Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

[71 dB]

CONJURING 4: THE LAST RITES (Michael Chaves, 2025)

Vähän heikomman kolmannen leffan jälkeen tämän väitetään olevan paluu kahden ensimmäisen leffan tyyliin ja jonkinmoinen parannus. No joo, sinne suuntaan. Tarina/juoni on tässä aika hyvä. Musiikkikin (Benjamin Wallfisch) on mainiota. Hyvää on myös kohtausten valaisu, joka ei kärsi juurikaan Netflix-taudista. Öinen katunäkymä Smurl-perheen talon edustalla on suorastaan upea! Sen sijaan Michael Chavesin ohjaus ei saa minulta huippupisteitä. Käsivarakameraa ja close-up kuvausta on liikaa ja linssit ovat hieman turhan pitkää polttoväliä. Tässä olisi kannattanut edes yrittää matkia James Wanin ohjaustyyliä. Conjuring-leffoista tämä tuntuisi olevan vähiten pelottavia (ohjauksen ongelmat verottavat riipivyyttä), mutta leffa korvaa tämän muulla draama-tyyppisellä sisällöllä ja tekee sen kohtalaisen hyvin. Tämä leffa on tehty selvästi sarjan viimeiseksi ja tällä asialla fiilistellään aika paljon. Ehkä yllättävin asia leffassa on se, että se on muuten kuvasuhteella 2.39:1, mutta hääpukuun liittyvä kohtaus on koko ruudun täyttävästi 16:9!

Omaan makuun 3,5 / 5

 

[Makis]

The Woman in Calbin 10

Keira Knightley perustrillerissä. Toimittaja kutsutaan mukaan upporikkaan norjalaisen pariskunnan risteilylle eikä kommelluksilta vältytä. Ihanhan tämän katsoi hampaita kiristelemättä ja oli onneksi sopivan napakka (reilu puolitoistatuntinen).

 

[huomena]

CONJURING 4: THE LAST RITES (Michael Chaves, 2025)

Vähän heikomman kolmannen leffan jälkeen tämän väitetään olevan paluu kahden ensimmäisen leffan tyyliin ja jonkinmoinen parannus. No joo, sinne suuntaan. Tarina/juoni on tässä aika hyvä. Musiikkikin (Benjamin Wallfisch) on mainiota. Hyvää on myös kohtausten valaisu, joka ei kärsi juurikaan Netflix-taudista. Öinen katunäkymä Smurl-perheen talon edustalla on suorastaan upea! Sen sijaan Michael Chavesin ohjaus ei saa minulta huippupisteitä. Käsivarakameraa ja close-up kuvausta on liikaa ja linssit ovat hieman turhan pitkää polttoväliä. Tässä olisi kannattanut edes yrittää matkia James Wanin ohjaustyyliä. Conjuring-leffoista tämä tuntuisi olevan vähiten pelottavia (ohjauksen ongelmat verottavat riipivyyttä), mutta leffa korvaa tämän muulla draama-tyyppisellä sisällöllä ja tekee sen kohtalaisen hyvin. Tämä leffa on tehty selvästi sarjan viimeiseksi ja tällä asialla fiilistellään aika paljon. Ehkä yllättävin asia leffassa on se, että se on muuten kuvasuhteella 2.39:1, mutta hääpukuun liittyvä kohtaus on koko ruudun täyttävästi 16:9!

Omaan makuun 3,5 / 5

Ei ilmeisesti kuitenkaan ole, koska tuottoisinta kauhua 2000luvulla

 

[71 dB]

Ei ilmeisesti kuitenkaan ole, koska tuottoisinta kauhua 2000luvulla

Siis mitä ei ilmeisesti kuitenkaan ole? Conjuring-leffojen sarja päättynyt? Tulevaisuus kertoo sen, mutta tämä leffa on luonteeltaan sarjan päätös.

 

[vindicator rapeto]

Locked. Ihan ok viihdyttävä leffa, mutta loppupuolella tuli semmoista settiä etten olisi uskonut. Se hulluus oli käsinkosketeltavaa, siis ihan aito mielipuolisuus ja ihmispsyykkeen pimeille kujille eksyminen.

 

[71 dB]

WEAPONS (Zach Cregger, 2025)

Tämä on kiinnostanut nähdä, koska sitä on kehuttu yhdeksi vuoden 2025 parhaista kauhuleffoista. Kyllähän tässä paljon hyvää onkin. Käsikirjoitus on hyvä. Ohjaus/kamerankäyttö on hyvää. K18-ikärajan ansiosta meno on hetkittäin aika brutaalia, mikä tuo leffaan särmikkyyttä. Valaistus taas ei ole paras mahdollinen ja visuaalisesti leffa kärsii latteasta Netflix-taudista (vertailun vuoksi Conjuring 4-leffassa on selvästi parempi valaistus). Musiikkikin on vähän niin ja näin (Conjuring 4 tässäkin edellä).

Leffa alkaa mysteerinä, joka imaisee mukaansa. Tarina kerrotaan usean henkilön näkökulmasta vuoronperään, kunnes saavutaan pisteeseen, jossa tapahtumat saavat loppuhuipennuksensa ja kerronta muuttuu normaaliksi. Sen verran mystisesti leffa alkoi, että ajattelin sen loppuvankin mystisiin tunnelmiin jättäen katsojan kummastelemaan, mitä oikeastaan tapahtui, mutta leffan loppu antaa yllättävän tyhjentävän selityksen kummallisille tapahtumille. Katsojalla jätetään oikeastaan kertomatta vain

Spoileri

Mistä Aunt Gladys oli saanut taidon näihin "voodoo"-temppuihin ja miksi hän oli valmis terrorisoimaan koko kylää niillä? Miten tämä kaikki mukamas auttaisi häntä voimaan paremmin? Imikö hän elinvoimaa uhreistaan? Näitä asioita leffa ei tuntunut selittävän tai perustelevan vaikka muuten asioille kyllä annettiin aika tyhjentävät selitykset.

Tässä leffassa on toki pelottavia kohtauksia ja karmivia asioita muutaman tehokkaan jump-scaren ohella, mutta pelottavuus ei ollut ihan sillä tasolla kuin odotin. Iso osa leffasta pyöritetään normaalin oloista arkea, tosin mysteerin värittämää sellaista, joten ihan normaalista arjesta ei ole kyse. Hyvä kamerankäyttö sentään tekee sen, että pelottavuuksista saadaan paljon irti, mutta parempi kohtausten valaistus olisi mahdollistanut vieläkin paremman tuloksen. Leffan tyyli muistuttaa Youtuben horror-lyhytelokuvia, joskin toki professionaalisemmin ja isommalla rahalla toteutettuna. Tällainen tyyli on omaan makuun hieman kuivakas. Näyttelijäsuoritukset ovat kelvolliset. Aunt Gladystä esittävä Amy Madigan (Ed Harrisin vaimo) vetää leffan parhaan roolisuorituksen, joka on aika säväyttävä! En ihmettele, jos tämä on joidenkin mielestä 5/5 leffa, koska sen verran hyvää se tarjoaa ollen tasokas kauhuleffa, mutta kaikki on lopulta omasta mausta kiinni. Minulle tässä oli kaiken hyvän lisäksi muutama pisteitä verottava heikkous (Netflix-valaistus, vaisu musiikki ja kuivakas Youtube-horror-tyyli). Jos Conjuring 4 leffan parhaat puolet yhdistäisi tämän leffan vahvuuksiin, niin sitten olisi tuloksena jo ehkä 5/5 leffa meikäläisen mielestä.

Tällaisenaan Weapons on omaan makuun 4 / 5.

 

[71 dB]

TRON (Steven Lisberger, 1982)

Vihdoin ja viimein tuli nähtyä tämä "klassikko". Tämä leffa on jotenkin pysytellyt piilossa minulta kaikki nämä vuosikymmenet. En ole koskaan nähnyt sitä esitettävän esim. televisiossa. Minulle tämä leffa on ollut tavallaan myytti: Ehkä sitä ei edes ole olemassa? No, nyt viimeinkin olen sen Blu-ray:ltä nähnyt ja voin vahvistaa, että kyllä tämä leffa on oikeasti olemassa!

Vähän pelotti, että kuinka kämäsen näköinen tämä leffa on edustaen hyvin varhaista tietokonegrafiikkaa, mutta yllätyksekseni tämä leffa ei näytä alkuunkaan kämäseltä, vaan päinvastoin visuaalisesti todella jännältä! Jossain mielessä on jopa vaikea ymmärtää, miten tämä leffa on pystytty tekemään vuonna 1982, jolloin tietokonegrafiikka oli lastenkengissä ja supertietokoneet eivät pystyneet suorittamaan edes miljardia laskutoimitusta sekunnissa. Renderöity 80-luvun alun CGI on toki alkeellista, mutta tässä leffassa sillä luodaan tietokoneohjelmien/pelien sisäinen maailma. Käsin väritetty "life action" yhdistettynä siihen luo visuaalisuuden, jota en muista nähneeni oikein missään muualla. Omaperäinen visuaallinen ilme onkin tämä leffan suurimpia vahvuuksia. Onhan tämä visuaalisesti aikamoista silmäkarkkia meille Gen X-sukupolven edustajille, jotka kaihoisasti muistelevat 80-lukua ja tietokoneistumisen alkuaikoja.

Näytteleminen on niin ja näin. Tämä ei ole niinkään näyttelijöiden vika, vaan yksinkertaisesti tämä leffa ei panosta moiseen. Tämä leffa on ollut aikoinaan lähinnä tekninen haaste tekijöilleen. Leffan tarina/juoni on myös outo enkä oikein päässyt siihen sisään kunnolla. Sisäinen logiikka oli outoa. Tarvitse uudelleenkatselun. Wendy Carlosin musiikki on vähintään kelvollista. Ohjaus on vähän sekavan oloista eikä sitä paranna se seikka, että vektorigrafiikkatyylinen CGI vaikeuttaa tilan hahmotusta varsinkin nopeammassa leikkauksessa. Tosielämän tapahtumat näyttävät tosi hyviltä, koska kohtaukset on valaistu tosi hyvin, kuvan kontrasti on jykevää ja värit saavat temmeltää anarkistisen vapaasti. Ihan toista kun nykypäivän latteat Netflix-valaistut leffat...

Visuaalisessa mielessä tämä leffa on siis Gen-X silmäkarkkia, mutta muiden osa-aluiden suhteen tämä leffa ei kyllä kovin hyvä ole. Mielipide saattaa muuttua uudelleen katsomisilla, mutta tässä vaiheessa omaan makuun 4 / 5 mahtavan visuaalisuuden ansiosta.

 

[71 dB]

JEANNE DIELMAN, 23, QUAI DU COMMERCE, 1080 BRUXELLES (Chantal Akerman, 1975)

Näin tämän telkusta parisen vuotta sitten ja pidin siitä. Tämä jäi mieleeni vahvana eurooppalaisena 70-luvun elokuvana. BFI:n julkaistessa se Blu-raynä olikin aika selvää, että haluan tämän kokoelmiini. Juoni on hyvin yksinkertainen. Belgialainen leskeksi jäänyt kotirouva Jeanne Dielman, jolla on teini-ikäinen poika Sylvain, pyörittää tylsää arkea hankkien lisätuloa prostituoimalla itseään. Kolmen päivän aikana (jotka elokuvan aikana edetään) Jeanne menettää henkisen otteensa ja tekee jotain dramaattista jonka jätän mainitsematta että en sentään kaikkea paljasta.

Monelle tämä elokuva voi tuntua äärimmäisen tylsälle. Kamera "liikkuu" elokuvassa vain 4 kertaa ja silloinkin hissin kyydissä eli periaatteessa on silloinkin paikallaan suhteessa hissillä matkustavaan henkilöön. Muuten kamera on täysin paikallaan ja aina noin metrin korkeudella maasta, eli kuvakulmilla ei juuri kikkailla. Leikkaukset ovat hitaita ja pitkiä yhtäjaksoisia ottoja on oikeastaan suurin osa elokuvasta. Kohtauksissa eletään arkea: Keitetään kahvia, kuoritaan perunoita, käydään postikonttorissa, viedään pojan kengät suutarille korjattavaksi, kuunnellaan radiota ja luetaan kirjoja. Elokuva on vieläpä tosi pitkä, n. 3 tuntia ja 20 minuuttia! Ultrarealistinen arjen kuvaus on kuitenkin mukaansa imevää ja niinkin pieni asia kuin pahanmakuinen kahvi saa merkityksensä. Itse olen allerginen alati heiluvalle kameralle ja nopealle leikkaukselle ellei niille ole hyvää syytä. En myöskään saa juuri mitään irti elokuvista, joissa vain räjäytellään kaikkea paskaksi, mutta millään ei ole mitään väliä. Siksi tällainen hidas ja vähäeleinen elokuva silloin tällöin katsottuna on minulle "henkireikä", mutta en minä tietysti ainoastaan tällaisia elokuvia haluaisi katsoa. Kyllä (tasokasta) popcorn-viihdettäkin pitää olla.

British Film Instituten julkaisema elokuvalehti Sight & Sound valitsee 10 vuoden välein elokuva-alan ammattilaisten valitsemana 10 maailman parasta elokuvaa. Vuoden 2022 äänestyksessä tämä elokuva valittiin maailman parhaaksi Vertigon ja Citizen Kanen edelle. Onko tämä todella maailman paras elokuva? Mielipidekysymys toki, mutta minusta ei tietenkään ole vaikka pirun onnistunut tekele minusta onkin. Edes omassa lajityypissään (hidas ultrarealistinen elokuva) tämä elokuva ei välttämättä ole parasta mitä löytyy, koska vastassa on esim. Michael Haneken tuotanto. Valinta maailman parhaaksi kuitenkin auttaa tätä elokuvaa tulemaan tunnetummaksi.

Omaan makuun tämä on ehkä 4,5 / 5