- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 1 956
Eikä nuo nyt varsinaisesti edes olleet zombeja tuossa. Eläviä ihmisiä, joilla oli tartunta. Mutta tarkoitin vaan noita juonenkäänteitä, jotka löytyy jo pitkälti Romeron leffoista. Eli ei oikein ollut mitään omaperäistä käännettä tuohon keksitty. Ehkä olisi toiminut paremmin silloin parikymmentä vuotta sitten.No jos siitä kopioinnista, niin oli ensimmäinen zombie elokuva jossa oli ns. juoksevia zombeja, eikä niitä klassisia laahustajia. Eli melkeimpä suurin osa uudemmista on kopioitu nimen omaan tästä elokuvasta. Tokihan näitä laahustaviakin vielä näkee...
Disneyltä tuli katseltua Togo. Yllättävän hyvä kokoperheen elokuvaksi. Tätä voi suositella katsomaan vaikka ei muksuja olisikaan. Hieno tosikertomus ja koira vetää hienon roolin.
HBO:lta tuli katsottua jostain syystä näkemättä jäänyt Clin Eastwoodin The Mule. Odotukset ei olleet korkealla, kun tätä on moni moittinut. Leffa osoittautui lopulta oikein viihdyttäväksi. Ei nyt mikään mestariteos, mutta ei tätä vältelläkään kannata. Hyvin tämän parissa aika kului. Vähän samaa henkeä kuin Gran Torinossa, mutta ei ihan yllä samalle tasolle.