NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 737
Laitetaas tähän taas virkistykseksi uusille kaikki tietämäni Nvidian/Asuksen sponssaamat tarjousmallit, ja niihin rinnastettavat. Näitä siis oli myös MSI:n malleja vastaavilla hinnoilla, mutta ne loppui muutama kuukausi sitten.

Eli noi Proshopin mallit tulee koska tulee, tuosta 3080 Ti Asuksesta on luultavasti edelleen jonoa olemassa koska se oli tuossa n. 4 kk. syksyllä yhtenä hetkenä vapaasti tilattavissa mielinmäärin ainakin puolen tunnin ajan. Mutta jossain vaiheessa senkin jono loppuu. Noita voi katsella vaikka aamuisin (arki) päivittäin mitä on tulossa, tai käyttää tuota "ilmoita minulle" juttua, sitten kun ne on tulossa myyntiin niin se sähköposti tulee puoli kolmelta aina. Yleensä noista aina lukee muutamaa päivää ennakkoon että "tukulla" ja siinä on arvio joka voi hieman heittää, mutta siis yleensä voi voi nähdä olevan tulossa jotain 3-5 arkipäivää ennen.

Jimmsillä on kaksi arvottavana, niistä on aina joku laittanut tänne ilmoituksen ja siinä on joku 2-3 vuorokautta aikaa osallistua. Niillä on kaksi jotka myydään samantien jos/kun niitä tulee. Niitä on välillä tullut. Jotain ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Tai kaksi kertaa kolmessa.

Verkkokaupan mallit on kaikkein arvaamattovampia. Niitä voi tulla myyntiin erä täysin randomisti aamulla, päivällä tai joskus illallakin. Niitä on todella hankalaa bongata saldolla ellei sulla ole bottia/skriptiä tarkastamassa sitä sivua säännöllisesti 24/7 ja lähettämässä sulle ilmoitusta. Joskus noista on mainintoja tässä ketjussa, kuten myös noista parista Jimmsin mallista josta ei järjestetä arvontaa. Monesti verkkokauppaan noita tulee useampi malli samoihin aikoihin. Ei aina eikä kaikkia, mutta jos yhtä on just tullut ja ne on tietysti samantien myyty, niin muita kannattaa katsella hetken aikaa. Verkkokauppa on nostanut noiden hintoja, mutta noi on silti hinnaltaan hieman muita vastaavia malleja edullisempia.

Koodi:
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3090-TUF-24GB-GDDR6X-RAM-Naeytoenohjaimet/2876764
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3080-Ti-TUF-12GB-GDDR6X-RAM-Naeytoenohjaimet/2955706
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3080-TUF-V2-LHR-10GB-GDDR6X-RAM-Naeytoenohjaimet/2958611
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3070-Ti-TUF-8GB-GDDR6X-RAM-Naeytoenohjaimet/2958600
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3070-DUAL-V2-8GB-GDDR6-RAM-Naeytoenohjaimet/2958583
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3060-Ti-DUAL-MINI-V2-LHR-8GB-GDDR6-RAM-Naeytoenohjaimet/2958577
https://www.proshop.fi/Naeytoenohjaimet/ASUS-GeForce-RTX-3060-Phoenix-LHR-12GB-GDDR6-RAM-Naeytoenohjaimet/2958569

https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/172357/tuf-rtx3080ti-12g-gaming/asus-geforce-rtx-3080-ti-tuf-gaming-naytonohjain-12gb-gddr6x
https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/173317/tuf-rtx3070ti-8g-gaming/asus-geforce-rtx-3070-ti-tuf-gaming-naytonohjain-8gb-gddr6x
https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/173309/dual-rtx3060ti-8g-mini-v2/asus-geforce-rtx-3060-ti-dual-mini-lhr-naytonohjain-8gb-gddr6
https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/173310/ph-rtx3060-12g-v2/asus-geforce-rtx-3060-phoenix-lhr-naytonohjain-12gb-gddr6

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/24240/qtggc/Asus-GeForce-TUF-RTX3080TI-12G-GAMING-naytonohjain-PCI-e-vay/lisatiedot
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/79644/qvcqx/Asus-GeForce-TUF-RTX3070TI-8G-GAMING-naytonohjain-PCI-e-vayl/lisatiedot
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/77558/rckmh/Asus-GeForce-DUAL-RTX3060TI-8G-MINI-V2-naytonohjain-PCI-e-va/lisatiedot
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/79503/qvkkj/Asus-GeForce-PH-RTX3060-12G-naytonohjain-PCI-e-vaylaan/lisatiedot
[/SPOILER]
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
1 232
Eihän noissa ole kuin 70-80% ylihintaa. :hmm: Josko "routa ajaisi porsaan kotiin" pikku hiljaa, kun kryptot ovat laskeneet rajusti.
Ei se oo siitä kiinni että on laskenu reilusti. Isoin osa louhijoista kuitenkin uskoo, että se eth nousee sinne 10k tuntumiin + ethereumin hinta on tuplat mitä oli viimevuonna alkuvuodesta, vaikka nyt parin kuukauden aikana onkin vähän laskenut. Melkein jopa tyhmää olla nykypäivänä louhimatta jos omistaa huippukortin ja tietotaito siihen riittää.
Edit. Mutta vaikka louhiminen loppuisi kokonaan niin ei se piiripula silti mihkään lopu, vaikka ehkä vähän helpottuisi.
 
Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
18
Onko täällä kukaan kuullut milloin olisi viimeksi tullut Proshopille noita ASUS 3080 TUF non-oc kortteja? Ihan oman mielenterveyden kannalta jättänyt suuremmin seurailematta, mutta alkaa olemaan usko jo aika loppu siihen että saisivat edes sen ensimmäisen tunnin tilaus jonon purettua. Aspa vaan geneerisesti toistaa "niitä on tilattu muttei tiedetä millon tulee". Oma tilaus siis julkkarista klo16:45
 
Liittynyt
10.12.2021
Viestejä
17

Meinaatko oikeesti että piiripula aiheuttaa korttien hinnannousuja? Minkä takia sit esim. Jimmsillä on varastot on pullollaan kortteja (tosin kovin hinnoin). Kyllä tässä on kyse ihan vaan kysynnän ja tarjonnan laista. Niin kauan kun ihmiset maksaa näitä hintoja, niin hinnat pysyy korkeina, ei mitään muuta.
Toisinpäin se kyllä toimii, että koska näitä kortteja tehtaillaan louhimiseen niin se voi aiheuttaa vähän piiripulaa. Sanoisin siis että piiripula ei tässä ole kovin merkittävä tekijä vaan markkinatilanne.
 
Kyllähän tuo piiripula näkyy jo melkein kaikessa elektroniikassa. Ei tuo jimmssin vartastotilanne mikään hyvä ole, heti kun hinnat laskettaisiin edes lähelle msrp-hintaa niin kortteja ei olisi yhtään varastossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 725
Jimmsillä on varastot on pullollaan kortteja(tosin kovin hinnoin). Kyllä tässä on kyse ihan vaan kysynnän ja tarjonnan laista.
Ja edelleen ei yhtäkään RTX3080 korttia hyllyssä. Tässä ei ole kyse pelkästään kysynnän ja tarjonnan laista tai piiri pulasta vaan myös nvidian rahan himosta. Ei kai ne muuten olisi tuota RTX3080 12GB korttia julkaissut. Saadaan samasta GA102 piiristä nyhdettyä vielä enemmän rahaa nousseiden markkinahintojen myötä.

Edit. Ja hyvin on niitä täysiäkin GA102 piirejä kertynyt kun tuo 3090Ti tulee myyntiin loppukuusta, niin saadaan niistäkin löysät pois.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
441
Meinaatko oikeesti että piiripula aiheuttaa korttien hinnannousuja? Minkä takia sit esim. Jimmsillä on varastot on pullollaan kortteja (tosin kovin hinnoin). Kyllä tässä on kyse ihan vaan kysynnän ja tarjonnan laista. Niin kauan kun ihmiset maksaa näitä hintoja, niin hinnat pysyy korkeina, ei mitään muuta.
Toisinpäin se kyllä toimii, että koska näitä kortteja tehtaillaan louhimiseen niin se voi aiheuttaa vähän piiripulaa. Sanoisin siis että piiripula ei tässä ole kovin merkittävä tekijä vaan markkinatilanne.
Ei kyllä tässä on kyse on ihan puhtaasti siitä että nVidia käytännössä resetoi koko 3000-sarjan ylemmän tason hinnaston näillä uusilla julkasuilla, voin väittää että uusia 3070, 3080 ja 3090 kortteja kauppoihin saapuu erittäin vähän jos ollenkaan, samalla kun Ti-mallit tulee oleen se leijonan osan myyntiin tulevista korteista. 3080 12GB on se räikein esimerkki tästä, jotain pitäis kertoo et nVidia ei kait vieläkään oo ilmottanu virallista MSRP:tä, eli tota voidaan myydä aikalailla mihin hintaan tahansa.
 
Liittynyt
10.12.2021
Viestejä
17
Sanoisin että tässä tapauksessa kysyntä ei ole "haluamme edullisia kortteja" vaan "haluamme mitä vaan kortteja" ja jälkimmäinen yliajaa edellisen. Nvidia tekee niinkuin yrityksen on järkevää tässä tilanteessa tehdä (osakkeenomistajien näkökulmasta). Jos piiripula olis oikeasti todella paha, niin mitään kortteja ei tulisi lainkaan markkinoille. Muutenkin se pula koskee laitteita joiden valmistusmäärät on ihan eri volyymissa kuin näytönohjaimet joita kuitenkaan käytä kuin ehkä promille väestöstä vs. vaikka pesukoneita, mikroja jne. joita on joka ikisessä kodissa tai autoteollisuudessa jossa nykyautossa keskimäärin noin 200 mikroprosessoria/kontrolleria.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 130

Eiköhän piiripula koskee kaikkia laitteita, olkoot kysymyksessä NVIDIA:n pelinäytönohjain taikka geneerisen autovalmistajan omat komponentit. NVIDIA saa tilattua sen verran valmistusta kuin tehtaalta annetaan ja sallitaan. Siellä on tuhansia muitakin firmoja tilaamassa valmistusta, joten NVIDIA ei ole ainut. Pysähtyihän Applen iPhoneiden tuotanto täysin piiripulan takia. Siitä voi päätellä millainen tilanne voi olla Applea pienimmillä tilaajilla.

NVIDIA aivan taatusti haluaisi että näytönohjaimia toimitettaisiin yhtä paljon kuin mitä niitä on tilattukin kuluttajien toimesta. Tällä hetkellä tilaajia on monikertainen määrä suhteessa toimitettuihin tuotteisiin. En usko että edes osakeomistajat ovat innoissaan näistä "katevarauksista", joita ei kuitenkaan voida laskea omaksi voitoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.08.2020
Viestejä
93
Onko täällä kukaan kuullut milloin olisi viimeksi tullut Proshopille noita ASUS 3080 TUF non-oc kortteja? Ihan oman mielenterveyden kannalta jättänyt suuremmin seurailematta, mutta alkaa olemaan usko jo aika loppu siihen että saisivat edes sen ensimmäisen tunnin tilaus jonon purettua. Aspa vaan geneerisesti toistaa "niitä on tilattu muttei tiedetä millon tulee". Oma tilaus siis julkkarista klo16:45
Oma 16:46 tilaus toimitettiin marraskuun alussa eli kannattaa varmaan kysellä enemmän sen perään, ei kuulosta nyt ihan ok.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
959
NVIDIA aivan taatusti haluaisi että näytönohjaimia toimitettaisiin yhtä paljon kuin mitä niitä on tilattukin kuluttajien toimesta. Tällä hetkellä tilaajia on monikertainen määrä suhteessa toimitettuihin tuotteisiin. En usko että edes osakeomistajat ovat innoissaan näistä "katevarauksista", joita ei kuitenkaan voida laskea omaksi voitoksi.
Noita korttejahan on toimitettu monta miljoonaa(kymmeniä?) kappaletta, siihen verrattuna joidenkin jälleenmyyjien vanhat tilaukset ovat melkeinpä pisara meressä tässä vaiheessa.

Koko piiripula on muutenkin aika jännä, puhelimiin tuo ei pahemmin tunnu vaikuttavan, niitä saa edelleen helposti eikä hinnatkaan ole pilvissä eikä valmistajat niitä taida kuitenkaan tappiolla myydä...
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 895
Sirupula ja konttipula on vaikuttanut jokaiseen harrastukseen. Jopa kitaroiden ja vahvistimien hinnat ovat nousseet sekä saatavuus laskenut ja Fenderin CEO:n mukaan sirupula on yksi osasyy.

Kaipa se riippuu priorisoinnista osittain. Xbox ja PS5 ovat sirupulasta huolimatta tahkoneet ennätyksiä. Kaikki menee heti mitä valmistetaan.

Kyseessä on varmasti myös tarpeen kasvu eikä tarjonnan puute. Näin ainakin Sony sanoo. Mistä tämä piikki tarpeelle sitten tuli näin nopeasti on eri asia.

Pistin muuten melkein tilaukseen 1440 euron 3080 joka ainankin eilen killui Proshopin varastoissa. Alkaa pikkuhiljaa loppu maltti ja alkaa tuokin hinta vaikuttaa jo hyvältä.
 
Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
416

Tuo ei ole vielä näkynyt samalla tavalla kuluttaja markkinoilla kaikissa tuotteissa, mutta ainakin yrityspuolella alkaa olemaan vaikeaa saada hankittua tietokoneita ja luureja ja niiden toimitusajat ovat räjähtäneet muutamista päivistä -> muutamiin viikkoihin tai kuukausiin.
 
Liittynyt
14.09.2021
Viestejä
14

Korona, ihmiset ovat vähentäneet kontakteja yms. Kaikilla enemmän aikaa kotona, jolloin vietetään enemmän aikaa tietokoneen ja pelien ääressä. Aikaisemmin matkustamiseen käytetyt rahat kohdennetaan elektroniikkaan, joka näkyy esim. näytönohjaimien saatavuudessa. Kysyntä ja tarjonta.

Lisäksi aikaisemmin yritykset ovat toimineet Leanin mukaisesti ja pitäneet varastosaldot matalina (liian isot varastot sitovat liikaa pääomaa), tähän päälle konttipula, korona (tehtaat eivät ole voineet pyöriä maksimiteholla sairastumisten ja rajoitteiden takia) ja suuri kysyntä. Soppa valmis. Piiripula ei ole helpottamassa moneen vuoteen.
 
Liittynyt
08.12.2021
Viestejä
90
Sirupula ja konttipula on vaikuttanut jokaiseen harrastukseen. Jopa kitaroiden ja vahvistimien hinnat ovat nousseet sekä saatavuus laskenut ja Fenderin CEO:n mukaan sirupula on yksi osasyy.

Kaipa se riippuu priorisoinnista osittain. Xbox ja PS5 ovat sirupulasta huolimatta tahkoneet ennätyksiä. Kaikki menee heti mitä valmistetaan.

Kyseessä on varmasti myös tarpeen kasvu eikä tarjonnan puute. Näin ainakin Sony sanoo. Mistä tämä piikki tarpeelle sitten tuli näin nopeasti on eri asia.

Pistin muuten melkein tilaukseen 1440 euron 3080 joka ainankin eilen killui Proshopin varastoissa. Alkaa pikkuhiljaa loppu maltti ja alkaa tuokin hinta vaikuttaa jo hyvältä.
Juurikin tämä. Oli kyse alasta mistä hyvänsä jossa siruja tarvitaan. Itse tosiaan toin omakohtaisen esimerkin autoalalta. Meillä myydään monissa malleissa 1,5 vuoden toimitusaikoja rajoitetuin varustein juurikin sirupulan ja konttipulan takia. Hinnat eivät sen sijaan ole ainakaan meillä Mercedeksellä nousseet mutta toimitusajat ovat käsittämättömän pitkiä ja valitettavan monia varusteita joutuu autoista jättämään pois. Sama koskee myös mm. Volvoa, BMW:tä ja Audia.
Powerin toimitusjohtaja sanoi pari kuukautta sitten että jos aikoo keittiöremontin teettää ja uusia laitteet samalla, kannattaa se tehdä heti koska kohta ei tuotteita ole enää tarjolla.

Olen kuullut huhua että Saksassa olisi päätetty rakentaa uusi tehdas sirujen valmistamiseksi ja että sirupula alkaisi helpottaa vuona 2023.

Joku toi esimerkin tuossa ylempänä että korona on aiheuttanut kuluttajien ostokäyttäytymiseen niin että panostetaan nimenomaan kotiin. Autoja esimerkiksi myytäisiin vaikka kuinka paljon mutta toimitusajat sakkaa joka vaikeuttaa kaupankäyntiä.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 130
Tuo ei ole vielä näkynyt samalla tavalla kuluttaja markkinoilla kaikissa tuotteissa, mutta ainakin yrityspuolella alkaa olemaan vaikeaa saada hankittua tietokoneita ja luureja ja niiden toimitusajat ovat räjähtäneet muutamista päivistä -> muutamiin viikkoihin tai kuukausiin.
Ainakin verkkolaitteiden kohdalla on suuria vaihteluja mitä laitteita saa ja mitä ei saa. Eräässä casessa USA:ssa yritys tilasi 2000kpl verkkokytkimiä ja toimittajan neuvo oli "yrittäkää katsoa käytettyjä". Tälläistä maailmaa eletään tällä hetkellä.
 
Liittynyt
30.03.2020
Viestejä
122
Sirupula on aivan varmsti yksi suurimmista syistä mikä tätä nykytilannetta rajoittaa. Yksi hyvä esimerkki on myös sähköpyörät. Nyt jos haluais sähköpyörän niin seuraavat tilaukset jotka mahdollisesti pitää paikkaansa ja jotka kuluttaja saisi nyt tilattuaan venyy monilla toimittajille pitkälle vuoteen 2023, ellei jopa 2024 puolelle. Tämä toki ei koske vain sähköpyöriä vaan monia muitakin osia joustokeulista lähtien. Taitanee useammalla tehtaanalalla olla nyt vaikeuksia vastata kysyntään, jonka tämä koronalinko on saanut aikaan.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 677
Kauankohan tämä sirupula mahtaa kestää, alkaakohan helpottaa vielä tämän vuoden puolella? :(
 
Liittynyt
18.04.2017
Viestejä
265
Viime vuonna kaukoidässä oli kahdessakin piiritehtaassa isot tulipalot, mistä ilmeisesti ainakin Renesasin tehdas on saatu jo viime vuoden puolella takaisin täyteen kapasiteettiin mutta noista juontaa ainakin autotehtaiden puutteet ja se ilmeisesti vaikutti koko teollisuudenalaan kun asiakkaat alkoivat haalia tuotantokapasiteettiä muilta toimittajilta mikä taas lumivyörynä sai aikaan sen että toimivatkin tehtaat menivät "tukkoon". Joissakin julkaisuissa on muistaakseni ollut että menee vähintään vuosi kun "pellolle" aletaan rakentaa lisäkapasiteettiä että olisi jotain mitä toimittaa.
Taidetaan olla pitkälti ensi vuoden puolella kun alkaa helpottamaan jos alkaa silloinkaan... (omaa arviota mukana)
 
Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Kauankohan tämä sirupula mahtaa kestää, alkaakohan helpottaa vielä tämän vuoden puolella? :(
Puolijohteiden, piirien, muistien kysyntä jatkaa nousuaan. Esim. sähköautoja valmistetaan vuonna 2022 varmaan joku 8-12x se määrä mitä 2021, ja yhdessä sähköautossa tarvitaan komponentteja karkeasti n. 8-12x enemmän mitä polttomoottoriautossa. Tämä vain yksi esimerkki.

Toinen aika hyvä on esim. älyvalojen ja muiden älylaitteiden tulo koteihin. Siellä on tällä viikolla LIDLin tarjouslaari pullollaan älylamppuja joissa on wifi-piirit per lamppu ja hilavitkutin. Siel on jokaisessa piirejä ja muistia sisällä.

Valmistus on keskittyny voimakkaasti kouralliselle firmoja jostain 90-luvun hämäristä lähtien. Firmat ei tykkää joutokapasiteetista, joten ... sitä ei ole ollut vuosiin. Kun nyt kysyntä piikkaa voimakkaasti, ja oletettaen että älylaitteet ja sähköautot ei oo menossa pois muodista niin että kysyntä jatkuu kovana niin tulee valmistajan markkinat jossa tuotteista voi pyytää rajusti hintaa. Ja tämä toki kannustaa yrityksiä lisäämään tuotantoa, koska moar moneys, joka sitten jossain kohtaa varmaankin tulee johtamaan siihen että tuotannontaso saavuttaa kysynnän tai jopa ylittää sen -> hintojen lasku.

Ilman mitään koronaakin tässä oltais jonkinasteisen piiripulan keskellä koska kysyntä kasvaa ihan saatanasti, paljon enemmän mitä on osattu arvioida. Nyt tietty vielä korona pahentaa tilannetta kun logistiikka yskii. Tällä viikolla esim. euroopassa ollu helvetin vaikeaa päästä laivalla satamaan kun omikron pistäny viranomaisia, ahtaajia ym. pois pelistä.

Kaikki suuret piirivalmistajat, ja varmasti pienetkin, on ilmoitelleet kuluvan parin vuoden aikana uusista suunnitelmistaan rakentaa tuotantolaitoksia ja laajentaa vanhoja. Uusia laitoksia alkaa valmistua siellä joskus 2026-27 alkaen. Nää on todella isoja projekteja, ja puhutaan kymmenien miljardien hintalapuista.

Piiripula ei tule hellittämään ennenkuin tuotanto saavuttaa kysynnän tason. Siihen saakka on valmistajan markkinat.
 
Liittynyt
02.11.2019
Viestejä
21
Gigantti yritti soittaa viime viikon torstaina mutta olin huonossa paikassa joten sovittiin että soittaa seuraavana päivänä uudestaan. Uutta soittoa ei koskaan tullut joten soitin nyt takaisin. Asiakaspalvelija sanoi että mun kohdalla jonossa oleville voidaan tarjota vain Turboa tällä hetkellä. Sovimme että hän tekee järjestelmään tiketin että muhun ollaan yhteydessä kun vaihto johonkin Turboa parempaan tulee mahdolliseksi. Tilattu 7.11.2020.
Noniin homma etenee. Gigantista soitettiin ja tarjosivat MSI RTX 3080 Gaming X Trion tilalle Gigabyte RTX 3080 Gaming OC:ta. Ensi viikolla pitäisi tulla, onhan tässä jo 434 päivää odoteltukin.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 055
Hyvähän se on lupailla, että ihmiset tulisi taas jonottaan uusia kortteja.
Oletettavasti nvidian uudet piirit tulevan tsmc:n 5nm prosessilla. Jos osa vanhoista piireistä jää myyntiin ne tulevat edelleen 8nm samsungilta niin ainakin piirien tekokapasiteettia pitäisi olla enemmän.

Suoraan nvidia ja amd molemmat ovat sanoneet maksaneensa siitä, että lisäkapasiteettia saataisiin. Noiden investointien tulokset alkavat näkymään 2022 loppupuolella. Se ei ole ihan nopea prosessi saada lisäkapasiteettia, kun joka tuutista myydään eioota(substraatit, piikiekot, tehdaslinjastot,...)

Se, että miten lisääntynyt kapasiteetti näkyy kaupoissa riippuu kysynnästä. On mahdollista lisätä kapasitettia ja silti kysyntä on isompi kuin tarjonta. Toisaalta on myös mahdollista, että kysyntä vähenee ja kryptomarkkinoilta valuu halpoja kortteja markkinoille jolloin hinnat menevät rajusti alaspäin.
 
Liittynyt
23.02.2018
Viestejä
411
Hyvähän se on lupailla, että ihmiset tulisi taas jonottaan uusia kortteja.
Ei vaan huono. Saatavuus on kytköksissä kysyntään ja siten hintaan. Ei yksikään firma halua mainostaa tuotteitaan että hei älkää ostako nyt nykyisillä hinnoilla, kun me arvellaan että loppuvuodesta hinnat alenee.

Mutta mikähän se taho olisi joka ei ennustaisi että saatavuus paranisi viimeistään loppuvuodesta? Joskus kesällä viimeistään ethereum louhinta lakkaa. Sen jälkeen suuri osa siitä entisestä hashratesta siirtyy muihin altteihin, ja romahduttaa niiden kaikkien tuotot paljon nykytasoa alhaisemmaksi. Sanotaan että merkittävä osa ethereum verkosta muodostuu asic laitteista jotka eivät siirry kuin ehkä ethereum classic louhintaan, mutta kukaan ei tiedä noiden tiettyihin algoritmeihin sidottujen laitteiden, ja algoritmien suhteen vapaiden näytönohjaimien suhteellisista osuuksista oikein mitään. Mutta ehkä jopa puolet hashratesta tulee näytönohjaimista.

Tuon siirtymän jälkeen kuitenkin puhutaan ehkä korkeintaan sellaisista tuotoista että yksittäinen 3070 mainaa dollarin päivässä, ennen sähköjä. Jo jonkin aikaa sitä ennen juuri kukaan ei osta edes tarjoushintaisia näyttiksiä louhintaan, vaan päinvastoin myy kalustoa pois.

Myös, jokainen valmistettu näytönohjain tyydyttää sitä kysyntää yksi kerrallaan. Lähes vuodessa valmistetaan paljon näytönohjaimia, ja myös uusi sukupolvi tulee jonka nimellishinta on halvempi kuin vastaavantehoisen nykyisen sukupolven mallin. Jossain päin maailmaa osa noista malleista myydään sillä nimellishinnalla. AMD:sta ei tiedä mitä he oikeastaan tuotantonsa suhteen tekevät, jokainen voi katsoa torin kautta että PS5:n tarjonta kaupoissa ei vastaa todellista kysyntää, joten AMD ei välttämättä pysty vaikuttamaan niin paljon näytönohjainten markkinoihin. Ja sitten estradille kohta saapuu Intel varsinkin hieman edullisimmilla malleilla.

Että oikeastaan Nvidia sanoi että vesi on märkää. Vähän vaan monimutkaisemmin niin kaikki ei sitä heti oivaltanut. Myös rahanpainaminen on aika pitkälti lopetettu, korot nousee joten ihmisillä on vähemmän rahaa käytettäväksi.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 130
Oletettavasti nvidian uudet piirit tulevan tsmc:n 5nm prosessilla. Jos osa vanhoista piireistä jää myyntiin ne tulevat edelleen 8nm samsungilta niin ainakin piirien tekokapasiteettia pitäisi olla enemmän.

Suoraan nvidia ja amd molemmat ovat sanoneet maksaneensa siitä, että lisäkapasiteettia saataisiin. Noiden investointien tulokset alkavat näkymään 2022 loppupuolella. Se ei ole ihan nopea prosessi saada lisäkapasiteettia, kun joka tuutista myydään eioota(substraatit, piikiekot, tehdaslinjastot,...)

Se, että miten lisääntynyt kapasiteetti näkyy kaupoissa riippuu kysynnästä. On mahdollista lisätä kapasitettia ja silti kysyntä on isompi kuin tarjonta. Toisaalta on myös mahdollista, että kysyntä vähenee ja kryptomarkkinoilta valuu halpoja kortteja markkinoille jolloin hinnat menevät rajusti alaspäin.
En löisi vetoa TSMC:n aikataulujen osalta. Jos oikein ymmärrsin eri uutisten ja tiedotteiden perusteella heidän tilausjonot ovat tapissa vuosiksi eteen päin. TSMC:n tilausjono on sen verran pitkä että päättivät poistaa paljousalen kaikilta asiakkailta ja silti tilauksia satelee ovista ja ikkunoista. Se ehkä kertoo jo jotain kun Applen kaltainen tilaaja ei saa paljousalea. Tähän kaikkeen pitää vielä toivoa että maailman tilanne helpottuu pandemian osalta JA ettei välissä ehdi tulla tulipaloja, tulvia ja ties mitä joka lähes välittömästi näkyy saatavuudessa ja hinnoissa.
 
Nvidia ja AMD on neuvotelleet/ostaneet sitä 5nm kapasiteettia vuosi+ takaperin. Ei ne mene hattukourassa 2022 lopussa kysymään, että saisko sitä kapasiteettia nyt.

Allaolevan tyyppisiä huhuja on lähtenyt sen pohjalta mitä nvidia on sanonut sijoittaneensa uuden kapasiteetin hankkimiseen. Numerot on oikeita nvidian sanomisista, mutta se on spekulaatiota, että noi rahat olisivat menneet yksistään tsmc:lle. AMD:lla lisa su on sanonut samanlaisia asioita, että on maksettu siitä, että saadaan lisäkapasiteettia ja kapasiteetti tulee tulille 2022 loppupuolella.

edit. Noita valmistussopimuksia ja koko logistiikkaketjua aletaan suunnittelamaan ja neuvottelemaan samaan aikaan kun päätetään millä prosessilla uusi piiri valmistetaan. Jo ennen valmistusprosessin valinnan tekemistä tehdään yhteistyötä mahdollisten piirivalmistajien kanssa, jotta ymmärretään puolin ja toisin mitä ollaan tekemässä, mitä tekeminen maksaa jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
18
Tietoa niille jotka edelleen ovat Proshopin 3080 TUF non-oc jonossa, että 29.10.2021 kun kaikki tilaukset vaihdettiin LHR-versioon samalla meni tilausjono uusiksi eikä alkuperäinen julkkari jono enää päde.
Tässä vaan nyt ei ole tietoa millä lotolla ne ovat sen uuden jonon tehneet.
 
Liittynyt
23.02.2018
Viestejä
411
Tietty tällä ei ole mitään väliä, jos joka tapauksessa saa myytyä kaiken mitä ehtii tuottamaan.
Tietysti ne myy kaiken, kun Meksikon aavikolle hautaaminen on huonoa PR:ää. Mutta kyllä Nvidia silti haluaa hyvän hinnan noista, ja toki edelleen saa. Osa on odottanut pitkään eikä halua juuri pidempään odottaa, osa taas ei halua odotella muutenkaan. Aina normaalissakin tilanteessa ilman mainausta ja koronaa sotkemassa kuvioita, jos odottaa niin saa saman suorituskyvyn halvemmalla. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin sitä tulee sitten ostettua.

Tietoa niille jotka edelleen ovat Proshopin 3080 TUF non-oc jonossa, että 29.10.2021 kun kaikki tilaukset vaihdettiin LHR-versioon samalla meni tilausjono uusiksi eikä alkuperäinen julkkari jono enää päde.
Tässä vaan nyt ei ole tietoa millä lotolla ne ovat sen uuden jonon tehneet.
Tästä vinkkinä. Jos niiltä tulee sähköpostia tai txtviestiä että täytyy tehdä uusi tilaus tai uusi maksu tuon vaihdoksen takia, niin ne toteuttaa ne uudet tilaukset presiis siinä järjestyksessä kun niitä luodaan. Eli jos tulee tuollaista niin siihen kannattaa reagoida samantien, sillä tavalla ne on muita vanhoja ennen lhr ilmestymistä->lhr tilausvaihdoksia toteuttanut. Puhelimella tuon saa nopeiten hoidettua.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 130
Nvidia ja AMD on neuvotelleet/ostaneet sitä 5nm kapasiteettia vuosi+ takaperin. Ei ne mene hattukourassa 2022 lopussa kysymään, että saisko sitä kapasiteettia nyt.

Allaolevan tyyppisiä huhuja on lähtenyt sen pohjalta mitä nvidia on sanonut sijoittaneensa uuden kapasiteetin hankkimiseen. Numerot on oikeita nvidian sanomisista, mutta se on spekulaatiota, että noi rahat olisivat menneet yksistään tsmc:lle. AMD:lla lisa su on sanonut samanlaisia asioita, että on maksettu siitä, että saadaan lisäkapasiteettia ja kapasiteetti tulee tulille 2022 loppupuolella.

edit. Noita valmistussopimuksia ja koko logistiikkaketjua aletaan suunnittelamaan ja neuvottelemaan samaan aikaan kun päätetään millä prosessilla uusi piiri valmistetaan. Jo ennen valmistusprosessin valinnan tekemistä tehdään yhteistyötä mahdollisten piirivalmistajien kanssa, jotta ymmärretään puolin ja toisin mitä ollaan tekemässä, mitä tekeminen maksaa jne.
Tarkoittamani paljousale taisi poistua jo joskus 2020-2021 aikoina. En myöskään tarkoittanut että kumpikaan noista olisi nyt tilaamassa mitään, vaan lähinnä se että siellä on sen verran paljon vanhoja tilauksia jonossa että aikataulut saattavat heitellä. Näkeehän sen 3080 korttienkin kohdalla mitä tilaushetkeä eletään tällä hetkellä.
 
Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
18
Tästä vinkkinä. Jos niiltä tulee sähköpostia tai txtviestiä että täytyy tehdä uusi tilaus tai uusi maksu tuon vaihdoksen takia, niin ne toteuttaa ne uudet tilaukset presiis siinä järjestyksessä kun niitä luodaan. Eli jos tulee tuollaista niin siihen kannattaa reagoida samantien, sillä tavalla ne on muita vanhoja ennen lhr ilmestymistä->lhr tilausvaihdoksia toteuttanut. Puhelimella tuon saa nopeiten hoidettua.
Tässäkin vaihdossa vain tuli sähköposti vaihdosta asiakaspalvelun puhelinpalvelun ollessa jo kiinni. Itsellä meni noin 30min huomata sähköposti ja vastata siihen jonka jälkeen meni melkein 2h että tilaus oli vaihdettu. Ei siinä paljoa annettu armoa nähtävästi
edit. Kyseessä ei myöskään ollut uusi tilaus tai tarvinnut lisämaksua vaan pelkkä ilmoitus että hyväksyy vaihdon ja vaihtoivat vanhaan tilaukseen vain eri tuotteen, jolloin alkuperäinen tilausnumerokin pysyi.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 055
Tarkoittamani paljousale taisi poistua jo joskus 2020-2021 aikoina. En myöskään tarkoittanut että kumpikaan noista olisi nyt tilaamassa mitään, vaan lähinnä se että siellä on sen verran paljon vanhoja tilauksia jonossa että aikataulut saattavat heitellä. Näkeehän sen 3080 korttienkin kohdalla mitä tilaushetkeä eletään tällä hetkellä.
Eiköhän amd ja nvidia molemmat ole samassa yhteydessä varmistaneet valmistuskapasiteetin, kun piirisuunnittelu on aloitettu. 2022 loppupuolen piirien suunnittelu ja kapasiteetin hankkiminen aloitettu varmastikin vuosikausia sitten. Piirisuunnittelu ja valmistukseen saaminen on pitkä prosessessi. Kapasiteettia ei ole niille tarjolla, jotka eivät ole tsmc:lle maksaneet extraa uudesta kapasiteetisa. Eikä myöskään niille, jotka eivät ole laittaneet tilauksia sisään vuosikausia sitten. Jos tsmc ei saa sovittuja valmistusaikatauluja esim. nvidian oletetuille 2022 lopun tuotteille sopimusten mukaan tehtyä niin se käy nopeasti kalliiksi tsmc:lle,...(sopimussakot)

Tässä toinen uutinen samasta asiasta:

"We have placed non-cancellable inventory orders for certain products in advance of our normal lead times, paid premiums and provided deposits to secure normal and incremental future supply and capacity and may need to continue to do so in the future," a statement by Nvidia reads.
TSMC Gets Billions in Pre-Payments for Fab Capacity

Nvidian kvartaaliraportissa oli kans tuosta, että miljarditolkulla kaadettu rahaa kapasiteetin lisäämiseen. Maksut ennakkoon, lopputulos näkyy 2022 loppupuolella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 898
Tietoa niille jotka edelleen ovat Proshopin 3080 TUF non-oc jonossa, että 29.10.2021 kun kaikki tilaukset vaihdettiin LHR-versioon samalla meni tilausjono uusiksi eikä alkuperäinen julkkari jono enää päde.
Tässä vaan nyt ei ole tietoa millä lotolla ne ovat sen uuden jonon tehneet.
Onko noita vaihdettuja toimitettu kellekkään?
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Jeps. Yllättyikö joku, että puolijohdepula, korona, voimakas inflaatio, energian hinnan nousu ja kaikki muu ei näkyisi hintojen karkaamisena.

Mutta 1,6-1,8k€?! Mehukasta. Tolla rahalla sain rtx 3080 ja 3070ti + kymmenen lavaa asennusolutta.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
1 052
Gigantista Palit rtx 3090 gaming pron sai tiistaina 11.1.21 sovittua 12.2020 tilattuun ~1590e hintaan. Alkuperäinen kortti oli Tuf non-oc joka olisi kyllä ollut mieluisempi.
Katsotaan mitä tuolla nyt sitten.
Non-lhr kuten kai kaikki 3090, et voisi toki laittaa vain louhimaan.
Tai sitten jompi kumpi korteista myyntiin, kun on välissä tsäkällä saanut ostettua 3080ti Tuf joka hyvin pelittänyt.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
959
Nvidialla olisi nyt mielenkiintoinen mahdollisuus tuottaa kaikki uudet gput TSMC:n 5nm:n prosessilla ja samaan aikaan jatkaa 3xxx piirien tekoa Samsungilla, luulisi saatavuuden viimeistään silloin helpottavan, eri asia sitten jos haluavat tehdä niin.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Nvidialla olisi nyt mielenkiintoinen mahdollisuus tuottaa kaikki uudet gput TSMC:n 5nm:n prosessilla ja samaan aikaan jatkaa 3xxx piirien tekoa Samsungilla, luulisi saatavuuden viimeistään silloin helpottavan, eri asia sitten jos haluavat tehdä niin.
Ei se aita mitään, jos pullonkaula ei ole GPU sirujen tuotannossa pelkästään..
Esim muistit voivat loppua..
Esim ne levyt, johon GPU piipala kiinitetään voivat loppua jne jne..

Ongelma ei nyt ole yhden komponentin pula, vainn laaja-alainen ongelmavyyhti, alkaen siitä, että tyhjät merikontit ovat ihan väärissä satamissa.. JA jos korona onnistuu pyyhkäisemään tehokkaasti jossain vaiheessa myös Kiinan yli, niin komponenttipula jatkuu siltä istumalta 1/2 - koko vuodella.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136

The Groke

Kärttyinen mörkö
Tukijäsen
Liittynyt
25.01.2021
Viestejä
827
Jos muutenkin päivitys tarpeen, niin Jimssin bundlessa jää alle 600€ hintaa 3060ti:lle.

Proshopissa kanssa kasa bundeleja, mutta mitään noin hyvää ei äkkiseltään osunut silmään.

Tämä oli paras Proshop -bundle jonka itse löysin kun näitä taannoin kaivelin. Tuossa jää 760€ näyttikselle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
959
Ei se aita mitään, jos pullonkaula ei ole GPU sirujen tuotannossa pelkästään..
Esim muistit voivat loppua..
Esim ne levyt, johon GPU piipala kiinitetään voivat loppua jne jne..

Ongelma ei nyt ole yhden komponentin pula, vainn laaja-alainen ongelmavyyhti, alkaen siitä, että tyhjät merikontit ovat ihan väärissä satamissa.. JA jos korona onnistuu pyyhkäisemään tehokkaasti jossain vaiheessa myös Kiinan yli, niin komponenttipula jatkuu siltä istumalta 1/2 - koko vuodella.
Niin no, ne tulisi kuitenkin eri tehtailta ja uudet kortit eivät varmaan käytä gddr6-muisteja(jos jätetään esim 3060Ti ja 3070 tuotantoon), eli kyllä siitä kaiken järjen mukaan olisi selvää hyötyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 207
Hyvin mahdollista että sieltä tulee vain 4080 ja 4090 alkuun ja alemmista tasoista vastaa 3060 ja 3070.
 
Liittynyt
14.09.2021
Viestejä
14
Jimms - "saimme varastoomme erän "Asus GeForce RTX 3080 TUF Gaming - OC" -näytönohjaimia. Vaihdamme tämän tilauksen tuotteen "Asus GeForce RTX 3080 TUF Gaming" tilalle ilman lisäveloitusta." - kelpaa 15kk venattu, tilauspäivä 10.11.2020. Ensi viikolla saattaa kilahtaa postiin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 444
Viestejä
4 218 745
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
migosz

Hinta.fi

Ylös Bottom