Mikä kannettava minulle -lirpake

Olen myös paininut kannettavan uusimisen kanssa. Mietityttää mikä olis paras omaan käyttöön eli video- ja kuvien käsittelyyn + kevyeen pelailua. Olisko nykyiset AMDt riittäviä (alennuksessa) vai odottaisiko uusia. Nykymalleja esim. 5800H(S?)+rtx3060, 6800H(S?)+rtx 3050, vai riittäisikö budjettiversio 6600(H?). Erillisnäyttiksillä olevat usein isompia 16" malleja, mikä välillä hankalaa.

Itellä ainakin tuntuisi mukavalta että muisti on laajennettavissa etenkin kun en vaihda konetta joka vuosi. Ei niin että pelaisin mitään mikä vaatisi 32g mutta eihän sitä tiedä.

Mikäköhän piru siinä on että gigantissa on vakiona 2v takuu mutta verkkokaupassa 3?

Tosi harvassa läppiksessä enää laajennettavissa. Verkkis saattaa antaa osaan laitteista oman rajoitetun takuulaajennuksensa.
 
Kevyeen opiskeluun ja mediakäyttöön läppäri haussa. Kosketusnäytöllinen ja kevytrakenteinen ehdottomasti plussaa. Mahdollisesti pilvipelaamista Xbox gamepassilla tulisi myös harrastettua. Budjetti "muutamia satasia". Toki halvempi aina parempi, mutta jos pienellä panostuksella saa jotain selkeää upgradea, voi budjettia venyttää.

Esimerkiksi noilla ei luultavasti mene aivan metsään? Chromebook sinänsä riittänee opiskelukäyttöön, käyttö siinä lähinnä teams ja kevyt tekstintuotto.
 
Noi on ihan päteviä. Miinuksena tuo Snapdragon 7c on tehoiltaan siellä n-sarjan celeronien ja pentiumien sarjassa, eli nopeutta on aika vaisusti. Mutta muuten se on laadukas laite.

Verkkokaupan outletistä löytyy sama Asus C433 345 eurolla 8GB muistilla.

Tai IdeaPad 5 Flex Chromebook i3:lla ja OLED-näytöllä 405 euroon. Tämä on kevyempi kone ja OLED on mediakäyttöön mainio.

Tuolla budjetilla ja kosketusnäyttövaatimuksella Chromebookeista löytyy eniten vaihtoehtoja. Windows-koneet kosketusnäytöllä on harvemmassa, mutta esim IdeaPad Flex 5 on sieltä edullisemmasta päästä, tuolla hintaa 435€
 
Vaimolle opiskeluihin läppäri hakusessa. Käyttö siis officea, nettiä ja muuta peruskauraa. Tavoitteena hyvä akunkesto ja mahdollisimman nopea toiminta sovellusten avautumisessa yms. Budjetti 550€. Kiitos jo etukäteen!

Edit: tuommoinen esimerkiksi osui kauppareissun yhteydessä kohdalle, mitä olemme tästä mieltä? Lenovo kannettava IdeaPad 1 15.6" | Prisma verkkokauppa
 
Viimeksi muokattu:

Edellisessä IdeaPad 1:ssä on erittäin heikkotasoinen näyttöpaneeli. Tuolla olisi samanlainen IdeaPad samaan hintaan paremmalla IPS-näytöllä:
LENOVO IDEAPAD 1 15IAU7 15,6"FHD PEN-8505/UHD-GFX/8/256SSD/W11S
Jos laitetta on tarkoitus kuljettaa mukana opiskelussa, olisi 14" kätevämpi koko. Tarjouksissa on laadukkaampiakin14-tuumaisia IdeaPadeja usein samassa hintaluokassa. Nyt en pikaisella haulla löytänyt kuin tuollaisen IdeaPad 3:n, joka normaalihintaisena ylittää budjetin:
Lenovo IdeaPad 3 14" kannettava, Win 11 Home S (82RJ001HMX) – Verkkokauppa.com
 
Vaimolle opiskeluihin läppäri hakusessa. Käyttö siis officea, nettiä ja muuta peruskauraa. Tavoitteena hyvä akunkesto ja mahdollisimman nopea toiminta sovellusten avautumisessa yms. Budjetti 550€. Kiitos jo etukäteen!

Edit: tuommoinen esimerkiksi osui kauppareissun yhteydessä kohdalle, mitä olemme tästä mieltä? Lenovo kannettava IdeaPad 1 15.6" | Prisma verkkokauppa
Tuo IdeaPad 1 on sellainen 300 euron arvoinen kone, näyttö on surkea ja prosessori ja koneen nopeus on surkeat. Eli tuolle iso alapeukku, käyttäjä tulee satavarmasti olemaan pettynyt kun haussa on mahdollisimman nopea kone.

Tässä esimerkkinä alle kilon painoinen mukavasti ja näppärästi kulkeva kone, jossa todella hyvä näyttö ja hyvin tehoa.
HP Pavilion Aero Laptop 13, Ryzen 5 5600U, 8 Gt, 512Gt SSD, WUXGA IPS-näyttö, 400 nit, 549€

Tai jos arvostaa enemmän 16GB muistia, niin tällainen Vivobook. Tässä näyttö on tuota Aeroa selkeästi vaatimattomampi, painoa on enemmän ja H-sarjan prossun kanssa akunkesto ei ole yhtä hyvä. Mutta tuplamuisti voi auttaa nopeudessa varsinkin tulevaisuudessa.
Asus Vivobook 14 D1402, AMD Ryzen 7 4800H, 16 Gt, 512 Gt SSD, 14" FHD (1920 x 1080) IPS -näyttö, 539€
 
Minkälainen hinta-laatu-suhde tässä?

Tuossa halvemmalla huomattavasti parempaa
 
Uusi kannettava haussa vanhan (Dell xps 15" 9570) tilalle. Dellin oikeastaan ainut huono puoli oli paino, joten kevyempi olisi kivempi. Fyysinen koko/näytön koko dellissä juuri sopiva

Must have:
- Hyvä näyttö jota voi käyttää myös ulkona (Dellissä 4k kosketusnäyttö oli super)
- Taustavalaistu näppäimistö
- Akunkesto 6h+ kevyellä käytöllä
- Toimii myös kylmässä!

Muita ominaisuuksia, eivät välttämättömiä
- Kosketusnäyttö mikä flippaa 360 astetta eli tabletiksi
- Usb C lataus
- Heijastamaton näyttö
- Sisäänrakennettu 4/5g modeemi

Tehoa tietysti mitä enemmän sitä parempi, käyttö todellisuudessa kuitenkin 95% iltalehti/excel/netflix ja 5% jotain cad-kuvien katselua/videoiden pätkimistä joten ennemmin kevyt/hyvä akunkesto kun se markkinoiden tehokkain näytönohjain. Budjetti 3000e, voi ylittyä jos löytyy jotain upeeta.

Asuksen zenbook duo kiinnostaisi, esim Asus VivoBook ZenBook Pro Duo OLED 14” -kannettava tietokone, Win 11 (UX8402ZE-PURE16) 2 899,99
Onkohan laadulta millainen peli tai löytyykö markkinoilta jotain fiksumpaa peliä itselle (uusi delli aina hyvä vaihtoehto).
 
Tuo olisi ainakin kevyt vaihtoehto, jossa on 4G-valmius, eli antenni on valmiina, mutta ei modeemikorttia.
 
Hmm, kyllä tuo 14" taitaa jäädä vähän naftiksi omassa käytössä vaikka ilmeisesti ihan hyvä näyttö tuossa onkin. Tuo 4/5g modeemi rajaa todella paljon valintoja joten siitä joutuu varmaan tinkimään, valmiina on jo tommonen 5g matkamodeemi joten silläkin pärjää.

Tässä oli aikaa selailla tarjontaa ja muutama mielenkiintoinen malli tuli vastaan 2in1 puolelta:
Tai sitten ihan peruskannettavista eli nykyisen xps:n korvaajaksi kevyempi versio:

Tuleeko näistä jotain huomautettavaa tai parempia ehdokkaita? Tuo samsung kieltämättä houkuttaisi kun s23u puhelimenakin, täytyy käydä jossain katsomassa millainen laite kyseessä.
 
Nyt olisi hakusessa kannettava tietokone seuraavilla ominaisuuksilla:

1. Windows 11 yhteensopivuus.
2. Vähintään 16Gt keskusmuistia.
3. Näytön koko 14-16 tuumaa.
4. Hinta 900e asti.
5. Suoritin huomattavasti parempi kuin nykyinen Intel Corel i5-6300U.
6. Tallennus koko vähintään 400Gt
7. Näytönohjain sellainen, että Age Of Empires 4 toimisi keskinkertaisilla grafiikoilla.

Alla tiedot kyseisen pelin vaatimuksiin:

VÄHINTÄÄN:
Vaatii 64-bittisen suorittimen ja käyttöjärjestelmän
Käyttöjärjestelmä: Windows 10 64bit | Windows 11 64bit
Suoritin: Intel Core i5-6300U or AMD Ryzen 5 2400G | CPU with AVX support required
Muisti: 8 GB RAM
Grafiikka: Intel HD 520 or AMD Radeon RX Vega 11
DirectX: Versio 12
Tallennus: 50 GB kiintolevytilaa

SUOSITUS:
Vaatii 64-bittisen suorittimen ja käyttöjärjestelmän
Käyttöjärjestelmä: Windows 10 64bit | Windows 11 64bit
Suoritin: 3.6 GHz 6-core (Intel i5) or AMD Ryzen 5 1600 | CPU with AVX support required
Muisti: 16 GB RAM
Grafiikka: Nvidia GeForce 970 GPU or AMD Radeon RX 570 GPU with 4GB of VRAM
DirectX: Versio 12
Tallennus: 50 GB kiintolevytilaa
Lisätietoja: 4 GB of video RAM and 16 GB of system RAM

Olet katsellut etenkin Taitonetistä yrityskannettavia, mutta en tiedä riittääkö niiden näytönohjaimet ( esimerkiksi Quadro P2000 ) niihin.

Nykyinen kannettavani on:

Asus XXOXX

Suorittimen mainitsin jo, näytönohjain NVIDIA GEFORCE 950M, Keskusmuistia 8Gt ja tallennustilaa teratavun verran.
 
Noilla vaatimuksilla, ja jos kerran käytettykin kelpaa, katsoisin Verkkokaupan outletista sopivaa, ellei osu hyvää tarjousta muuten silmiin. Esimerkiksi tämä täyttää vaatimuksesi (on tosin 0,1" isompi kuin haarukkasi):

Näyttöhän tossa ei taida olla kummoinen.
 
Kiitoksia. Näyttää oikein hyvältä.
 
Kiitos paljon ehdotuksista! Pärjääköhän 16Gt muistilla vielä pitkään? Eli onko se muistin laajennusmahdollisuus edes sellainen ominaisuus, jota tulee kaipaamaan?

Nuo Lenovot kiinnostaa kyllä erityisesti. Onkohan pelikokemus noissa Lenovon Ideapadissa ja Yoga Slimissä jokseenkin miellyttävä? Ymmärrän toki, että pöytäkoneen vaatisi, jos haluaa oikeasti hyvän pelikokemuksen.

Tuolle linkkaamallesi Lenovon Ideapadille saa outlet-versiolle 22 kuukautta takuuta ja uudelle saisi 3v, kannattaakohan maksaa tuosta pidemmästä takuusta (ja siitä että saa pakasta vedetyn) nelisen sataa euroa extraa? Outlet-versio on houkuttelevan edullinen, mutta nuo vähän aina epäilyttää, että aiheutuuko kuitenkin jotain ongelmia.

Lenovo Yoga Slim 7i Pro oli tallennustilaa se 512Gt, saako sitä vaihdettua suurempaan tarvittaessa ja onkohan se kuinka hankala prosessi? On vähän vaikea arvioida, että riittääkö se 512Gt. Nykyinen Macbook on 256Gt (käytettävissä vielä 134Gt), mutta se ei oikein anna osviittaa tilantarpeesta, koska tässä ei ole asennettuna yhtäkään peliä ja lähes kaikki muut tiedostot ovat ulkoisella. En ole ihan kärryillä, että onko pelejä mahdollista pelata jonkun ulkoisen kiintolevyn kautta järkevästi ja onko hinnat niissä tähtitieteelliset?

Tällainen tuli myös vastaan, kun googlailin tuota Yoga Slimmiä eli kannattaako tästä maksaa extraa tuohon linkkaamaasi nähden vai onko overkill tarpeisiini nähden?
Yoga Slim 7i ProX 14 - Ultimate Grey | Lenovo Suomi

Tätä katsoin aiemmin, kun itse koneita selailin, mutta onko ihan tuhoontuomittu ajatus? Laadukasta kaipaisin, joten epäilyttää noiden saranoiden kestäminen ja onko kovin lelu. Lähinnä houkuttaa tuo mahdollisuus, että muistia voi lisätä ja kiintolevy vaihdettavissa.
HP Envy x360 i7-12/16/512/2050 15,6" 2-in-1 - Gigantti verkkokauppa

Kiinnostaisiko ostaa Razer Blade 15 Advanced läppäri 3070 näytönohjaimella? 2kk vanha, mutta todella vähän käytetty ~10h. Alkuperäiskunnossaan ja takuukuitti löytyy.
 
Heips. Lähinnä tässä etukäteen kyselen että mitä windows-läppäreitä budjettiin 1 500e löytyis syksyllä alkaviin elektroniikka ja tietoliikenne dippainssin opintoihin. Tavotteena siis 2-in-1 läppärit kynän kanssa, kun kiinnostais kaikkien muistiinpanojen kirjaaminen sähkösesti, tietysti menettämättä tuota käsinkirjotuksen hyötyjä. Akunkesto sais olla sellane perushyvä jolla selviää koulupäivän ja kevyttä pelaamista mielessä.

Pitkälti on tuo just julkaistu Samsung Galaxy Book 3 360 pistäny silmään, kun tosiaan samsungin luuri löytyy ja myöskin tavotteena hankkia samsungin laitteita tulevaisuudessakin (mm. tabletti ja korvaluurit). Onko tuo hinta 1 399e Samsungin ekosysteemiin liittyminen sen arvosta, vai löytyiskö jotain parempia läppäreitä samaan hintaan, ellei halvemmalla?
 
Oma ratkaisu oli kaksi laitetta tuohon tarkoitukseen, Tab S7 FE hankin 300€ hintaan alennuksesta ja katson sillä luentokalvot sekä teen välillä muistiinpanoja, ja erillisellä läppärillä hoituu koodaaminen ja muu windowsia tai linuxia vaativa. Helppo kun luentopäivinä ei tarvitse roudata kuin tabletti lipastolle. Läppärin osalta en usko "ekosysteemin" tuovan niin suuria etuja, kun microsoftin phone linkin avulla puhelut ja ilmoitukset tulee vaivattomasti, ja viesteihin tulet todennäköisesti käyttämään lähinnä Telegramia.

Tuossa Book3 360 (verkkokaupasta) löytyy vain 8GB muistia ja 512GB tallenustilaa, mikä tulee aika äkkiä vastaan. Varsinkin kun ram on ilmeisesti juotettu emolevylle.

Kunhan saat opiskelijakortin niin Frankin kautta saa Samsungin kaupasta alennusta, ja kun saat sähköpostin niin voit liittyä Lenovon opiskelijakauppaan missä on välillä erittäin hyviä tarjouksia.
 
Jees, vois kyllä kuulostaakin ihan pätevältä ratkaisulta. Osaakko sanoa yhtää että saako tuon opiskelijakortin/sähköpostin jo käyttöön ennen opintojen alkua vai joutuukohan sitä ensimmäisiä päiviä ilman läppäriä selvitä?
 
Läppärin osalta muuten erillinen näytönohjain on erittäin jees jos yhtään pelaat.

Osaan itse vastata vain Aallon puolesta, mutta meillä opiskelijakortit lähtivät toimimaan vasta lähempänä varsinaista aloitusta, sähköpostin sai viikko-pari aiemmin. Ainoa kriittisempi missä tarvitsi konetta oli kurssi-ilmoittautumiset.
 
Raskaisiin peleihin niin on meikäläisellä varattu melko jytevä pöytäkone, toki jos läppärikin pystyy esim. pyörittää gta v edes hieman tyydyttävästi (vähintään 30fps) niin oon kyllä jo tyytyväinen suorituskykyyn. Lenovolla tais olla noita ryzen -prossulla varattuja läppäreitä, niin saatanpa niitä sitten kahtoa lähempänä tarkemmi. Kiitän joka tapauksessa suuresti avusta
 
Onko teillä ollut ongelmia nykyläppisten akunkulutuksen kanssa kansi kiinni unessa tai virrat pois? Tulipaostettua ryzen 5000 sarjan lenovo stinkbook ja kiinnitti heti huomion, että akku kuluu ripsakkaan kansi kiinni. Luulin ensin, että kone on rikki mutta pienellä googlailulla selvisikin, että kyseessä on nykywindowsien ominaisuus. Vanha kone oli 8gen intel jossa vielä toimi S3 sleep, eikä akku huvennut unessa. Tässä vaikuttaa kuitenkin toimivan vain S0 sleep jossa vikaa ilmenee eikä biosistakaan löydy namiskaa unitilan muuttamiseksi. Tein Lenovon suosittelemat muutokset ja poistin usb-latauksen unessa ja fast bootin ja nyt seurailen miten paljon akkua kuluu. Tässä vähän aiheesta
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
.
 
Onko teillä ollut ongelmia nykyläppisten akunkulutuksen kanssa kansi kiinni unessa tai virrat pois?

Virrat pois ei pitäisi OS:n vaikuttaa. Omat läppärit ovat modern standbyta (S0) käyttäneet vuosikaudet, enkä ole erityisempää ongelmaa huomannut yhdenkään kanssa. Jos kuitenkin oma koneesi käyttäytyy oudosti, niin administratorin powershellissä tai cmd:ssä voit komentaa "powercfg /sleepstudy", joka luo html-muotoisen raportin koneen nukahtamisista, heräämisistä, virrankulumisista ja sellaisista.

Tosin kaikki koneet ovat olleet Intelin cpu:lla.

Edit. Tulipa mieleen, että joskus on ollut tilanne, jossa läppäri on alkanut tehdä käyttispäivitystä ja jäänyt hyrräämään sen jälkeen sammumatta kunnolla. En ole varma onko tämä kuitenkaan S0:n ongelma vai päivitysten asennuksen, mutta käyttäjälle se on toki todellinen ongelma, jos kone on ollut poissa latauksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä olisi tarkoitus hommata uutta läppäriä yleiskäyttöön ja kouluhommiin. Tarvetta teholle, sillä pyörittelen mm. NX ja Solidworks.
Haaveena olisi kosketusnäytöllinen ja suht helposti liikuteltava. Budjetiksi sanoisin siinä 1000€, paikkeilla.
Onkohan kaikkien haaveiden täyttö edes mahdollista tähän budjettiin?

Tässä esim yksi vaihtoehto.
Lenovo Yoga Slim 7 Pro X - I5-12500H / Iris Xe

Vinkkejä otetaan vastaan!
 
Eikö tuohon käyttöön kannata hakea mallia, jossa on erillinen, tuettu näytönohjain, kuten nvidia quadro? Uutenahan noita ei tolla budjetilla saa, eli pitäisi mennä käytettyjen osastolle. Jotai tällaista siis: Käytetty Dell Precision 7530 | Taitonetti.fi | Vuoden takuulla
 
Tässä olisi tarkoitus hommata uutta läppäriä yleiskäyttöön ja kouluhommiin. Tarvetta teholle, sillä pyörittelen mm. NX ja Solidworks.
Haaveena olisi kosketusnäytöllinen ja suht helposti liikuteltava. Budjetiksi sanoisin siinä 1000€, paikkeilla.
Onkohan kaikkien haaveiden täyttö edes mahdollista tähän budjettiin?

Tässä esim yksi vaihtoehto.
Lenovo Yoga Slim 7 Pro X - I5-12500H / Iris Xe

Vinkkejä otetaan vastaan!
En tiedä miten hyvin Intelin näyttis riittää kuvatussa käytössä vs. Nvidian erillisnäyttis. Verkkiksen outletista löytyy 16" Lenovon Ideapad Pro Ryzen 6800HS prossulla ja RTX3050 näyttiksellä 1065e hintaan Yksittäiskappaleet. 16:10 korkearesoluutioisempi näyttö, paljon uudempaa tekniikkaa, ainoastaan keskusmuistia ei pysty lisäämään. Tosin 16GB pitäisi riittää aika pitkälle.

13-14" koneissa voi jäähdytys alkaa ahdistaa erillisnäyttiksellä. Ja nuo Intelin uudet taitaa myös ottaa virtaa aika mukavasti.

E: Verkkiksen outletissa myös muita koneita erillisnäyttiksellä, hinnat näyttää olevan kaikissa yli tonnin.
 
Tälle iso peukku. Hyvä kone tuolla hintaa tuohon käyttöön.

CADit on on perinteisesti vahvasti näyttisriipuvaisia, esim tuolla on puhetta SPECviewperf benchmarkista jossa molemmat softat ovat mukana. Noita tuloksia voi etsiä mieleisten näyttisten tehoista Solidworksin kanssa. NX näyttää tuon benchmarkin perusteella omituiselta, kannattaa googlettaa ihmisten kokemuksia oikean softan osalta, että kuinka hyvin erikokoiset mallit pyörii milläkin raudalla.

Muutama erityyppinen vaihtoehto tuon IdeaPad Pron lisäksi.
Ensin kevyempi, pienemmällä näytöllä oleva Acer Swift X. Plussana mahdollisuus asentaa lisää muistia tarpeen vaatiessa.

Tai sitten jos konetta ei kanna mukana, ja teho on ykkösprioriteetti, niin peliläppäri RTX 3060:llä. Näyttis on tehokkaampi ja cpu-tehoakin on hiukan enemmän, myös muisti on laajennettavissa. Mutta yleinen laatu on vaatimattomampi.
 
Tuota on ollut myynnissä outletista alle 800 euron, kannattaa seurata jos haluaa vähän säästää.
 
Virrat pois ei pitäisi OS:n vaikuttaa. Omat läppärit ovat modern standbyta (S0) käyttäneet vuosikaudet, enkä ole erityisempää ongelmaa huomannut yhdenkään kanssa. Jos kuitenkin oma koneesi käyttäytyy oudosti, niin administratorin powershellissä tai cmd:ssä voit komentaa "powercfg /sleepstudy", joka luo html-muotoisen raportin koneen nukahtamisista, heräämisistä, virrankulumisista ja sellaisista.

Tosin kaikki koneet ovat olleet Intelin cpu:lla.

Edit. Tulipa mieleen, että joskus on ollut tilanne, jossa läppäri on alkanut tehdä käyttispäivitystä ja jäänyt hyrräämään sen jälkeen sammumatta kunnolla. En ole varma onko tämä kuitenkaan S0:n ongelma vai päivitysten asennuksen, mutta käyttäjälle se on toki todellinen ongelma, jos kone on ollut poissa latauksesta.

Ei ole kyllä mun mielestä kohdillaan akunkulutus lepotilassa omalla kohdalla. Pistin koneen nukkumaan 98% akun varaustasossa ja tänään 28h jälkeen oli akkua 80%. Itse asiassa oli ehtinyt mennä horrokseen, koska akkua kului niin paljon sleepissä. En nyt näistä raporteista saa selvää onko wifi ollut aktiivisena vai ei. Itsellä powercfg -a näyttää myös akkutilassa, että "Standby (S0 Low Power Idle) Network Connected". Ensilääkkeeksi pitäis yrittää saada verkko pois tuossa S0-tilassa. Ilmeisesti ennen tähän oli optio, mutta microsoft poisti sen jossain vaiheessa. Sleepstudy ei näytä mitään ihmeellistä, kuin että Moderate System Activity "unessaolon" aikana. Virrat pois akunkulutusta en vielä ole ehtinyt tarkastaa.
battery_sleep.png
Pahoittelut mahdollisesta offtopicista.

E: Löytyi ohje verkon poiskytkemiseksi ja toimi. Saa nähdä auttaako.
 
Viimeksi muokattu:
Tälle iso peukku. Hyvä kone tuolla hintaa tuohon käyttöön.

CADit on on perinteisesti vahvasti näyttisriipuvaisia, esim tuolla on puhetta SPECviewperf benchmarkista jossa molemmat softat ovat mukana. Noita tuloksia voi etsiä mieleisten näyttisten tehoista Solidworksin kanssa. NX näyttää tuon benchmarkin perusteella omituiselta, kannattaa googlettaa ihmisten kokemuksia oikean softan osalta, että kuinka hyvin erikokoiset mallit pyörii milläkin raudalla.

Muutama erityyppinen vaihtoehto tuon IdeaPad Pron lisäksi.
Ensin kevyempi, pienemmällä näytöllä oleva Acer Swift X. Plussana mahdollisuus asentaa lisää muistia tarpeen vaatiessa.

Tai sitten jos konetta ei kanna mukana, ja teho on ykkösprioriteetti, niin peliläppäri RTX 3060:llä. Näyttis on tehokkaampi ja cpu-tehoakin on hiukan enemmän, myös muisti on laajennettavissa. Mutta yleinen laatu on vaatimattomampi.
Aika jännä että tohon Lenovoon ei saa lisää muistia, 16 pitää pärjätä. Yleensä peliläppäreissä saa sen 32 maksimissaan
 
Jos tuosta IdeaPad 3 Gamingista on kyse, niin saa siihen todellisuudessa enemmän muistia. Lenovo ei vaan itse myy konetta isommalla kuin 16GB muistilla, niin ovat kirjanneet sen maksimiksi.

Crucial esim myy 64GB:aan saakka muistia tuohon.
Tässä yksi video muistin asennuksesta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jos tuosta IdeaPad 3 Gamingista on kyse, niin saa siihen todellisuudessa enemmän muistia. Lenovo ei vaan itse myy konetta isommalla kuin 16GB muistilla, niin ovat kirjanneet sen maksimiksi.

Crucial esim myy 64GB:aan saakka muistia tuohon.
Tässä yksi video muistin asennuksesta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

mikäs idea siinä on etteivät myy kuin 16 jos mahdollisuuksia olisi? ei oikein tunnu järkevältä strategialta
 
Pelikannettava max 1000e. Ainakin baldur's gate 3 pitäs pyöriä hyvin. En varsinaisesti tarvi kannettavuutta mutta koska tulee olohuoneeseen niin ehkä siksi kannettava. Kuinka paljon tehokkaampi nykyään samanhintainen pöytäkone (käytettynä tai itse kasattuna/ulkomailta) kuin läppäri?
 
Gigantti ajaa useimmille koneille benchmarkit jotka kertoo muutaman pelin osalta suorityskyvyn. Noista saa yleiskuvan ja voi vertailla koneita.

Esim näiden tonnin koneiden ero on suunnilleen 10% pöytäneen eduksi.

Techpowerupilla on benchmarkattu pelejä ja joka gpu-piirin sivuilla on vertailu muihin. Tuo sanoo, että desktop-3060 on 16% nopeampi kuin moobili-3060.

CPU-tehoa näyttää noiden kahden koneen välillä H-sarjan mobiiliprossussa olevan jopa enemmän kuin työpöytäprossussa.
 
Hei, mikä olisi hyvä kannettava 200-300€ hintaan nettiselailuun ja tv sarjojen katsomiseen. Ei tarvitse olla nopea kone, tärkeintä että selain toimii ja youtubesta pystyy katsomaan videoita.
 
Vaikka tuollainen, on edes 8GB muistia ja IPS-näyttö. Eikä tuo N6000 ole ihan yhtä hidas kuin vanhemmat N-sarjan Celeronit ja Pentiumit.
Asus L410 14, Intel Pentium N6000, 8 Gt, 128 Gt eMMC, 279€
 
Kokeilin Chromebookia HP CHROMEBOOK X360 14C-CA0413NO 14" KANNETTAVA TIETOKONE - Power.fi

Vaikuttaa asialliselta tuollaiseen käyttöön. Kosketusnäyttö siihen tottumattomalle vaikuttaa turhalta ja toimitusaika on kysymysmerkki. Omani sain hankittua normaalilla toimitusajalla tuohon tarjouksen hintaan.
 
Vaikka tuollainen, on edes 8GB muistia ja IPS-näyttö. Eikä tuo N6000 ole ihan yhtä hidas kuin vanhemmat N-sarjan Celeronit ja Pentiumit.
Asus L410 14, Intel Pentium N6000, 8 Gt, 128 Gt eMMC, 279€

Yksittäiskappaleet Löysin samalta sivulta tällaisen, olisiko tämä hyvä valinta jos haluaisi vähän paremman prosessorin vai saako 355€ jonkun paljon paremman?
 
Tuo Probook 650 G5 355 eurolla on mun mielestä 80 euron lisäsijoituksen arvoinen verrattuna Asukseen, vaikka ikää onkin jo 4v. Tehoa on enemmän, laite on laadukkaampi, näppis parempi ja muistia saa lisättyä jos tarve tulee. Tuo 355€ on jo ihan asiallinen hinta kyseisestä koneesta, käytettyjä myyvissä liikkeissä tuontyyppiset koneet maksaa yleensä yli 500€.
 
Ihan mielenkiinnosta mistä tietää tai näkee näppiksen olevan parempi ja laitteen laadukkaampi? Alumiini mielummin kuin muovi?
 
Itseasiassa tuo Probook 650 G5 on muovirungolla sekin. Mutta arvosteluita lukematta tietää, että toinen on yrityskone jonka hinta on uutena ollut siellä 1000-1500 euron välillä ja toinen edullisen pään kuluttajakone jonka hinta uutena on alle 400€. Tuo on sellainen lähtökohta, että siitä tietää yleisen laadun olevan kolminkertaisella hinnalla parempi. Ja perinteisesti koneita käyttävät ovat sitä mieltä, että Probookeissa on Thinkpadien tapaan hyvät näppäimistöt.

Sitten voi lukaista suunnilleen vastaavan, eli tässä tapauksessa vuotta vanhemman, eri cpu:lla varustetun mallin arvostelun. Sitä lukiessa on hyvä muistaa, että arvostellaan yli tonnin konetta, ei 350 euron konetta.
 
Löytyykö tällä hetkellä parempaa noin tonnin peliläppäritarjousta kuin tämä? Toisaalta voisin myös odotella elokuuhun BG3 ennen kuin ostan kun sitä ennen ei taida olla vaativia uusia pelejä joita en mielummin pelaisi PS5:llä... Paljonkohan hinnat laskee muutamassa kuukaudessa?

Lenovo IdeaPad Gaming 16" i5-12/16/1024/3060 pelikannettava - Gigantti verkkokauppa

Miten vertaantuu tähän bang for your buck? Huippugrafiikoita en tarvi mutta jos ajattelee future proofing kannalta. Näytöllä ei niin väliä koska pelaisin TV:stä Lenovo Legion 5 Pro i7/16/1000/3070Ti/165Hz 16" pelikannettava - Gigantti verkkokauppa

Edit: Hei mitäs olette mieltä tästä? On ainakin kovassa tarjouksessa. 200e enemmän ja saa 3070, DDR5, mutta pienempi SSD. Noita amd/intel prossuja en osaa vertailla mut lienee parempi tässä? Tässä maksan isosta näytöstä turhaa koska en sitä käytä ja haluaisin mahd. pienikokoisen tv-tasolle Asus TUF Gaming A17 17,3" -kannettava pelitietokone, Win 11 (FA707RR-HX006K) – Verkkokauppa.com
Tämä olikin loppunut...
 
Viimeksi muokattu:
Löytyykö tällä hetkellä parempaa noin tonnin peliläppäritarjousta kuin tämä? Toisaalta voisin myös odotella elokuuhun BG3 ennen kuin ostan kun sitä ennen ei taida olla vaativia uusia pelejä joita en mielummin pelaisi PS5:llä... Paljonkohan hinnat laskee muutamassa kuukaudessa?

Lenovo IdeaPad Gaming 16" i5-12/16/1024/3060 pelikannettava - Gigantti verkkokauppa

Miten vertaantuu tähän bang for your buck? Huippugrafiikoita en tarvi mutta jos ajattelee future proofing kannalta. Näytöllä ei niin väliä koska pelaisin TV:stä Lenovo Legion 5 Pro i7/16/1000/3070Ti/165Hz 16" pelikannettava - Gigantti verkkokauppa

Edit: Hei mitäs olette mieltä tästä? On ainakin kovassa tarjouksessa. 200e enemmän ja saa 3070, DDR5, mutta pienempi SSD. Noita amd/intel prossuja en osaa vertailla mut lienee parempi tässä? Tässä maksan isosta näytöstä turhaa koska en sitä käytä ja haluaisin mahd. pienen. Tämä on myös aika ruma :p Asus TUF Gaming A17 17,3" -kannettava pelitietokone, Win 11 (FA707RR-HX006K) – Verkkokauppa.com

Varmasti hinnat tippuu kun syksyä kohden rtx 4000- ja intel 13xxx -sarja yleistyy ja vanhoja malleja myydään pois. Mutta koneen oston suhteen ajoittaminen hankalaa, osta kone jos tarvitset sen heti, jos et niin odota.
 
Miten tämä vertautuisi tuohon Gigantin IdeaPadiin? HP OMEN 16-C0426NO 16,1" KANNETTAVA TIETOKONE - Power.fi
Entä mitä jos lähtään säästölinjalle niin onko tästä romusta mihinkään? Vain 8 Gt RAM ongelma?
HP PAVILION GAMING 15-EC2407NO 15,6" KANNETTAVA TIETOKONE - Power.fi

Saisinko halvemmalla esim. Saksasta?
Edit: Hetkinen, eikös tämä olisi todella halpa 4070 joka on varmaankin paljon parempi kuin 3060? Notebook 15.6" (39,62cm) Gigabyte G5 KF-E3DE313SD i5 DOS FHD 144Hz - Up to 15,6 inch (mindfactory.de)

Vähän nyt epäilyttää kun tuossa nimessä on i5 ja Bing AI:n mukaan tuollaista ei voi olla:
According to the official website of Gigabyte, the G5 laptop series only supports the RTX 30 series of GPUs, such as the RTX 3060 and the RTX 40601. The RTX 4070 GPU is part of the RTX 40 series, which is not compatible with the G5 laptop series2. Therefore, the Gigabyte G5 KF-E3DE313SD cannot have the RTX 4070 GPU.
 
Viimeksi muokattu:
Mites ois vaikka tää outletista:

ryzen 7 5700h, rtx 3060,16gb ram, 1000gb ssd

853e on aika sopuhinta tosta. Ei sisällä alkuperäistä pakkausta, mutta on takuut ja 50pv palautusoikeus.

edit: tai sitten

Kiitos tuohan voisi olla hyvä diili. Miten siinä on tuo normaalihintakin vain vähän tonnin päälle? Onko tuo prossu huonompi kuin i5-12500H?
Edit: näköjään R5 tuossa uudessa mitä tarjoilee vastaavaksi eikä R7 niinkuin outletissa. näköjään tuo 7 5800H on vain hieman huonompi kuin i5-12500H. Taidanpa ostaa ton
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos tuohan voisi olla hyvä diili. Miten siinä on tuo normaalihintakin vain vähän tonnin päälle? Onko tuo prossu huonompi kuin i5-12500H?

i5-12500h on hieman parempi, mutta ei paljon.

Toi HP Victus on halvempikin, ottaisin varmaan ite sen.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 855
Viestejä
5 054 111
Jäsenet
80 993
Uusin jäsen
Wolfwood

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom