Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Netfilx leffa Älä kuuntele oli kyllä pirun hyvä kauhuleffa, paras moneen vuoteen.

 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
15 046
Dyyni nähty.

Tämä mielipide on varmasti ainakin Dyyni-kirjasarjan faneja ja monia kriitikoitakin vastaan, mutta olipahan melkoisen tylsä leffa. Ei huono, mutta kovin tylsä. Se ensimmäinen versio oli aikoinaan omalaatuinen, mutta silti jollakin tavalla säväyttävä. Tämä ei nyt vaan oikein onnistunut.

Olihan tämä kieltämättä upean näköinen ja muutenkin tyylikäs, mutta vähän oli koko keston ajan sellainen fiilis kuin olisi katsonut jotain kirjasarjalle omistettua taidenäyttelyä galleriassa. Lisämiinus Islam-viittauksista rukousnauhoineen ja paikallisen raamatun/koraanin tavaamisesta ennen taistelua.

Vaan eipä siinä, tämä oli kuitenkin se tarina, josta Lucas imaisi ideansa myös Tähtien sotaan. Teatterista poistuessa tuli mieleen, että sama on tainnut käydä myös mm. Game of Thronesin ja Kauniiden ja rohkeiden kohdalla.

Tämän sanottuakin, toivon ehdottomasti että Villeneuve saa rahoituksen kakkososaan ja tarinan kokonaiseksi. Jos näin käy, niin katson kyllä kaikesta huolimatta ihan mielelläni sen jatkonkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
586
Dyyni nähty.

Tämä mielipide on varmasti ainakin Dyyni-kirjasarjan faneja ja monia kriitikoitakin vastaan, mutta olipahan melkoisen tylsä leffa. Ei huono, mutta kovin tylsä. Se ensimmäinen versio oli aikoinaan omalaatuinen, mutta silti jollakin tavalla säväyttävä. Tämä ei nyt vaan oikein onnistunut.

Olihan tämä kieltämättä upean näköinen ja muutenkin tyylikäs, mutta vähän oli koko keston ajan sellainen fiilis kuin olisi katsonut jotain kirjasarjalle omistettua taidenäyttelyä galleriassa. Lisämiinus Islam-viittauksista rukousnauhoineen ja paikallisen raamatun/koraanin tavaamisesta ennen taistelua.

Vaan eipä siinä, tämä oli kuitenkin se tarina, josta Lucas imaisi ideansa myös Tähtien sotaan. Teatterista poistuessa tuli mieleen, että sama on tainnut käydä myös mm. Game of Thronesin ja Kauniiden ja rohkeiden kohdalla.

Tämän sanottuakin, toivon ehdottomasti että Villeneuve saa rahoituksen kakkososaan ja tarinan kokonaiseksi. Jos näin käy, niin katson kyllä kaikesta huolimatta ihan mielelläni sen jatkonkin.
Huomenna pitäisi mennä tämä tsekkaamaan. En kyllä hirveästi mitään odottanutkaan tältä, mutta jospa ei ihan ala-arvoinen olisi.
 

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
15 046
Huomenna pitäisi mennä tämä tsekkaamaan. En kyllä hirveästi mitään odottanutkaan tältä, mutta jospa ei ihan ala-arvoinen olisi.
Ei missään nimessä ole ala-arvoinen ja kriitikot ylistävät tätä kautta linjan 4-5 tähden verran. Henkilökohtaisesti vaan odotin jotain enemmän ja ehkä siksi putosin vähän liian korkealta. Tämä on kuitenkin heittämällä paras Dyyni-filmatisointi tuosta aiemmasta kommentistani huolimatta.

Mainittakoon vielä, että kirjoja en ole lukenut ja sekin voi vaikuttaa kokemukseen. Tässä on kuitenkin kaikenlaista poliittista säätämistä niin paljon, että kirjoista saisi varmasti niihin ja hahmojen taustoihin enemmän järkeä.

Tässä on minun mielestäni hyvä video-arvostelu, joka osuu nappiin omien kokemusten kanssa:

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
228
Itse tykkäsin kovasti Dyynistä, ehkäpä paras (scifi) leffa muutamaan vuoteen. Mutta joo paljon jäi "selittämättä" minkä takia pitää varmaan käydä kirjakaupassa. Toisaalta tykkään ettei kaikkea väännetä rautalangasta, mutta mulle maistuisi kyllä lisää world buildingia vaikka tämä part 1 ei juuri muuta ollutkaan. Suurin ongelma olikin juuri se, että käytiin läpi vasta alkuasetelmat ja vasta part 2:ssa päästään oikeasti juonen makuun (jos sellainen ikinä tulee, kuka tietää). Eniten ehkä diggasin juuri tuosta tarinan ja maailman skaalasta.

Kun miettii, että alkuperänen kirjoitettu joskus 60-luvulla niin huomaa kuinka paljon se on inspiroinu muita kirjoja, leffoja ja pelejä. Äkkiseltään tulee ainakin heti mieleen 40K ja Star Wars.

Voin vaan suositella kaikille sci-fin ystäville. Jos SG-1, Babylon 5, Tähtien sodat yms. maistuu niin kyllähän tämä pitäisi kutitella juuri niitä makunystyröitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
297
Jep kävin Dunen IMAXissa katsomassa ja olihan se kova - kyllä Villeneuve osaa muutakin tehdä kun ajaa formulaa ;) hyviä leffoja se puskee!
Kirjoja en ole lukenu ja 80 luvun leffa unohtunu jo aikoja sitten, vois kattoo uusiks kyllä. Dune II tuli pelailtua 90 luvulla ja tästä tuli fläshbackeja siihen :)
Näyttelijät ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta ihan hyvinhän ne tän vetäs! Jopa Aquamäni meni ihan hyvin tässä mukana! Mahtava tunnelma leffassa, hidashan se oli, mutta ei kaiken tarvi olla ADHD sekoilua niinkuin nykyään on tapana. 9/10
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
228
Jep kävin Dunen IMAXissa katsomassa ja olihan se kova - kyllä Villeneuve osaa muutakin tehdä kun ajaa formulaa ;) hyviä leffoja se puskee!
Kirjoja en ole lukenu ja 80 luvun leffa unohtunu jo aikoja sitten, vois kattoo uusiks kyllä. Dune II tuli pelailtua 90 luvulla ja tästä tuli fläshbackeja siihen :)
Näyttelijät ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta ihan hyvinhän ne tän vetäs! Jopa Aquamäni meni ihan hyvin tässä mukana! Mahtava tunnelma leffassa, hidashan se oli, mutta ei kaiken tarvi olla ADHD sekoilua niinkuin nykyään on tapana. 9/10
Joo leffan tunnelma oli kyllä mahtava, siitä iso kiitos kuulunee Hans Zimmerin soundtrackille mutta visuaalisestikin aika hemmetin vakuuttava. Ekaa kertaa ehkä sitten Parasiten tuli leffan jälkeen sellanen "huh nyt oli kova"-elämys.
 
Liittynyt
25.11.2019
Viestejä
5
Tuli myös Dyyni katsastettua ja upposi kyllä itselle täysin. Parasta scifiä valkokankaalla kyllä hetkeen mitä katsonut ja 2.5h meni ihan hujauksessa. Kirjoja en ole lukenut enkä myöskään vanhempia filmatisointeja katsonut. Dune2 pelaaminen aikoinaan lähinnä ainoa tausta ja kevyesti lorea lukenut joskus aiheesta. Elokuva antoi minusta hyvän pohjustuken alkupuoliskolla eikä tuntunut itselle liian pitkävetiseltä tai liian rushatulta jota ehkä enemmän aluksi pelkäsin. Visuaalit ja äänimaailma kyllä 5/5. Hahmoissa ja näyttelijöissäkään ei kyllä valittamista.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 956
Tuli Shang-Chi nähtyä. Kiinnostus Marvel-leffoja kohtaan on noin nolla eli odotukset ei olleet kovin korkealla. Tämä pääsi yllättämään. Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme tuli monesti mieleen ja leffa oli upeaa katsottavaa. Ainut miinus tulee hetkistä kun oltiin kaupungissa. Leffa muuttui kerralla joksikin paskaksi teinikaverileffaksi. Siitä 1 tähti pois, mutta oikein viihdyttävä leffa. Eli 4 tähteä annan tälle.
 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 454
Tuli perjantaina Dune katsottua. Aika 5/5 teos kaikkiaan ja nyt kun sulatellut pari päivää näkemäänsä, ei vieläkään tunnu huonolta. Elokuva on uskollinen kirjalle, hahmot toimii, näyttelijät tekevät työnsä hyvin ja Fremenit oli kuvattu just kuten pitää. Zimmerin score oli aika spot on vaikka sitä pelkäsin eniten, kun en ihan satapaljoa Hansin musasta välitä. Ei tuntunut 2.5h elokuvalta. Ornitoptereista plussaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
Free Guy

Ryan Reynolds näyttelee lähinnä itseään tässä pelileffassa jossa NPC saavuttaa tietoisuuden, muutama vitsi laskeutui ihan huolella ja kyllähän tuo muutenkin viihdytti kestonsa ajan niin että varsin hyvä maku jäi suuhun tästä pläjäyksestä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 226
Free Guy

Ryan Reynolds näyttelee lähinnä itseään tässä pelileffassa jossa NPC saavuttaa tietoisuuden, muutama vitsi laskeutui ihan huolella ja kyllähän tuo muutenkin viihdytti kestonsa ajan niin että varsin hyvä maku jäi suuhun tästä pläjäyksestä.
Voisi jatkossa mainita mistä lähteestä katsot, niin voi arvioida onko näppärästi katsottavissa. Siis yleisesti kaikille huomautuksena.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
580
Dyyni (2021)
Täällä myös yksi leffan juuri hiljattain (leffateatterissa) nähnyt. Villeneuve on yksi suosikkiohjaajistani tällä hetkellä ja tätä leffaa olen odotellut jo muutaman vuoden. Herbert seniorin kirjat olen lukenut, pojan tuotantoon en ole tutustunut. Miksikään megafaniksi en itseäni laskisi kuitenkaan.

Leffa oli mielestäni hyvä, muttei ehkä erinomainen. Varsinkin leffan alkupuoli tuntui kovasti laahaavan. Paljon selitettäviä asioita, muttei kauheasti tapahtunut mitään. Lisäksi Arrakisin kaupunki oli visuaalisesti tylsä. Tosin mitä voi olettaa aavikkoplaneetalta muuta kuin harmautta, mutta silti. Hahmot jäivät vähän tasapaksuiksi, joskin se tulee jo lähdemateriaalista. Sen mitä Herbertistä olen saanut käsityksen, niin tyyppi oli kovasti huolissaan mm. ekologisista vaikutuksista ja öljyn keskeisyydestä yhteiskunnassamme ja Dyynin juoni on vain keino saada punainen lanka hänen pohdinnoilleen. Mietinkin jo leffaa katsoessani, että tämä kirja(sarja) on tosi vaikea kääntää leffaksi ja kun sitä on jo Lynchkin yrittänyt, niin ehkä tämän parempaa lopputulosta ei vaan ole mahdollista saada. Vielä yksi lisäharmitus pitää mainita, nimittäin sardaukarit. Nämä ovat siis keisarin eliittisotilaita, universumin parhaita joille ainoastaan fremenit pystyvät antamaan vastusta. Leffassa tämä käy ilmi lähinnä Duncanin suusta. Nyt on kuitenkin kyse leffasta, ja niihin on olemassa sanonta "Show, don't tell". Villeneuve osaa kyllä tämän, niin olisin toivonut vähän parempaa.

Mutta ei tämä siis huono ollut myöskään. Kuvaus oli hienoa ja tykkäsin siitä, kun alukset ja kaikki muu oli mahtipontisen turhan isoa pelkän show-offin vuoksi. Näyttelijät olivat myös hyviä, etenkin Stellan Skarsgård jäi mieleen limaisena paroni Härkösenä. Ja nyt kun mainitsin Härkösen, niin tietyt leffan seikat saivat mielessäni sen seurauksena mielenkiintoisia uusia merkityksiä... Musiikki oli myös erinomaista, tosin onko Hans Zimmer huonoa raitaa tehnytkään? Triviatietona mainittakoon, että Christopher Nolan kysyi Zimmeriä tekemään musiikkia Tenetiin (on tehnyt moneen hänen leffaansa musiikit), mutta Hans valitsi Dyynin sen sijasta aikataulukonfliktin vuoksi. Tykkäsin myös siitä, että leffassa oli eri kieliä eri väelle.

Tämä oli siis vasta eka leffa, ehkä vajaa puolet ekasta kirjasta? Toivottavasti saamme toisenkin osan ja että se paikkaa tämän osan puutteita.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
1 314
Dunen kävin eilen kattomassa. Ihan ylihypetetty ja myös Hans Zimmeriltä aika todella vaatimaton veto. Erityisesti Hansilta odotin paljon, mutta nyt meni riman ali ja reilusti. Eihän tässä ollu oikein mitään ns. kunnon leffamusaa (pl. lopputeksteissä tusinatavaraa) eikä todellakaan jää jälkipolville mitään siltä osin kerrottavaa onnettomista pikku pimputuksista. Toki suht kivuttomasti äkkiähän tuo 2,5 h meni, mutta kyllä tästä läpi paistaa $$$$-Disneypaskastrategia yrittää jotain Tähtien sotaa (juoni) tai Sormusten herran (päähenkilö ilmetty Frodo 2) seuraajatrilogiaa tai -saagaa... Typerä veto jättää noinkin pitkä leffa täysin kesken. Alkua ois voinut tiivistää, meinas iltanäytöksessä silmät loppasta ekat puoli tuntia.

Ei todellakaan mikään 5/5 kuten kriitikot hehkuttaa, mutta niinhän se menee, että jos HS antaa 5/5 niin paskaa on ja paikkansa melkein nytkin piti. Ihan perus scifiä mutta plussaa toki siitä että varsinkin Dune 2 -ystävälle oli paljon tuttua ja muistoja tuli mieleen... Jos en ois aikoinaan Duneja pelannut niin ehkä 2/5 mutta Dune-pelien ystävänä voidaan laittaa hikiseen 2,5/5 ja toinenkin 37-vuotias setämies oli samaa mieltä...

Joku verrannut jostain syystä (siks että volat s-tanan isolla molemmissa?) Tenetiin äänipuolella, niin Tenet kyllä paljon parempi ääniltään (ja juoneltansa ja elokuvanakin vaikka sekava ja levoton se kyllä on).

En tiiä mitkä Dune- tai hypeuhrilasit porukoilla oli päässä, mutta aika haltioitunutta jengi oli kuitenkin tästä perushömpästä näytöksen jälkeen. Ehkä kun tarpeeksi huonoja Avengers-lämppiä alla n+1 niin alkaa tämmöiset melkein vakavissaan yritetyt tuntua hyviltä.
 
Liittynyt
04.09.2017
Viestejä
123
kyllä tästä läpi paistaa $$$$-Disneypaskastrategia yrittää jotain Tähtien sotaa (juoni) tai Sormusten herran (päähenkilö ilmetty Frodo 2) seuraajatrilogiaa tai -saagaa... Typerä veto jättää noinkin pitkä leffa täysin kesken.
Dyyni-kirja ilmestynyt jo 60-luvulla (eli ennen Tähtien sotia) ja eipä tuo päähenkilökään mikään Frodo ole kun päästään tarinassa pidemmälle. 80-luvullahan jo yritettiin mahduttaa tuo koko n. 600-sivuinen kirja yhdeksi elokuvaksi ja huonostihan siinä kävi. Ikävää että jatkoa joutuu odottamaan vähintään pari vuotta jollei tämä nyt floppaa pahasti noilla isoilla markkinoilla (USA, Kiina), jolloin jää tyngäksi koko juttu.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
1 314
Juu tiedän kyllä, että Dune oli ensin (kirja), mutta tämä filmatisointi nojaa liikaa vastaaviin...
 
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
586
Huomenna pitäisi mennä tämä tsekkaamaan. En kyllä hirveästi mitään odottanutkaan tältä, mutta jospa ei ihan ala-arvoinen olisi.
Noniin, nyt on minultakin Dune tullut katsottua ja tykkäsin kyllä itse leffasta, vaikka minuakin hieman ihmetytti nuo Zimmerin hyvinkin vaisut melodiat. Joku jo taisikin mainita, että eihän tässä oikeastaan edes ollut kunnon musiikkia. Mutta, vaikka olisi ollutkin, niin mikään ei voi voittaa Brian Enon alkuperäistä soundtrackia Prophesy.

Mutta, tuli sitten pahemman kerran ryssittyä tämäkin leffaelämys, en oikein vieläkään käsitä mitä tässä tapahtui, mutta, kun kotona perjantaina hätäisesti lippua varasin, niin mielestäni varasin kyllä sen monivuotisen vakiopaikkani, eli toinen rivi takaa ja keskimmäinen istuin. Noh, teatterissa huomasin vasta lipussani olevan 2 rivi edestä ja sali loppuunmyyty :facepalm:
Katso siinä sitten elokuvaa muutaman metrin päästä isolta kankaalta. Kirjaimellisesti piti kääntää päätä kun tekstiriviä alkoi lukemaan alusta loppuun eikä edes meinannut keretä lukemaan, kun jo teksti vaihtui. Meni kyllä fiilikset siinä alussa jo ihan totaalisesti.
 
Liittynyt
04.09.2017
Viestejä
123
Pistetääs jotain ajatuksia tuosta Dyynistä. Komean näköinen, vaikka hieman yksitoikkoinen värimaailma (aavikkoplaneetalla keltaruskeaa, muualla siniharmaata). Näyttelijät suoriutui enimmäkseen hyvin. Selkeästi vain puolikas leffa, jossa esitellään lähtöasetelmat ja toivon mukaan jatko-osassa päästään sitten itse asiaan kunnolla.

Isoimpana kritiikkinä pitäisin että koko leffa on aika monotoninen sävyltään, synkkää ja kohtalokasta alusta loppuun 2,5 tuntia alkaa puuduttaa ja synkeimmät hetket menettää tehoaan kun tuntuu että koko elokuva on alusta asti sävyltään silkkaa synkkyyttä. Sama juttu oli siinä uudessa Blade Runnerissa josta en niin kovasti pitänyt. En tarkoita että kuitenkaan olisi pitänyt Marvel tyyliin koko ajan heittää hauskaa läppää. Tuo Zimmerin hieman mitäänsanomaton score jota oli läpi elokuvan oli varmasti osa sitä, kun se maalailee tuota synkkää huminaa joka kohtauksen taustalle. Niitä slow motion Zendaya uniakin oli ehkä yksi tai kaksi liikaa.

Voiton puolella kuitenkin mennään ja mielenkiinnolla odotan jatkoa, etenkin jos päästään Dune Messiah kirjaan asti jonka Villeneuve haluaisi kuvata kolmantena elokuvana.
 
Liittynyt
04.09.2017
Viestejä
123
Malignant tuli katsottua. Odotin jotain Conjuring/Insidious-tyyppistä säikyttelyä mutta tämähän olikin piristävän kieliposkessa tehty sekoilu. Suosittelen välttämään spoilereita nautinnon maksimoimiseksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 024
On muuten aivan naurettavan kovalla äänet tuossa Dyynissäkin. Oikeasti joutuu korvista pitämään kiinni vähän väliä. Mitä helvetin järkeä tuossa on. Tenetissä oli kanssa liian kovalla, mutta ei sentään ihan näin. Eipä tarvitse elokuviin enää lähteä jos tämä on joku uusi normaali.

Muuten elokuva oli mallia ihan ok. Alku tuntui turhan pitkitetyltä ja sitä myöten hieman keskittyminen herpaantui ja alkoi tuntua vähän sekavalta. Loppua kohden parani ja seuraava osa todennäköisesti parempi.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
1 314
On muuten aivan naurettavan kovalla äänet tuossa Dyynissäkin.
Aiheutti suurimmat bassot ikävästi projektorin / valkokankaan värinääkin, naurettiin kaverin kans sitä, että meneekö vähän överiksi jo... Ei monessa kohtaa toki, mutta tarkasti kun katsoi ja esim. lopputeksteissä myös aina kun bassot iski niin tekstit vähän sumeni sillä lyömällä ja pikku resonanssien jälkeen selveni.

Ja sit kun niitä pörinöitä pitää olla tyhmissä / väärissä kohtaa, eli vaikka kun sieltä vedestä nousi aluksia niin hirvee jytinä. Ja taasen sotimiskohtauksissa ei niin kova.

Esim. LotR ja moni muu pieksee dynamiikan järkevyydeltään Dunen ihan 6-0. Sillon jytisee kun kuuluu eikä jonnebassopelleilyksi vaan...
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
169
On muuten aivan naurettavan kovalla äänet tuossa Dyynissäkin. Oikeasti joutuu korvista pitämään kiinni vähän väliä. Mitä helvetin järkeä tuossa on.
Espoon Isossa Omenassa äänenpaineet eivät olleet mikään ongelma, ei kiinnitetty moiseen juurikaan huomiota.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
580
The Old Ways (2021)
Netflix ehdotti tätä kun oli vielä tulossa palveluun ja pistin sen listalle. Olisi pitänyt jättää laittamatta. Kertoo Meksikossa syntyneestä reportterista, joka palaa kotikyläänsä mutta joutuu kohtaamaan paikalliset demonit, kirjaimellisesti. Oli olevinaan kauhua, mutta ainoa, mikä tässä oli kauheaa oli tylsyys. Saattaa olla jotain paikallista folklorea olleen tässä taustalla, mutta kun oli niin huono, niin ei kiinnosta edes selvittää sen enempää.

e: Ja tomaattimittari näköjään 96%, mitvit? Ei noita kyllä voi aina ymmärtää.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 096
Persian oppitunnit tuli katsottua, ihan sujuvasti meni pari tuntia ja pääosanäyttelijä asiansa osaava. Mutta ei sen mullistavampi katselukokemus itselle, arvosana varmaankin jotain 3/5. Seuraava voi hieman spoilata jos aiot käydä katsomassa teatterissa.

En huomannut yhtään hakaristilippua koko elokuvassa, olisiko johtunut Valko-Venäjä/Venäjä -taustasta, luulen että aika varmasti siirtoleirilläkin olisi ainakin päällystön toimistoissa ollut seinällä tai pöydällä jos ei jatkuvasti käsivarsinauhoja olisikaan käytetty. Myös pääosanatsista tehty hieman yksinkertainen: "Olet siis persialainen? -Joo. -Ihan varmastiko? -Joo. -Mikä on Iranin pääkaupunki? -Teheran. -Ok. Jos huijaat niin käy huonosti!" noin tiivistäen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 007
Viimeisin Bond...

Ei ollut mitään odotuksia, niin voisipa jopa sanoa, että yllätti positiivisesti. Mitä nyt turhaa 007-tittelin kopittelua ja yhden ilmeen Christoph Waltz, mutta ei tuossa reilussa 2,5 tunnissa päässyt ainakaan haukottelemaan.

Henkilökohtaiseen kärkikolmikkoon GoldenEye:n ja Royalen kanssa.
 
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
3 859
Peruna
Aivan 5/5!
Yksi parhaimpia suomalaisia leffoja koskaan. Olen ihminen joka hyvänkin komedialeffan aikana korkeintaan hymähtelee. Nyt nauroin ääneen lähes koko leffan. Jokainen vitsi jne osui ja upposi. Aivan huikea leffa alusta loppuun.
Erityismaininta VR laseille ja siitä katsottavalle pornolle ja siitä miten kaikki 2020-luvun termit oli upotettu 1600 lukuun.

Aivan huikea leffa jonka haluan nähdä mahdollisimman pian uusiksi.
Kaiken lisäksi 1600 luku puvustuksineen, linnoineen, lavastuksineen jne oli sitä tasoa, että tuli todistettua sen, että suomalainen tuotanto pystyisi tekemään esimerkiksi draaman, toimintaleffan tms näissä puitteissa.

Ei voi kuin suositella. Suomikomedia on aina kuraa, nyt oli huikea.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 603
Jumanji: The next level
Jumanji: The Next Level (2019) - IMDb

Hajuton ja mauton koko perheen komedia, joka ei lupaavan kaartinsakaan (Glover, Devito, Black) kanssa jaksa kuin pientä virnuilua aiheuttaa. Yleensä Jack Blackin leffat naurattaa kyllä minua, vaikkei kummoisia tekeleitä olisikaan mutta tässä ei kai juuri sen perheystävällisyyden takia ihmeemmin irroitella, ainakaan sanallisesti. Taisi yksi kevyt tissi-vitsi olla, muuten mennään vielä harmittomammin. Ehkä eniten harmittaa peli-idean liian kevyt hyödyntäminen, varmaan paremmalla käsiksellä olisi saatu enemmänkin irti, kuin avatarien ja lisäelämien verran. Voihan se olla että tämä on enemmän sellainen "yhdessä lasten kanssa"- leffa, ja siksi ei nyt ihan minua palvellut.

Jaksoin katsoa tätä läpi vartin pätkissä, imdb-pisteiden korkeus kerrankin ihmetyttää sillä itse en ylittäisi kutosta arvosanassa. Suosittelen ainoastaan jollei MITÄÄN muuta katsottavaa lauantai-illan karkkipussin kanssa keksi.
 

DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 080

Harvinaisen tylsä zombileffa. Hahmot kliseisen idiootteja, juonenkäänteet laiskoja ja ennalta-arvattavia. Visuaalisesti ihan jees. 2/10. Voisko tähän käytetyn ajan saada takaisin?

Kliseitä mm. nämä:
- kompastelu juostessa
- kiistely selviytyjien kesken yhdentekevistä asioista
- haavoja ei tarkisteta vaan oletetaan tartunnan saaneiksi
- tunneleiden läpi kulkeminen kesti aina juuri oikean verran. Koska zombit ei nää "pimeässä" niin selviytyjät ehtivät aina juuri ajoissa seuraavan vaunun ovelle.
- turha jahkailu junan sisällä etenemisessä.
- loppukohtauksessa hyvis-isä ei viskannut tartunnan saanutta samantien junasta vaan odotti että se muuttui kokonaan ja sai itsekin pureman :facepalm:

+ isä kuoli
 

hema

Tukijäsen
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
309

Harvinaisen tylsä zombileffa. Hahmot kliseisen idiootteja, juonenkäänteet laiskoja ja ennalta-arvattavia. Visuaalisesti ihan jees. 2/10. Voisko tähän käytetyn ajan saada takaisin?
Jos et pitänyt tästä niin älä vaan katso jatko-osaa, sitäkään aikaa ei saa takaisin. Aikamoinen aasinsilta on vaadittu että tätä pökälettä voi kutsua jatko-osaksi.
Rakkaalla lapsella on monta nimiä: Train to Busan 2 / Peninsula / Bando
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
580
007 No Time to Die (2021)
Just tulin leffasta viimeisintä Bondia katsomasta. Ei kovin erikoinen, sanoisin jopa yhdentekevä. Kässärikin tuntui varsinkin lopussa menevän sekavaksi sillisalaatiksi, jossa oli emmentalin verran reikiä. Pahis oli alussa lupaava, mutta luhistui vaan huonoksi. Kuinka vaikeaa se oikeasti on tehdä hyviä pahiksia? Uusi tuplanolla sentään tuntui sopivan hyvin rooliinsa, vaikka ennakkoon olin vähän epäileväinen. Ehkä tämä leffasarja olisi aika pistää hyllylle? Bond nyt on vähän reliikki vanhoilta ajoilta ja viimeisin Bond-leffa, josta pidin käsittelikin juuri tätä eli Skyfall.
 
Liittynyt
05.09.2020
Viestejä
609
Uusin Bond, samaa tympeäää synkistelyä mitä muutkin Craigin leffat. Muutama irtovitsi siellä täällä ei pelasta. Toivottavasti seuraava Bond palaa viihdelinjalle uuden näyttelijän myötä.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
484
Kävin katsomassa myös. Mielestäni oli puolensa, jollain tapaa oli normaalis synkempi ja raaempi. Ei sinänsä raaka, mutta ruumita ja teloituksis normaalia bondia enemmän? Vähän liian raskas, todella paljon actioni ja meinasi alkaa puutumaan jossain vaiheessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
122
The Many Saints of Newark (2021) - IMDb

Tämä ei toimi ollenkaan itsenäisenä elokuvana mutta ei myöskään prequelina Sopranos-sarjalle. Puolet elokuvasta on nykytyyliin mustien sorrosta itkemistä ja toinen puoli väkinäistä fanserviceä sarjan faneille. Ainoa valopilkku oli Vera Farmigan suoritus Livia Sopranona. Muuten kasa paskaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
866
Hyvä että Craigin Bondit tuli päätökseen. Ne olivat aika vakavia, ei välttämättä raakoja, mutta esim. Conneryn ja Mooren aikaiset oli hauskempia. Toisaalta itse 007:n hahmo ei ollut näissä ihan yhtä supersankarimainen kuin vanhemmissa, mikä oli hyvä. Toivottavasti uuden näyttelijän mukana tulee uudet tuulet.

Minulle oli kuitenkin aivan uutta, että Craigin tähdittämät elokuvat muodostavat juonellisen kokonaisuuden. Aiemmin olen ajatellut vain Casino Royalen ja Quantum of Solacen olevan samaa tarinaa, mutta nehän ovat kaikki. Tästä uusimmasta olisi voinut saada enemmän irti, jos olisi etukäteen palauttanut mieleen Craigin aiemmat Bondit. Osia juonesta ymmärsi vasta kun jälkeenpäin luki selityksen aiemmista leffoista. Craigin Bondit on muutenkin olleet aika vaikeaselkoisia, varsinkin ensimmäiset.

Vielä spoileriin muutamia mietteitä
En tajunnut Madeleinen olleen jo Spectressä kuin vasta myöhemmin netistä aiempien elokuvien juonia lukiessani.
Juonessa oli aukkoja, ehkä suurimpana se, että jos punaisen putkilon nanomyrkky tappaa kaikki, niin miksi se ei vaikuttanut myös Bondiin ja Safiniin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 461
Nobody

Ihan mukava vanhanajan äksönpakkaus.
Vähän tuli joku Taken mieleen, mutta enemmän kieli poskessa tehty. Odenkirk on mielenkiintoinen valinta pääosaan. Osittain toimi oikein hyvin ja sitten osittain ei niin hyvin. Yritti osittain olla vähän "taiteellisempi" alussa mutta lopuussa meni kunnon överiymistelyksi.

Viihdyttävä 8/10
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
143
Juonessa oli aukkoja, ehkä suurimpana se, että jos punaisen putkilon nanomyrkky tappaa kaikki, niin miksi se ei vaikuttanut myös Bondiin ja Safiniin?
Punaisen putkilon myrkky tappaisi Madeleinen ja hänen sukulaisensa, jos myrkylle altistunut koskisi heihin. Myrkyn ideana oli, että se oli koodattu tappamaan vain tietyn DNAn perusteella. Bondista tuli myrkyn oireeton levittäjä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
866
Punaisen putkilon myrkky tappaisi Madeleinen ja hänen sukulaisensa, jos myrkylle altistunut koskisi heihin. Myrkyn ideana oli, että se oli koodattu tappamaan vain tietyn DNAn perusteella. Bondista tuli myrkyn oireeton levittäjä.
Eikö siinä punaisessa putkilossa pitänyt nimen omaan olla sellaista myrkkyä, joka tappaa kaikkii?
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
143
Eikö siinä punaisessa putkilossa pitänyt nimen omaan olla sellaista myrkkyä, joka tappaa kaikkii?
Ei. Aiemmin elokuvassa kerrottiin, että se putkilon myrkky on ohjelmoitu juuri Madeleinen ja Mathilden DNA:lle.

Tarkistin asian vielä netistä ja löysin tällaisen:
"This isn't any ordinary strain though, it's programmed with Madeleine and Mathilde's DNA, so if Bond ever touches them again, they'll die."
Lähde: No Time to Die ending explained: How Daniel Craig exits as James Bond
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
580
Eikö siinä punaisessa putkilossa pitänyt nimen omaan olla sellaista myrkkyä, joka tappaa kaikkii?
Se oli tehty Madden hiuksesta, jota Safin käpälöi käydessään tämän vastaanotolla. Contingency plan siis.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
234
Nobody

Ihan mukava vanhanajan äksönpakkaus.
Vähän tuli joku Taken mieleen, mutta enemmän kieli poskessa tehty. Odenkirk on mielenkiintoinen valinta pääosaan. Osittain toimi oikein hyvin ja sitten osittain ei niin hyvin. Yritti osittain olla vähän "taiteellisempi" alussa mutta lopuussa meni kunnon överiymistelyksi.

Viihdyttävä 8/10
Mistä tämän pystyy katsomaan?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 134
Ei leffa vaan sarja, Yellowstone

1633455578695.png



Itse tykkäsin tästä. Hyvä tähän päivään sijoittuva "länkkäri". Kevin on mielestäni varsin mainio tuossa. Suosittelen.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 134
Toinen hyvä sarja jota voin suositella on Succession. Uusi kausikin pitäisi tulla ihan näillä näppäimillä.


1633455930497.png


 
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
3 540
No Time To die, tän katsoo kerran, muttei toiste. Casino Royalessa aloitettu vähän realistisempi toiminta lässähti absurdiuteen No Time to Die:ssa. Leffaan oli yritetty tunkea kaikki mahdollinen. Tunkemisesta seurasi keskiverto kokonaisuus joka maistuu sekametelisopalta. Tästä olisi saanut paljon paremman leffan karsimalla rönsyt pois tai jakamalla leffan kahtia ja syventymällä enemmän hahmoihin. Toimintaosuuksissa olisi ollut syytä pysyä casino royale hengessä joskin huomioiden sen, että nyt bond on osaava eikä vasta tienaamassa natsoja Ymmärrän mitä leffan juonella ja käänteillä haettiin mutta ei osunut eikä kolahtanut tällä kertaa. Leffassa oli kuitenkin sangen hyviä kohtauksia rusinat kakusta poimien. Tästä josta johtuen 3/5 tähteä bond-leffaksi. Geneerisenä action leffana arvosanaksi 2/5.

Mun kirjoissa Craig:in parhaaksi bond:ksi jäi casino royale. Casino Royale on bond leffana 5/5 tai geneerisesti leffana 4/5 mun kirjoissa. No Time to Die on toiseksi paras craig:in bondi ja quantum of solace on huonoin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
3 540
Katsoin The Hate U Give leffan. Todella hyvä ja tunteisiinkäyvä kuvaus rasismista, poliisiväkivallasta ja elämästä köyhässä huumeidensaastuttamassa lähiössä. Hyvin mielenkiintoinen leffa. Asioita tutkitaan useammalta kantilta. Paikoitellen on oikeinkin vahvaa dialogia ja seassa totuuspommeja esimerkiksi poliisien toiminnasta/perspektiivistä. Leffa ei kestäne toista katselukertaa, mutta oli oikein hyvä pätkä kerran katsottavaksi. 3.5/5. Leffa perustuu samannimiseen kirjaan. Tästä leffasta ei jää hyvä mieli eikä katsoessa naurata tai olo ole kevyt.


edit. Katsoin leffan Hulun kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
580
Spotlight (2015)
Elokuva kertoo Boston Globen reporttereista, jotka alkavat selvittää katolisen kirkon lapsiinsekaantumistapauksia ja huomaavat, kuinka syvälle se johtaakaan. Aihe on raskas ja synkkä, mutta sitä on käsitelty mielestäni asiaankuuluvasti ja tahdikkaasti. Näyttely on kauttaaltaan hyvää ja hahmot tuntuvat ihmisiltä eivätkä karikatyyreiltä. Näyttelykaartikin on varsin nimekästä, mukana mm. Michael Keaton, Mark Ruffalo, Liev Schreiber, Racher McAdams, John Slattery sekä Stanley Tucci. Netflixistä katsoin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
163 610
Viestejä
3 048 237
Jäsenet
56 701
Uusin jäsen
Lohikki

Hinta.fi

Ylös Bottom