Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Moilla piti heidän palvelussaan aktivoida sim ennen kuin tieto menee eteenpäin.
Ei ole ainakaan ennen tarvinnut. Anopilla siirtyi liittymä Elisalta Moille ja siirron tapahduttua ihmeteltiin kun liittymä ei toiminutkaan. Kirjauduimme Moin sivuille, jolloin huomasimme ettei liittymää ollut vielä aktivoitu. Aktivoimisen jälkeen alkoi liittymäki pelata. Eli siirto kyllä tapahtuu vaikkei liittymää olisi aktivoitukkaan.

Joskus taisi olla Moin siirrossa tunnistautuminen tekemättä Moin sivuilla ja tämän takia siirrot eivät edenneet.
 
Itse jouduin aktivoimaan Moin palvelussa kahdessa tapauksessa ennen kuin alkoi Elisalta tulemaan viestejä liittymän siirrosta. Voi olla että tuo menee automaattisestikin tietyn ajan kuluttua, mutta nopeutuu kun tekee itse.
 
Moilla piti heidän palvelussaan aktivoida sim ennen kuin tieto menee eteenpäin.
Tämä on kyllä todella epäselvästi toteutettu homma. Itse juuri siinä tilanteessa, että tilasin Moi:lta 3 liittymää ja en tiedä pitääkö nuo nyt aktivoida vai ei ?

Tulleessä sähköpostissa lukee: Muistathan täyttää mahdolliset numeronsiirron lisätiedot sekä ottaa liittymäsi käyttöön Mun Moissa.
Ja tuo on linkki, josta klikattaessa päädytään liittenmukaiseen valikkkoon.

Ja kun minulla ei tietenkään vielä ole simmejä jne, koska numeronsiirto ja muutenkin simmin saapumisessa menee hetki, niin pitääkö tuo silti tehdä ?
 
Liitteet

  • aktivointi.png
    aktivointi.png
    30,5 KB · Luettu: 84
Minunkin mielikuva on että aktivointia ei Moillakaan tarvitsisi tehdä, jotta siirtoprosessi lähtee käyntiin. Huomioiden kirjepostin epäluotettavuuden etenkin nykyään, en kyllä itse aktivoisi ennen kuin sim-kortit on omissa käsissä.

e: tai oikeastaan mikä ettei nimenomaan numeronsiirrossa, koska ei niitä simmejä kuitenkaan voisi väärinkäyttää ennen kuin siirto tapahtuu. Eli jos jäisivät tulematta perille, niin Moille ehtisi kyllä ilmoittaa asiasta.
 
Aktivointi kannattaa tehdä vasta kun on saanut SIM-kortit.

Siirto käynnistyy ainakin omien kokemusten mukaan heti tilauksen jälkeen. En tiedä miten käy jos siirtää samalla useita eri liittymiä jotka on esim. eri omistajien nimissä. Ymmärtäkseni joskus Moille pitää vielä erikseen antaa liittymän omistajan hetu tms jos sitä ei ole tilauksen yhteydessä annettu, tuo "Muistathan täyttää mahdolliset numeronsiirron lisätiedot" tarkoittaa sitä.

Kannattaa myös tarkistaa nykyisen operaattorin mainosasetukset. Jos on kieltänyt suoramarkkinoinnin niin winback-viestejä tai soittoja tuskin tulee.
 
Telian 200M rajaton (norm. 32,90€/kk) päättymässä, ollut 19,99€/kk, tuli jatkotarjous 23,99€/kk 12kk ajaksi. Täytyy ilmeisesti alkaa taas siirtämään johonkin muualle, jos yhtään parempi hinta löytyisi.
 
Mjuu. Laita siirto vetämään ja klikkaa itse tuolta jatkoa 19,99e hintaan:

Kiitos, tämäpä kätevää.
Elisalle siirto, sitten tsättäsin telian aspaan, joka lupasi hoitaa tuon edun kautta homman takaisin raiteelleen heti kun se siirto alkaa näkyä. Ja Lidlin 30€ kortti kaupanpäälle.
Olisi toki voineet suoraan ilmoittaa että jatketaan entisellä hinnalla vuosi eteenpäin.
 
Toissapäivänä eli keskiviikkona 2.8.2023 sain chätin kautta numerosiirrolla äidin (Moi, Potti, 9€) ja serkulle (DNA, Super 4G 300M Rajaton, 18,99€) liittymät Telian Yhteys Kotimaa 50M 9,99€ 12kk. Avausmaksua ei saanut pois, joten molemmista kertaluontoinen 7,99€ maksu.
Syy miksi DNA verkosta pois on, että se ei toimi/ toimii heikosti/ vaihtelevasti yo. henkilöiden alueella.

Tuo Telian ”Yhteys Mukaan Kotimaa 50M” on edullinen, joka käyttää vain nettiä ja nimensä mukaan, toimii vain kotimaassa datan osalta. Tämä on sitten seikka mikä tulee ottaa huomioon, jos reissaa paljon Suomen rajojen ulkopuolella.
Puheluista ja tekstareista joutuu pulittaa normaalia enemmän käytön mukaan 0,09€/min/kpl.
kyseisen liittymän normihinta on 18,99€.

Lisää Telian sivulta: Yhteys Mukaan kotimaa 50 M | Telia
 
Viimeksi muokattu:
Mjuu se antaa tehdä tuon tilauksen loppuun vain jos numeronsiirto on vetämässä jonnekkin muualle, muuten tulee herja että ota yhteyttä aspaan tilausta ei voi suorittaa loppuun.
Hyvä lisätieto. :thumbsup: En tuota itse yrittänyt, kun ei tarvetta päivittää (halvempi rajaton on voimassa vielä reilun vuoden)
 
Mjuu se antaa tehdä tuon tilauksen loppuun vain jos numeronsiirto on vetämässä jonnekkin muualle, muuten tulee herja että ota yhteyttä aspaan tilausta ei voi suorittaa loppuun.
Mulla aktivoitu Telian liittymä alkuviikosta. Voinko alkaa heti siirtää numeroa muualle ja käyttää tuon tarjouksen vai katsooko ne että en ole ollut tarpeeksi kauan heillä asiakkaana? Kuitenkin tulisi huomattavasti halvemmaksi minulle.
 
Kyselin hieman tarjouksia kun oma Dna etudiili 4G 200M 14,99€/kk olisi päättymässä syyskuuhun.
Dna chat tarjosi super 4G 300M 22,90€/kk hintaan.
Telian chat tarjosi 4G 20M 19,99€/kk tai 4G 5M 13,99€/kk.
Toivo elää jotta Elisalta saisi paremman diilin ja jätin maanantaiksi soittopyynnön.
 
Minulla on täsmälleen sama tilanne. Sama 14,90€ loppumassa ja Dna tarjoaa 22,90€ tuota 300M liittymää. Otin Telialta tuon 5M liittymän ja jos ei tule 18-20€ liittymähintaa Dna:lta, niin annan numeron siirtyä Telialle.
 
Riippuu paljolti käytöstä, mutta itseltäni lähtee ääni tuolle Elisan (Saunalahti) latausliittymälle. Siinä myös 50M nopeuksista nettiä mahdollista käyttää rajattomasti (niinä päivinä kun käyttää niin hinta max n. 70cnt/pv). Jos perus kotikäyttöä tai muutoin WLAN mahdollisuus 90% ajasta niin kulut jää suurimmilta osin 0-5e/kk, joskus nousee 5-10e/kk paikkeille, ja ainoastaan hyvin harvoin nousee 10-20e/kk väliin. Olemme tehneet niin, että OmaElisasta sallimme mobiilidatan käytön vain silloin, kun ollaan reissussa tms. muu erityinen tilanne.

Iso suositus tuolle liittymälle siis.
toimiiko tuo liittymä siis niin, että käytännössä jos sinne laittaa saldoa vaikkapa 10e, niin lapsi (joka ei soita tai txt) voisi käyttää mobiilidataa sillä n. 15 päivää, jonka jälkeen käyttö estyy niin kauaksi aikaa kuin saldoa lisätään?

Tuo voisi tosiaan toimia aika hyvin lapsen puhelimessa. Koulumatkoilla tosin olisi hyvä olla mobiilidata käytössä, family link ja sijainti taitavat edellyttää nettiä?
 
En osaa varmaksi sanoa, mutta ainakin se tarkempi paikannus vaatii yhteyden, kun se käyttää sitä paikannustietoihin.
 
Toimii se liittymä juuri noin. Mutta kyllähän se puhelin aika mykäksi menee, kun saldo on loppu. Sijainti toki toimii, mutta eipä se puhelin sitä voi esim. Family Linkille toimittaa. Eikä vanhemman tekemä paikannuspyyntökään tule perille. Eli jos saldo on loppu, eikä ole wifiä, niin ei voi kun vastaanottaa puheluita ja viestejä. Ei pääse lapsi edes soittamaan WhatsAppilla, jos ei pääse wifin ääreen.

Voisi se kuitenkin olla ihan toimiva ratkaisu, jos dataa ei joka päivä mene. Muuten on aika kallis. Tai no onko 0,66€ x 30 pv. nyt sitten enää kallis, kun muut hinnat ovat nousseet. Ja sitten toki se vaiva kytätä ja ladata saldoa. Mutta ihan kivasti näkee Oma Elisassa tilanteen.
 
Kauanko yleensä joutuu odottelemaan, että Telian päässä näkyy numeronsiirto toiselle operaattorille? Meinasin tuon @Waterlily mainitseman 200M 20€/kk napata itselleni.
 
Minulla on täsmälleen sama tilanne. Sama 14,90€ loppumassa ja Dna tarjoaa 22,90€ tuota 300M liittymää. Otin Telialta tuon 5M liittymän ja jos ei tule 18-20€ liittymähintaa Dna:lta, niin annan numeron siirtyä Telialle.
kerro sit miten kävi - sama tilanne itsellä. tänään soittivat ja tarjosivat nyt olevaa 200M 4G jatkoa 18,90e
 
Mites tuo tilapäinen numeronsiirto toimii? Laitoin siis moille menemään tilauksen ja loin sinne salasanan tiliin, kun ei aiemmin ollut. Riittääkö tuohon asti toimenpiteet siis siihen että nappaa tuon telian 200M liittymän kunhan se siirto niillä näkyy?

Eli siis tuo "ota liittymä käyttöön" vasta jos sen oikeasti ottaisi kunhan sim on tullut?

1691428701852.png
 
toimiiko tuo liittymä siis niin, että käytännössä jos sinne laittaa saldoa vaikkapa 10e, niin lapsi (joka ei soita tai txt) voisi käyttää mobiilidataa sillä n. 15 päivää, jonka jälkeen käyttö estyy niin kauaksi aikaa kuin saldoa lisätään?

Tuo voisi tosiaan toimia aika hyvin lapsen puhelimessa. Koulumatkoilla tosin olisi hyvä olla mobiilidata käytössä, family link ja sijainti taitavat edellyttää nettiä?

Tietämättä taustoista enempää, mutta jos vain data hakusessa ja riittää, että toimii kotimaassa, niin Telialla oli ainakin chätin kautta tarjolla 9,99€/kk 12kk ajaksi.
Liittymätyyppi on nimeltä ”Yhteys Mukaan Kotimaa 50M. Tuossa puh/txt käytön mukaan.

Tässä vielä lainaus Telian sopimuksesta:
”9,99 €/kk 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen 18,99 €/kk. Uuden liittymän avaus tai liittymätyypin muutos 7,99 €. Puhelut ja viestit veloitetaan käytön mukaan. Puhelut 0,09 €/alkava minuutti ja viestit 0,09 €/kpl. Hinnoittelu ei koske puheluja ja viestejä palvelunumeroihin ja erityishinnoiteltuihin numeroihin.”
 
Itsepalvelunakin sen saa (tällä hetkellä):

e: väärä linkki oli hetken
 
Itsepalvelunakin sen saa (tällä hetkellä):

e: väärä linkki oli hetken

Pahoittelut omasta puolestani, kun tuossa kirjoitusvaiheessa olin ajatuksessa kirjoittanut että jos olisi numerosiirto -toimi kyseessä, niin chätin kautta, kuten itsekin hoidin.
Mutta jos ihan uutta liittymää/numeroa haussa, niin tuosta linkistä kyllä saa :thumbsup:
 
Kerrankin ei tarvinnut alkaa kikkailee liittymien kanssa vaan Elisalta tuli viestiä että nykyinen 100M 4g puhelinliittymä jatkuu vielä vuoden 9e/kk tarjoushinnalla :thumbsup:
Mihin asti sulla oli sopimus voimassa ennen sen jatkumista? Itsellä 28.9. päättymässä Tarkka 100 M tarjous, toistaiseksi ei ole jatkosta tietoa. Ehkä kuun lopussa voisi odottaa viestiä Elisalta.
 
Mites tuo tilapäinen numeronsiirto toimii? Laitoin siis moille menemään tilauksen ja loin sinne salasanan tiliin, kun ei aiemmin ollut. Riittääkö tuohon asti toimenpiteet siis siihen että nappaa tuon telian 200M liittymän kunhan se siirto niillä näkyy?

Eli siis tuo "ota liittymä käyttöön" vasta jos sen oikeasti ottaisi kunhan sim on tullut?

1691428701852.png

Ja oli näköjään 5€ laskukin tullut.

Mitäs mä nyt olen säätänyt väärin?
 
Tietämättä taustoista enempää, mutta jos vain data hakusessa ja riittää, että toimii kotimaassa, niin Telialla oli ainakin chätin kautta tarjolla 9,99€/kk 12kk ajaksi.
Liittymätyyppi on nimeltä ”Yhteys Mukaan Kotimaa 50M. Tuossa puh/txt käytön mukaan.

Tässä vielä lainaus Telian sopimuksesta:
”9,99 €/kk 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen 18,99 €/kk. Uuden liittymän avaus tai liittymätyypin muutos 7,99 €. Puhelut ja viestit veloitetaan käytön mukaan. Puhelut 0,09 €/alkava minuutti ja viestit 0,09 €/kpl. Hinnoittelu ei koske puheluja ja viestejä palvelunumeroihin ja erityishinnoiteltuihin numeroihin.”

Ok! Tämähän sopisi oikein erinomaisesti jos tosiaan puhelut ja txt toimivat tuon kanssa. Kiitos!
 
Mikäs tuo Dna:n winback numero on? Ei ole vielä tullut muuta viestiä, kuin varoitus siitä, että olen siirtämässä numeroa määräaikaisesta liittymästä, jonka määräaikaisuus on päättymässä 9.8.
 
kerro sit miten kävi - sama tilanne itsellä. tänään soittivat ja tarjosivat nyt olevaa 200M 4G jatkoa 18,90e
Kyseli minkälaisen tarjouksen sain Telialta. Sanoin, että 20€/kk. Kyseli netin nopeudesta, jolloin piti vähän valehdella ja sanoin 200M tai 300M, kun totuus oli 20M.

Dna tarjosi winbackina 200M 4g 19,90€/kk. Kysyin voisiko saada tuohon hintaan sen 300M Superin ja antoi sen. Vuoden määräaikainen soppari. Ei saanut pyytämällä kahta vuotta tuohon hintaan.
 
Oliko elisalle mitän suoraa winback numeroo? Ei chätin kautta rupee millekkää vaikka moille jo siirto menossa.
 
Kaksi liittymää 7,90 kk norm. 12,90 kk Dna Jämti 1M 12 kk etudiili päättyy kuun vaihteessa.

Tarjottu DNA Chatissa ilman numeronsiirtoa tai sillä uhkailua seuraavat setit:

DNA Huoleton 10 M, 14,90 kk 24 kk määräaikaisella etudiilillä norm. 26,90 eur.

Kaksi liittymää tuollein, rajattomasti kaikkea. Tarjoukseen ei tule katkoa, eli entinen tarjous juoksee normaalisti kuukauden loppuun.
 
Kerrankin ei tarvinnut alkaa kikkailee liittymien kanssa vaan Elisalta tuli viestiä että nykyinen 100M 4g puhelinliittymä jatkuu vielä vuoden 9e/kk tarjoushinnalla :thumbsup:
Soitin äsken Elisan myyntipalveluun, niin siellä ei ollut hajuakaan enää mistään yhdeksän euron Tarkka 100 tarjouksista. Kuulemma myynnistä poistunut liittymä, johon uusia tarjouksia ei ole ainakaan tällä myyjällä antaa. Kerroin että muutkin ovat saaneet. Täytynee jäädä vain sitten odottelemaan pariksi kuukaudeksi, jonne asti nykyinen hinta on voimassa ja katsoa, tuleeko sieltä tarjousta. Muuten siirryn vaimon Moi-pottiin yhdeksällä eurolla.
 
Tuo laulu on kuultu varmaan viiteen kertaan. Kummasti se 100M Tarkka sitten kuitenkin on joka kerta löytynyt jostain varaston perukoilta aina numsin viimeisinä päivinä. :D

Mielenkiintoista tosin syksymmällä nähdä että onko se nyt nostettu jo luokkaa 11,99e/kk tms, kun Moikin oman kilpailevan liittymänsä hintaa on korottanut.

Antaako Moi edelleen siirtyä toisen Pottiin 9e hintaan, vaikka hintoja korotettiin?
 
Antaako Moi edelleen siirtyä toisen Pottiin 9e hintaan, vaikka hintoja korotettiin?
Kyllä antaa. Tuohon hintaan se onkin kilpailukykyinen, vaikka 6 gigatavun datarajoitus onkin, tai siis yhdessä vaimon kanssa 12 GT, kun datat lasketaan yhteen. Lisäbonuksena puhelut ja tekstarit max 4€/kk, joita en kylläkään käytä, kun kaikki menee whatsapilla. Sinne sitten lokakuussa, jos ei Elisalta mitään kuulu.
 
Kuinka kauan Moi -numeronsiirrosta on yleensä kestänyt että winback yhteydenotto tulee?
Maanantaina laitoin nuo siirrot, mutta vieläkään ei näy mitään missään.
 
Kuinka kauan Moi -numeronsiirrosta on yleensä kestänyt että winback yhteydenotto tulee?
Maanantaina laitoin nuo siirrot, mutta vieläkään ei näy mitään missään.
Itse tilasin 03.08.23 ja tänään 09.08.23 tuli sähköpostia "Numeronsiirto tilattu: ...".
Simmit taisi tulla eilen ja en ole moi mobiilissa aktivoinut liittymiä vielä.
 
Onko MOI liittymissä eSIM mahdollisuutta? Vai onko Moilla pelkästään fyysiset sim-kortit?
Ja samalla kyselen että onko Moilla käytössä Wifi-puhelut?
 
Onko näkynyt ständimyyjiä Oulun seudulla ja mitä he tarjoavat ? Joku Telia taisi olla 19.9€/kk?

Elisan 17.9€/kk rajaton 200 loppumassa ensikuussa ja tarjoavat 20.9€/kk vuoden jatkoa. Pistävätkö kysymällä paremmaksi vai täytyykö käyttää dna:lla siirto ja odottaa tarjousta? Sinänsä mitään ei menetä vaikka jää sitten dnalle tuolla hinnalla.

vituttaa tämä ikuinen parin vuoden välein vispaaminen, kun vanhat asiakkaat saa paskimmat tarjoukset.
 
Mulla sama tilanne, mutta ei vielä oo tullut mitäään jatkotarjousta mistään. Pitänee johonkin siirtää ja toivoa parasta.
 
Onko näkynyt ständimyyjiä Oulun seudulla ja mitä he tarjoavat ? Joku Telia taisi olla 19.9€/kk?

Elisan 17.9€/kk rajaton 200 loppumassa ensikuussa ja tarjoavat 20.9€/kk vuoden jatkoa. Pistävätkö kysymällä paremmaksi vai täytyykö käyttää dna:lla siirto ja odottaa tarjousta? Sinänsä mitään ei menetä vaikka jää sitten dnalle tuolla hinnalla.

vituttaa tämä ikuinen parin vuoden välein vispaaminen, kun vanhat asiakkaat saa paskimmat tarjoukset.

Elisalta Telialle laitoin siirron niin löytyikin taas 18,90€/kk 200m 4g liittymä. Eivät tarjoa ennen kuin on siirto vetämässä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 720
Viestejä
5 073 467
Jäsenet
81 378
Uusin jäsen
tmi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom