- Liittynyt
- 29.10.2016
- Viestejä
- 4 031
Vaikuttaa suomessa olevan vain turhia jätkiä. Potkut tulee ensimmäisenä.Suomen näkökulmasta tilanteessa on myös aika huomionarvoista se, että jos tilanne jatkuu näin ja Huawein markkina-osuus sen johdosta romahtaa (kuten se tekee jos pakotteet jatkuvat) niin mitä tuo tarkoittaa Suomessa tapahtuvalle Huawein kehitykseen. Käsittääkseni Huaweilla on varsinkin kamerapuolella aika huomattava osa tuotekehityksestä Suomessa ja kytköksiä wanhanajan Nokian kamerapuoleen on paljon. Tämä minusta paljon isompi asia kuin se saako joku Huawein luuri päivityksiä vai ei (ei Huawei mikään esimerkillinen toimija ole sillä saraa tainnut olla tähänkään asti)
"Suuri osa Huawein Suomen tuotekehityksestä keskittyy päätelaitteiden käyttöliittymäsuunnitteluun ja muotoiluun. Helsingin yksikössä keskitytään lisäksi 4G- ja 5G-antennitutkimukseen, simulointiin sekä matkapuhelinten luotettavuuteen.
Huawein Helsingin yksikössä muun muassa testataan uusia älypuhelimia, niiden komponentteja sekä erityisesti kehitetään uusia testimetodeja. Entisissä Nokian tutkimuskeskuksen tiloissa Helsingin Ruoholahdessa toimivan Huawein tuotekehityskeskuksen kellarista löytyy kattava määrä erilaista testaustekniikkaa röntgenistä pudotustesteriin, antennilaboratorioon sekä muun muassa nopeiden lämpötilamuutosten testilaitteisiin"
tuo osa voi olla merkittävä
"Helsingin yksikön lisäksi Huawein Tampereen tuotekehitysyksikkö tekee myös tutkimusta kamera- ja kuvantamisalgoritmeista."
Huawei tekee jo paljon tuotekehitystä Suomessa – Nokia-ajat antaneet yhden tärkeän opetuksen