Mielenkiintoisia dokumentteja

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
66
Katsoin heti kun ilmestyi Areenaan maanantaina ja täytyy kyllä sanoa, että aivan törkeän hyvä dokumentti joka täynnä upeita kohtauksia ja kuvakulmia koulutuksista, rakennusvaiheista ja laukaisualustoilta sekä tottakai avaruudesta. Onneksi NASA (ja USA) on aikoinaan ymmärtänyt panostaa dokumentointiin kunnolla sekä yksityiskohtaisesti.

Monen monta dokumenttia aiheesta katsonut vaan tässä oli todella paljon itselleni ennennäkemätöntä materiaalia.

Taidan ottaa vielä uusintakierroksen lähiaikoina :tup:
Katsoin kanssa tuolta Areenasta melkein yhdeltä istumalta kaikki jaksot ja olihan tosiaan upeaa ja itsellenikin ennennäkemätöntä kuvamateriaalia. Plussaa myös siitä, että semmoinen perinteinen kaiken hehkuttaminen ja "amazing" -meininki puuttui. Katsoin huokailen ja hyvä ettei tullut tippa linssiin, sitten kun sinne kuuhun lopulta päästiin - Kennedy olisi ollut ylpeä!

Suosittelen kaikille!
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Prisma: Planeetat

Yle on piilottanut tämän BBC:n tuoreen (2019) The Planets -sarjan Prisma-ohjelmapaikan alle. 2 jaksoa Areenasta nyt saatavilla ja niiden perusteella hyvin tehty. Rauhallinen tahti, kohtuullisen hillittyä CGI:tä - parempaa kuin monessa leffassa - sekä ihan tätä varten sävellyttyä ainakin Vangeliksen mieleen tuovaa musiikkia. Audiovisuaalisuuden lisäksi on tässä sitä asiaakin, mutta ei varmaan kamalasti uutta jos on edes vähän aihetta harrastellut sitten edellisen koulumaantiedon tunnin.

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Joo tuo hyvä. Tosin jos tietää jos systeemit niin hieman palikka-tasolla liikutaan. Mutta sellaista leppoista katseltavaa, kadunmies varmasti saa ihan awe ja wow-fiiliksiä mihinkä tälläinen älykkö ei tietysti taivu.
 

Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Dyatlov pass (Dyatlovin solan mysteeri")

Erittäin mielenkiintoinen aihe, vaikka dokumentti tuosta hyvin vaikea saada pureskeltua kun edelleen kohtuu mysteeri koko tapahtuma. Tässä kuitenkin muutama pätkä jotka Youtubessa katsottavissa aiheesta. Toki aihetta on käsitelty youtubesta yms monen monen muunkin toimesta ja elokuvakin vissiin kyhätty joskus. Menkööt poistoon jos ei kuulu otsikon alle.

Linkit:
finntop5 (Suomeksi)


Bedtime storyes (3osaa) (Mielestäni parhaiten käyty aihe läpi)
Part1

Part2

Part3


Lemmino (Toinen hyvä pätkä myös, lyhyempi kun edellinen)
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 348
Viimeaikoina katsottuja:

American Factory (2019) - IMDb
Netflix: American Factory (2019)
Kiinalaiset ostaa entisen autotehtaan Ohiosta ja alkaa tehdä tuulilaseja. Kulttuurit joutuu törmäyskurssille, ja tämä olikin yksi mielenkiintoisimmista dokkareista mitä vuosiin nähnyt.
Kaikki löytyy: laiskat pulskat jenkit, ammatiliitot, politiikka, kiinalaisen työelämän ongelmat, kiinalaisen yhteiskunnan kehitys jne. Pulskat jenkit huuli pyöreänä katsomassa kiinan tehtaan aamuista nimenhuutoa oli jotain sanoinkuvaamattoman mielenkiintoista.
10/10 dokkari.

The Bleeding Edge (2018) - IMDb
Netflix: The Bleeding Edge (2018)
Erilaiset kehoon laitettavat lääketieteelliset laitteet voi olla vaarallisia. Jenkkien valvontaviranomainen on lääkekyritysten talutusnuorassa. Suomalaisetkin kärsii. (guuglaa Essure ongelmat)
Muuten olisi 10/10, mutta miehenä vaginaongelmat ei jaksa lopulta kiinnostaa niin paljoa.
Katsomisen arvoinen silti. 9/10

The China Hustle (2017) - IMDb
The China Hustle (2017)
Olemattomien kiinalaisten yritysten osakkeita myydään jenkeille. Ihmiset menettää rahansa.
10/10 tämäkin

Vitamania: The Sense and Nonsense of Vitamins (2018) - IMDb
Vitamania: The Sense and Nonsense of Vitamins (2018)
Mielenkiintoista asiaa vitamiineista. 9/10

Kuuma linkki kuuhun (2000) - IMDb
The Dish (2000)
ei oikeastaan dokkari, mutta perustuu löyhästi tositapahtumiin, ja paljon sellaista asiaa mitä ei missään muissa leffoissa jne ole, joten voi suositella ihan dokkarinakin. 9/10

The Commodore Story (2018) - IMDb
The Commodore Story (2018)
Commodoren tarina. Lähti hyvin käyntiin, mutta muuttui sitten wanhojen partojen 'talking heads' muisteluksi. 6/10, vain jos olet hc commodore fani.

The Great Hack (2019) - IMDb
Netflix: The Great Hack (2019)
Upea ja pelottava dokkari Cambridge Analytican tapauksesta. 10/10

Ethos (2011) - IMDb
Ethos (2011)
Aika vaikea selittää mistä tämä kertoo, mutta ihan katsottava oli.
Lainataan IMDB:tä "Hosted by twice Oscar nominated actor Woody Harrelson, Ethos explores the mechanisms in our systems that work against democracy, the environment and our own personal liberty."
8/10

The Naked Director (TV Series 2019– ) - IMDb
Netflix: The Naked Director
Okei, myönnetään et tääkään ei ole dokkari, mutta perustuu jälleen oikeaan ihmiseen ja hänen tarinaansa, ja oli niin helvetin hauska ja mielenkiintoinen et ansaitsee maininnan. 10/10

Do You Trust This Computer? (2018) - IMDb
Do You Trust This Computer? (2018)
Artifical Intelligencestä tehty 'mitä jos' dokkari.
Tykkäsin kovasti, 10/10
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 348
Oikeestikko perustuu? Miten paljon?
Onhan toi nyt niin järjetön et ei tuollaista voi käsikirjoittaa.

The Naked Director - Wikipedia
The Naked Director (Japanese: 全裸監督 Hepburn: Zenra Kantoku) is a Japanese semi-biographical comedy-drama web television series co-directed by Masaharu Take. Based on the non-fiction novel Zenra Kantoku Muranishi Toru Den (全裸監督 村西とおる伝) by Nobuhiro Motohashi, it tells the story of pornographic film director Toru Muranishi.
Toru Muranishi - Wikipedia
Toru Muranishi (村西とおる Muranishi Tōru) is an innovative and controversial director of Japanese adult videos (AV) who, in a 1992 Tokyo Journal article by Kjell Fornander, was called "the dirtiest of the industry’s dirty old men".[1] Known in Japan as the "Emperor of Porn",[2] he has been credited as one of the creators of the quasi-documentary style found in Japanese AVs, a genre which has remained popular throughout the history of the adult industry in Japan.[3]
En ole nähnyt yhtään Muranishin pornoflikkaa niin en tiedä miten realistisesti se kuvausprosessi näytettiin. Sivuhenkilöitä, paikkoja ja tapahtumia väritettiin toki elokuvaan kiinnostavammaksi, mutta esim Kaoru Kuroki - Wikipedia kerrottiin nettilähteiden perusteella aika realistisesti.

Ja esim se Hawaiin kuvauskeikka ja vankilajuttu tapahtui ihan tosielämässä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Dyatlov pass (Dyatlovin solan mysteeri")

Erittäin mielenkiintoinen aihe, vaikka dokumentti tuosta hyvin vaikea saada pureskeltua kun edelleen kohtuu mysteeri koko tapahtuma. Tässä kuitenkin muutama pätkä jotka Youtubessa katsottavissa aiheesta. Toki aihetta on käsitelty youtubesta yms monen monen muunkin toimesta ja elokuvakin vissiin kyhätty joskus. Menkööt poistoon jos ei kuulu otsikon alle.
Josh Gatesin Löytöretki tuntemattomaan-sarjan uudessa tämän vuoden kaudessa oli juuri tuosta kaksoisjakso.

Niin ja konsoleille tuli tuosta myös joku halpispeli, ostin sen joskus kun sai jollain eurolla tms, mutta en ole kokeillut tai ehkä kokeilekaan.
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
310
60-luvun propagandaa Our High Society. Korkealentoista tavaraa joka ajankohtainen aina. Jakaa varmasti mielipiteitä.

 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Rikollinen mieli

Rikollinen mieli - Uskalla katsoa silmiin! Mitä mielessä tapahtuu rikoksen teon hetkellä? Voiko tekoa ymmärtää? Rikollinen mieli -dokumenttisarja tarjoaa uuden ja syvällisen näkökulman rikosgenreen. Ohjelman jokaisessa jaksossa kohdataan vankilaan tuomittu rikollinen.



Ihan mielenkiintoisia haastatteluja. Sama kaava toistui, vähätellään omaa tekoa yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 666
Rikollinen mieli

Rikollinen mieli - Uskalla katsoa silmiin! Mitä mielessä tapahtuu rikoksen teon hetkellä? Voiko tekoa ymmärtää? Rikollinen mieli -dokumenttisarja tarjoaa uuden ja syvällisen näkökulman rikosgenreen. Ohjelman jokaisessa jaksossa kohdataan vankilaan tuomittu rikollinen.



Ihan mielenkiintoisia haastatteluja. Sama kaava toistui, vähätellään omaa tekoa yms.
Nää on vähän hankalia dokumentteja. Koska kyse on rikollisista niin dokumentti on taatusti puolueellinen ettei vain rikollista ihannoida mitenkään. Jos vaikka vanki sanoo että ihan hyvä vankilassa on olla ja meillä on täällä suihkut ja pleikkarit niin se varmaankin leikataan pois ja jätetään vaan kaikki moraalisesti oikea.

Ei siis näin :D :
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 348
Suosituksia Netflixistä:

A Netflix Original Series documenting various stories about exposing the greed, corruption, and crime spreading through the global economy.
Dirty Money (TV Series 2018– ) - IMDb

A documentary series that looks to explore the big questions of today.
Explained (TV Series 2018– ) - IMDb

Rotten dives deep into the food production underworld to expose the corruption, waste and real dangers behind your everyday eating habits.
Rotten (TV Series 2018–2019) - IMDb

Mistään näistä en ole katsonut kuin vasta ensimmäisen jakson, mutta kaikki mielenkiintoisia sen perusteella.

Dirty Money E01 käsitteli volkkarin päästöhuijausta. Paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia joista en ollut ennen kuullut vaikka uutisointia seurasinkin ja autoista kiinnostunut olen. Volkkari mm mainosti diesel moottoreita jenkeissä 'TDI Clean Diesel' nimellä. Tuota ei taittu Suomessa käyttää?

Explained E01 varallisuuden jakautumista roduittain jenkeissä, ja sitä miten mustat saa huonompia asuntolainoja (isommat korot). Mustan kotitalouden keskivarallisuus on myös vain 17k USD kun valkoisilla 'caucasian' vastaava luku on jotain yli 100k USD. Myöskin se yllätti että vielä 1970-luvun alussa mustien muuttamista väärille asuinalueille yritettiin estää. Mustat joutui siis ostamaan asunnon huonommalta alueelta, jossa arvo ei noussut. Esiteltiin esimerkkinä muutama talous jotka ostivat asianajajan kautta keplottelemalla talon ns valkoisten alueelta jo vuonna 1969, ja nyt kummallakin taloudella meni hyvin kun asunnon arvo kohosi hyvin.

Rotten E01 taas sitä miten hunajaa käytetään paljon enemmän kuin tuotetaan, ja silti hunajasta on ylitarjontaa. Hunajaa siis jatketaan ja laimennetaan kuin jotain huumetta, ja käynnissä on jatkuva kissa-hiiri leikki laimentajien ja testaajien kesken.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 348
Tulipa tosi hauska yhteensattuma katsomisissa:

Betting on Zero ( Betting on Zero (2016) - IMDb ) dokkarissa käsitellään Herbalifeä, eli erästä verkostomarkkinointikusetusta. Siinä Bill Ackman shorttaa Herbalifeä miljardilla dollarilla onnistuneesti.

Netflixin Dirty Money E03 jaksossa tää sama heppu ottaakin sitten isot tappiot kun uskoo sokeasti Valeant Pharmaceuticalsiin. Valeant siis paisuu exponentiaalisesti yrityskauppojen kautta ostamalla yrityksiä joilla on monopoli johonkin tiettyyn lääkkeeseen, ja nostamalla sitten hintaa.

Piti monta kertaa ihmetellä et voiko tää edes olla sama heppu kun toisessa leffassa oli hyvisten puolella ja nyt sit pahisten puolella. Mut kai kaikki voi erehtyä joskus. :D
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
Tämä dokkari kertoo mielenkiintoisesta alakulttuurista, johon kapitalismin saastaiset lonkerot eivät ole yltäneet. Nämä herrasmiehet kiertävät Eurooppaa ja järjestävät (pääsääntöisesti laittomia) bileitä non-profit meiningillä.

 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Ei riitä vuorokaudessa tunnit eikä viikossa päivät jos haluaisi katsoa kaikki mielenkiintoiset dokkarit...? :shifty:
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
307
Aktivisti Yle Areena

Dokumenttisarja ihmisistä, jotka ovat valmiita uhraamaan kaiken muuttaakseen yhteiskuntaa. Aktivismi näyttäytyy näille tekijöille ainoana keinona, jolla on mahdollista saada ratkaisuja aikamme akuutteihin ongelmiin.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Mistä näkisi Intervention-dokkareita, nyt mennään season 20:ssä jo.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
Viimeaikoina katsottuja:

American Factory (2019) - IMDb
Netflix: American Factory (2019)
Kiinalaiset ostaa entisen autotehtaan Ohiosta ja alkaa tehdä tuulilaseja. Kulttuurit joutuu törmäyskurssille, ja tämä olikin yksi mielenkiintoisimmista dokkareista mitä vuosiin nähnyt.
Kaikki löytyy: laiskat pulskat jenkit, ammatiliitot, politiikka, kiinalaisen työelämän ongelmat, kiinalaisen yhteiskunnan kehitys jne. Pulskat jenkit huuli pyöreänä katsomassa kiinan tehtaan aamuista nimenhuutoa oli jotain sanoinkuvaamattoman mielenkiintoista.
10/10 dokkari.
Olipas mielenkiintoinen dokkari.
Jäin vain ihmettelemään, että mitä työtä se (ilmeisesti kouluttamaton) nainen oli tehnyt GM :llä, kun sai lähes 30 dollaria tunnilta?
Ei ihme, että on pitänyt laittaa tehdas kiinni jos liukuhihnatyöntekijä saa 30 dollaria tunnilta.

Ja jännä se vanhempi nainen, joka asui siskonsa kellarissa. Oli aluksi kiitollinen työpaikasta, mutta ei kuitenkaan niin kiitollinen ettteikö olisi kitissyt siitä.
Sai kuitenkin ansionsa mukaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Tämä sopii tuon Areenassa olleen Kuun valloittajat -sarjan jatkoksi, kun on aivan erilainen. Alkaa laukausupäivän aamusta ja päättyy laskeutumiseen, ainoa kertojaääni radioliikenne ja aikansa tv-juonnot. Muuten on vain osin ennennäkemätöntä ja hämmästyttävän hyvälaaatuista filmimateriaalia hyvällä soundtrackilla. Draamaelokuvamainen tunnelma vaikka kuitenkin on dokumentti.

 

Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 334
Tuli tämä katsottua tällä viikolla lounaiden yhteydessä. Oli kyllä hämmentävä ja murheellinen tapaus, joka on myöhemmin oikaistu...sen voi googlailla sitten katsomisen jälkeen.
The Kevin Case

PS. Ruutua tästä ei voi kiittää kamalasti. Katselin digiboxin kautta (Elisa Viihde) ja mainoksia tuli about 15min välein 10kpl (ja toki alussa kolme aina kun jatkoi jaksoa). Kolme tunnin jaksoa, voitte kuvitella kuinka rasittavaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Hyvä dokkari Kiinasta ja sen elinikäisestä presidentistä

Ulkolinja: Kuka on Xi Jinping?

http://areena.yle.fi/1-4546138

Kiinan merkitys on kasvanut merkittävästi presidentti Xi Jinpingin aikana. Xi Jinping on keskittänyt valtaa itselleen Mao Zedongin tapaan, kotimaansa lisäksi häntä kuunnellaan myös länsimaiden talousfoorumeissa. Kuka on Xi Jinping?
Löytyisiköhän tuota dokumenttia esim. Youtubesta, kun Yleltä ei enää voi katsoa? Siinä mielessä mielenkiintoinen, kun kyseessä kuitenkin mitä luultavammin maailman vaikutusvaltaisin valtionpäämies. (Ottaen huomioon Kiinan jatkuvan vaikutusvallan kasvun + sen että esim. Yhdysvalloissa presidentit kuitenkin vaihtuu kohtuu tiuhaan).

Ulkolinja: Köyhänä Amerikassa
Yhdysvalloissa köyhien määrä on kaksinkertaistunut viidessäkymmenessä vuodessa. 43 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella. Kodittomia lapsia on 1,5 miljoonaa, se on kolminkertainen määrä verrattuna 1930-luvun lamaan. Millaista on elää köyhänä maailman rikkaimmassa maassa?

Kieltämättä karua katseltavaa miten tuolla normaalissa työssä olevat joutuvat asumaan omassa autossaan ympäri vuoden.
Tämän myös katselin ja aikamoinen ongelma tuossa oli kyllä pelkkien ongelmien dramatisointi sen kummemmin edes yrittämättä selvittää, että miksei esim. jostain suurkaupungin ulkopuolelta muka normaalityössä olevalle ihmiselle kämppää löydy. Myöskin se Los Angelesin piikkitukka oli kyllä aikamoisia facepalmeja aiheuttava tyyppi, kun saaneet kuitenkin ihan ok asumuksia suunniteltua asunnottomille ja rahoitustakin tähän toimintaan, mutta sitten tyypit jättävät noita ympäri Los Angelesin katuja, vaikka tietävät että kaupunki tulee ne poistamaan/tuhoamaan. :facepalm: Ei sitten sen vertaa järki leikkaa, että hankkisi tai vuokraisi esim. kaupungin laidoilta tyhjiä tontteja tai vaikka niitä aiemmin nähtyjä parkkipaikkoja joihin voisi luvan kanssa noita asumuksia pystyttää.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Löytyisiköhän tuota dokumenttia esim. Youtubesta, kun Yleltä ei enää voi katsoa? Siinä mielessä mielenkiintoinen, kun kyseessä kuitenkin mitä luultavammin maailman vaikutusvaltaisin valtionpäämies. (Ottaen huomioon Kiinan jatkuvan vaikutusvallan kasvun + sen että esim. Yhdysvalloissa presidentit kuitenkin vaihtuu kohtuu tiuhaan).
En nyt yhtäkkiä löytänyt sitä englannin kielistä (The World According to Xi Jinping) mutta alkuperäinen ranskaksi (Le monde selon Xi Jinping) näyttäisi löytyvän netistä.
Siinä englanniksi tekstitettynä 480p.


Dailymotionista löytyy 720p laadulla mutta ei tekstejä.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Areenasta löytyy vajaat 2 vuotta vielä hyvä dokumentti Buster Keatonista ja hänen urastaan. Ainoat isommat miinukset dokumentissa ovat ei kronologinen järjestys ja välillä liiallinen määrä puhuvia päitä ylistämässä Busteria.
4/5.

Suuri Buster
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 666
Itse olen suuri dokumenttien ystävä ja kun tuntui jo että Youtubekin on koluttu läpi niin otimpa tämmösen kanavan kokeeks:
https://curiositystream.com/

Koodilla ensimmäinen kuukausi ilmaiseksi ja sen jälkeen 2,99$ kuussa tai 20$ vuodessa. Mitä nyt selailin niin hyvä valikoima on eri genrejen dokkareita ja uskon että on kyllä hintansa väärti!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Areenan 4-osainen Punk-doku jees. Jotkut näemmä valittaneet kuinka jenkeistä jää jotain "legendaarisia" nimiä mainitsematta. Ja onhan se paskaa kun helkkarin grungea nostetaan esiin vikassa osassa.

Ja jösses että J.Rotten on irstaan läski nykyään(ja täysin pihalla näemmä, ei ihan normaalia ole ilmehdintä).
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 360
Kylläpä YLE on löytänyt hienon setin nuoria Suomen tulevaisuuden rakentajia. Noh jokainen tyylillään.

"Koruton dokkarisarja nuorista miehistä, joiden arki kuluu pelatessa.
Viiden parikymppisen suomalaisen miehen tarina rehellisesti ja kaunistelematta. Sarjassa seurataan Jonin, Patrikin, Aaronin, Juhon ja Henrin elämää ilman töitä tai opiskelupaikkaa. Arki kuluu pelatessa ja tupakoidessa. Asuntoa on vaikea saada menetetyillä luottotiedoilla, ja sängystä jaksaa nousta ylös amfetamiinin voimalla.
"
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Kylläpä YLE on löytänyt hienon setin nuoria Suomen tulevaisuuden rakentajia. Noh jokainen tyylillään.

"Koruton dokkarisarja nuorista miehistä, joiden arki kuluu pelatessa.
Viiden parikymppisen suomalaisen miehen tarina rehellisesti ja kaunistelematta. Sarjassa seurataan Jonin, Patrikin, Aaronin, Juhon ja Henrin elämää ilman töitä tai opiskelupaikkaa. Arki kuluu pelatessa ja tupakoidessa. Asuntoa on vaikea saada menetetyillä luottotiedoilla, ja sängystä jaksaa nousta ylös amfetamiinin voimalla.
"
Katsoin ensimmäisen jakson. Aikamoista, kaljan kanssa läträtään aamusta. Vttu sitä, vttu tätä puhelimessa kun hoitelee asioita.

Eniten minua ottaa päähän, että tällaiset sitten ottavat kotieläimiä. Tosin ne kaksi kissaa oli ilmaantunut sen alun läträämisen jälkeen, ja se kämppä näytti sentään siistimmältä kuin se mistä joutuivat muuttamaan (olikohan se eka sen dokumuijan kämppä). Ja onneksi poltti sitä perhanan tupakkaa parvekeella. Mutta jos oman elämän hallinta on noin hakusessa, niin miksi ne kissat? Tai okei, ne voi jopa pitää sen elämän tolkuissa, jos tuntee sitten vetoa siihen, että kanssa huolehtii heikommistaan. Silti, aina kun on joku narkki/doku tms, niin siellä on kissa. Just tästäkin toivoa alussa, että toivottavasti ei ole kissaa, niin johan näkyin ensin yksi ja sitten toinen. :cry:

Toivottovasti pitää niistä kisuista huolta. Onneksi kai lempannut sen dokunaisen.
 

erikoisninja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
496
^ Tuon dokkarisarjan viimeisessä jaksossa on Kiltamestari, joka vaikuttaa olevan nimenomaan se kuuluisa Kiltamestari joka aikanaan spämmäsi niitä bonekohommia ja muuta jokapaikkaan. Liekö ollut silloin maniat päällä vaiko mikä, mutta dokkarin perusteella sympaattinen kaveri kyseessä, eikä lainkaan sellainen kuin itse sen spämmin ja muun sekoilun perusteella oletin olevan.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
^ Tuon dokkarisarjan viimeisessä jaksossa on Kiltamestari, joka vaikuttaa olevan nimenomaan se kuuluisa Kiltamestari joka aikanaan spämmäsi niitä bonekohommia ja muuta jokapaikkaan. Liekö ollut silloin maniat päällä vaiko mikä, mutta dokkarin perusteella sympaattinen kaveri kyseessä, eikä lainkaan sellainen kuin itse sen spämmin ja muun sekoilun perusteella oletin olevan.
No onneksi en edes tiedä mistä on kyse, enkä välitäkään. Tuli katsottua 2. jakso, ja hohhoijakkaa. Laihalla pojalla asiat kunnossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Äiti lässyttänyt niin paljon, että pojalle kasvanut isot tissit. Armeija tekisi hyvää näille kaikille ja etenkin tuolle ekan jakson tyttöystävälle.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Oikeutta Gabriel Fernandezille - The Trials of Gabriel Fernandez (Netflix)
6-osainen dokumenttisarja.
Netflix esittelee sarjan näin:
Netflix sanoi:
Pojan raaka murha sekä huoltajien ja lastensuojelun työntekijöiden julkiset oikeudenkäynnit herättävät kysymyksiä järjestelmän kyvystä suojella haavoittuvia lapsia.
Harvoin kyynel tulee silmään, mutta tämän lapsen kärsimyksiä ei voi katsoa tuntematta surua, raivoa, toivottomuutta.:cry: Itsellä on vielä sarja kesken, joten en tiedä vielä millaisia tuomioita lopulta tuli. Mutta on käsittämätöntä miten toivotonta touhua tuolla huonoimmillaan lastensuojelu. Aivan tajuttoman törkeää, ettei lapsi saanut apua.:mad:

Välillä jo mietin, miksi edes katson tällaista. Jotenkin sitä ei tajunnut, että tämä on näin järkyttävä. Korostan tätä, sarja on paikoin raskasta katsottavaa (empaatiokyvyttömät voinevat katsoa että mitäs tässä muka on). Jos vastaava olisi eläimistä, joita tottavie joka päivä kohdellaan todella pahasti, en voisi katsoa ollenkaan. Eläimillä kun ei ole ketään puolustamassa. Olen ajatellut, että ihminen sentään ei ole niin puolustuskyvytön kuin eläimet. Mutta eipä lopulta lastensuojelu onnistunut pelastamaan tätä pientä poikaa, joten siinä mielessä lähes yhtä heikossa asemassa kuin eläimet.

Kunhan nyt mainitsin. "Hyväksi" sarjaksi tätä ei voi sanoa, mutta on tämä kyllä mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Vain ihminen voi olla tällainen julma :poop:

(Tästä tulee väistämättä mieleen suomalaisen Erikan tapaus:cry:)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995
Dokumentti Studio 54:sta, parhaasta bilepaikasta ikinä. :love2:
Tuolla ku ois päässy käymään.

 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Soundtracks- musiikki elää ajassa, Areenassa. Ja toki moni muukin Areenan musadokkari, vaikka se Punk yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
723
Suosittelen erittäin lämpimästi. Kaikenlaista juonikäännettä ja kaunista Kaliforniaa.


Unelmien maatila

Dokumenttielokuva kalifornialaisesta pariskunnasta, joka lähtee koiransa kanssa toteuttamaan suurta unelmaa pienestä ympäristöystävällisestä maatilasta. Kuten aina, unelman toteutus kohtaa vastoinkäymisiä. Jaksavatko John ja Molly pitää haaveistaan kiinni? Löytyykö harmonia luonnon kanssa? Upean näköisen dokumentin ohjasi sen toinen päähenkilö John Chester. (The Biggest Little Farm, USA 2019)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
714
Loistavin näkemäni taideväärennösdokumentti valottaa myös kanadalaisen lintukodon nurjempaa puolta rahanpesuineen ja muine törkeine hyväksikäyttämisineen:

 

JHMK

-
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
712

Katottu. Oli kyllä mielenkiintoinen.
 

datahiiri

USS Extra Hard
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
298
Joskus aikaisemmin Areenassa oli hyvä dokkari elokuvamusiikista ja nyt löytyi dokkari elokuvien muusta äänimaailmasta. Hyvä pätkä.

 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Joskus aikaisemmin Areenassa oli hyvä dokkari elokuvamusiikista ja nyt löytyi dokkari elokuvien muusta äänimaailmasta. Hyvä pätkä.

Tarkoitat varmaan tätä:


Ei katsottavissa tällä hetkellä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Onko täällä tietoa jostain hyvistä Suomen 90-luvun lamaa käsittelevistä dokumenteista? Erityisesti kiinnostaisi joku sellainen jossa käytäisiin mielellään mahdollisimman syvällisesti läpi sitä miten esim. Suomen isoimmat pankit onnistuivat ajautumaan siihen jamaan mihin päätyivät, vaikka toki muunkinlaiset dokumentit tuosta ajasta käyvät.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 433
Viestejä
4 161 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom