NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

Liittynyt
12.10.2020
Viestejä
9
Kai sitä kuvatodistetta sitten toimitat? Niin kauan en usko. Kiitos
En kyllä tiedä miksi edes vaivaannun vastaamaan ja käyttämään aikaa. Näin lämpimän vastaanoton jälkeen tuskin tulee paljon hengailtua täällä kuitenkaan. Hölmönä ajattelin että tämä olisi ollut tällä kiinnostava tieto ja antanut toivoa tilausta odotteleville.

Enkä millään ymmärrä tätä teoriaa miksi joku myyjä/ketju vaivaantuisi harhauttamaan ihmisiä soluttautumalla johonkin foorumeille. Jos ei tavaraa kerran ole, niin porukka kuitenkin ostaa sieltä mistä sitä tulee ensimmäisenä. Tällöin tyhjää lupaavat saavat pelkästään peruutuksia hoidettavakseen (ei liikevaihtoa, pelkkä käsittelykustannus) ja kaupan päälle negatiivista mainetta.

Niin ja korttihan on matkalla vasta, eli en voi toki varmuudella sanoa saanko sitä (esim tilauksessa lukee minulle että maksettu vaikka onkin Klarna laskulla jota en ole edes saannut -> koko toimitus saattaa olla heidän kaupan bugi). Ja vaikka kortti minulle tulisi, niin en silti näe muille järkeä rynnätä tuonne tilauksia tekemään. Veikkaisin tämän olevan outlier, ja varmasti Verkkokauppa/Jimms-akseli on varmempi tapa saada kortteja kunhan niitä rupeaa enemmän kuin yksittäiskappale Eurooppaan saapumaan. Itselläni lähes sata tilausta Verkkokaupasta ja Jimm’sistä viime vuosilta ja Dustinista tämän on tosiaan ensimmäinen tekemäni tilaus.
 
Liitteet

Ja sinäänsä huvittavaa että kiistellään onko tilaus legitti vai ei kun ainut järkevä kysymys pitäisi olla että kuka ****** hullu maksaa 2.1 kiloeuroa jostain videopelikortista...
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 065
Peruin oman tuf OC 3080 tilauksen jimms. Onnea mua myöhemmin tilanneille.

Jonotilanteeni oli "useampi sata" ennen mua. Ostan rahoilla sit ryzen 5000 ja palataan kun saatavuus paranee. Pelataan 1440p tolla 1080gtx:llä odotellessa
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
En kyllä tiedä miksi edes vaivaannun vastaamaan ja käyttämään aikaa. Näin lämpimän vastaanoton jälkeen tuskin tulee paljon hengailtua täällä kuitenkaan. Hölmönä ajattelin että tämä olisi ollut tällä kiinnostava tieto ja antanut toivoa tilausta odotteleville.

Enkä millään ymmärrä tätä teoriaa miksi joku myyjä/ketju vaivaantuisi harhauttamaan ihmisiä soluttautumalla johonkin foorumeille. Jos ei tavaraa kerran ole, niin porukka kuitenkin ostaa sieltä mistä sitä tulee ensimmäisenä. Tällöin tyhjää lupaavat saavat pelkästään peruutuksia hoidettavakseen (ei liikevaihtoa, pelkkä käsittelykustannus) ja kaupan päälle negatiivista mainetta.

Niin ja korttihan on matkalla vasta, eli en voi toki varmuudella sanoa saanko sitä (esim tilauksessa lukee minulle että maksettu vaikka onkin Klarna laskulla jota en ole edes saannut -> koko toimitus saattaa olla heidän kaupan bugi). Ja vaikka kortti minulle tulisi, niin en silti näe muille järkeä rynnätä tuonne tilauksia tekemään. Veikkaisin tämän olevan outlier, ja varmasti Verkkokauppa/Jimms-akseli on varmempi tapa saada kortteja kunhan niitä rupeaa enemmän kuin yksittäiskappale Eurooppaan saapumaan. Itselläni lähes sata tilausta Verkkokaupasta ja Jimm’sistä viime vuosilta ja Dustinista tämän on tosiaan ensimmäinen tekemäni tilaus.
Kiitos tuosta kuvasta. Valitettavasti Euroopassa varsinkin Evgalla on erittäin rajallisia nämä lähetykset, joten minussa ainakin aiheuttaa automaattisesti epäilyjä, kun kyseessä ei ole Evgan virallinen jälleenmyyjä. Onnea uudesta kortista jos se sieltä tulla tupsahtaa.
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 156
Ja sinäänsä huvittavaa että kiistellään onko tilaus legitti vai ei kun ainut järkevä kysymys pitäisi olla että kuka ****** hullu maksaa 2.1 kiloeuroa jostain videopelikortista...
Eikös tää oo näitä "ne piirtää kenellä on liitua" hommia? :psmoke:
:D

Edit. Ihan yhtälailla keskiverto kaduntallaaja kyselee "kuka ****** hullu maksaa 500€ pelkästä videopelikortista, kun samaan hintaan saa koko konsolin/tietokoneen?". ;)
 
Liittynyt
16.05.2019
Viestejä
745
En kyllä tiedä miksi edes vaivaannun vastaamaan ja käyttämään aikaa. Näin lämpimän vastaanoton jälkeen tuskin tulee paljon hengailtua täällä kuitenkaan. Hölmönä ajattelin että tämä olisi ollut tällä kiinnostava tieto ja antanut toivoa tilausta odotteleville.

Enkä millään ymmärrä tätä teoriaa miksi joku myyjä/ketju vaivaantuisi harhauttamaan ihmisiä soluttautumalla johonkin foorumeille. Jos ei tavaraa kerran ole, niin porukka kuitenkin ostaa sieltä mistä sitä tulee ensimmäisenä. Tällöin tyhjää lupaavat saavat pelkästään peruutuksia hoidettavakseen (ei liikevaihtoa, pelkkä käsittelykustannus) ja kaupan päälle negatiivista mainetta.

Niin ja korttihan on matkalla vasta, eli en voi toki varmuudella sanoa saanko sitä (esim tilauksessa lukee minulle että maksettu vaikka onkin Klarna laskulla jota en ole edes saannut -> koko toimitus saattaa olla heidän kaupan bugi). Ja vaikka kortti minulle tulisi, niin en silti näe muille järkeä rynnätä tuonne tilauksia tekemään. Veikkaisin tämän olevan outlier, ja varmasti Verkkokauppa/Jimms-akseli on varmempi tapa saada kortteja kunhan niitä rupeaa enemmän kuin yksittäiskappale Eurooppaan saapumaan. Itselläni lähes sata tilausta Verkkokaupasta ja Jimm’sistä viime vuosilta ja Dustinista tämän on tosiaan ensimmäinen tekemäni tilaus.
Pahoittelen omaa käytöstäni ja epäilyä. Onnea kortista kun tulee.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
661
Ei kyllä tosiaan lämpimin vastaanotto uudelle forumilaiselle, ihmiset hei :)
Asiasta postilaatikkoon, Multitronicin sivut väitti ainakin hetki sitten että Ventusta ja Gaming X Trioa tulossa 28.10 liikkeeseen, onko kellään käryä mitä tuo tarkoittaa Multitronicin tapauksessa, tulee ja lähtee samantien tilauksen ennakkoon tehneille vai voisko tuolta saada suht pikaisesti kortin. Tiedon valossa jimssiltä pitäis tällä viikolla lähteä kfa2, mutta aloin empimään haluanko sitä kuitenkaan ns ylihinnalla ja ainahan voi olla että tilanteet muuttuu, onko nuo jimssin tulossa-arvot pitäneet paikkaansa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 685
Ja sinäänsä huvittavaa että kiistellään onko tilaus legitti vai ei kun ainut järkevä kysymys pitäisi olla että kuka ****** hullu maksaa 2.1 kiloeuroa jostain videopelikortista...
Jeps, vedetääs komento sit takaspäin nyt ku on todisteet lyöty pöytään, tässähän joutuu myöntämään et tuli ite puhuttua paskaa :smoke:

On se kyllä aika vastenmielinen hinta jo alunperin kalliille kortille, mutta pääasia vissiin se että jotain sai, vaikka joutukin maksamaan.
 
Ei tarkota yhtään mitään. Itellä näytti tilatessa 21.10. arviota ja se on päivittäin siirtynyt päivällä eteenpäin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
755
No huh. Minulla on EVGA 3090 FTW3 arpa vetämässä Jimms:illä sekä jokerina laitoin 2.10. tilauksen myös Dustin Home:n kautta. Äsken tuli Dustinilta ilmo että FTW3 Ultra on postissa matkalla. Oli 10 euroa kalliimpi kun Jimmsiltä, mutta hinta joka tapauksessa niin järjetön ettei ehkä tämä viimeinen kymppi tunnu enää missään.
Oho.
Kuittaa sitten tuliko kamaa oikeesti perille asti. Jos tuli, niin vaikuttaa hyvältä siinä mielessä että tavaraa oikeesti olis nyt tuloillansa....

edit. Jaa kappas täällä ollut "lämmin" vastaanotto :( Pahoittelut omasta puolesta, mutta toivon että silti pidät meitä ajantasalla tuottiko Dustinin arpa tuloksen vai ei.
Jimm's edelleen näyttää "ei arviota"-statusta...
 
Liittynyt
29.09.2020
Viestejä
130
Enkä millään ymmärrä tätä teoriaa miksi joku myyjä/ketju vaivaantuisi harhauttamaan ihmisiä soluttautumalla johonkin foorumeille. Jos ei tavaraa kerran ole, niin porukka kuitenkin ostaa sieltä mistä sitä tulee ensimmäisenä. Tällöin tyhjää lupaavat saavat pelkästään peruutuksia hoidettavakseen (ei liikevaihtoa, pelkkä käsittelykustannus) ja kaupan päälle negatiivista mainetta.
Kiitos kuvasta.

Kyllähän tuo astroturffaus on ihan tätä päivää. Ei siihen tarvita kuin yksi henkilö, jonka omat bonukset yms on sidottuna myyntiin, esim joku joka vastaa komponenti myynnistä Suomen suuntaan. Tuollaisessa tilanteessa myyjä ei välttis ajattele aspakuluja, vaan omaa napaansa. Jostain syystähän se Giganttikin ihmisiä kusettaa valheellisilla varastosaldoillaan.

Ja sinäänsä huvittavaa että kiistellään onko tilaus legitti vai ei kun ainut järkevä kysymys pitäisi olla että kuka ****** hullu maksaa 2.1 kiloeuroa jostain videopelikortista...
Se jolla on rahaa :) Aika paljon typerämpiinkin asioihin ihmiset sitä kuluttaa. Itte onnistunu vastustamaan kiusausta vielä toistaseksi tohon 3090 kelkkaan hyppäämisestä, koska se hyöty suhteessa 3080 ei riitä perusteluksi tupla hinnalle omalla kohdalla. Tosin noi konepaketit, missä tulee mukana 3080 on ollu paljon houkuttelevampia, mutta en jaksa alkaa myymään niitä ylimääräsiä osia tai vanhaa konetta, nii on jäänny ne Jimmssille.
 
Liittynyt
12.10.2020
Viestejä
9
Jeps, vedetääs komento sit takaspäin nyt ku on todisteet lyöty pöytään, tässähän joutuu myöntämään et tuli ite puhuttua paskaa :smoke:

On se kyllä aika vastenmielinen hinta jo alunperin kalliille kortille, mutta pääasia vissiin se että jotain sai, vaikka joutukin maksamaan.
No worries (kaikille). Ajan henkeen kuuluu epäillä kaikkea kunnes toisin todistetaan. Tässä välin ehti Klarnalta myös saapua lasku, joten sen verran varma olen toimituksesta että pistin Jimm’sin tilaukseni (tavallinen FTW3 - nr 1 jonossa) peruutukseen.

Täytynee pyytää veli (kun kavereita ei ole) hakemaan sen huomenna ja laittamaan kuvaa, niin uskon itsekin. Ja lauantaina sitten kortti tositoimiin jos se on oikeasti olemassa.
 
Liittynyt
28.07.2019
Viestejä
587
Ei kyllä tosiaan lämpimin vastaanotto uudelle forumilaiselle, ihmiset hei :)
Asiasta postilaatikkoon, Multitronicin sivut väitti ainakin hetki sitten että Ventusta ja Gaming X Trioa tulossa 28.10 liikkeeseen, onko kellään käryä mitä tuo tarkoittaa Multitronicin tapauksessa, tulee ja lähtee samantien tilauksen ennakkoon tehneille vai voisko tuolta saada suht pikaisesti kortin. Tiedon valossa jimssiltä pitäis tällä viikolla lähteä kfa2, mutta aloin empimään haluanko sitä kuitenkaan ns ylihinnalla ja ainahan voi olla että tilanteet muuttuu, onko nuo jimssin tulossa-arvot pitäneet paikkaansa?
Et taida haluta...t: sijalla 11 kai:rolleyes::rofl:
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
661
Et taida haluta...t: sijalla 11 kai:rolleyes::rofl:
Haha, en ikävä kyllä uskalla luvata, vaikka vaatiikin sekä koteloon, että tuuletinsetuppiin hieman muutoksia.
Ei ehkä herätä täysin luottamusta varsinkaan tuohon 900e hintaan, mutta toisaalta en ole koskaan kuullut kfa:n lapuista varsinaisesti negatiivista
 
Liittynyt
12.10.2020
Viestejä
9
Kiitos kuvasta.

Kyllähän tuo astroturffaus on ihan tätä päivää. Ei siihen tarvita kuin yksi henkilö, jonka omat bonukset yms on sidottuna myyntiin, esim joku joka vastaa komponenti myynnistä Suomen suuntaan. Tuollaisessa tilanteessa myyjä ei välttis ajattele aspakuluja, vaan omaa napaansa. Jostain syystähän se Giganttikin ihmisiä kusettaa valheellisilla varastosaldoillaan.
Yksikään järkevä yritys ei sido bonuksia tilauksiin vaan liikevaihtoon. Eli jos menee peruutukseen niin myyjä ei saa bonustaan. Todennäköisempää on että joku ajankuluksi trollailee. Gigantillakin uskon kyseessä olevan vain että omat prosessit (ja porukka) on hieman sekaisin. Tosin oikeassa olet, että koskaan ei tiedä mitä epätoivoiset myyjät yrittävät.
 
Liittynyt
16.05.2019
Viestejä
745
Haha, en ikävä kyllä uskalla luvata, vaikka vaatiikin sekä koteloon, että tuuletinsetuppiin hieman muutoksia.
Ei ehkä herätä täysin luottamusta varsinkaan tuohon 900e hintaan, mutta toisaalta en ole koskaan kuullut kfa:n lapuista varsinaisesti negatiivista
Pitäis kyllä olla ihan hyvä kortti. Niikun igorinkin testeissä näkyi. Tosiaan toi 900e hinta on kyllä aikamoinen pommi kfa2:lle.
Ite sijalla 4 siihen ja sillä mennään. Itse lähdin all inillä liikkeelle ja tuli 1080 ti myyty. Ekat julkkarit ikinä ja vika kerta kun julkasupäivänä ostan näyttiksen.
Edit: Trio tilaus kanssa sisässä jimssillä mutta siinä sijalla 150 about. Ei vaan todellakaan enää jaksa/pysty odottamaan kun noita kortteja tulee tollasta tahtia :/
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 065
Joo lainasin ite kaverille gtx960 korttia joku vuosi sitten kun sillä ei ollu mitään. Hinta silloin oli joku 70e. Parin kk päästä kyselin takas, oli kuulemma kasannut koneen ja se oli myyny torissa koneen mukana
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
755
Kiitos tuosta kuvasta. Valitettavasti Euroopassa varsinkin Evgalla on erittäin rajallisia nämä lähetykset, joten minussa ainakin aiheuttaa automaattisesti epäilyjä, kun kyseessä ei ole Evgan virallinen jälleenmyyjä. Onnea uudesta kortista jos se sieltä tulla tupsahtaa.
Uskaltaiskohan sieltä Jimmsiltä kysellä taas aikatauluja :D
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 156
Oliko se tota ennen siis pitkään "odottaa käsittelyä" tilassa?
Ei Multitronicilla mitään odotella, siellä otetaan kaikki heti käsittelyyn! :rofl:

Itellä siis ei ole missään vaiheessa ollut muussa tilassa kuin "käsittelyssä" heti tilaushetkestä lähtien.
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Uskaltaiskohan sieltä Jimmsiltä kysellä taas aikatauluja :D
Veikkaan, ettei ole mitään uutta heillä. Varmaankin kyllä päivittävät tietoihin kun tulee varmaa inffoa. Mutta kysyjä ei häviä, joten ehkä voisi kohta kysellä. Kyllä suunnattomasti minua ainakin ärsyttää jos ei ennen Ryzenien myyntiä ole kortti kädessä.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
661
Ei Multitronicilla mitään odotella, siellä otetaan kaikki heti käsittelyyn! :rofl:

Itellä siis ei ole missään vaiheessa ollut muussa tilassa kuin "käsittelyssä" heti tilaushetkestä lähtien.
Äh eikö sielläkään voi peruuttaa tilausta automaattisesti. No jätänpä ton Trion silti varuilta jonoon kunnes joku liikahtaa. Onhan tämä rehellisesti sanottuna ihan perseestä, että on tilauksia monessa paikassa ja sitten perutaan nippu ja tästä aiheutuu liikkeelle turhaa työtä tai kustannuksia. MUTTA mielestäni tämä ei ole asiakkaan vika alkuunkaan, jos jonotiedot ois rehellisesti näkyvissä niin ei tarvis veikata häviäviä hevosia ja kyllä omalta osaltaan voi syyttää myös nvidiaa / valmistajia. Itkekööt liikkeet sinne suuntaan sitten perumisista, en pode syyllisyyttä siitä että pelaan niillä korteilla mitkä on jaettu, jotta omani saisin mahdollisimman nopeasti koppaan odottelemaan zen3:sta. Alle kk sit ostettu 3800x saa siihen saakka kelvata :)
 
Liittynyt
29.09.2020
Viestejä
130
:lol: Jahas en olekkaan ajatellut että kärkkäinenkin myy näitä kortteja. Onkohan sieltä kukaan kokeillut arpaonnea ?
Ne tekee homman siinä mielessä oikein, että tuotteita ei voi ostaa jossei niitä ole. Voi pistää sähköpostihälarin kyllä.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 047
Ei Multitronicilla mitään odotella, siellä otetaan kaikki heti käsittelyyn! :rofl:

Itellä siis ei ole missään vaiheessa ollut muussa tilassa kuin "käsittelyssä" heti tilaushetkestä lähtien.
OK, mulla olleet alusta asti "odottaa käsittelyä" -tilassa molemmat tilaukset. Mitä lie apinan koijaamista tämäkin...
 
gojirra

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
618
Ne tekee homman siinä mielessä oikein, että tuotteita ei voi ostaa jossei niitä ole. Voi pistää sähköpostihälarin kyllä.
Kappas. Mad respect. Tässä olisi helppo tapa tehdä kärkkäisellä gigantit ja saada jemmaan vähän tuohta :cool:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 685
Kappas. Mad respect. Tässä olisi helppo tapa tehdä kärkkäisellä gigantit ja saada jemmaan vähän tuohta :cool:
Legendan mukaan Kärkkäisellä on kyllä katetta tilillä riittävästi, kuulemma jotain toisen maailmansodan aikaista saksalaisperäistä kultaa pankissa tai jotain :think:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
192
:lol: Jahas en olekkaan ajatellut että kärkkäinenkin myy näitä kortteja. Onkohan sieltä kukaan kokeillut arpaonnea ?
Kärkkäiselle tuli pahimmassa kortinhimossa laitettua viestiä. Vastaus oli, että "kyseiset näytönohjaimet ovat valikoimastamme poistuneet, eikä lisää ole tilattavaksi tulossa." :rofl: Kerroin tilanteen ja pyysin selvittämään tarkemmin, ei ole uutta vastausta kuulunut. Nyt ei ole enää väliäkään, kun Verkkiksen Trio on jo koneessa.

Jos näitä Kärkkäiselle joskus tulee, niin ei ainakaan mene jonottajille, kun tuotetta ei voi tilata ellei sitä ole varastossa (niin kuin joku tuossa jo mainitsikin), joten arpaonni voi suosia ketä vain! :comp2:
 
Kyllähän toi nyt tässä kohtaa jo sen verran vanhentunutta rautaa on, ettei sitä enää kannata varastoon ottaa pölyyntymään. :D
 
Liittynyt
29.09.2020
Viestejä
130
Jep, julkaisevat lisäksi Magneettimedia-hörhölehteä, joka on mm. lisännyt rokotevastaisuutta merkittävästi ja saarnaa juutalaisvastaisuutta yms. En tukisi Kärkkäistä vaikka saisin kortin heti tänään.
Tjoo.. aikamoista. En tiennykkää, että se on noin syvällä.
Tosin ehkä ne vois kerätä langat yhteen ja kirjottaa miten tää RTX saatavuusongelmat liittyy globaaliin salaliittoon. ▵
 
Ja luonnollisesti kun heillä on tästä salaliitosta tietoa, niin Nvidia ja kumppanit pitävät puljun hiljaisempana lähettämällä konttitolkulla EVGAa varastoon :think:
 
Liittynyt
17.11.2018
Viestejä
593
Ite laitoin myös arvan vetämään msi 3080 ventukseen, mihinkäs muualle kuin Datatroniciin ja vieläpä laskulla:coffee:. No, uskon kyllä että tämä tulee todennäköisesti nopeammin kuin TUF, johon olen jonossa ties kuinka monessadas proshopissa. Jos kuitenkin TUF tulisi ensiksi, niin sitten tietenkin peruuttaisin tilauksen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 685
Ite laitoin myös arvan vetämään msi 3080 ventukseen, mihinkäs muualle kuin Datatroniciin ja vieläpä laskulla:coffee:.
Oliks tää se liike joka rupes jollekkin vittuilemaan heti perään kun perutti laskulla tilatun kortin? Joka olikin ylläriylläri liikkeen typeryyttä, kun olivat vetäneet laskun aktiiviseks samontein, sen sijaan et olisivat odotelleet lähettämiseen asti.
 
Zan

Liittynyt
03.10.2019
Viestejä
212
Jep, julkaisevat lisäksi Magneettimedia-hörhölehteä, joka on mm. lisännyt rokotevastaisuutta merkittävästi ja saarnaa juutalaisvastaisuutta yms. En tukisi Kärkkäistä vaikka saisin kortin heti tänään.
Onneksi muut tukee.
 
Liittynyt
28.07.2019
Viestejä
587
Tuliko tämä muka vasta myyntiin? Ei kai?
Oli verkkokaupassa tuo " uusimmat ensin" aikasemmin tänään se näytti evgaa ja nyt f5 tuli tuo.

1602508115953.png
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 065
Legendan mukaan Kärkkäisellä on kyllä katetta tilillä riittävästi, kuulemma jotain toisen maailmansodan aikaista saksalaisperäistä kultaa pankissa tai jotain :think:
Meillä on töissä yks kaveri tuon Juha Kärkkäisen jotain samaa kestadioilaissukua. Se ei pidä tuosta juhasta yhtään hirveän ylimielinen ja rasistinen tyyppi. Eikö viitsi sen takia ostaa sieltä mitään.
Ei tuo nyt mulle este olen ostellut vaikka mitä, haulikoista pc tavaraan ja sukkiin asti. Käkkäräisen eräosasto on hyvä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
509
Tuliko tämä muka vasta myyntiin? Ei kai?
Oli verkkokaupassa tuo " uusimmat ensin" aikasemmin tänään se näytti evgaa ja nyt f5 tuli tuo.

Ei ole uusi tosiaan, pistin tilaukseen Verkkokaupasta 18.9. tuon mallin ja päivittäin käynyt kyttäämässä saapuvien saldoja sen jälkeen eli tuo on ollut koko ajan tarjolla.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
243 144
Viestejä
4 247 381
Jäsenet
71 299
Uusin jäsen
Keksinautti10

Hinta.fi

Ylös Bottom