Microsoft Game Pass (XBOX, PC, Ultimate)

Lopulta isoin hyöty tästä koko palvelusta itselleni on ollut se, että on voinut oikeasti kokeilla monia eri nimikkeitä, myös sellaisia mistä ei ole ollut ennalta mitään hajua.

Tämä oli minunkin idea, mutta käytännössä kokeilut jäi aika vähäiseksi ja pelit joita tuli pelattua pidempään vielä vähemmäksi. Clair Obscur oli viimeisin kokeilu, mutta sitäkin kesti vain muutama tunti, koska inhosin sen taistelusysteemiä.

Oma tilaukseni loppuu alkuvuodesta ja olin jo perunut sen jo ennen tätä korotusta.
 
Kova on korotus, tällä hetkellä toukokuuhun asti aikaa ja nappasin 6kk lisää aikaa kun vielä suht huokeasti korttia sai, mutta sen jälkeen katkeaa täälläkin game pass ultimate. Ultimate -tilaus on ollut series X launchista asti aktiivisena. Vähän kyllä näyttisi siltä, että grand plan on ajaa nämä konsolihommat nippuun kun xboxeja ei ole pitkään aikaan saanut edes MS storesta ostettua ja nyt nostettiin palvelun hinta sen verran korkeaksi, että moni tilaus tulee katkeamaan.
 
Olisivat pitäneet Premiumissa day1 pelit..
Pilvi pelaamisen olisi voinut laittaa vain ultimateen vaihdossa tuosta day1 games....
Itsellä tulee pc game pass jatkossakin tilattua hyvä että ne day1 pelit siellä sentään pysyy. Itselle ylivoimaisesti paras ratkaisu.
 
Onko livecardsissa se WW-alue koodi (~164€) varmasti täällä toimiva? Edit. Paitsi ei tuolta taida kannattaa kun ppalista tulee niin paljon lisämaksua, korttia ei kyllä tuollaiseen viitsi laittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Day1 ei noin väliä, mutta entä mitä on nuo 200vs 400 peliä?

Ja konvertoituuko nykyinen core siis essentialiksi?
 
Pitäisi viedä tulokset johonkin ja tehdä käänteinen suodatus, että näkisi mitä ultimate tuo lisää. Ainakin indy ja silksong oli vain ultimate.
Itsellä PC Game Pass ja Indiana Jones and the Great Circle kyllä pelaa. Essentialsista en tiedä mitään.

ApplicationFrameHost_JZrUM363on.png
 
EA-play on aina kuulunut PC Game Passiin, mutta tuo uusi Ubisoft+ Classics ei tule kuulumaan ainakaan alkuun.
 
Jos pelaa pelkällä PC:llä, niin onko mitään sen suurempaa syytä ottaa enää Ultimatea? Ja nykyään ei onnistu mikään VPN-kikkailu?
Ultimatessa tulee pilvistriimit, jos haluaa pelata konsolipelejä, ja nippu Ubisoftin pelejä. Muita eroja PC-passiin ei pitäisi olla.
 
EA-play on aina kuulunut PC Game Passiin, mutta tuo uusi Ubisoft+ Classics ei tule kuulumaan ainakaan alkuun.
Juu on kuulunut, mutta ei kuulu enää.
E: Siis joo Pc game pass kuuluu Ea, jostai syystä ajattelin Premium game passia 😀
 
Viimeksi muokattu:
Siis aiemmin kun olin Doomia pelatessa katsonut, game pass, ja game pass ultimate, oli samat pelit jos katsoi vain PC pelejä. Mielestäni noiden ainoa ero oli että ultimateen sisältyi cloud gaming jollain xbox serverillä. Jos pelasi vain omalla koneella, ei mitään eroja mielestäni ollut. (ellen sitten ollut jotenkin ihmeellisesti erehtynyt)

Nyt on tuo halvin essentials, olematon määrä pelejä. Tavallisen hintainen PC only gamepass on kai lähes kaikki, ja ultimate sitten loput. Ero on "Ubisoft+ Classics -tilaukset." Ilmankos tuo tavallinen gamepass tuntui niin hemmetin edulliselta aiemmin. "too good to be true".
 
Siis Essentialiin tuli nyt 2x enemmän pelejä kuin aiemmin, sai pilvituen ja pc-pelejä joten miten näet tämän huonontuneena diilinä? Hinta pysyi samana. PC Game Pass oli ennenkin eri tuote kuin Game Pass Core (nykyinen Essential).
 
Pari kuukautta enää Ultimatea jäljellä.
Alkaa olemaan jo sama ostaa suoraan Ultimatea koodeilla vanhan jatkoksi vs. ostaa corea(essential) jonka konvertoi Ultimateksi, kun noi muuntosuhteetkin on noin surkeat.
 
Erikoinen keissi. Itellä ei tullut mitään ilmoitusta ja tilaus-keskuksessa lukee seuraava maksun olevan menossa normaalisti 17,99€ 17.10. Meneeköhän se hinnan muutos sitten jollain X ilmoitus-ajalla suhteessa aktiiviseen tilaukseen.
Tarkistin myös omani ja sama juttu. Tosin maksuun menee 19.10. Eikä ole tullut mitään tiedotetta mihinkään, että hinta nousee. Eikös näissä ole se ainakin 14pv etukäteen kun tulee ilmoitus? Ainakin näin on tehnyt HBO ja SkyShowtime ja muut.
Nyt tuli mulle ilmoitus:
20251003_184413.jpg
 
Olipa hyvä että avasin tämän ketjun, niin muistin lopettaa PC Game Passin tilauksen ja sain vielä rahatki takasin ku huomena ois lähteny uus maksu. :D

Pitää ottaa taas jossain välissä, mutta huomasin ettei tullu pelattua niitä mammuttipelejä jotka ois vähän kiinnostellu. Silksongia tuli pelattua ja sen takia tuon otinki kuukausi sitten.
 
Mun mielestä on itseasiassa ihan hyvä että on yksi kallis palvelu, jossa olis sitten ihan hullusti kaikkea, mutta ei sitä sitten olisikaan tarkoitettu kuin todella paljon pelaaville. Eihän sitä ole pakko sitä kalleinta ottaa vaan on siellä 2 tierin ja 3 tierin mahdollisuus nytkin ottaa. Ehkä se ongelma on enempi, ettei sillä 15 eurolla/kk vielä pääse ihan siihen, että se olisi suurimmalle osalle se järkevä tilaus. Mutta tosiaan lähtökohtasesti tuo 30e/kk ei ole se ongelma.
 
15e/kk on 180e/v. Sillä saa ostettua n. kolme uutta AAA-peliä. Eli todella vähän. Varsinkin kun niitä AAA-pelejä on myös Game Passissa kuten vaikka CODit, Stalker 2, Indiana Jones jne. Mutta riippuu tietenkin pelaajasta. Mulle GP (PC) on tullut ehdottomasti halvemmaksi kuin pelien ostaminen erikseen ja sitä se on myös 15e/kk hinnalla joten helppo jatkaa tilausta. Kipuraja vielä kaukana. Piratismia en halua harrastaa eikä ole tarvettakaan.
Tässä muuten ansiokkaassa laskutoimituksessa oletetaan että kaikki pelit pelattaisiin läpi vuoden sisällä, ne ostettaisiin aina julkaisuhinnalla tai että niihin ei enää koskaan palattaisi. Pelimarkkina on muutenkin siirtynyt enemmissä määrin pois perinteisistä AAA-peleistä laatuindiepeleihin. Lineaaristen uudelleenpeluuarvoltaan nollan arvoisten läpijuoksupelien takomiseen tämä on toki hyvä diili jos sellaisia haluaa ylipäätään pelata.

Kaikesta tästä huolimatta gamepassilla kuitenkin normalisoidaan Netflix-tyylistä subscription-scam liiketoimintaa jossa kuluttajat houkutellaan sisään isolla valikoimalla ja pienellä hinnalla ja muutaman vuoden päästä jäljellä on iso hinta ja pieni mutta toistuvasti muuttuva valikoima tai mahdollisesti suljettu palvelu ja pelaaja joilla ei jäänyt mitään käteen. Sillä ei tietenkään muuten olisi muiden kannalta väliä, mutta jos gamepassin suosio jatkaa kasvua niin pian tulee pelejä jotka julkaistaan vain gamepassissa ja sen jälkeen siirrytään muihin dystooppisiin laskutusmalleihin kuten ensin maksat gamepassista perushinnan että pääset valikoimaan käsiksi ja seuraavaksi maksat pelien peluusta tunti/minuuttihintaa.

Sitten ollaan epätoivoisesti takomassa uutta #stopkilllinggames tyylistä aloitetta jossa pyritään saamaan lainsäätäjät pelastamaan tilanne. Noh tällaista se on.
 
Ei kyllä oikein nykyhinnoilla enää kiinnosta ottaa uutta tilausta päälle kun 3 vuotta vanha ~4€/kk hintainen Ultimate tilaus loppui pari kuukautta sitten.
Näillä hinnoilla mieluummin alkaa taas ostamaan Steam alennuksista pari vuotta vanhoja pelejä polkuhintaan, kun AAA pelit ovat nykyään lähes järestään pelikelvottomia "AAAA" raakileita julkaisussa. Puhumattakaan siitä että trendi on ollut että pelin tarinan lopetus tungetaan maksullisen DLC:n taakse mitä ei game passiin tietenkään saa mukaan (AC Odyssey, Doom Eternal, jne.).

Kyllähän tuolla tilauksella tuli iso kasa helmiä pelattua läpi (Remnant pelisarja, Subnautica Pelisarja, Outer Wilds, Clair Obscur, jne), mutta tuossa on Steamin puolella iso kasa alelaarin pelejä backlogissa odottamassa läpipeluuta.
 
Viimeksi muokattu:
Olipas vuodatus!

Tässä muuten ansiokkaassa laskutoimituksessa oletetaan että kaikki pelit pelattaisiin läpi vuoden sisällä, ne ostettaisiin aina julkaisuhinnalla tai että niihin ei enää koskaan palattaisi. Pelimarkkina on muutenkin siirtynyt enemmissä määrin pois perinteisistä AAA-peleistä laatuindiepeleihin. Lineaaristen uudelleenpeluuarvoltaan nollan arvoisten läpijuoksupelien takomiseen tämä on toki hyvä diili jos sellaisia haluaa ylipäätään pelata.

Laskutoimituksessa ei oletetu mitään, vaan yksinkertaisesti suhteutettiin GP:n vuosihinta uusien isojen pelien myyntihintaan. Game Pass tarjoaa myös indiepelejä siinä missä vanhoja AAA-pelejäkin. Osa peleistä tulee julkaisuhetkenä, osa 1-2v päästä ja kaikkea siltä väliltä. Jos joku tykkää pelata harvoin ja vain alelaareista löytyviä vanhoja indiepelejä, niin en lainkaan ihmettele jos GP ei ole paras vaihtoehto. Eikä kukaan sellaista ole väittänytkään. Mulle se on kuitenkin hyvä tuote.

Kaikesta tästä huolimatta gamepassilla kuitenkin normalisoidaan Netflix-tyylistä subscription-scam liiketoimintaa jossa kuluttajat houkutellaan sisään isolla valikoimalla ja pienellä hinnalla ja muutaman vuoden päästä jäljellä on iso hinta ja pieni mutta toistuvasti muuttuva valikoima tai mahdollisesti suljettu palvelu ja pelaaja joilla ei jäänyt mitään käteen. Sillä ei tietenkään muuten olisi muiden kannalta väliä, mutta jos gamepassin suosio jatkaa kasvua niin pian tulee pelejä jotka julkaistaan vain gamepassissa ja sen jälkeen siirrytään muihin dystooppisiin laskutusmalleihin kuten ensin maksat gamepassista perushinnan että pääset valikoimaan käsiksi ja seuraavaksi maksat pelien peluusta tunti/minuuttihintaa.

"subscription-scam" ja "dystooppiset laskutusmallit" :rofl2: Alkaa menää aika lennokkaaksi sun jutut. Netflixin ja Game Passin voi koska tahansa keskeyttää ja aktivoida. Jos pelattavaa tai katsottavaa ei riitä, laitat tauolle ja aktivoi vuoden päästä ja taas on uutta pelattavaa ja katsottavaa vaikka kuinka. Ja kivat kaltevan pinnan teoriat :facepalm: Game Pass PC tarjoaa pelit ihan saman tien. Jos tarjonta miellyttää ja hinta on sopiva, tilaa palvelu. Jos ei, niin älä tilaa ja osta pelit erikseen. Valinnan varaa on. Itselleni Game Pass, Spotify ja Netflix ovat huomattavasti parempi tapa maksaa sisällöstä kuinyksittäinen sisällöstä maksaminen. Enkä lainkaan pane pahakseni jos tulee Game Pass Only -pelejä. Minähän maksan siitä hyvästä rahaa MS:lle.
 
Ok, mulle se tarina oli se Cosmos kultti, Atlantis oli ns. extraa. Ja kuuluipa muuten tuo DLC Game Pass versioon kun itse pelasin nuo.
Tarina käytännössä jatkui delsussa suoraan eteenpäin sekä oikeassa maailmassa että simulaatiossa. Itsellä ei ainakaan ollut pari vuotta sitten pääsyä delsuun game passissa, ilmeisesti muuttivat game passin perus pelin ultimate editioniksi jossain välissä läpipeluu jälkeen.
 
Ok, mulle se tarina oli se Cosmos kultti, Atlantis oli ns. extraa. Ja kuuluipa muuten tuo DLC Game Pass versioon kun itse pelasin nuo.
Siinä oli kaksi lisuria. Ensimmäinen eli Legacy of the First Blade oli tarinan oikea loppu. Fate of Atlantis sitten enemmän bonusta, siinä oli jatkoa nykyaikaosuudelle mutta historiassa ei tehty mitään merkityksellistä.
 
Oma veikkus, kohta tulee Game Pass Ultimate Lite: 22.99usd/19.99€ kk ei sisällä fortnite eikä ubi classics ja 1080p streaming. Voi tilata vain suoralaskutuksella, ei koodeja.
 
Huomasin että Cdkeys (nykyinen loaded) on saanut noita UK/EU Ultimate koodeja taas eli 145€ hintaan saa 13kk nyt (tulee 4x 3kk koodia ja jos recuring billing ottaa käyttöön nii saa vielä lisäkuukauden ja senhän voi kytkeä samantien pois). Tuo on 11,15€/kk joten taitaapi olla halvin tällä hetkellä jos tuota haluaa stackata tulevaisuutta varten kun nuo coremuuntosuuhteet nyt heikennetty. Tässä nyt ainakin vuosi tuli otettua tuota, mutta vähän mietin pitäisikö toinenki. Kyllähän tuota käytettyä tulee kuitenkin ihan rahan edestä, mutta tuo 27€ hinta melko pyöristyttävä nosto. Kaiholla muistelen kun tätäkin sai 5-8€/kk hintaan vielä ei niin pitkä aika sitten stackattua pienellä kikkaillulla. Olihan tämä hinnan nosto tiedossa, mutta kyllä tuo 50% hinnan pumppaus aika raju veto on. Kyllä minäkin olisin tuolla uudella täydellä hinnalla lopettanut ultimaten (kun se ensi vuoden alussa olisi päättynyt) ja siirtynyt tod näk epäsäännölliseksi PC gamepassin kk tilajaaksi, joten saa nähdä vaikuttaako tämä uusin veto asiakasmäärien tippumiseen niin että Microsoft joutuisi miettimään uudestaan tätä.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinkakohan kauan menee että nykyiset aktiiviset Gamepass tilaukset muuttuvat hinnoittelultaan, edelleen lukee seuraavan veloituksen hintana 17,99€. Pitäisi vissiin varmuuden vuoksi päivittää tilaus tuohon uuteen 12,99€ Premiumiin, ei kykene tuohon uutteen Ultimaten hinnoitteluun.
 
Itselleni tuli mailia, että 4. marraskuuta lähtien tulee uudet hinnat. Eli vielä tämä seuraava kuukausi (jos laskutuskausi on tämän kuun puolella) menee vanhalla hinnalla ja marraskuun laskutuksesta lähtien pomppaa hinnat.
 
Huomasin että Cdkeys (nykyinen loaded) on saanut noita UK/EU Ultimate koodeja taas eli 145€ hintaan saa 13kk nyt (tulee 4x 3kk koodia ja jos recuring billing ottaa käyttöön nii saa vielä lisäkuukauden ja senhän voi kytkeä samantien pois). Tuo on 11,15€/kk joten taitaapi olla halvin tällä hetkellä jos tuota haluaa stackata tulevaisuutta varten kun nuo coremuuntosuuhteet nyt heikennetty. Tässä nyt ainakin vuosi tuli otettua tuota, mutta vähän mietin pitäisikö toinenki. Kyllähän tuota käytettyä tulee kuitenkin ihan rahan edestä, mutta tuo 27€ hinta melko pyöristyttävä nosto. Kaiholla muistelen kun tätäkin sai 5-8€/kk hintaan vielä ei niin pitkä aika sitten stackattua pienellä kikkaillulla. Olihan tämä hinnan nosto tiedossa, mutta kyllä tuo 50% hinnan pumppaus aika raju veto on. Kyllä minäkin olisin tuolla uudella täydellä hinnalla lopettanut ultimaten (kun se ensi vuoden alussa olisi päättynyt) ja siirtynyt tod näk epäsäännölliseksi PC gamepassin kk tilajaaksi, joten saa nähdä vaikuttaako tämä uusin veto asiakasmäärien tippumiseen niin että Microsoft joutuisi miettimään uudestaan tätä.
Tattis vinkistä! Nappasin vielä 12kk jatkon tuolta niin saapi pelailla rauhallisen leppoisaan tahtiin vuoteen 2027 asti.
 
Huomasin että Cdkeys (nykyinen loaded) on saanut noita UK/EU Ultimate koodeja taas eli 145€ hintaan saa 13kk nyt (tulee 4x 3kk koodia ja jos recuring billing ottaa käyttöön nii saa vielä lisäkuukauden ja senhän voi kytkeä samantien pois). Tuo on 11,15€/kk joten taitaapi olla halvin tällä hetkellä jos tuota haluaa stackata tulevaisuutta varten kun nuo coremuuntosuuhteet nyt heikennetty. Tässä nyt ainakin vuosi tuli otettua tuota, mutta vähän mietin pitäisikö toinenki. Kyllähän tuota käytettyä tulee kuitenkin ihan rahan edestä, mutta tuo 27€ hinta melko pyöristyttävä nosto. Kaiholla muistelen kun tätäkin sai 5-8€/kk hintaan vielä ei niin pitkä aika sitten stackattua pienellä kikkaillulla. Olihan tämä hinnan nosto tiedossa, mutta kyllä tuo 50% hinnan pumppaus aika raju veto on. Kyllä minäkin olisin tuolla uudella täydellä hinnalla lopettanut ultimaten (kun se ensi vuoden alussa olisi päättynyt) ja siirtynyt tod näk epäsäännölliseksi PC gamepassin kk tilajaaksi, joten saa nähdä vaikuttaako tämä uusin veto asiakasmäärien tippumiseen niin että Microsoft joutuisi miettimään uudestaan tätä.
Onko järkevämpää käyttää yksi koodi kerrallaan ja ottaa tuo lisäkuukausi ja sitten kun loppuu niin uusia? Eli saisi jokaisella kortilla sen 4kk peliaikaa. Kauankohan noi koodit on voimassa?
 
Huomasin että Cdkeys (nykyinen loaded) on saanut noita UK/EU Ultimate koodeja taas eli 145€ hintaan saa 13kk nyt (tulee 4x 3kk koodia ja jos recuring billing ottaa käyttöön nii saa vielä lisäkuukauden ja senhän voi kytkeä samantien pois). Tuo on 11,15€/kk joten taitaapi olla halvin tällä hetkellä jos tuota haluaa stackata tulevaisuutta varten kun nuo coremuuntosuuhteet nyt heikennetty. Tässä nyt ainakin vuosi tuli otettua tuota, mutta vähän mietin pitäisikö toinenki. Kyllähän tuota käytettyä tulee kuitenkin ihan rahan edestä, mutta tuo 27€ hinta melko pyöristyttävä nosto. Kaiholla muistelen kun tätäkin sai 5-8€/kk hintaan vielä ei niin pitkä aika sitten stackattua pienellä kikkaillulla. Olihan tämä hinnan nosto tiedossa, mutta kyllä tuo 50% hinnan pumppaus aika raju veto on. Kyllä minäkin olisin tuolla uudella täydellä hinnalla lopettanut ultimaten (kun se ensi vuoden alussa olisi päättynyt) ja siirtynyt tod näk epäsäännölliseksi PC gamepassin kk tilajaaksi, joten saa nähdä vaikuttaako tämä uusin veto asiakasmäärien tippumiseen niin että Microsoft joutuisi miettimään uudestaan tätä.
Tuliko muille tuohon päälle reilu 30€ veroja?
 
Kokeilin ahvenanmaata mutta ei antanut laittaa koodia mikkisoftan sivulla. Valitti väärästä regionista
Ostitko nyt ihan varmasti EU koodin? Hyvin maanantaina aktivoitui kun itse ostin vuoden. Ahvenanmaan laitoin myös sijainniksi ostaessa että sai verottomana.
 
Hienoa veronkiertoa
Minusta tämä on kohtuullinen korvaus ahvenanmaalaisilta minulle. Verottaja ymmärtänee.
Kokeilin ahvenanmaata mutta ei antanut laittaa koodia mikkisoftan sivulla. Valitti väärästä regionista
Minä olen joskus tehnyt samaa, mutta en nyt oikein ymmärrä viimeisten viestien tolkkua. Sinähän ostat EU-koodin, niin miksi pitäisi kikkailla millään Ahvenanmaalla koodien lunastamisessa? Sen lunastaminenhan pitäisi nimenomaan olla täysin suoraviivaista Suomesta, ilman mitään sijainnin vaihtamista, koska se koodi on tarkoitettu EU-alueen maihin.

Sitten asia erikseen on tietenkin sen EU-koodin ostotapahtuma, että minkä maan laitat siihen ja miten se vaikuttaa hintaan. Mielestäni on täysin järjetöntä käyttää Suomea ja pulittaa yhtä EU:n korkeimpaa veroprosenttia ihan huvikseen, kun siihen kerta voi valita Ahvenanmaan, tai vaikka Nigerian, joiden mukaan ei mene veroa ollenkaan.

Meinaako arvon raati, että semisti pimeä sivusto, joka myy epävirallisesti aktivointikoodeja olisi oikeasti muka tilittämässä jotain nappikaupan arvonlisäveroa jollekin maalle ostotapahtumista? C'mon, bro. Ei Aliexpresskään sitä juurikaan tee, vaikka sen arvonlisäveron kokonaisuudessaan ostajalta perii jokaisen oston yhteydessä.

Aliexpressiä on vaan nihkeämpi lähteä huijaamaan väärän sijainnin kanssa, jos et halua lähteä erikseen laivalla Maarianhaminasta sitä 0,87 euron pakettia hakemaan.
 
Muistan lukeneeni jostain, että ei voisi kuin 1v eteenpäin tilata enää gamepassia.. Vai olenko nähnyt unta?
 
Ostitko nyt ihan varmasti EU koodin? Hyvin maanantaina aktivoitui kun itse ostin vuoden. Ahvenanmaan laitoin myös sijainniksi ostaessa että sai verottomana.
Minulla sanoi ensin väärä store region kun olin mennyt Xbox.com kautta englanninkieliselle sivulle ja kirjautunut. Vaihdoin suomenkieliseen sivuun niin toimi.
 
gamepassilla kuitenkin normalisoidaan Netflix-tyylistä subscription-scam liiketoimintaa jossa kuluttajat houkutellaan sisään isolla valikoimalla ja pienellä hinnalla ja muutaman vuoden päästä jäljellä on iso hinta ja pieni mutta toistuvasti muuttuva valikoima
näinhän se menee, ja leffa bisneksessä ne leffat on julkaisussa valmiita lopullisia tuotteita, pelialalla ne pelit on julkaisussa puoli valmiita ja gamepass tapauksessa se on pelkkä peli etkä saa dlc:tä joiden taakse usein myös piilotetaan hyvää settiä.

Itse en ostaisi, varsinkaan nyt hinnan korotuksien jälkeen. Koen tuon gamepassin sellaisena paskojen sekunda pelien demoamis palveluna koska yleensä hyviin peleihin tekee mieli palata eikä silloin ole järkeä laittaa kuukausimaksua rullaamaan vaan mielummin ostaa sen sitten joskus. Varmaan olisi toinen asia jos olisin FOMO kulttuuriin taipuvainen ja haluaisin olla hypejunassa mukana mäsän first party pelien kanssa

Voihan tuossa gamepassissa olla joku säästö aspekti myös juu mutta miksei vaan pelaile backlogiaan ja ostele pelit puol ilmatteeks sitten vuosien päästä alennuksesta kun ne on päivitettykin vielä.
 
Juuri näin tein mutta mikkisofta ei antanut aktivoida ahvenanmaan koodia
Minä tein ostokset ja aktivoimisen puhelimella. Sijainti oli Jenkki kun ostin ja sitten puhelimen selaimella kiinni omaan MS - tiliin ja sieltä aktivoiminen. Kannattaa koittaa tuota aktivoimista jostain muualta kuin boxin kautta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 944
Viestejä
5 057 566
Jäsenet
81 008
Uusin jäsen
karvaranne

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom