Monella muuten on varmaan tulossa lähivuosina eteen tilanne, kun on saamassa esimerkiksi perintönä metsää x hehtaaria. Siinä voi sitten jokainen tehdä oman valintansa, että jättääkö lahoamaan itsekseen tekemättä mitään vai tekeekö aktiivista metsänhoitoa.
Harvahan tietoisesti tekee sitä päätöstä, että jättää metsän hoitamatta eli omaisuutensa(ja samalla valitettavasti de facto ympäristön) oman onnensa nojaan. Kai yleensä ihmiset, joille voi teoriassakaan tulla kiinteistö perintönä, jo kotikasvatuksensa perusteella ymmärtävät ettei metsän mätänemään jättäminen ole mikään ympäristöteko. Luulisin, toivoisin. Harvinaisten ympäristöjen suojelua tai tontin ympäristön maisemanhoidollista epätaloudellista hoitoa tai vastaavaa en tietysti sisällytä edelliseen.
Liian moni tekee(on tehnyt) sen passiivisen ratkaisun, ettei osaa, ymmärrä, ehdi tai jaksa tehdä mitään. Missä on sääntösuomi kun sitä tarvittaisiin?
Käytännössä toimintakykyiset tietoisen ratkaisun tekevät ryhtyvät siihen metsänhoitoon - mikä ei tarkoita, että pitäisi minuuttiakaan itse tehdä manuaalista duunia. Lähinnä yleensä valittavaksi jää - kasvuluokista riippuen - tehdäänkö toimet ajallaan vai ei ja lykätäänkö niitä esimerkiksi maiseman muuttumisen pelosta.
Erillinen kysymys on, noudatetaanko tavanomaista metsäkuviokohtaista kiertoa vai jatkuvaa kasvatusta. Jatkuva kasvatus on teoriassa hieno idea ja ideaalitoteutusta laskien se tekisi metsänhoidosta vähemmän eeppistä sukupolvien yli jatkuvaa. Jatkuva kasvatus kun olisi myös jatkuvaa tuottoa - ainakin 20 vuoden välein per kuvio. On kuitenkin melkoisten ratkaisemattomien haasteiden takana saada metsä kasvamaan sillä menetelmällä, samoin aika kaukana arkitodellisuudesta korjata se puu nykyajan tehokkuusvaatimusten mukaisesti sieltä. Se on ollut eri aikaa, kun tukkeja tehtiin rullamitan kanssa ja raahattiin itse hevospelillä tai dextalla pinoon tien varteen myytäväksi. Vielä reilu vuosikymmen sitten ihan tosissaan ansiomielessä jotkut maajussitkin tekivät talvisin valmista pätkää hankintamyyntiin, joko sahalla tai kämäisellä harrastemotolla kaataen, karsien ja pätkien mutta joka tapauksessa tukkikärryllä ja nosturilla ajaen. Tänä päivänä se ei mitenkään päin laskien toimi. Mää myymässä metsäyhtiölle puuta pystyyn jostain sekaryteiköstä 15 vuoden välein. Sieltähän se urakoitsija hyvin pääsee palkoille välistä poimimalla, isäntä kiroaa tapettuja juuria, toteaa ettei korjuukulujen jälkeen paljon maksettu ja sahaa itse seuraavaksi niitä tuulenkaatamia pystyynkuolleita lahoja, kaikki puuhastelevat. Mitenkään päin tehokasta eli ekologista se ei ole. Ei myöskään luonnollista. Avohakkuu ja istutus jäljittelee siihen verrattuna erittäin hyvin luonnollista kiertoa. Helvetinmoista haaskausta. Ihmiset pyörivät kuin puolukka pillussa, tuotto jää heikoksi ja jääpä siinä ne hiiletkin sitomatta. Ja miten käy ekosysteemin kun ei ole niitä metsäpaloaukioita. Pandanpoikaset eivät ainakaan pärjää. Sinne pitäisi tehdä niitä pienaukkoja, joissa muka uudet puut kasvavat ja jossa viihtyvät muut avoimen maaston kasvit sen hetken. Emme kuitenkaan ole Espanjassa, joten pienaukkoon ei päivä paista. Voisi peräti sanoa, että pienaukko my ass. Perseessäni on pienaukko. U wanna see my pienaukko? Sinne pienaukkoon vain tuuli kaataa puita, kivien päälle.
Anteeksi harhautuminen. Jatkuvan tuoton dilemmahan ratkaistaan metsätilan pidossa perinteisemmin siten, että kuvioita on kaikissa kehitysvaiheissa, jolloin tuotto on keskimäärin koko ajan sama. Tietenkin tilan koosta riippuu, tarkoittaako tämä kunnon myyntiä vuosittain vai 10 vuoden välein. Silti se tekee merkityksettömäksi 20 vuoden jatkuvan tuoton vs. 63 vuoden uudistusväli.
Olisiko noin 20 000 euroa maksimi hehtaarilta aktiivisella hoidolla?
Joo, noin sen verran on nykyisen rahan arvon kaudella parhaissa suhdanteissa 60- tai 70-vuotista vastaavasta hyvin hoidetusta tai kohtuullisesti hoidetusta muuten messevästä järeästä metsiköstä voinut saada, kun se uudistetaan. Lienee mahdollista juuri nyt.
Maksimia ei varmaan ole mielekästä ryhtyä arvioimaan yleisenä normina tulevaa varten. Ensinnäkin erilaiset metsän sosialisointitoimet uhkaavat koko elinkeinoa, toiseksi raaka-aineen hintatasoon suuresti vaikuttavia suuntauksia voi tulla lisää, ja muutenkin aikavälit ovat pitkiä metsänhoidossa. Se, mikä pätee tässä ajassa, pätee lähivuosina uudistettavaksi tuleviin kuvioihin. Nuoren metsän tapauksessa emme voi tietää, onko 50 vuoden päästä enää tätä valtiota, saako metsää käyttää tuotantoon, onko edes oikeutta yksityisomaisuuteen. Joutuuko jo Filippiineille ulkoistettuun vankilaan 30 vuodeksi viharikoksesta jos joku saa tietää, että suunnitteli 2020-luvulla kaatavansa puita.
Vastaavasti sitten jos yrittää myös säästellä hakkuita ja raivauksia, niin vaarana on erilaiset tuholaiset, tuulivauriot ja sahoille ei enää kelpaa liian isot tukit?
Säästeleminen yli optimaalisen hakkuuajan voi olla rahallisesti kannattavaa korkeintaan perintökikkailun vuoksi tai siksi, että arvelee puun hinnan kyntävän kuopassa, josta se lähivuosina palautuu. Metsän tuottohan heikkenee väärin säästelemällä ja on joka tapauksessa alle tehokkaimpien sijoitusinstrumenttien tuoton. Siksipä säästeltävä kannattaakin säästämisen sijaan laittaa lihoiksi, uudistaa tehokkaasti ja sijoittaa ylijäämä muualle.
taimitapio.fi
/img-s3.ilcdn.fi/88504ca12fb052cc1055de0ef67059ced944d191c7cf33dc489306548d8bfd20.jpg)
www.iltalehti.fi
