Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Itse yllätyin hieman kuinka tukossa sitä oli. Ensimmäistä kertaa julkaisussa mukana ostohousut jalassa. Keskustelua seuranneena en odottanut 5070ti näin kovaa kilpailua.
Ajattelin, että kyllähän noita riittää mutta olihan tuo eepos.
Mulla oli 14.2 toimituspäivä vielä tällä viikolla (5080 TUF). Soittelivat/lähettivät sitten viestiä, että siirtynyt maaliskuun loppuun ja toimitus huhtikuun alussa. Korvaavaa tuotetta ei ole tarjota.Gigantti Gigabyte GeForce RTX 5090 Gaming OC OC 32 GB kohdalla eivät oo uskaltaneet edes antaa uutta arviota, vaan on edelleen 13.2.2025.
Alkaa vähän tuntumaan tyhjältä arvalta, kun eivät oikein jaksa viestiäkkään tilannepäivityksiä enää.
Jossain vaiheessa sitä tolkun ihminenkin alkaa laskeskelemaan arvoa sille omalle ajankäytölle ja painaa nappia ettei tarvii enää väijyä tuntitolkulla eri sivustojaMielenkiintoista nähdä, että myös 5070 ti osalta kaikki yli 250 euroakin ylihintaiset mallit myytiin melkein heti loppuun tuosta noin vaan. Olisi voinut olettaa, että tässä vaiheessa korttisarjaa alkaa olla hintatietoisemmat ihmiset liikkeellä, siis sellaiset jotka ei harrasta hyväntekeväisyyttä ja huvikseen maksele 30 % ylihintaa.
Mahtaa olla vastaava tilanne ku sen 5080 primen kanssa. Tuskin tämä tosiaan samaan tapaan lentelee hyllystä tähän hintaan.Jännä, että tuota mallia on saanut ostaa eilisestä lähtien ja ei mitään tietoa milloin tulee varastoon. Toki hinta on sellainen, että tuskin noita jonoon nyt tuhansia tulee, mutta silti. Varsinkin kun tuossa on tuo huomio, että ei oteta tilauksia vastaan -> vain varastotuotteet tulee myyntiin.
Onhan tämä sentään 80e halvempi mitä kopterikaupalla.
Emo +näyttis bundle. Tämä onkin ihan uutta. Seuraavaksi voisi tuoda pelituoli +näyttis, valitsemasi outlet -tuote+ näyttis. Vain taivas on rajana ja näin pääsee eroon varastossa lojuvasta ei niin hyvin myyvästä tavarasta.Jimms on alkanu myymää kortteja turhan krääsän kanssa ja arvatkaa, onko niitä varastossa muille jakaa?
![]()
MSI GeForce RTX 5070 Ti VENTUS 3X OC + PRO Z890-P WIFI -tuotepaketti - 1 299,90€
Tuotteiden normaalihinta erikseen ostettuna 1439,80€ Tuotepaketti sisältää :MSI GeForce RTX 5070 Ti VENTUS 3X OC -näytönohjain, 1www.jimms.fi
![]()
MSI GeForce RTX 5070 Ti GAMING TRIO OC PLUS + Z890 GAMING PLUS WIFI -tuotepaketti - 1 379,90€
Tuotteiden normaalihinta erikseen ostettuna 1519,80€ Tuotepaketti sisältää :MSI GeForce RTX 5070 Ti GAMING TRIO OC PLUS -näytönohwww.jimms.fi
Jossain vaiheessa sitä tolkun ihminenkin alkaa laskeskelemaan arvoa sille omalle ajankäytölle ja painaa nappia ettei tarvii enää väijyä tuntitolkulla eri sivustoja![]()
Tämähän taitaa olla tunnettu valmistajan/tukkurin taktiikka, että jo sieltä asti tätä romua bundlataan näytönohjaimien kylkeen.Jimms on alkanu myymää kortteja turhan krääsän kanssa ja arvatkaa, onko niitä varastossa muille jakaa?
![]()
MSI GeForce RTX 5070 Ti VENTUS 3X OC + PRO Z890-P WIFI -tuotepaketti - 1 299,90€
Tuotteiden normaalihinta erikseen ostettuna 1439,80€ Tuotepaketti sisältää :MSI GeForce RTX 5070 Ti VENTUS 3X OC -näytönohjain, 1www.jimms.fi
![]()
MSI GeForce RTX 5070 Ti GAMING TRIO OC PLUS + Z890 GAMING PLUS WIFI -tuotepaketti - 1 379,90€
Tuotteiden normaalihinta erikseen ostettuna 1519,80€ Tuotepaketti sisältää :MSI GeForce RTX 5070 Ti GAMING TRIO OC PLUS -näytönohwww.jimms.fi
Sinääns onhan noi bundlena halvempia, mutta kuka haluaa lähtee ton takia nyt intteliin. Olis edes ryzen bundle.
Rtx5090 + Nissan Micra Vm. 2001 (kone nakuttaa) 8000€ BundleEmo +näyttis bundle. Tämä onkin ihan uutta. Seuraavaksi voisi tuoda pelituoli +näyttis, valitsemasi outlet -tuote+ näyttis. Vain taivas on rajana ja näin pääsee eroon varastossa lojuvasta ei niin hyvin myyvästä tavarasta.![]()
Keskiviikkona tärppäsi täällä myös. Eilen aamusta pakattu ja lähtenyt kusti polkemaan iltapäivästä.Keskiviikkona kävi tuuri ja sain tilattua 5080 FE:n, Proshopin tilaus näyttää kuitenkin vielä olevan käsitellään tilassa ja arvioiduksi toimitusajaksi ensi viikkoa. Kysymys onko täällä kohtalontovereita joilla kortti olisi jo lähtenyt matkaan vai onko tilaus vielä samassa tilassa? Ei malttaisi yhtään odottaa että saa nykyistä 2080 päivitettyä.
Itselle tarttui Gigabyten Eagle, tosin pari sataa MSRP:tä kalliimmalla. Arvellut, että 5070ti ja 5080 on sellaiset mistä en MSRP:n yli maksa ja 5090:stä voin maksella sitä premiumlisää noin kolmeen kiloon asti, koska se on se kortti minkä haluan.Joo, itsehän yritin metsästää 4080 Superia mutta päädyin sattumalta tähän ketjuun ja sain napattua verkkiksestä MSI:n tuon gaming trio-kortin. Ei näissä hinnat varmaan alas kuitenkaan tule ja onpa nyt sitten uusi näyttis 3070 tilalla koneessa.
Taitaapi syy olla se, että Ryzeneitä liikkuu muutenkin, mutta todella harva ostaa noita inteleitä. Eli koitetaan vaan saada tavara mikä ei myy pois varastosta.Jimms on alkanu myymää kortteja turhan krääsän kanssa ja arvatkaa, onko niitä varastossa muille jakaa?
![]()
MSI GeForce RTX 5070 Ti VENTUS 3X OC + PRO Z890-P WIFI -tuotepaketti - 1 299,90€
Tuotteiden normaalihinta erikseen ostettuna 1439,80€ Tuotepaketti sisältää :MSI GeForce RTX 5070 Ti VENTUS 3X OC -näytönohjain, 1www.jimms.fi
![]()
MSI GeForce RTX 5070 Ti GAMING TRIO OC PLUS + Z890 GAMING PLUS WIFI -tuotepaketti - 1 379,90€
Tuotteiden normaalihinta erikseen ostettuna 1519,80€ Tuotepaketti sisältää :MSI GeForce RTX 5070 Ti GAMING TRIO OC PLUS -näytönohwww.jimms.fi
Sinääns onhan noi bundlena halvempia, mutta kuka haluaa lähtee ton takia nyt intteliin. Olis edes ryzen bundle.
Emo +näyttis bundle. Tämä onkin ihan uutta. Seuraavaksi voisi tuoda pelituoli +näyttis, valitsemasi outlet -tuote+ näyttis. Vain taivas on rajana ja näin pääsee eroon varastossa lojuvasta ei niin hyvin myyvästä tavarasta.![]()
Tämmönenhön menee kotona helposti läpi.Joku tällänen?
![]()
Hmm... Täällä pitäisi keittiöremonttia alotella ja kaikki kodinkoneet ovat menossa vaihtoonJoku tällänen?
![]()
"Get everything in 3 days" -> Take my money!Joku tällänen?
![]()
Ja toi 5070ti on kuitenki kaikenkaikkiaan parempi ku toi 4080superi kun rasteri about identtinen, paremmat muistit ja ominaisuudet ja käytännössä ihan saman hintanen, niin kyllä olisin itsekin tehnyt ton päätöksen.Joo, itsehän yritin metsästää 4080 Superia mutta päädyin sattumalta tähän ketjuun ja sain napattua verkkiksestä MSI:n tuon gaming trio-kortin. Ei näissä hinnat varmaan alas kuitenkaan tule ja onpa nyt sitten uusi näyttis 3070 tilalla koneessa.
Joo oli hyvä päätös, ei mulla tästä vielä mitään pahaa sanottavaa ole järkyttävän koon lisäksi.. Onneksi mahtui O11 Dynamicin sisään. En tykkää myöskään periaatteesta maksaa ylimääräistä, vihaan trokaajia jne. mutta tämä on tämän päivän tilanne ja sen mukaan tehdään hankinnat tai harmitellaan kun ei raaskita.Ja toi 5070ti on kuitenki kaikenkaikkiaan parempi ku toi 4080superi kun rasteri about identtinen, paremmat muistit ja ominaisuudet ja käytännössä ihan saman hintanen, niin kyllä olisin itsekin tehnyt ton päätöksen.![]()
Milloin tilattu ja mitä tää käytännössä tarkoittaa et varautuu tilaukselle?Eli verkkis osasi kertoa että viikonlopun aikana 5090 Astrali varautuisi tilaukselleni.
Mulla tilaus 16.02 jouduitko erikseen kysymään? mulla hävinnyt arvio kokonaaneli tuote pitäisi saapua näillä näppäimillä.. tilattu 30.01 kello 16.04
suosittelen odottelemaan viikonlopun yli ja voidaan sitten pommitella ihan yhdessä heti maanantaina... tiestysti jos sulla vielä siellä kuiteski odottaa tuotetta niin en olis huolissani, jos jotain muuta niin sitten ehkä kirjottaisin erikseen. Oliko sulla aikasemmin kuiteski se että arvio oli 12.02 - 21.02?Mulla tilaus 16.02 jouduitko erikseen kysymään? mulla hävinnyt arvio kokonaan
Arvio oli 11.2-20.2, joo enään lukee odottaa tuotetta ilman arviotasuosittelen odottelemaan viikonlopun yli ja voidaan sitten pommitella ihan yhdessä heti maanantaina... tiestysti jos sulla vielä siellä kuiteski odottaa tuotetta niin en olis huolissani, jos jotain muuta niin sitten ehkä kirjottaisin uusiksi. Oliko sulla aikasemmin kuiteski se että arvio oli 12.02 - 21.02?
Ja toi 5070ti on kuitenki kaikenkaikkiaan parempi ku toi 4080superi kun rasteri about identtinen, paremmat muistit ja ominaisuudet ja käytännössä ihan saman hintanen, niin kyllä olisin itsekin tehnyt ton päätöksen.![]()
Veikkaan että tasottuu entisestään, kun kellottaa samoihin lukemiin kun 5080Ja käytännössä tuo 5070ti = 5080 sama piiri, mutta huononnettu tuote.
Jep. Jos joku saani jimmssin sähköpostin, niin pistäkää ihmees viestiä tänne.Ei voittoa 5090 tuf-arvonnassa. 400€ halvempi kortti kiinnostaisi. Saisi kyllä olla nolla tai pari eräkokojen numeroissa lisää.
Soittelin tästä Proshopille ja sieltä olisi pitänyt tulla yhteydenotto (mitä ei koskaan tullut) koska maksoin Klarnalla. Nyt asian pitäisi olla kunnossa ja kortti on pakkausjonossa ja pitäisi lähteä pian toimitukseenKeskiviikkona kävi tuuri ja sain tilattua 5080 FE:n, Proshopin tilaus näyttää kuitenkin vielä olevan käsitellään tilassa ja arvioiduksi toimitusajaksi ensi viikkoa. Kysymys onko täällä kohtalontovereita joilla kortti olisi jo lähtenyt matkaan vai onko tilaus vielä samassa tilassa? Ei malttaisi yhtään odottaa että saa nykyistä 2080 päivitettyä.
Meitsi voi liittyä seurantaan, itse sain tilattua kans 5090 Astralin klo16:01 sillon julkaisupäivänä. Verkkiksen sivuilla lukee vieläkin että odottaa tuotetta ja arvio 12.02-21.02suosittelen odottelemaan viikonlopun yli ja voidaan sitten pommitella ihan yhdessä heti maanantaina... tiestysti jos sulla vielä siellä kuiteski odottaa tuotetta niin en olis huolissani, jos jotain muuta niin sitten ehkä kirjottaisin erikseen. Oliko sulla aikasemmin kuiteski se että arvio oli 12.02 - 21.02?
Voihan se olla mahdollista, jos jimms oppis suodattaa trokarit pois ja arvois tuotteet asiakkaan ostoto historian perusteeella.Eräkoko arvonnassa tais olla huikeet 2 kappaletta, et aika tuuri pitäis olla jos tänne tulis osumaa.
Ei voittoa 5090 tuf-arvonnassa. 400€ halvempi kortti kiinnostaisi. Saisi kyllä olla nolla tai pari eräkokojen numeroissa lisää.
Joutuko kaivaan jostain sähköpostiosoitteen, että sai asiakaspalveluun yhteyden? Aspa chatissa on vain tuo hyödytön AI bottiEli verkkis osasi kertoa että viikonlopun aikana 5090 Astrali varautuisi tilaukselleni.
Ja se joka kellottaisi 5070 ti:tä ei tekisi samoin 5080:llä?Veikkaan että tasottuu entisestään, kun kellottaa samoihin lukemiin kun 5080
Sille botille voi sanoa, että haluaa jutella ihmisen kanssa. Lopulta se sitten yhdistää aspaan.Joutuko kaivaan jostain sähköpostiosoitteen, että sai asiakaspalveluun yhteyden? Aspa chatissa on vain tuo hyödytön AI botti
Kertokaa sitten tännekin miten etenee, proshopilla tosiaan päivämäärät siirtyneet ihan kunnolla astralilleMeitsi voi liittyä seurantaan, itse sain tilattua kans 5090 Astralin klo16:01 sillon julkaisupäivänä. Verkkiksen sivuilla lukee vieläkin että odottaa tuotetta ja arvio 12.02-21.02![]()
Eräkoko vain 4kpl vs Gigabyten 14kpl. Jospa onni suosisi.Kopterikauppa avasi 5070Ti Primelle arvonnan. Eräkoko 4kpl. Ei näkynyt äsken vielä tuotekortilla, mutta löytyy tästä.
Näillä näppäimillä arvotaan 5090 TUF. Toivottavasti ei löydy parin tunnin päästä torista.
Edit. Asus RTX 5090 – arvottu 21.2. klo 11.05