MotoGP

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
"the risks caused by the ongoing geopolitical situation in the region" on mielenkiintoinen ilmaisu. Olettaen, että "region" viittaa nimenomaan Suomeen eikä Eurooppaan kokonaisuutena.

Eli toisin sanoen "ei me uskalleta koska olette Venäjän naapuri".
Tuskinpa tuo on mikään todellinen syy vaan helppo heittää osasyyksi tuollainen tekosyy pehmentämään todellisuutta. Todellisuus kun taitaa olla se, että ratayhtiö ei ole saanut mitään aikaan ja rahat on loppu töiden kuitenkin ollessa todella pahasti kesken. En välttämättä kovin suurella panoksella uskaltaisi löydä vetoa ensi vuodenkaan kisojen puolesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Lol. Oletan että MotoGP:ta hallitseva firmaa poistaa kokonaan kalenterista (myös ensi vuodelta), koska eihän tuollaista tosissaan voi ottaa niin ei ole järkeä pitää kalenterissa kisoja vain teeskentelyn vuoksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
603
Poliisi aloitti KymiRing-rahoituksesta esitutkinnan

Poliisi on aloittanut Lahden kaupungin mahdollisesta KymiRing-rahoituksesta esitutkinnan.

– Esitutkinta on alkanut, mutta se on aivan alkuvaiheessa, tutkinnanjohtaja Jari Uotila Hämeen poliisista kertoo.

Hänen mukaansa tapauksessa tutkitaan, onko joku syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Uotila ei kerro, keitä virkamiehiä tutkinta koskee.

– Aikataulustakaan en pysty kertomaan mitään.

Tapauksen tutkinta siirtyi poliisille oikeuskanslerilta.

Lähde:

Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 801
Jos Suomessa ei riitä paalu ja kyvyt yhden MotoGP:n järjestämiseen niin miten saataisiin rahat Formula 1:en?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 094
Jos Suomessa ei riitä paalu ja kyvyt yhden MotoGP:n järjestämiseen niin miten saataisiin rahat Formula 1:en?
Ei mitenkään. Paras aika rakentaa F1-rata olisi ollut Kimi- ja Nokia-buumin (eli nousukauden 2002-2007) aikana , mutta olisiko sekään onnistunut ilman oligarkkien rahoja tai muuta hämäräbisnestä. Nyt juna alkaa olla mennyt ohi. Bottas ajanee korkeintaan vielä viitisen vuotta, ja sen jälkeen voi mennä vuosikymmeniä ennen seuraavaa suomalaista F1-sarjassa.

Tietysti rata on tehty, eikä se tule häviämään. Jos tulevaisuudessa uusi omistaja saisi radan ympäristön puitteet kuntoon, niin ehkä MotoGP-kisaan on vielä mahdollisuudet. Tärkeää kuitenkin olisi myös saada suomalainen MotoGP/Moto2/Moto3-kuski, jotta edes jonkinlainen innostus sarjaa kohtaan syntyisi. Tällä hetkellä MotoGP on aivan marginaalilaji Suomessa. Jos ihmisiä pyydettäisiin mainitsemaan yksi aktiivi MotoGP-kuljettaja, niin 95% sanoo EOS, 4% vastaa virheellisesti Valentino Rossi tai Mika Kallio ja 1 dementoitunut prosentti vastaa Jarno Saarinen.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
[QUOTE="ZeiTsei, post: 10806639, member: 4048"Jos ihmisiä pyydettäisiin mainitsemaan yksi aktiivi MotoGP-kuljettaja, niin 95% sanoo EOS, 4% vastaa virheellisesti Valentino Rossi tai Mika Kallio ja 1 dementoitunut prosentti vastaa Jarno Saarinen.
[/QUOTE]

Ei se nyt aivan noin synkkä tilanne kuitenkaan ole
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
"the risks caused by the ongoing geopolitical situation in the region" on mielenkiintoinen ilmaisu. Olettaen, että "region" viittaa nimenomaan Suomeen eikä Eurooppaan kokonaisuutena.

Eli toisin sanoen "ei me uskalleta koska olette Venäjän naapuri".
Höpö höpö, ei tartte kattoa kuin kuvia alueesta, niin tajuaa miksi siellä ei ajeta Moto GPtä. MotoGP ei tule minnekkään soramontulle ajamaan. Katsomot ja maisemointi täysin tekemättä.

Toukokuu 2022:
kymi.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
45
Lahtelaisena veronmaksajana minua kiinnostaisi tietää, oliko tarkoituskin päätyä tähän tilanteeseen. Nyt jos/kun ratayhtiö menee konkurssiin, jokin taho voi saada edullisesti veronmaksajien kustantaman infran omiin liiketoimiinsa. Onneksi kuitenkin poliisitutkinta on aloitettu, sillä edes tässä verotuksen luvatussa maassa olisi kai jokin raja oltava verovarojen käytölle.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611
Onneksi kuitenkin poliisitutkinta on aloitettu, sillä edes tässä verotuksen luvatussa maassa olisi kai jokin raja oltava verovarojen käytölle.
Niin no tässäkin taitaa olla kyse Lahden "lainasta" Lahti Eventsille joka sitten sillä rahoitti Kymiringiä. Luottolimiitin muutos vs laina taitaa olla biiffi.
Mutta sinällään en diggaa yhtään että tälläsiä projekteja lähdetään alottamaan siten että rahotus ei ole selkeästi loppuu asti mietitty. Tokihan ilman käyttöä nykyinen ratakaan ei jää, mutta potentiaalit oli parempaan. Voihan toki olla että joku ostaa pois roikkumasta, monottaa nykyset "tekijämiehet" pihalle ja vetää projektin maaliin saakka.

Tosin, ei taida ihan kolhuitta selvitä AKK Motorsportskaan tästä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
752
Ratanakinhan tuo oli epäonnistunut. Liikaa liian tiukkoja mutkia moottoripyörille. Piti olla myös euroopan pisin suora, mutta ei ollutkaan.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611
Höpö höpö, ei tartte kattoa kuin kuvia alueesta, niin tajuaa miksi siellä ei ajeta Moto GPtä. MotoGP ei tule minnekkään soramontulle ajamaan. Katsomot ja maisemointi täysin tekemättä.
Mjoo se mikä menee ok vielä suomalaisessa jokkis ja maarata kisoissa ei välttämättä sitten enää menekkään MotoGP tasolla :)
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Höpö höpö, ei tartte kattoa kuin kuvia alueesta, niin tajuaa miksi siellä ei ajeta Moto GPtä. MotoGP ei tule minnekkään soramontulle ajamaan. Katsomot ja maisemointi täysin tekemättä.

Toukokuu 2022:
Kyllähän tuo on ollut tiedossa jo etukäteen että on väliaikainen katsomo ja maisemoinnit tekemättä, tuskin sen takia peruttiin. Käsittääkseni varikko alue oli se suurin syy
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Ratanakinhan tuo oli epäonnistunut. Liikaa liian tiukkoja mutkia moottoripyörille. Piti olla myös euroopan pisin suora, mutta ei ollutkaan.
Miten niin liikaa epäonnistunut rata. Ainakin kuskit ja Dornan edustajat kehu rataa testien jälkeen
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
2 653
Kyllähän tuo on ollut tiedossa jo etukäteen että on väliaikainen katsomo ja maisemoinnit tekemättä, tuskin sen takia peruttiin. Käsittääkseni varikko alue oli se suurin syy
Suurin syy oli rengasvallit.
"Kymiringin toimitusjohtaja Riku Rönnholm sanoo Ylelle, että suurin murhe oli rengasvallien rakentaminen.
– Vallien rakentaminen on tosi hidasta hommaa. Rakentamiseen tarvitaan aikamoinen kasa pultteja, muttereita ja esimerkiksi kuljetinhihnaa. Toimitusketju oli katkennut monessa kohtaa. Oli riski, ettemme olisi saaneet valleja valmiiksi, eikä Dorna halunnut ottaa sitä riskiä."
Sekä myös varikkoalue. Olisi pitänyt olla asfalttia tai muuta vastaava ainetta, jolla akue päällystetty.
 
Pitkä on toimitus ketju, ollut muutama vuosi kuitenkin aikaa jo tehdä
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
651
Kyllä tosta on toisaalta vähän kuullut jo juttua että syy on ihan toinen kuin mikään rengasvallit, olihan niillä jo vuosia aikaa tehdä ja suunnitella rata.
 
Liittynyt
26.05.2022
Viestejä
1
Rengasvallithan oli käytännössä jo valmiit mutta kasattu ruuveilla. Tarkastuksessa kävi ilmi että ne tarvii olla pultattu, eli kaikki purkuun ja pultit tilalle.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Mutkaosuutta halutaan vähän muuttaa on hiukan eri asia kuin täysin epäonnistunut rata.

”MotoGP-sarjan promoottori Dorna Sportsin urheilutoimenjohtaja Carlos Ezpeleta oli mielissään testiajosta.

– Oli radan testaamisen ja kehittämisen kannalta tärkeää, että toinen ajopäivä oli kuiva. Sade puolestaan auttoi näkemään, miten vesi poistuu radalta, Ezpeleta muistutti.

– Radan perusprofiili on kunnossa, eikä suuria muutoksia tarvitse tehdä. KymiRing on selkeästi omanlaisensa rata.”
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
296
Marcilla oli tuuria ettei käynyt pahemmin. Aikamoista Ducatin ylivoimaa.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 801
Yamaha ja Qua on näköjään saanut starttiautomatiikan kohdilleen eikä perinteistä -4 sijaa enään tapahdu.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
475
On kyllä aika heikko kommentaattori tää Vesa Kallio. Tota, tota... Tietoa kyllä löytyy, mutta ulosanti tota tota ei sovi oikein kommentaattori hommiin.

Aleix Espargarolta taas hyvä kisa. Kovassa kunnossa näyttäisi olevan ja jatkaa kisan jälkeen mm kakkosena, jos näillä sijoilla tullaan maaliin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 344
Kylläpä se Yamaha on NIIN huono ajattava että.. Näin ainakin MotoGP-saitin selostajien mukaan.

Edit: harmi kun se Morbidelli taitaa olla tehdaskuski vielä ensi kaudellakin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
296
Pidempiaikainen trendi tuntuu suosivan Eurooppalaisia valmistajia ja tavallaan se ei ole mitään uutta, vain paluuta vanhaan. Suzukin poislähtö ja Yamahan tulevan kauden kaksi pyörää kertovat omaa kieltään. Honda on se kulmakivi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 344
Ei kai tuohon Yamahan yllättävään huippunopeuden kasvuun voi muuta syytä olla kuin että ovat kierrosten rajoitinta ylöspäin siirtäneet.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 362
Viestejä
4 158 459
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom