Niin tuo homma on toiminut kymmenien vuosien ajan. Joten säästö siitä ettei ole ostettu omaa kalustoa joka on käyttämättömänä on melkoinen. Nyt tuota toimintatapaa pitää arvioida uudestaan. Kuten sanottu: jälkiviisastelu on aivan älytöntä. Järkevää on miettiä, mitä seuraavaksi.
Voit ulottaa tuon saman logiikan ihan kaikkeen minkä voit kuvitella tuhoutuvan sabotaasin takia, mutta jonka korjaukseen ei ole varauduttu pika-ajassa. Kohteita on loputon määrä ja niihin kaikkiin ei voi varautua. Ja vaikka kuinka yrität, et osaa ennustaa seuraavaa sabotaasikohdetta ja sitä miten olisi muka pitänyt varautua. Toi pöyristyminen on älytöntä.
Juuri näin. Ja siis kyllähän nämä riskit ovat olleet tiedossa kymmeniä vuosia, mutta lähinnä niitä on tähän saakka ollut tarvetta ajatella mm. laivojen ankkureilla vahingossa tapahtuvien kaapelirikkojen muodossa. Vahinkojen välttämiseksi kaapeleiden tarkat sijainnitkin ovat julkista tietoa, vaikka se nykytilanteessa hieman naiivilta tuntuukin. Samasta syystä lähes jokainen kaapeli on kuitenkin vähintään kahdennettu ja tietoverkkokaapeleiden kohdalla reittejä on tyypillisesti useita, eli yhden kaapelin katkeaminen hoituu taustalla liikenteen automaattisella uudelleenreitityksellä ja fyysinen korjaus voidaan tehdä ilman näkyvää haittaa. Sabotaasin mahdollisuus on ollut toki sekin tiedossa, mutta melko vähäisenä riskinä, kunnes Venäjä muutti peliään merkittävästi, eikä se uhka ole katoamassa.
Merikaapeleita katkeaa vuosittain ympäri maailmaa 100-200 kappaletta ihan pelkästään troolauskalastuksen, ankkuroinnin ja muiden tahattomien vahinkojen ja luonnollisten syiden seurauksena (
lähde). Ilmeisesti vanhempien kaapeleiden rikkoutumisia aiheutuu myös mm. haiden pureskellessa niitä rikki, mutta uudemmat eivät ole enää sentään sellaisille altiita. Korkeajännitekaapeleita ei ole määrällisesti lähellekään niin paljon kuin tietoliikennekaapeleita ja niiden korjaaminen on varmasti haastavampaa mm. kaapelin rakenteen ja siihen liittyvien erilaisten sähköteknisten vaatimusten/suojausten vuoksi. Tietoliikennekaapeleissa ei ole pelkistettynä mitään muuta kuin kaapelin suojarakenne ja sisällä kasa valokaapelipareja, jotka on nykypäivänä verrattain helppo korjata.
Ei ole millään tasolla realistista kuvitella, että kaapelit voisi järkevillä kustannuksilla ja järkevällä työmäärällä haudata merenpohjassa niin syvälle, ettei niitä voi vahingoittaa, eikä niitä ole mahdollista kustannusten lisäksi merenpohjan elämisen vuoksi myöskään muurata umpeen koko matkalta millään jättimäisillä, kaiken kestävillä betonirakennelmilla, joita aina välillä kuulee ehdotettavan. Nykyään kaapelit haudataan parin metrin syvyyteen siellä missä se on mahdollista, mutta sillä ei kuuhun mennä, eli kaapeli kuin kaapeli kyllä katkeaa esim. juuri tällaisella "ankkurihyökkäyksellä", jos niin halutaan.
Ihan ilman valvontaa ei meidän merillä kuitenkaan liikuta, kun siellä on käytössä AIS-seurantajärjestelmä, tutkajärjestelmiä, helikopterivalvontaa, erilaisia valvonta-aluksia ja näiden tuottamien havaintojen risteytyksiä, joista poikkeuksia pyritään seulomaan myös automatiikan toimesta. Se on tehokasta, mutta ei erityisen proaktiivista. Pintavalvonnan lisäksi mikään ei silti estäisi jotain suuren luokan aggressoria ajelemasta vaikka sopivalla sukellusveneellä kaapelille tekemään kepposia. "
Ennaltaehkäiseminen on vaikeaa ja jokainen laiva voi olla uhka, sanoo kriittisen merenalaisen infrastruktuurin turvallisuuskeskuksen operatiivisen osaston johtaja, norjalainen Pål Bratbak" (
lähde).
Maailma ikävä kyllä on nyt tänä päivänä tällainen ja nyt pitää miettiä uusia toimintamalleja jatkoa varten. Ensimmäinen vaihe on lisätä sotilaallista näkyvyyttä ja valvontaa kriittisten kohteiden ympärillä. Venäjä saattaa hyvinkin tehdä
saman tempun suojatakseen omia intressejään, joka taas lisää jännitteitä ja tuottaa mahdollisia vaaratilanteita. Samaan aikaan tulee lisätä varautumista, eli käytännössä vaihtoehtoisia tapoja korvata sabotoituja järjestelmiä. Venäjän tarkoitus oli melko varmasta katkaista kerralla useampiakin tietoliikennekaapeleita, sekä erityisesti molemmat Estlink -kaapelit, pimentäen ja eristäen sitä kautta Viro ja Latvia, mutta se ei nyt onnistunut, kiitos Suomen ripeän viranomaistoiminnan.
Ja koska ryssä on ryssä, niin jossakin vaiheessa Venäjä voi turvautua itse aiheutettuun ympäristökatastrofiin Itämerellä ja sitä kautta taas tehdä lisää peliliikkeitä. Tämä Suomen viranomaisten reaktio oli siinäkin mielessä loistavasti ajoitettu ja toteutettu, että Venäjä kuvitteli meidän edelleen vain pyörittelevän silmiä samalla kun Orpo pyytää televisiossa taas anteeksi saamattomuutta. Onneksi se oli väärä luulo ja tämä antaa signaalin myös siitä että peli on jatkossa kovempaa myös Naton suunnalta.
Jarno Limnéll varoittaa: ”Jos Venäjä haluaa pelikirjansa mukaisesti hakea konfliktia Itämerellä, sillä on kaksi helpohkoa vaihtoehtoa”.
www.uusisuomi.fi
Juuri nyt esillä ovat joulunpyhien kaapelirikot. Limnéllin mukaan Kaapelin katkeaminen ei kuitenkaan ole pahinta, mitä Venäjä voi Itämerellä tehdä.
“Keinovalikoima ulottuu lentoliikenteen provokaatioista täysimittaiseen ympäristötuhoon, eivätkä ne ole edes lainkaan mahdottomia”, hän toteaa.
Limnéll painottaa, että laajamittainen ympäristökatastrofi olisi jotain, jota Itämerellä ei vielä ole nähty. Hän muistuttaa, että venäläisiä tankkereita kulkee myös Itämerellä.
“ Jos Venäjä haluaa pelikirjansa mukaisesti hakea konfliktia Itämerellä, sillä on kaksi helpohkoa vaihtoehtoa: 1) tankkeria saattava sotilasalus ajautuu konfliktiin toisen maan aluksen kanssa, tai 2) venäläinen alus “vaurioituu” ja Venäjä saa tekosyyn tunkeutua sinne, minne se ei kuulu”, Limnéll väläyttää.
“ Ennennäkemätöntä olisi, jos Venäjä masinoisi Itämerellä suuren luokan ympäristökatastrofin. Se voisi vedota lähialueidensa intresseihin ja oikeuttaa osallistumisensa katastrofin torjuntaan joko yleisillä tai muiden aluevesillä – tai jopa toisen suvereenin valtion maaperällä”, hän jatkaa.