NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

Liittynyt
13.07.2020
Viestejä
648
Ehdin jo innostua Tuomionankan viestistä, mutta sitten tulikin jäitä hattuun urfgh. Koko muu kone jo kasassa. Toisaalta työnalla on CRPG Tyranny ja se pyöri vanhallakin täydellisesti.

Ymmärtääkseni jossain verkkokauppa.comissakin on alhaiset palkat suhteessa osaamistasoon ja sellaiseen yleiseen hyvätyyppi-indeksitasoon nähden (vähän niin kuin ennen vanhaan Nokialla). Kelpaisivat varmaan moneen muuhunkin hommaan, mutta ilmeisen mieluisa paikka työskennellä (osakkeenomistajan näkemys). Jotain perkseja tuohon täytyy sisältyä. Väittäisin, etteivät pääse jonon ohi (jollain voi olla parempaa tietoa), mutta ainakin tietävät mitä kortteja tulee milloinkin (uusi sku esim.) ja paljon niitä myydään. Tietävät mikä noista sitten on paras tai ainakin suosituin helpommin kun vaikka perus-io-techiläinen. Ja pystynevät ainakin vinkkaamaan tai ostamaan outlettiin päätyvät (sinne tulee tosi maltillisesti suhteessa volyymeihin, toki korkkaamattomat päätynevät ihan normaalikiertoon).

Varmasti on ainakin kiusaus hoitaa kaikille tutuille kortit, jollei ole sanktio (Seppälänä katsoisin sormien välistä). Ihmisiä kuitenkin.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
212
Ihan varmasti, mutta miksi se haluaisi tehdä niin, jos kerta toinen on tilannut halvemmalla ja toiselle käyttäjälle on tilattu kalliimmalta tukkurilta, josta tulee kamaa nopeammin... Itseasiassa toi on aika nokkela keksintö, joskin olisi tietenkin syytä, että asiakas tietää miltä tukkurilta tavaraa tulee ja sen mukaisen arvion saapumisesta. Muutenhan kalliimpaa varastoa voi olla hyllyssä ja itse odottelee turhaan oman halvemman tilauksensa kanssa
Multitronicilla tosiaan on jonoja eri tukkureille. Mulle kävi prossun kanssa noin, että oli tilaus eli tukkurille vaikka heillä oli varastossa jo kyseinen prossu. Olisin saanut odottaa omaani pari kuukautta pidempään, jos en olisi tuonne itse soittanut ja kysellyt sen perään.

Näytönohjaimista mulla on selkeästi väärät mallit vääristä liikkeistä tilattuna, kun samaa mallia olisi muualta jo saanut. Tosin olin tosi myöhässä tilausten kanssa, joten ei voi syyttää kuin itseään. Kaipa mäkin joskus jonkin noista saan.
Aikamoista säätöä kyllä.
Kyllä kuvion maalaisjärjen mukaan pitäisi lähtökohtaisesti olla niin, että kuluttaja ostaa tuoteen jälleenmyyjältä eikä tukkurilta ja jos jälleenmyyjällä on kuluttajan ostamaa tavaraa vasrastossa niin pitäisi se ostajalle luovuttaa, oli se sitten jälleenmyyjälle tullut miltä tukkurilta tahansa ja mihin hintaan tahansa.
Eikä tuokaan kuvio nyt ihan normaalia ole että aikaisemmin tilanneet joutuvat odottamaan pidempään, sen takia kun aikaisemmin tilanneiden tilaukset on jälleenmyyjän toimesta ohjautuneet tukkurille josta ei saa tavaraa niin nopeasti kuin esim. kuukautta myöhemmin tilanneet joiden tilaukset on ohjautuneet tukkurille josta saa tavaraa nopeammin. Se on jälleenmyyjän sisäinen asia keneltä tukkurilta tavaraa ostaa, mutta kyllä saman tuotteen tilaukset pitäisi toimittaa tilausjärjestyksessä oli ne ostettu sitten miltä tukkurilta tahansa.
 
Sir

Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
1 619
Maalaisjärkikin sen sanoo, että kortti jo maksaneille ensin! Tietysti. Nyt on menty jo astetta pidemmälle kertomalla tarinoita tukkureista ja kuka on millekkin tukkurille missäkin jonossa. Tämähän ei meille kuluttajille kuulu. Pitäisin vain ilmoittaa rehellisesti mikä on arvioitu odotusaika. Itsellä näköjään kävi tuuri ja kortin sain.
e. --Jansa-- sen kertoikin just samalla :smoke:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
657
Voiko jälleenmyyjien henkilökunnalla olla osuutta asiaan ?
Tuskin on, mutta jos vaikka onkin, niin onhan se aikamoinen korotus kuukausiansioihin jos vaikka 5 korttia myy välistä.
Edellisen kryptomainaushulluuden aikaan eräs puolituttu kaveri oli töissä suuressa (Suomen mittapuulla) olevassa SER-firmassa ja osti itselleen ja käyttämällä kavereita bulvaanina melkoisen määrän kortteja mainareille sekä rakensi itselleen mainausrigin. Tästä tuli sitten polemiikkia kyseisessä firmassa ja hänelle annettiin ymmärtää että tämmöinen toiminta ei sitten toistu. Teknisesti ainoa väärä mitä hän teki oli kavereille jonon ohi myynti eikä hän saanut edes potkuja. On kyllä sittemmin vaihtanut työnantajaa.

Ei, en ole kertomassa mikä firma on kyseessä puhumattakaan henkilöllisyyksistä. Mutta kyllä, tämmöistä on tapahtunut enkä epäile etteikö voisi tapahtua uudelleenkin.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
303
Enemmän kiinnostaisi tietää se, miten trokarit saavat korttinsa jonojen ohi, jos näin on ja tuoda ne jälleenmyyjät esiin.
Eihän ne välttämättä jonojen ohi mene. Jos trokari on taitava ostamaan. Meillä on se 4 eri näytönohjain jonoa jotka on painajaismaisia esim oman hinnoittelun takia eli pari mallia oli edullisia. Sitten taas jos trokari on taitava ostaja ja laittaa oikeat mallit oikeista paikoista vetämään niin kaipa noita kortteja aika helposti jopa kymmeniä voisi kertyä. Sitä en tiedä enkä ymmärrä mikä into jälleenmyyjällä olisi antaa niitä trokareille koska meillehän jokainen onnistunut toimitus uniikille asiakkaalle on positiivinen ostokokemus. Ei se olisi kovin kannattavaa saada vaan yhtä trokaria tyytyväiseksi. Toki jotain meiltäkin ehti lähteä suuremmissa määrin samoille ostajille ennenkuin huomasin sen ja laitoimme ostorajoituksen. Tosin tässä epäilen enemmän mainausta kun trokausta koska ne oli 3060 joita lipui läpi sormien.
 
Liittynyt
10.12.2017
Viestejä
81
Itsekin olisin jo useamman kortin saanut pelkästään aktiivisesti tätä ketjua seuraamalla ja jos jollain on botti tuuttaamassa ilmoitusta aina kun tulee myyntiin tai jopa ostamassa, niin kyllähän noita on useampia ollut mahdollista saada ihan ilman jonojen ohittelua.
 
Erona vaan se, että suurin osa jotka edelleen odottaa korttia on maksaneet niistä huomattavasti vähemmän... Siinä se pieni ero tulee. Kauppojenhan nämä pitäs hoitaa.
 
Liittynyt
10.12.2017
Viestejä
81
Erona vaan se, että suurin osa jotka edelleen odottaa korttia on maksaneet niistä huomattavasti vähemmän... Siinä se pieni ero tulee. Kauppojenhan nämä pitäs hoitaa.
Joo tällä hetkellä tosiaan kun hinnat kohonneet taivaisiin ei forumin/verkkokauppojen kyttäily pahemmin auta jossei halua maksaa "ylihintaa". Tuo oma kommenttini lähinnä koski sitä, että jonoihin olisi päässyt kärkipäähän aktiivisella seurannalla, kuten esim suprim x mallin tullessa myyntiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Sir
Liittynyt
28.09.2020
Viestejä
253
Tabelle.png

Casekingkin näköjään viimeinkin ruvennut edes jonkinlaista tarkempaa infoa näistä välittämään, vaikka toimitetuista/tulevissa olevista määristä tahi jonosijoituksista eivät mitään tietoa jaakaan. Molempien 3080 tuffien osalta näyttäisi ainakin tällä hetkellä sille, että tavarantoimittajilla on jonninmoinen backlogi, mutta toimitukset suht. säännöllisiä/luotettavia Casekingille. Muutama muu malli kuten Evgan 3080 Black, ei varmaan ole ikinä tulossakaan tuolla käydyn keskustelun perusteella.. ohessa linkki mikäli jotakuta saksantaitoista kiinnostaa käydä lueskelemassa: https://www.caseking.de/blog/verfug...aq-zu-rtx-3000-rx-6000-ryzen-5000-05-01-2021/

Edit. ilmeisesti Casekingiltä tulee tilaajille myös infoa siitä, mitä kortteja edellisen kolmen viikon aikana on ylipäänsä toimitettu, mutta määriä ei mainita missään, eli voi olla yksi tai sata kappaletta..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927

Casekingkin näköjään viimeinkin ruvennut edes jonkinlaista tarkempaa infoa näistä välittämään, vaikka toimitetuista/tulevissa olevista määristä tahi jonosijoituksista eivät mitään tietoa jaakaan. Molempien 3080 tuffien osalta näyttäisi ainakin tällä hetkellä sille, että tavarantoimittajilla on jonninmoinen backlogi, mutta toimitukset suht. säännöllisiä/luotettavia Casekingille. Muutama muu malli kuten Evgan 3080 Black, ei varmaan ole ikinä tulossakaan tuolla käydyn keskustelun perusteella.. ohessa linkki mikäli jotakuta saksantaitoista kiinnostaa käydä lueskelemassa: https://www.caseking.de/blog/verfug...aq-zu-rtx-3000-rx-6000-ryzen-5000-05-01-2021/
Eikös Jimms ole osa Casekingiä? Eli toimitusmäärät suhteessa varmaan melko samoja, toki asiakasmäärien ollessa erilaiset emofirmalle varmaan menee enemmän näyttiksiä.
 
Liittynyt
28.09.2020
Viestejä
253
Eikös Jimms ole osa Casekingiä? Eli toimitusmäärät suhteessa varmaan melko samoja, toki asiakasmäärien ollessa erilaiset emofirmalle varmaan menee enemmän näyttiksiä.
Joo samaa koplaahan ne tätä nykyä. Näin mäkin veikkaisin toimitusmääristä, toimitukset saattaa Casekingillä ehkä olla joidenkin mallien kohdalla pykälän vikkelämpiä. Mä oon ollu siinä käsityksessä, että molemmilla on näyttiksien osalta omat toimitusketjut, mutta voin toki olla väärässäkin.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
276
Missäs menee 3080 TUF non-OC 200 jonopaikan raja, eli mihin kellon aikaan on ihmiset 180-200 vs. >200 jonopaikalla tilanneet? Mahtuuko koko ensimmäinen päivä alle jonottajan 200 sisään?
 
Liittynyt
22.03.2020
Viestejä
91
Onks noi Dustinin ”Arvioita varastossa xx.xx.xxxx” -päivämäärät pitäneet kutinsa ja pitääkö kortti maksaa etukäteen?
 
Liittynyt
10.12.2020
Viestejä
47
Missäs menee 3080 TUF non-OC 200 jonopaikan raja, eli mihin kellon aikaan on ihmiset 180-200 vs. >200 jonopaikalla tilanneet? Mahtuuko koko ensimmäinen päivä alle jonottajan 200 sisään?
Ei valitettavasti ole täsmälleen oikeaa vastausta mutta "sinne päin" — 18:06, tai jotain sellaista, oli tilaus sisässä ja sijoitus 140-160.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
46
Missäs menee 3080 TUF non-OC 200 jonopaikan raja, eli mihin kellon aikaan on ihmiset 180-200 vs. >200 jonopaikalla tilanneet? Mahtuuko koko ensimmäinen päivä alle jonottajan 200 sisään?
Ei täälläkään varsinaista vastausta mutta vähän suuntaa lisää antaa. Julkaisupäivänä klo 19:36 tullu tilausvahvistus non oc tuffista ja jonossa sijalla 160-180.
 
Liittynyt
27.02.2019
Viestejä
3
Missäs menee 3080 TUF non-OC 200 jonopaikan raja, eli mihin kellon aikaan on ihmiset 180-200 vs. >200 jonopaikalla tilanneet? Mahtuuko koko ensimmäinen päivä alle jonottajan 200 sisään?
Itsellä tilausvahvistus tullut 18.9. klo. 0:21 jonosijoitus 180-200, eli kyllä näyttäisi ensimmäisen päivän tilaukset jo mahtuvan 200 sisään.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
27
Onks noi Dustinin ”Arvioita varastossa xx.xx.xxxx” -päivämäärät pitäneet kutinsa ja pitääkö kortti maksaa etukäteen?
Ei pidä arvioitu toimituspäivä paikkaansa vaan seilaa edestakaisin. Ja ei tarvi - eikä varsinkaan kannata nykyisessä tilanteessa - maksaa etukäteen.
 
Liittynyt
22.03.2020
Viestejä
91
Okei, mistä näitä ois parasta jonotella, mikä lafka saa varmimmin RTX30xx-sarjaa, jos niitä Suomeen tulee?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Okei, mistä näitä ois parasta jonotella, mikä lafka saa varmimmin RTX30xx-sarjaa, jos niitä Suomeen tulee?
RTX30xx-sarja on aika laaja käsite ja kattaa koko sarjan: 3060ti - 3090. RTX3070 ja RTX3090 kortteja löytyy Jimmsiltä heti hyllystä. Tällä hetkellä ei vain ole oikein mahdollsita valita valmistajaa tai mallia ja otetava sitä mitä sattuu löytymään. Hinnat on taivaissa muissakin kuin vain RTX3090 malleissa. Tuosta voi valita lompakolleen sopivan, hintahaitari on 859,90 € - 2 609,90 €.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.08.2018
Viestejä
374
Mitähän tuo verkkiksen 3080 stric oc saatavuus tarkoittaa. Viimeksi saapunut 23.12, mutta eilen myyty yksi...
 
Liittynyt
30.12.2020
Viestejä
21
Jokohan nuo kohta alkaisi tippumaan alkuperäisiin hintoihin nuo 3070 mallit kun niitä on jimmsilläkin varastossa jo monia malleja?
 
Liittynyt
23.03.2019
Viestejä
148
Miksi mulla on sellainen kutina vasemmassa nivusessa, ettei 3080 hinnat ihan hetkeen tipu alta tonnin ja , että seuraava sukupolvi menee varmaan 2080TI jalanjäljissä alkaen reippaasti yli tonnin ? Ihan vain mutuilen ....
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 221

Ehkä jatkossa nVidiakin ottaa oman siivunsa alussa, hyvin voisi olla muutaman kuukauden tuplahinnat, ja asteittain puottaa hintaa kun kortteja jää hyllyihin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
596
Ehkä jatkossa nVidiakin ottaa oman siivunsa alussa, hyvin voisi olla muutaman kuukauden tuplahinnat, ja asteittain puottaa hintaa kun kortteja jää hyllyihin
En kans ymmärrä tätä hinnoittelumallia, että alussa kun kysyntä on kovinta, niin hinnat on matalimmat.
Luulis että alussa kannattais pistää korkeat hinnat ja tasaisesti sitten ajanmyötä laskea.
 
Liittynyt
31.03.2020
Viestejä
29
En kans ymmärrä tätä hinnoittelumallia, että alussa kun kysyntä on kovinta, niin hinnat on matalimmat.
Luulis että alussa kannattais pistää korkeat hinnat ja tasaisesti sitten ajanmyötä laskea.
Ongelmana tässä olisi, että jos tämä laskeva hinnoittelu olisi toistuva asia näytönohjainten julkaisussa, niin varmasti moni jättäisi näyttiksen ostamatta heti julkaisussa ja odottaisi hinnan laskua. Koska uusi näyttis ostettaisiin myöhempään, niin kysyntä myös seuraavan näytönohjainsarjan julkaisun yhteydessä olisi tavallista pienempää, kun kuluttajilla olisi vasta ostettu, vanhempi näyttis. Paras ratkaisu näytönohjainvalmistajille on pitää tasainen hinta läpi koko elinkaaren ja lopettaa vanhojen näytönohjainten valmistus, kun uudet julkaistaan markkinoille. 3000-sarjan kysyntä yhdistettynä tuotanto-ongelmiin on ollut niin poikkeuksellista, että hintataso on noussut alkuperäisestä.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
460
Sieltä tuli viestiä Gigantilta, että 9.12 tilattu xc3 3080 ultra lähtee tulemaan tänne päin. Vihdoin odotus loppuu, hinta oli vielä ihan ok, ja sain laittaa vesiblokin samalla tilaukseen. Jimmsillä sattui juuri yksi kpl olemaan. Nyt on hyvä fiilis.
Lupasivat että saapuu varastoon 2.2 , joten tuli nyt sitten ajoissa kuitenkin.
 
Liittynyt
23.01.2021
Viestejä
21
Osaako Datatronicin mies sanoa paljonko tuf 3080 OC:n jono suurinpiirtein teillä on? Proshopista, Jimmsiltä ja ehkä myös verkkiksestä sen näkee tai saa jotenkin pääteltyä, mutta Datatronicilta ei saa oikein yhtälöä luotua. Puhutaan varmaa sadoista, jotka ovat vielä jonossa, heittääkö paljon, jos laitan luvuksi esimerkiksi 300? Onko näitä kortteja teille tullut kuinka julkaisupäivän jälkeen?
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
542
Casekingkin näköjään viimeinkin ruvennut edes jonkinlaista tarkempaa infoa näistä välittämään, vaikka toimitetuista/tulevissa olevista määristä tahi jonosijoituksista eivät mitään tietoa jaakaan.
Minä rupesin kyttäämään Casekingiltä 3080 Tuf oc-mallin statusta, kun pohdin että voisko toimitukset mennä Caseking -> Jimms. Silloin Jimms ei ollut listannut mitään erää edes olevan tulossa, ja Caseking ilmoitti statukseksi "Unknown". Päivittäin seurasin, ja jossain vaiheessa Casekingillä näkyi "On order". Status pysyi noin muutaman päivän ja muuttui takaisin tuntemattomaksi. Tästä meni päivä pari, ja Jimms päivitti että seuraava erä on 30 kpl.

Joten nuo havainnot tukivat hypoteesia siitä, että Jimms saa ohjaimensa Casekingin kautta (tai tilaukset lähtee samoihin aikoihin samasta paikasta tms.)

Ikävä kyllä tuon jälkeen ei ole mitään näkynyt. Tietty ne nyt lopetti noiden toimitukset, kun olen itse päässyt jonossa 200 paremmalle puolelle. Aiemmilla toimitusmäärillä ohjain olisi tän kuun aikana käsissä.

Liittynyt
20.11.2020
Viestejä
189

Minun käsitykseni mukaan Jimms on puhtaasti Casekingin omistama yritys. Saksanmaan pojat määräävät milloin Suomeen kortteja tipahtelee.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
45
Sieltä tuli viestiä Gigantilta, että 9.12 tilattu xc3 3080 ultra lähtee tulemaan tänne päin. Vihdoin odotus loppuu, hinta oli vielä ihan ok, ja sain laittaa vesiblokin samalla tilaukseen. Jimmsillä sattui juuri yksi kpl olemaan. Nyt on hyvä fiilis.
Lupasivat että saapuu varastoon 2.2 , joten tuli nyt sitten ajoissa kuitenkin.
Myös 11.12.2020 samassa ryhmässä (ainakin omilta osilta) mukana, vaikka kertaalleen se siirrettiinkin 12.4. saakka.

Sitten vielä 20.9. tilattu jimmsin non-oc-tuf odottelua.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Jimmsille tainnu tulla MSI:n 3080 Gaming X Trioja, kun sellainen heti aamulla postitettiin.

Edit. julkaisupäivänä kello 16.18 tilattu eli eipä jono ole noissakaan kovin paljoa edennyt. Jos olen pysynyt kärryillä, niin näistä alussa tilatuista peruttiin tähän mennessä vain 10-20kpl.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 236
Jahas, Cruzbrokerilla rog strix 3080 oc tarjouksessa 1009€. Saatavuus 10.2.

Tää on aika jees, eli hintanousu julkkarista n. 70€.
En löydä. Löysin vain PNY.

edit. Löytyi, mutta tuolta ei pysty laskulla ostamaan näköjään. En laita kyllä 1000e kiinni tuotteeseen, josta ei ole varmuutta onko oikeasti tulossa .
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.09.2020
Viestejä
253
Minun käsitykseni mukaan Jimms on puhtaasti Casekingin omistama yritys. Saksanmaan pojat määräävät milloin Suomeen kortteja tipahtelee.
Mitenhän tää lopulta lie? Mun nakkituntuma sanois kyllä edelleen että toimitusketjut näyttiksille on kullakin omansa/erilliset. OCUK:kin kuuluu nimittäin samaan puljuun, mutta niille mun käsittääkseni ainakin tulee kortit muualta kuin Casekingiltä. Ainakin siellä ne lafkan jampat kehuu foorumilla miten metsästävät kortteja kissojen ja koirien kanssa toimittajilta ympäriinsä. Germaanien ylivaltaa toimitusten allokoinnin suhteen tukis kyllä se, että OCUK on toimittanut esmes suurin piirtein saman verran non oc -tuffeja kun Jimmy, vaikka tilauksia siellä tietennii on moninkertanen määrä. Jonot on kyllä siellä aika murheellisen pitkiä, ei käy kateeksi..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom