Max (HBO Nordic/Max)

Piirretyissä on harmillista, ettei niissä ole tekstityksiä, vain eng/fin dubbaus
 
Tuo ei taida näyttää kaikkia lisäyksiä. En tiedä näyttääkö tuo minunkaan linkittämäni, mutta siinä taitaa näkyä enemmän.
Flixable on suomalaisen tekemä ja olen ollut hänen kanssaan yhteydessä ja hän sanoo, että tuo justwatch näyttää jostain syystä vähemmän nimikkeitä mitä hänellä itsellä flixablessa on.
 
Flixable on suomalaisen tekemä ja olen ollut hänen kanssaan yhteydessä ja hän sanoo, että tuo justwatch näyttää jostain syystä vähemmän nimikkeitä mitä hänellä itsellä flixablessa on.

Lisäyspäivämäärät eivät jostain syystä täsmää. Esimerkiksi Rillit huurussa on Flixablen mukaan lisätty HBO Maxiin 26.10.2021, mutta JustWatchin mukaan 1. ja 2.11.2021. Muistaakseni sarja ei ollut palvelussa vielä julkaisupäivänä.

Näkeekö Flixablesta, mitkä sarjojen jaksot puuttuvat tai milloin ne lisätään?
 
Johtuu siitä että Flixable muutti oman Nordic-listauksen Maxiksi vasta joitain päiviä lanseerauksen jälkeen. Siinä on n. viikon ajalta muutamia titteleitä jotka eivät ole ehkä täysin oikealla päivämäärällä mutta jatkossa (siis jo nyt) kaikki tulee oikealla päivämäärällä. Kaikki on kuitenkin listattu. Itse vertailin HBO Maxin oman leffalistauksen ja Flixablen leffalistauksen läpi ja Flixablessa on kaikki mitkä HBO:kin listaa.

Näkeekö Flixablesta, mitkä sarjojen jaksot puuttuvat tai milloin ne lisätään?
En tiedä varmaksi sanoa mitään kun en ole yhtään kiinnostunut sarjoista, veikkaisin että ei, mutta en tosiaan tiedä. Sivuston tekijällä on tunnus täällä mutta en muista mikä se on niin en voi tagata. Kysy tuolta Flixablen kontaktisivun kautta suoraan hemmolta?
 
Viimeksi muokattu:
Flixablen mukaan esim. Mr Inbetween -sarjaa löytyy 3 kautta, mutta oikeasti vain kaudet 2 ja 3 ovat palvelussa kokonaan.

Joku voisi tehdä noista kaikista puuttuvista jaksoista näkymän johonkin palveluun, niin tietäisi mitä sarjoja ei kannata aloittaa. Mr Inbetween katselu loppui ensimmäisen jakson jälkeen, eikä Boschiakaan näemmä kannata aloittaa. Suuri osa kiinnostavista sarjoista on tullut jo katsottua aiemmin.
 
Katsoin juuri Tenet-leffan ja ollakseen Full HD kuvanlaatu oli kyllä uskomattoman hyvä :jd:
 
Tilasin juuri HBO Maxin tuolla 4,49€ hinnalla vain saadakseni sähköpostiini alle minuutissa ilmoituksen jossa kerrotaan paypal-maksun epäonnistumisesta ja tilauksen peruutuksesta. Tässä vaiheessa sivusto ei enää tarjoa tililleni mahdollisuutta tilata tuolla alehinnalla eli taisi jäädä kokeilematta.
 
Ei muuta kun uutta tiliä tekemään uudella sähköpostilla.
 
Tilasin juuri HBO Maxin tuolla 4,49€ hinnalla vain saadakseni sähköpostiini alle minuutissa ilmoituksen jossa kerrotaan paypal-maksun epäonnistumisesta ja tilauksen peruutuksesta. Tässä vaiheessa sivusto ei enää tarjoa tililleni mahdollisuutta tilata tuolla alehinnalla eli taisi jäädä kokeilematta.

Itselle kävi sama mutta visa kortin kanssa, jouduin tekemään uuden tilin.
 
Siis Meinaatko scope-kangasta? Mulla xbox ja scope yhdistelmä toimii ja tekstit on kuva-alalla. Hbo on siis ainoa palvelu jota voi katsoa scope-kankaalta tekstien kanssa, kun muissa menee sinne mustalle alueelle tekstien alarivi.
Tulee fiilikset että tekstejä mietittäessä jollain oli fiksu ajatus sijoittaa ne vain 1.85:1/2.35:1 tms kuvasuhteen leffoja ajatellen, joissa ne tosiaan on aika lailla hyvin kohdillaan kute vaikka Dunessa. Unohtivat vaan että 98% sisällöstä on 16:9.
 
Ompas ärsyttävän bugista hommaa.

Chromecast + Puhelin. Yksi rivinen teksti näytön alalaidassa ja 2-riviset hyppää näytön keskelle. Erittäin mielyttävää katsella kun tekstit hyppii alalaidan ja keskustan väliä.

Sarjoja katsoessa automaattisesti ei ala seuraava jakso vaan koko kelattava ihan loppuun tai sitten manuaalisesti etsittävä seuraava jakso.

Puhelin kun sammuttaa näytön ja on ns. "Lepotilassa", niin softa menee offline-tilaan. Eli jos haluaa pausettaa, niin pitää avata puhelin ja softassa painaa että yhdistää takaisin ja sitten voi painaa pauselle.

Itse käytän myös luuri + Chromecast yhdistelmää ja tekstitys tekee ihan samaa. Riippuen osin myös kuvasuhteesta, olen huomannut että osassa nimikkeistä tekstitys pysyy suht alhaalla. Jonkun toisenkin mainitsemana eka tekstitys näyttäytyy pelkkänä mustana palkkina, kunnes tekstit ilmestyvät. Nämä tekstitys ongelmat esiintyy ilmeisesti kaikilla alustoilla? Jossain viestissä lupasivat tekstitystä viilailla, toivottavasti korjaavat nämä.

Muuten olen suht tyytyväinen ollut palveluun, kuvanlaatu on hyvä.
 
Ei taida olla, jos täällä listattu 4K-sisältö on ajan tasalla:

Uskoakseni lista on oikein.

Sisällön vähyys, 4K-sisällön olemattomuus ja päätös pitäytyä 25 fps:ssä HBO Nordicin tapaan ratkaisi itselläni sen, etten aio jatkaa HBO Maxin tilaajana.
 
Piirretyissä on harmillista, ettei niissä ole tekstityksiä, vain eng/fin dubbaus
Luultavasti sen takia ettei kohdeyleisö ole välttämättä valmis lukemaan tekstitystä, pelkän katsomisen ja kuuntelemisen sijasta. :)
 
On toki, mutta vanhemmat HBO-sarjat olen aika lailla nähnyt, parhaat useampaan kertaan ja suosikit on jopa Blu-rayllä.
Jep, mut kunhan korjasin :) Harmi, että itse palvelun laatu ei ole ihan hirveästi parantunut lukemani perusteella. Hinta ja nimi muuttui. Ehkäpä se tuosta uusien julkaisujen myötä, mut taitaa edelleen olla sarjassa kuukausi pari per vuosi - tilaus, en edes tolla uuden käyttäjän hinnalla pitäis ympäri vuoden.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat
Jääkö muillakin se "tilarivi" aina jakson/elokuvan alkaessa pysyvästi päälle? Siis se jossa näkyy paljonko ohjelmaa on katsottu jne. Sonyn Android-telkussa joudun aina sulkemaan sen back-nappulalla, ei häviä itsekseen. Kätevästi tv-sarjoissa jos jaksaa katsoa tekstitykset loppuun ja odottaa, että uusi jakso alkaa automaattisesti, tuo pomppaa ruudulle ja tarvitsee kaukosäätimen että saa sen pois. Ei automaattisesta toistosta ole paljon hyötyä, kun kaukosäätimen tarvitsee kuitenkin.
 
Minun Samsungilla, jos esim. kesken sarjan päätän että katsonkin jotain toista niin on sama sulkea telkku, vetää piuha pois ja uusiksi. 99% varmuudella jumissa muuten.
 
Jääkö muillakin se "tilarivi" aina jakson/elokuvan alkaessa pysyvästi päälle? Siis se jossa näkyy paljonko ohjelmaa on katsottu jne.

Ei jää, käytössä Firefoxin viimeisin versio selaimesta millä katselen (jos itse niin 27" monitori) Tai jos jos perheen kanssa niin Edge [windows 11 ja mikä versio nyt sattuu olemaankaan, luultavasti viimeisin) ja 48" Sonyn Bravia TV (1080p) mikä toimii kakkosnäyttönä.

PS3 ei tätä tue (mitä käytin ennen Netflixin kera) joten se jää nyt BR ja DVD leffojen katseluun tuon Sonyn TV:n kanssa. Koetin netistä katsoa miten tämän HBO maxin saisi ehkä toimimaan Sonyn TV:n kanssa mutta aina ohje alkoi tyylillä "mene Play sovelluskauppaan" mitä ei omassa versiossani taida edes olla joten se siitä.
 
Kiva kun jäi aikanaan Fear of the Walking dead kutoskauden puoliväliin kesken tilauksen päätyttyä ja nyt Maxilla on jo seiska menossa, mutta sieltä puttuu puolet kutoskauden jaksoista. :rolleyes:

Itse otin just eilen Amazon Primen 1 kk ilmaiskokeiluun, niin saa 6. kaudelta katottu E8 eteenpäinkin. E1-E7 katoin just HBOMax. Prime Videossa kuvanlaatu ja äänet ihan *itusti paremmat. Taitaa mennä HBO lopetukseen 1. kk jälkeen...
 
Eikö noita tekstityksiä saa säädettyä kun katsoo chromecastin kautta? V*tuttaa kun hirveet mustat tausta palkit tekstityksissä.
 
Huoh, lisäsivät Wonder Womanin (2017) mutta vain HD ja nopeutettu 25 fps. USA:n HBO Maxissa se on 4K.
 
Minun Samsungilla, jos esim. kesken sarjan päätän että katsonkin jotain toista niin on sama sulkea telkku, vetää piuha pois ja uusiksi. 99% varmuudella jumissa muuten.
Itellä kanssa samppa ja ei kyllä ohjelman vaihto onnistu. Ei kylläkään tarvitse sammuttaa koko telkkaria, suoraan vaan pakkosammuttaa sovelluksen back painiketta pitämällä pohjassa. Melkein joka kerta jää jumiin kerran kesken jakson ja pitää pakkosammuttaa.
 
Sattumalta tuli löydettyä sarja 4 Blocks, katsottu kaikki 3 tuotantokautta ja voin sanoa että oli kyllä hyvä. Suosittelen.
 
Meinasin jättää Space Jam 2 katsomatta ja odottamaan bluray julkaisua, koska kuva oli järjettömän rakeinen ollakseen 4K Dolby Vision.

Mutta koska ilmaiseksi sai niin katsoin lopulta pidemmälle ja ilmeni kyseessä olevan taiteellinen valinta. Kaikki oikeassa maailmassa kuvattu sisältää film grain ja digimaailmaan sijoittuva on terävää ja sileää.

Ei siis paras kärki esittelemään uutta striimipalvelua, kun paras laatu tulee esiin suht myöhään. Ehdin itse jo kirota niin tuon sovelluksen kuin oman halvan telkkarin.
 
Avaisitko tarkemmin että mikä tämä "nopeutettu 25 fps" -ongelma oikein on?

Elokuvat ja sarjat on nopeutettu 24:stä 25 FPS:ään, mikä tekee niistä 4,2 % nopeampia ja lyhempiä. Tämä on tarpeen tehdä, kun ohjelmia televisioidaan tai pannaan DVD:lle PAL-alueella. Blu-ray-leffoissa niin ei tehdä, ja striimeissä sille ei ole tarvetta (paitsi rahallinen, jos tekstitykset on tehty 25 fps -versioon).

Tämä nopeutus aiheuttaa myös äänen sävelkorkeuden nousun, mitä voidaan kompensoida laskemalla korkeutta keinotekoisesti, ja esim Yle tekee niin aina. HBO Max ei tee, paitsi joissain satunnaisissa ohjelmissa huomasin niin tehdyn.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tuo framerate on helpoin tarkistaa videon keston perusteella ja vertaamalla sitä viralliseen kestoon. 25 fps -setit on aina 4,2% lyhempiä kuin alkuperäinen, kun kyseessä leffa tai jenkkisarja.

Äänen sävelkorkeuden voi tarkistaa etsimällä jostain 24 fps version ja vertaamalla siihen. Tai jos esim on joku vireessä oleva soitin tai miksei jollain netin virtuaalisyntikalla voi koettaa onko musiikki normaalissa vireessä. Normaalisti jos FPS on alkuperäinen, musiikki on käytännössä aina tavallisessa vireessä, ja jos ei, niin vire on jotain ihan muuta.
 
Ja tuo framerate on helpoin tarkistaa videon keston perusteella ja vertaamalla sitä viralliseen kestoon. 25 fps -setit on aina 4,2% lyhempiä kuin alkuperäinen, kun kyseessä leffat tai jenkkisarjat.

Äänen sävelkorkeuden voi tarkistaa etsimällä jostain 24 fps version ja vertaamalla siihen. Tai jos esim on joku vireessä oleva soitin tai miksei jollain netin virtuaalisyntikalla voi koettaa onko musiikki normaalissa vireessä. Normaalisti jos FPS on alkuperäinen, musiikki on käytännössä aina tavallisessa vireessä, ja jos ei, niin vire on jotain ihan muuta.
Kyllä, mutta kyselinkin että missä ohjelmassa ongelma ilmenee ilman teoriaa? Löytyykö siis ketään, joka oikeasti havaitsee katsoessaan tämän ja jolle tämä on todellinen ongelma?
 
Kyllä, mutta kyselinkin että missä ohjelmassa ongelma ilmenee ilman teoriaa? Löytyykö siis ketään, joka oikeasti havaitsee katsoessaan tämän ja jolle tämä on todellinen ongelma?

Ei, se ei käytännössä häiritse katsomista muuten kuin tietona siitä, että ohjelmaa ei näe sillä nopeudella jolla se on kuvattu ja ääntä ei kuule sellaisena kuin se miksattiin.

En vältä katsomasta TV:tä tämän takia, ja katson HBO Maxiakin ilman kärsimystä, mutta valitan silti, kun nopeutettua 25 fps:ää käytetään turhaan etenkin jos maksan siitä.

Netflix, Prime Video ja Disney+ ei tuota harrasta. Katsoisin HBO Maxin olevan niiden kanssa enemmän samassa sarjassa kuin Viaplayn, C Moren tai Ruudun kanssa.
 
Ja tuo framerate on helpoin tarkistaa videon keston perusteella ja vertaamalla sitä viralliseen kestoon. 25 fps -setit on aina 4,2% lyhempiä kuin alkuperäinen, kun kyseessä leffa tai jenkkisarja.

Laitatko muutaman esimerkin näistä? Eli sarja ja jakso, tai leffan nimi?
 
Ei, se ei käytännössä häiritse katsomista muuten kuin tietona siitä, että ohjelmaa ei näe sillä nopeudella jolla se on kuvattu ja ääntä ei kuule sellaisena kuin se miksattiin.

En vältä katsomasta TV:tä tämän takia, ja katson HBO Maxiakin ilman kärsimystä, mutta valitan silti, kun nopeutettua 25 fps:ää käytetään turhaan etenkin jos maksan siitä.

Netflix, Prime Video ja Disney+ ei tuota harrasta. Katsoisin HBO Maxin olevan niiden kanssa enemmän samassa sarjassa kuin Viaplayn, C Moren tai Ruudun kanssa.
Onhan tuosta asiasta käsittääkseni tuon haittapuolen lisäksi etunsakin. Kun paneelit tykkää 25 tai 30 kerrannaisuuksista, niin joillakin laitteilla edelleen on 24 materiaalilla liike tai panorointi nykivää. Ja 25 materiaalilla taas ei.
 
Paneelit on natiiveja 60hz ja 120hz, joten tuo 25hz ei kyllä sovi mihinkään hyvin.
 
Paneelit on natiiveja 60hz ja 120hz, joten tuo 25hz ei kyllä sovi mihinkään hyvin.
Sopii kuitenkin. Tämä on tietysti leffa- ja sarjapalvelun keskustelu, ja sinällään vähän ot, mutta esimerkiksi Euroopassa PAL-standardeilla kuvattu urheilu kuitenkin useimmiten näkyy ainakin omaan silmään sulavampana kun valittuna on 50hz tila (/100/200 jne.)
 
Vaatii outoa matematiikkaa väittää että 25hz olisi parempi kuin 24hz(24x5=120), mutta ihan miten vaan.
 
Vaatii outoa matematiikkaa väittää että 25hz olisi parempi kuin 24hz(24x5=120), mutta ihan miten vaan.
En minä niin väittänyt, mutta ainakin itselläni (ja uskon monella muulla) on ollut tapana nykivän ohjelmalähteen kohdalla togglata nuo vaihtoehdot läpi silloin kun se on mahdollista. 24, 25, 30 (ja toki ne kertaistukset sitten monitorissa, televisiossa tai projektorissa). Ja vuosien mittaan empiria on osoittanut, että se 25 on aina joskus se nykimättömin muoto. Ja eurooppalaisen urheilun usein useimmiten. Kenties syy on, että urheilu kuvataan telkkaria varten eli alunperinkin televisiolähetystandardin mukaan.
Striimipalveluiden osalta on toki otettava sitä, mitä tarjotaan ellei valintamahdollisuutta ole tarjolla. Se on itsestäänselvää.
 
En minä niin väittänyt, mutta ainakin itselläni (ja uskon monella muulla) on ollut tapana nykivän ohjelmalähteen kohdalla togglata nuo vaihtoehdot läpi silloin kun se on mahdollista. 24, 25, 30 (ja toki ne kertaistukset sitten monitorissa, televisiossa tai projektorissa). Ja vuosien mittaan empiria on osoittanut, että se 25 on aina joskus se nykimättömin muoto. Ja eurooppalaisen urheilun usein useimmiten.
Striimipalveluiden osalta on toki otettava sitä, mitä tarjotaan ellei valintamahdollisuutta ole tarjolla. Se on itsestäänselvää.
Ei nyt kannata alkaa sotkemaan keskustelua millään Eurooppalaisella urheilulla, kun siitä ei ole tässä kyse, vaan hbo:n 24hz--->25hz konversiosta. Ja 25hz ei ole minkään paneelin natiivitaajuuden kerrannainen vaikka mitä höpötät, 24hz sen sijaan on.

Edit. Tuli sellainen etiäinen että eiköhän tämä viesti raportoida olkiukkoiluna, niin modeille tiedoksi, että kun aletaan keskustelemaan kerrannaisista, niin silloin puhutaan nimenomaan paneelien natiiveista virkistystaajuuksista, vaikkei sitä ääneen mainittaisikaan. Olkiukkoilua tämä ei siis ole, vaan korkeintaan toisen keskustelijan ymmärtämättömyyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei nyt kannata alkaa sotkemaan keskustelua millään Eurooppalaisella urheilulla, kun siitä ei ole tässä kyse, vaan hbo:n 24hz--->25hz konversiosta. Ja 25hz ei ole minkään paneelin natiivitaajuuden kerrannainen vaikka mitä höpötät, 24hz sen sijaan on.
Niin kuin kirjoitin, kyllä tuo ratkaisu myös sarjoissa ja leffoissa silloin tällöin toimii, ihan empiirisesti. Voi toki olla niin, että syy on se, että esim. bd-/dvd julkaisulle tai striimipalvelulle kuten HBO on tehty tuo konversio, ja se johtuu sitten siitä.
Itseäni siis ei juurikaan jaksa kiinnostaa se, mikä on se alkuperäisen ja täysin muuttamattomana materiaalin aitous, vaan se, että omassa kotiteatterissa ja televisiossa on kulloinkin mahdollisimman itseäni ja muita katsomassa olevia miellyttävä katselukokemus.

En myöskään ole kirjoittanut natiivista mitään. Sinä toit sen asian. Joten älä kiitos olkiukkoile ns. laittamalla sanoja minun suuhuni.
 
Kirjoitit että paneelit tykkää 25hz kerrannaisuuksista. Eivät tykkää, vaan 24hz kerrannaisuuksista. Joskus kannattaa ihan vaan reilusti myöntää olevansa väärässä, eikä syyttää olkiukkoilusta ja milloin mistäkin muita keskustelijoita.
 
No jaa. Tuskinpa ne laitevalmistajat laittaisi ohjelmalähteisiin pakotettua 50Hz tilaa tarjolle, ellei heidän markkinatutkimustensa mukaan ainakin kohtuullisen suuri osa asiakkaista saisi siitä jonkinlaista lisäarvoa.
Mutta, jos tulee hyvä mieli, niin teknisesti lienet oikeassa. Se vaan ei ole minusta kovinkaan olennainen asia sitten katsoessa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
301 002
Viestejä
5 144 066
Jäsenet
81 926
Uusin jäsen
Elisanet

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom