Seuraava kysymys menee enemmän politiikan suuntaan, mutta koskee kuitenkin linuxia. Deepin on kiinalainen linux. Se tulee ilmeisesti jo Kiinan markkinoille myytävien Huawei koneiden mukana. Vaikka tuo pohjaa Debianiin, niin se on sangen vahvasti kiinalaisten mestaroima distro. Ottaa yhteyttä kiinalaisiin analytics palveluihin, kryptattuna, mutta asia selitetään sen niiden "kaupan" seurannalla. Voi pitää paikkansakin, ja seuraavathan ne nämä muutkin kyllä aivan yhtä paljon.
Kysymys kuuluu: Asentaisitteko tuon kyseisen distron itsellenne, ja pidättekö ilmi selvää Kiinan Valtion distron taustavoimina oloa jonain keskimääräistä suurempana tietoturvariskinä? Muuttuuko asia, jos (kun) otan käyttöön tuohon väliin ulkopuolisen palomuurin, jota itse voin säädellä ja esim. estää mielestäni tarpeetonta liikennettä? Niin se muuten Applen Mail ohjelmakin ottaa yhteyttä aina viestiä lähetettäessä myös Amerikkaan. Pidän tuota asiaa hiukan häiritsevänä, eikä sille mitään oikeasti hyvää selitystä olekaan. Olen tuon liikenteen lopettanut, mutta aina kun jotain systeemistä päivittää, tuon lopettamisen joutuu tekemään uudelleen. Siksi kuituliitännän mukana aion pistää myös tämän palomuuriasian jatkossa oikeasti kuntoon ihan erillisellä raudalla.
Mutta siis: Deepin distro. Ei se ole ainakaan vielä jäänyt kiinni mistään vakoilusta. Onko asia kiinalaisten kyseessä ollen enää vain ajan kysymys? Ensin annetaan hyvä tuote ilmaiseksi, ja lopuksi siitä kuitenkin tulee Kiinan tiedustelupalvelun pälyilevä silmämuna, jolle voisi vaikka vilkuttaa kättään?
T -.-
Moi.
Itse painin äskettäin distron valinnan vaikeuden kanssa. Ajatuksena oli silloin että distron "alkuperämaa" ei tarvitse olla missään nimessä kiina tai usa. Melkein kaikki muut kävi. Sitten oli muutamia muitakin valintakriteerejä, ja lopulta "arpa" osui Manjaro jakelun kohdalle, ja tykkään tuosta Cinnamon työpöydästä joten se tietenkin. Manjaro ei ainakaan ota yhteyttä turhaan ulkopuolelle kun olen seurannut piholesta liikennettä kun korkeintaan silloin kuin tulee päivitystä ladattavaksi. Ubuntu taas huutelee aivan järjettömän paljon ja niitä päivityksiä tippuukin jokapäivä useampi. Nyt on Manjarolla menny viikko ilman ainuttakaan päivitystä.
DistroWatch.com: Manjaro Linux
News and feature lists of Linux and BSD distributions.
Nyt aloin taas seikkailemaan linuxin ihmeellisessä maailmassa ja asentelin virtuaalikoneelle Septor nimisen distron. Se on taas KDE työpöydällä ja on debian stablen forkkaus jonka alkuperämaa näyttäisi olevan Serbia. Siinä oletuksena kaikki verkkoliikenne kulkee ilmeisesti Tor verkon läpi, mutta ei kai mikään estä asentamasta firefoxia ja surffailla sillä...Tuossa tuli vain niinkin mielenkiintoinen homma vastaan kuin privoxy.
Mutta tuosta privoxysta täytyy kysyä vähän lisää.
Onnistuuko sitä käyttää stubbyn kanssa samanaikaisesti ? Stubby=dns-over-tls , eli aiheuttaakohan tuo jotain konflikteja verkkoliikenteessä jos otan privoxyn käyttöön ?
Edit: Septor linux virtuaalikoneessa ja onnistuin asentamaan firefoxin esr version. Firefoxin network asetuksista täppä Manual proxy configuration ja http proxy kohtaan 127.0.0.1 ja portiksi 8118 niin toimii tuo privoxy. Ip vaihtui muualle mutta myös dns palvelimet vaihtuivat. Epäilenpä että tuo stubbyn käyttö ei onnistu jos on privoxy käytössä.
Viimeksi muokattu:

