Lentoasemat josta olet matkustajana lentänyt, ja keskustelua lentoasemista sekä lentomatkustamisesta

Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Aihetta sivuten niin muuten lentorata ja kehärata olisi pitänyt rakentaa jo aikaa sitten. Suomessa on vain yksi todellinen kv-tason lentokenttä ja 4 miljoonaa ihmistä asuu muualla Suomessa, joten näin pk-seudun asukkina soisin heillekin yhtä sujuvat yhteydet, kuin itselleni.

Lentorata tullaan kyllä rakentamaan, mutta milloin, onkin se suuri kysymys.
Tärkeimmät radat saatiin sähköistettyä vasta 90 ja 2000-luvulla (esimerkiksi Helsinki - Turku 1995 ja Oulu - Rovaniemi 2004) niin siitä voi miettiä, olisiko ollut varaa lentorataan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Helsinki-Vantaa, Frankfurt, Geneve. Siinä mun lentoasemat. Kaikissa sujui hommat mutkattomasti. Mitänyt Genevessä oltiin kovin kiinnostuneita mun kengistä. Oli sitä aikaa, kun kengissä oli kuljetettu räjähteitä.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 008
Aihetta sivuten niin muuten lentorata ja kehärata olisi pitänyt rakentaa jo aikaa sitten. Suomessa on vain yksi todellinen kv-tason lentokenttä ja 4 miljoonaa ihmistä asuu muualla Suomessa, joten näin pk-seudun asukkina soisin heillekin yhtä sujuvat yhteydet, kuin itselleni.

Lentorata tullaan kyllä rakentamaan, mutta milloin, onkin se suuri kysymys.
Isolle alueelle levitetty 4 milj ihmismassa ei ylitä kriittistä massaa.

Vuosaaren satamaradan olisi kyllä voinut jättää tekemättä ja sijoittaa 200Milj Euroa johonkin muuhun.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Isolle alueelle levitetty 4 milj ihmismassa ei ylitä kriittistä massaa.

Vuosaaren satamaradan olisi kyllä voinut jättää tekemättä ja sijoittaa 200Milj Euroa johonkin muuhun.
Olisko se parempi, jos tuhannet rekat jylläisivät Helsingin keskustan läpi päivittäin. Voisi henkilöautoilijoitakin ärsyttävän.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
5 008
Olisko se parempi, jos tuhannet rekat jylläisivät Helsingin keskustan läpi päivittäin. Voisi henkilöautoilijoitakin ärsyttävän.
Tuhannet? Tällä hetkellä junia menee arkipäivinä n. 10, lauantaina 1-2 ja sunnuntaina ei yhtään.

Ongelma on se että suurinosa vuosaaren sataman tavara jaetaan pk-seudulle tai niiden logistiikka keskuksiin ja sieltä ympäri maata. Käytännössä ne rekat rullaa jo siellä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
OT: Vuosaari, ei oo keskustassa. Junaan mahtuu aika monta rekkalastia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 202
Helsinki-Vantaalla avattiin eilen Plaza-laajennus. Komea näyttöviritys kiertää, parit kaupat ja ravintolat. Ei mitään maata mullistavaa ole. Avaraa tilaa tosin hienosti.

Ongelma on se että suurinosa vuosaaren sataman tavara jaetaan pk-seudulle tai niiden logistiikka keskuksiin ja sieltä ympäri maata. Käytännössä ne rekat rullaa jo siellä.
Vuosaareen myös viedään tavaraa ympärisuomen maailmalle rahdattavaksi...
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
168
Vuosaaren satama rakennettu persläpeen, ruoppauksine
en kaikkineen. Miksi tehdä satamaa ns. kalleimpaan paikkaan euroopasta nähden ?
järkevin paikka olisi ollut Hanko tms. lounaisrannikko.
Minkä takia tehdä satama tuonne takapersiiseen, kuljetuksetsinne ja takaisin yhtä ongelmaa.
Tunnelit maksoi miljoonia, ruoppaukset kymmeniä miljoonia, vain koska poliitikot halusivat sataman tuonne suomen periferiaan.
Vuosaari on siis kaukana muualta paitsi Pietarista.
 
Pelkästään rautatietunneli maksoi yli 200 miljoonaa.

@joku Kyllä, kulkee mutta murto-osa siitä mitä aluksi kuviteltiin.

Huvittavaa että samaan aikaan Jätkäsaari on aivan järjetön persläpi josta pääsee kävelemällä nopeammin pois kuin autoilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Vuosaaren satama rakennettu persläpeen, ruoppauksine
en kaikkineen. Miksi tehdä satamaa ns. kalleimpaan paikkaan euroopasta nähden ?
järkevin paikka olisi ollut Hanko tms. lounaisrannikko.
Minkä takia tehdä satama tuonne takapersiiseen, kuljetuksetsinne ja takaisin yhtä ongelmaa.
Tunnelit maksoi miljoonia, ruoppaukset kymmeniä miljoonia, vain koska poliitikot halusivat sataman tuonne suomen periferiaan.
Vuosaari on siis kaukana muualta paitsi Pietarista.
Joo. Oon tossa samaa mieltä, että lännempänä olisi ollut parempiakin paikkoja. Nyt kun se on tehty, ei auta valittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Ei se P3nen minusta nyt niin kaukana ole. Jos tuntuu siltä, niin ei ehkä kannata suunnata isommille kentille. Ja kyseessä on todennäköisesti väliaikainen järjestely remontin takia.

Mikä asema "mailin päästä" mistä?
No mulla kesti tuossa uudenvuoden paikkeilla melkein puoli tuntia hakea kaveri asemalta.. Yritäppä siinä nyt selittää henkilölle joka ei ole koskaan käynyt kentällä että mihin pitäisi tulla - ei tule yhtään mitään. Sitten yrität autolla kikkailla tiesi lähemmäksi. Johonkin P2 sitten loppupeleissä sain autoni kikkailtua vaikka se ei selvästi oikein käytössä ollut ja kaverille neuvottua miten sinne pääsee. Aivan järkyttävää skeidaa nuo nykyiset liikennejärjestelyt

Itse kuljen taksilla kentälle ja pois niin harvoin joutuu näitä yksityisautoilijoille tehtyjä helvettejä kokemaan. Toki takseilukin mennyt helsinki-vantaalla ihan perseeksi kun joutuu räntäsateeseen talsimaan, taksit ei puhu suomea tai englantia ja "sun pitää kävellä tonne ekalle autolle 100 metrin päähän" kun yrität lähintä ottaa

Muuten helsinki-vantaa on ihan sujuva kenttä. Toki kävelymatkaa alkaa kertyä sinne portille 55 jo jonkun verran. Silti pääsääntöisesti kentälle voi saapua sen tunnin etukäteen vaikka lentää toiselle puolelle palloa, joten jotain siellä tehdään oikeinkin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 202
No mulla kesti tuossa uudenvuoden paikkeilla melkein puoli tuntia hakea kaveri asemalta.. Yritäppä siinä nyt selittää henkilölle joka ei ole koskaan käynyt kentällä että mihin pitäisi tulla - ei tule yhtään mitään. Sitten yrität autolla kikkailla tiesi lähemmäksi. Johonkin P2 sitten loppupeleissä sain autoni kikkailtua vaikka se ei selvästi oikein käytössä ollut ja kaverille neuvottua miten sinne pääsee. Aivan järkyttävää skeidaa nuo nykyiset liikennejärjestelyt
Uudenvuoden paikkeilla Pikaparkki toimi vielä P2:ssa. Eli vanhan, vuosia käytössä olleen, Pikaparkin vieressä.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Muuten helsinki-vantaa on ihan sujuva kenttä. Toki kävelymatkaa alkaa kertyä sinne portille 55 jo jonkun verran. Silti pääsääntöisesti kentälle voi saapua sen tunnin etukäteen vaikka lentää toiselle puolelle palloa, joten jotain siellä tehdään oikeinkin
Onneksi kakkosterminaaliin tulee kohta oma sisäänkäynti juna-asemalta niin se lyhentää matkaa. Tällä hetkellä tulee hyvä reppailu sinne porteille 50+.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
38
Omasta mielestäni Helsinki-Vantaa on positiivisella tavalla ihan maineensa veroinen kenttä. Kaikki toimii, jonoja ei ruuhkaiseenkaan aikaan juuri ole, vessat yms. ovat siistejä ja istumapaikkoja jne. löytyy reilusti, henkilökunta osaa muitakin kieliä kuin Suomea, wifi on ilmainen ja oikeasti toimii. Laukkujen kanssa olen kerran joutunut odottamaan ja silloinkin ehkä maksimissaan kymmenisen minuuttia, mutta tuntui se toki pitkältä kun oli +15 tuntia koneessa kykkimistä takana ja tyttöystävä oven takana odottamassa. Tämä tosin johtui osin varmasti myös siitä, että kone tuli portille ~22, josta on matkaa 2b:n laukkuhihnalle ehkä 50 metriä.

Toki sieltä puuttuu se tietty loiste mitä esim. tietyiltä Aasian kentiltä löytyy, mutta kun perusasiat ovat kunnossa, niin omasta mielestä se on vain kuorrutusta kakun päälle.

Mitä tuohon (toisen ketjun?) turisti/bisnes-luokka -keskusteluun tulee, niin itse en ole ainakaan vielä nähnyt järkeä omalla rahalla maksaa busineksen hintoja. Kun on alle 170cm pitkä, niin sinne turistiluokkaankin mahtuu varsin hyvin. Itse pyrin valitsemaan paikat vielä siten, että istun käytäväpaikalla mahdollisimman edessä, missä elämä on vielä ihan siedettävää pitkälläkin lennolla. Myös nuo Finnairin uudet A350:n economy comfort -paikat on ihan jees ja vielä järkevän hintaisia.

Kaikkia kenttiä en osaa alkaa luettelemaan, mutta alla jonkinlainen oma TOP-lista sekalaisessa järjestyksessä:
  • Vähiten englantia puhuva henkilökunta: Bogota, Kolumbia. Kukaan ei tunnu puhuvan muuta kuin espanjaa, edes sillä tiskillä missä pitäisi pystyä selvittelemään asioita. Kaikki ovat kyllä todella mukavia ja yrittävät auttaa, mutta kielimuuri on usein kyllä melkoinen. Sama homma ilmesesti vähän joka paikassa tuolla suunnalla.
  • Jännin: Honiara, Salomonsaaret. Kanat tepastelemassa lähtöaulassa ei jotenkin luo kovin hyvää kuvaa paikallisen ilmailuviranomaisen pätevyydestä. Mutta muuten kovin mielenkiintoinen ja historiallinen paikka.
  • Toimivin: Helsinki-Vantaa. Kts. yllä.
  • Likaisin: Bishkek, Kirgisia. Vessat olivat ihan siivottomassa kunnossa siitäkin huolimattta, että jokaisella vessalla tuntui olevan oma siivooja, joka hyöri ja pyöri siellä koko ajan. Muutenkin se paikallinen kivihiilipölyn aromi tunkere joka paikkaan, myös sisälle terminaaliin. Sama fiilis on jäänyt myös vähän Aeroflotista. Taxfreestä sai tosin todella hyvää ja halpaa suklaata. :D
  • Paras: Perth, Australia. Käväisin tuolla vain kerran, mutta vaikutti todella mukavalta paikalta. Junalla pääsi suoraan terminaalin viereen ja itse terminaali oli jotenkin todella valoisa, avara ja selkeä.
  • Huonoimmat: CDG, Pariisi ja Tegel, Berliini. Noh, juuh. Ahtaita ja sekavia molemmat. Plussaa tosin CDG:n kulkuyhteyksistä.
  • Kaukaisin: Tällä hetkellä varmaankin Port Vila, Vanuatu. Vähän harmittaa, ettei tullut lennettyä vielä kauemmas kun tuolla suunnalla liikkui.
  • Sokkeloisin: München, Saksa. Koen omaavani melko hyvän suuntavaiston, mutta terminaalinvaihto tuolla tuntui tosi sekavalta. Piti sen ulkoilmatorinkin läpi kävellä ja kaikkea. Lisäksi öähtevien lentojen infotauluja voisi olla enemmän.
  • Erikoismaininta myös useimmille jenkkilän kenttien maahantulo- ja turpatarkastushärdelleille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Uudenvuoden paikkeilla Pikaparkki toimi vielä P2:ssa. Eli vanhan, vuosia käytössä olleen, Pikaparkin vieressä.
Aika heikosti toimi kun puomeja oli kannettu sinne sun tänne eteen ja viralliset pikaparkin opasteetkin ohjasivat P3:een. Suht täydellinen sekasotku oli

Mitä tuohon (toisen ketjun?) turisti/bisnes-luokka -keskusteluun tulee, niin itse en ole ainakaan vielä nähnyt järkeä omalla rahalla maksaa busineksen hintoja. Kun on alle 170cm pitkä, niin sinne turistiluokkaankin mahtuu varsin hyvin. Itse pyrin valitsemaan paikat vielä siten, että istun käytäväpaikalla mahdollisimman edessä, missä elämä on vielä ihan siedettävää pitkälläkin lennolla. Myös nuo Finnairin uudet A350:n economy comfort -paikat on ihan jees ja vielä järkevän hintaisia.
Meneehän se matkustaminen sikaluokassakin, mutta kyllä itse näen bisnesluokan eron lähinnä siinä että koivet saa suoraksi ja kunnolla unta niin lähtee määränpäässä paljo virkeämpänä sitten liikkeelle

  • Sokkeloisin: München, Saksa. Koen omaavani melko hyvän suuntavaiston, mutta terminaalinvaihto tuolla tuntui tosi sekavalta. Piti sen ulkoilmatorinkin läpi kävellä ja kaikkea. Lisäksi öähtevien lentojen infotauluja voisi olla enemmän.
Munchen on kyllä välillä vaihtaessa suhteellisen huvittava :D Kävelyä kävelyä jotain kämäsiä käytäviä pitkin, mutta sentään opasteet ns. toimivat. Tuolla menee välillä ihan tuhottomasti aikaa vaihtaessa ihan vaan kävelyyn ja turvatarkastusten läpikävelemiseen (uudestaan ja uudestaan..)

Hongkongin kenttä alkaa muuten olla suhteellisen mukava noin niinkuin jatkolentojen osalta. Ovat ihan oikeasti panostaneet siellä vaihtoyhteyksien sujumiseen ja taisivat jossain mainostaakin "max. 30min transit". Itse olen tuolla selviytynyt jatkolennolle vaikka olin satavarma ettei mitään tsänssejä. Sen verta sujuvaa puuhaa. Siitä se sujuvuus sitten loppuukin kun menee paatilla rajan toiselle puolelle :D
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Münchenissä pitää myös ottaa "juna" terminaalista toiseen, kun menee hakemaan matkatavaroita.
 
Sir

Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
1 625
En kyllä muista missä kaikkialla on tullu vierailtua, mutta helsinki-vantaa on oikeasti aika hyvä paikka olla.
Eniten on vituttanut olla Delhissä.
Ehkä huonoin mutta kokemuksena erillainen kenttä on ollut Cubassa Havanna eli Jose Marti intternational Airport
Rovaniemellä oli aika hiljasta.
Heathrow kun siellä on lentoja peruttu/myöhässä ja ihmisiä vituttaa niin kellään ei ollut kivaa.
Pariisin Charles de Gaulle näköjään kirotaan, mutta itsellä siellä kaikki sujunut hyvin ja ihan perus kenttähän se
Tegel on aika vitsi niin kuin Berliiniin tehtävä uusi kenttäkin Berliinin–Brandenburgin lentoasema – Wikipedia
 
Sir

Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
1 625
Näissäkin keskuteluissa aika kullittaa muistot. Vertaisin ihan suoraan näin niiku että menet käymään Vantaalla ja vettä tulee kuin saavista kaatas niin oliko hieno kokemus? Ei vitussa. Entäs kun menet Vantaalle ja aurinko paistaa? Kävelet torille ostat jäätelön ja toteat että olipa kiva käydä!
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
759
En kyllä muista missä kaikkialla on tullu vierailtua, mutta helsinki-vantaa on oikeasti aika hyvä paikka olla.
Eniten on vituttanut olla Delhissä.
Ehkä huonoin mutta kokemuksena erillainen kenttä on ollut Cubassa Havanna eli Jose Marti intternational Airport
Rovaniemellä oli aika hiljasta.
Heathrow kun siellä on lentoja peruttu/myöhässä ja ihmisiä vituttaa niin kellään ei ollut kivaa.
Pariisin Charles de Gaulle näköjään kirotaan, mutta itsellä siellä kaikki sujunut hyvin ja ihan perus kenttähän se
Tegel on aika vitsi niin kuin Berliiniin tehtävä uusi kenttäkin Berliinin–Brandenburgin lentoasema – Wikipedia
En ole itse ollut Delhissä, mutta Mumbain kentällä kyllä. Itse kenttä on mielestäni yllättävän hyvä. Ainoa miinus on kentässä on vessojen reikä lattiassa. Toki viime reissulla oli sopivasti maha heittämässä kuperkeikkaa ennen 12h lentoa. Muuten kentällä "ei tiedä" olevansa Intiassa.
 
gb1

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
208
Muutama:

JFK tuntuu miltei paskimmalle kokemukselle noin kenttäkokemuksen ja kaupunkiin päin logistiikan osalta. New York on mukava paikka, mutta lentokenttäjutut on silkkaa tervassa pyörittelyä siirtymisineen.

Bishkek ollut absurdein, hyvää nyt ei uskaltanutkaan odottaa, mutta maasta poistuessa oli chekauksiin ja tarkastuksiin sellainen sekasortohäröpallomeno ja väen tungospoukkoilu, ettei ole muualla tullut vastaan. Maahan on aivan vertaansa vailla oleva luonnonkauneden huipentuma kunhan pääsee vähän etäämmälle.

Dubaihin saapuminen sunnuntai-iltaisin tuhannen ja miljoonan siirtotyöläisen kanssa samaan aikaan on myös raastavaa, kun ei voi ikinä olla varma onko samassa loputtomassa jonossa maahantulotarkastukseen edellä joku kenen papereita lopulta päädytään puoleksi tunniksi selvittelemään tiskillä.

Helsinki-Vantaalla ei ole ongelmia tullut ja lähdöt, paluut ja kentälle/kentältä siirtymät eivät ole nostattaneet verenpainetta :)
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Beijing Capital oli mielenkiintoinen lentokenttä, kun joskus kymmenisen vuotta sitten ekan kerran siellä kävin. Siellä kulkee siis sisäinen juna porteilta päärakennukseen, oli vielä joku häppeningi menossa, että kentällä oli mustapukuisia miehiä konepistoolit kainaloissa. Tuohon kun yhdisti kuuluttajan naisäänen, tuli melko vahvat Half Life 2 -fiilikset.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
JFK tuntuu miltei paskimmalle kokemukselle noin kenttäkokemuksen ja kaupunkiin päin logistiikan osalta. New York on mukava paikka, mutta lentokenttäjutut on silkkaa tervassa pyörittelyä siirtymisineen.
Tuolla oli kerran ensimmäisen lennon viivästymisen vuoksi melkoinen kiire, kun Finnairin lähtöportti oli toisessa rakennuksessa ja sinne piti vielä matkalaukkukin odotella ruletista ja roudata itse ulkokautta.

Suomalaisia juoksi päät märkänä ulkona remonttikaaoksen keskellä matkalaukkuineen hirveässä paniikissa. Itse otin rauhassa ja jäin ostamaan vielä hodarinkin ulkona olevasta kojusta, ajattelin että jos myöhästyy niin sitten buukataan uusi lento ja jäädään sinne yöksi, työmatkalla kun olin ja kuukausiliksalla. Ajattelin kuitenkin mennä vielä chekkaamaan tilanteen lähtöportille, niin siellä nämä hikeä valuvat kanssamatkustajat vasta jonottivat portin aukeamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 202
Tulipahan varattua lennot San Franciscoon... Mennessä mukava aikalailla tasan tunnin vaihto Amsterdamissa. Noh, samalla lipulla lennot niin ei tarvii niin kiirehtiä :)

Tullessa reitti on SF-Detroit-Amsterdam-Helsinki, kun halvalla kerran sai :D
Näkeepä sentään pari uutta kenttää tuolla reissulla...
 
Liittynyt
23.08.2018
Viestejä
670

Hyvin kerkesi toukokuussa jatkolennolle 10min vaihtoajalla Amsterdamissa :vihellys: Laukut ei jostain syystä kerennyt :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 257
Schiphol on kyllä hyvin toimivan lentokentän prototyyppi, kaikki on helppoa ja selkeää ja liukuhihnoja pitkin pääsee nopeasti alakerran juna-asemalle josta vartti keskustaan :)
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Suomen kentistä on nähty Rovaniemi, Vaasa, Tampere ja Helsinki-Vantaa. Näistä eniten sapetti Tampereelta lähtiessä, kun turpatarkastukselle oli ilmeisesti liian uutta ja ihmeellistä, että lähtöselvityksen voi hoitaa verkossa. Piti kiertää takaisin lähtöselvitystiskille 2 metrin päähän, näyttää boarding passia, josta virkailija jostain syystä repäisi kulman, ja sitten palata näyttämään revittyä lippua turvatyhmyreille :confused:

Vaasassa ja Rovaniemellä nyt ei ole paljoa muuta kuin ulko-ovi ja aula, mutta mikäs sen mukavampaa kuin kävellä ovelta kaksi askelta turvatarkastukseen ja siitä melkein suoraan koneeseen.

Ulkomailla on tullut käytyä Edinburghin, Keflavikin, Vancouverin ja Teneriffan eteläisellä kentällä. Viimeisestä ei ole paljoa muistikuvia, matkafirma hoiti kuljetukset ja opastuksen lentokentällä.

Islanti taas oli pelkkä välipysähdys. Tuolloin tosin oli useampi lento myöhässä ja kiireisimpiä matkustajia otettiin jonon ohi tarkastuksen läpi. Muuten hyvä, paitsi että meidän käskettiin ensin pysytellä jonossa, vaikka jatkolento oli jo boarding-tilassa, ja sitten viiden minuutin päästä helvetinmoisella kiireellä tultiin repimään eteenpäin.

Edinburghin kentällä kaikki toimi jotenkin erityisen jouhevasti. Loputtoman pitkässä turvatarkastusjonossa ei tarvinnut pysähtyä kertaakaan, jono meni tasaista vauhtia eteenpäin. Paikallisliikenteen bussi kulki mukavasti keskustasta kentälle. Koneeseen nouseminen tapahtui kenttäbussin kautta, ja nauratti hieman, kun priority boardingista maksaneet pääsivät ensimmäisinä bussiin ja saivat sitten odotella ensin bussissa muita matkustajia ja koneeseen noustessa pääsivät tietenkin viimeisinä bussin perältä pois. Ainakin saivat istua sen vajaan minuutin matkan :D

Vancouverissa taas oli tullivirkailija hieman yli-innokas. Päästiin tarkempaan kuulusteluun ja syyksi paljastui lopulta se, että vuokra-auton puuttuminen vaikutti epäilyttävältä. Jatkohaastattelun suorittanut oli rennompi tyyppi, kehui julkista liikennettä ja suositteli pyöräilyreittejä. Kentältä keskustaan pääsi kätevästi Skytrainilla, mutta kentän automaatista sai turistihintaisia lippuja. Maksoivat jotain 10 dollaria, ellen väärin muista. Takaisin pääsi ihan normaalilla paikallisliikenteen lipulla, olisiko arkena keskellä päivää maksanut jotain 2 dollaria. Poistuminen ja saapuminen kentälle oli kyllä erittäin näppärää kun juna tuli käytännössä oven eteen.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 844
Nykyään taidetaan lähes jokapaikassa jo sähköisesti passi lukea? Ilman ääkkösiähän se nimi siinä passin alalaidassa on...
Juuri tämä oli meillä ongelma kun skandinimet translitteroidaan joskus ä->ae joskus æ joskus a ja sitten kun matkustusasiakirjoista löytyy kaikkia muotoja sekaisin on ongelmia tiedossa..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
373
Kesällä tuli koettua Veronan kenttä ja kokemus oli hyvin italialainen. Kuuma, äänekäs, ahdas, meluisa, vanhanaikainen ja oikeastaan mikään ei toiminut hyvin. Erikoismaininta lentokentän kuulutuksista. Ne kuulostivat siltä että kuuluttaja olisi ollut tykistökeskityksen keskellä poterossa huutamassa rätisevään radioon viestiä. Lisäksi äänenvoimakkuus oli vähintään kolme yksikköä liian isolla. Oman lentoni kuulutuksista ymmärsin yhden sanan: "finnair".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
294
Itse tuli viime viikolla käytyä henk.koht pienimmässä ulkomaan terminaalissa ikinä. Kenttänä Ishigaki airport. Terminaaliin mahtui max 10m jono lähtöselvitystiskille. Loput saivat jonottaa ulkona :) Tosin eipä tuolta kentältä taida edes joka päivä lähteä ulkomaanlentoja, joten miksipä sitä turhan isoa terminaalia tekemään.
 
druidi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2017
Viestejä
271
Oulu, Helsinki, Mallorca, Kreeta, Rhodos, Gatwick, Heathrow.
 
Liittynyt
27.06.2017
Viestejä
103
Amsterdam Schiphol
Bryssel
Chicago O'Hare
Gdansk Lech Walesa
Hese-Vantaa
Kööpenhamina Kastrup
Minneapolis-Saint Paul
Los Angeles LAX
Lontoo Heathrow
Lontoo Gatwick
Kypros Larnaka
Tukholma Arlanda
Varsova Frederic Chopin

Piti hetki pohtia missä on tullut lenneltyä... kovin hurjasti noita ei oo, mut paskuus-palkinnon tahtoisin antaa Heathrowlle. Oon lentäny sitä kautta 4 kertaa, joka kerta kamat kadonnu matkalla / tullu myöhässä. US and A oli kerran kohteena, ja koko rinkka katos matkalla. 2vko päästä soi kämpän ovikello, ja menin avaamaan; siellä tönötti yksinään läpimärkä rinkka, oli ilmeisesti yksin löytäny perille. Suurin osa vaatteista meni roskiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
27
Tässä muutama eurokenttä parin vuoden ajalta:

München
: Lentokenttä on periaatteessa kaksi eri terminaalia joiden välissä kulkee kumipyörä "metro", viime kerralla oli Air Dolomitin lento myöhässä ja vaihto-aika Suomen lennolle kutistui 10 minuuttiin jossa vielä tuo metroajelu. Olin satavarma että laukut jäisivät Saksaan mutta kas kummaa, Hki-Vantaan laukkukarusellistä ne vaan putkahtivat ulos joten hatunnosto sakuille.
Frankfurt: Terminaali jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, saksalaisen siisti mutta ei mikään helmi paikka odotella jatkoja.
Budapest: Ihan kohtuullinen, löytyi jopa kiva viskeihin erikoistunut myymälä johon menikin sitten loput forintit mukavasti. Siisti, selkeät kuulutukset. Turvatarkastuksessa nuoren tarkastajatytön kanssa humoristinen sananvaihto kun huomasi läpivalaisulaatikossa lompakkoni jossa iso World of Warcraft horde embleemi. " No noo, for the Alliance! " ja hymyä päälle.
Varsova: Terminaali on uusi ja valoisa sekä toimiva. Kohtuu hyvät kaupat. Wi-Fi:n kanssa säätöä mutta sain toimimaan.
Verona: Joku jo mainitsikin että terminaali on kieltämättä jo aikansa vähän elänyt ja kuulutukset mitä nyt olivat. Autovuokraamo viereisessä P-hallissa, lyhyt kävelymatka mutta halli on kyllä suunniteltu varmaan Fiat 600:sille, kaikki hiton ahdasta alkaen parkkiruuduista mukaanlukien asiakaspalvelutila jossa aikamoinen ralli jos on sesonkiaika.
Krakova: Mieleen tulee enemmän rautatie-aseman tai bussiaseman odotushalli, näkee että pääsääntöisesti syöttöliikenteen terminaali, ei kuitenkaan suurempaa valittamista ja ajaa asiansa, ei tarvinnut bussiajelua vaan hallista käveltiin suoraan platalle LOT:n Dash 8:iin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
449
Päivitellään omaa listaa edelliseltä sivulta. Lisätään Helsinki-Vantaa kun lähtökenttä ollut joka kerralla ja Pisa.

Aikuisiällä

Helsinki
Rooma
Barcelona
Riika
Pisa

Lisäksi vauvana/lapsena

Tukholma
Göteborg
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
492
Heathrowia voi kyllä kehua. Hirveästi porukkaa ja portteja, mutta silti homma toimii. Lisäksi lennon odottelu ison kauppakeskuksen keskellä on ihan miellyttävää.

Hesevantaalle haukkuja: Kone laskeutui yöllä täysin kuolleelle kentälle, ja jostain syystä kone piti silti parkkeerata aivan toiseen päähän terminaalia jonne pilotti joutui pujottelemaan pitkän aikaa, ja sen jälkeen matkustajien piti kävellä h*lvetinmoinen matka suljettujen liikkeiden vierestä terminaalin toiseen päähän matkalaukkukarusellin luokse. Kun kerran yöllä laskeutuu ja lähtee vain kourallinen koneita, niin eikö saapuvia koneita voisi ajaa vähän lähemmäs passikontrollia ja laukkuja?

Hesevantaan taksijärjestelyt oli myös melko mahtavat, aika autenttinen basaarimeno kun kuskit karjuu toisilleen ja autoja on sikin sokin. Torvien soitto vain puuttui.
 
druidi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.10.2017
Viestejä
271
Heathrowia voi kyllä kehua. Hirveästi porukkaa ja portteja, mutta silti homma toimii. Lisäksi lennon odottelu ison kauppakeskuksen keskellä on ihan miellyttävää.

Hesevantaalle haukkuja: Kone laskeutui yöllä täysin kuolleelle kentälle, ja jostain syystä kone piti silti parkkeerata aivan toiseen päähän terminaalia jonne pilotti joutui pujottelemaan pitkän aikaa, ja sen jälkeen matkustajien piti kävellä h*lvetinmoinen matka suljettujen liikkeiden vierestä terminaalin toiseen päähän matkalaukkukarusellin luokse. Kun kerran yöllä laskeutuu ja lähtee vain kourallinen koneita, niin eikö saapuvia koneita voisi ajaa vähän lähemmäs passikontrollia ja laukkuja?

Oltiinko me samalla lennolla???

Juuri samanlainen kokemus. Paddingtonista pääsi kyllä helkkarin vaivattomasti suoraan Heathrowlle josta oli kätevät kulkuyhteydet itse portille kaikkine liukuportaineen siis vaakatasossa olevilla toisin kuin Helsingissä jossa jumalaton kiire aivan eri suuntaan sitten juosten ihan ääripäähän ilman apuvälineitä.
 
Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 953
Stansted
Gatwick
Zurich
Tegel
Orly
Frankfurt

Tuossa nyt jotain viime vuosilta. Huonoin noista on ehdottomasti Tegel. Aivan järkyttävän ahdas ja nuhjuinen. Voisi sanoa, että hieman DDR:n tunnelmaa.

Parhaat varmasti ovat Helsinki-Vantaa ja Zurich. Frankfurt on myös toimiva ja opasteet kunnossa, mutta aseman koko on valtava ja kävelyä tulee kävelyn perään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.07.2017
Viestejä
3
Montakohan unohtu listasta? Huonoimmat varmaankin Tegel ja Bergamo

Helsinki-Vantaa

Varsova, Chopin
Varsova, Modlin
Gdansk

Praha

Budapest

New York, JFK
Boston
Buffalo

Köln/Bonn
München
Berliini, Tegel
Berliini, Schönefeld
Frankfurt
Düsseldorf
Hamburg

Kööpenhamina

Muscat

Jakarta
Denpasar

Las Palmas
Madrid

Brysseli

Milano, Bergamo
Rooma

Amsterdam

Riga
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
Parin päivän päästä taas lento tai siis kaksi. Ensin Helsinki-Doha ja sitten Doha - Bangkok Qatarilla. Qatar muuten lentää Iranin ilmatilan yli, missä siis pari päivää sitten tiputettiin ohjuksella se Ukrainalainen matkustajakone. Muutenkin lentopelkoisena, tämä ei ihan hirveästi ainakaan vähennä lentopelkoani. Tästä tuli mieleen, onko kukaan napsinut koskaan mitään rauhottavia lentopelkoon? Auttaako ja voisitko hieman kertoa miten se rauhoittava vaikuttaa? Toinen mitä miettinyt joku unilääke jos sen avulla pystyisin nukkumaan koneessa, tosin epäilen että en nukahtaisi lääkkeestä huolimatta, koska pelko sen verran kova ja muutenkaan en pysty nukkumaan oikein istuma-asennossa. Sitten on vielä se vaihto ja 3 tuntia odotusta Dohan kentällä jatko lennolle. Eli sinänsä unilääke ei ehkä ihan toimiva ratkaisu kun ei pystyisi putkeen nukkumaan koko matkaa kuitenkaa. Alkoholi nyt on yksi vaihtoehto, mutta on yneestä olla perillä kännissä tai krapulassa säätämässä asioita.
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
447
Toinen mitä miettinyt joku unilääke jos sen avulla pystyisin nukkumaan koneessa, tosin epäilen että en nukahtaisi lääkkeestä huolimatta, koska pelko sen verran kova ja muutenkaan en pysty nukkumaan oikein istuma-asennossa.
Unilääkkeiden käyttö lennoilla on kielletty lähes kaikkien lentoyhtiöiden sääntöjen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
882
Iranilla on ainakin wikipedian mukaan myös buk-järjestelmä, jonka torjuntakorkeus ulottuu 22 kilometriin.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 566
Eipä noita kenttiä voi mitenkään muistaa mutta lähtökohtaisesti mitä pinempi kenttä ja mitä vähemmillä matkustajamäärillä niin sitä enempi pidän.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
155
Pakko kehaista että Helsinki-Vantaan uusi non-schenghen terminaali on kyllä todella hieno ja toimiva. Kaikki ratkaisut on tehty oikein:

- Kaupat ja ravintolat keskittyneenä yhteen alueeseen.
- paljon istumatilaa ja erimallisia penkkejä joilla voi myös oikaista makuulle jos silta tuntuu.
- Paljon latauspisteitä, myös sellaisia ”puumalleja” joista löytyy varmasti aina vapaa pistoke.
- reilusti WC-tiloja.
- uusittu terminaali on skandinaavisen tyylikäs ja arvokkaan oloinen.

Selvästi menty toimivuus ja matkustusmukavuus edellä, sen sijaan että oltaisiin rakennettu ”ostoskeskus” tyyppistä lentoasemaa.

jos koko lento-asema uusitaan tähän tyyliin niin pakko sanoa että HEL tulee olemaan euroopan ykköskenttiä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
796
yleensäkin passintarkastus eri kentillä on toiminut huonosti eri syistä

- bangkok suvarnabhumi, helvetin suuri lentoasema mutta passintarkastusluukkuja oli mitälienee 8 tiskiä ja siinä sitten kiva yli tunnin jonotus 27h matkustamisen jälkeen, jotkut v*** pellet yritti vielä etuillakin ja takanaolevan perheen kakarat tökki sormilla perseeseen ja selkään ... meinasi todella hermo palaa, perheen äitiä ei paljon kiinnostanut

- helsinkivantaa ulkomailta tullessa, ajattelin ohittaa jonon ja mennä siihen automaattiin missä kamera katsoo naaman ... meni ainakin 10 minuuttia kun kone oli vaikea käyttää enkä tiennyt koska se kuvaa vai kuvaako se mitään, perinteisen jonon kautta olisi mennyt nopeammin

- eräs lentokenttä ranskassa, turvamiehet tai -pojat rupesivat pätemään ja kyselemään aivan asiattomia, missä olin ollut ja missä olen töissä, ainoa "rikos" oli puolen litran vesipullo käsimatkatavaroissa jonka sitten laitoin roskiin kun olin kuunnellut kaikenlaista p*** puhetta 10 minuuttia, koko jono odotti takana

- eräs lentokenttä kreikassa, turvapojat rupesivat pätemään ja kun laukussa oli pari pientä kiveä rannalta, niin kyselivät ihan suoraan että olenko idiootti tms. kotona hioin kivistä melko hienot koristekivet kun hioo pinnan ihan lasimaiseksi ja kuviot tulevat esiin

- helsinkivantaa, ulkomaille lähdössä passintarkistus-äijä kyselee mihin olen menossa, näkeehän se sen niistä papereita ja tiedoista mutta kunhan tarvii juttuseuraa tai jotain, vastasin "lomalle" ja se kelpasi, eli ei sitä kiinnostanutkaan vastaus
 
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
4
Aikuisiällä ainakin nämä, lapsena vielä jotain muita

Helsinki
Amsterdam
Madrid
Berliini Tegel
Lontoo Gatwick
Praha
Kööpenhamina
Rooma
Arlanda
 
Pääsääntöisesti immigrationissa ei kannata vittuilla vaan vastata kysymyksiin ihan asiallisesti. Pääsee vähän helpommalla. Eikä ne huvikseen kysele niitä kysymyksiään vaan tarkkailevat epäilyttäviä vastauksia / eleitä

Se on kyllä totta että nuo köhköh-maiden immigraatiot ovat usein hyvin tehottomia ja siellä on aivan liian vähän porukkaa töissä. Kulttuurit ovat myös kovin erilaisia. Hauskuus alkaa yleensä siinä kohdin kun tuon lisäksi pääset nauttimaan tullin asiantuntevasta palvelusta ja maan tapa (lahjominen) on kielletty firman puolesta

Pakko kehaista että Helsinki-Vantaan uusi non-schenghen terminaali on kyllä todella hieno ja toimiva. Kaikki ratkaisut on tehty oikein:

- Kaupat ja ravintolat keskittyneenä yhteen alueeseen.
- paljon istumatilaa ja erimallisia penkkejä joilla voi myös oikaista makuulle jos silta tuntuu.
- Paljon latauspisteitä, myös sellaisia ”puumalleja” joista löytyy varmasti aina vapaa pistoke.
- reilusti WC-tiloja.
- uusittu terminaali on skandinaavisen tyylikäs ja arvokkaan oloinen.

Selvästi menty toimivuus ja matkustusmukavuus edellä, sen sijaan että oltaisiin rakennettu ”ostoskeskus” tyyppistä lentoasemaa.

jos koko lento-asema uusitaan tähän tyyliin niin pakko sanoa että HEL tulee olemaan euroopan ykköskenttiä.
Ihan OK, tuo kenttä on nykyisellään jos taksilla tai junalla saapuu. Kävelymatkat tosin on kasvanut aikamoisiksi ja yleensä poistuminen noilta non-schengen lennoilta on ollut jotain hämysiä pikkukäytäviä pitkin jotka tuntuu vähän hassulta. Viime kerralla ei edes näyttänyt enää kovin remontissa olevalta joten en tiedä jääkö se tuohon malliin vai tuleeko parannuksia. Also ketutusta aiheuttaa ne 50A-H bussiportit mistä tuntuu että finski halpalentoyhtiönä lentää melkein aina aasiaan... On se kun kotikentällä ei voi olla putkiboardausta :facepalm:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 442
Viestejä
4 218 670
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
migosz

Hinta.fi

Ylös Bottom