Jos tarkoitus ekalleluokalle ja myöhemmin ja ehkä kulkisi lapsen mukana, niin tosiaan voi olla että koko (pienuus) eduksi. Ja normaalimpi käyttöliittymä sitten käyttöön, vaikka alussa menisi muulla. Lähinnä se että pitääkö tulla mukana "lapsi käynnistin", vai asenteleeko erikseen. Erikseen asentamisessa se huomio että jotkin laitteet voivat yllättäen korvata kolmanen osapuolen käynnistimen omallaan.
Mutta onko alkuun jokin lapsi käynnistin (kotinäyttö) välttämätön ?, jos ja kuitekin huoltajat käyttämisessä mukana, hyvä laite/lapsihallinta se tärkein, ja se onnistuu yleensä Google Androidilla, mutta versio/laite eroja vahvuudessa.
Ja tosiaan jos tarkoitus olla käytössä pidempään, ja aikanaan lapsi sitä myös mukana kuljettaisi, niin toimintajat, GPS käytössä. Eli kollata testejtä jossa ihan oikeasti sitä mitattu.
Laturi, ei ehdontahdoin erillaista kuin talouden muussa käytössä.
Laitehallintaa vielä, eli sillä Android versiolla on väliä, ja ei se päivitettävyyskään haitaksi ole. Tämä huomioida jos hankkii ns vanhempaa parempaa mallia. no ei se uusissakaan malleissa välttämättä viimeistä ole.
Jos ei ole vielä valinnut miten hoitaa sen valvonnan/hallinan, ja kun aikaa on, niin miettiä ne, niin helpottaa laitevalintaa.
-Hallinta
-Toiminta-ajat, mm GPS toiminta-ajat (ja paikannus ominaisuudet)
-Laturi
-Suojakuori tarjonta
-Laitteen oma kestävyys, mm roiske.
-Kasvatus politiikka.
-Ominaisuudet, Kamera?
-