MMA-keskustelua

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Itse olen aina mieltänyt, että painonveto kuuluu painoluokkaurheiluun. Voisivat vain siirtää punnituksen tehtäväksi juuri ennen ottelua, niin hulluimmat nyppäykset jäisi pois. Kukaan ei pysty älyttömiä pudottamaan, jos pitää samantien otella.

Junnuna oli maajoukkueleireillä viralliset punnitukset, mistä katsottiin, ettei nuoret pudota liikaa. Jos kisasi prosentuaalisesti liian alhaisessa luokassa leirien punnitukseen nähden, niin lensi ulos maajoukkueesta. Tosin kai ne hulluimmat pudotti sitten kisoihin ja leireihin :redface:. Valmentajalla myös aika iso vastuu, missä painoluokassa kilpailee.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961

Silti joku vetää painoa vaa-alle. Aivojen kannalta ei ollenkaan hyvä, kun nestevajeessa otetaan koppia päähän. Ehkä parempi terveyden kannalta antaa palautumisaikaa.

Painimatseissahan on ainakin amerikassa punnitukset lähellä matsia. Tosin painissa ei lyödä päähän.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Silti joku vetää painoa vaa-alle. Aivojen kannalta ei ollenkaan hyvä, kun nestevajeessa otetaan koppia päähän. Ehkä parempi terveyden kannalta antaa palautumisaikaa.

Painimatseissahan on ainakin amerikassa punnitukset lähellä matsia. Tosin painissa ei lyödä päähän.
Jos joku nyppää ihan kunnolla juuri ennen matsin alkua olevaan punnitukseen, niin tod. näk. häviää matsin. Omaa tyhmyyttä siinä vaiheessa. Huippu-urheiluun kuuluu rajojen hakeminen mutta eiköhän ne pahimmat ylilyönnit karsiutuisi pois.

Painissa säännöt ovat muuttuneet vuosien varrella paljon. Joskus punnittiin ennen jokaista ottelua ja 10v sitten kisapäivää edeltävänä iltana. Silloin oli vain yksi kisapäivä arvokisoissa. Nykyään on kaksi kisäpäivää jatkoon päässeillä. Punnitus on kisapäivän aamuna mutta toisena päivänä sallitaan 2kg ylipaino, mikä on aika tyhmää. 2kg on ihan eri asia 55kg ja 130kg luokissa.
 
Liittynyt
30.12.2020
Viestejä
169
Turhaa lässytystä tuo IV skandaali. Volkov oli matsin "voittaja", mutta äänet Islamille. Rematch kehiin niin ei tarvitse IVstä enää jauhaa
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
No jos doping halutaan sallia, niin mikäs siinä. Omalta kohdalta voin sanoa, että isoimmat epäonnistumiset tuli, kun tankkaus ei onnistunut. Vaakaan en koskaan jäänyt mutta palautuminen on sitten asia erikseen. Jos ei saa nestettä kehoon, niin mikään ei sitten toimi.
 
Puukamana

Ruuvit löysällä
NOSTO
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
469
Silti joku vetää painoa vaa-alle. Aivojen kannalta ei ollenkaan hyvä, kun nestevajeessa otetaan koppia päähän. Ehkä parempi terveyden kannalta antaa palautumisaikaa.

Painimatseissahan on ainakin amerikassa punnitukset lähellä matsia. Tosin painissa ei lyödä päähän.
Painonnostossakin oli punnitukset muistaakseni kaksi tuntia ennen kisaa niin samantyyppistä olisin ehdottanut ratkaisuksi kuin @FlyingAntero

Tää on mulle ihan vieras aihe niin kumpihan olisi sitten pahempi terveysmielessa: kehon vetäminen ihan kuivaksi edellisen päivän punnitukseen ja siitä nestaytys nykyisillä säännölillä vai lievempi painonveto muutama tunti ennen ottelua punnitukseen? Ensimämisessä ymmärtääkseni munuaiset on aika kovilla ja toisessa ilmeisesti sitten aivot(?). Mutta kerkeääkö keho (erityisesti nyt ne aivot) edes palautua vuorokaudessa jos vetää sen 20 pinnaa nesteistä?
 
Ongelma on siinä, että porukka ei suorita mitään "lievempää" painonvetoa. Painoa vedetään maksimit, joku vedättää liikaa ja siinä on aivot kovilla kun ottaa nestevajeessa koppia.

Toinen ongelma ufc tason eventeissä juuri ennen matsia punnituksissa on, että jos ottelija ei pääse painoon niin ei ole mitään järkevänhintaista keinoa pelastaa matsia. Kortit voi kuivua kasaan.

Paras olisi, jos jotenkin voisi tietää, että ottelija on normaalisti nesteytetty. Otellaan kokonaan ilman painonvetoa. one fc yrittää tätä, mutta se mun aikaisemmin linkkaama pätkä debunkkaa sen, että one fc:n mittausjärjestelmä estäisi painonvetoa.
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Komeata suorittamista Blanchfieldiltä. Fiksu tyyppi tai ainakin sellainen kuva jäi allelinkatusta juttelutuokiosta

Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Komeata suorittamista Blanchfieldiltä.
Fisku ottelu häneltä. Ja hienoa että yllätti.

Oli omituinen ottelu tuo Marcin Prachnio vs . William Knight.
Wiljami on hirveä karpaasi joka ei saanut yhtään mitään aikaiseksi. Ei oiken usko kaverilla riittänyt edes yrittää.
Aika säälittävä esitys.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Heitetään kysymys tännekin. Mistä UFC:stä voi seurata, jos poissuljetaan Viaplay, jonka hinnat alkavat olemaan tulevan hinnannoston vuoksi sellaista ryöväystä, että rikollisiakin hävettää.

kattelin UFC Fight Passia, mutta jäin siihen käsitykseeen, että sen kautta päämatsit näkyy vasta 48 tunnin jälkeen ?
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740

Fight pass toimii juuri noin, ei varmaan mistään päälähetyksiä sen halvemmalla näe. Eihän viaplay ole vielä mitään jenkkien ppv setteihin..
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Fight pass toimii juuri noin, ei varmaan mistään päälähetyksiä sen halvemmalla näe. Eihän viaplay ole vielä mitään jenkkien ppv setteihin.
Jo PPV on sikamaisen kallista. Onhan sitä täälläkin harvoissa valituissa otteluillloissa ollut. Mutta onko jenkeissä kaikki pääkortin matsit PPV ? Ei kai ?

On tuo inhottava etä yksi lafka haalii kaikki oikeudet (viaplay) ja sitten alkavat hinaamaan hintoja systemaattisesti ylös.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Jo PPV on sikamaisen kallista. Onhan sitä täälläkin harvoissa valituissa otteluillloissa ollut. Mutta onko jenkeissä kaikki pääkortin matsit PPV ? Ei kai ?

On tuo inhottava etä yksi lafka haalii kaikki oikeudet (viaplay) ja sitten alkavat hinaamaan hintoja systemaattisesti ylös.
Ei oo kaikki ppv. Mutta ei taida "laillisesti" tota fight passia halvempia vaihtoehtoja olla
 
Puukamana

Ruuvit löysällä
NOSTO
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
469
Jonesin valmistautumista raskaaseen sarjaan. En tiedä onko tämä korkean tason trollausta vai onko mies ihan tosissan. Jacksonilta tuli potkut sekoilujen myötä ja uusi valmennus- ja sparritiimi ei kyllä kauheana vakuuta. Muutenkin kaikki sparrivideot raskaan massalla ovat näyttäneet aika heikoilta esityksiltä joita katsellessa joutuu muistuttamaan itseeän, että tässä on monien mielestä mma:n kaikkien aikojen paras ottelija.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Jo PPV on sikamaisen kallista. Onhan sitä täälläkin harvoissa valituissa otteluillloissa ollut. Mutta onko jenkeissä kaikki pääkortin matsit PPV ? Ei kai ?

On tuo inhottava etä yksi lafka haalii kaikki oikeudet (viaplay) ja sitten alkavat hinaamaan hintoja systemaattisesti ylös.
Tarvii espn+, että näkee prelimit ja ei ppv kortit. ESPN+ taitaa olla 99.99$/vuosi nykyään. Kaikki PPV-pääkortin matsit on ppv maksun takana. PPV:n jos haluaa ostaa niin on pakko ostaa myös espn+ tilaus. Tosin espn+:sta saa pienen alennuksen, jos sen ostaa ppv:n kyljessä. Niin kallista, että mä en enää uusi esnp+ tilausta.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Huomenna jännä kortti. Miten Käy Jones -Gane matsissa ?

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
212
Uskon et Bones vie painillaan, toki yllätys ei ole vaikka Gane vie, todella mielenkiintoista nähdä miten Bones hevariin sopeutuu!
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Pääottelu on super mielenkiintoinen. Jones on ollut aina yllättävä ja innovatiivinen hyökkäyksissään. Ikääkin alkaa jo olla 35, joten ikä alkaa tulla vastaan mut ei vielä tälläkertaa. Eikös raskaansarjan titteli ole tällähetkellä avoin? Jones pääsee mestaruus matsiin seuraavaksi, sit kun on kärsinyt tän ottelun jälkeisen doping bannan :cool::cool::cool::cool:
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Semmonen fiilis, että gane päätyy mattoon ja jones ottaa helponnäköisen voiton. Jos gane saa pidettyä matsin pystyssä niin jones häviää. En usko, että matsi pysyy pystyssä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Gane laittaa Bonesin kanveesiin. Äijän recordi on aika kova viime ajalta. Ja on pärjännyt hyvin kovalyöntisiä ukkoja vastaan. Bones pärjäsi luokkaa alempana kokonsa puolesta, nyt sitä etua ei ole, Ja mies oli parhaimmillaan juuri pystyssä kun oli luova. Ikä vei luovuuden ja toi varovaisuuden.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
631
Jones pääsee mestaruus matsiin seuraavaksi, sit kun on kärsinyt tän ottelun jälkeisen doping bannan :cool::cool::cool::cool:
Huumoria toki, mutta eniten Jonesin muu toiminta huolestuttaa. Nykyisten sääntömuutoksien valossa yksikään hänen dopingkäryistä ei ylittäisi rajaa. Toivotaan hyvää matsia :interested:
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Joo "hetki toimistolla" matsi Jonekselle. Tuliko edes hiki matsissa. Ois vittuillessaan huudellut Ngannoun perään eikä jonku melkein läpihakattua Miociciä. Ois Whiten naama ollur Red sen jälkeen.

Illan herkullisin tappio oli Sevtsenkon kuristus luovutus. Aijai nautin siitä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Oli hassua nähdä "läski" Jones. Kunnon kössikin hänellä oli :) Oikein tuosta lyhyestä matsista nyt ei päässyt selville, että onko hän oikeasti kova luu vai ei. Vähän pakkukakuksi jäit uo ottelu. Aika näyttää mitä Jones pärjää. Mestarihan on vasta oikea mestari kun hän puolustaa voittoaan ja voittaa sen.

En tiedä mistä tuo Shavkat Rakhmonov oikein pällähti octgoniin, mutta näytti olevan aika kova luu. Aika näyttää mitä tuostakin kaverista tulee. Osakkeet nousi ainakin kovasti hänellä.

Grasso oli kanssa aika vakuuttava. Piti ottelun kontrolissa ja nätti lopetus.
 
Puukamana

Ruuvit löysällä
NOSTO
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
469
Lopputulos oli aika lailla odotettu mutta yllätyksenä tuli kuin helpolta se näytti. Odotin Ganen liikkeen olevan parempaa ja että Jones joutuu tekemään työtä että saa vietyä ranskalaisen kenttään. Tästä ei ollut tietoakaan vaan Jon vaan puski Ciryliä laidoille ilman mitään ongelmia ja sukelsi lopulta helposti laiskan lyönnin alta taakse ja sitten painin tasoero ei jäänyt epäselväksi.

Vaikka päämatsi oli pannukakku niin hyvä kortti oli kyllä. Olen Rakhmonov tuuletin ollut jo ennen tätä matsia ja taas oli kyllä kunnon ilotulitusta kehässä. Ja se että Valentinalle syötettiin vähän nöyryyttä oli kans mukavaa nähtävää.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Ikävä juttu kun Francis jätti UFC:n, olisi ollut herkullinen matsi tiedossa.

Saa nädä koska rahanahne Dana houkutele takaisin. Sillä hieman on köykäinen sarja tällä hetkellä. Stipe siellä viellä listoilla roikkuu , mutta mikä lienee herran kunto enään.

Jones sai helpon mestaruuden.
 
Puukamana

Ruuvit löysällä
NOSTO
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
469
Ikävä juttu kun Francis jätti UFC:n, olisi ollut herkullinen matsi tiedossa.

Saa nädä koska rahanahne Dana houkutele takaisin. Sillä hieman on köykäinen sarja tällä hetkellä. Stipe siellä viellä listoilla roikkuu , mutta mikä lienee herran kunto enään.

Jones sai helpon mestaruuden.
Juu, Big Frankia jäin kyllä kaipaamaan. mutta ymmärrän miehen päätöksen. Tästä matsista jäi päällimmäisenä mieleen, kuinka Jones ei kunnioittanut Ganen pystyä pätkääkään vaan suoraan käveli päin ja ahdisi reunoille. Ngannouta vastaan tuo olisi ollut itsemurhataktiikka. Mutta Jon on monipuolinen niin kyllä hänellä olisi ollut tarvittaessa paljon muitakin optioita.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Itse arvostan Andesson Silvan (vielä) GOAT:ksi.
Ehkä se tapa jolla herra pisti ukkoja nippuun aikoinan, oli hienoa katseltavaa.

Silva kyllä kuuluu parhaisiin mutta sanoisin ihan objektiivisesti yrittäen ainakin että 1. Jones 2. GSP 3. Silva
Jones:lla kaikista eniten tittelivoittoja, ei ole vielä tähän mennessä edes hävinnyt yhtäkään matsia ellei nyt disqausta jo puolikuolleesta vastustajasta lasketa. Kokonaisvoittoja UFC:ssä näistä kolmesta herrasta eniten. On pistänyt nippuun huippuottelijoita heidän omilla vahvuusalueilla ja kaikilla eri tyyleillä jne. Jones pysynyt UFC:ssa jo 15 vuotta ilman tappiota vs Silva 6 vuotta ja GSP 10 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:

Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
Pääottelu on super mielenkiintoinen. Jones on ollut aina yllättävä ja innovatiivinen hyökkäyksissään. Ikääkin alkaa jo olla 35, joten ikä alkaa tulla vastaan mut ei vielä tälläkertaa. Eikös raskaansarjan titteli ole tällähetkellä avoin? Jones pääsee mestaruus matsiin seuraavaksi, sit kun on kärsinyt tän ottelun jälkeisen doping bannan :cool::cool::cool::cool:
Mielenkiintoinen? Mitä sinä olet katsonut. Muutamia hitaita lyöntejä puolin toisin, sitten pelkällä voimalla Gane maahan. Gane tarjoaa kaulan ja siinä se oli. Erittäin tylsä matsi.

Helppo saalis läski Bonesille ja erittäin paska suoritus Ganella.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Mielenkiintoinen? Mitä sinä olet katsonut. Muutamia hitaita lyöntejä puolin toisin, sitten pelkällä voimalla Gane maahan. Gane tarjoaa kaulan ja siinä se oli. Erittäin tylsä matsi.

Helppo saalis läski Bonesille ja erittäin paska suoritus Ganella.
Huomaa, että kommenttini oli kirjoitettu ennen matsia. Opettele päivämääriä ennenkuin tulet tänne huuteleen. Etukäteen matsi oli supermielenkiintoinen mut oli loppupleissä ohi nopeasti.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Mun mielestä Jones oli joskus mielenkiintoinen ja luova. Kuten kaikille konkareille käy, luovuus ja rohkeus katoaa ja tilalle tulee harkinta ja varovaisuus. Seuraava askel on sitten se häviö ja varovaisuudella ei siitä kuopasta enään nousta. IMO.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 434
Se alasvientiin johtanut väistö/iholle tulo oli aika nopean näköinen. Ngannoun mielestä Jones Stalkkeroi Ganea siksi että saisi äkkiä alasviennin kun ei luottanut kuntoonsa.
Se että kenelle nykyisistä ja entisistä heavyweighteistä Jonesin vedonlyönti kertoimet olisi yli kaksi, ei tule kyllä heti mieleen. Ehkä juuri Ngannou jos joku.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Viikonloppuna briteissä ppv. Sellainen kutina, että usman käy vaimentamassa brittiyleisön. Aika monta laadukasta/kiinnostavaa matsia kortilla. Islannin mies eli gunnar nelson mukana karkeloissa. Marvin Vettorin otteet myös kiinnostavat.

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Maku on viety tuonne tykinruuaksi. Yksi kova isku ja maku on kanveesissa, leuassa ei ole enään mitään iskunkestävyyttä..
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
2 matsia ja sit makwan. Taitaa tosiaan tappio tulla ja olisko se ufc ura sitten siinä. Respect. Ura alkoi vahvasti, mutta ei hommat edenneet.

Melkoisia matseja ollut so far. Mokaevilta taiteltiin jalka paskaksi. Pahaa teki katsoa. Patterson tuli todella karusti tyrmätyksi. Tais elää tuonelassa aika pitkään, kun paini tuomarin ja valmentajan kanssa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Tuo Makun kunto on kyllä huono. Ei ollut ekä kerta kun ekan erän jälkeen puhti on pois. Verratkaa avaikka Usmanin ja Edwardsin matsiin, ukot veti 5 erää kovemmalla tahdilla.

Nelsonin matsi oli myös hieno, Tuntui siltä että mies tiesi ekasta sekunnista lähtien miten matsi lopetetaan ja eteni sitä kohti tarkan suunnitelma mukaan. Vakuuttava esitys.

Ja ai niin. Andesson Silva sai odotetusti paikkansa Hall of Fameen.:thumbsup:
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Yllätti isosi miten suvereenisti edwards otti voiton. Liekö usmanilla alkanut alamäki/loukkaantumisia(kädet) vai edwards oikeasti noin hyvä?

Dana sanoi, että edwards vs. covington seuraavaksi. Saapa nähdä miten käy. 170lbs divarin tilanne mielenkiintoinen nyt, kun usman joutuu hakemaan alempaa vauhtia ja jo usmanille hävinneet saa uuden mahdollisuuden uutta mestaria vastaan oli se uus mestari sitten edwards tai covington seuraavan matsin jälkeen. Masvidal, burns,... hierovat rasvaisia käsiänsä nyt yhteen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
35
Joo toivotaan että Makwaani jo jättäytyis pois vaikka luulen että pannaakinmpihalle ennenkun loukaantuu pahemman kerran. Ei tuolla pärjää suunsoitolla ja uhoomisella. Toivottavasti tulisi pikkasen nöyryyttä kun hävisi omaan bravuriinsa eli Konda liikkeeseen.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Joo toivotaan että Makwaani jo jättäytyis pois vaikka luulen että pannaakinmpihalle ennenkun loukaantuu pahemman kerran. Ei tuolla pärjää suunsoitolla ja uhoomisella. Toivottavasti tulisi pikkasen nöyryyttä kun hävisi omaan bravuriinsa eli Konda liikkeeseen.
Aika heikosti sanottu tyypistä, jolla on enempi ufc matseja alla kuin muilla suomalaisilla yhteensä. Makwan vei eka erän ja sit loppui kunto/hidastui En mä laittaisi pahakseni, jos se makwan vielä ruotsinkortilla pääsis yrittään. Todennäköisempää tosin on, että saa kävelylaput.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Kyllä se makun tarina UFC:ssä valitettavasti loppuu.

Kuntopuoli on saanut huomiota osakseen.

Ikävä juttu, mutta väistämätön., Jokin tuossa kuntotreenauksessa tai valmistautumisessa on pielessä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
844
Harmi että Maku ei tän paremmin pärjänny, mutta lienee silti vielä aika pitkään selvästi paras suomalainen UFC-ottelija. Toivottavasti sieltä tulis uusia tilalle, mutta ei liene näköpiirissä.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Endeavor joka omistaa ufc:n on ostamassa WWE:ta. UFC tahkonnut sijoittajamatskun mukaan voitot joilla endeavor on jo maksanut pois velat joilla osti ufc:n. UFC:n ostohinta aikoinaan 4miljardia ja nyt yrittävät arvostaa sitä 12 miljardiin. Tuohon wwe päälle.

Ei ole tainnut paljoa ufc:n kasvaneista voitoista valua ottelijoille,...

lähde: WWE to merge with UFC to form company worth over $21 billion | Bloody Elbow

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Useampi kiinnostava matsi viikonlopun ufc287 kortilla. Itsestäänselvien kiinnostuksenkohteiden lisäksi gastelum ja calvillo esiin. Molemmilla aika suorittaa tai ehkä alkaa olemaan ainakin uran nousupuoli taputeltuna. Jossain määrin harmittaa ettei gastelum koskaan löytänyt keinoa pysyä 170lbs sarjassa. Ilmeisesti ruoka maittaa liikaa :/

1680735269243.png

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 937
Oli ihan OK otteluilta.

Ade nappasi revansssin nimiinsä ja vyön sitä myötä. Ei näyttänyt kovalta iskulsta , mutta ilmeisesti ruutia oli riittävästi. Masvidal oli taas hieman vaisu. Ei pärjännyt matossa ollenkaan.
Fontti ja Hollandi nappasivat nätit tyrmäkykset.

Tuo Rosas Jr. kyllä yritti aivan hillittömästi alasvientiä. Ei riittänyt vielä kokemus napata voittoa, mutta melko varmasti kaverista kuullaan vielä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 606
Viestejä
4 196 162
Jäsenet
70 753
Uusin jäsen
1lallu

Hinta.fi

Ylös Bottom