Lisää kuolleita...

Tämä. Olen kuullut mummolta aina miten Moore on paras Bondi ja Connery toisiksi paras. Pitänee kysyä se kolmanneksi paras..
Nykyinen bondi on ainakin ihan tylsä, väritön, hajuton, mauton ja woke pelle.

Connery oli se ainut ja oikea bondi, sillä oli sopivasti pilkettä silmäkulmassa toisin kuin näillä nykyisemmillä bondeilla, tosin tottakai käsikirjoitus vaikuttaa myös asiaan.

Mielestäni bond-leffat on menneet ylipäätään huonoon suuntaan nykyaikana, kun niistä on tullut ihan tavallisia toimintaelokuvia, tylsillä juonikuvioilla. Eivät millään tavalla eroa massasta. Joskus 1960-luvulla bondit olivat uutta ja erilaista, ja todellakin erosivat joukosta. Ne on kestäneet hyvin aikaa ja ovat raikas tuulahdus nykyaikanakin.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
RIP, taas häipyi yksi bondi.
Ekana Roger Moore, 89
Nyt Sean Connery, 90

tenor.gif
 
Taivaassa on nyt paljon parempi brittitiedustelu kuin maassa. Tai no, Daniel Craig laittaa vielä vähän kampoihin, mutta sekin on luovuttamassa. "Only the good die young" ei onneksi tässä pitänyt paikkaansa.
 
Ja toivottavasti viimeiselle Mannerhein-ristin ritarille maksetaan valtion varoista hautajaiset. Edellinen ritarin arvon saanut Adolf Ehrnrooth sai hautajaiset valtion varoista

Olisihan se valtiolliset hautajaiset asiallinen tapa valtion muistaa sotaveteraaneja ja viimeistä Mannerheim ristin ritaria. Enää niitä uusia Mannerheim ristin ritareita ei enää tule.

Asiallista olisi että valtio maksaisi kaikille vielä elossa oleville veteraaneille muutama tuhat euroa hautausrahaa kun seurakunta vaihtuu. Tai siis heidän omaisilleen. 8000 tuhatta heitä taitaa olla enää elossa. Esimerkiksi neljä tuhatta euroa vaikka per nokka tekisi 32 miljoonaa euroa. Jos omaisia ei kiinnostaisi ottaa sitä rahaa vastaan niin menisi sinne kohteeseen minne haluavatkin. Vaikka jäljellä oleville veteraaneilla lisärahana. Ja vielä muistaa lisätä lakiin pykälä ettei sitä rahaa huomioida millään tavalla toimeentulotuen tai minkään muun etuudenkaan osalta tulona vaikka esimerkiksi veteraanin puoliso tarvii sen rahan itselleen kun arkkurahat on jo säästetty aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Alex Trebek, elikäs Jeopardyn pitkäaikainen juontaja. Vissiinkin jenkkilässä kohtalaisen tunnettu tyyppi.
En miestä tunne muutakuin näiden kautta:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jestas että tulee vieläkin naurettua noille. Muistan 2000-luvun alussa kun sain ensimmäisen tietokoneen ja netin ja jostain Kazaasta noita latasin järkyttävän huonolla kuvalla, mutta noi on niin huippuja.
Vittu mä oon vanha.
 
Vuosituhannen vaihteessa kun SNL täytti 25 vuotta, oli niillä runsaasti sketsejä ladattavissa ihan virallisesti omilta webbisivuilta (melko huonolla laadulla...).

Striimaus ei ollut silloin vielä "juttu", vaan noi sketsit ladattiin koneelle. Ehkä joku on niitä sitten levittänyt Kazaalla edelleen ja sunkin sketsit on alunperin SNL:n omilta sivuilta peräisin, who knows.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikkien aikojen jalkapalloilija on poissa, kauas jää ronaldot ja messit
 
Käsipalloilija, tarkoittanet kai?

Silti terveys- ja huume/päihdeongelmia oli ollut jo vuosikymmeniä, joten sinänsä ei yllättänyt ennenaikainen poistuminen. Argentiinassa oletettavasti pidetään jotkut valtiolliset hautajaiset.
 
Kymppikollegalle kepeät mullat!

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Maradonnan Jumalan käsi siellä puhuu alla olevalla videolla.

Sen verran nopea tuo käsi, että eihän tuota tahdo videoltakaan helposti erottaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Neljä minuuttia myöhemmin syntynyt valittiin sitten MM-kisojen kaikkien aikojen maaliksi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Maradona oli kova pelimies. Huumehörhöksi ja päihdeongelmaiseksi leimaaminen on helppoa. Areenan dokumentti avaa hyvin taustoja mikä Diegon ongelmiin ajoi. Paine aikansa ykköstähtenä oli helvetin kova, eikä siihen aikaa mitään psyykkistä valmennusta tunnettu eikä pelaajien henkisestä puolesta huolehdittu, vaan tähdet keksivät sitten omat keinonsa paineita paetessaan.

Diego Maradona dokkari Areenassa

Tarinaa dokkarista Ylen sivuilta
 
Viimeksi muokattu:
Neljä minuuttia myöhemmin syntynyt valittiin sitten MM-kisojen kaikkien aikojen maaliksi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kyseessä oli siis jalkapallon MM kisojen semifinaali vuonna 1986. Argentiina voitti siinä Englannin 2-1 numeroin.

Kenties se toinenkin maali olisi jäänyt syntymättä neljä minuuttia myöhemmin jos käsimaali olisi hylätty kuten pelin sääntöjen mukaan kuuluisi. Tai sitten ei ja lopputuloskin olisi ollut sama. En yhtään kummastele jos englantilaisia tuo käsimaali ja sen hyväksyminen edelleen vituttaa 34 vuoden jälkeenkin. :lol:
 
Neljä minuuttia myöhemmin syntynyt valittiin sitten MM-kisojen kaikkien aikojen maaliksi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Montakohan kertaa se yritti tuollaista uransa aikana? Sitten kun kerran kaikki osuu kohdalleen ja siitä tulee maali, niin sitä kelataan vuosikymmeniä ja hehkutetaan ihmesuorituksena.
 
Pätee aika moneen kehuttuun urheilusuoritukseen.
Joo, mutta se riippuu myös lajista. Jos joku melko hyvä keihäänheittäjä saa yrittää tuhat heittoa niin yksikään niistä ei lennä yli 95 metriä. Mutta jos joku melko hyvä jalkapalloilija saa yrittää tuhat kertaa tuota Maradonan temppua niin se onnistuu varmaan useammankin kerran. 80-luvun tasoisia puujalkoja vastassa, yrittää vaan yksin läpi harhautellen ukkoja (joukkuekavereistaan ja joukkueen edusta piittaamatta) niin ennemmin tai myöhemmin se onnistuu.
 
Eikös tälläkin palstalla ollut joku nutipää joka epäili että Lukkarinen huijaisi koko syövän. Kovastihan tuo näytti murehtivan että ei ehtisi tätä joulua näkemään, ja näin sitten pääsi käymään. Tietty noin pitkän syöpätaistelun jälkeen varmaan voimat jo aika vähissä. Karua hommaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 600
Viestejä
4 886 896
Jäsenet
78 847
Uusin jäsen
aXe18

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom