Lomamatkalle

Straiffi

Hupiukko
Tukijäsen
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
175
Voit tehdä... mitä tuo sitten tarkoittaa? ”Voit tehdä, mutta ei silti korvata”? :bored:

Mulla olisi lennot ensi viikon lauantaina Finnairilla Bangkokiin ja neljästä reissun hotellista kaksi maksettuna. Matkavakuutuksena Insinööriliiton kautta If:n vakuutus, olisikohan siis mahdollista peruuttaa (eikä vain siirtää) ja saada rahat noista?
Kannattanee kysyä vaakutusyhtiöstä, onko mahdollista peruuttaa (eikä vain siirtää) ja saada rahat noista.
 
Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
243
Nyt on vähän erilainen tilanne kun reissuun ei käytönnössä voi lähteä, sillä työnantaja lätkäisee kaikille 13.3.2020 eteenpäin omaehtoisesti ulkomaille lähteville 14pvä pakollisen palkattoman karenssin.
Mikä työnantaja noin tekee? Voi nimittäin olla laiton toimenpide. Liitosta oli tänään tullu tiedote, jossa käsitellään mm. tätä asiaa

Työnteon estyminen tai työpaikan sulkeminen
Mikäli työntekijä on vapaa-ajallaan matkustanut, on terve eikä tartuntatautilain mukainen
virkasuhteinen lääkäri ole määrännyt työntekijää karanteeniin, on työntekijällä työntekovelvoite
lomansa jälkeen.
Työnantajalla on oikeus halutessaan edellyttää työntekijältä töihin tullessa terveystarkastusta tai
esimerkiksi kuumeen mittausta. Jos työntekijällä on kuumetta, hänet olisi hyvä ohjata
terveydenhuoltoon.

Jos työnantaja haluaa oma-aloitteisesti estää työntekijän työskentelyn määräajaksi, työnantaja
maksaa työntekijälle normaalin palkan työstä vapauttamisen ajalta.
Työsopimuslain 2. luvun 12 § 1. momentin mukaan: Työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle
täyden palkan, jos hän on ollut sopimuksen mukaisesti työnantajan käytettävissä voimatta kuitenkaan
tehdä työtä työnantajasta johtuvasta syystä, ellei toisin sovita.
Sähköliiton tiedossa on, että esimerkiksi rakennustyömailla pääurakoitsijat ovat antaneet ohjeita
työmaalle tulemisesta ulkomaan matkan jälkeen tai jos muuten on syytä epäillä koronavirukselle
altistumista.
Työsopimuslain 2. luvun 12 § 2. momentin mukaan: Jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään
työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä
tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta,
enintään kuitenkin 14 päivältä.
Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa voi olla tulkinnanvaraista johtuuko työnteon estyminen suoraan
omasta työnantajasta, vai työnantajasta riippumattomasta syystä (pääurakoitsijan päätös). Selvää on
kuitenkin, että palkanmaksuvelvollisuus on vähintään 14 päivän ajalta, jos työpaikalle pääsy kielletään
ulkomaanmatkan tai epäillyn altistumisen vuoksi.
Omalla työpaikalla asia hoidetaan niin, että kun mahdollisuus kerran on, niin tehdään matkan jälkeen kaksi viikkoa etätöitä ja tämä tulee olemaan itselläni edessä, kun huomenna lähtö Teneriffalle, ellei Norwegian peru lentoa sinne.
 
Liittynyt
22.08.2017
Viestejä
593
Onko joku tänään/eilen onnistunut muuttamaan finnairin lentojen ajankohtaa kuluitta?

Kuluttoman siirron mainostamisesta huolimatta ovat rahaa vailla vaihdosta. :tdown:
Vaaditut kriteerit kyllä täyttyy.
Aspaan taitaa olla turha yrittää saada yhteyttä.
 
Liittynyt
25.03.2017
Viestejä
338
Heinäkuussa olisi parin viikon häämatka Pohjois-Italiaan mutta saa nähä mikä on maailman tilanne kesällä:confused: Toipuuko Italia pahimmasta siihen mennessä, saako muihin maihin edes matkustaa, joutuisiko Suomeen palattuaan karanteeniin yms.

Airbnb majoitukset saa peruttua vielä kesäkuun alussa, samoin vuokra-auton mutta lennoista pitää odotella Finnairin toimia. Toki voitas siirtää lentoja syksylle mutta kesä on aikalailla lomien kannalta ainut aika, jolloin päästäs reissuun.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268

Virusepidemioiden kesto on 3-6kk että etköhän siä häämatkalle pääse. Meillä sama edessä elokuussa Madeiralle.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Onko joku tänään/eilen onnistunut muuttamaan finnairin lentojen ajankohtaa kuluitta?

Kuluttoman siirron mainostamisesta huolimatta ovat rahaa vailla vaihdosta. :tdown:
Vaaditut kriteerit kyllä täyttyy.
Aspaan taitaa olla turha yrittää saada yhteyttä.
Siirto itsessään on kuluton, kun normaalisti siirto maksaa tai on jopa mahdoton. Lennot kuitenkin on eri ajankohtina eri hintaisia ja erotuksen kalliimpaan lentoon joudut toki maksamaan.
 
Liittynyt
22.08.2017
Viestejä
593
Siirto itsessään on kuluton, kun normaalisti siirto maksaa tai on jopa mahdoton. Lennot kuitenkin on eri ajankohtina eri hintaisia ja erotuksen kalliimpaan lentoon joudut toki maksamaan.
Lentojen hinnat pysyvät sentilleen samana, eikä päivällä/viikolla/kuukaudella näytä olevan merkitystä.
Hintoihin tulee ajasta riippumatta 70e/suunta nimellä "muutosmaksu". Hinta pysyy samana vaikka siirtäisi lennot ensi vuoden puolelle.

EDIT:
Siirto onnistui kuluitta englanninkielisen chatin kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
498
No niin TUI seurasi sitten Aurinkomatkojen esimerkkiä

TUI on päättänyt perua kaikki lomamatkat 3.4.2020 asti. Myös kaikki asiakkaat, jotka ovat oma-aloitteisesti peruneet matkansa eilisen ulkoministeriön ilmoituksen jälkeen ja heidän lähtöpäivänsä olisi ollut ennen 3.4.2020, tulevat saamaan matkansa hinnan takaisin.

Olisi kyllä ollut viimeinen reissu heidän kauttaan jos ei olisi ollut pelisilmää
 
Liittynyt
24.03.2019
Viestejä
81
Reissu Sisilaan buukattu juhannusviikolle ja toteutuminen vähän jännittää. Koronan kehittymistä suurempi pelko on, että pysyykö Norski ja Air Baltic pystyssä sinne asti. Matkan hinta tuplaantunee, jos kapaa poistuu kahden pelurin verran markkinalta.

Toki taudin aiheuttamien matkustuskieltojen riski voi olla vielä silloinkin ongelma, mutta näkisin, että Q2 puolivälin jälkeen eurooppa alkaa normalisoitua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
61
Onko kellään kokemuksia hotellivarauksista, joissa ei ole enää peruutusoikeutta, että kuinkahan yhteistyöhaluisia ne ovat vain siirtämään varausta myöhäisemmälle ajalle? Nyt näyttää siltä, että oltaisiin menettämässä yli tonnin edestä majoitusöitä, jos/kun joudutaan siirtämään Finnairin lentoja syksyyn :confused2:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Reissu Sisilaan buukattu juhannusviikolle ja toteutuminen vähän jännittää. Koronan kehittymistä suurempi pelko on, että pysyykö Norski ja Air Baltic pystyssä sinne asti. Matkan hinta tuplaantunee, jos kapaa poistuu kahden pelurin verran markkinalta.
Tuplaantuminen ei riitä minkään, puhutaan 4-5x hinnasta jos joudut viime hetkillä (1-2 viikkoa lähtöö etkä halua mennä 2:lla pompulla ja matkustaa 3-4x aikaa) varaamaan lennon vaikka kaikki pelurit olisikin hengissä...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Jos ei meinaa maksetulle matkalle lähteä ja on vakuutus, niin helpointa on varmaan hakea työterkkarilta lääkärintodistus selkävaivan tai ripulin takia ja sitten pyytää vakuutusyhtiöltä korvausta matkan peruuntumisesta. Pesevät kätensä näköjään Koronan kanssa tyystin. Tulis liian kalliiksi.
Lisäksi Finnair näköjään juuri perui lennot muutamiin uusiin maihin, joten eikös näistä saa joko rahat takaisin tai sitten vaihtoehtoisesti saa siirtää matkaa tuonnemaksi.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
716
Onko kellään kokemuksia hotellivarauksista, joissa ei ole enää peruutusoikeutta, että kuinkahan yhteistyöhaluisia ne ovat vain siirtämään varausta myöhäisemmälle ajalle?
On meikäläiselle onnistunut sellaisessa hotellissa, tai hotelleissa kotimaassa, joissa tulee yövyttyä muutaman samalla kaavalla kerran-pari vuoden tai parin vuoden aikana.
Eli varmasti ensin ovat katsoneet että käyn ehkä enemmän kuin kerran satunnaisesti.
Yksittäisistä random-hotelleista ei ole kokemusta.
 
Liittynyt
15.04.2017
Viestejä
126
Onko kellään kokemuksia hotellivarauksista, joissa ei ole enää peruutusoikeutta, että kuinkahan yhteistyöhaluisia ne ovat vain siirtämään varausta myöhäisemmälle ajalle? Nyt näyttää siltä, että oltaisiin menettämässä yli tonnin edestä majoitusöitä, jos/kun joudutaan siirtämään Finnairin lentoja syksyyn :confused2:
Mä laitoin eilen mailia hotellille, ettei tulla. Pitäisi normitilanteessa istua tällä hetkellä koneessa. Kerroin, että saimme lennot siirrettyä ja ilmoitin uuden ajankohdan ja kysyin et onnistuuko siirto. Vastasivat, että on ok ja nähdään syssymmällä. Tuli samalla mailiin päivitetty varausvahvistus. Eli kysyä kannattaa ja veikkaan et noi siirrot ainakin onnistuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Vähän aihetta sivuten, matkailuahan se on kotiinpaluukin. Siis tuttava lähti eilen espanjasta ajamaan kohti suomea. Baltian kautta oli kai suunnitellut ajavansa. Nyt on rajoja kiinni pitkin matkaa, ja tilanne elää koko ajan. Lauttaliikennekin rajoitettua, jos nyt edes mihinkään rannalle pääsee.

Minkähänlainen scenaario tämä mahtaa olla? Sikäli että kaveri on suhannut pitkin eurooppaa vuosikaudet ja mikään varsinainen kiire ei ole, ja muutekin melkoinen seikkailija.
Auto on vanha rottelo minkä voi hylätä tarvittaessa.

Hmm, melkoinen nollapostaus, kunhan tuli mieleen että on kyllä harvinaisen haasteellinen reissu hänellä luvassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
61
Tänään sitten päädyttiin siirtämään Finnairin Bangkokin-lento lokakuun loppuun.

Laitettiin myös mailia kahdelle resortille, joissa normitilanteessa ei olisi enää ilmaista siirto-oikeutta, ja näistä kumpikin kuulosti vastauksessaan myöntyväiseltä vaihtoon, mutta pyysivät ottamaan yhteyttä Agodaan asian hoitamiseksi, koska varattu sitä kautta.

Soittelin tänään sitten sinne Agodalle, jossa oli oikein avulias aspa-henkilö, joka alkoi selvittää asiaa ja soitteli myös pari kertaa takaisin mulle päin. Kuulosti kyllä, että heillekin asia kävisi, mutta he sitten tarvitsevat taas sieltä hotellilta päin vahvistusta, jota eivät nyt tähän hätään saaneet. Toisessa mestassa ei kuulemma kukaan tänään sunnuntaina osannut kunnolla englantia, joten aspa laittoi niille nyt mailia (saatiin kopiot) ja aikoo huomenna soittaa kumpaankin perään ja sen jälkeen mulle. Pointsit kyllä tässä vaiheessa jo Agodalle.

Kolmas resort saatiin vielä ehtojenkin mukaan peruttua, mutta huomenna meinaan vielä soitella Suvarnabhumin Novoteliin, jos suostuisivat kans siirtämään sinne varatun viimeisen yön.

Ja sanonpa vaan, että onni onnettomuudessa myös se, että päädyttiin lopulta varaamaan priva-auto eikä otettukaan Thaimaan sisäistä lentoa Tratiin. Hieman helpompaa tuo auton peruminen kuin lentojen...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Vähän aihetta sivuten, matkailuahan se on kotiinpaluukin. Siis tuttava lähti eilen espanjasta ajamaan kohti suomea. Baltian kautta oli kai suunnitellut ajavansa. Nyt on rajoja kiinni pitkin matkaa, ja tilanne elää koko ajan. Lauttaliikennekin rajoitettua, jos nyt edes mihinkään rannalle pääsee.

Minkähänlainen scenaario tämä mahtaa olla? Sikäli että kaveri on suhannut pitkin eurooppaa vuosikaudet ja mikään varsinainen kiire ei ole, ja muutekin melkoinen seikkailija.
Auto on vanha rottelo minkä voi hylätä tarvittaessa.

Hmm, melkoinen nollapostaus, kunhan tuli mieleen että on kyllä harvinaisen haasteellinen reissu hänellä luvassa.
Ainakin Torrevieja foorumeilla on mainittu että Ranska/Saksa rajalle pitäisi päästä ennen klo 8 ma aamua.. voi olla että matka ryssää siihen.

Baltia on laittanut rajat kiinni kuten myös Tanska.. Tanskan läpi pääsee kuitenkin ajamaan Suomen passilla kun kertoo ajavansa suoraan Ruotsiin. Se voisi olla viisain reitti.
 
Thanks, sen verran lukenut noista eri rajojen ja muiden sulkemisista etten pysy enää kärryillä. Travemundehan se oli tavoitteena alunperin. No seuraan tilannetta, koska tää kaveri kyllä päivittää tilannetta silloin kun sattuu taukoa pitämään. Ja varmaan ajaa tosiaan tarvittaessa läpi yön.
 
Uranus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2020
Viestejä
374
Viikon päästä pitäisi lähteä autolla Vuokattiin kavereiden kanssa. Nyt tämä tappavatauti riehuu niin ei varmaan parane lähteä ? Ulkomailöe en enää ole muutamaan vuoteen matkoja tehnyt ilmastonmuutoksen takia. Lentoliikenne vihdoinkin vähentynyt.
 
Straiffi

Hupiukko
Tukijäsen
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
175
Ulkomailöe en enää ole muutamaan vuoteen matkoja tehnyt ilmastonmuutoksen takia. Lentoliikenne vihdoinkin vähentynyt.
Kyllä se ilmakehä antaa vielä myöten lentää, vaikka se onkin muuttunut. Ja kone lähtee ajallaan, vaikka kaikkia paikkoja ei olisikaan myyty.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
455
pitäisi myös lähteä lappiin pääsiäisenä, ainakin toistaiseksi ollaan menossa jos maan sisäistä liikkumista ei kielletä ja hiihtohissit pysyy auki
 
Sir

Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
1 619
Maanantaina pitäisi lentää Berliiniin easyjet. Ei ainakaan vielä ole peruttu... Jos eivät peru eikä me sinne nyt lähdetä. Jännä nähdä saako vakuutuksesta rahat. Lentojen siirtäminen maksaa äkkiä katsottuna yhtä paljon lisää kuin itse liput alesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Soita nyt vakuutusyhtiöön ihmeessä, vastaavat suoraan, veikkaan että korvaa koska rajat on käsketty suljettavaksi ja kenenkään ei suositella matkustavan yhtään mihinkään. Ts. tilanne ei ole enää se että virus jyllää mutta rajat on auki. Ettehän te pääse edes saksaan sisään kun sielläkin on rajat kiinni - force majeure teidän kannalta joka olettavasti myöskin oikeuttaa peruuttamaan easyjetin lennonkin ilman kuluja vaikka kone lentäisikin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Kyllä se ilmakehä antaa vielä myöten lentää, vaikka se onkin muuttunut. Ja kone lähtee ajallaan, vaikka kaikkia paikkoja ei olisikaan myyty.
Kysynnän vähentyessä kyllä jossain kohti tulee piste, että se kone ei lähde.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Maanantaina pitäisi lentää Berliiniin easyjet. Ei ainakaan vielä ole peruttu... Jos eivät peru eikä me sinne nyt lähdetä. Jännä nähdä saako vakuutuksesta rahat. Lentojen siirtäminen maksaa äkkiä katsottuna yhtä paljon lisää kuin itse liput alesta.
Kerro sitten miten kävi ja vakuutusyhtiökin? Suhtautuminen koronaan vaihtelee
LähiTapiola sanoi:
Matkavakuutuksesta ei korvata koti- tai ulkomaan matkojen peruuntumisia pelkästään koronaviruksen vuoksi. Matkustamiseen liittyvät huolet tai pelot eivät valitettavasti ole korvattavia matkan peruuntumisen syitä.
Tosin ehkä LähiTapiola ei ole päivittänyt sivujaan rajapäätöksen jälkeen.

If taas jo huomioinut pandemian.
If sanoi:
If korvaa tällä hetkellä matkojen peruuntumisia kaikkiin kohteisiin ulkomailla ja kotimaassa, jos matka alkaa viimeistään 25.3.2020 pois lukien jo aiemmin epidemia-alueeksi luokitellut matkakohteet.
...
WHO:n pandemiajulistuksen jälkeen ostetut matkavakuutukset eivät tuo enää turvaa matkan peruuntumiseen, jos peruuntumisen syynä on korona.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
En tiedä tuliko oikeaan ketjuun, mutta nyt kun Norwegian hakeutuu konkurssiin, korvataanko kesälle jo maksetut lennot automaattisesti luottokorttiyhtiön toimesta vai tuleeko korvauksia hakea erikseen mm. täyttämällä jokin lomake?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Itsellä nyt kun lähdin perumaan lomareissua niin huomasin että Onnibus ei anna rahoja takaisin bussimatkoista, Tallink ei anna rahoja takaisin laivamatkoista, eikä booking.com anna rahoja takaisin hotellista(tallink spa)... Lähdetään sitten reissuun nuolemaan jokaikinen ovenkahva läpi noiden iloksi. prkl.

Tässä kohtaa menee kyllä kaikki elinikäiseen boikottiin jotka meinaavat että pitävät rahat ilman että tuottavat palvelua.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
157
En tiedä tuliko oikeaan ketjuun, mutta nyt kun Norwegian hakeutuu konkurssiin, korvataanko kesälle jo maksetut lennot automaattisesti luottokorttiyhtiön toimesta vai tuleeko korvauksia hakea erikseen mm. täyttämällä jokin lomake?
Oliko tälle väitteelle jotain lähdettä että hakeutuisi konkurssiin vai oliko tämä vain spekulointia?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
En tiedä tuliko oikeaan ketjuun, mutta nyt kun Norwegian hakeutuu konkurssiin, korvataanko kesälle jo maksetut lennot automaattisesti luottokorttiyhtiön toimesta vai tuleeko korvauksia hakea erikseen mm. täyttämällä jokin lomake?
Eiköhän luottokorttiyhtiöt ja konkurssiperä ohjeista, JOS Norwegian menee konkurssiin.
 
Sir

Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
1 619
Kerro sitten miten kävi ja vakuutusyhtiökin? Suhtautuminen koronaan vaihtelee

Tosin ehkä LähiTapiola ei ole päivittänyt sivujaan rajapäätöksen jälkeen.

If taas jo huomioinut pandemian.
Soitin. Pohjolan matkustajavakuutus korvaa, koska ministeriö asettanut matkustuskiellon. Ensin pitää perua ja hakea hyvitys lentoyhtiöitä eli easyjet ja Pohjola korvaa erotuksen tai sitten koko matkan, jos easyjet ei tule vastaan. Eivät ainakaan vielä olleet peruneet lentoja.
Op pohjolalla on sitten kaikenlaisia matkavakuutuksia, itsellä laajin mahdollinen matkustajavakuutus, koska reissataan toisella paljon myös suomessakin. Aina on hoitunut kaikki erittäin hyvin OP Pohjolan kanssa. Suosittelen
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Olisiko joku lähde tälle "tiedolle"?
Ylen radiossa oli juttua, ettei Norjan ministeriö puolla Norwegian Air Shuttlen hätärahoitusta, ja yhtiön kassavarat ovat käytännössä loppu. Suoranaista uutista en tähän löytänyt mutta tässä linkki aikaisempaan kriisitilanteeseen:

Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Ylen radiossa oli juttua, ettei Norjan ministeriö puolla Norwegian Air Shuttlen hätärahoitusta, ja yhtiön kassavarat ovat käytännössä loppu. Suoranaista uutista en tähän löytänyt mutta tässä linkki aikaisempaan kriisitilanteeseen:

Uutinen julkaistu noin viikko sitten, en kutsuisi aikaisemmaksi kriisiksi. Norjalla ei ole osuutta SAS:sta enää, joten senkään puolesta ei pitäisi olla ongelmaa estää konkurssia.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 845
Itse peruin booking.comin kautta pari hotellia, eka viikon päässä, toinen parin viikon päässä. Molemmat perui ilman kuluja. Maan sisäisestä lennosta pitäis tulla rahat takas koska valtio perui kaikki sisäiset lennot mikä samalla peruutti matkan, mutta vähän pitkä aika refund vahvistuksessa..1-2 luottokortin laskutuskautta. Vielähän tuollainen pieni lentoyhtiö, cebu pacific tarkemmin ehtii kupsahtaa sitä ennen, saa nähdä. Varsinaisten lentojen peruutus maksoi pari sataa per nenä qatar airlinesilla, päivä ennen lentoa filppareille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
283
Itsellä olisi Ylläkselle lähtö lauantaina. Osa matkaporukasta jo karanteenissa. Vähän itsekin tässä arpoo, että viitsiikö lähteä mihinkään. Ehkä olisi fiksumpi olla vaan kotosalla.. Vaikka Ylläkselläkin olisi kyllä oma mökki vuokrattuna.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645

Saisivat laittaa nuo hiihtokeskukset myös kiinni, ihme ettei ole vielä laitettu.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Varmasti hyvä säkä ja erityisesti kaverit väänsi asiasta hyvin. Saivat siirrettyä hiihtokeskuksen mökkivarausta vuodella. Siinä säästyi pari tonnia :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
167
Itsellä olisi Ylläkselle lähtö lauantaina. Osa matkaporukasta jo karanteenissa. Vähän itsekin tässä arpoo, että viitsiikö lähteä mihinkään. Ehkä olisi fiksumpi olla vaan kotosalla.. Vaikka Ylläkselläkin olisi kyllä oma mökki vuokrattuna.
Minulla myös tarkoitus lähteä Lappiin laskettelureissulle lauantaina. Ja samat mietteet. Neljä päällimmäistä riskitekijää ovat se, että kulkeeko junat tänä viikonloppuna normaalisti, pysyykö hiihtokeskukset auki, kulkeeko junat viikkoa myöhemmin takaisin normaalisti ja tietysti että pysyykö itse terveenä. Matkavakuutuksesta saisi kyllä rahat takaisin, eli taloudellisia tappioita ei tulisi, mutta kyllähän tuo kovasti harmittaisi kun näin ankean etelän talven jälkeen on pitkään odottanut, että pääsisi kunnon hangille.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Jollet after ski:ssä rymyä niin miten tuo eroaa siitä että käyt juoksulenkillä kotona?
Tätä itsekin mietin. Siis ymmärrän että jos ravintolat ja hotellit on ympäriltä kiinni niin ehkä hissejäkään ei kannata pitää auki. Mutta noin muuten suunnittelin itsekin että laskettelemaan pitäisi päästä enkä näe laskettelulle sinänsä esteitä? Ulkonahan siinä itsenäisesti ollaan.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Jollet after ski:ssä rymyä niin miten tuo eroaa siitä että käyt juoksulenkillä kotona?
Tää on ihan totta, tuli ehkä hieman vahvasti sanottua. Itselle tuo after-ski vaan kuuluu niin paljon laskettelureissuihin - jos siitä pystyy olemaan pois ja käyttää hisseissä hanskoja jne. niin lienee suht turvallista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
283
Itselle tuossa reissuun lähdössä ehkä eniten mietityttää, että onko hiihtokeskus ensi viikolla auki. Jos ei ole, niin sittenpä ei varmaan moni muukaan paikka ole auki.. Ja jos kävisi niin huono tuuri, että tauti tarttuu, niin miten jaksaa kuumeessa ajella kotia. Kuitenkin yli 800km olisi ajettavaa. Itse satun kuulumaan vielä riskiryhmään :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589
Mitä muut on mieltä, pitäisikö jättää menemättä vai,, lähteä mutta olla varovainen?..Mökki,, 4 hlö,, varattu ensi viikolle Ylläksen läheltä. Tarkoitus on vähän lasketella ja hiihtää,, ei juoda ja tanssia...Kukaan ei ole kieltänyt,,mutta mietityttää...
Kyllä mä menisin. Tekee kaikki safkat kämpillä eikä käy rinneravintoloissa ja latukahviloissa, niin eihän tuo kotona oleilusta eroa.

Ainoa riski ehkä jos edelliset asukkaat ovat kontaminoineet kämpän. Eli läjä rättejä ja tehokasta puhdistusainetta mukaan ja tunti siivousta ennen majoittumista :tup:

PS. Siirretty parempaan ketjuun
 
Sir

Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
1 619
Tänään tuli ihan easyjetilta virallinen peruutus myös. Sit vaatii rahoja takas. En tiedä millon seuraavan kerran pääsee niin en rupea vaihtamaan päiviä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 403
Viestejä
4 159 911
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom