NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rusna
  • Aloitettu Aloitettu
Samassa veneessä. Luulin olevani ovela kun tilaan ei-OC:n sillä mielellä, että pienen hintaeron vuoksi suurin osa tilaa kuitenkin OC:n. Ehkä sitä ei-OC:ta on tilattu niin vähän ettei kannata edes valmistaa mokomaa?
Onhan sita kumminkin toimitettukkin suomessa.
 
Kyllä sitä joo, ihan vitsillä tuon heitin. Ja varmaan sitä isompiakin eriä saadaan kunhan tämä alkuhässäkkä vaan menee ohi.
 
Pakko avautua lyhyesti ja isänmaallisesti: On kyllä perseestä ja kusetettu olo jos ASUS ei aijo valmistaa edes non OC mallia ja lähettää jälleenmyyjille vaan ensin valmistetaan kaikki OC mallit. Kyllä nyt on kuluttajaa kustu silmiin ja paskottu suuhun.. Onnea kaikille OC mallin ostaneille.
Onhan se ihan hauska juttu tosiaan, ja nostattaa luottamusta valmistajaan. Ajattelin, että turha maksaa edes pariakymppiä lisää, kun näiden ylikellottaminen on aivan idioottimaista. No, eipä sitä korttia olisi ennen ensi vuotta tullut OC:n toimitustahdillakaan. Oma ymmärrykseni on, että Jimmsillä oli nelinumeroinen määrä tilauksia kummastakin versiosta.
 
Noh itse ajattelin että otan Gigabyten Eaglen koska tuskin porukka siitä niin innoissaan, kuten Asuksen malleista.
Ja kävikin sitten niin että niitä tullut vain kourallinen ja delaykin lyöty vielä kaupan päälle:grumpy:
 
Nooh, alkaa mennä ne viimeset toiveenrippeet kortin saamisesta tälle vuojelle jos ensiviikon aikana ei tuu non-oc lähetystä runsaalla määrällä :'(
 
Kfa bros :cigarbeye:

16027794941826564898394626439145.jpg

Hieno paketti.
Tulee mieleen vanhat kunnon näyttis paketit eikä näitä nykysiä tylsiä ;)
 
Jimmsi sanoo saaneensa TUF OC 3080 Asusta 144kpl ja kaikki loppuunmyyty. Ilmeisesti tilauksia on sisässä kun ei vielä tuostakaan satsista tullut tälle mitään ilmoitusta! :D
 
Nyt on FE:tä tarjolla amerikan ulkopuolellekin (BestBuyn jokin maailmanlaajuinen välikäsi) :) Ainoana ongelmana on $200 toimituskulut..:facepalm: vielä perään että hintaan ei kuulu ALVia eli tuohon $940 hintaan vielä mätkästään pari satkua ekstraa
 
Ei saatanan saatana. Normi-TUF:ia ei edes valmisteta? Toivottavasti tuo on tornihuhu. En vaan vittu jaksais.
 
Ei saatanan saatana. Normi-TUF:ia ei edes valmisteta? Toivottavasti tuo on tornihuhu. En vaan vittu jaksais.
Voi hesus. Nyt on tullut yksi TUF OC lasti ja kaikki toivo on heitetty jo pois.

Miksi normiversiota ei valmistettaisi? Onhan Asuksen työntekijäkin sanonut pari päivää sitten, että myös sitä mallia valmistetaan.
 
TUF ei-OC:ta nyt ainakin liikkuu, joskin hyvin vähän:

2876763ASUSRTX 3080 TUF10372000030

Mutta Strix ei-OC?

2876857ASUSRTX 3080 STRIX10430000

104 jonossa, 300 tilattu Asukselta, 0 tulossa, 0 toimitettu.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kuvastaa vain Pohjois-Amerikan tilannetta mutta samalta tehtaaltahan ne tulevat.

JJ III on kiva kaveri. Kyseilin häneltä tilannetta ja hänen mukaan ei pysty vaikuttamaan EU:n saatavuus ongelmiin. Kaikki tapahtuu kiinan puolella. Pohjoisamerikan micro-centereille oli saapunut viime viikolla reilusti 3080 strixia.
 
Nyt on FE:tä tarjolla amerikan ulkopuolellekin (BestBuyn jokin maailmanlaajuinen välikäsi) :) Ainoana ongelmana on $200 toimituskulut..:facepalm: vielä perään että hintaan ei kuulu ALVia eli tuohon $940 hintaan vielä mätkästään pari satkua ekstraa
Ilmeisesti nvidia lopetti korttien myynnin sivuillaan ja siirsi ne bestbuylle tuolla rapakon takana. Euroopan tilanteesta nyt ei oikein ota selvää jatkuuko myynti omilla sivuilla vai menevätkö kanssa jonkun muun toimittajan hommiksi.
 
Nyt on sitten mielenkiintoista nähdä miten Proshopin antamat jononumerot pitävät paikkaansa, minulle sanottiin sijoitukseksi 100 ja TUF OC kortteja on tulossa 110kpl
Oletko saanut proshopilta tänään sähköpostia uudesta toimitusajasta ensiviikolle?
Onko korttisi status muuttunut tänään vihreäksi?
Jos ei, niin taisit jäädä ulkopuolelle.
 
Liitteet

  • Screenshot_20201016-005023.png
    Screenshot_20201016-005023.png
    176,9 KB · Luettu: 291
Onko kukaan saanut verkkokauppa.comista tilattua korttia viellä käsiinsä? Tilasin sieltä 14.10 rog strix 3080 oc, ois kyllä mukavaa, kun olis tollaset listat kun proshopilla..
 
Onko kukaan saanut verkkokauppa.comista tilattua korttia viellä käsiinsä? Tilasin sieltä 14.10 rog strix 3080 oc, ois kyllä mukavaa, kun olis tollaset listat kun proshopilla..

Meikäläisellä TUF 3080 tilauksessa (1.10 Jimm's), backuppina sille jos 3070-tilaus kusee/hinnat nousee liian korkeaksi.... Jos tuohon 3080 tilaukseen turvaudun niin 2020 vuonna tuota korttia tuskin näen, että varaudu odottelemaan.
 
Onko kukaan saanut verkkokauppa.comista tilattua korttia viellä käsiinsä? Tilasin sieltä 14.10 rog strix 3080 oc, ois kyllä mukavaa, kun olis tollaset listat kun proshopilla..
Toissapäivänä tilasit? Joo ei kannata kyllä hetkeen odotella. Täällä suurin osa porukasta, jotka tilasivat minuutteja launchin jälkeen ovat yhä ilman korttejaan, mukaanlukien minä. Tilasin kylläkin Evgan, mutta sama homma kaikilla valmistajilla. Kortteja ei vain ole.
 
Onko Jimmsin TUF-OC tilaajat kyselleet vuoronumeroaan 16:17 tienoilla tehdyille tilauksille?
Ei viitsi aspaa häiritä, mutta olisi kiva tietää monesko suurinpiirtein olen, niin olisi jännitettävää noita loppuunmyytyjä erämääriä seuraillessa.
 
Nooh, alkaa mennä ne viimeset toiveenrippeet kortin saamisesta tälle vuojelle jos ensiviikon aikana ei tuu non-oc lähetystä runsaalla määrällä :'(

Äläpä hättäile. Ne on kokoajan sanoneet että lokakuun lopussa ja marraskuussa alkaa kortteja liikkua ihan eri voluumilla.

Ei saatanan saatana. Normi-TUF:ia ei edes valmisteta? Toivottavasti tuo on tornihuhu. En vaan vittu jaksais.

Kyllä valmistetaan. Kyse oli normi-Strix mitä jonkun lähteen mukaan ei ollut jossain vaiheessa valmistuksessa.

EDIT: Mutta on kyllä todella perseestä tällainen että tuodaan markkinoille monta eri varianttia, laitetaan ne kaikki "myyntiin" ja sitten asiakas joutuu arvailemaan että mitähän näistä mahdollisesti jaksetaan toimittaa. Sitten vielä ihmetellään että miksi ihmiset tilaavat monta eri korttia monesta eri kaupasta...
 
Ilmeisesti nvidia lopetti korttien myynnin sivuillaan ja siirsi ne bestbuylle tuolla rapakon takana. Euroopan tilanteesta nyt ei oikein ota selvää jatkuuko myynti omilla sivuilla vai menevätkö kanssa jonkun muun toimittajan hommiksi.
Ilmeisesti kovin suuria haluja Nvidialla ei ole tuon oman kaupan kautta myydä eurooppaankaan;
We have heard your feedback regarding the NVIDIA online store and are working to improve the experience.
In the meantime, we will be selling our GeForce RTX 3080 and RTX 3090 Founders Edition through other partners. In the US, you can shop for Founders Edition at Best Buy - GeForce RTX 3080 and GeForce RTX 3090 . In Europe, we continue to review Founders Edition fulfillment options.
Founders Edition units are limited, and more will be available in the coming weeks alongside an increasing supply of boards from our global board partners.
Lähde Nvidian foorumi.
 
nyt on meikällä proshopin tuf oc tilausstatus vaihtunut "varastossa"...elämme mielenkiintoisia aikoja.:zoom:
Jos tekevät niin kuin viimeksi sieltä tilaamalleni tavaralle, niin tieto postituksesta tulee viikonloppuna ja paketti lähtee liikkeelle tanskasta vasta maanantaina. Tällöin onpi noudettavissa (hki) n. 4-5 päivän päästä, eli juuri tuolloin 23.10 :hmm:

edit: jahas..nyt lukee että tila: "lähetetty" ja toimituspäivän kohdalla: "Kaikki tuotteet ovat varastossa"...eikä ole track&trace koodia, noh- odotellaan.:bored:

edit: track&trace tuli...nyt alkaa the ENDGAME....pärkkele :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Ei näemmä ole mikään kiire odotella tän vuoden puolella 16:50 Jimmsistä tilattua TUF OC:tä siis. No eipä kai siinä, tuleepa säästettyä rahaa odotellessa. RTX 2060 ei myöskään täysin lussu oo, jospa sillä pyöris cyberpunk ees sen 60fps.
 
Muistaakseni sait tilattua 16:07 tjsp? Suht nopeasti kuitenkin?
 
Joku joka on jaksanut seurailla ASUSsin streameja tai muuten vaan näätäillä detaileja: valmistetaanko non-OC-TUF:eja jotenkin erikseensä vai onko ne vaan OC-TUFeja jotka ei kellotu? Tavallaan että tuleeko perus tuffeleita ikäänkuin OC -linjan sivutuotteena? Selittäisi sen miksi niitä alussa tuntui ilmestyvän paremmin mutta nyt OC -saanti voi olla kovemmalla prosentilla niin perustuffeleiksi ei tipu niin paljoa.

PS. Tää on vaan tämmöstä ajankuluteorisointia, väliäkös sillä. Pääasia että Juan Jose sanoo "we are still committed to the weekly refresh", eli toivo elää sen suhteen ettei lastien välissä olisi aina kuukautta.
 
Normitilanteessa (saatavuuden suhteen) voisi kiistellä, onko OC malli edes sen 30-50e arvoinen, koska perusmalli kellottuu factory overclockiin hyvin todennäköisesti about aina.
Nyt kun kaikki mitä vaan saadaan puskettua viedään käsistä, niin eipä firmoilla ole varsinaisesti mitään tarvetta tehdä yhtäkään non-OC mallia, kun siinä saa rehellisesti 'trokata' samasta kortista sen 30-50e extraa.
MSI ventus non-oc ja gaming trio (non-oc) ei taida edes olla tilattavissa vaan pelkästään oc malleja jne..
Eiköhän niitä non-oc mallejakin sieltä tule, mutta en kyllä priorisoisi niitä tällä hetkellä valmistajana
 
Mites tuon Watch Dogs: Legion - GeForce RTX 30 Series Bundle pelikoodin kanssa? Siinähän ehtii mennä lunastuksen deadline umpeen ennenkuin korttia tulee. Oma 3080 on maksettu julkaisupäivänä ja herran haltuun milloin tulee.
 
Mites tuon Watch Dogs: Legion - GeForce RTX 30 Series Bundle pelikoodin kanssa? Siinähän ehtii mennä lunastuksen deadline umpeen ennenkuin korttia tulee.
Oletusarvona se menee vanhaksi, hyvällä tuurilla Nvidia antaa armoa ja pidentää kampanjan kestoa.
 
Mites tuon Watch Dogs: Legion - GeForce RTX 30 Series Bundle pelikoodin kanssa? Siinähän ehtii mennä lunastuksen deadline umpeen ennenkuin korttia tulee. Oma 3080 on maksettu julkaisupäivänä ja herran haltuun milloin tulee.

Ei ole vissiin vielä Nvidialta tullut tietoa ko. asiasta, mutta voisi kuvitella, että pidentävät kampanja-aikaa kaiken tämän jälkeen..
 
Lunastusaika päättyy 30.11. että kannattaa varmaan stressata lähempänä sitä. En ihmettelis jos koodit olisi jo loppuneet ennen sitä, tosin voihan olla että jotkut jälleenmyyjät toimittaa niitä syyskuussa tehtyihin tilauksiin vielä joulukuussakin.
 
Ei näemmä ole mikään kiire odotella tän vuoden puolella 16:50 Jimmsistä tilattua TUF OC:tä siis. No eipä kai siinä, tuleepa säästettyä rahaa odotellessa. RTX 2060 ei myöskään täysin lussu oo, jospa sillä pyöris cyberpunk ees sen 60fps.

Olet noin 300 joukossa joten saat omasi varmasti tänä vuonna. Kuitenkin puolet tuosta jo vahvistettu tulevaksi lähiaikoina 40 + 144
 
Olet noin 300 joukossa joten saat omasi varmasti tänä vuonna. Kuitenkin puolet tuosta jo vahvistettu tulevaksi lähiaikoina 40 + 144

Okei, olen vaan liian pessimistinen :D Kun tässä ekassa isossa satsissakin (144kpl) meni tyyliin yli kuukausi julkaisusta. Jos toinen satsi tulee 2kk julkaisusta, niin siinä ja siinä saako ennen joulua.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 953
Viestejä
4 895 519
Jäsenet
78 899
Uusin jäsen
Tohtorigerhard

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom