Vähän alusta jne. mutta suosituksia 100-200e puhelimesta vanhan tilalle. Kipuraja siis parinsadan pinnassa, koska en halua enää puhelimiin sen kummemmin panostaa ja käyttö on lähinnä netin selaamista, musiikin kuuntelua ja tiettyjen appien käyttöä. Muistia olisi kuitenkin kiva olla reilusti, akunkestävyyttä myöskin sekä ok kamerakin olisi plussaa.
Koroton osamaksu olisi todella hyvä tähän kohtaan, kun kiikarissa on ihan muita hankintoja, mutta puhelin alkoi nyt neljän vuoden käytön jälkeen ikävästi reistailemaan ja täytyy varmaan nyt varmuuden vuoksi hankkia uusi kapistus käyttöön. En ole vielä kummemmin mitään Telian tai DNA:n sivuja kolunnut, kun ihan pihalla taas uusista puhelimista.
e. Katselin nyt Nord CE 3 Liteä 250€:lla kuitenkin ja kyllä melkein tuonkin verran voisi maksaa kolmen vuoden osamaksulla, mutta toisaalta Reddit haukkui tuon lite-mallin pystyyn niin en nyt taas tiedä enää. Tarkoitus olisi kuitenkin käyttää puhelinta taas pitkään niin toivon mukaan ei olisi ihan jumissa jo parin vuoden jälkeen.

Viimeksi muokattu: