Lian Li esitteli Digital Expo 2025 -antinsa YouTubessa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
23 051
lian-li-digital-expo-2025-20250217.jpg

Lian Li on pitänyt sen suuremmitta fanfaareitta Digital Expo 2025 -julkistuksensa kahden YouTube-videon muodossa. Yhtiö esittelee Digital Expo -tapahtumissaan tuotteita, jotka se aikoo julkaista vielä saman vuoden aikana.



Ensimmäisen esiteltävä tuote on Lancool 217, jota esiteltiin jo viime vuoden Computex-messuilla. Puukoristeista koteloa on kuitenkin uusittu sittemmin ja nyt mukaan kuuluu esimerkiksi viisi esiasennettua tuuletinta. Etupaneelissa on kaksi kookasta 170×30 mm:n tuuletinta, joiden asennuskorkeus on säädettävissä. Virtalähdekammion päältä löytyy kaksi 120 mm:n tuuletinta käänteisillä tuuletinlavoilla, mutta ne voi siirtää tarvittaessa myös kammion sisäpuolelle. Kotelon takaseinää on muistettu puolestaan 140 mm:n tuulettimella. Virtalähteen voi asentaa kahteen eri asentoon ja kotelon asennuspaikkaakin on mietitty lisäämällä kotelon päälle toinen virtapainike, kun oletuspainike löytyy läheltä kotelon alalaitaa.

Lancool 217 tulee saataville mustana tummin puukoristein ja valkoisena vaalein puukoristein. Mustan hinnaksi on asetettu verottomana 120 ja valkoisen 125 dollaria ja niiden odotetaan saapuvan myyntiin maaliskuussa.

Lancool 207 Digital on uusi versio tutusta kotelosta. Alkuperäiseen nähden suurin ero etupaneelin alaosaan lisättu 6” LCD-näyttö. Näyttö tarjoaa 60 hertsin virkistystaajuudella 1600×720-resoluution ja 500 nitin tarkkuuden. Näytölle on oletuksena saatavilla useita erilaisia järjestelmän tietoja näyttäviä profiileja, mutta sitä voi myös kustomoida laajasti. Eroa alkuperäiseen löytyy myös tuulettimista, joista on poistettu RGB-valaistus. Kotelon odotetaan saapuvan markkinoille maaliskuussa noin 110 dollarin verottomaan suositushintaan.

Lancool 4 on vielä prototyyppivaiheessa, mutta se lainaa selvästi paljon tuttua ja elementtejä O11-sarjan koteloista. Kotelon katto- ja etupaneelit on mitoitettu samankokoisiksi, jolloin käyttäjä voi itse valita kumpaan haluaa metalliverkkoa ja kumpaan lasia. Kotelon emolevykelkkaa voi sitäkin siirtää oman makunsa mukaan joko ylempään tai alempaan asentoon ilman, että se vaikuttaisi virtaliittimet emolevyn takapuolelle siirtäneiden emolevyjen tukeen. Alemmassa asennossa virtalähde siirretään samalla kotelon takaa kotelon eteen. Kotelossa on myös rutkasti tuuletinpaikkoja, joiden tarkka määrä ja sijainti riippuu halutusta konfiguraatiosta. Vaikka kotelo on vielä prototyyppi, sitä odotetaan markkinoille toukokuussa.

O11D Mini V2 on evoluutioversio alkuperäisestä Ministä, mutta silmin nähtäviä erojakin piisaa. Joidenkin harmiksi, myös kokoa on kuitenkin tullut lisää; alkuperäinen O11D Mini oli mitoiltaan 420 x 380 x 269,5 mm ja uusi Mini V2 423,3 x 390 x 273 mm. Kotelo tukee nyt emolevyjä, joissa on virtaliittimet takapuolella ja niiden käyttö mahdollistaa laajemman jäähdytintuen. kotelon pohjassa on selkeä viisto, jota käytetään kolmen kotelotuulettimen asetteluun aiempaa näyttävämmin. Koteloa viilataan vielä julkaisukuntoon, mutta sitä odotellaan markkinoille huhtikuun aikana.



Lian Lin uudet RS-sarjan virtalähteet on varustettu mielenkiintoisella ratkaisulla, jossa virtajohdon paikka on vaihdettavissa perinteisestä virtalähteen taakse sojottavasta kyljen suuntaan osoittavaksi. Ratkaisu on luotu helpottamaan virtalähteen käyttöä koteloissa, joissa se asennetaan normaalista poikkeavaan suuntaan. Mukana on myös Edge Gold -sarjasta tuttu irrotettava neljän USB 2.0 -liittimen hubi 2,5 ampeerin maksimivirralla. Sarjan virtalähteet ovat 80 Plus Gold -sertifioituja ja niiden odotetaan tulevan saataville vuoden puolivälin tienoilla 850, 1000 ja 1200 watin versioina sekä mustana että valkoisena.

Näyttöfaneille on tarjolla puolestaan uusi Universal Screen, erittäin leveä 8,8” näyttö 1920×480-resoluutiolla, 60 hertsin virkistystaajuudella ja 500 nitin maksimikirkkaudella. Näyttö tarjoilee nähtäväksi oletuksena koneen tietoja ja on luonnollisesti kustomoitavissa. Sen varsinainen erikoisuus on mahdollisuus asentaa se usein eri tavoin kotelon sisäpuolelle, tai miksi ulkopuolellekin. Sekä vaaka- että pystykäyttöön sopiva näyttö tarttuu mihin tahansa magneettipintaan, mutta sen voi asentaa myös saranoidulla asennustuella standardeihin tuuletinpaikkoihin. Saranointi mahdollistaa näytön kulman säätämisen omaan makuun sopivaksi. Näytön odotetaan tulevan saataville huhtikuussa mustana ja valkoisena.

Viime vuonna julkaistun, letkujen näkymättömissä pitämiseen panostanut Hydroshift-sarjan AIO saa nyt seuraajakseen toisen sukupolven version, Hydroshift II LCD-C 360R:n. AIO on varustettu aiempaa pienemmällä 400 x 121 x 22 mm:n jäähdyttimellä, mikä parantaa sen yhteensopivuutta erilaisten koteloiden kanssa. Pyöreän prosessoriblokin keskeltä löytyy pyöreä näyttö ja sen ulkoreunaa kiertää RGB-valonauha, jonka efektejä voi hallita fyysisesti kääntämällä sitä myötä- tai vastapäivään. Myös letkujen reititystä on paranneltu lisäämällä AIO-cooleriin säädettävä palkki, jolla letkut saa kääntymään alas blokilta halutussa kohdassa.

Tuuletinpuolelle tuo uutta Uni Fan SL-Infinity Wireless -tuulettimet, joita voidaan ohjata langattomasti. Kattavasti RGB-valaistuista tuulettimista löytyy Infinity Mirror -efektit niin tuulettimen keskiöstä kuin kahdelta sivultakin. Sivujen efektit on toteutettu eri tyylein ja koska koko paketin voi helposti kääntää toisin päin, saa käyttäjä valita kumman niistä haluaa näkyville. Kumpaan tahansa päähän kolmen tuulettimen rypästä liitettävä ohjausyksikkö on nyt varustettu kolmen sijasta nelipinnisellä liitännällä, mikä varmistaa emolevyjen näkevän ne oikein PWM-ohjattuina tuulettimina. Uusi ohjausyksikkö on myös taaksepäin yhteensopiva ja sen kerrotaan tulevan saataville pelkkien toimituskulujen hinnalla AliExpressistä.

Viimeinen Lian Li Digital Expo 2025:n annista oli uusi Vertical GPU Kit näytönohjaimen asentamiseen pystyyn. Uusi asennusteline mahdollistaa jopa yhdeksän erilaista asentoa, mukaan lukien jompaankumpaan suuntaan kallellaan olemisen, mihin näytönohjaimen voi asentaa.
 
Onko tietoa koska uudet tuuletin controllerit ovat tilattavissa vai enkö vain huomannut tietoa?
 
Lancool 4 näyttää O11D sarjan kotelolta. Olisivat voinut suoraan nimetä O11D v2 koteloksi.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
269 740
Viestejä
4 661 830
Jäsenet
76 495
Uusin jäsen
Jansqu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom