Mozilla uudistaa brändiään rajusti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
22 639
mozilla-new-brand-20241211.jpg

Parhaiten Firefox-selaimestaan tunnettu Mozilla on niittänyt mainetta ajaessaan vapaampaa internetiä. Yhtiön yli 25-vuotinen taival alkoi helmikuussa 1998, kun selainjätti Netscape julkaisi selaimensa lähdekoodin vapaaseen käyttöön ja perusti Mozilla Organizationin hallinnoimaan sen kehitystä.

Noista ajoista on tultu pitkälle ja vaikka Firefox on sen tunnetuin aikaansaannos, se ei ole ainoa. Yhtiö onkin kokenut sen osaltaan ongelmaksi, sillä monet muut sen aloitteista yksityisyyden, kilpailun ja innovoinnin lisäämiseksi ovat jääneet monilta huomiotta. Tämän vuoksi yhtiö päätti lyöttäytyä yhteen Jones Knowles Ritchien eli JKR:n kanssa brändin uudistamiseksi.

Mozillan johtaja Mark Surmanin mukaan uuden brändäyksen ei ole tarkoitus olla vain pientä pintaremonttia, vaan tukeva perustus seuraaville 25 vuodelle. Yksi uudelleenbrändäyksen tarkoituksista on nostaa huomiotta jääneiden projektien ja ideoiden tunnettavuutta ilman, että Firefox jäisi kuitenkaan paitsioon. Uuteen brändäykseen on haettu ideoita paitsi yhtiön työntekijöiltä, myös käyttäjiltä ympäri maailman.



Yhtiön logoksi voinee kutsua uutta lippusymbolia, joka rakentuu M-kirjaimesta ja yhdestä paikaltaan hypänneestä pikselistä, jonka kerrotaan olevan viittaus aiempaan tyrannosaurussymboliin. Lippu muuttuu myös helposti uudeksi maskotiksi, eli ASCII-versioksi tyrannosauruksesta.



Toinen merkittävä uudistus koskee käytössä olevaa fonttia, joka perustuu aiempaan Mozilla slab serifiin. Uudet kirjaisintyypit on suunniteltu siten, että ne on suunniteltu standardilevyisiksi siten, ettei esimerkiksi kursivoinnit, lihavoinnit tai muuta tekstin leveyttä. Mozillan blogissa onkin tätä hyvin esittelevä animaatio, jossa lihavointi seuraa hiiren kursoria ilman, että yksikään sana tai rivi liikkuisi tippaakaan sen vuoksi.

Mozillan mukaan sen tuotteiden, verkkosivujen ja muiden uudelleenbrändäys on jo käynnissä, mutta mitään aikataulua milloin yhtiö pääsee urakkansa kanssa maaliin ei ole annettu.

Lähde: Mozilla
 
Kaikkea sitä, eikä edes aprillipäivä. Muuttavatko vielä kettulogonkin joksikin vammaiseksi ASCII-hahmoksi? :D
 
Tuli kyllä vaihdettua Braveen jo jokin aika sitten kun YouTuben katsominen Firefoxilla ja adblokkerilla kävi aika sietämättömäksi jopa useiden sekuntien viiveiden takia klikkausten yhteydessä. Bravella ei puolestaan ole ollut mitään ongelmia
 
Brave on valitettavasti chromium-pohjainen, joten en oikein pidä sitä kunnollisena vaihtoehtona jos haluaa kapinoida googlen ja sen web-enginen ylivaltaa vastaan.
Chromium on avoimen lähdekoodin selainprojekti, ei Googlen tuote. Chromium pohjainen Brave ei siten ole mitenkään Googlesta riippuvainen
 
Aika outo logo, mutta itsestäni se vaikuttaa aika kivalta ja vähän poikkeavalta kun pääsin alkujärkytyksen yli. Onko itse Mozilla organisaatiolla edes ollut mitään varsinaista logoa ennen? Itse en ainakaan muista muut kuin Firefoxin ja Thunderbirdin logot kun ne tulee nähtyä päivittäin.

Fontti näyttää myös hyvältä.
 
Pidän väreistä, logosta ja kirjasimesta. Mielestäni ne ovat onnistuneet.

Mistä en pidä, on tämä "a global crew of activists, technologists and builders" -lähestymiskulma. Etenkin tuo aktivisti-sana särähtää omaan korvaan, ikään kuin tässä oltaisiin barrikadeille nousemassa? Omasta mielestä olisi parempi lähestymiskulma ollut vaikkapa jokin "a foundation built by volunteers to keep internet open, accessible and free" -suuntainen visio. Tämä näin Firefoxin käyttäjältä.

Tilasin muuten tuossa jokin aika sitten Mozillan uutiskirjeen, ja en ole voinut olla huomaamatta, kuinka lähes jokainen kirje oli lahjoitusten pyytämistä. Tuli peruttua sitten tuon uutiskirjeen tilaus, vaikka sinänsä Mozillan työtä arvostankin.
 
Toivottavasti ei selainta kohta sitten paskota kelvottomaksi. Tuppaa nykyään kaikenlaiset muutokset olla aina negatiiviseen suuntaan.
 
Mistä en pidä, on tämä "a global crew of activists, technologists and builders" -lähestymiskulma. Etenkin tuo aktivisti-sana särähtää omaan korvaan, ikään kuin tässä oltaisiin barrikadeille nousemassa? Omasta mielestä olisi parempi lähestymiskulma ollut vaikkapa jokin "a foundation built by volunteers to keep internet open, accessible and free" -suuntainen visio. Tämä näin Firefoxin käyttäjältä.
Kyllähän Mozilla koostuu (tai on aina koostunut) aktivisteista ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Miksipäs sitä nyt pitäisi muuttaa? Heillähän on ollut vuodesta 2007 asti oma manifestinsäkin. Tuota 'aktivismi' sanaa pitäisi mielestäni viljellä keskusteluissa enemmänkin, niin moni saattaisi tajuta itsekin harrastavansa aktivismia, vaikka ei "barrikadeille" arkisin nousekaan.

Wikipedia:
"Activism (or advocacy) consists of efforts to promote, impede, direct or intervene in social, political, economic or environmental reform with the desire to make changes in society toward a perceived common good."

Mutta ihan aiheesta: Toisaalla luki myös, että pyrkivät tällä sekä valmistautumaan mahdolliseen Googlen rahahanojen sulkeutumiseen ja etsimään uusia rahoittajia, sekä viemään huomioita pois viimeaikaisista irtisanomisista ja negatiivisesta uutisoinnista.
 
Onko Firefoxille mitään järkevää vaihtoehtoa jos haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana googlesta? Toivottavasti Mozilla tulee pysymään elossa vielä tulevaisuudessakin.
 
Mozilla:lla on aina ollut erittäin äärivasemmistolainen leima, eikä ainakaan Dissenter -lisäosan aikoinaan puhtaasi poliittinen poisto sitä imagoa helpottanut. Ei ihme että rahanahat ovat aikojen kuluessa huvenneet. Kuka haluaa lahjoittaa rahaa kommunisteille?
 
Taitaa sekä Firefoxin taustalla häärivät että Google olla woketuksessa mukana. Toisaalta Firefox on hidas ja Google tietää jo sinusta kaiken tai näinhän sitä tavataan sanoa. Valitsen siis Braven. :tup:
 
Mozilla:lla on aina ollut erittäin äärivasemmistolainen leima, eikä ainakaan Dissenter -lisäosan aikoinaan puhtaasi poliittinen poisto sitä imagoa helpottanut. Ei ihme että rahanahat ovat aikojen kuluessa huvenneet. Kuka haluaa lahjoittaa rahaa kommunisteille?
Vilkaisin vuosien 2010 ja 2021 tilipäätöstä ja ja jos vilkaisin oikeita rivejä niin tuona aikana tulot ovat kasvaneet vuositulot ovat kasvaneet $180 miljoonasta noin $700 miljoonan (inflaatiokorjattuna 2024). Tietty menotkin olivat noin kolminkertaistuneet (~$126 mil --> ~$400 mil).
Moni siis haluaa ilmeisesti lahjoittaa rahaa kommunisteille, kasvavassa määrin.

Rahahanojen sulkeutuminen viittaa Googlen anti-trust oikeudenkäyntiin. Jos Google häviää sen, ei yhtiö enää saa maksaa Mozillalle siitä, että Googlen hakukone on selaimessa oletuksena.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 989
Viestejä
4 542 408
Jäsenet
74 914
Uusin jäsen
PatrikV

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom