Mekaaniset näppäimistöt

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 724
Ihan alkuun korjaus, kytkin on se mihin hattu tulee kiinni ja mikä on kiinni PCB:ssä. Eli kun puhut tuossa lopussa kytkimistä niin varmasti tarkoitat hattuja :D
Muutenhan tuo 1.5u control voisi siinäkin toimia kivasti jossei häiritse mitä hatussa lukee, mutta kun OEM profiilissakin on se että jokaisen rivin hatut on hieman eri muotoiset (pois lukien F- ja numerorivi), sekin voi sitten häiritä niin visuaalisesti kuin tuntumaltakin.

Mutta hyvä jos sieltä löytyi etsinnän jälkeen tyydyttävää ratkaisua kuitenkin, vaikka hieman haastava lauta olikin sitten lopulta.
Juu, siis kirjoitin hieman epäselvästi, eli toi kytkin on laudassa samassa paikassa, kuin 1,5u controllin kytkin sivusuunnassa, niin silloin sinne voi heittää 1,5u levyisen hatun niin täsmää tuonne näppäinten reunaan tasaan eikä käy niin, että 1,75 kokoinen vakiona tuleva istuu turhan ulkona toisesta reunastaan ja näyttää hölmöltä.

Oon sen verran näihin joutunut perehtymään, et emännän lautaan oon joskus noita kytkimiä joutunut juottamalla vaihtamaankin, mut tää asetteluasia oli vähän uutta.
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
1 383

Valve bannasi sitten SOCD + Snaptap hommat. Myöskin Rappy Snappystä saa potkut pelistä ja ainakin yöaikaan sai vielä perus ADAD spammista jos sen teki rapid triggereillä.
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
793

Valve bannasi sitten SOCD + Snaptap hommat. Myöskin Rappy Snappystä saa potkut pelistä ja ainakin yöaikaan sai vielä perus ADAD spammista jos sen teki rapid triggereillä.
Kuulemman ihan jollain halpis membrane näppikselläkin porukat onnistunu saamaan monoa :lol: Eli ei tarvii edes mitään hienoja näppis featurteitakaan että nappaa. Saas nähdä miten tuo Valve saa tuonki sitten tuunattua etteikö socd toimisi mutta muut sallittuna. Ja saas nähdä meneekö miten raja sitten, että toimiiko esim. Wootingin Rappy Snappy mutta SOCD(Snap Tap) ei.

Hienoa myös että tähän sitten Valve tarraa näin aggressiivisesti kiinni ja Premier vieläkin ilmeisesti koodareita täynnä.
 
Ainakin tällä hetkellä Rappy Snappy potkii ulos serverilta myös, ne kai höllensi sitä rajaa mistä saa potkut sentään. En usko että Rappy Snappyakaan sallitaan, toki kaikki riippuu siitä miten pysyt parametrien sisällä ettet strafea liian hyvin ":D"
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
346
Eikö tuon saisi paremmin toteutettua siten, että peli yksinkertaisesti pakottaa kyseiset tekniikat pois päältä, jos ne lankusta löytyy?
Vaatinee yhteistyötä valmistajien kanssa ja jotain keskustelua pelin ja firmiksen välillä, mutta lienee toteutettavissa ja luotettavampi tapa kuin mitata (ilmeisesti) reaktioaikaa ja sitten joku noita käyttämätönkin saa bannit.

Tai sitten peliin jo serveripuolella koodataan jokin minimiaika, jonka sisällä uutta inputtia ei rekisteröidä (se siis voisi toteutua client puolella, mutta serveri ei ota sitä huomioon). Eli tavallaan pakotettu debounce time.

Täysin aukotonta tapaa ei varmaan ole, mutta näkisin pienempänä pahana sen, että joku vaikka pääsee snap tapilla yms. seulasta läpi kuin sen, että banneja saa syyttä.

Tosin eikös tuo snap tap yms. tarkoita sitä, että seuraava input voi nollata edellisen? Tämän estäminen ei luulisi olevan kovin hankalaa, päällekkäiset inputit on aina voimassa yhtä aikaa.
Nyt saa valistaa jos olen väärässä, en ole tarkemmin perehtynyt tekniikkaan.
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
793
Ainakin tällä hetkellä Rappy Snappy potkii ulos serverilta myös, ne kai höllensi sitä rajaa mistä saa potkut sentään. En usko että Rappy Snappyakaan sallitaan, toki kaikki riippuu siitä miten pysyt parametrien sisällä ettet strafea liian hyvin ":D"
Joo tuohan se ongelma, että aivan varmasti haluaa estää kaiken "epäreilun" avun mutta miten he sen sitten onnistuu toteuttaa ilman vääriä positiivisia triggereitä, niin se on sitten toinen asia. Tämän takia mietinkin ääneen että kunhan saa väärät positiiviset pois, niin jääkö siihen rako Rappy Snappylle.

Epäreilu sen takia heittomerkeissä, että joo socd tekniikka antaa edun mitä kaikilla ei ole saatavilla, vaan vaatii sen että pistää rahaa tiskiin. Mutta toisaalta kyllähän sekin auttaa pelaamiseen että pistät koneen komponentteihin rahaa jotta fps on korkea, sekä eikä ne korkealla virkistystaajuudellakaan olevat näytöt ole ilmaisia. Tietenkään mikään ei estä pelaamasta hyvin huonommallakin tekniikalla, mutta jossain tulee tietyillä pelaajille se raja että näistä tekniikan tuomissa eduissa voi olla se ratkaiseva tekijä rundin voitossa ja häviössä.
 
Liittynyt
19.08.2023
Viestejä
692
Oon sen verran näihin joutunut perehtymään, et emännän lautaan oon joskus noita kytkimiä joutunut juottamalla vaihtamaankin, mut tää asetteluasia oli vähän uutta.
No minä luulin tietäväni asioista, mutta yhtä lailla tuli yllärinä nämä Logitechin tekemät källit. Naurattaa oikein kun olisin nuo varmaan osannut kertoakin jos vaan olisin kertaakaan itse yrittänyt vaihtaa hattuja tuohon omaan G512:een ja saanut silmille nuo samat asiat.
 
njs

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 257
Tosin eikös tuo snap tap yms. tarkoita sitä, että seuraava input voi nollata edellisen? Tämän estäminen ei luulisi olevan kovin hankalaa, päällekkäiset inputit on aina voimassa yhtä aikaa.
Nyt saa valistaa jos olen väärässä, en ole tarkemmin perehtynyt tekniikkaan.
No kyllä se on kun näppiksen softa ei näytä sitä päällekkäistä inputia pelille. Ainakaan hetken pohtimisella en keksi miten Valve voisi tän blokata niin ettei sitä näppisvalmistajat voisi kiertää. Jos esim. valve katsoo että irroituksen ja toisen painalluksen välissä on sama viive niin valmistaja laittaa siihen randomilla eri pituisen viiveen jne.
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
793
Eikö tuon saisi paremmin toteutettua siten, että peli yksinkertaisesti pakottaa kyseiset tekniikat pois päältä, jos ne lankusta löytyy?
Vaatinee yhteistyötä valmistajien kanssa ja jotain keskustelua pelin ja firmiksen välillä, mutta lienee toteutettavissa ja luotettavampi tapa kuin mitata (ilmeisesti) reaktioaikaa ja sitten joku noita käyttämätönkin saa bannit.

Tai sitten peliin jo serveripuolella koodataan jokin minimiaika, jonka sisällä uutta inputtia ei rekisteröidä (se siis voisi toteutua client puolella, mutta serveri ei ota sitä huomioon). Eli tavallaan pakotettu debounce time.

Täysin aukotonta tapaa ei varmaan ole, mutta näkisin pienempänä pahana sen, että joku vaikka pääsee snap tapilla yms. seulasta läpi kuin sen, että banneja saa syyttä.

Tosin eikös tuo snap tap yms. tarkoita sitä, että seuraava input voi nollata edellisen? Tämän estäminen ei luulisi olevan kovin hankalaa, päällekkäiset inputit on aina voimassa yhtä aikaa.
Nyt saa valistaa jos olen väärässä, en ole tarkemmin perehtynyt tekniikkaan.
Näiden estäminen suoraan on hieman hankalaa sillä tämä ominaisuus on puhtaasti rautatasolla.

Normaalisti siis jos painat A ja D näppäimen pohjaan, niin mitään ei tapahdu. Tämä normaalilla mekaanisella vielä se ongelma että näppäin on aktivoituna kokoajan siitä lähtien kun stem on ylittänyt kytkimen aktivointipisteen, joka on yleisimmin 2mm. Eli jos sinulla on D painettuna pohjaan, ja haluat pysäyttää hahmon momentumin liikahtamalla vasemmalle painamalla A:ta, joudut ensiksi päästämään D näppäimen yli aktivointipisteen jonka jälkeen vasta painat A:ta. Tällöin ei tule tuota "kuollutta" inputtia jolloin molemmat kytkimet on aktivoituna. Eli pelissä ei voi juuri antaa päällekkäistä inputtia näille.

SOCD tai Razerin käyttämä nimitys Snap Tap lähettää vain sen signaalin mikä viimeksi painettu alas. Eli voit pitää vaikka D näppäintä pohjassa, ilman että sinun tarvii sitä nostaa ollenkaan ja painaa vaan A:t kerran, niin olet pysäyttänyt momentumin. Tietenkin D pitää sitten nostaa kokonaan pois, mutta tämä poistaa kokonaan inhimillisen tekijän siitä että D:n painiketta ei ole tarvinnut nostaa sen normaalin 2mm aktivointipisteen yli.

Wootingin Rappy Snappy taas toimiii siten että jos kytkin on aktivointipisteen alapuolella, niin se kumpi on alempana niin on aktiivisena. Eli tuossa aikaisemmassa skenaariossa D pitää päästää sen verran korkealle että A on ehtinyt alemmaksi kuin D. Eli input ei tapahdu heti kun alat painaa A:ta kuten SOCD:llä, vaan vasta sitten kun myös D on noussut ylemmäs kuin A, mutta ei välttämättä tarvinnut nousta sen 2mm ylös kuitenkaan. Mutta tähän kun lisää vielä Rapid Triggerin, niin silloin ei tarvitse nostaa D:tä kuin 0.1mm ylöspäin niin A aktivoituu.

Eli isoin ero SOCD/Snap Tapin ja Rappy Snapin + Rapid Triggerin kanssa on se, SOCD:llä sinun ei tarvitse olla nostanut toista kytkintä ollenkaan kun taas Rappy Snappy+Rapid Triggerillä sen verran mihin olet määrittänyt Rapid Triggerin rajan. Ilman Rapid Triggeriä Rappy Snappy sitten riippuu sitä miten alas olet toisen painikkeen ehtinyt jo painaa alas ennen toisen vapauttamista.

Edit: Ja tässä tietenkin on myös pelin oma engine isona tekijänä. Monessa pelissä tuo ominaisuus ei edes anna pahemmin mitään etua, mutta esimerkiksi toisessa suositussa tac shooterissa, Valorantissa, ei nämä socd/snap tap ominaisuudet anna kovin isoa etua, jos ollenkaan mitä muistan lukeneeni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 724
Tuo SOCD disablointi olisi sinänsä ihan paikallaan, tai sitten tuollainen pitäisi sallia ja näppisvalmistajat kaikki käytännössä toisivat tuon ominaisuuden lautojen softaan, sillä tossa ei ole mitään mitä ei firmistasolla voisi duunata mihin tahansa lankkuun. Tavallaan kuitenkin tuollainen, että käyttäjä saisi omalla fyysisellä toiminnallaan lähettää ton inputin näppiksen hardwarella avustettuna ei piätisi olla mitenkään epäreilua niin kauan, kuin esimerkiksi näppis ei itsessään ala ajoittamaan mitään näppäinpainalluksen kestoa, millä tuo counterstrafe toimii optimaalisesti.
 
Periaatteessa voisi toimia perusmekaanisessa se että toinen signaali kuolettuu kun toinen painetaan alas tietyillä näppäimillä. Tiedä sitten miten hyvältä tai hyödylliseltä tämä tuntuu normaalilla mekaanisella näppiksellä missä on kiinteät aktivointi/deaktivointi pisteet suurinpiirtein kytkimen liikeradan keskikohdilla.
 
Niin no siitähän tuossa nyt on pääasiassa kyse, että vastakkainen liike kuolettaa edellisen niin eipä tuollaisessa nyt ajuritasolla pitäisi olla mitään mahdottomuutta toteuttaa niin, että kun A:n painaa niin D signaali katkeaa eikä palaudu jos D:tä ei paina enää uudestaan ja päinvastoin, eli tuon liikkeen pysäyttävän counter strafen saisi aina tehtyä ja vaatisi kuitenkin käyttäjän inputin. Näkisin melkein tuollaisen, että jollain erikoiskytkimellä, jolla pohjaanpainamisen pituus voidaan mitata kikkaileminen olisi pidemmän päälle ongelmallisempaa, kuin se, että tuo counter strafe sallittaisiin jollain tollasella yksinkertaisella mekanismilla, joka antaa kaikille sen vakioidun mahdollisuuden stopata liike. Ongelmallisempaa toi ad spämmi näyttää olevan esim valorantissa ja tuollaiseen ei kuitenkaan toi counterstrafehomma kuvaillulla tavalla auta, koska näppis pitää sit käyttää ylhäällä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
250 368
Viestejä
4 361 041
Jäsenet
72 621
Uusin jäsen
MysC

Hinta.fi

Ylös Bottom