saatu erilaisten väitettyjen vuotojen joukossa.

Nyt yhtiö on twiitannut virallisella NVIDIA GeForce -tilillä tähden räjähdystä muistuttavan animaation hashtagilla UltimateCountdown. Samassa yhteydessä myös tilin taustakuva vaihdettiin uutiskuvanakin näkyvään kiusoittelukuvaan.

NVIDIAn #UltimateCountdownin yhteyteen on merkitty 21 päivää ja 21 vuotta. Päivällä on myös selkeä merkitys: 21 päivän kuluttua on 31. elokuuta ja yhtiö julkisti alkuperäisen GeForce-näytönohjaimensa nimenomaan 31. elokuuta vuonna 1999 eli 21 vuotta sitten. NVIDIAn voitaneen siis olettaa ainakin esittelevän uudet pelinäytönohjaimet kuluvan kuun viimeisenä päivänä.

Päivämäärä on ainakin hetkellisesti kylmää vettä huhuille, joissa ovat tähän asti esiityneet lähinnä syyskuulle osuvat päivämäärät. On kuitenkin edelleen mahdollista, että yksi tai useampi päivistä osuu myös oikeaan varsinaisen myyntiin tulemisen suhteen, sillä uusien näytönohjainten julkistus ei automaattisesti tarkoita vielä julkaisua. Alkuperäiset GeForce-näytönohjaimet saapuivat myyntiin 11. lokakuuta, eli reilusti yli kuukausi esittelynsä jälkeen. Myös aiempina vuosina on totuttu näkemään esittely ensin ja varsinainen julkaisu kauppoihin myöhemmin.

Lähde: NVIDIA GeForce @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 024
Joko on NVIDIA:lla järkyttävän kova luotto omiin tuotteisiin, tai sitten tässä ei kyllä ole mitään järkeä. Koko ajan on odoteltu, että ensin sieltä tulee AMD koska ne eivät pärjää vieläkään kilpailussa ja sitten nvidia vastaa, koska se olisi markkinataloudellisesti ainoa järkevä toimintamuoto. Nyt sitten antavat kaikki valtit AMD:lle joka voi jo ennen julkistusta hinnoitella ja vertailla omia tuotteitaan nvidian tuotteisiin ja joko tietävät voittavansa tai voivat segmentoida omia tuotteitaan paremmin. Ei markkina liiderin tarvitsisi mitään julkaista ensimmäisenä ellei ole täysin selvää, että se oma tuote on ylivoimainen ja siltikin söisi vain omien aiempien tuotteiden myyntiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 043

Minä en kyllä varsinaisesti ymmärrä, että miksi jälkimmäisenä hinnoittelu olisi jotenkin erityisen hyvä asia.

Senkun pudottaa hintoja tai tarjoaa rebateja jos ensin asetettu hinta on mukamas liian korkea.

Ei se ole mitenkään noloa.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 024
Minä en kyllä varsinaisesti ymmärrä, että miksi jälkimmäisenä hinnoittelu olisi jotenkin erityisen hyvä asia.

Senkun pudottaa hintoja tai tarjoaa rebateja jos ensin asetettu hinta on mukamas liian korkea.

Ei se ole mitenkään noloa.
No ei nekään hommat ihan helppoja ja ilmaisia ole, että jos myyt ensin tuotetta 1000€ ja sitten julkaiseekin naapuri paremman kortin hintaan 800€ niin alkaa järjestämään mitään rahan palautuksia, koska käytännössä pakko pudottaa omia hintoja. Kyllä se silti kolauttaa firman mainetta. Ihan yleinen käytäntö on, että ala kuin ala, niin se jolla on ns. paras niin ei julkaise ensimmäisenä koska sen toisen firman puolella on se pakko ja itsellä on se vanha tuote kuitenkin myynnissä mikä on se paras edelleen. Eli ei ole järkevää edes julkaista. Siinä, että julkaisee toisen jälkeen taas saa huomattavaa etua, kun omaa voi vielä viilata kun näkee sen toisen tuotteen ja sitten lyödä markkinoille taas se paras tuote. Ostajille kuitenkin riittää, että ilmoittaa toisen julkaistessa, että oma julkaisu vaikka 2vko päästä tms. eli että kannattaa vähän odottaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 591

Ei ilmaisia, vaan erittäinkin tuottoisia. Julkaiset ensimmäisenä niin saat hätäisimmiltä isommilla katteilla rahat pois. Sitten jos varteenotettavaa kilpailua ilmestyy, tiputetaan katteita. Täysin normaalia toimintaa.

Näytönohjaimen kaltaisia tuotteita ei myöskään mitenkään nopeasti "viilata" vastaamaan sitä uutta kilpailutilannetta muuten kuin hinnan osalta. Tuotantokapasiteetit piirivalmistajilta on ostettuna pitkän aikaa etupeltoon, ja ei todellakaan ole mahdollista ehdottamassasi parissa viikossa tuottaa yhtään mitään mikä olisi reaktio kilpailijan tarjoamaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 043
No ei nekään hommat ihan helppoja ja ilmaisia ole, että jos myyt ensin tuotetta 1000€ ja sitten julkaiseekin naapuri paremman kortin hintaan 800€ niin alkaa järjestämään mitään rahan palautuksia, koska käytännössä pakko pudottaa omia hintoja. Kyllä se silti kolauttaa firman mainetta. Ihan yleinen käytäntö on, että ala kuin ala, niin se jolla on ns. paras niin ei julkaise ensimmäisenä koska sen toisen firman puolella on se pakko ja itsellä on se vanha tuote kuitenkin myynnissä mikä on se paras edelleen. Eli ei ole järkevää edes julkaista. Siinä, että julkaisee toisen jälkeen taas saa huomattavaa etua, kun omaa voi vielä viilata kun näkee sen toisen tuotteen ja sitten lydä markkinoille taas se paras tuote.
Mainetta kenen kannalta? Joidenkin foorumeilla kirjoittelevien keyboard-warrioreiden?

AMD teki juuri tuon RX5700-sarjan kanssa ja jengi ylisti sitä ”muuvia” kun eka julkaistiin kortti kalliimmalla ja sitten nvidian julkaisun jälkeen pudotettiinkin omaa hintaa.

Nvidia ei varmasti tule tekemään samaa, mutta miksi tuo strategia on ok AMD:lle, mutta ei sovi Nvidialle?
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 024
Mainetta kenen kannalta? Joidenkin foorumeilla kirjoittelevien keyboard-warrioreiden?

AMD teki juuri tuon RX5700-sarjan kanssa ja jengi ylisti sitä ”muuvia” kun eka julkaistiin kortti kalliimmalla ja sitten nvidian julkaisun jälkeen pudotettiinkin omaa hintaa.

Nvidia ei varmasti tule tekemään samaa, mutta miksi tuo strategia on ok AMD:lle, mutta ei sovi Nvidialle?
Missähän on kehuttu? Jokainen kalliimmalla ostanut tuntee olonsa petetyksi. Ei sillä AMD:lla ollut muuta mahdollisuutta kuin laskea hintaa! Sen oli yksinkertaisesti pakko. Siitä ei koskaan synny hyviä mielikuvia ja positiivista mainosta, että heti julkaisun jälkeen joudut laskemaan tuotteen hintaa kun naapuri pistää paremman myyntiin samalla hinnalla.
Ei ilmaisia, vaan erittäinkin tuottoisia. Julkaiset ensimmäisenä niin saat hätäisimmiltä isommilla katteilla rahat pois. Sitten jos varteenotettavaa kilpailua ilmestyy, tiputetaan katteita. Täysin normaalia toimintaa.

Näytönohjaimen kaltaisia tuotteita ei myöskään mitenkään nopeasti "viilata" vastaamaan sitä uutta kilpailutilannetta muuten kuin hinnan osalta. Tuotantokapasiteetit piirivalmistajilta on ostettuna pitkän aikaa etupeltoon, ja ei todellakaan ole mahdollista ehdottamassasi parissa viikossa tuottaa yhtään mitään mikä olisi reaktio kilpailijan tarjoamaan.
Kelloja voi ruuvata kuitenkin ja saada niitä marginaalisia prosentteja irti. Ihan kuten AMD teki kun oli pakko. Nvidioissakin olisi pelivaraa jos olisi pakko, vielä ei ole ollut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 043
En muista myytiinkö niitä kortteja edes siinä välissä, kyse oli muistaakseni juuri siitä julkaisu vs. myyntiin tulo välistä, johon nvidia tähtäsi omat superinsa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
14 217
En muista myytiinkö niitä kortteja edes siinä välissä, kyse oli muistaakseni juuri siitä julkaisu vs. myyntiin tulo välistä, johon nvidia tähtäsi omat superinsa.
Ei myyty ja ainakin väittävät että oli ihan suunniteltu "stuntti" että saisivat NVIDIAn hinnat tietoon (sen voi sitten kukin keskenään päättää uskooko)
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 024
Ei pidä ostaa mitään elektroniikkaa jos tuotteiden hinnanlasku saa tuntemaan olonsa petetyksi.
No en nyt kyllä ihan allekirjoita, että jos tänään ostat tuotteet hintaan 200€ ja huomenna se valmistaja pudottaa hinnat puoleen ja muut saa saman huomenna 100€ niin että "oho ei kannata ostaa elektroniikkaa, eikä saa vituttaa".
 
Liittynyt
05.03.2018
Viestejä
499
Koko ajan on odoteltu, että ensin sieltä tulee AMD koska ne eivät pärjää vieläkään kilpailussa
Väärin. Koko ajan on tiedetty että AMD ehtii omalla RDNA2-tavaralla ehkä rimaa hipoen jouluksi, koska resurssit on ensisijaisesti menneet konsolipiirien kanssa.

Ja jos AMD pistää jotain tosi päräyttävää tiskiin niin eiköhän sieltä kevääksi löydy vähän takataskusta hätäviritys-kellotus-binnattua halo-korttia jolla huippukortin mantteli voidaan ottaa takaisin.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
278
Hintaluokka oli 1500mk vuonna 1999 ja se oli se DDR-malli, jossa oli paremmat muistit..
Toisaalta vuoden 1999 markan kurssilla laskettuna ja inflaatio huomioiden 1500mk muunnettuna tämän päivän euroihin tarkoittaa n. 342€. Eli hieman ollaan siitä kyllä kallistuttu, jopa kaikki mahdolliset asianhaarat huomioiden. Ja etenkin jos miettii nvidian viimeisen vuosikymmenen hintakehitystä kuluttajahuippumallin osalta (Titaneita ja multigpu-kortteja en nyt laske tähän), niin ennen veroja gtx 580 maksoi julkaisussaan 500$, gtx 680 maksoi 550$, gtx 780ti maksoi 700$, gtx 980ti maksoi 650$, gtx 1080ti maksoi 700$ ja sitten yhtäkkiä rtx 2080Ti maksoi sen 1300$, niin on aika selvää milloin hinta/laatu suhde alkoi tippumaan.

Ja sitten tämän kehityksen perusteella ja nvidian suuren ahneuden pohjalta voidaan vain kuvitella, että mikä hinnoittelu tämän uuden genun huippumallilla tulee olemaan. Mutta kuten muidenkin isojen brändien kohdalla, merkkiuskovaiset fanit ostavat uusinta uutta vaikka ensin myyden toisen munuaisensa jotta pääsevät leuhkimaan. Onhan näitä muitakin esimerkkejä vastaavista brändeistä kuten esim Apple. Mutta toisin kuin nvidian kohdalla, niin esim. Applen huippukalliilla tuotteilla sentään yleensä tehdään jotakin hyödyllistä eikä vain venytetä internetissä virtuaalipenistään :D

Eli, pidetään peukkuja sen puolesta että nvidia kompastuu omaan ahneuteensa hinnoittelussa, ja että AMD hinnoittelee tuotteensa tavalliseen tyyliinsä erittäin kilpailukykyisesti vaikka eivät haastaisikaan siellä ihan terävimmässä kärjessä. Kunhan tällä kertaa eivät ryssi ajureitansa samalla tavoin kuin 5000-sarjan kohdalla, niin ei ole montaa asiaa joka voisi mennä vikaan.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 188
No en nyt kyllä ihan allekirjoita, että jos tänään ostat tuotteet hintaan 200€ ja huomenna se valmistaja pudottaa hinnat puoleen ja muut saa saman huomenna 100€ niin että "oho ei kannata ostaa elektroniikkaa, eikä saa vituttaa".
Jos tavaraa on tarvinnut ja hinta on ollut sopiva niin itseä ei ainakaan harmittaisi.

Elektroniikalla rahallinen arvo yleensä laskee se voi tapahtua huomenna tai vasta vuoden päästä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
14 217
Väärin. Koko ajan on tiedetty että AMD ehtii omalla RDNA2-tavaralla ehkä rimaa hipoen jouluksi, koska resurssit on ensisijaisesti menneet konsolipiirien kanssa.

Ja jos AMD pistää jotain tosi päräyttävää tiskiin niin eiköhän sieltä kevääksi löydy vähän takataskusta hätäviritys-kellotus-binnattua halo-korttia jolla huippukortin mantteli voidaan ottaa takaisin.
AMD:n semi-custom kaverit (jotka nuo konsolisirutkin suunnittelevat) saavat nuo IP blokit käsiinsä kun ne ovat valmiit, ei niiden pitäisi vaikuttaa millään tasolla näyttispuolen kavereihin jotka suunnittelee sen IP:n ja toteuttaa grafiikkapiirit.
(ja siellä semi-custom puolellakin luulisi olevan erilliset tiimit kummallekin valmistajalle, koska noissa piireissä on myös valmistajien custom IP:tä mikä ei saa millään tasolla vuotaa kilpailijalle)
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 188
Toisaalta vuoden 1999 markan kurssilla laskettuna ja inflaatio huomioiden 1500mk muunnettuna tämän päivän euroihin tarkoittaa n. 342€. Eli hieman ollaan siitä kyllä kallistuttu, jopa kaikki mahdolliset asianhaarat huomioiden. Ja etenkin jos miettii nvidian viimeisen vuosikymmenen hintakehitystä kuluttajahuippumallin osalta (Titaneita ja multigpu-kortteja en nyt laske tähän), niin ennen veroja gtx 580 maksoi julkaisussaan 500$, gtx 680 maksoi 550$, gtx 780ti maksoi 700$, gtx 980ti maksoi 650$, gtx 1080ti maksoi 700$ ja sitten yhtäkkiä rtx 2080Ti maksoi sen 1300$, niin on aika selvää milloin hinta/laatu suhde alkoi tippumaan.
Toki on nuo valmistuskustannuksetkin nousevat kun aina laitetaan lisää pikkutavaraa piirilevylle. Maltillinen hinnankorotus on ihan ok.

Ylemmästä kuvasta voi ihan laskea montako osaa piirilevyllä näkyy vuonna 99, alempana taas on 2080ti jonka osien yhteenlasku on jo hankalampi tehtävä.
0.jpg

back_small.jpg
 
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
1 377
21 vuotta, 21 päivää. Seuraavaksi tulee RTX 2180 yms ja lippulaivan hinta 2100€ Titania huomioimatta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 043
Toki on nuo valmistuskustannuksetkin nousevat kun aina laitetaan lisää pikkutavaraa piirilevylle. Maltillinen hinnankorotus on ihan ok.

Ylemmästä kuvasta voi ihan laskea montako osaa piirilevyllä näkyy vuonna 99, alempana taas on 2080ti jonka osien yhteenlasku on jo hankalampi tehtävä.

OT: on muuten aika uskomatonta, että noita samoja fyysisesti yhteensopivia dvi-liittimiä näkee vieläkin uusissa RTX 2070 tason vehkeissä.

Vga-dsubia ei ole sentään muutamaan sukupolveen uuden generaation näyttiksistä enää löytynyt, vaikkakin toki jostain industrial- ja serveriemoista sitä vielä löytääkin.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
518
Tuli vanha olo, nimittäin tuolla ser lodjussa parvekkeella on mm. geforce 256, sehän oli muistaakseni ensimmäinen varsinainen GPU:ksi luokiteltava, ei toki ollut eka 3d kortti...

Edit: Korttien hinnoista vielä, muistaakseni GF3 ti 500 maksoi jo joku 3000 markkaa, eli aika vauhdikkaasti ne hinnat rupesivat nousee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
278
Toki on nuo valmistuskustannuksetkin nousevat kun aina laitetaan lisää pikkutavaraa piirilevylle. Maltillinen hinnankorotus on ihan ok.

Ylemmästä kuvasta voi ihan laskea montako osaa piirilevyllä näkyy vuonna 99, alempana taas on 2080ti jonka osien yhteenlasku on jo hankalampi tehtävä.

Onhan se toisaalta vaikeampi tehtävä tietysti alkaa laskemaan, mutta jos vertaa tuota 2080Ti vs 1080Ti, niin aika lailla samaa määrää rojua siinä näyttäisi olevan piirilevyllä kiinni. Tai ehkä 2080Ti sisältää hieman enemmän komponentteja, mutta kuitenkin ainakin itseni on hyvin, hyvin vaikea uskoa että hintaero selittyisi pelkästään erilliskomponenttien hinnoilla :D

Linkkinä tosiaan kuva 1080Tin pcb:stä https://www.gamersnexus.net/media/k2/items/cache/77b366dd254a43618bcbedaf86ab4031_XL.jpg
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
380
Kyllähän se on niin että kuka ehtii julkaisemaan parhaan tuotteen kuorii kermat päältä. Eikä kilpaileva yritys ala myymään omaa tuotettaan kuin 5-20% halvemmalla vaikka olisikin yhtä nopea.
Vaarana on että jos jälkimmäisen yrityksen tuote onkin nopeampi entä jo julkaistu niin hintataso onkin sitten korkea, ellei infernaalinen.
Näinhän se varmaan onkin. Osa ihmisistä menee lompakko auki jonoon ennen kuin ensimmäistäkään revikkaa on tuotteesta edes kunnolla tullut.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 156
Toki on nuo valmistuskustannuksetkin nousevat kun aina laitetaan lisää pikkutavaraa piirilevylle. Maltillinen hinnankorotus on ihan ok.

Ylemmästä kuvasta voi ihan laskea montako osaa piirilevyllä näkyy vuonna 99, alempana taas on 2080ti jonka osien yhteenlasku on jo hankalampi tehtävä.
Pistetään vielä referenssiksi Vega VII piirilevy. Hyvin huomaa, miten HBM muistit vähentää komponenttien tarvetta (tietty se interposer sitten maksaa, HBM on kyllä halventunut, mutta taitaa sekin olla yhä gddr6 muistia kalliimpaa). Tulee ihan nuo wanhan liiton näytönohjaimet mieleen, kun piirilevyt on puhtaampia. Enemmän ja kalliimpia komponentteja noihin kyllä työnnetään ja gpu piirien koot ja valmistuskustannukset ovat nousseet. Silti on niissä ilmaa, kuten fermin hinta tippui about 25% kun 4870 ilmestyi. Siitä huomaa hyvin mitä kilpailu tekee hintatasolle.

index.jpg
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
199
Toki on nuo valmistuskustannuksetkin nousevat kun aina laitetaan lisää pikkutavaraa piirilevylle. Maltillinen hinnankorotus on ihan ok.

Ylemmästä kuvasta voi ihan laskea montako osaa piirilevyllä näkyy vuonna 99, alempana taas on 2080ti jonka osien yhteenlasku on jo hankalampi tehtävä.

Tuo ei nyt ei itsessään välttämättä tarkoita valmistuskustannusten nousua. Pitää muistaa, että yhtä arkipäiväistä tai ajan hermolla olevaa molempien korttien valmistus on ollut omana aikanaan. Valmistusprosessi on ehkä monimutkaistunut, mutta samalla myös valmistusmetodit ovat kehittyneet ja tuotteita tuotetaan paljon enemmän, tuoden hintoja alas. Samalla vaivalla molemmat kortit on valmistettu.

Tuo määrän lisääntyminen piirilevyllä ei todellakaan ole mikään oikeutus taikka syy sille, että huippuluokan kortti maksaa yli tonnin. Kyllä siinä on ahneus taustalla.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
69
Tää on aika jännä nyt sitten odotella, että mikä se Ampere 3070:n suositushinta tulee olemaan, vaihtoehdothan on:

* 1999 USD
* 2020 USD
* 2121 USD
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
453
Mikäs kommunistibbs tämä on?:D kapitalismissa hinta määräytyy markkinoiden mukaan, eikä siihen pitäisi olla mitään ahneusvalittamista
Kyllähän se vituttaa kun firmat hilaa hintoja ylös. Lammaslaumat ovat valmiita maksamaan leluistaan mitä tahansa eivätkä älyä äänestää lompakollaan. Itse olen onneksi viisas ja vain ulisen sen sijaan että ostaisin ylihinnoiteltuja ilmapalloja.
 
sjn

Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
63

Pikkusen maistuu katkeruus/kateus tässä tekstissä:D Ne ostaa kellä on rahaa ja se ei tee ihmisestä lammasta.
 
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
1 377
Ei kai tarkoitus olekaan, että kaikki ostavat sen lippulaivan? Jokaiselle löytyy sopivasta hintaluokasta näytönohjain. Se ei tule muuttumaan. Tuntuu, että porukka on suolaisia, kun sitä lippulaivaa ei saakaan 600€. Mikä pakkomielle ihmisillä on noiden lippulaivojen hinnoitteluun? Mitä väliä jos oma budjetti on 500€ ja hyllyssä on 2000€ kingpin? Tämän takia täytyy tulla foorumille joka viikko valittamaan kuinka on kallista?
 
Pointti on siinä, että ennen sen saman suorituskyvyn on saanut paljon pienemmällä rahalla. Eivät nuo kortit ole muuttuneet hinnan kanssa samassa suhteessa tehokkaammiksi. En minä valita että Ferrari maksaa enemmän kuin Volvo, mutta valittaisin jos uutta Volvoa myytäisiin yhtäkkiä Ferrarin hintaan.

Ja tuo kateus-kortin pelaaminen on kanssa älytöntä. Ihan kuin kaikista epäkohdista huomauttaminen olisi jotenkin kateutta tai katkeruutta. Kuka siinä häviäisi jos noissa hinnoitteluissa pidettäisiin joku järki kädessä? Olisihan tuommoinen kortti mahdollista ostaa, mutta ei se siitä yhtään vähemmän-paskaa ostosta tekisi.
E: Tuolla logiikalla porukkaa ei haittaisi jos low-end näyttiksetkin joilla pelaat 1080p low asetuksilla maksaisi 800€. Ne ostaa kellä on rahaa, muut voi pelata puhelimella.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 123
Eli 21 päivän päästä nähdään nahkatakki paukuttelemassa henkseleitään ja esittelemässä hintalappua jonka numerot saavat kylmän hien pintaan
 
Ei minua haittaisi, vaikka näyttisten hintahaitari menisi pariin miljoonaan asti. Saa piilaakson firmaperustajat pelailla, jos hommiltaan ehtivät, ei se minulta pois ole. Turing oli vain hinta/teho suhteeltaan huonompi mitä edeltäjänsä. Pascal oli edeltäjäänsä parempi samalla mittarilla mitattuna. Maxwell oli samalla mittarilla aika tarkkaan sama, mitä edeltänsä.

Jos uusia hintakategroioita syntyy paremman perf/€ kehityksen myötä se vain lisää valinnanvaraa. Jos ko. suhde laskee, niin lopulta alkaa vituttaa kun parin sukupolven välein vaihtamalla samalla rahalla ei saakkaan esim tuttua 2x parannusta, vaan tuleekin vain 50% lisää.
 
Liittynyt
17.11.2018
Viestejä
180
N

Niin. Kapitalismi toimii niin. Jos markkinat olisivat valmiita maksamaan 800€, niin sitten näyttis maksaisi 800€. Varmasti nvidiallakin on tuotantotalousinsinöörit tai analyytikot laskemassa tarkasti regressioanalyysia siitä mikä hinta on firman tuloksen kannalta optimaalisin. Voin luvata ettei tällaisia ratkaisuja tehdä perstuntumalta.
 
Pointti on siinä, että ennen sen saman suorituskyvyn on saanut paljon pienemmällä rahalla.
Väitätkö tosissasi, että viime korttisarjoissa olen esim. 500 eurolla saanut enemmän tehoa kuin uudemmassa sarjassa samalla rahalla? Vaadin tähän kyllä jotakin faktaa väitteen tueksi.

Kieltämättä 2080ti:n hinta karkasi poikkeuksellisen ylös, mutta yleisesti ottaen samalla rahalla saa uudemmassa raudassa parempaa vastinetta.

Voisitko myös viitata missä minä olen pelannut jonkun kateus-kortin? Itse en kyllä löydä viestistäni tällaista. Päin vastoin, monessa muussa viestissä näkyy epämääräistä valitusta, johtuneeko sitten kateudesta vai mistä, en tiedä.

Itsehän toistaiseksi ajelen GTX 1080:llä, joten en ole täällä leijumassa, kuinka muut ovat köyhiä, kun ei ole varaa 2080 ti:hin.
 
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
1 377
Ei minua haittaisi, vaikka näyttisten hintahaitari menisi pariin miljoonaan asti. Saa piilaakson firmaperustajat pelailla, jos hommiltaan ehtivät, ei se minulta pois ole. Turing oli vain hinta/teho suhteeltaan huonompi mitä edeltäjänsä. Pascal oli edeltäjäänsä parempi samalla mittarilla mitattuna. Maxwell oli samalla mittarilla aika tarkkaan sama, mitä edeltänsä.

Jos uusia hintakategroioita syntyy paremman perf/€ kehityksen myötä se vain lisää valinnanvaraa. Jos ko. suhde laskee, niin lopulta alkaa vituttaa kun parin sukupolven välein vaihtamalla samalla rahalla ei saakkaan esim tuttua 2x parannusta, vaan tuleekin vain 50% lisää.
Ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltä Turingista. Vaikka 2080ti karkasi todella koviin hintoihin suorituskykyyn nähden, mielestäni täytyy huomioida, että tuli RTX, joka vaatii uusia komponentteja korttiin, joita ennen ei ole ollut. Muissa hintaluokissa sitten samalla rahalla saikin enemmän tai vähemmän lisää tehoa verrattuna edelliseen sukupolveen. Täytyy myös huomioida, että jo inflaation vaikutus parin vuoden ajalta nostaa kalleimpien korttien hintaa jonkin verran.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
199
Niin. Kapitalismi toimii niin. Jos markkinat olisivat valmiita maksamaan 800€, niin sitten näyttis maksaisi 800€. Varmasti nvidiallakin on tuotantotalousinsinöörit tai analyytikot laskemassa tarkasti regressioanalyysia siitä mikä hinta on firman tuloksen kannalta optimaalisin. Voin luvata ettei tällaisia ratkaisuja tehdä perstuntumalta.
No sittenhän homma on sillä selvä! Ettei vaan leimauduta kommunisteiksi kun vaaditaan rahoille parempaa vastinetta :sbsmile:

Väitätkö tosissasi, että viime korttisarjoissa olen esim. 500 eurolla saanut enemmän tehoa kuin uudemmassa sarjassa samalla rahalla? Vaadin tähän kyllä jotakin faktaa väitteen tueksi.
Esimeriksi 600€:n GTX 980 oli julkaisuaikaansa suhteutettuna yhtä tehokas kuin 800-900€:n RTX 2080. Kateuskortilla viittasin toiseen käyttäjään.

En nyt ymmärrä miksi täällä puolustellaan oman edun vastaisesti jonkun yrityksen X päätöstä veloittaa tuotteistaan ylihintaa:hmm:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 258
Tää on aika jännä nyt sitten odotella, että mikä se Ampere 3070:n suositushinta tulee olemaan, vaihtoehdothan on:

* 1999 USD
* 2020 USD
* 2121 USD
Mistä nuo "vaihdoehdot" tulevat? Nyt se arkijärki käteen siellä ja jätetään typerä hoperehtäminen foorumin ulkopuolelle..!

Eli 21 päivän päästä nähdään nahkatakki paukuttelemassa henkseleitään ja esittelemässä hintalappua jonka numerot saavat kylmän hien pintaan
Todennäköisemmin esittelee kortteja, jotka saavat ennemminkin ihmiset rientämään ostamaan niitä.
-------------
Hyvä nyt yleensä vain maksaa ja paras maksaa vielä huomattavasti enemmän! Sille nyt vain ei mitään voi.
AMD:n olisi syytä nyt kaivaa myös korttinsa esiin ja olla munaamatta tälläkertaa, jotta saataisiin edes kilpailua.

Jos on miettimässä nyt näyttispäivitystä, niin kannattaa nyt odotella kuukausi ja kerätä sitä budjettia..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 591
No sittenhän homma on sillä selvä! Ettei vaan leimauduta kommunisteiksi kun vaaditaan rahoille parempaa vastinetta :sbsmile:

Esimeriksi 600€:n GTX 980 oli julkaisuaikaansa suhteutettuna yhtä tehokas kuin 800-900€:n RTX 2080. Kateuskortilla viittasin toiseen käyttäjään.
No nyt mennään erikoisten metriikoiden puolelle. Mitään julkaisuaikaan suhteutuksia missään tehdä. 2080 on helposti yli 50% nopeampi kuin 980.

Puhumattakaan sitten siitä että uusien korttien julkaisu pääsääntöisesti on aina tiputtanut vanhojen hintoja, jolloin kuluttajalla on valinta ottaa se täsmälleen sama suorituskyky halvemmalla.
 
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
1 377
No sittenhän homma on sillä selvä! Ettei vaan leimauduta kommunisteiksi kun vaaditaan rahoille parempaa vastinetta :sbsmile:

Esimeriksi 600€:n GTX 980 oli julkaisuaikaansa suhteutettuna yhtä tehokas kuin 800-900€:n RTX 2080.
Nyt en oikein ymmärrä. Voisitko avata vähän. Mitä tarkoittaa ”julkaisuaikaansa suhteutettuna”? Sori jos kyselen tyhmiä, mutta nyt en saa kiinni.

D464E866-1683-499C-BFD6-DEE4A07A9FA2.png

Tässä kuvassa jo RTX 2060 näyttää huomattavasti tehokkaammalta kuin 980ti ja 2060:n hinta varmasti oli halvempi kuin tuo 600 € (en itse tiedä paljonko 980ti maksoi, koska en itse silloin ollut vielä aktiivinen pc-maailmassa). Eikö tällöin samalla rahalla ole saanut huomattavasti enemmän tehoa kuin ennen?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 258
No nyt mennään erikoisten metriikoiden puolelle. Mitään julkaisuaikaan suhteutuksia missään tehdä. 2080 on helposti yli 50% nopeampi kuin 980.

Puhumattakaan sitten siitä että uusien korttien julkaisu pääsääntöisesti on aina tiputtanut vanhojen hintoja, jolloin kuluttajalla on valinta ottaa se täsmälleen sama suorituskyky halvemmalla.
Lisäksi 2080:ssa on ominaisuuksia, joita 980:ssä ei ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
949
Hyvä nyt yleensä vain maksaa ja paras maksaa vielä huomattavasti enemmän! Sille nyt vain ei mitään voi.
AMD:n olisi syytä nyt kaivaa myös korttinsa esiin ja olla munaamatta tälläkertaa, jotta saataisiin edes kilpailua.
Tämähän se on. Vaikka oma seuraava kortti on jotain väliltä 3070-3080 (hyvin todennäköisesti), en todellakaan aio ostaa ennen kuin AMD on iskenyt kilpailevat laput pöytään. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoista nähdä, jos AMD saa ulos tuollaisen 3080:n ja 3080 TI:n (vai onko se 3090) väliin sijoittuvan kortin, että miten tuo hinnoittelu siinä asettuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 043
Pointti on siinä, että ennen sen saman suorituskyvyn on saanut paljon pienemmällä rahalla. Eivät nuo kortit ole muuttuneet hinnan kanssa samassa suhteessa tehokkaammiksi. En minä valita että Ferrari maksaa enemmän kuin Volvo, mutta valittaisin jos uutta Volvoa myytäisiin yhtäkkiä Ferrarin hintaan.
Vuonna 1999 ei ollut ollenkaan high-end GPU:ita. Suurimmat GPU:t piirien koon puolesta olivat ihan naurettavan pieniä (jos katsotaan nykyperspektiivistä), eikä edes kalleinta Geforce DDR:ää voi pitää high-end korttina, vaan se oli vaan keskinkertainen kortti, joka sattui olemaan markkinoiden paras, koska kukaan ei ollut vielä keksinyt, että markkinoita saattaisi olla vielä tuplasti kalliimmille ja nopeammille korteille.

Sitä mukaa kun pelaaminen on yleistynyt harrastuksena, on tullut high-endimpiä tuotteita markkinoille.

Asiaa voisi ajatella niin, että vaikkapa jossain kaupungissa on ainoastaan H&M:n vaatekauppa ja joka vuosi tulee vain H&M:n uudet vaatteet tarjolle ja paikallinen nuoriso sitten shoppailee 99%:sesti H&M:stä uudet kuteet. Sitten yksi vuosi kaupunki on saavuttanut sen kriittisen koon, että Hugo Boss päättää avata myymälän. H&M:n vaatteet eivät huonone yhtään ja ensi vuoden vaatteista edelleen 98% nuorista shoppailee kuteet sieltä, mutta 1% varakkaammista käykin hakemassa vaatteensa Hugo Bossilta.

Nvidia Titanit ovat niitä tosimaailman Louis Vuittoneita ja Lamboghinejä. Se, että todellisia lippulaivoja on ilmestynyt high-end kysynnän mukana, ei tarkoita, etteikö niitä 250-300mm² kokoisia piirejä olisi edelleen tarjolla siellä Henkkamaukassa.

High-end näyttisten piirikoko oli vuosien ajan jossain luokassa 250-350mm². Nykyisin Nvidia on painanut High-endin on jonnekin 600mm² yläpuolelle ja AMD ei ole vuosiin edes yrittänyt vastata siihen. Minusta on aivan ilmeistä, että kun markkinoille tulee vähän parannellun keskiluokan lisäksi myös ihan överiksi vedettyjä tuotteita, niin sen yläpään hinnat nousevat. Eivät ne Toyota Suprat ja BMW:t 3-set ole mihinkään kadonneet (TU116 ja NAVI10), vaikka muutama valmistaja on tuonut Lamborghinejä markkinoille.

Ja vaikka AMD koittaisi vastata nvidian jättipiireihin, niin ei niiden valmistaminen vaan onnistu halvalla. Valtavissa piireissä on myös iso vaihtoehtokustannus. Jos Nvidia voi valita, että teettäkö se 2x 350mm² piirejä vai 1x 700mm², niin sen on pakko saada nyhdettyä OEM:iltä luokkaa 2.5x enemmän rahaa jälkimmäisistä, jotta hommassa on järkeä. Isojen piirien yieldit ovat pienemmät ja suunnittelukustannukset jne. jakautuvat pienemmälle määrälle kortteja.
 
  • Tykkää
Reactions: aop

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 123
Todennäköisemmin esittelee kortteja, jotka saavat ennemminkin ihmiset rientämään ostamaan niitä.
Montakohan korttisukupolvea siitä on, kun näytönohjaimiin tuli viimeksi Ooh! Ja Aah! elämyksiä aiheuttavia ominaisuuksia? Ja RT ei ollut sellainen
 
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
1 377
Montakohan korttisukupolvea siitä on, kun näytönohjaimiin tuli viimeksi Ooh! Ja Aah! elämyksiä aiheuttavia ominaisuuksia? Ja RT ei ollut sellainen
Turingin julkaisussa nousi lähinnä vitutuksen tunteita, kun lippulaivan hinta nousi taivaaseen. Hyvin tuntui silti kauppa käyvän ja tulevaisuudessa käy myös.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
453
780Ti oli 533mm², 980Ti oli yli 600mm²

Eli pelkällä sirun koolla ei pysty kyllä perustelemaan tuon lippulaivanäyttiksen hinnan tuplaamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
949
Nyt en oikein ymmärrä. Voisitko avata vähän. Mitä tarkoittaa ”julkaisuaikaansa suhteutettuna”? Sori jos kyselen tyhmiä, mutta nyt en saa kiinni.

Tässä kuvassa jo RTX 2060 näyttää huomattavasti tehokkaammalta kuin 980ti ja 2060:n hinta varmasti oli halvempi kuin tuo 600 € (en itse tiedä paljonko 980ti maksoi, koska en itse silloin ollut vielä aktiivinen pc-maailmassa). Eikö tällöin samalla rahalla ole saanut huomattavasti enemmän tehoa kuin ennen?
Tästä muuten mielenkiintoinen poiminta: 2070 voittaa 1080:n pienemmällä marginaalilla kuin 1070 voittaa 980 TI:n. Lisäksi 1070 oli reilusti 980 TI:tä halvempi, mutta 2070 oli jotakuinki samoissa hinnoissa 1080:n kanssa.

Kyllä pidän edelleen Turingia sangen heikkona julkaisuna. Toivottavasti Ampere-sarja on reilu parannus tuohon.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
100 098
Viestejä
2 006 130
Jäsenet
41 662
Uusin jäsen
Waldo_gg

Hinta.fi

Ylös Bottom