NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

Liittynyt
03.09.2020
Viestejä
77
Juu, ihan varmaan. Huomenna olisi löytynyt joko omasta louhintakäytöstäsi tai sitten torilta mukavasti 500€ ylihinnoiteltuna. Älä nyt jumalauta viitsi vinkua, kun täällä on runsain joukoin niitä, jotka ei ole saanut ensimmäistäkään korttia!!!
Turhaan räyhäät, hyllyssä näyttäisi tälläkin hetkellä olevan kortteja tarjolla. Ainoa ero omassa tapauksessa oli että koska tein tilauksen jo 2020, niin oletin saavani sen siihen halvempaan hintaan mihin se oli minulle myyty.

Selkeästi kuitenkin tuotekuvauksessa rajoitettiin tilaaminen yhteen per henkilö ja sitten on turha itkeä jos ne ylimääräiset perutaan.
Niin, tuotteet rajattiin yhteen per henkilö. Nämä tilaukset koskivat eri tuotteita kuin mitä olin aiemmin saanut.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
27
Viime vuoden loppupuolella heräs ajatus nykyisen GTX 1660Ti:n päivittämisestä RTX 30-sarjan näytönohjaimeen, jonka innoittamana päätin myös tälle foorumille rekisteröityä. Tästä on tullut oikeastaan vähintään viikoittainen, yleensä päivittäinen tapa käydä lueskelemassa tuoreimpia päivityksiä liittyen näyttisten saatavuuteen, joka sanalla sanoen tuli itselle melkeimpä järkytyksenä. Nyt muutaman kuukauden tilannetta seuranneena olen oikeastaan hyllyttänyt koko ajatuksen näyttiksen päivittämisestä, sen verran hulluksi on hinnoittelu sekä saatavuus mennyt. Samalla rahalla näkyy saavan suhteellisen tuhnuksi osoittautuneen RTX 3050:n kuin Peltosen kisamallin luistelusukset, joten taidan tämän kevään mieluummin päivitellä suksikalustoa kuin tietokonetta. :rofl:

Ei kai tässä voi muuta kuin odotella tilanteen kehittymistä, 40-sarjalaisten julkaisua odotellessa. :rolleyes: Toivottavasti mahdollisimman moni näyttiksen tilannut henkilö saisi kortin itselleen!
 
Liittynyt
20.10.2020
Viestejä
208

Mutta kai jengi ymmärtää että sen 4000-sarjan näyttikset ei varmaan ole sitä hintaa mitä ennen on totuttu saamaan...
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
27
Mutta kai jengi ymmärtää että sen 4000-sarjan näyttikset ei varmaan ole sitä hintaa mitä ennen on totuttu saamaan...
Näinhän se taitaa juurikin mennä. Hyllyt tyhjenee nykyisilläkin hinnoilla niin en usko että Nvidia lähtis hintoja puottamaan, päinvastoin. Ei tässä juuri asiakkaan etua ajatella, vaan tavoitteena on voittojen maksimointi.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136
Jimssillä RTX3050 kortteja hyllyssä hyvin suolaiseen 479,- hintaan. Jännä nähdä onko illalla hyllyt noistakin tyhjät.

Pykälää tehokkaammat RTX2060:set on pistetty kanssa alennukseen 529,- Noita ilmeisesti isompi läjä varastossa ja alkaa jäämään noilla hinnoilla hyllyyn.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 802
Jimssillä RTX3050 kortteja hyllyssä hyvin suolaiseen 479,- hintaan. Jännä nähdä onko illalla hyllyt noistakin tyhjät.

Harkitsijoille tiedoksi, tuo on surkea 3 fanin jäähy. Häviää 1 tuulettimen palitille (joka ei tosin tuuletinmäärästään huolimatta ole huono)

Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136
Harkitsijoille tiedoksi, tuo on surkea 3 fanin jäähy. Häviää 1 tuulettimen palitille (joka ei tosin tuuletinmäärästään huolimatta ole huono)

Lisäksi tehokkaampaa RTX2060:sta näyttäs saavan tarjouksessa 529,-

Veikkaan silti, että noi RTX3050:et menee tänään loppuun, kun on kuitenkin sitä uusinta ärteeäksää:rolleyes:
 
Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
413
Näinhän se taitaa juurikin mennä. Hyllyt tyhjenee nykyisilläkin hinnoilla niin en usko että Nvidia lähtis hintoja puottamaan, päinvastoin. Ei tässä juuri asiakkaan etua ajatella, vaan tavoitteena on voittojen maksimointi.
Menee nyt oft täysin, mutta jos pelaaminen juuri pc:llä ei ole kynnyskysymys pelaamiselle ylipäätään niin esim Series X konsoleiden saatavuus on jo jonkin verran parantunut ja ps5:stakaan ei ole ihan mahdotonta saada ainakaan jos vertaa kohtuu hintaisiin näytönohjaimiin. Noissa uusissa konsoleissa on mielestäni mukavan yleistynyt 60-120fps trendi (lähestulkoon jokainen uusi AAA peli sisältää ainakin 60fps moden) ja hiiri ja näppis vaihtoehtokin löytyy ainakin series x/s:sta ihan hardware tasolla suht monista peleistä. Puhumattakaan muutamista ominaisuuksista joita ei edes pc puolelta vielä löydy. DirectStorage implemenointi peleihin odottaa vieläkin itseään pc:llä ja vasta xbox series /PS5 konsoleilla näkee todella mitä nvme asemat voivat tuoda pöytään. Toinen asia missä konsolit vetävät pidemmän korren on HDR implimentointi peleissä, joka pc:llä noh toimii silloin kun toimii. Nuo uudet konsolit ovat entistä houkuttavampi tie kun abouttia vähän päälle 3050:n hylly hinnannalla saa kumman tahansa noista.

EDIT: Jotta pysyisi edes etäisesti aiheessa niin tsemppiä kaikille 3080ti arvontaan. Jos jollain täällä edes tärppäisi :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
899
Näinhän se taitaa juurikin mennä. Hyllyt tyhjenee nykyisilläkin hinnoilla niin en usko että Nvidia lähtis hintoja puottamaan, päinvastoin. Ei tässä juuri asiakkaan etua ajatella, vaan tavoitteena on voittojen maksimointi.
Onneksi alalla on kuitenkin kilpailua johon Intelkin yrittää mukaan.
Se kuitenkin hiukan rajoittaa Nvidian hinnoittelua vaikkakin jos kortit menee kaupaksi hinnalla millä hyvänsä, niin voihan kilpailijatkin pitää hintatasoa korkeammalla.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
232
Juu, ihan varmaan. Huomenna olisi löytynyt joko omasta louhintakäytöstäsi tai sitten torilta mukavasti 500€ ylihinnoiteltuna. Älä nyt jumalauta viitsi vinkua, kun täällä on runsain joukoin niitä, jotka ei ole saanut ensimmäistäkään korttia!!!
Mitä se sulle kuuluu mihin kukin ostamiaan tuotteita käyttää? Ihan sama vaikka olisi koristeena takan reunalla. Ihme hyökkäys...

Torin hinnathan ovat pääosin ihan markkinatasoa, monesti halvempiakin kuin kauppojen. Jos kryptolouhinta yhtäkkiä loppuisi huomenna ikuisiksi ajoiksi, niin kuvitteletko, että tänne tulisi heti 5000 kappaletta 3080:iä myyntiin hintaan 739 euroa? Ei tulisi ja sä olisit edelleen täällä valittamassa "ylihinnoittelusta", koska et ollut ajoissa liikkeellä korttia ostamassa.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 561
Mitä se sulle kuuluu mihin kukin ostamiaan tuotteita käyttää? Ihan sama vaikka olisi koristeena takan reunalla. Ihme hyökkäys...
No kyllä se pikkasen voi ärsyttää, kun isot massat odottelee sitä ekaa korttia, niin joku jaksaa avautua, kun se 10:s tilauskessa kortti onkin peruttu, vaikka ehdoissa selvästi sanotaan, että 1 tuote per asiakas. Nää "Kaverille tilasin" selityksen on kyllä aika pirun läpinäkyviä.
 
Liittynyt
22.09.2021
Viestejä
24
Mitä se sulle kuuluu mihin kukin ostamiaan tuotteita käyttää? Ihan sama vaikka olisi koristeena takan reunalla. Ihme hyökkäys...

Torin hinnathan ovat pääosin ihan markkinatasoa, monesti halvempiakin kuin kauppojen. Jos kryptolouhinta yhtäkkiä loppuisi huomenna ikuisiksi ajoiksi, niin kuvitteletko, että tänne tulisi heti 5000 kappaletta 3080:iä myyntiin hintaan 739 euroa? Ei tulisi ja sä olisit edelleen täällä valittamassa "ylihinnoittelusta", koska et ollut ajoissa liikkeellä korttia ostamassa.
Tämä väittely ei selvästikään tuota mitään hyvää tässä ketjussa, joten olisi tasapuolisesti fiksua jättää heittämättä lisää pökköä pesään. Oli sitten asiasta puolesta tai vastaan.

Ketjun 569 sivua kyllä kertoo itsessään miten paljon aihealue puhututtaa ja herättää tunteita.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
No kyllä se pikkasen voi ärsyttää, kun isot massat odottelee sitä ekaa korttia, niin joku jaksaa avautua, kun se 10:s tilauskessa kortti onkin peruttu, vaikka ehdoissa selvästi sanotaan, että 1 tuote per asiakas. Nää "Kaverille tilasin" selityksen on kyllä aika pirun läpinäkyviä.
Tämä porukka elelee omassa kuplassaan, mainausrahan mahdollisuus nostaa kaikenlaista esiin (köyhässä) ihmisessä. Vuosi sitten eräskin it-alan hyvinpalkattu osti ison erän gigantin tarjouskoneita, repi niistä rtx-kortit ja laittoi omalla nimellään koneraadot toriin myyntiin. Tästä eteenpäin arvailen, eli todennäköisesti sai verohelpotukset firman nimiin ja kortit meni kotiin kryptorahaa louhimaan. Tuskin sai moni pelikonetta haaveileva ostettua sillä gigantti ei rajoittanut monta asiakas kerrallaan saa ostaa. Mitään laitontahan tuossa ei tietenkään ole, huvittavaa vain lukea kuinka kiukuttaa ettei kaverille saanut korttia ostettua. Varmaan helpompaa antaa kaverille ne rahat jotka hommaa sen kortin pientä maksua vastaan jä toimittaa sen mainausharrastelijalle, näin varmaan enemmän toimittukin kyseisissä harrastuksissa enimmäkseen.

Eipä siinä mitään, fiksu harrastushan se on tehdä roposia koneellaan ja itsekin jos olisin saanut eagle oc 3080 ajallaan olisi se varmaan luppoajallaan louhinut, eli sinällään minulla ei ole harrastusta vastaan mitään. Kryptovaluutta nyt on tullut jäädäkseen ja kehitys kehittyy. Iso osa luohijoista taitaa kuitenkin tehdä sitä kortilla-parilla, ja isoista investoinneista harvemmin kyse. Näinä rtx-saldoilla vaan kaikki asiat korostuu ikävällä tavalla.

Mutta tulevaisuudessa toivottavasti systeemi kehittyy niin että kortin ostaja menisi jonkinlaisen tunnistuksen läpi mentävä, jotta saataisiin enemmän yksittäisiä kortteja pelikäyttöönkin. Botit, skalperit, kavereilleen ja äidilleen korttia havittelevat hieman vähenisi. Mutta aika vaikeahan tuollaista systeemiä on tehdä, ja ainakin tuo Jimssin -kortti per asiakas on hyvä viritelmä tuollaisenaankin.

Mutta pianhan tämä rtx-sukupolvi taputeltu ja uskomaton katselumäärä tällä ketjulla, huh huh.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Mutta aika vaikeahan tuollaista systeemiä on tehdä, ja ainakin tuo Jimssin -kortti per asiakas on hyvä viritelmä tuollaisenaankin.
Jimssin systeemi hyvä muuten, mutta ilmeisesti toteutus on kussut, kun tuo eräskin tapaus vasta seitsemännen 3080:n kohdalla sai peruutuksen. Toivottavasti tosiaan 40-sarjan kohdalla tämä homma luistaa Jimssillä paremmin.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
232
No kyllä se pikkasen voi ärsyttää, kun isot massat odottelee sitä ekaa korttia, niin joku jaksaa avautua, kun se 10:s tilauskessa kortti onkin peruttu, vaikka ehdoissa selvästi sanotaan, että 1 tuote per asiakas. Nää "Kaverille tilasin" selityksen on kyllä aika pirun läpinäkyviä.
Kyllä varmasti ärsyttää ja en itsekään tulisi tänne avautumaan, jos 9 kortin jälkeen kauppa peruu tilaukset. Vai mikä olikaan todellinen luku. Ostorajoitus oli kuitenkin ilmoitettu jo julkaisupäivänä. Mutta tuota vihaa esim. louhijoita kohtaan en ymmärrä, koska eihän siihenkään hommaan ole riittävästi kortteja saatavilla eikä kryptolouhinta ole syy saatavuusongelmiin muutenkaan. Trokaajiakaan ei olisi, jos tuotanto vastaisi kysyntää.
 
Liittynyt
08.03.2018
Viestejä
66

Kryptolouhinnalla on oma osuutensa kysynnän ja saatavuuden kohtaamisessa. Korttien hinnat jopa seuraavat jonkin verran cryptojen hintaa. Eli kun kryptot menee alas korttien hinnatkin laskevat viiveellä.
 
Liittynyt
24.02.2019
Viestejä
624
Jimssin systeemi hyvä muuten, mutta ilmeisesti toteutus on kussut, kun tuo eräskin tapaus vasta seitsemännen 3080:n kohdalla sai peruutuksen. Toivottavasti tosiaan 40-sarjan kohdalla tämä homma luistaa Jimssillä paremmin.
Johan jo keväällä joku henkilö täällä kertoi, että jimmsin ”rajoitus” ei vaikuta jos vain laittaa rahaa tiskiin. Samalla kaverilla kymmeniä rtx-kortteja tilattuna jimmsiltä ja oli kuva todisteena :D
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Saa nähdä 4000 sarjassa onko 4080 2499€ alkaen, ja 4090 3499€, mielenkiinnolla odottaa jo seuraavia arpajaisia, jos menisi vähä mallikkaammin 4000 kun 3000.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
Jep, kyl ainaki ite vedän rajan tohon max 1350e huippumallien osalta, korona aikana seki raja on noussu kyl aika paljo ku ennen oli max 500e mitä suostuin maksamaa näytönohjaimesta.
Jos alkaa olee normaalia noi 1400e+ hinnat koronan / komponenttipulanki jälkee ni sit häviää kyl multa tietokone kun osat jää vanhaks ja uutta en tuu ostamaa,en itelleni, enkä lapsille.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
232
Kryptolouhinnalla on oma osuutensa kysynnän ja saatavuuden kohtaamisessa. Korttien hinnat jopa seuraavat jonkin verran cryptojen hintaa. Eli kun kryptot menee alas korttien hinnatkin laskevat viiveellä.
On, mutta se on silti vain osatekijä. Sirupula koskettaa niin montaa eri teollisuuden alaa. Näytönohjainvalmistajat aika pieniä toimijoita, jos verrataan esim. Appleen. Tai vaikka Volkswagen Groupiin.

Johan jo keväällä joku henkilö täällä kertoi, että jimmsin ”rajoitus” ei vaikuta jos vain laittaa rahaa tiskiin. Samalla kaverilla kymmeniä rtx-kortteja tilattuna jimmsiltä ja oli kuva todisteena :D
Onhan se muutenkin sinisilmäistä kuvitella, että Jimms, Nvidia, tukkurit tai muukaan taho olisi jotenkin pelaajien puolella. Ne kortit myydään tasan tarkkaan niille, jotka ovat valmiita maksamaan korkeimman mahdollisen hinnan. Aivan sama mihin käyttöön ne menevät.
 
Liittynyt
26.01.2022
Viestejä
3
Joko se jimmssin 3080ti ostoarvonta jo suoritettu, tietääkö kukaan? T:epätoivoinen sähköpostin päivittäjä.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
Onhan se muutenkin sinisilmäistä kuvitella, että Jimms, Nvidia, tukkurit tai muukaan taho olisi jotenkin pelaajien puolella. Ne kortit myydään tasan tarkkaan niille, jotka ovat valmiita maksamaan korkeimman mahdollisen hinnan. Aivan sama mihin käyttöön ne menevät.
Oishan se nyt ihmeellistä jos Firman päätavote olis voiton tekeminen, eikä tavaran halvalla / tappiolla myynti :hammer:
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
232
Oishan se nyt ihmeellistä jos Firman päätavote olis voiton tekeminen, eikä tavaran halvalla / tappiolla myynti :hammer:
Varmasti jokainen kauppa solidaarisuutena pelaajia kohtaan vetoaisi yhden kappaleen ostorajoitukseensa, jos joku vaikka haluaisi ostaa tuplahintaan koko RTX 30 -varaston louhintarigiinsä. :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 283
Kyllähän tässä varmasti konsolipuoli vetää enemmän pelaajia kun pc-raudan hankkiminen mennyt niin vaikeaksi. Tai sen yhden osan joka ylivoimaisesti tärkein. Sääli vaan ajosimujen yms kannalta tuo.
 
Liittynyt
18.03.2018
Viestejä
329
tosta haaparannasta voi kävellä rtx 3080 tuf gamingin hyllystä/tai tilata 1400e. täällä maksaa käytetytkin pari satkua enemmän.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
tosta haaparannasta voi kävellä rtx 3080 tuf gamingin hyllystä/tai tilata 1400e. täällä maksaa käytetytkin pari satkua enemmän.
Ei kai noi LHR mallit maksa ton enempää täällä .. NON-LHR muutaman satkun enemmän kyl, eri asia sitte et antaaki ite arvoa sille, että on NON-LHR.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
Kyllähän tässä varmasti konsolipuoli vetää enemmän pelaajia kun pc-raudan hankkiminen mennyt niin vaikeaksi. Tai sen yhden osan joka ylivoimaisesti tärkein. Sääli vaan ajosimujen yms kannalta tuo.
Xbox series x pelinäytöön kiinni, saa varmaan myös hiiren ja näppiksen liitettyä ohjaimen kaveriksi, ja näin kaiketi mikrosoftin passin pelit pelattavavissa kuten pc:llä. Toki omat rajoitteensa pc-master rtx-kokoonpanoon nähden, mutta edes se kaipailtu pelimahdollisuus tuossa.

Mutta valitettavasti Series X ja pleikka 5:nen myös olleet kiven alla....tai ainakin pitkien jonojen takana. Aika ei ole ollut hyvä oikein millekään pelailulle, jos aivan viimeistä pelitehoa kaipaa (uudet konsolit/RTX-kortit).
 
Liittynyt
20.11.2020
Viestejä
189
No kyllä se pikkasen voi ärsyttää, kun isot massat odottelee sitä ekaa korttia, niin joku jaksaa avautua, kun se 10:s tilauskessa kortti onkin peruttu, vaikka ehdoissa selvästi sanotaan, että 1 tuote per asiakas. Nää "Kaverille tilasin" selityksen on kyllä aika pirun läpinäkyviä.
Ymmärrän hyvin närkästyneitä ihmisiä, jotka ovat tilanneet useamman kortin jo silloin kun ei vielä olut rajoitusta 1 per asiakas ja nyt kaupat ovat peruneet heidänkin tilauksiaan vedoten rajoitukseen. Oikeudellisesti kaupalla ei ole oikeutta tehdä niin vaikka se monen mielestä on "oikeudenmukaista". Kauppa ei yksinkertaisesti saa asettaa tällaisia jälkiehtoja.

Itse olen onnellisessa tilanteessa kun sain 3080 Suprim X:n jo vuoden 2020 joulukuussa. Noudin verkkiksestä samalla kun palautin pari päivää aiemmin sieltä hakemani 3080 Gaming X Trion korkkaamattomana takaisin. En viitsinyt rthtyä trokaamaan. Vielä on Telian arpa 3080 Stric OC-korttiin, mutta sitä tuskin tulee koskaan saamaan. Jos yllättäen tulee, pitää miettiä mitä tekee. Ehkä pojalle.
 
Liittynyt
18.03.2018
Viestejä
329
Ei kai noi LHR mallit maksa ton enempää täällä .. NON-LHR muutaman satkun enemmän kyl, eri asia sitte et antaaki ite arvoa sille, että on NON-LHR.
"täällä" myynnissä kalliimmalla ja saako sellasta edes ostettua mistään uutta. mutta sama se sille, mainittin vain taas kun näinin myyntiosiossa hintaa moiselle. gr-data haaparannassa myy myös postilla ja itse sieltä pari asuksen 3060ti hakenu 700e kpl. tarjonta vähän vaihtelee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
509
Kryptolouhinnalla on oma osuutensa kysynnän ja saatavuuden kohtaamisessa. Korttien hinnat jopa seuraavat jonkin verran cryptojen hintaa. Eli kun kryptot menee alas korttien hinnatkin laskevat viiveellä.
Tässähän on kaksi ryhmää, pelaajat (+hyötykäyttöön GPU:ta tarvitsevat) ja kryptolouhijat. Ensimmäinen ryhmä tarvitsee rajallisen määrän näytönohjaimia, yleensä noin 1 per käyttäjä ja käyttäjiä on x miljardia. Paljon, mutta rajallisesti. Kryptolouhinta eroaa tästä siinä, että vaikka ryhmä on (vielä) selkeästi pienempi, ei näytönohjain per käyttäjä rajaa ole olemassa. Periaatteessa louhijat ostaisivat "loputtomasti" kortteja jos vain olisi tarjolla. Niin kauan kun louhinnalla voi tehdä rahaa, tätä kysyntää ei voi ikinä tyydyttää. Aina voi louhia vielä useammalla kortilla. Toki iso osa louhijoista on harrastelijoita joille riittää se 5 tai 10 korttia, joskin siinäkin tapauksessa jos hinta laskee riittävän alas (esim. MSRP tasolle) niin kyllä vaan alka himo lisäkorttien hankkimiseen.

Joten pakostihan jälkimmäinen ryhmä vaikuttaa näytönohjaimien hintaan ja saatavuuteen huomattavasti. Maapallon resurssit eivät riitä kryptolouhijoiden tarpeiden tyydyttämiseen, aina voi lisätä vielä yhden kortin lisää tai vuokrata vielä yhden varaston seuraavaa louhintafarmia varten.

Toivottavasti tämä pelleily saadaan jollain ihmeellä kuriin, mutta enpä elättele toiveita.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 780
Kyllähän tässä varmasti konsolipuoli vetää enemmän pelaajia kun pc-raudan hankkiminen mennyt niin vaikeaksi. Tai sen yhden osan joka ylivoimaisesti tärkein. Sääli vaan ajosimujen yms kannalta tuo.
Osalle tuo käy, mutta tuskin puoliakaan minun pelaamistani peleistä on julkaistu konsoleille. Itselleni parhaat pelit tulee vain PC:lle, ja se pelimäärä ei ole ihan pieni.
 
Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
413
Osalle tuo käy, mutta tuskin puoliakaan minun pelaamistani peleistä on julkaistu konsoleille. Itselleni parhaat pelit tulee vain PC:lle, ja se pelimäärä ei ole ihan pieni.
Tietty sitten on vielä se aspekti että ovatko ne pc-only pelit sellaisia jotka vaativat uusimman GPU:n kaveriksi. Joku MS flight simulator nyt tietty jos haluaa erikoisempaa laitteistoa kytkeä (tässäkin pelissä Series X versio on erinomaisesti optimoitu jos ohjaimella pelaaminen riittää), mutta eipä suoralta kädeltä tule mieleen mitään esim managerointi / strategia peliä joka vaatisi iha hirveästi gpu:ta. VR pelit tietty toinen jos on vaatimuksena joku 120fps pelaaminen täydellä resolutiolla.
 
Liittynyt
03.09.2020
Viestejä
77
Koska monella tunteet näyttää sumentavan luetunymmärtämisen niin kerrataan vielä että ei tässä sitä itketty että tilaukset peruutettiin (vaikka erittäin kyseenalaista sekin on kun tilaukset koskivat eri tuotteita), vaan sitä miten tökerösti Jimmsin asiakaspalvelupäällikkö viestitti asiasta, asiakasta heidän sekoilustaan syyttäen.

Ikään kuin olisi asiakkaan vika että pulju ei osaa koodata yksinkertaisia rajoituksia nettisivulleen, tai edes korjata tilannetta siinä vaiheessa kun tilauksista kysellään ties kuinka monetta kertaa, tai niitä jopa jo käsitellään/lähetetään. Aivan käsittämätöntä amatööritouhua ollut koko tämä show alusta lähtien.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
1 009

On siinä mielestäni lupa olla kiertelemättä ilmoituksessa jos asiakas on sivuilla mainitusta ehdosta huolimatta yrittänyt (ja jopa onnistunut) tilata enemmän kuin hänelle kuuluu. Siitähän tässä lienee kyse..

Ei kaikki mikä on mahdollista ole ok
 
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
64
En muista enää omaa sijoitusta mutta jossakin 1-10 välillä. Tilalle rog strix OC, postissa tulossa jo. Yli vuosi odotettu täällä.
Oma 3080 nyt kotiutettu. Yli vuosi meni @jimms.

Mitä asiakaspalveluun tulee niin olen 3krt yrittänyt kysyä asiakaspalvelun chatistä mikä tilanne ja joka kerta asiakaspalvelia lähtenyt vastaamatta pois. Mitään en ole saanut kuin niitä blogi s.postia missä koko vuosi mennyt "tulossa 2-3kk sisään".

Tsemppiä muille. Ehkä sen 3000 saa vaihdettua osaa 4000 sarjaan.... :)
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
2 052
Jimssillä RTX3050 kortteja hyllyssä hyvin suolaiseen 479,- hintaan. Jännä nähdä onko illalla hyllyt noistakin tyhjät.

Pykälää tehokkaammat RTX2060:set on pistetty kanssa alennukseen 529,- Noita ilmeisesti isompi läjä varastossa ja alkaa jäämään noilla hinnoilla hyllyyn.

Olit oikeassa. Gigabytet loppu ja RTX2060 nostettu takaisin hinnan tuonne 629€.
Jimm's kai totesi, kun RTX3050 menee tuohon hintaankin "hyvin" kaupaksi, niin turha myydä RTX2060 noin halvalla?

Tuntuu aivan absurdilta, että nuo RTX3050 menee kaupaksi tuolla 500€ hinnalla.

Toivottavasti Intel tulee nopeasti ja pelastaa edes 1080p -markkinat.
 
Niin, hölmöähän se olisi halvemmalla myydä, kun kalliimmallakin menee:cautious: 3050 strixiä tarjollanäköjään huokeaan 560,- hintaan:darra:
Datatronikissa RX6600:sta 529,- hintaan. Törky hinta tuokin, mutta 6600 sentään vastaa ~2060superia =~30% nopeampi kun RTX3050.
 
Liittynyt
02.10.2018
Viestejä
477
Onkohan Jimm´sin RTX 3080ti -arpajaisista tullut jo tieto, vai vieläkö pitää jännittää?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
573
Jahas, Dustin perui kerralla kaikki näyttistilaukset kyselemättä.

Näytönohjainten saatavuus on ollut jo pitkään heikko kaikkialla maailmassa, minkä vuoksi emme valitettavasti pysty toimittamaan tilaamaasi näytönohjainta, mikä on meistä tietenkin ikävää.

Peruutamme siksi tilauksesi. Saat erillisen sähköpostiviestin, joka sisältää tiedot peruutetusta tilauksestasi sekä hyvityksen mahdollisesta ennakkomaksusta.

Koska näytönohjainten kokonaissaatavuus on alhainen, meillä ei valitettavasti ole tällä hetkellä tarjolla vastaavia vaihtoehtoisia tuotteita. Tällä hetkellä saatavilla olevat näytönohjaimet löytyvät täältä

Dustin FI https://www.dustin.fi/hae/pci-e/laitteistot/komponentit/naytonohjaimet?showonly=instock

Pahoittelemme tilannetta ja toivomme ymmärrystäsi.
 
Liittynyt
18.03.2017
Viestejä
234
Ei ole todellista, just tuli hetki sitten mailia, että osui voittoarpa kohdalle! :love: En edes muista milloin olisin edellisen kerran voittanut mitään...

Nyt luulisi jo MSFS2020 pyörivän kivasti VR-laseilla. :thumbsup:
On se nykyään kun pitää arvonnasta voittaa, että saa tuhlata rahaa, ennen arvonnoissa hyötyi rahallisesti:lol: Mutta hei, onnea vain voitosta ja saman savotan itse kävin Playstation 5 kanssa..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 561
Viestejä
4 166 356
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom