Näkökulma: 6 kuukautta takana, tulevaisuus edessä

Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
170
Vielä sen verran täytyy sanoa, että on hienoa kuulla noiden mainoksien olevan täysin hallittuja. Valitettavasti noi google mainokset ja muut randomit tuovat paljon nykyään noita huijauksia ja puhtaasti varastamiseen tarkoitettuja kalastuksia. Itse niin monesti joutunut nuorempia ja vanhempia varoittelemaan niistä. Pitäkää tästä kiinni, että joskus uskaltaisi oikeasti ottaa kiinni jostain kiinnostavasta jos mainoksessa jotain näkee. Monilla sivuilla ei vain voi ottaa sitä riskiä kun ei tiedä mikä on totta ja mikä on täyttä potaskaa.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
- Mainokset eivät haittaa, toki ne voisivat olla enempi kohdennettuja (eli vähempi vaikka "uusia emolevyjä AM4" vs "F-Secure total security 19.90 3v 1 kone / 1 vuosi 3 konetta" tosin ymmärrän että todella moni ei tiedä AMD:n edes tehneen kilpailukykyisiä emo+prosessori comboja tässä 10v sisällä. Eli tämä ehkä vinkkinä Jimm'slle ja muillekin mainostajille.)

- Tekijät ovat "henkilökohtaisesti" mukana sivuston tekemisessä ja keskustelufoorumilla. Ehkä jopa liikaakin (se huoli käyttäjien puolelta että kait te pidätte edes pieniä lomia ja lepäätte välillä oli ihan todellista. Ei mikään työ ole burnoutin arvoista.)
Valitettavasti ihan vielä ei olla päästy siihen tilanteeseen, että olisi mahdollista valita näytettävä mainossisältö noin tarkkaan :geek: Tässä vaiheessa olemme jo erittäin tyytyväisiä siihen, että valitsemamme linja (aihepiiriin kuuluvat, kevyet, ei häiritsevät, staattiset mainokset) vaikuttaisi olevan taloudellisesti mahdollinen toteutustapa.

Kyllä tässä koitetaan levätäkin mahdollisuuksien mukaan - juuri tuossa kuun vaihteen tienoolla alkupuristuksen jälkeen sekä Sampsa että minä pääsimme vuoroviikoin hieman lataamaan akkuja perheen parissa. On se kuitenkin fakta, että tyhjästä uuden firman ja sivuston perustaminen vaatii aika hurjasti duunia, eikä siinä auta varsinkaan alkuvaiheessa hirveästi tunteja laskeskella :happy: Etenkin Sampsan Ryzen yms. artikkeleiden kanssa tekemien "yövuorojen" määrää ei varmasti pysty enää laskemaan kahden käden sormilla ja on sitä itsekin useampaan kertaan tullut istuttua toimistolla aamuyön tunneille :)
Toisaalta olisiko tämä pitänyt jo tapahtua ehkä jopa aikaisemmassa vaiheessa? Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, hyvää työtä ja hyvä startti projektille ollut :kippis:
Olisihan tuo ollut aika valtava riski otettavaksi - kuitenkin useamman henkilön elanto oli ainakin osittain io-median varassa. Uutta sivustoa perustaessa kuitenkaan ei ollut mitään takeita palkasta ja liiketoiminnan taloudellisesta kannattavuudesta. Lisäksi Muropaketti oli Sampsalle varmasti monella muotoa vähän kuin "oma lapsi", joten siltäkin kannalta olisi ollut hankala temppu tehtäväksi. Mutta nyt jälkiviisaana voi toki todeta, että parempi näin :happy: On se vaan taas mukavaa tehdä asioita itse parhaaksi näkemällään tavalla, eikä niin kuin joku ylempi taho sanoo.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
105
Kiitos Sampsa & Juha tästä sivustosta. Ja myös muut mukana hääräävä IO:n porukka. Sivusto on ollut erittäinkin mukavaa luettavaa ja fakta painotteisuus korkealla.
Mainoksien suhteen iso plussa! Eivät nosta itselläni ainakaan millään tavalla karvoja pystyyn kun ovat noin hyvin sijoiteltu kuten nyt on. Niitä on välistä tullut jopa klikattua ihan siinä toivossa, että saatte niistä jotain tuloakin vaikkei varsinaisesti itse tuotetta mainoksen takaa olekaan tullut tilattua.

Peukut pystyyn ja tsemppiä myös jatkossakin!
 

escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Olisihan tuo ollut aika valtava riski otettavaksi - kuitenkin useamman henkilön elanto oli ainakin osittain io-median varassa. Uutta sivustoa perustaessa kuitenkaan ei ollut mitään takeita palkasta ja liiketoiminnan taloudellisesta kannattavuudesta. Lisäksi Muropaketti oli Sampsalle varmasti monella muotoa vähän kuin "oma lapsi", joten siltäkin kannalta olisi ollut hankala temppu tehtäväksi. Mutta nyt jälkiviisaana voi toki todeta, että parempi näin :happy: On se vaan taas mukavaa tehdä asioita itse parhaaksi näkemällään tavalla, eikä niin kuin joku ylempi taho sanoo.
Se on jännä, miten se ruoho joskus voi toisaan olla vihreämpää aidan toisella puolella. Ei tästä sen enempää. :cool:
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Oot varmaan niin nuori. Itse sain lyhyessä ajassa tuhat viestiä Finreactorissa, mutta silloin pää oli täynnä asioita, nyt tuntuu lyövän paljonlti tyhjää...^^
Tai sitten viimeisen 6kk aikana ollut liikaa aikaa ja halusin auttaa uuden sivun startissa. Seuraavan 6kk aikana tuskin tulee lähellekään näin paljoa viestejä.

ps. 486 oli ensimmäinen oma kone. :D
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Itse olen ollut jo viimeisen pari vuotta huolissani tietotekniikka-alan sivujen tasosta, Anandtech meni kuralle kun Anand lähti sieltä ja moni muu sivusto näyttäisi menneen pilalle vain leipääntymisen johdosta tai sitten jokin taho (raha?) tai firma ohjailee testituloksia.

Ongelma oli todella paha ennen kuin Sampsa ja Juha laittoivat tämän sivuston pystyyn. Muron viime vuoden lopun jutut olivat jo todella surkeita, jotenkin niissä oli sellaista jälkikäsitelty maku ja loppuaikoina en enää edes tunnistanut henkilökohtaisuutta jutuista, en tiedä käsiteltiinkö ne ennen julkaisua ja kuka itseasiassa teki jutut, mutta onneksi ei enää tarvitse niitä lukea (ei millään pahalla Sampsaa ja Juhaa kohtaan, jos teitte ne valmiiksi asti, mutta kyllä niissä oli sellainen väkisinteon fiilis).

Pointti on siinä, että näen taas itsekin toivoa tietotekniikkauutisten osalta, kun saan näitä io-techin juttuja lukea, toivottavasti tällaista tapahtuu muillekin uutisille, eli löytyisi enemmän tekijöitä ja vähemmän copy-pasteajia.
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Kyllä, toisaalta mainosrahoitteiselle sivustolle ne sivulatauksiset ovat elintärkeitä koska ovat käytännössä inventaario, mitä myydään.

Edit: ja kertoo myös sivuston aktiivisuudesta

Ihan mielenkiinnosta, millätavalla tuota dataa sanitoidaanko tuota dataa jotenkin.. vai toimiiko niin että jos jätän koneeni latailemaan ikilooppiin 10 krt sekunnissa tuota sivua niin rahaa tulee ovista ja ikkunoista niin ettei itse mahdu sisälle?. Siitä kuitenkin tulisi jo > 800k latausta per päivä. ;)

Vai pitäisikö itseasiassa ladata sivulta löytyvää mainoslinkkiä joka sitten mahdollisesti pitää sisällään jonkiun tunniste rimpulan?
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
86
Tulin vain kirjoittaakseni, että itseäni ei ärsytä mikään tässä sivustossa. Ihan huikea kaikinpuolin ja erityisesti pisteet käyttäjäpalautteen kuuntelemisesta. Itse surffailen paljon mm. Myydään osastolla. Tykkään paljon erityisesti tuosta komponenttijaottelusta. Elikkä, kun haluam etsiä näyttistä, niin ei tarvitse ensin selata kolmea sivua muisteja ym. Muuta. Tämä siis yksittäisenä ja itselleni tosi näkyvänä parannuksena vrt. Muro esimerkiksi. On tässä paljon muutakin, mutta tuon halusin omalta osalta korostaa. Tosiaan kerran vielä, huikea sivu ja huipputason artikkelit. Olen 100% io tech lukija nykyisin :)
 

abish

Ryzen FTW
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
354
Hyvää tekemistä ja hyvää jatkoa. On ollut ilo seurata nopeaa nousua. Varmasti hommaa on auttanut paljon se, ettei ole tarvinnut vastata kuin itselleen ja lukijoille.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Aika vähässäpä on nykyään nettisivut missä tekijät on käyttäjien seassa aidosti. Pakko nostaa hattua sivuston kasaan kursimiselle ja artikkeleille. Aika vähiin on menny ulkomaisten saittien luku tän julkasun jälkeen. Oikeastaan enää TPU:lta tulee kateltua noita verrokkitaulukoita joissa on näyttiksiä listattu eri pelien kohdalla. Nekin vois joku tehä kyl paremmin.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
322
Olen adblockista laittanut tämän sivuston sallittujen listalle, en kyllä silti ole mitään mainoksia nähnyt?
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 530
Ihan mielenkiinnosta, millätavalla tuota dataa sanitoidaanko tuota dataa jotenkin.. vai toimiiko niin että jos jätän koneeni latailemaan ikilooppiin 10 krt sekunnissa tuota sivua niin rahaa tulee ovista ja ikkunoista niin ettei itse mahdu sisälle?. Siitä kuitenkin tulisi jo > 800k latausta per päivä. ;)

Vai pitäisikö itseasiassa ladata sivulta löytyvää mainoslinkkiä joka sitten mahdollisesti pitää sisällään jonkiun tunniste rimpulan?
Meidän mallissa, kun itse myydään mainokset eikä ne tule automaattisesti kontrolloimattomasti jostain mainosverkostosta, jokainen mainosnäyttö, jonka lukija näkee on jo myyty.

Ts. Me myydään mainostajalle esim. 1 000 000 näyttöä ajanjaksolle X. Sitten ne näytöt jaetaan tasaisesti ajanjaksolle ja ne esitetään satunnaisesti käyttäjille.

Best case skenaariossa kaikki sivulataukset olisi myyty joka päivä ja silloin mainitsemasi latailu generoisi lisää (keinotekoista) inventaariota mitä myydä, mutta koska näistä näytöistä ei klikkauksia kertyisi, jäisi suorituskyky hyvin alhaiseksi (ctr eli click through rate). Tämä ei siis ole missään nimessä tarpeen ja parhaiten autat klikkaamalla mainosta (ctr paranee), josta emme saa rahaa mutta mainostajille sivusto näyttää paremmalta kun mainoksia klikataan.

Jos et näe mainosta, se tarkoittaa että emme olleet onnistuneet myymään kyseistä sivulatausta eli inventaariota on jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
75
Onnittelut täältäkin, tuolla toisaalla ei ole tultu käytyä pariin kuukauteen enään, niin kuin moni muukin on jo sanonut. Se jos mikä kertoo että täällä on saavutettu tuo "krittinen massa" myös käyttäjien viihtyvyyden osalta.

Sivusto on kyllä erittäin laadukas ja samaten sisältökin.

Hyvä tästä tulee, tai no on jo...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 492
Ihan vaan ajatuksen tasolla: olisiko ideaa tehdä tiivistelmää noista spesiaalemmeista artikkeleista lontooksi? Ajatuksella spoileri tai tiiseri. Pienellä panostuksella kokeeksi ja katsoa löytyykö mielenkiintoa asiaan.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
143
Sivusto nousi kuin fenix lintu tuhkasta ;) .....vaikka tämän jo melkein näinkin kristallipallostani heti alussa. Osaava ja tuttu/tunnettu porukka.....eihän siinä voi muuta tapahtuakaan :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Jep jep, jälkikäteen ajateltuna murosta irtautuminen ja uuden saitin perustaminen oli vain hyväksi suomalaiselle tietotekniikkaharrastamiselle ja siihen liittyvän uutisoinnin ja artikkelien laadulle. Joskus tulee vilkaistua mitä muron puolella tapahtuu (googlen cachen kautta tietenkin!) ja eihän se oikein vakuuta. Teknisesti/ulkonäöllisestikin muro on jälkeenjäänyt verrattuna iotechiin. Ei ole pahemmin valitettavaa. Jossain vaiheessa ihmettelin kun mainoksia ei näkynyt vaikka saitti on whitelistillä mutta mainosten näyttämisessä olikin vähän logiikkansa.. :)
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Meidän mallissa, kun itse myydään mainokset eikä ne tule automaattisesti kontrolloimattomasti jostain mainosverkostosta, jokainen mainosnäyttö, jonka lukija näkee on jo myyty.

Ts. Me myydään mainostajalle esim. 1 000 000 näyttöä ajanjaksolle X. Sitten ne näytöt jaetaan tasaisesti ajanjaksolle ja ne esitetään satunnaisesti käyttäjille.

Best case skenaariossa kaikki sivulataukset olisi myyty joka päivä ja silloin mainitsemasi latailu generoisi lisää (keinotekoista) inventaariota mitä myydä, mutta koska näistä näytöistä ei klikkauksia kertyisi, jäisi suorituskyky hyvin alhaiseksi (ctr eli click through rate). Tämä ei siis ole missään nimessä tarpeen ja parhaiten autat klikkaamalla mainosta (ctr paranee), josta emme saa rahaa mutta mainostajille sivusto näyttää paremmalta kun mainoksia klikataan.

Jos et näe mainosta, se tarkoittaa että emme olleet onnistuneet myymään kyseistä sivulatausta eli inventaariota on jäljellä.
Jees kiitoksia infosta. Valaisee kuinka homma toimii ja samalla miten saatte haluaman tyylisiä mainoksia. Hieno homma valtaosa sivustoista kun tuuppaa jostain geneerisestä mainospoolista niin sitten on sitä 1000x1000 pikseliä ja parhaillaan vielä flässiä.

Joutaisi monet verkkosivustot ottaa oppia teistä. Ehkäpä ajan kanssa kun näkevät ettei IO-tech ole lyhyt tähdenlento. :kippis:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Sivuston mainokset ovat olleet kaikkea muuta kuin häiritseviä. Ei edes haittaisi jos niitä olisi vähän enemmän, vaikkapa Jimm's -tyylisesti sivuston laitojen "ulkopuolella"
Pahinta myrkkyä on mainokset, jotka tunkee sivuston oikean sisällön niin alas, että sitä ei edes näe rullailematta ensin koko näytön verran alaspäin, tähän tyyliin:
Tuollaisia tapauksia on nykyään melkein joka paikassa jos erehtyy menemään nettiin ilman mainostenestoja...
Io-techille isot plussat mainonnasta, ne on aina varsin relevantteja ja kiinnostavia, eikä mitään päälle hyökkääviä ääntä sisältäviä flash-hirvityksiä.

Muutenkin tätä sivustoa on ilo lukea, nykyään on oikeastaan vähentynyt ulkomaisten artikkelien lukeminen kun täällä on niin nopeasti kaikki tarpeellinen saatavilla. Joskus tulee jotain tarkempia vertailutaulukoita haeskeltua muualta.
Esim. puhelinartikkeleissa suorituskykytestit on varsin vaikealukuisesti esitetty ja verrokkina on aina vain yksi puhelin. Muuta valittamista en sitten keksikään.

Mahtavaa että asiantunteva tietotekniikkauutisointi jatkuu Suomessa erään mediatalon peliliikkeiden jälkeenkin. :love:
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
255
Onnittelut täältäkin, tuolla toisaalla ei ole tultu käytyä pariin kuukauteen enään, niin kuin moni muukin on jo sanonut. Se jos mikä kertoo että täällä on saavutettu tuo "krittinen massa" myös käyttäjien viihtyvyyden osalta.

Sivusto on kyllä erittäin laadukas ja samaten sisältökin.

Hyvä tästä tulee, tai no on jo...

Itekkin "hävitin" tuon toisen sivun suosikeista ja kaikkialta missä se nyt olikin.. Kyllä tällä pärjää. :)
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 530
Ihan vaan ajatuksen tasolla: olisiko ideaa tehdä tiivistelmää noista spesiaalemmeista artikkeleista lontooksi? Ajatuksella spoileri tai tiiseri. Pienellä panostuksella kokeeksi ja katsoa löytyykö mielenkiintoa asiaan.
Kyllä tässä tekemistä riittää ihan suomeksikin ja se on meidän valtti eli tehdään laadukkaasti suomeksi ja suomalaisille.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
27
Hyvin menee, jatkakaa.. AdBlock on tällä sivulla pois päältä, pitäähän teidänkin syödä :)

Erittäin hyvin valittuja mainoksia, eivät häiritse yhtään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
6 kk io-tech:in alku on mennyt nopeasti. Varmaankin se on merkki hyvästä sivustosta :)

edit:

Niin ja mahtava aloitus io-tech:ille. Ei onnistu jokaiselta :kahvi:
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Hienoa Pojat!

Muro on jäänyt jo melko paljon vilkaisu tasolle ja pääpaino on täällä. Mainokset eivät häiritse ja jos totta puhutaan niin en juurikaan ole edes huomannut niitä? Jatkakaa samaa rataa niin hyvä tulee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 492
Kyllä tässä tekemistä riittää ihan suomeksikin ja se on meidän valtti eli tehdään laadukkaasti suomeksi ja suomalaisille.
Kyllä varmasti :) lähinnä noihin sivulatauksiin liittyen ja mainoksien myynnin helpottumiseen pientä apua. Isojen julkistuksien aikana alan harrastajat kahlaavat kaikki lähteet ja testit läpi, niin kääntämällä muutamat kohdat toisi lisää trafiikkia. #Sampilleuusibemmu :D:sysop:
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
Ihan vaan ajatuksen tasolla: olisiko ideaa tehdä tiivistelmää noista spesiaalemmeista artikkeleista lontooksi? Ajatuksella spoileri tai tiiseri. Pienellä panostuksella kokeeksi ja katsoa löytyykö mielenkiintoa asiaan.
Itsekin näen (Sampsan aiempaan vastaukseen viitaten), ettei tuosta pienien palojen kääntämisestä olisi suuremmassa kuvassa merkittävää hyötyä sivuston toiminnalle, jos ei nyt sitten mistään "Meegon tarina" -tyyppisestä täysin poikkeuksellisesta jutusta ole kyse. Ennemmin keskitymme tekemään laadukasta sisältöä suomeksi - uskomme että parempi potentiaali löytyy sieltä puolelta. Ulkomailta löytyy valtavasti englanninkielistä materiaalia, jonka kanssa ei mielestämme ole järkeä näillä resursseilla lähteä kilpailemaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 946
Olen kyllä pääsääntöisesti samaa mieltä tuosta Englanniksi tekemisestä. Jos ei pysty tekemään jotain uniikkia, on aika turha kääntää juttuja enkuksi. Geneerisiä mitään lisäarvoa tarjoamattomia enkkusaitteja on netti pullollaan.

Sitten jos pääsette kontaktien avulla johonkin mielenkiintoiseen paikkaan vierailulle / face2face haastatteluihin, voisi noita juttuja ehkä tarjota maksua vastaan muillekin sivustoille sisällöksi, mutta silloinkaan ne kyllä keksi miksi niitä erityisesti haluaisi julkaista englanniksi io-techissä ja ne kannattaisi vain nähdä sisällöntuotantobusineksen oheistoimintana.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Hienoa @Sampsa ja @Juha Kokkonen , että aito into yrittämiseen ja tekemiseen löytyy vielä useiden Muropaketissa vietettyjen vuosien jälkeenkin!
Aito into uutta sivustoa kohtaan paistaa myös käyttäjistä, joten ylläpidon puolesta iso kiitos myös teille.:kippis:
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
Esim. puhelinartikkeleissa suorituskykytestit on varsin vaikealukuisesti esitetty ja verrokkina on aina vain yksi puhelin. Muuta valittamista en sitten keksikään.
Tsekkaappas uusi HTC U Ultra -pikatesti. Siellä on nyt tulokset vähän selkeämmässä muodossa. Tuo tuskin on lopullinen esitystapa, mutta sillä mennään ainakin hetki.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 268
Ostaisin mielelläni tukijäsenyyden jotenkin muuten kuin paypalin kautta..
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 560
Viestejä
4 166 325
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom