Liittymät

Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
4 003
Aiemmin oli joitakin viestejä ALV -muutoksesta ja joku taisi olla sitä mieltä, että hinnat eivät muuttuisi, mutta toki muuttuvat. Eilen tuli DNA:n vastaava viesti ja tänään Elisalta.

Suomen hallituksen päätöksellä yleinen arvonlisävero (alv) muuttuu Suomessa 24 prosentista 25,5 prosenttiin syyskuusta alkaen. Päätöksen seurauksena Elisan liittymien ja palveluiden hintoja nostetaan 1.9.2024 käytännössä veromuutoksen verran*. Muuttuneet hinnat näkyvät laskuilla ja OmaElisassa syyskuusta lähtien. Puheliittymän muuttuneet käyttömaksut näkyvät vasta sitä seuraavalla laskulla.

*Muutos perustuu Elisan yleisiin sopimusehtoihin kuluttaja-asiakkaille kohtaan 10.1, jonka mukaan teleyrityksellä on oikeus muuttaa sopimuksen maksuja, jos muutoksen taustalla on lainsäädännön muutos, esimerkiksi sovittuun hintaan vaikuttava verojen muutos. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus yleisten ehtojen kohdan 11.1 mukaisesti.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 193
Elisan osalta ALV:n kallistavasta vaikutuksesta ei ollut mitään epätietoisuutta; tuo tieto tuli jo pari päivää sitten. Sen sijaan DNA ja tietääkseni Telia eivät vielä ole ilmoittaneet omasta linjastaan.

e: korjaan: tässä DNA:n vastaava tiedote:

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 409
Ei sitten kukaan kartellissa halunnu erottua ja ottaa edes osaa korotuksesta firman piikkiin...
Olisikohan Moi sellainen, kun ovat kuitenkin nostaneet hintoja kuuden euron simmistä moninkertaisesti.

Mistäköhän löytyisi Moi Mobiilin tiedote, vai pitääkö tässä tulkita DNA:n tiedotetta siten, että se koskisi myös Moin asiakkaita?

Otin yhteyttä Moi Mobiiliin, tässä vastaus.

Valitettavasti alv-muutoksen vaikutus ei ole vielä tiedossa. Tiedotamme asiakkaillemme muutoksen vaikutuksista kun tilanne tarkentuu.
Naurattaa nämä Elisan ja Telian tosi salaiset, huippuhyvät tarjoukset. 25-30€/kk. Moilla puhelinlaskut 4€ kuussa. Että on tosi edullisia... Alvikorotuksellakin olisi 4 euroa ja senttejä päälle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.10.2022
Viestejä
6
En tiedä, joten pidetään lyhyenä ja kysytään. Vai onko näillä edes oikeastaan mitään väliä, vai enemmänkin tuuripeliä? Kumpaan siirtäisitte puh.liittymät, Moille vai Elisalle? Voiko näissä olla dramaattisiakin eroja kuuluvuuksissa, esim. 4G verkossa. Ihan korvessa ei asuta, vaan Savossa suomen 8:ksi suurimmassa cityssä. Nykyinen Telia toiminut sen verran hyvin, että ei jaksaisi iltojen pimetessä kuunnella taas v*ttuilua siitä mihin paskaa se isä on mennyt vaihtamaan. :cautious:

Haluan bonuksien takia koko talouden saman operaattorin alle. Mitään superliittymiä tässä ei etsitä, ihan perus 4G rajatonta esim. max. n.20€/kk. Kikkailen sitten winbackeilla tarvittaessa Moin ja Elisan välillä. Kiitos jos joku valaisee.
 
VVG

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
169

Minä varmaan siirtäisin Telia Dotiin. Rajaton 100M 23€/kk ja siitä - 10% keskittäjäetua.
Toinen vaihtoehto jos haluaisi pysyä Telialla niin laittaisi numeron siirtymään vaikka Moille ja nappaisi tämän päivitysedun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.05.2019
Viestejä
1 242
En tiedä, joten pidetään lyhyenä ja kysytään. Vai onko näillä edes oikeastaan mitään väliä, vai enemmänkin tuuripeliä? Kumpaan siirtäisitte puh.liittymät, Moille vai Elisalle? Voiko näissä olla dramaattisiakin eroja kuuluvuuksissa, esim. 4G verkossa. Ihan korvessa ei asuta, vaan Savossa suomen 8:ksi suurimmassa cityssä. Nykyinen Telia toiminut sen verran hyvin, että ei jaksaisi iltojen pimetessä kuunnella taas v*ttuilua siitä mihin paskaa se isä on mennyt vaihtamaan. :cautious:

Haluan bonuksien takia koko talouden saman operaattorin alle. Mitään superliittymiä tässä ei etsitä, ihan perus 4G rajatonta esim. max. n.20€/kk. Kikkailen sitten winbackeilla tarvittaessa Moin ja Elisan välillä. Kiitos jos joku valaisee.
Käy ostamassa dna:n ja Elisan prepaidit ja testaile. Kuuluvuus on ihan paikasta kiinni. Juuri vaihdoin poia Elisalta kun ei mökilä tahdo kuulua puhelut. Tuli samalla testattua nettiäkin puhelimella. DNA ja Telian nopeus on noin 40M, Elisalla noin 7M.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
855
Olet asian ytimessä. Olen huomannut tuota varsinkin ruuhka-aikaan.
Ruuhka-aika on eri asia, kuin tukiaseman kyvykkyys tarjota nopeita yhteyksiä. Varsinkin kun satojen megabittien yhteys on vakaa 5M +/-1 vuorokauden ympäri. Kysymys voi olla siitä, että haja-asutusalueen tukiasemalla ei ole maksavia asiakkaita tarpeeksi, joten operaattori tarjoaa tietoisesti ihan miniminopeuden.
DNA ei puheiden mukaan priorisoi Moi liittymiä mutta asia lienee liikesalaisuus. Jos Moi olisi samanarvoinen DNA:n kanssa, niin silloin datanopeudet olisivat samat kummallakin operaattorilla.

Joku ~0,5M laitenetti ei varmasti aiheuta ruuhkaa tukiasemalle enää nykyaikana. Ei vaikka niitä olisi useita alueella.

Vai onko näillä edes oikeastaan mitään väliä, vai enemmänkin tuuripeliä? Kumpaan siirtäisitte puh.liittymät, Moille vai Elisalle?
Tuuripeliä mutta itse siirtäisin Elisalle, koska se on yksi pääoperaattoreista. Moi on alioperaattori DNA:n verkossa, ja nopeus voi olla mitä vaan. Jos DNA:n verkko on alueella hyvä, niin katsoisin DNA:n omia liittymiä.
Mutta on hyvä tietää, että hyvä kuuluvuus ei takaa huippunopeuksia. Pakko kokeilla eri operaattoreita, jos nopeudet ratkaisee.
 
Viimeksi muokattu:

Mco

Liittynyt
09.11.2021
Viestejä
289
En tiedä, joten pidetään lyhyenä ja kysytään. Vai onko näillä edes oikeastaan mitään väliä, vai enemmänkin tuuripeliä? Kumpaan siirtäisitte puh.liittymät, Moille vai Elisalle? Voiko näissä olla dramaattisiakin eroja kuuluvuuksissa, esim. 4G verkossa. Ihan korvessa ei asuta, vaan Savossa suomen 8:ksi suurimmassa cityssä. Nykyinen Telia toiminut sen verran hyvin, että ei jaksaisi iltojen pimetessä kuunnella taas v*ttuilua siitä mihin paskaa se isä on mennyt vaihtamaan. :cautious:
Kun kerran Suomen Yhteisverkon alueella asut DNA/Moi/Telia välillä ei pitäisi olla kuuluvuuksissa eroja.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
102
En tiedä, joten pidetään lyhyenä ja kysytään. Vai onko näillä edes oikeastaan mitään väliä, vai enemmänkin tuuripeliä? Kumpaan siirtäisitte puh.liittymät, Moille vai Elisalle? Voiko näissä olla dramaattisiakin eroja kuuluvuuksissa, esim. 4G verkossa. Ihan korvessa ei asuta, vaan Savossa suomen 8:ksi suurimmassa cityssä. Nykyinen Telia toiminut sen verran hyvin, että ei jaksaisi iltojen pimetessä kuunnella taas v*ttuilua siitä mihin paskaa se isä on mennyt vaihtamaan. :cautious:

Haluan bonuksien takia koko talouden saman operaattorin alle. Mitään superliittymiä tässä ei etsitä, ihan perus 4G rajatonta esim. max. n.20€/kk. Kikkailen sitten winbackeilla tarvittaessa Moin ja Elisan välillä. Kiitos jos joku valaisee.
Itsellä ei ainakaan vuoden aikana DNA meinannut toimia töissä välillä huonostikkaan, tosin työkseni ajelen rekalla pitkin suomea ja ruotsia. Mutta kotimaassa puhelin putoili vähän väliä verkosta ja puheluista ei saanut mitään selvää, Ruotsissa oli lisäksi jatkuvasti roaming-ongelmia. "tyytyväisyyspuhellunkin" loppukaneettina oli että DNAn aspa suositteli että siirrän liittymäni Telialle, eikä lähtenyt väkisin myymään jatkoa sopimukseen.

Puolisolla taas täällä keski-suomessa ei ole ollut moneen vuoteen DNAsta mitään pahaa sanottavaa,

Eli riippunee käytöstä, jos päivät on mallia kotoa toimistolle ja kaupan kautta takaisin niin luulisi pelaavan hyvin mutta jos on aamulla Turussa ja seuraavana yönä Göteborgissa niin toimivuus on oman kokemuksen mukaan vähän niin ja näin.
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
420
Muistin väärin tyttären liittymän Elisa Tarkka päättymiskuukauden -.-" ja hinta nousi 8,90e >24,90e. Huomasin laskusta.
Laitoin sitten heti Moille (Laitenetti) siirtymään.

Aika outoa kyllä, että ei ole tullut automaattisesti jatkoa, kuten täälläkin joillekin tekkiläisille tullut useampaan kuin kerran. Kerran jatkettu 7,90/7,99e > 8,90e.
Kaikki mainokset jne. kuitenkin sallittuna pl. Elisa Viihde ja Elisa Kirja liittyvät mainokset.
Tai sitten tämä sitä kuuluisaa Randomia - nallekarkit eivät mene aina tasan.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
855
Ei tarjousliittymille automaattisesti tule jatkoa, ja nostamalla normaalihintaan voidaan hienovaraisesti ohjata asiakkaat uudempaan liittymään. Elisa (tai Saunalahti) Tarkka 100M on jo aika vanha liittymä, jostain vuodelta ~2005, ja voi olla poistumassa yleisestä tarjonnasta.
 
DinocideFIN

aka. qnixsuomi
Tukijäsen
Liittynyt
13.05.2022
Viestejä
1 217
Kaksi päivää ennen sirrtoa tuli 17.99€/kk 200M rajaton + 80€ K-lahjakortti. Nyt päivää ennen tuli sama mutta 16.99€/kk. Huomenna siirtyy liittymä telia.dot:iin.

Kyllä tämä pelleily pitäisi kieltää lailla. Tekee todellisen kuluttajan hintavertailun ihan mahdottomaksi kun hintakilpailu aloitetaan vasta kun numeronsiirto on melkein läpi.
Joo ja tänään meillä ilmaisnumerossa Elisalta vannottiin ettei noin halvalla ole myyty kellekään vuosiin vaan Rajaton 200M (Elisa -> Moi) winbackina voidaan myydä 18,99e 2 vuodeksi. Mitään lahjakorttejakaan ei ole koskaan jaeltu.

Kun kuitenkin 5sec hakemisella löytää tiedon että mikään hänen puheestaan ei pidä paikkansa niin miten tuollainen paskapuhe voi olla mitenkään laillista?
 
  • Tykkää
Reactions: VVG
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 131

Kannattaa kuitenki muistaa se, että siinä numerossa olevalla asikaspalvelijalla on käytössä ne kampanjat mitä on hälle annettu. Voihan se totta puhuakin ettei ole moisia kampanjoita ollu "vuosiin" heillä käytössä = tavallaan ei valehtele. Nuo parhaimmat tarjoukset on niitä operaattorin viimeisiä oljen korsia mitä voivat tarjota pitääkseen asiakkaan.

Toki muistan vuosia sitten kun oli Tarkka 100M jossain 5,90€/kk tarjouksessa ja tuosta mainitsin puhelussa niin löyty yllättäen sama kampanja, tästä toki on jo useampi vuosi aikaa.

Tämä siis ihan omaa mutua eikä pohjaudu mihinkään tietoon tai "tietoon".
 
Niin ymmärrän että ne parhaat edut saa nyt vasta viimeisinä päivinä ennen siirtoa mutta kun itse ne mainitsee myyjälle niin kyllä se valehtelua on kun sanotaan ettei tuollaisia ole olemassa. Kun parin päivän päästä soitan ja sama jamppa tarjoaa kys. tarjouksia suoraan.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
6 019

"ei ole saatavilla"=ei halua antaa niitä sinulle ->Ei ole valehtelua. "ei ole ollutkaan"=valehtelua ->Mitään seurausta tuosta valehtelusta ei tule, joten meno jatkuu vaan. Kieltämättä jonkinlainen sanktio, vaikkapa viikon palkan pidättäminen olisi melko reilua tuossa tilanteessa
 
Aa ok, mie en vaan tuosta ymmärtäny että oot saman tarjouksen saanu puhelimessa pari päivää ennen siirtoa kuin viestillä. Luultavasti siellä on tuo käytäntö, että viestillä ja puhelimessa saa saman tarjouksen riippuen kuinka lähellä NumSi on? Mie en jaksais kyllä näin isoa asiaa tehdä tästä kun tämähän ollu about "normaalia" aina?

ps. Ei se kannata haukkua sitä kaveria joka tekee työtään niiden ohjeiden/sääntöjen perusteella mitä hälle on annettu.
 
Ihmettelin vain että onko tuo asiakkaalle valehteleleminen muka laillista. Ymmärrän ettei normaali myyjä tiedä näistä winback numerosta saatavista "tarjouksista" mutta kyllä tämä on ihan uusi käytäntö ettei winbackejakaan saa Elisan winback numerosta kuin vasta ihan viimehetkillä eikä edes kysymällä myönnetä että kyllä ne tarjoukset sitten viimemetreille odottelemalla tarjotaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 131
"ei ole saatavilla"=ei halua antaa niitä sinulle ->Ei ole valehtelua. "ei ole ollutkaan"=valehtelua ->Mitään seurausta tuosta valehtelusta ei tule, joten meno jatkuu vaan. Kieltämättä jonkinlainen sanktio, vaikkapa viikon palkan pidättäminen olisi melko reilua tuossa tilanteessa
Vastaan vielä tähän. Se kaveri joka ne tarjoukset antaa puhelimessa, antaa ne parhaimmat mitä hän voi tarjota sillä hetkellä. Jos sulle on tullu viestillä tarjous 30€/kk liittymästä niin eipä se kaveri siellä toisessa päässä voi paremmaksi laittaa mitä viestissä on annettu.

Myönnän toki, että hankalaksihan tuo on menny jos haluaa parhaan hinnan, mutta joskus se kannattaa. Enkä vaan jaksa uskoa, että sillä asiakaspalvelijalla on mitään "en halua antaa sulle tätä tarjousta" -asennetta.
 
Liittynyt
04.05.2019
Viestejä
1 242
On mennyt niin törkeäksi että olisi aika puuttua winbackeihin kilpailua vääristämänä markkinointina. Nykyiset winbackit aika täydellisesti estävät kuluttajan hintavertailun ja järkevän kilpailutuksen.

Juuri vaihdoin pois Elisalta huonon kuuluvuuden takia mökillä mutten mitenkään pysty kilpailuttamaan hyviä tarjouksia Telialta tai DNA:lta kun en voi aloittaa numeronsiirtoa pois heiltä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 131
Ihmettelin vain että onko tuo asiakkaalle valehteleleminen muka laillista. Ymmärrän ettei normaali myyjä tiedä näistä winback numerosta saatavista "tarjouksista" mutta kyllä tämä on ihan uusi käytäntö ettei winbackejakaan saa Elisan winback numerosta kuin vasta ihan viimehetkillä eikä edes kysymällä myönnetä että kyllä ne tarjoukset sitten viimemetreille odottelemalla tarjotaan.
Avaappa hieman tätä. Missä kohtaa sulle on asiakaspalvelija valehdellu? Saitko viestillä tarjouksen 17,99€/kk ja soitit siihen numeroon ja sait "parhaimman" tarjouksen 21,99€/kk? Jos näin niin sitten siellä on valehdeltu päin näköä vaikka sulla on kirjallinen tarjous puhelimessa.

Ei kait ne operaattorit myönnä missään kohtaa, että "kyllä ne tarjoukset sitten viimemetreille odottelemalla tarjotaan."(pitikö tässä olla sana paranee?) kun haluavat kuitenki parhaan voiton?
 
Aikaisemmasta Dinon viestistä:

>Joo ja tänään meillä ilmaisnumerossa Elisalta vannottiin ettei noin halvalla ole myyty kellekään vuosiin vaan Rajaton 200M (Elisa -> Moi) winbackina voidaan myydä 18,99e 2 vuodeksi. Mitään lahjakorttejakaan ei ole koskaan jaeltu.

Kyllä tässä on ihan suoraa valehdeltu. Keskiviikkona minulle tarjottiin 80€ lahjakortti ja 200M 16.99€.

1000063783.jpg
 
Liittynyt
28.11.2019
Viestejä
376
Nykyinen systeemi on ihan hyvä, hintoja on helppo seurata esim. täältä, ja winback hinnat halvempia, kuin tilanteessa, jossa ne saisi suoraan netistä. Vähän päälle vuoden aikana kilpailuttanut kahdesti, 150e arvosta lahjakortteja ja 16,99€/kk 200M liittymällä menty. Aikaa on kulunut yläkanttiin arvioituna 30 minuuttia sisältäen tämän ketjun lukemisen, ihan hyvä tuntiliksa ainakin itselle.
 
Liittynyt
12.07.2024
Viestejä
5
Viimevuonna tein numsin Globetelille ja vedätin sillä dna:ta, yllättäen melko edullista hintaa löytyikin, vaikka muuten edullisten hintojen antaminen on kovin vaikeaa...
Nyt pitäisi taas joku vipu löytää, ettei hinta tuplaannu...
 
DinocideFIN

aka. qnixsuomi
Tukijäsen
Liittynyt
13.05.2022
Viestejä
1 217
Avaappa hieman tätä. Missä kohtaa sulle on asiakaspalvelija valehdellu? Saitko viestillä tarjouksen 17,99€/kk ja soitit siihen numeroon ja sait "parhaimman" tarjouksen 21,99€/kk? Jos näin niin sitten siellä on valehdeltu päin näköä vaikka sulla on kirjallinen tarjous puhelimessa.

Ei kait ne operaattorit myönnä missään kohtaa, että "kyllä ne tarjoukset sitten viimemetreille odottelemalla tarjotaan."(pitikö tässä olla sana paranee?) kun haluavat kuitenki parhaan voiton?
Kyllä vielä viime vuonna winback numerossa avoimesti sanottiin jos liian aikaisin soitti että ne parhaat tarjoukset saa heti kun vaihto näkyy heidän päässä. Ja justhan yllä annoin sulle esimerkin:

Tänään meillä ilmaisnumerossa Elisalta vannottiin ettei noin halvalla ole myyty kellekään vuosiin vaan Rajaton 200M (Elisa -> Moi) winbackina voidaan myydä 18,99e 2 vuodeksi. Mitään lahjakorttejakaan ei ole koskaan jaeltu.

Kyllä tässä on ihan suoraa valehdeltu. Tällä viikollakin on monille tarjottu 80€ lahjakortti ja 200M 16,99e 2 vuodeksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 131
Aikaisemmasta Dinon viestistä:

>Joo ja tänään meillä ilmaisnumerossa Elisalta vannottiin ettei noin halvalla ole myyty kellekään vuosiin vaan Rajaton 200M (Elisa -> Moi) winbackina voidaan myydä 18,99e 2 vuodeksi. Mitään lahjakorttejakaan ei ole koskaan jaeltu.

Kyllä tässä on ihan suoraa valehdeltu. Keskiviikkona minulle tarjottiin 80€ lahjakortti ja 200M 16.99€.

Äääh... Mie en nyt saa kiinni tästä mitenkään.

Eli ootko sie ja @DinocideFIN saanu nämä tarjoukset viestillä, mutta puhelimessa sanotaan ettei tuolla hintaa ole myyty vuosiin? Siis siten, että sinne on soitettu tuon viestin jälkeen eikä ennen sitä? Kuten sanoin, niin siinä kohtaa tuo on valehtelua. Se kaveri edelleen antaa sulle sen parhaimman tarjouksen minkä hän voi antaa.

Yritin kattoa viestejä taaksepäin enkä saanu oikein kiinni tästä missä kohtaa on valehdeltu(jos puhelimessa annetaan huonompi tarjous kuin viestissä). Toki tässä on pari olutta jo alla niin voi vähän hämärtää.

Olen edelleen sitä mieltä, että se kaveri puhelimessa voi/saa tarjota sulle sen tarjouksen mikä on tullu viestillä ja sen alle ei voi mennä. Onhan tuo myös operaattorille paljon halvempaa jos asiakas vastaa viesiin kuin se, että soittaa asiakaspalveluun/myyntiin?

Eli: Jos puhelimessa sanotaan vaikka olet saanu viestin ettei noin halvalla ole myyty vuosiin vaikka sulla on viesti puhelimessa halvemmalla = valehtelee.

Jos soitat sinne ja saat saman tarjouksen mitä viestissä on niin se ei ole valehtelua(ei saa tai voi myydä halvemmalla ennen kuin siirtopvm. on lähempänä)
 
Lue ne aiemmat viestini niin kyllä se siitä.
 
Mco

Liittynyt
09.11.2021
Viestejä
289
Olen edelleen sitä mieltä, että se kaveri puhelimessa voi/saa tarjota sulle sen tarjouksen mikä on tullu viestillä ja sen alle ei voi mennä. Onhan tuo myös operaattorille paljon halvempaa jos asiakas vastaa viesiin kuin se, että soittaa asiakaspalveluun/myyntiin?
Vanha operaattori tietää, mikä liittymä sinulla oli aiemmin ja mille operaattorille olet vaihtamassa, mutta ei minkä liittymän toiselta operaattorilta olet tilannut ja mihin hintaan. Mahdollisia winback-tarjouksia on asiakaspalvelijalla toki rajattu joukko, mutta olisi aika huonoa bisnestä lukittautua yhteen vastatarjoukseen tietämättä, mihin kilpailijan tarjoukseen ollaan vastaamassa.
 
Liittynyt
04.05.2019
Viestejä
1 242
Nykyinen systeemi on ihan hyvä, hintoja on helppo seurata esim. täältä, ja winback hinnat halvempia, kuin tilanteessa, jossa ne saisi suoraan netistä. Vähän päälle vuoden aikana kilpailuttanut kahdesti, 150e arvosta lahjakortteja ja 16,99€/kk 200M liittymällä menty. Aikaa on kulunut yläkanttiin arvioituna 30 minuuttia sisältäen tämän ketjun lukemisen, ihan hyvä tuntiliksa ainakin itselle.
Itse kyllä kaipaan menneitä aikoja kun ensimmäinen data liittymä jonka otin maksoi euron kuussa. Silloin operaattorien välillä vielä kilpailtiin hinnoilla. Sen jälkeen jonkun vuoden pidin 5 euron liittymiä. Nyt sitten "edullisten winback tarjousten" aikana ovat liittymät olleet 15€ tai enemmän.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 768
Viestejä
4 313 123
Jäsenet
71 908
Uusin jäsen
iija

Hinta.fi

Ylös Bottom