Jos vertaa sitä, kun HBO Nordic loppui ja HBOMax aloitti, tilanne on sama. Nordicin tilaajat siirtyivät Maxiin automaattisesti. Nordicin tilaajat eivät kuitenkaan saaneet 50% alennusta samalla luottokortilla, koska olivat jo HBO:n tilaajia. Tuokin tulkinta tukisi, sitä että nyt HBOMaxin tilaajat siirtyvät vanhoina tilaajina uuteen palveluun vanhan sopimuksen mukaan. Muussa tapauksessa kyse olisi siitä, että HBO tulkitsee sopimuksia aina vain oman etunsa mukaisesti.
Myös se, että Discovery jatkaa omana erillisenä palveluna tarkoittaa sitä, ettei nyt edes ole kyse kahden palvelun yhdistämisestä vaan sisällön lisäämisestä HBOMaxiin. Peruste on siis vain hinnan nostolle, ei sopimus ehtojen purkamiselle. Pilkun viilausta, mutta sitä sopimukset ovat pienine teksteineen.