NVIDIA julkisti GTC 2026 -messuilla uuden DLSS 5 -teknologian

Kai nyt ymmärrät että tuota on hiottu ihan valtavasti pelitaloissa eri pelien kohdalla, juuri siitä syystä että se grafiikan taso pitää olla liikkeen ja naamanliikkeiden yms. kanssa synkronissa. On se sitten hienoa tai tönkköä niin efekti toimii ihan samalla tavalla eli kokemuksen pitää olla yhtenäinen.

Eli tämä on täysin normaali tila, eikä mikään erityinen saavutus.
 
Tunkatkaa nyt jo nämä "fotorealismin" kukkaset sinne missä päivä paista. Menkää ulos katsomaan miltä näyttää niin kauan kuin vielä päästään vapaasti siellä liikkumaan.

Pelit voi pitää peleinä missä olisi jotain muutakin tekemistä kuin kädestä pitäen tehty kujanjuoksu.
 
Sinänsä saa myös nähdä, miten tässä vältetään generatiivisen AI:n ongelmat eli se että käytettävä malli pysyisi stabiilina esim. pelin ajan eri ympäristöissä ja/tai valaistuksissa (tai tietty parempi jos ottaisi ne myös huomioon, mutta jos nyt ensin olisi stabiili ja generoisi samaa sisältöä peräkkäin joka on tuntunut olevan kielimallien ongelma yleisesti).

Tässähän ei ollut mitään esimerkkiä jossa oltaisiin mallia pyöritelty päällä, tehty jotain kameran panorointia vaikka hahmon ymoäri ja näytetty sama scene uudestaan. Eli pystyykö malli liikkeessä tuottamaan riittävän pienillä virheillä kuvaa (Hardware Unboxedin ajatelmissa kuvan haamuilu oli pienissä liikkeessäkin jo näkyvillä) ja tämän jälkeen tuottamaan ympäristön uudestaan konsistentilla tavalla (eli riittävän samanlaisella tekstuurilla).

Toinen tietty, että minkä verran ko. malli vie muistia. Joku minimaalinen 4 gigaa vie jo perusnäyttikseltä mahdollisuuden pyörittää peliä siedettävästi ko. mallin kanssa. Tässä kohtaa kun oli kaksi 5090 korttia käytössä niin kuulostaa aika mahdottomalta että tuota voisi käyttää alle 16 gigaisella kortilla millään tavalla ja silläkin vähän niillä rajoilla jo julkaisussa. Sitten jos muistia on enemmän niin voidaan irrottaa mallilla enemmän muistiakin tarvittaessa. Ja tämä siis tilanteessa, jossa tuo nykyinen demottu tekninen osuus on vakuuttavaa, mutta lopputulos ei ehkä vielä niinkään.
 
Aivan sama tilanne oli DLSS 1 ja skaalauksen kanssa, jonka ensimmäiset versiot olivat aivan kuraa esim. Battlefield V:ssä.

Aivan sama tilanne oli DLSS 3 & 4 ja Frame Genin kanssa ja artefakteja näkyi kuvankaappauksissa ja ihan peleissäkin joita kauhisteltiin.

Nykypäivänä molempia ominaisuuksia on kehitetty valtavasti ja molempien ominaisuuksien käyttö on pelaajilla arkipäivää. En nyt lähde kenenkään puolesta sanomaan käyttökokemuksia, mutta aika kivuttomasti ne toimivat oikein käytettynä.
Ohan niitä artifakteja toki vaikeampi huomata, kun nykypäivän pelit on muutenkin niin huonosti tehty että ne näyttää jo valmiiksi sumeelta ja sotkuselta jopa natiivina. DLSS ja Framegen Artifaktit hukkuvat yleensä muihin visualisiin ongelmiin.
 
Paljon porukka puhuu siitä, miten DLSS 5 aiheuttaa uncanny valley vaikutelman ja miten huonolta se näyttää. Mutta eikö ihmiset oikeasti osaa arvostaa sitä, että graafinen taso on noussut niin korkealle, että tällaisista asioista voidaan edes keskustella? Minun mielestä aika huikea saavutus. :)

Määritelmä uncanney valleyllehän on:
  • Mitä enemmän robotti, animaatiohahmo tai nukke muistuttaa ihmistä → sitä enemmän pidämme siitä
  • Mutta kun se on lähes ihmisen näköinen, muttei aivan → tunne muuttuu äkisti epämukavaksi
  • Tätä “notkahdusta” miellyttävyydessä kutsutaan uncanny valleyksi
Uncanny valleyn se "pohja" on kuitenkin ollut ja mennyt jo tuossa 2000 luvun taitteessa. Offline rendereissä mentiin siitä ohi vuosikymmen aikaisemmin. Nyt ollaan kovaa vauhtia jo sen uncanny valleyn toisella puolella nousemassa kohti "healthy human being" osiota eli uncanny valley kokonaan takana.

Siellä uncanny valleyn pohjalla on oikean elämän robotit joille liimattu kumiset ihmisen kasvot ja kasvoja animoidaan rujosti niin että hymy näyttää irvistykseltä jne. Toinen esimerkki olisi että joku ottaisi kuolleen ihmisen ja liikuttaisi sitä naruilla kävellen eteenpäin (zombi). Tietokonegrafiikassa juurikin nuo 2000 - 2010 luvun elottomat kivikasvot huonoine kasvoanimaatioineen eli vain suu liikkuu ja silmät ja muut kasvonpiirteet eivät sovi ollenkaan yhteen luoden aavemaisia irvistyksiä yms. Elottomat silmät jotka ei katso mihinkään, iho kuin kumia/kiveä, jne.

Tuosta että miten lähellä jo ollaan tuota 100% "healthy human" osiota on mielipideasia mutta se pohja ollaan ohitettu jo ~20 vuotta sitten.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
303 323
Viestejä
5 162 199
Jäsenet
82 332
Uusin jäsen
n4stamuumio

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom