Lisävalot

Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
S60 mk2 on sama puskuri kuin mk2 V70, V60 tuli vasta myöhemmin.

-Olen laittanut V70:een, itsellä oli Genesis 600 ja väpätti sen verran, että tukiraudat piti laittaa.

-Itsekään en oikein saanut selville pitääkö siinä mitään varoa, mutta vedin vain 10:llä itseporautuvalla ruuvilla puskuriin kilvenalustelineen. Oma lisävalo oli kyllä melko painava, joten jos olisi ollut edes aavistuksen kevyempi, niin olisi saattanut pärjätä ilman tukirautoja.

-Herätteelle on jo tehtaalla vedetty johdotukset, sen saa käyttöön kun ostaa keskikonsoliin lisävalokytkimen, maksaa marmorilla ~30e. Ja sillä saa tietty sen tarvittaessa pois käytöstä, mikä on etenkin lumisateessa kätevää.
Ilmeisesti tuo ei siis virallisesti olekkaan mk2 tai sitten aamulla ei ajatus kulje. Kyseessä kuitenki 2012 p3 pohjalevyllä oleva eli juuri samannäköinen keulasta kuin v60.

Jokatapauksessa kaikissa noissa uudemmissa autoissa taitaa olla sen verran löysä puskuri, että tuet joutuu laittamaan. Tuossakin mallissa kyllä on lisävalojen sulakkeelle paikka, eli mahdollisesti volvon oma nappi olisi saatavilla mutta en ainakaan vielä ole tietoa siitä löytänyt.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644

Joo eli toi on P3 alustaa siis. Noissakin on se johdotus vedetty valmiiksi, mutta omaan XC60 en varmaankaan sitä kytkintä jaksaisi laittaa, kun pitäisi autoa purkaa niin mahdottomasti, oletan saman olevan totta sullakin. Vanhemmassa mallissa ei tarvinnut purkaa mitään, laittoin vain kytkimen paikalleen niin toimi suoraan.

Tarvinnee joo tukiraudat, samantyyppinen puskuri noissa kaikissa taitaa olla. Volvoltahan löytyy kyllä asennussarja ja yksityiskohtaiset ohjeet, että mistä saa laitettu puskurin läpi pultit aina palkkiin asti turvallisesti, silloin ei tarttisi varmaankaan tukirautoja.

Kahden vaiheilla itse olen lisäpitkien kanssa, omat valot ovat kyllä hyvät, mutta saisivat aavistuksen kirkkaammat kyllä olla. Laitoin myös ledipolttimot omien pitkien tilalle, niin silläkin sai vähän valotehoa lisää.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Aina joskus miettinyt, mitä kävisi, jos lisävalojen rele hajoaisi, eivätkä lisävalot enää sammuisi.

No nyt on tuokin koettu. Mukava tunne, kun kolme lisävaloa keulalla ja vastaantulijan kohdalla ne eivät enää sammuneetkaan. Kapea kohta tiessä, mutta ei auttanut kuin vetää auto niin reunaan kuin sai, hätävilkut päälle ja repimään sulaketta irti. Sai vielä hävetä, kun muut autot pysähtyivät tarjoamaan apua, kun luulivat varmaan jonkun isomman vian iskeneen.

Auton omat pitkät toimivat normaalisti, eli kai tuo rele vain meni jumiin? 210W kuormaa ja 40A releen olisi kyllä pitänyt kestää, mutta ei näköjään :hammer:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 320

Kyllähän se kaikki tekniikka joskus tulee tiensä päähän. Itellä käynyt sama skenaario prätkän starttireleen kanssa, siinä sai aika nopeasti alkaa akkukenkää repimään irti kun oikosulku tilanne :)
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
Tyhmä kysymys mutta varmistan nyt joltain joka tietää. Jos autossa on mukautuva vakkari (tutka merkin takana keskellä) niin sen eteen ei saa osua lisävalopaneeli?
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
105
Land Cuiserissa on rekisterikilven alla 800 Genesis. Autossa on myös alunperin asennetut "kattilat" eli 2kpl xenon polttimoilla olevia lamppua. Noista alkuperäisistä on hejastimet syöpyneet, joten pitäisi löytää niiden tilalle valot. Koska Genesis valaisee tehokkaasti lähitienoon niin, jotkut pienet pistemmäiset spotit, jotka valaisisivat hiukan kauemmaksi olisivat varmasti parhaat. Välttämättä valoa ei tarvitsisi lisää mutta kun nuo alkuperäiset on pultattu puskuriin niin helpointa on saada jäljet piiloon uusilla valoilla.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
Löytyykö Lazer 18 elitelle kilpailijaa tai jotain halvempaa vaihtoehtoa (ei nyt ihan kynttilää tai spottia), jos paikka on seuraavanlainen.

Rekisterikilpiteline, yläpuolelle jää max noin 50-60mm niin että mukautuva vakkari ei herjaa, Valon max pituus noin 620-630 ettei ota etupään parkkitutkan antureihin.

Kahdellakin voisi koittaa rakentaa mutta menee vaikeaksi kun nekin pitäisi olla lyhyitä (tai sitten kaksi pyöreää lamppua) myös lisätuenta onnistuu ylhäältä tarvittaessa mutta taitaa tuo Linear 18 Elite olla paras tähän asennukseen.

Kilven alapuolelle tietysti mahtuu mitä vaan mutta onko vähän huono laittaa niin alas jos yläpuolelle löytyy kuitenkin erittäin hyvä vaihtoehto? Hyundai i30 autona.
 
X-visionin optima 12:han on kokonsa puolesta melko sama linearin kanssa. Keilaltaan kaposempi, muttei varsinaisesti spotti. Itselle ei ainakaan äkkiseltään muita noin "matalia" valoja tule mieleen, jotka lazeria vastaisi millään tasolla.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
Täytyy itsekin vielä jatkaa valon metsästystä kun kesä kuitenkin aikaa. Mielenkiintoinen on kyllä paikka. Alas jos laittaa niin tuentakin paljon hankalampi rakentaa ja puskuri kun ei muutenkaan ole se tukevin malli tässä autossa.

Led pack löytyy, eli lyhyet ovat hyvät mutta pitkät sitten kaksi palloa keskellä tietä (todella huonot verrattuna vanhemman i30 auton h7 pitkiin). Sen olen selvittänyt että tulee 12v lampulle ja normirele toimii.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Tyhmä kysymys mutta varmistan nyt joltain joka tietää. Jos autossa on mukautuva vakkari (tutka merkin takana keskellä) niin sen eteen ei saa osua lisävalopaneeli?
Joo, ei toki. Haittasektorihan on aika vaikeasti arvailtavissa, toleranssia saisi jäädä. Yleisempänä ongelmana jo pysäköintitutka alkaa temppuilla lisävalon takia. Hirveää paskaa, kun ei ole mitenkään suunniteltu kuin persereiällä. Tokihan 30% markkinoista(lisävaloja ei käytetä pelkästään Suomessa ja jotkut ymmärtävät autoista jopa Texasissa) on ihan ok jättää huomiotta, kun tehdään halpaa paskaa.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Tänään ei ollut muuta tekemistä, niin ajattelin laittaa lisävaloille oman napin ohjaamoon. Nyt kesällä lisävaloissa vielä lähinnä kivisuojat kiinni, niin helpompi ottaa ne napilla pois käytöstä kuin että kävisi aina repimässä sulakkeen irti.

Kokeilin kolmea Autolinen katkaisinta, joissa kaikissa piti olla punainen led-valaistus. Kahdessa niistä välähti ledi aina välillä ja yksi oli kokonaan pimeä. Katkaisimessa on kolme napaa ilman merkintöjä, joista yksi on eri värillä kuin muut, eli olettaisin sen olevan plussa ja kaksi muuta on maa ja sitten releen maajohto. Mittasin, että plussanapa saa varmasti +12V ja kokeilin vaihtaa maajohtojen paikkaa ristiin ja sitten vielä kaikkien muidenkin johtojen. Ei ole väliä, onko kytkimestä lisävalot päällä vai ei, mutta punainen ledi ei syty. Kokeilin lopuksi vielä irtoakulta ja samalla testasin jotain vanhaa Hellan katkaisinta, jossa oleva vihreä led kyllä syttyi normaalisti ihan samoilla kytkennöillä.

Onko nuo kaikki katkaisimet vain aivan paskoja, kun en saa niiden lediä toimimaan, vai teenkö jotain väärin? Mitään kytkentäohjeita mukana ei tullut, mutta aika idioottivarmalta tuo toiminta vaikuttaisi. Ei tuo punaisen ledin toiminta nyt mikään välttämättömyys ole, mutta olisihan se ollut kiva saada samalle sävylle kuin muutkin mittarivalot. Onneksi sentään lisävalot saa nyt sytytettyä ja sammutettua erikseen ja sain napin asennettua oikein siististi kojelautaan.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
723

Ettei vaan ois kuitenkin tarkoitus olla maa siinä yksinäisessä...? En usko että ne ihan niin paskoja on.

61nJyLwVhsL.jpg
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Ettei vaan ois kuitenkin tarkoitus olla maa siinä yksinäisessä...? En usko että ne ihan niin paskoja on.
Kokeilin sitäkin irtoakulta. Toinen katkaisimista välähti, kun auton virrat sammutti ja toinen välähti, kun katkaisinta painoi toiseen asentoon. Kolmas oli täysin pimeä. En vain keksinyt mitään logiikkaa noiden toimintaan.

EDIT: Tuolla kytkennällä lähti sittenkin toimimaan! Jopa myyjä luuli kultaisen liittimen olevan plussa. Aika paljolta vaivalta olisi säästynyt, jos mukana olisi tullut ohjeet tai liittimet olisi merkattu.

EDIT2: Juhlin liian aikaisin. Taas on pimeänä. Tuolla kytkentäkaaviolla ei myöskään lisävalojen katkaisu toimi. Jotta lisävalot saa kytkettyä päälle ja pois, on maan ja releen maan oltava noissa kahdessa hopeassa liittimessä. Jotenkin tuntuu, että olen tehnyt idioottimaisen virheen jossain, mutta en vain keksi, missä. Seurasin vielä johtoja pitkin ja varmistin, että mihin ne menevät. Taidan jättää +12V-johdon vain irti. Poltin jo sulakkeenkin, kun kokeilin vielä johtoja tuohon katkaisimeen eri järjestyksessä.
 
Viimeksi muokattu:

kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
190
Kehonkuljetusväline vaihtui joten lisäpitkät siihen mietinnässä syyspimeitä ajatellen, alkuperäiset bi-xenonit löytyy mutta lisävalo ei koskaan ole pahaksi. Kilvenalusteline ja tarvittaessa ylätuet kilven yläpuoliseen asennukseen suunnitelmissa, eli ei mitään kattovaloja vaikka C5 farkussa (-14) kattokaiteet onkin. Tavoitteena saada siis lisävalaistusta tuonne 50-250m välille penkkoja myöten sarvipäitä ajatellen, harvoinpa se hirvi sieltä puolesta kilometrista pääsee yllättämään.

Lähinnä olen nyt rajannut vaihtoehdot kahteen:
X-vision Genesis II 600 Hybrid
Lazer Linear 12 Elite

Se X-visioninhan vanha versio painaa (kait) liki 3kg, onko hajua tästä uudemmasta? Vaatinee kuitenkin ylätuet. Värilämpö olisi 4500K joten sen puolesta juuri passeli. Lazer puolestaan voisi selvitä pelkällä kilpitelineelläkin, sen verran kevyt kun on. Liekö tämän värilämpö sama 5000K kuin isoveljessään (18 Elite)? Ajatelmia tai kokemuksia näistä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728

Itsellä corsassa normi lazer 12 ja tuo vaati lisätuet ettei väpätä (valon päätyrei'istä maskin läpi alumiiniseen palkkiin) joten varmasti vaatii xvision lisätuet.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Itsellä on nyt Arctic Bright 600 120W kokeilussa. Ilmeisesti sama tuikku kuin Purelux Road Curve ja Optibeam Commander. Tuo tuli melkein vahingossa itselle ja jouduin alkuun pähkäilemään, mitä sillä teen

Kovasti olen vannonut halogenien nimeen, mutta nyt pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa kunnon leditankoa. Ja on muuten aivan järkyttävän kirkas valo! Leveyttä riittää valaisemaan metsät ja pusikot pitkälle tien vierestä ja jyrkätkin mutkat valaistuu. Kantamaa taas löytyy niin paljon, ettei pidemmälle tarvitse kyllä edes nähdä. Muutenkin valokuvio on mukavan rajattu korkeussuunnassa, eli auton eteen ei tule pahemmin valoa. Yhden valon suuntaaminen oli hävyttömän helppoa kolmen heiveröisen ja kapeakeilaisen halogenin jälkeen ja enää ei tarvitse vaihdella polttimoita ja tiivistää umpioita silikonilla sateiden varalta.

Tuossa on huono kuva autotallin ovea vasten. Ylempänä auto käynnissä auton omat valot + 3 x Hella Comet FF200 ref. 37.5, joista keskimmäinen 100W polttimolla. Alempana tuo Arctic Bright moottoripyörän akulta. Ei ole enää halogen-lisävaloilla mahdollisuuksia pärjätä ledejä vastaan. Nuo Hellat pääsisivät ehkä samaan kantamaan, jos kaikissa olisi 100W polttimo ja ne suuntaisi suoraan eteenpäin. Mutta tällöin valoa ei enää riittäisi sivuille.

WhatsApp Image 2021-07-24 at 20.57.10.jpeg

Vielä vertailuksi auton omat H7 lyhyet ja H7 pitkät 14.1V nostetulla jännitteellä:

P1020237.JPG

Ja auton omat valot ja lisävalo:

P1020236.JPG

Pitää vielä jotain varkaudenestoa väsätä. Kilpiteline varmaan läpipulteilla törmäyspalkkiin kiinni ja toiselle puolelle mutterit. Itse lisävaloon vielä toiset mutterit kiinnikkeisiin ja lukitetta reilusti. Sitten mietin rekisterinumeron kaivertamista lampun runkoon ja joku pienen alueen maalauskin ainakin hankaloittaa valon jälleenmyyntiä.
 
Ite leditangon omistajana huomannut ettei ole hirveän hyödyllinen kun lumi pöllyää, siinä halogeenit vie sata nolla. Ledin lämmöntuotto on niin olematon ettei ole muuta kuin jääpötkö enää keulassa. Tosin siitä huolimatta en kyllä vaihtais enää takas halogeeneihin :thumbsup:
 
Jep. Samaa mietin. Onneksi auton omat valot edes yrittävät valaista nyt jotain, kun ohjelmoin lisää jännitettä. Esimerkiksi pitkien jännite nousi 11.9V -> 14.1V, joka lisäsi valon määrää noin 80%. Lisävalolle on myös oma nappi, josta sen saa kytkettyä pois päältä lumipyryssä.

Mietin myös, että asentaisin tuon ledipaneelin kilven alle upotuksena ja kilven päälle 2 x Hella Comet FF200 talvikelejä varten. Mutta Hellojen valokuviota tuskin erottaisi ledivalon seasta ja lisäksi kilven alla myös led-paneelin toiminta voi kärsiä. Samoin referenssi menisi viidellä yli.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
Mä keväällä kyselinkin valoista ja täytyy kyllä ihmetellä miten alkuperäiset ledit voi olla niin surkeat.

Hyundai i30 jossa led pack ja lyhyet valot tehty mielestäni tosi hyvin mutta pitkät on käsittämättömän huonot. Kaksi palloa keskellä tietä ja se siinä. Täytyy syksyyn miettiä josko ostaa tuon Lazer linear 18 eliten tai vaihtaa autoa kokonaan. :mad:
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Itsellä on nyt Arctic Bright 600 120W kokeilussa. Ilmeisesti sama tuikku kuin Purelux Road Curve ja Optibeam Commander. Tuo tuli melkein vahingossa itselle ja jouduin alkuun pähkäilemään, mitä sillä teen
Itsellä on maasturissa toi Optibeam Commander. Ja pakussa taas W-Light Comber 550. Ero on huikea, Comberin eduksi.
Lähes saman hintaluokan valoja ovat, tosin Comber ei ole niin siro, kuin Commander.
Commanderissa on se parkkivalo tietysti, joka voi nuorempaa henkilöä kiinnostaa.

Comber lyö lähes ne Bilteman isot kattilat xenoneilla höystettynä.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Itsellä on maasturissa toi Optibeam Commander. Ja pakussa taas W-Light Comber 550. Ero on huikea, Comberin eduksi.
Lähes saman hintaluokan valoja ovat, tosin Comber ei ole niin siro, kuin Commander.
Commanderissa on se parkkivalo tietysti, joka voi nuorempaa henkilöä kiinnostaa.

Comber lyö lähes ne Bilteman isot kattilat xenoneilla höystettynä.
Comberissa valokuvio näyttää olevan melko korkea pallo. Eli valoa menee paljon auton eteen ja puiden latvoihin. Juuri tuota en omiin valoihin halua, vaan hakusessa oli nimenomaan tarkka, matala ja leveä kuvio. Aiempi led-paneeli autossa teki kirkkaan läntin auton eteen, jolloin lyhyille vaihtaessa halogeneilla ei nähnyt mitään. Kerran pidempää matkaa talvella ajaessa piti repiä sulake irti, kun liika valkoinen valo auton edessä alkoi häiritsemään. Samoin liian ylös karkaava valo häiritsi lumisateessa ja sumussa. Parkkivalonauha ei itseä kiinnostanut ja jätin kytkemättä.

Valotehoa on edelleen omasta mielestä järkyttävän paljon. Keila on leveä heti auton edestä ja kantamaa riittää ainakin 600 metrin päähän. Ihan heti en usko lisää valoa tarvitsevani. Juuri hankin välineitä, joilla laitan lampun niin tiukasti törmäyspalkkiin kiinni, ettei lähde varkaiden mukaan ilman järeitä työkaluja (rälläkkää). Ei kyllä paljon itsekään pääse irroittamaan sitä sen jälkeen, mutta toivottavasti ei tarvitse :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Lisävalolle on myös oma nappi, josta sen saa kytkettyä pois päältä lumipyryssä.
Tämä on muuten jotain, minkä kuvittelin itsestäänselvyydeksi lisävaloasennuksissa aiemmin. Hämmästyn yhä edelleen siitä, että jotkut vähän säästävät laiminlyömällä tämän. Jopa ihan uudessa autossa. Onhan se tosiaan säästöä sekin. Voi säästää esimerkiksi 0,01-0,1 % auton arvosta tai parhaimmillaan 1% listalta ruksittujen parempien penkkien hinnasta. Kenties jopa 10% lisävalon hinnasta.

Myönnän tehneeni yhden asennuksen ilman. Siinä autossa vaan ei käytännössä ole kaukovaloja, joten aina voi vaihtaa lyhyille valomuurin tullessa vastaan. :lol:
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 512
Mites nämä valojen kytkennät toimii auton omien kaukovalojen kanssa, eli toimiiko yhdessä automatiikan kanssa? (automaattinen suuntaus/himmennys/poiskytkentä)
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Vaatii boksia väliin jos autossa on adaptiiviset ledit.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Tämä on muuten jotain, minkä kuvittelin itsestäänselvyydeksi lisävaloasennuksissa aiemmin. Hämmästyn yhä edelleen siitä, että jotkut vähän säästävät laiminlyömällä tämän. Jopa ihan uudessa autossa. Onhan se tosiaan säästöä sekin. Voi säästää esimerkiksi 0,01-0,1 % auton arvosta tai parhaimmillaan 1% listalta ruksittujen parempien penkkien hinnasta. Kenties jopa 10% lisävalon hinnasta.

Myönnän tehneeni yhden asennuksen ilman. Siinä autossa vaan ei käytännössä ole kaukovaloja, joten aina voi vaihtaa lyhyille valomuurin tullessa vastaan. :lol:
Tuo oli ainakin omalla kohdalla melko työläs vaihde. Ohjaamon läpivientiin käsiksi pääseminen vaati akun ja kaikkien sen kiinnikkeiden ja muovien irroittamisen. Ja silti tuota läpivientiä sai kuroitella ja siitä oli hankala saada johto läpi. Sisäpuoleltakin revin ihan huolella äänieristeitä irti, kunnes löysin, mihin johto oikein tulee. Kaksi tuntia meni aikaa pelkän napin asennukseen :D

Tänään sain omat varkaudenestot asennettua:
- Kaikkiin kierteisiin laitoin kaksi mutteria lukitteen kera ja prikka väliin. Kierteiden päähän vielä kemiallista metallia, johon mutterin pyöritys tyssää. Ulompien muttereiden kannat hioin pyöreäksi.
- Kilpiteline on kolmelle valolle tarkoitettu ja keskimmäisestä lähtee paksu taivutettu rauta syvälle törmäyspalkin uumeniin, jossa se on kahdella pultilla. Eli kilpi ja kilpiteline ei irtoa ilman pääsyä konehuoneen puolelle.
- Kaiversin ja maalasin lamppuun rekisterinumeron, jolloin jälleenmyynti on hankalampaa.
- Kojelautakameran voi tarvittaessa jättää kuvaamaan yöksi, jos auto on jossain muualla kuin kotipihassa. Pitää vielä keksiä järkevämpi tapa toteuttaa virta tuolloin, kun nyt ryöstäjä pitää siirtää toiselle sulakkeelle. Ihan varavirtalähde USB-johdolla varmaan toimisi.

Noilla virityksillä valo on ainakin erittäin hidas ja työläs saada varastettua ilman rälläkkää. Eli mikään ohikulkeva nisti ei saa normaaleilla työkaluilla hetkessä irti, ellei pasko koko keulaa mukana. Sitten on ainakin vakuutusyhtiölle näytettävää. Toivottavasti myös valon merkkaus vähentää varkaan innostusta ryhtyä operaatioon. Oma piha on onneksi varsin turvallinen, kun puska piilottaa lampun parkkipaikalla ja muutenkin auto on ihan oman ikkunan alla. Lähinnä silloin saa olla sydän syrjällään, jos auto on yön jossain muualla parkissa. Tuo iso valo meinasi myös aiheuttaa parkkitutkan kanssa ongelmia, mutta ongelma onneksi ratkesi kääntämällä alakiinnikkeitä 180 astetta. Tällä tavalla lampun sai lähemmäs maskia.

WhatsApp Image 2021-07-27 at 20.35.14.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.04.2017
Viestejä
88
Minkäs firman ledipolttimot ois parhaat valoteholta ja hinnalta.
Tekeekö pureluxeilla mitään?

Tässä ois 2 vaihtoehtoa. Laittaa ledit Iveco Daily IV halogeeniumpioihin tai ostaa suoraan uuden Ivecon alkuperäiset led umpiot, mutta kyllähän ne maksaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 320
Onko kukaan täällä ostanut noita linssejä Lazerin Triple-R 1000 valoihin? Ihan mielenkiinnosta että minkälainen ero kuviossa ilman, yhdellä ja sitten kahdella linssillä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Onko kukaan täällä ostanut noita linssejä Lazerin Triple-R 1000 valoihin? Ihan mielenkiinnosta että minkälainen ero kuviossa ilman, yhdellä ja sitten kahdella linssillä.
Mulla oli kerran noissa lisävaloissa keskellä yksi 15 asteen reeded-linssi. Ei vaikuttanut valokuvioon yhtään, samanlainen valopallo mikä näytti kauas mutta ei hirveästi penkoille. Laittaisin vähintään yhden tai kaksi 30 asteen linssiä mutta taivaalle hukkaan menevää valoa se ei rajaa kuitenkaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
Onko kukaan täällä ostanut noita linssejä Lazerin Triple-R 1000 valoihin? Ihan mielenkiinnosta että minkälainen ero kuviossa ilman, yhdellä ja sitten kahdella linssillä.
Mulla oli edellisessä duuniautossa 2x Triple-R 750, toisessa 30 asteen linssi ja toinen ilman linssiä. Mun mielestä se oli aika hyvä yhdistelmä.
 
kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
190
Lähinnä olen nyt rajannut vaihtoehdot kahteen:
X-vision Genesis II 600 Hybrid
Lazer Linear 12 Elite
Do diin, tuollainen Lazer tuli C5:n nokalle kilpitelineeseen rekkarin yläpuolelle ilman ylimääräisiä tukia tms. Eikä nyt paljoa tyytyväisempi voisi olla, tasaista käyttökelpoista valoa tuli juuri sinne minne pitikin eli pientareille levittyen aina tuonne n. 250m asti. Puhelimen kamera valehtelee hieman, silmiin valoa on tasaisesti ilman ylikirkasta etualaa. Eikä juurikaan pistä silmiin tuosta kilven päältä. Joka lantin arvoinen tuikku.

20210731_130413.jpg20210802_231113.jpg
 
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
517
Mikä Lazerin päätykiinnikkeiden reikien väli on kun ne on käännetty noin sisäänpäin? Oma teline on maksimissaan 335mm kiinnitysvälille, mutta varmaan siihen pari milliä lisää saa viilattua. Itsellä käytössä oleva Optibeam Ultra 6 ei oikein vakuuta, voisi vaihtaa sen Lazeriin.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
No niin nyt on Hyundaissa valo ja muutama kuvakin asennuksesta jos joku muu pähkäilee. Lazer linear 18 elite ja mahtui just vakkarin alapuolelle. Lazerin Linearin omat tuet ja ne kiinnitetty vakkarin telineeseen. Muuten jos joku miettii miten heräte ottaa voin suositella johdon kuorimista ja tinausta (kolvi alle 10€ ja tinarulla 5€) Muistaa vaan kuumentaa johdotkin että sulaa oikeasti kiinni. Ei ole vaikea homma ja alkuperäistä johtoa ei tarvitse katkaista.

Hyundaissa myös led pack mutta pitkiin tulee normaali 12v ja voi ottaa herätteen ei ongelmia.

Viime yönä piti heräte kokeilemaan ja korkeutta säätämään. Se yllätti että vaikka aloitin aivan liian alhaalta niin todella hyvä keila valossa eli ei kannata säätää liian ylös.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
190
Mikä Lazerin päätykiinnikkeiden reikien väli on kun ne on käännetty noin sisäänpäin? Oma teline on maksimissaan 335mm kiinnitysvälille, mutta varmaan siihen pari milliä lisää saa viilattua. Itsellä käytössä oleva Optibeam Ultra 6 ei oikein vakuuta, voisi vaihtaa sen Lazeriin.
Tämä tuli tuolla paketilla eli 12 Elite + kilpi, lampun runko käy suoraan noiden taivutettujen korvakkeiden väliin. 370mm taitaa olla tuon lampun rungon ilmoitettu leveys.

Lazer.jpg
 
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
517
Runko on tosiaan sen 370mm, mutta jos mitenkään kehtaat, niin mittaa tuo pulttien väli. Tietää, että pitääkö oma teline uusia vai meneekö tuolla kiinni olevalla.
 
kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
190
Runko on tosiaan sen 370mm, mutta jos mitenkään kehtaat, niin mittaa tuo pulttien väli. Tietää, että pitääkö oma teline uusia vai meneekö tuolla kiinni olevalla.
Pari milliä taisi jäädä noitten taivutettujen korvakkeiden väliin tyhjää, eli prikat mahtuu juuri sopivasti väliin. Ulkona sataa juuri sen verran etten kehtaa mennä mittailemaan, koitamma illemmalla. Tämä on siis Lazerin oma teline ilman kummoisempia säätömahdollisuuksia
 
Mulla tossa Linear 18 asennuksessa myös tuo Lazerin oma teline ja minulle se oli todella hyvä ratkaisu koska sain korkeuden minimiin. Lisätukia ei varmaan tarvitsisi jos maski/puskuri ei joustaisi mutta omassa Hyundaissa se on aivan paperia. Toisaalta vaimon i20 mallissa (2021)ei ole edes erillistä "Kilpilevyä" vaan koko maski on kuin jostain "panssarivaunusta" eli melkoinen ero vaikka merkkikin sama.
 
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
255
Kyllä tuntuu olevan monenlaista tarjolla. Pimeisiin iltoihin kaipaisi lisää valotehoa. Sen verran tutkiskelin että skoda octaviaan voi olla hieman hankalampi laittaa lisätukia koska etumaski nousee konepellin mukana.

Ehkä siis helpoin olisi laittaa joku sirompi malli joka pysyy paikallaan ilman lisätukia. Saattaisi olla tyylikkäämpikin. Olisko jotain suosituksia, hinta mielellään n200e tai voi olla 300 euroakin jos sillä saa selkeästi paremman.

Skodamiehiltä varsinkin kuuntelisin neuvoja hyvän näköisestä lisävalosta!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Sanoisin pikakiinnitystä vähän ongelmien hakemiseksi. Kyllä konepeiton pitää aueta ilman erillisiä temppuja siten, ettei se osu mihinkään tai ole kiinni missään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
77
Sanoisin pikakiinnitystä vähän ongelmien hakemiseksi. Kyllä konepeiton pitää aueta ilman erillisiä temppuja siten, ettei se osu mihinkään tai ole kiinni missään.
Näinhän sitä voisi luulla mutta ei tuo ilman rälläkkää / miggiä olisi onnistunut niin otin pienemmän pahan.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Kyllä tuntuu olevan monenlaista tarjolla. Pimeisiin iltoihin kaipaisi lisää valotehoa. Sen verran tutkiskelin että skoda octaviaan voi olla hieman hankalampi laittaa lisätukia koska etumaski nousee konepellin mukana.

Ehkä siis helpoin olisi laittaa joku sirompi malli joka pysyy paikallaan ilman lisätukia. Saattaisi olla tyylikkäämpikin. Olisko jotain suosituksia, hinta mielellään n200e tai voi olla 300 euroakin jos sillä saa selkeästi paremman.

Skodamiehiltä varsinkin kuuntelisin neuvoja hyvän näköisestä lisävalosta!
Puskuri on niin ohutta muovia, ettei siinä pysy oikein mikään lisävalo tukevasti ilman ylätukia. Itsellä oli Octaviassa pienet ja kevyet Hella Comet FF200 muovikipot ja nekin tärisivät järkyttävästi. Jopa bensakoneen tyhjäkäynti sai valokuvion vipattamaan joka suuntaan.

Omalla kohdalla ratkaisin ongelman laittamalla paksua lattarautaa puskurin taakse ja vetämällä kilpitelineen läpipulteilla ja muttereilla siihen kiinni. Tuo riitti noilla Helloilla, mutta yhtään painavampi valo olisi varmaan silti tärissyt liikaa. Mahdollisia ylätukia voi kokeilla taivuttaa niin, että ne menevät heti lampun takaa maskin alle kiinni.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 713
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom