- Attack of the Killer Tomatoes! Omassa typeryydessään elokuva oli yllättävänkin hauska ja viihdyttävä. Tomaattien hyökkäys ei vakuuta ketään, mutta se ei haittaa, koska elokuvassa on montakin hauskaa kohtaa. Helikopterin romutus alussa näytti pelottavankin oikealta sen vuoksi, että se oikeasti tapahtui ja siihen menikin suurin osa budjetista. Mutta leffa yllätti kyllä sen vuoksi, että aiheesta oli saatu yllättävänkin paljon irti. 4/5
- The 15:17 to Paris. En ymmärrä, mitä Clint Eeastwood on miettinyt leffaa tehdessään, veikkaan että aika vähän. Ensinnäkin, terroriteko kesti niin lyhyen aikaa, että siitä on aika hankala saada leffaa aikaiseksi. Joten 1½ tuntia kestävä leffa kertoo lapsuudesta ja turistimatkailusta ja pääosissa on vieläpä ne oikean iskun sankarit, jotka eivät osaa näytellä. Samalla kun käsikirjoittaja on jostain käsikirjoituskoulun kellarista raahattu työnsä ääreen, niin lopputulos on kyllä aika karseaa katsottavaa. Leffassa ei yksinkertaisesti ole sisältöä tarpeeksi täyspitkää elokuvaa varten. 1/5
- Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw. Jotenkin hauskaa, että leffa jolta ei odota yhtään mitään onnistuu näin hyvin. Alku varsinkin oli todella hyvä. Leffan kaverukset, jotka eivät voi sietää toisiaan ovat todella hauska pari ja sisko, joka liittyy mukaan osaa myös näytellä. Toiminta oli näyttävää ja hienoa, Lontoossa varsinkin. Mutta tämäkin leffa kärsii siitä mammuttitaudista, jossa ei osata lopettaa ajoissa. Vaikka loppu olikin hieno ja hyvä idea sijoittaa se vähän eksoottisempaan ympäristöön, niin leffassa alkoi jo lopussa olla fiilis, että tämä leffa ei vaan osaa loppua. Neljä tähteä olisi irronnut, jos leffa olisi ollut tiiviimpi rakenteeltaan. 3/5.