Lisää kuolleita...

Olisihan se mielenkiintoista joskus kuulla jonkun siihen aikaan eläneen tarina siitä millaista se ollut kun leffateatteriin miesten kesken on lähdetty katsomaan hydrauliikkatuotantoa. Onko ne olleet ihan heterofilmejä vai jotain miesten välistä gay-leffoja.
Miesten kesken lähdetään (teoreettisesti) strippibaariin yhä edelleen, eikös se ole melkein sama asia...

Käsittääkseni noi pornoteatterit on olleet vähän pieniä ja hämyisiä paikkoja eli ei mitään suuria saleja. Ja Suomessahan tuskin on mitään pornoa missään teattereissa näytetty juuri lainkaan? Koko aihehan oli ihan täysi tabu ja jopa laissa kielletty joskus 1970-luvulla...

Edes miestenlehdissä ei saanut esittää vapaasti kaikkea, vaan siinäkin oli rajoituksia.
 
Nää random aikuisviihdetähdet on kieltämättä vähän luokkaa: "Who?" Pitää ilmeisesti olla meikäläistä huomattavasti rautaisempi alan asiantuntija, kun nää ei soittele kelloja.

Riittävän tunnettu kuitenkin, sillä IL uutisoi myös:

Aikuisviihdetähti Kagney Linn Karter on kuollut 36-vuotiaana, uutisoi TMZ.

Karterin muistoksi avatulla GoFundMe-sivulla kerrotaan, että hän kärsi vuosien ajan mielenterveysongelmista. Joukkorahoitusivustolla kerätään varoja Karterin hautajaiskuluihin.

– Kagney oli kiltti ja avulias. Oli maailma kuinka kylmä tahansa, Kagney toi mukanaan valon, ystävät kirjoittavat sivustolla.

(Luonnollisesti myös itse olin neidon tuotantoon tutustunut).
 
Riittävän tunnettu kuitenkin, sillä IL uutisoi myös:

(Luonnollisesti myös itse olin neidon tuotantoon tutustunut).

Syystä tai toisesta Iltalehti unohti kertoa niistä leffoista tarkemmin ja niiden juonista joissa kuollut näyttelijä esiintyi.

Kun joku Clint Eastwood kuolee, niin eiköhän lehdissä kerrota miten teki aikoinaan Likainen Harry elokuvan ja millainen se Harry Callahanin rooli siinä oli ja elokuvan "The Good, the Bad, and the Ugly" pääkohdat.
 
Syystä tai toisesta Iltalehti unohti kertoa niistä leffoista tarkemmin ja niiden juonista joissa kuollut näyttelijä esiintyi.

Unohtuiko hymiö? Jos ei, niin ei kai nyt helvetti mistään pornoleffojen juonista tarvitse kirjoittaa yhtään mitään iltapäivälehdissä. Jutussa luki että "pornotähti", joten eiköhän se riitä ihan tarpeeksi. Kiinnostuneet osaavat googlettaa.
 
Riittävän tunnettu kuitenkin, sillä IL uutisoi myös:

(Luonnollisesti myös itse olin neidon tuotantoon tutustunut).
Ja vieläpä alueen toiseksi suosituin uutinen ATM (ass to mouth). Jestas, mun täytyy alkaa tosissaan kyttäämään pornoa, etten olisi näin pihalla.
 
Kyllä jynkkyä kantsii katsella sopivasti. Sitten kun saa oikeaa, niin itsekkin kestää kauemmin kuin muutaman minuutin ja nainenkin tykkää :thumbsup:

PS. ei ollut nimi eikä naama tuttu, mutta harvemmin nuo edes näissä filmeissä kiinnostaakaan.
 
Melkoista tykitystä sanoituskin 44 vuoden takaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ja tuolla live-esitys vuodelta 1977:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jaakko CDitä tuli luukutettua kaverin mökillä aikoinaan paljon. Erinomaista huumoripitoista maalaismusiikkia.

Kevyet mulla Savon kaurakurkulle.
 
Tuossa Jungnerin puolittain profetiallinen haastattelu viime joulukuulta:

Jotkut lähtee äkkiä kun vielä torstaina oli televisiossa. Eihän sillä merkitystä ole, mutta näin nopea lähtö huomioiden jos arvata pitää niin syystä x sydän petti.
50-vuotias on kuitenkin vielä sen verran nuori ja Maria mitä ilmeisimmin ihan ok kunnossa niin taitaa sydämen pettäminen olla aika epätodennäköinen syy, ellei ole ollut sydänvikaa. Oma käsi tai jonkin sortin onnettomuus taitaisi olla se todennäköisin.
 
Jotkut lähtee äkkiä kun vielä torstaina oli televisiossa. Eihän sillä merkitystä ole, mutta näin nopea lähtö huomioiden jos arvata pitää niin syystä x sydän petti.

Sydän- tai aivoinfarkti se on lähes aina syynä jos yhtäkkiä sairauteen kuolee. Siis tyyliin torstaina esiintyy hyväkuntoisen näköisenä jossain ja sunnuntaina makaa patologian laitoksen kylmiössä odottamassa oikeuslääketieteellistä avausta.

Joskus kyllä noin vauhdikkaasti voi kuolla esimerkiksi syöpäänkin diagnoosista. Hyvin harvinaista se on. Usein silloinkin kuolee siihen, että on esimerkiksi löytynyt aivosyöpä joka on pakko leikata heti ja kuolee sitten niihin leikkauskomplikaatioihin. Toki olisi varmaan kuollut muutamasssa vuorokaudessa muutenkin ilman leikausta.
 
50-vuotias on kuitenkin vielä sen verran nuori ja Maria mitä ilmeisimmin ihan ok kunnossa niin taitaa sydämen pettäminen olla aika epätodennäköinen syy, ellei ole ollut sydänvikaa. Oma käsi tai jonkin sortin onnettomuus taitaisi olla se todennäköisin.
Kyllähän ihmisiä kuolee jatkuvasti ns. äkkikuolemana. Toki useimmiten taustalla on joku selittävä sairaus, joka sitten aiheuttaa kammiovärinän/infarktin, joka vie sitten hengen. Eli siis käytännössä on esim. se sydänvika, mutta kun henkilö ei sitä tiedä, pitää itseään terveenä. Esim. kardiomyopatia on tietääkseni sellainen sairaus, joka usein kehittyy pikku hiljaa useamman vuosikymmenen aikana, ja ensimmäinen oire saattaa olla kammmiovärinä. Jos EKG:ta ei ole vuosien aikana koskaan otettu, eikä henkilö ole mikään himourheilija, ei tuo mistään käy ilmi. Eikä välttämättä edes EKG:sta, vaan saattaa vaatia ultrauksen.

Toki syynä voi olla myös esimerkiksi aivoverenvuoto tai joku valtimon puhkeaminen. Toki noissakin usein pullistuma on ollut jo pitkään, mutta sitä vain ei ole tunnistettu.
 
Nuorilla ihmisillä taitaa itsemurha olla yleisimpiä kuolinsyitä.. Tai onnettomuus.

En tarkoita, että Maria olisi ollut nuori, mutta ei nyt kovin vanhakaan vielä, ja mitä nuoremmista puhutaan niin sitä todennäköisempiä ovat em. vaihtoehdot.

Kannattaa myös muistaa, että hänellä oli ilmeisesti ollut juuri iso elämänmuutos kun viimeinen lapsi muutti pois kotoaan..
 
Toki syynä voi olla myös esimerkiksi aivoverenvuoto tai joku valtimon puhkeaminen. Toki noissakin usein pullistuma on ollut jo pitkään, mutta sitä vain ei ole tunnistettu.
Ison verisuonen pettäminen on toki ihan todennäköinen vaihtoehto.
 
Eikös näissä sydän- tai aivoinfarktitapauksissa yleensä mainita että kuoli sairaskohtaukseen? Nyt on mainittu vain menehtyneen äkillisesti niin yleensä siitä voi vetää johtopäätöksen kuolinsyystä..
 
Eikös näissä sydän- tai aivoinfarktitapauksissa yleensä mainita että kuoli sairaskohtaukseen? Nyt on mainittu vain menehtyneen äkillisesti niin yleensä siitä voi vetää johtopäätöksen kuolinsyystä..
Kun jätetään sanat "sairaskohtaus" tai "nopeasti edennyt sairaus" pois, niin se kyllä kääntää vaakakuppia hieman siihen suuntaan, että ehkäpä kuoli jostain muusta syystä.
 
Kun jätetään sanat "sairaskohtaus" tai "nopeasti edennyt sairaus" pois, niin se kyllä kääntää vaakakuppia hieman siihen suuntaan, että ehkäpä kuoli jostain muusta syystä.
Verrattain nuoren tai ainakin nuorekkaan ja hyvässä asemassa ja hyvässä fyysisessä kunnossa olevan henkilön kohdalla tällainen kieltämättä tuli aika puskista. Mediassa/julkisuudessa mikään ei viitannut suuriin ongelmiin, mutta vaikeahan näistä on kuitenkaan ulkopuolisen tietää.

Muutamissa kohumedioissa (Seiska/Hymy) on nostettu esille näitä dramaattisia viimeisiä someviestejä, mutta sitäkään ei voi tietää oliko näillä mitään yhteyttä mihinkään:

Seiska kertoi jo aiemmin tänään Marian viimeisiksi jääneistä somejulkaisuista.

Nyt on ilmennyt, että Maria oli tehnyt vielä yhden salaisen somepäivityksen, joka on julkaistu vain kaksi päivää sitten.

Marian kirjoittama someteksti on julkaistu hänen yksityisellä Facebook-tilillään.

Hän mainitsi somejulkaisussaan kohdanneensa vastoinkäymisen, ja että hän oli menettänyt hänelle rakkaan ihmisen.

– Jokaisen elämässä on muutamia todella suuria rakkauksia. Sun ihmisiä. Ride or die. ja sitten kun menetät yhden näistä ihmisen – kaikki muuttuu. Ja maailma on yhtäkkiä aika musta.

– Mutta silti – jos joku ihminen tuo sun elämään pelkkää pimeyttä, jatkuvaa arvostelua, eikä hyväksy sua sinä ihmisenä kuka olet. It is time to say goodbye, Maria kirjoitti julkaisuunsa särkyneen sydänemojin kera.
 
Verrattain nuoren tai ainakin nuorekkaan ja hyvässä asemassa ja hyvässä fyysisessä kunnossa olevan henkilön kohdalla tällainen kieltämättä tuli aika puskista. Mediassa/julkisuudessa mikään ei viitannut suuriin ongelmiin, mutta vaikeahan näistä on kuitenkaan ulkopuolisen tietää.

Muutamissa kohumedioissa (Seiska/Hymy) on nostettu esille näitä dramaattisia viimeisiä someviestejä, mutta sitäkään ei voi tietää oliko näillä mitään yhteyttä mihinkään:

Synkissä vesissä on Maria Junger someviestien perusteella purjehtunut.

Kyllähän tuollaiset herättävät kysymyksiä, mutta vastauksia tuskin saadaan muuta kuin siinä tapauksessa, että joku läheinen avaa sanaisen arkkunsa jolla on tieto kuolinsyystä ja lukee sen oikeuslääkärin kuolinsyy raportin. Siinähän voi mennä puolikin vuotta ennen kuin se edes valmistuu.
 
Voiskohan tän kuolinsyyn spekuloinnin/paskanjauhannan lopettaa? Täysin tarpeetonta ja mautonta.

R.I.P.
 
Voiskohan tän kuolinsyyn spekuloinnin/paskanjauhannan lopettaa? Täysin tarpeetonta ja mautonta.

R.I.P.
Tuollaiset yliannostus-spekuloinnit ovat kieltämättä typeriä, mutta kyllähän täällä muuten saa kuitenkin keskustella asiasta, kunhan pysytään asialinjalla.
 
Turhaa se on spekuloida, kun ei ole tietoa eikä omaiset halua avata enempää.

Mutta ihan yleisesti: Täysin terveetkin "nuoret", oli sohvaperse tai urheilija, äkkikuolevat kaiken aikaa, sydämiä pysähtyy ja aivo- tai keuhkoveritulppaa.

Tietty surullinen fakta on, että liian moni päättää päivänsä oman käden kautta. Näistä olisi suurin osa vältettävissä, jos puututtaisiin ajoissa, terapiaa ja lääkitys kohdillee. Tiedän monia vakavasti masentuneita, jotka sinnittelevät terapian ja lääkkeiden voimalla. Tiedän myös itsemurhan tehneitä.

Mikähän on todennäköisyys kuolla väkivaltarikoksen uhrina, ellei kaveeraa katujengeissä? Liikenne toki yleisin syy kuolla tapaturmaisesti. Jatkuvasti näkee kaahareita ja punaisia päin ajavia kusimulkkuja, niin tuollaisen alle kun jää niin melko todennäköistä että nirri pois, ainakin jos kävellen/fillarilla kaupungilla.
 
Ja tähän boldattuun vielä sanottava sen verran että Suomen terveydenhuolto on ihan järkyttävällä tasolla mielenterveyden hoidossa.
Käytännössä sulla pitää olla iso pinkka rahaa että saat jonkinlaista hoitoa. Senkin avulla on kuulemma hieman hankala saada.

Otetaan nyt pieni esimerkki Suomen mielenterveyden hoidosta. Terveysasemilla mielenterveyden hoito on yhdistetty päihdehoitoon. Samat hoitajat jne.
Siellä on aina oletuksena että kaikki ongelmat johtuu päihteistä.
Vaikka niitä olisi siis ihan lapsuudesta lähtien, jolloin ei ole minkäänlaista kokemusta päihteistä. Vaikka samoja oireita on tullut aikuisuuteen, niin ensimmäisenä syytetään päihteitä, ja joutuu tosiaan ravaamaan kusitesteissä, ja kirjaamaan päiväkirjaa milloin on käyttänyt ja mitä. Annokset, käyttöpäivät ja yhdellä kerralla jopa kysyttiin mistä sain sitä kyseistä ainetta. (a-klinikalla oli joka kertaista että tentattiin mistä sain)

Missään vaiheessa ei oteta huomioon jos on ollut päihteettömänä vaikkapa vuosia siinä välissä. Tai no kommentti tais olla tyyliin "no millä sä silloin lääkitsit itseäs".

En siis todellakaan ihmettele että jokaisesta ikäluokasta moni päätyy lopulliseen ratkaisuun, kun toi terveydenhuolto on mitä on.

Ja taaskin tämä viesti ei ollut yksittäiselle henkilölle tarkotettu, kuten lainasin Admiral General Aladeenin viestiä, mutta äh. Teki mieli vaan avautua siitä millä mallilla maailma on. Jotenkin tuntuu että ihmisten ahdistus vaan lisääntyy ja lisääntyy muuallakin kun peilissä.
Mikä siihen ratkasuna? No älkää nyt vittu ainakaan tappako itseenne.
 
Mikähän on todennäköisyys kuolla väkivaltarikoksen uhrina, ellei kaveeraa katujengeissä? Liikenne toki yleisin syy kuolla tapaturmaisesti. Jatkuvasti näkee kaahareita ja punaisia päin ajavia kusimulkkuja, niin tuollaisen alle kun jää niin melko todennäköistä että nirri pois, ainakin jos kävellen/fillarilla kaupungilla.
Liikenteessä tosin kuolee yhä vähemmän ihmisiä ja vuosi 2023 oli ennätysturvallinen vuosi.

Ja jos nyt julkkiksista puhutaan, niin on erittäin epätodennäköistä, että joku julkkis voisi kuolla liikenteessä "salaa" eikä kukaan tietäisi mitään asiasta. Joo ei. Ja tuskin kuolisi minkään katujengin uhrinakaan "salaa".

Vakavista liikenneonnettomuuksista ja väkivaltarikoksista uutisoidaan ylipäätäänkin, joten jossei ole mitään tällaisia ylipäätään tapahtunut kyseisenä päivänä niin ei niissä kukaan julkkis voi silloin teoriassakaan kuolla.
 
Viimeksi muokattu:
Ansible nro 440 tipahti sähköpostilaatikkoon. Kuolinuutisissa ikäviä osumia: yksi brittein kovimmista scifikirjailijoista, Christopher Priest (80) ja mm. Modesty Blaisea piirtänyt Romero (93).
 
Toi Maria Jungnerin kuolema. Yleensä kurkkaan päivittäin Areenasta A-studion vieraat suorat-osiosta.
Viime viikon lopulla oli vielä alkujuonnoissa. Puuttu kynsilakat. En oo varma onko yleensä jotain värejä. Siis yleensä on, sanon näin.
Mutta muistan sen, jo ennen kuolemaa, että laitoin merkille, kysyin ohimennen nopeasti itseltäni miksi ei ole mitään väriä.

En tee mitään johtopäätöksiä, en ees tiedä onko lakat yleensä.

Kirjotan tän siksi, että tää kuolema tuli täytenä yllätyksenä, ja sen takia, että muistan ihmetelleeni missä värit.

Sekin on ihmeellistä tavallaan, tosi vaan sattumaa, miksi näin sen juonnon. Klikkasin A-studio, ja se lähetys sit alkoi sen juonnosta, eli 15sekunttia ennen a-studiota.
 
Pitää päästä vähän jakamaan, kun itsekin hieman järkyttynyt. Parempaakaan ketjua en löytänyt. Laitetaan varsinainen asiateksti spoilerin alle, varoituksella ei alaikäisille eikä herkille.

Luulen, että tänään sattui liikenteessä kohdalle vain hetki ennen tapahtunut itsemurha. Ajelin Kehä I:stä Hesasta Espooseen, niin tuossa linkin kohdalla heti sillan jälkeen oli n. klo 14:15 kuorma-auto pysähtynyt, jonka edelle oli pysähtynyt ambulanssi. Kuorma-auton edessä oli isolla pressulla peitettynä jäänteet, mutta ei ihan kaikkea. En lähde sen tarkemmin kuvailemaan kunnioituksesta mahd. vainajaa ja omaisia kohtaan. Itse en sitä nähnyt, mutta kartanlukija sanoi, että ilmeisesti mahdollinen kuski piteli tien sivussa päätään shokeraantuneeseen tyyliin. Kun n. 40min kuluttua ajeltiin takaisinpäin vastaantulijoiden kaistaa, niin samat autot olivat edelleen paikalla, mutta lisäksi paikalla oli poliisi, joista yksi kurkki pressun alle.

Valitettavasti epäilen, että näillä tiedoilla kyse tuskin oli riistaeläimestä. :(

Koitin vähän selailla liikenne- ja poliisin tiedotteita, muttei löytynyt mitään sopivaa. Toisaalta taitaa linja olla se, ettei itsemurhista uutisoida aktiivisesti, koska niitä tapahtuu kuitenkin keskim. n. 2 päivässä.

Dragon Ballin kirjoittaja/piirtäjä Akira Toriyama lähti:

Tulipa nostalginen fiilis. Peruskoulu meni noita lukiessa.

E: Eikun joku ehti ensin.
 
Läheltä piti -tapaus: Vladimir Putinin serkku Jevgeni Putin on kuollut.
90-vuotiaaksi eli.

Toivottavasti Vladimir ei ole perinyt samoja pirtäikäisyysgeenejä... Muuten saattaa äijän valtakausi jatkua vielä 2040-luvullakin. :smoke: Puhumattakaan, että lääketiedekin tulee kehittymään tällä välillä ja kuka tietää miten paljon vuosikymmeniä tuosta äijästä saadaan vielä puserrettua irti.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 756
Viestejä
4 887 897
Jäsenet
78 875
Uusin jäsen
Konttinen89

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom